Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

31.10.2010

Punainen koodi


Selvittyämme Volvo-episodista, kävelimme takaisin Ramben autolle ja jatkoimme matkaa kohti itäistä Helsinkiä. Tulipalossa vaurioituneella Kulosaaren sillalla oli kaistahässäkkä, jonka vuosi yksi taksikuski kiilasi röyhkeästi meidän eteen ja Rambe joutui tallaamaan jarrua raskaalla saappaalla. Kuin tilauksesta Mersu-taksin edessä ajanut punainen Astra sammahti naiskuskilta. Rambelle tämä riitti ja jätti loikkasi autosta kuin karhu, jonka perse on tulessa. Närä veivasi ikkunansa auki ja minä kurottauduin kuuntelemaan auki jääneestä ovesta mitä ulkona tapahtui. Ensimmäisenä Rambe nappasi taksin katolta taksikyltin, repäisi johdot poikki ja heitti sen kaaressa alas sillalta. Seuraavaksi hän riuhtaisi kuljettajan oven auki.

- Et sitten vittu löytänyt ketään pienempää kiusattavaksi, hähähää.
- Minä, minulla on etuajo-oikeus, minä ajan taksia, punakka taksikuski selitti.
- Mikähän lie pimeä taksi, hähähää, en näe mitään kylttiä.

Pelästyneen oloinen taksikuski tuli ulos autostaan ja katseli ihmeissään johdonpätkää, jonka päässä oli vielä hetki aikaisemmin ollut taksikyltti. Mies pyöritteli päätään ja katseli maahan, mutta eihän kyltti ollut enää koko sillalla.

- Hähähää, meinaatko tehdä pitkään noita johtotehtäviä? Rambe uteli.
- Tässä se oli, tämän johdon päässä.
- Tehdäänkö diili? Rambe ehdotti lempeällä äänensävyllä.
- En minä tee mitään diilejä, minä soitan poliisille!

Rambe ei moisesta hätkähtänyt, vaan kaivoi lompakostaan käyntikortin ja ojensi sen taksikuskille.

- Soitapas ensin tässä kortissa olevaan numeroon.
- Miksi, tämähän on toinen taksikuski?
- Kerro heti alussa terveisiä Rambe Nokivasaralta.

Hetken emmittyään taksikuski soitti kortissa olevaan numeroon ja kertoi itsensä esittelyn jälkeen terveiset Rambe Nokivasaralta. Tätä seurasi syvä hiljaisuus, kun mies kuunteli toisen pään juttua. Mitään sanomatta hän lopetti puhelun, kaivoi lompakon taskusta ja ojensi Rambelle muutaman setelin käyntikortin ohessa. Tämän jälkeen mies istuutui autoonsa ja lähti jatkamaan matkaa. Rambe palasi vihellellen autoonsa.

- Meni vähän ohi tuo äskeinen, mitä siellä tapahtui? kysyin häneltä.
- Tienasin taas kolmesataa, ihan hyvin vapaapäiväksi, hähähää.
- Kenelle se soitti?
- Koskiselle.
- Siis jälleen Kaunis Koskiselle?
- Hähähää, sama mies, ruma kuin perkele, mutta niin on ruma suustaankin, hähähää, ja hyvä tekemään pisnestä. Lisäksi sillä on kokemusta takseista, hähähää.
- Selitätkö tarkemmin?

Muistan Kalle ”Kaunis” Koskisen kokemuksen takseista, sillä tilataksi oli ajanut miehen yli joskus aikoinaan. Kait sitäkin voi Ramben firmaan hommiin tullessa pitää positiivisena kokemuksena. Rambe selitti tarkemmin kuviot tuon puhelun suhteen. Numero johon taksikuski soitti, kääntyi Koskiselle. Mies tiesi heti soittajan esittelystä mitä roolia tuli vetää. Joskus puhelut olivat menneet perseelleen Koskisen kännäämisen vuoksi, mutta mitäs pienistä. Koskinen esiintyi toisena taksikuskina, joka oli törmännyt Rambeen kohtalokkain seurauksin. Kuin viimeisenä niittinä asialle, Koskinen mainitsi aina, että taksiluvista oli päättämässä eräs Rambelle hyvin läheinen henkilö. Pienenä vihjeenä Koskinen heitti aina kyseisessä tilanteessa, että kolme sataa hinurikuskin kouraan sai asiat näyttämään aivan toisenlaisilta eikä valloittavaan hymyyn tarvittaisi käyntiä hammasproteeseihin erikoistuneella hammaslääkärillä. Närä oli istunut koko välikohtauksen ajan täysin hiljaa.

