Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

14.11.2010

Heikompiosaiset


Matkalla autoliikkeen yläkertaa kohti minua alkoi askarruttaa yksi asia. Jostain kumman syystä kaikkiin kyltteihin, jotka viittasivat yläkertaan, oli liimattu päälle lappu: ”Kenkää kaikille – Toyota tarjoaa!” Vaikka hakemalla hain, en löytänyt yhtään kylttiä, jossa olisi mainittu vaihtoautot. Tiesin vanhastaan niitä olevan yläkerrassa. Astelin Närän perässä portaat ylös ja päädyin kahden nuoren neitosen eteen. Neitosilla oli rintojen kohdalla vaaleanpunaiset nimikyltit.

- Tuleeko molemmille omat kengät? Ninni niminen neitonen kysyi.
- Minulla ei ole Toyotaa, vastasin hymyillen.

Se oli ehkä virhe, sillä samalla toinen neitosista, Minni nimeltään, puhalsi pilliin ja alkoi kirkua perään niin saatanasti. Kirkumisen loputtua paikalle pelmahti kaksi pukumiestä, jotka olivat nimikylttien mukaan automyyjiä.

- Täällä on taas yksi loinen, luulee saavansa jotain ilman omaa Toyotaa, Ninni ilmoitti kaksikolle.

Katsoin myyjiä tarkemmin, mutta kumpikaan heistä ei ollut aikaisemmilta käynneiltä tuttu Pera Takatuuppari. Pitempi myyjä näytti olevan Junakainen ja lyhyempi versio puolestaan Hunttamo.

- Mistä näitä heikompiosaisia oikein tulee? Hunttamo päivitteli.
- Missä te sellaisia näette? pyörittelin päätäni.
- Mies ei tajua omaa kurjuuttaan, raukka, Junakainen päivitteli.

Tässä kohtaa Närän ilme oli aivan kuningasluokkaa, pappa patsasteli oikein kurkona Toyota-kerhonsa jäsenkortti ja Toyota-liikkeen kanta-asiakaskortti kädessään. Hän astui muutaman askeleen sivummalle, ihan kuin olisin joku spitaalinen.

- Me päivitämme kateutesi tähän päivää, tulet mukaamme, Hunttamo komensi.
- Menemmekö Veholle?
- Hiljaa höynä, me osaamme työmme!

Seurasin Hunttamoa, Junakaisen kävellessä takanani. Olo oli kuin vangilla, jota oltiin siirtämässä toiseen vankilaan, näin ainakin kuvittelin mielessäni tämän kiusallisen tilanteen.

- Menet tuohon jonoon, Hunttamo komensi liikkeen takapihalla.
- Ai miksi, sehän päättyy tuohon Avensikseen?
- Hiljaa ja tottele!

Astuin jonon perään, joka muodostui noin kymmenestä miehestä. Jonon molemmin puolin seisoi automyyjiä ja yksi paasasi jotain Avensiksen apukuskin paikalta. Kohta kävi selville, että jokainen jonottaja joutuu istumaan vuorollaan Avensiksen ratin taakse. Meitä vahdittiin niin tarkkaan, ettei jonosta päässyt pois mitenkään. Vihdoin tuskallisen odottamisen jälkeen oli minun vuoroni istua Avensiksen penkille.

- Tämä on maailman luotettavin automerkki, vieressäni istuva myyjä aloitti.
- Missä sinun nimikyltti on? tuijotin miestä.
- Sano minua vaikka Stigiksi.
- Ehehee, olet katsonut liikaa Top Gearia.
- Hiljaa ja ota kiinni siitä ratista!

Tein miehen mieliksi ja tartuin kiinni Anjoviksen ratista. Samalla vieressä oleva niljake alkoi kehua miten jopa veri alkaa kiertää paremmin, kun ottaa kiinni Avensiksen ratista. Olin samaa mieltä, sillä kyllähän pienessä vitutuksessa veri kiersi huomattavasti paremmin mitä rauhallisessa olotilassa.

- Tunnustele sitä vaihdekeppiä, eikö tunnukin kateus jo niskavilloissa saakka?
- Onko tämä joku halpamalli, eihän tässä ole edes kytkinpoljinta? kummastelin ääneen.
- Tämä on AUTOMAATTI, uusi diesel automaatti, taksitolppien kateudenaihe ja vuoden myydyin tuote Suomessa.
- Anteeksi, mutta mitä vittua minä teen tässä autossa?
- Olet nostattamassa kateuttasi parempiosaisia kohtaan ja kohta olet täyttämässä tilaussopimusta omasta Toyotasta.
- Olen jo nyt todella kateellinen.

