Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

6.6.2010

Onnettomuudet Poistaa Extreme Litku


Pääsin tällä kertaa kulkemaan rapussa niin, ettei hullu pilleriämmä ollut kommentoimassa mitään. Omalle ovelle päästyäni asia alkoi vaivata minua niin paljon, että palasin Räkäpään ovelle ja peitin sen ovisilmän. Ovi pysyi yhä kiinni, joten joko viimeinen pilleri oli nyt otettu tai hullua oli kohdannut lounastauko. Joka tapauksessa, hyvä näin, oli vaihtoehto sitten kumpi tahansa. Hyvillä mielillä astelin sisälle asuntooni, jossa oli oudon hiljaista. Hetken kuulosteltuani totesin Närän ähisevän vessassa, mutta missä muut olivat? Energiajuomalaatikko oli tyhjä, joten tölkit olivat tehneet kauppaansa. Astelin hämmentynein ajatuksin peremmälle asuntoon. Olohuoneessa hiljaisuuden syy selvisi, kaikki muut olivat parvekkeella, kuten myös Martta Räkäpää. Avasin parvekkeen oven.

- Maistuuko se energiajuoma?
- Hyvää on, Harry esitteli molemmissa käsissä olevia tölkkejä.
- Mää saan kohta siiiveet! Räkäpää kiekui parvekkeen kaiteella seisten.
- Kymppi vetoa, että housut tuhriintuu, kun putoo maahan, toinen Harryn rengeistä sanoi.

Voi helvetti, en minä nyt tällaista tarkoittanut, kun lupasin energiajuomat muuttomiehille. Katselin muuttoporukkaa tarkemmin ja jokaisella seisoivat silmät päässä. Mitähän helvettiä tämä pääkallon kuvalla koristeltu energiajuoma piti sisällään? Palasin sisälle ja otin puhelun Latelle.

- Maistoitko, oliko potkua? kuului lihaskimpun ääni.
- Juotin muuttomiehille ja naapurin uusi täyskahjo veti kait oman osuutensa. Seisoo nyt parvekkeellani ja odottaa siipien kasvamista.
- Eihän se nyt mitään vitun Red Bullia ollut, Late ilmoitti.
- No mitä sitten?
- Olisi vähän kiire, pitäisi lähteä VR:lle oikomaan pakkasen vääntämiä kiskoja, Late mutisi.
- LATE!
- Okei, okei, luulin, ettei noin velttoon mieheen tehoa edes nerokkaimpien Opel-insinöörien uusin oivallus.
- Mikä oivallus, täh?

Late yritti vielä kierrellä, mutta suostui lopulta kertomaan. Kyseessä oli vähän pieleen mennyt oivallus siitä miten autoilija pidetään pirteänä matkan aikana, varsinkin saksalaisilla suurten nopeuksien moottoriteillä. Insinöörit olivat kehittäneet todella tymäkän energiajuoman. Siinä oli vain sellainen huono sivuvaikutus, etteivät kuljettajat nukkuneet tölkillisen jälkeen kahteen vuorokauteen silmäystäkään. Sen jälkeen sammuminen oli totaalista. Ainetta oli tämän jälkeen kokeiltu lämmityslaitteen osana, samalla tapaa mitä Citroënilla toimii ilmanraikastin. Tässäkään ei ollut onnistuttu, vaan valvojia oli koko autollinen.

- Tohdinko edes kysyä, että miten tuo laatikollinen on joutunut sinulle?
- Ei se ole ainoa laatikko.
- Miten?

Late oli tunnetusti hakannut päätä seinään varsinkin Opelin huollon kanssa, siellä kun ei ollut vielä tähän päivään mennessä otettu maksavaa asiakasta vakavasti, jos kyseessä oli joku autossa oleva vika. Joku oli sitten lopulta hiffannut Laten olevan sellainen patti mieheksi, että vetää varmaan pesupulverista lähtien kaiken raakana. Tieto tästä kuningasajatuksesta oli kantautunut Saksaan ja Latelle oli toimitettu hyvitykseksi kaksikymmentä laatikollista tätä todella piristävää energiajuomaa. Ne oli käyty jättämässä rappuun oven taakse Laten ollessa töissä. Saatekirjeen allekirjoitus oli niin epäselvä, ettei nimestä saanut selvää, eikä kirjeessä ollut mitään yhteystietoja Opelin nimen lisäksi. Pari puhelua Suomen Opelille oli selvittänyt jotain, nimittäin juomaa oli tulossa parin viikon sisällä vielä lisää. Heitä oli kiinnostanut vain, että onko Latella käytössä kenties autotalli tai joku muu isohko varastotila.