- Mikä pappaa riivaa, iskikö dementia? kysäisin häneltä.
- Mietin.
- Ai sitä, että miksi ajat Toyotalla, kun maailmalla olisi tarjolla myös toimivia automerkkejä.
- Pöljä, mietin tienvarsimainontaa omalle Toyota-kerholle.

Närä kertoi saaneensa idean aikaisemmin näkemistämme palmuöljykylteistä. Hänestä se olisi hyvä konsti mainostaa myös omaa kerhoa. Vielä kun keräisi kylttien varret ja taustalevyt vaihtolavoilta rakennus- ja saneeraustyömaiden luota, niin mainostaminen olisi lähes ilmaista. Nippusiteet pitäisi vain käydä ostamassa vaikka Blitemasta.

- Hähähää, helvetin pitkätukkaiset jäkälän pössyttelijät käyttävät nippusiteitä, jotka eivät häviä luonnosta koskaan, oikein ekoterroristeja, hähähää, Rambe räkätti.
- Minä käytänkin omassa mainonnassa sittenkin juuttiköyttä, me Toyotistit arvostamme luonnon arvoja.
- Hähähää, haistaako se pakoputkesta?
- Hmph, en alennu tuon tason keskusteluun, Närä nosti nokkaansa.

Loppumatka Itäkeskuksen Toyotalle meni rauhallisissa merkeissä, kukaan ei häiriköinyt Ramben ajoa ja Närä pysyi omalla tasollaan aivan hiljaa. Herttoniemen jälkeen tosin Rambe hörähteli jatkuvalla syötöllä, sillä Itäväylän oikeanpuoleisin kaista oli kylttien mukaan varattu Toyotalle huoltoon jonottaville autoille. Närä puri hammasta ja oli hiljaa. Kurvatessamme Visbynkadulle, totesimme Citymarketin parkkipaikasta lohkaistun aimo osan korjattavaksi meneville Toyotoille. Rambe peruutteli hinausautonsa kylmän viileästi suoraan huollon ovelle ja jätti Närän auton siihen. Sillä samalla hetkellä minulle tuli mieleen yksi tärkeä asia, josta emme olleet keskustelleet.

- Närä hei, sovitko Ramben kanssa hinnan tälle hinaukselle?
- En, pitääkö tästä muka vielä maksaa jotain?
- Yleensä palveluista maksetaan.

Närä kaivoi lompakkonsa esille ja katseli siellä olevaa yksinäistä kaksikymppistä huolestunut ilme naamallaan.

- Mitähän tämä sitten maksaa?
- Njaa, Ramben tuntien hinta voi olla mitä vaan, vastasin totuudenmukaisesti.
- Se on siinä, sanoi entinen piika kun isännän polvelle paljain persein istui, Rambe ilmoitti.
- Tuota, kun se hinaushinta jäi kysymättä, Närä nieleskeli.
- Hähähää, mitä noista kyselemään, tulee vielä paha mieli, hähähää.
- Että, paljonkohan se mahtaa tehdä?
- Hähähää, ei kait nyt helvetissä mieheltä voi rahaa ottaa, kun istui niin urhoollisesti kusimuki sylissään, hähähää, pidä vaikka lahjana vähäosaisille.
- Mille?
- No ei kait kukaan täysjärkinen aja noin pienellä autolla, hähähää.