Tuskin kerkesin sanoa lausetta loppuun, kun vieruskaverini karjaisi:

- SEURAAVA!

Yritin livetä paikalta, mutta Hunttamo tarttui kiinni olkapäästäni ja komensi seuraamaan. Seuraavaksi menisimme kuulemma kurkkaamaan uuden Auris HSD:n pellin alle, se vasta tekeekin ihmisen kateelliseksi Toyotia kohtaan. Viimeistään siinä vaiheessa kovinkin luu on pehmennyt ostomyönteiseksi. Astelimme hopeisen Auriksen vierelle. Auton ympärillä oli samoja tyyppejä jotka olivat jonottaneet edelläni. Auriksen luona hääri myös automyyjä, joka raotteli välillä konepeltiä ja kehua retosti hybriditeknologiaa.

- Onko tuo Pera? kysyin Hunttamolta.
- Kyllä, Pera Takatuuppari on meidän paras mies kehumaan Auris hooäsdeetä.

Jäin odottelemaan kiltisti vuoroani, sillä tunsin tosiaan Peran jo vuosien takaa. Tovin seisoskeltuani minut tuupattiin lähemmäksi Auriksen konepeltiä ja käskettiin pitää korvat auki. Pera ei edes vilkaissut taakseen kun alkoi selittää minulle auton hienoutta. Aikansa paasattuaan hän lupasi vilauttaa nopeasti sitä kaikkein kauneinta. Tässä kohtaa pokkani ei enää pitänyt.

- Ehehee, jos sinä tai vaimosi pidätte sitä kaikkein kauneimpana, niin minä saatan olla siitä päinvastaista mieltä.

Samassa Pera pyörähti ympäri ja jäi tuijottamaan minua kuin kilpailevan autoliikkeen myyjää.

- Sinä, täällä?
- Jeps, kuten myös sinä.
- Nuuh, nuuh, haistanko minä oikein?

Virnistin Peran tarkalle nenälle ja heiluttelin Citymarketin muovikassia kädessäni.

- Kyllä, pussissa on kaksi pussia lakritsia. Vieläkö käytät?
- Käytän, vaikka olen ollut jo kaksi kertaa vieroituksessa. Noita ei saisi tuoda tänne nykyjään ollenkaan.
- Eikö?
- Ei, tämä on julistettu lakritsivapaaksi alueeksi. Lisäksi koko Itäkeskuksessa ei ole yhtään liikettä, joka suostuisi myymään meille lakritsia.

Pera kertoi, että tilanne oli mennyt niin tiukaksi, että joka aamu koirat kiersivät kaikki myyjien käytössä olevat autot ja nuuhkivat lakritsit. Tämä tarkoitti sitä, että autoilla ei voinut kuskata lakritsia, niissä ei voinut syödä lakritsia, eikä lakritsin syönnin jälkeen voinut mennä istumaan autoon. Kolmesta kärystä tulisi kenkää, ja se oli testattu ylintä oikeusastetta myöten. Lakritsien syömistä Pera ei ollut lopettanut, sitä piti vain harrastaa salaa kotona. Suuvettä kului sen vuoksi aika paljon ja lakritsinsyöntiä varten piti olla omat vaatteet tai tehdä se alasti suihkun alla.

- Mistä oikein ostat lakritsisi, Keravaltako?
- Tilaan Ruotsista, sillä ympäri Suomen on Toyota-kauppiaita ja niiden alueella lakritsin myyminen automyyjille on totaalisen kiellettyä.
- Hetkinen, toiset tilaavat ja hakevat nuuskaa Ruotsista ja te lakritsia. Ette taida olla ihan tervettä porukkaa.
- No ei ollakaan, himo mikä himo … perkele kun tärisyttää nämä vieroitusoireet, Pera piteli kättään.
- Tässä olisi kaksi pussia, saatko näitä mitenkään vietyä täältä ulos?
- Saan, se ei ole ongelma. Heitä tuonne Auriksen takakontissa olevaan kylmälaukkuun alimmaiseksi.

Tein työtä käskettyä ja kiersin auton takapäähän. Avasin takaluukun ja kylmälaukun kannen. Laukku oli puolillaan ruskeita nappuloita, jotka päättelin olevan koiranruokaa. Rutistin muovipussin mahdollisimman pieneksi ja tungin sen kylmälaukkuun niin syvälle kuin ikinä onnistuin. Tehtyäni homman, palasin Peran luo.