Asiassa kävi hyvin, eli Rambe ei suostunut ottamaan vastaan mitään maksua, kun oli se oma lääkärireissu ja rahaa oli tullut muutenkin niin paljon, että lompakon mukana kantaminen rasitti jo polvia. Rambe lupasi kuskata meidät takaisin himaan, mikäli odottelemme sen aikaa, että hän saa hoideltua asioita Itäkeskuksessa. Se sopi meille paremmin kuin hyvin, sillä jonojen takia täältä oli vaikea päästä mihinkään kovin nopeasti. Rambe poistui hinurilla ja me menimme jonottamaan muiden mukana huollon takuupalveluun.

En jaksanut kovinkaan pitkään seistä pönöttää jonossa, vaan lähdin jaloittelemaan. Seurasin katseella jonottajia ja totesin useimmilla olevan jalassaan mahdollisimman kalliit kengät. Eipä siinä sinälläään mitään, mutta erään isokokoisen miehen kenkävalinta pysäytti katseeni erittäin tehokkaasti. Koska uteliaisuuteni oli pohjaton, astelin tuulipukumiehen vierelle.

- Puristaako, kenkä meinaan?
- Prkl, kyllä puristaa ja vituttaa, ettei tiedä miten päin ois, mies vastasi.
- Jos haluaa olla erilainen, niin siinä on omat kärsimyksensä, lohduttelin häntä.
- Eukon puolesta tässä kärvistelen, voi yhden kerran.

Hetken tarinoituamme kävi selväksi, että auto oli vaimon nimissä ja sen takia vaimo halusi uudet kengät vanhojen merkkikenkien tilalle.

- Tuota, eikös ne korvaa vaan kaasujalan kengän?
- Korvaa, sen takia minulla on reppu selässä, sieltä löytyy vielä viisi paria vaimon ajokenkiä.
- Eli siis kuudesta parista parittomia kenkiä saa kolme täyttä paria. Ymmärsinkö oikein?
- Kyllä, Suomen maahantuoja on tullut vastaan niin, että jos tuo maksimissaan kuusi paria kenkiä, joiden oikea kenkä on kulunut huomattavasti vasenta enemmän, saa korvaukseksi kolme paria uusia kenkiä.

Katsellessani tarkemmin, totesin useimmilla jonottajilla olevan mukanaan jonkinlainen kassi, pussi tai reppu. Täällä tosiaan annettiin kenkää johtajista duunareihin, ketään väheksymättä ja kenkää saaneet poistuivat hymyssä suin. Odotinkin jo uutta mainoslausetta: ”Toyota – kenkää kaikille merkkiuskollisille!” Aikani tallailtuani muistin yhden asian. Koska Citymarketti oli vieressä, singahdin sinne ja suoraan karkkihyllyille. Ostin kaksi pussia lakritseja ja suklaapatukan. Suklaan söin kassojen jälkeen, mutta lakritsit pistin kaupan muovikassiin. Kipitin lakujen kanssa nopsaan jonottamassa olevan Närän luo. Kerroin heti kärkeen papparaisella kuudesta kenkäparista.

- Minulla on Corollan takakontti täynnä vanhoja nahkasaappaita, tuo ei ole mikään ongelma.
- Eikö ne pitäisi olla mukana tässä jonottaessa?
- Ei, olen Toyota-kerholaisena VIPPI.

Viimeisillä jonotusmetreillä pääsin kuuntelemaan miten ihmiset hoitivat asiansa. Osa raivosi täyttä päätä ja osa oli iloinen kun auto hoidetaan kuntoon, vaikka siitä olikin vaivaa. Viimein tuli meidän vuoromme ja Närä asteli tiskille kuin olisi ollut Japania ostamassa.

- Tässä avaimet, tulen vartin päästä hakemaan autoni ja kenkäni. Kengät löytyvät takakontista.
- Horoskooppini mukaan kohtaan tänään niin vittumaisen vanhan käävän, ettei toista tule vastaan elinaikanani, asiakaspalvelija vastasi.
- Olen VIPPI ja VIPPEJÄ pitää kohdella kunnolla, Närä vaati.
- Täällä on tänään noin kolmesataa vippiä, hippiä ja muuta kummajaista.
- Oskari Närä, sanooko teille mitään nimi Oskari Närä?
- Örps, ööh, närästää, pitäisiköhän ottaa yksi Rennie? asiakaspalvelija röyhtäili.
- Jättäisin Corollani takuuhuoltoon, se nytkyttää ja haluaisin myös ne lupaamanne kenkäparit. Kengät ovat auton takakontissa, Närä selitti hammasta purren.
- Nimi tuohon ja tuohon ja tuohon ja tuohon ja vielä tuonne!

Kirjoitettuaan nimen ties kuinka moneen lappuun ja kohtaan asiakaspalvelija suostui ottamaan vastaan Corollan avaimet. Hän kertoi heidän ilmoittavan kirjeitse kun auto on noudettavissa. Kirjeen mainitsemisen kohdalla Närän suu aukesi, mutta sieltä ei kuulunut edes pientä pihinää.

- Entä ne kengät, koska minä saan ne? Närä tiedusteli.
- Yläkertaan ja seuraatte nuolia, kengät kannattaa ottaa mukaan, seuraava!

Emme kerinneet kääntyä edes ympäri, kun tilan täytti helvetinmoinen mekkala ja punaiset vilkut alkoivat vilkkua useammassa paikassa. Osa jonottajista maastoutui lattialle ja alkoi nyyhkyttää sodasta ja maailmanlopusta. Osa katseli vilkkuja hämmästyneinä, kuten minä ja Närä.

- Punainen koodi, punainen koodi! alkoi yksi asiakaspalvelija huutaa.
- Soittakaa ulkona oleville partioille, että tiet pitää saada suljettua välittömästi, kukaan ei tule sisälle eikä mene ulos, toinen asiakaspalvelija alkoi ohjeistaa porukkaa.
- Mikä on hälytyksen vakavuus? meitä palvellut mies kysyi punaisen koodin huutajalta.
- Koneen mukaan toiseksi ylin, pitää varautua pahimpaan.

Tilanne alkoi vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta, joten kaivoin taskusta uuden älypuhelimeni ja surffasin oitis uutissivuille. Niillä ei mainittu sanallakaan mistään katastrofista. Kovin uutinen oli jonkun kansanedustajan ylinopeus liikenteessä ja epäilty poliisien lahjontayritys pullakahveilla sekä BB-talon kootut sekoilut. Surffailuni aikana huollon ovet suljettiin ja keskusradio kuulutti koko rakennuksen olevan suljettu. Kukaan ei mene ulos eikä tule sisälle niin pitkään, että tilanne saadaan selvitettyä. Porukka hiljeni ja jäi tuijottamaan henkilökuntaa. Tätä kesti vähän aikaa, kunnes alas laskettu nosto-ovi alkoi nousta hiljakseen ylöspäin ilman, että sitä olisi nostettu sähköllä.

- HUOMIO, TOYOTA! kajahti nosto-oven takaa tutulla äänellä.
- Aulis, Närä henkäisi onnellinen ilme nassulla.
- Pitihän se arvata, kaikki höynät samassa osoitteessa, manasin kohdalle sattunutta kurjuutta.

Kovin montaa hetkeä ei kulunut, kun kersantti Aulis ”HUOMIO” Venttiili saapasteli maastopuvussa palvelutiskin eteen ja meidän vierelle.

- Oletko opetellut kaivaman jo poteroita? Aulis kysyi minulta.
- Oletko itse kuullut, että oveen voi myös koputtaa?
- Kuulin punaisen koodin ja tulin pelastamaan mitä pelastettavissa on, olenhan saanut sotilaskoulutuksen!
- Höpö, höpö, toit kuitenkin oman rikkinäisen Corollasi tänne takuukorjaukseen.
- Mies ilman jämiä on oikeassa, mutta tulin myös pelastamaan siviilit sodan kauhuilta.
- Tiedätkö edes mitä on tapahtunut?
- Anna minulle kaksi minuuttia, niin tiedän miten tilanne otetaan hallintaan, olenhan sentään SUOMEN ARMEIJAN KERSANTTI!