- Oletko hankkinut koiran?
- En oikeasti. Kuskaan vain koiranruokaa, että etsijäkoirat harhautuisivat koiranruoan hajusta. Ikinä kun ei voi olla varma, ettei joku lakritsimuru eksy vaatteiden mukana kotoa autoon.
- Tarkka mies.
- Oliko tämä viimeinen? Pera huuteli vähän etempänä seisovalle Hunttamolle.
- Kyllä, tältä erää.
- Siinä tapauksessa menemme neuvottelemaan hinnasta.
- Mitäs me sanottiin, Pera taivuttaa vaikka joulukuusesta juhannuskoivun, Hunttamo alkoi ilakoida.

En viitsinyt pilata mokoman riesan ilakointia, vaan seurasin hiljaa Peraa tämän toimistoon. Perille päästyämme hän sulki visusti kopin oven ja painoi CD-soittimen PLAY-painiketta. Hetkessä kopin täytti epämääräinen kohina, kuin olisimme olleet suihkussa.

- Pieni varotoimi, nykyjään kun ei voi olla liian varovainen mistään, Pera ilmoitti.

Samalla hän kaiveli laatikoitaan ja nosteli pöydälle Toyotan eri mallien esitteitä. Järjesteltyään ne, hän alkoi isolla äänellä selittää metallivärejä ja eri varustevaihtoehtoja tavalliseen Auriksen malliin. Kohta perään sain kuulla samalla volumella, että minun olisi viisasta harkita itselle Auriksen hybridimallia, sillä siitä olisi minunkaltaisella pätkäajajalle kaikista suurin hyöty.

- Saat kaksi pulloa Rellua niistä kahdesta konsultaatiosta, Pera sipisi paasaamisen jälkeen.
- Rellua, maisteli nimeä suussani.
- Oltiin Bilian myyjien kanssa samoissa bileissä, sen vuoksi Rellua, Pera virnisti.
- Hei, mitä tämä idioottimainen käännyttäminen ja kateusjuttu oikein ovat?
- Hys, se on strategia huomista varten.
- Tulin vain Närän mukana tänne, kun sen auto vaati jotain takuukorjaamista ja minut tempaistiin mukaan kuin pahin rikollinen.
- Niinhän sinä oletkin, siis suurimmalle osalle meistä.
- En ymmärrä.

Pera sääti soittimen äänenvoimakkuutta isommalle ja alkoi selittää asiaa tarkemmin. Tämä Toyotan yllättävä vikaantuminen maailmalla oli aiheuttanut heillä sen, että korjaamo oli noin tuhatprosenttisesti ylityöllistetty, kuten myös kaikki talon paperinpyörittäjät. Automyyjistä vain uusien myyjät pärjäsivät jotenkin, sillä uusia autoja piti nyt tuupata maailmalle keinolla millä hyvänsä. Vaihtoautomyyjät olivat joutuneet pahaan hajurakoon, nimittäin vastaanottamaan asiakkaiden hikisiä kenkiä ja esittelemään uusia kenkiä. Ne kaksi vaihtoautohallin edessä olevaa nättiä likkaa olivat vain sisäänheittäjiä. Perillä hyllyjen välissä odottivat nälkäiset vaihtoautomyyjät.

- Sinähän myyt uusia, keskeytin Peran.
- Kyllä, tätä nykyä myyn vain uusia autoja.
- Miten minä olen se rikollinen?

Pera jatkoi selittämistään ja pian rikollisuuteni selvisi. Olin rikollinen sen vuoksi, että Toyotaa omistamattomana en työllistäisi vaihtoautomyyjiä kenkävaihdon kautta, vaan erittäin onnellisessa tapauksessa saattaisin tuoda lisää voita leivän päälle uusien autojen myyjälle. Tämäkin oli tutkimustilastojen mukaan erittäin epätodennäköistä, sillä tänä päivänä ei tahtonut löytyä ketään, joka vaihtaisi vapaaehtoisesti jostain muusta merkistä Toyotaan. Omasta mielestäni tuo ei ollut ongelma, sillä en vaihtaisi vapaaehtoisesti Rutinoffiani mihinkään korvikeautomerkkiin, oli se sitten Skoda, Toyota, Mersu tai ihan mikä vaan.

- Kuka teillä myy vaihtoautoja?
- Mitä vaihtoautoja?
- No niitä joita tulee vaihdossa uusiin autoihin.
- Ne menevät muualle, ei meillä ole enää tilaa vaihtoautoille. Et arvaakaan miten paljon erilaisia kenkiä autoilevilla ihmisillä on.
- Eh, siis teillä ei ole vaihtoautoja, vaan teillä on vaihtoautohalli täynnä kenkiä. Ymmärsinkö nyt varmasti oikein?
- Kyllä.
- Miksi muuten kerrot minulle tämän kaiken?
- Pakko purkaa jollekin sydäntä ja osoitit viimeksi tavatessamme olevasi luotettava henkilö. Tässä nämä Rellut, pistän ne firman muovikassiin.
- Kiitos, olet aika reilu tapaus automyyjäksi, kiittelin Peraa.