Sanojensa vakuudeksi Aulis loikkasi henkilökunnan puolelle ja katosi näkyvistä. Vilkaisin kelloa ja jäin katselemaan sekuntien kulumista. Reilun kahden ja puolen minuutin päästä Aulis palasi kahvimukin ja munkin kanssa.

- Saitko mitään selville? kysyin munkkikersantilta.
- Kahvi on tuoretta ja munkit vieläkin tuoreempia.
- Siitä punaisesta koodista.
- Ai se, no se ei koske muuta kuin Amerikkaa. Siviilien nahisteluita.
- Kerro nyt helvetissä vähän tarkemmin.
- Niin, kerro, kerro! yleisö vaati kuorossa.

Aulista ei tarvinnut sen enempää komentaa, vaan kersantti hyppäsi pöydälle ja komensi täydellisen hiljaisuuden. Tilan ollessa tarpeeksi hiljainen herra kersantille, tämä alkoi selittää tilannetta. Toyotaa oli kohdannut uusi kriisi, sillä Teksasissa oli yksi orava onnistunut vahingoittamaan automaattivaihteisella autolla kuuttatoista ihmistä ja kahta talutettavana olevaa koiraa. Koska oravaa ei ollut saatu kiinni, oli oikeuteen haastettu autovalmistaja. Nyt kansa vaatii, että kaikkiin Amerikassa liikenteessä oleviin automaattivaihteisiin Toyotoihin asennetaan oravaesto. Valmistaja ei vielä osaa sanoa montaako autoa korjaus koskee, mutta määrä on joka tapauksessa valtaisa. Auliksen lopettaessa puhettaan, yleisö alkoi hurrata ja taputtaa ja pian punaiset vilkut sammuivat ja henkilökunta kävi avaamassa ovet.

- Tuossa avaimet, minun pitää lähteä kaivamaan päiväpotero, Aulis ilmoitti lähimmälle henkilökunnan edustajalle.
- Mu-mutta kenen auto on kyseessä? asiakaspalvelija änkytti.
- Ampukaa ilmaan pari laukausta kun se on valmis, tulen kyllä hakemaan omani, vasen, oikea, vasen, oikea…

Ja niin Aulis oli kadonnut marssien ulos rakennuksesta. Muut asiakkaat taputtivat ja vihelsivät kersantin perään, kuin kyseessä olisi ollut joku suuri kansallissankari.

- Anteeksi, kuka tämä sotilas oli? asiakaspalvelija kääntyi minun puoleen.
- Aulis Huomio Venttiili. Turha sille on soitella, teette vain, kuten hän käski.
- Minä laitan tähän sitten, että ammutaan ulkona ilmaan aseella kun auto on valmis, voi yhden kerran.
- Mennäänkö nyt katselemaan niitä kenkiä? kysyin Närältä.

Henkilökunnan edustaja lupasi piipahtaa Närän auton luona sen verran, että papparainen saisi auton takakontista kenkäparit. Niin hän tekikin, joten kohta marssimme hikisten nahkasaappaiden kera kohti liikkeen yläkertaa.


Jatkuu...

Rutinoffin kuski


Jaska Pontti
Tutustukaa uuteen Jaska Pontti -kirjaan, mikäli kirjoitustyyli ja huumori kolahtaa. Ellette halua ostaa sitä itselle, niin kiusatkaa sillä vaikka kirjan arvoista tuttavaa.

Nyt on myös mahdollista seurata www.rutinoff.net sivuston kuulumisia ja lukea tarinoita Facebookin Rutinoff-ryhmän kautta. Laittelen sinne uusimmat tarinalinkit ja mahdollisesti myös muita kuulumisia (jos niitä on). Linkki Rutinoff-ryhmään on: Rutinoff Facebookissa






© Rauno Vääräniemi