Olin jo valmistautumassa lähtöön, kun Pera kysyi haluaisinko nähdä ihan käytännössä miten kenkävaihto toimii. Tottahan minä halusin, mutta kerroin minut käännytetyn jo ovelta. Se ei ollut ongelma, sillä Pera tiesi toisen reitin. Lisäksi hänellä oli huoneessaan pari muovikassillista erilaisia kenkiä. Ne olivat jääneet niiltä, jotka kenkiä vaihtamaan tullessa olivat kääntyneet uuden Toyotan ostoon. Uuden mukana kun sai ajokengät ja jos oikein tinki, niin vaikka koko perheelle mummoa myöten. Olipa yksi sitkeä perheenisä tinkinyt sellaiset myös koiralleen.

- Valitse ihan itse, Pera osoitteli kenkäkasseja.

Valitsin yhden varvaskengän, yhden lapikkaan, yhden korkokengän ja yhden Reino-tossun. Laitoin ne Peran ojentamaan tyhjään viinakaupan muovikassiin ja lähdin seuraamaan miestä. Kävelimme tovin ja päädyimme suljetun oven eteen.

- Nyt olet omillasi, hyvää jatkoa.
- Enköhän minä pärjää, heiluttelin Rellukassia.
- Tiedät varmaan osoitteen mikäli olet vaihtamassa autoa.
- En sitten ikimaailmassa, kuittasin takaisin.
- Moro, työt kutsuvat!

Peran kadottua näkyvistä, avasin oven ja astuin siitä sisälle. Päästin oven varovasti ja se sulkeutui takanani. Ovi oli keskellä isoa urheilukenkämainosta, eikä siinä ollut kahvaa tällä puolen, olin siis todella omillani. Edessäni oli valtava urheilukenkien hyllymeri. Kuuntelin hetken ympärillä olevaa pulinaa ja lähdin suunnistamaan sattumanvaraiseen suuntaan.

- Siinähän sinä oletkin! kuului samassa takaani.
- Kuka, minä? seisahduin niille sijoilleni.

Käännyin ympäri ja kohtasin Napa-Antero nimisen myyjän, jolla oli liian lyhyt puvuntakki.

- Sinä, etkö ollut juuri vailla keltaisia ajokenkiä?
- Onko tuo etu- vai sukunimi? osoittelin nimikylttiä.
- Taasko tämä alkaa? myyjä huokaisi.
- Mikä alkaa taas?
- Kysyit tuota nimiasiaa jo hetki sitten. Se on sukunimi, etunimeni on pelkkä Antero.
- Kätevää, sinun nimi on etuperin ja takaperin täysin sama.
- Minne oikein katosit äsken?
- Tuli hätä ja lähdin etsimään vessaa, onkohan täällä jossain sellainen?
- Tämä on kenkäkauppa, eikä kenkäkaupoissa ole hyllyjen välissä vessoja.
- Anteeksi, olen kovin kokematon kenkäkaupoissa.
- Nuuh, nuuh, mistä tuo haju oikein tulee?

Antero alkoi mennä nenänsä perässä pitkin ja poikin, kunnes hän viimein palasi luokseni nenä tuhisten.

- Se tulee sinusta.
- Pettiköhän dödö?
- Lakritsia, oletko sinä syönyt lakritsia? Eihän sinulla vaan ole taskussa lakritsia tai edes niiden papereita, eihän?

Tilanne vaikutti aika koomiselta, kun iso mies repi edessäni hiuksiaan ja penäsi lakritsinsyönnistäni kuin kolmevuotias.


Jatkuu...

Rutinoffin kuski


Jaska Pontti
Tutustukaa uuteen Jaska Pontti -kirjaan, mikäli kirjoitustyyli ja huumori kolahtaa. Ellette halua ostaa sitä itselle, niin kiusatkaa sillä vaikka kirjan arvoista tuttavaa.

Nyt on myös mahdollista seurata www.rutinoff.net sivuston kuulumisia ja lukea tarinoita Facebookin Rutinoff-ryhmän kautta. Laittelen sinne uusimmat tarinalinkit ja mahdollisesti myös muita kuulumisia (jos niitä on). Linkki Rutinoff-ryhmään on: Rutinoff Facebookissa






© Rauno Vääräniemi