- Ehehee, onko? hekottelin väliin.
- Lupasivat kontin, ellei minulle ole varastotilaa omasta takaa.
- Minne ajattelit sen laittaa?
- Sinähän muutat pois, vuokraan tuon sinun autopaikan ja ajatan kontin siihen.
- Oletko itse maistellut hyvityslahjaasi?
- Viisitoista purkkia vitutukseen, perkele!
- Oho, oletko valvonut siitä lähtien?
- Vitut, kusi muuttui vain vihreäksi, samanväriseksi mitä se litku on.

Tuo ei tullut minulle yllätykseksi, sillä Late oli todellakin käyttänyt kaikenlaisia aineita, tosin pesuainetta vain pyykin pesemiseen. Hän oli nyt vain halunnut testata, että toimisiko aine minulla, kun olen kuulemma sopiva koekaniini. Olin töitä vieroksuva velttouden perikuva, joten hänen mielestä täydellinen testikohde. Suomessa aineelle oli jo keritty kehitellä laaja mainoskampanja mainoslauseella: Onnettomuudet Poistaa Extreme Litku. Luonnollisesti kampanjaa ei koskaan aloitettu ja sen ideoinut irtisanottiin vähin äänin, tuotannollisiin seikkoihin vedoten. Nämä tiedot Late oli saanut, kun oli uhannut lähteä saman tien vierailulle Suomen maahantuojalle. Juomien tuloa sen sijaan ei voinut peruuttaa, se kun oli päätetty niin ylhäällä, ettei Suomesta kuulemma edes huuto kuulu sinne asti.

- Et sitten Saksaan ajatellut lähteä?
- En, tai ajattelin ensin, mutta sitten en enää ajatellut.
- No?

Muutama päivä puhelimessa uhoamisen jälkeen Late oli pysäytetty liikennevaloissa ja talutettu valoihin jääneestä autosta tummalasiseen Audiin. Kaksi ison vaatekaapin kokoista koljattia oli pitänyt pienen esitelmän sopivista matkakohteista, joihin Saksa ei kuulemma kuulunut. Kaksikon mukaan turvallinen talvinen matkakohde olisi sen sijaan vaikka Ivalo. Pilkkiloma Ivalossa olisi kaikkien etujen mukainen ratkaisu.

- Eikä tässä vielä kaikki, perkele, Late kirosi.
- Ampuivatko vielä polveen tai jotain muuta kivuliasta?
- Sain laatikollisen saksalaista olutta.
- Täh?
- Antoivat sen ja totesivat, ettei nyt ole tuotakaan syytä lähteä meren taakse kalaan.
- Mistä ne tyypit olivat, jotain viranomaisia kenties?
- En tiedä, tuskin viranomaiset ajavat kilvettömällä täysin uudella Audilla.

Kysyin Latelta, että miksi hän ei tinkinyt? Olisi vaikka vaatinut sen uuden kilvettömän Audin itselle kipurahoiksi tekemättömästä Saksan matkasta. Sen jälkeen vain Opel myyntiin ja Audi kilpiin. Tiedä olisiko se laadultaan yhtään parempi, mutta ainakin valitusosoite muuttuisi ja toisi sitä kautta vaihtelua elämään. Kerroin tuon Latelle ja mies alkoi kiroilla, hänelle kun ei moinen ollut tullut mieleen. Vaihdoimme vielä muutaman kommentin energiajuomasta ja lopettelimme puhelun.

- Mikä näitä saappaita oikein vaivaa? Närä kirmaisi paikalle kuin nuori vuohi.
- Ovatko ne rikki?
- Eikä, kun en meinaa perässä pysyä. Nyt, nyt pitäisi tehdä jotain, vaikka vahata Corolla tai jotain.
- Närä, joitko sitä energiajuomaa mitä Late toi?
- Otin minä suullisen, maistui ihan paskalta.
- Milloin?
- Varmaan reilu vartti sitten.
- Kipaisepas vaikka Aimon onnikan luo ja takaisin, jutellaan sen jälkeen lisää.

Vauhtipappa katsoi minua hetken ja kohta saappaat veivät miestä ovelle ja rappuun. Samalla muuttomiehet palasivat parvekkeelta, mutta naapurini pilleriämmä ei. Livahdin parvekkeelle katsomaan tilannetta, eikä siellä ollut ketään. Kurkin alas, mutta missään ei näkynyt raatoa.

- Vittuako siellä parvekkeella ramppaat, teen siitä jonkun valituksen, kuului yläpuoleltani.

Kurkin katon suuntaan ja näin Räkäpään naaman. Nainen oli nähtävästi kiivennyt parvekkeenkaiteen yhteydessä olevaa puista ritilää pitkin katolle, mikä ei ollut aivan helpoin temppu. Joku nuori kolli moisesta selviytyy varmaan leikiten, mutta tuollaiselta vanhemmalta naisihmiseltä se oli aika saavutus. Koska riesa oli poissa parvekkeeltani, toivottelin liukkaita kattopeltejä ja palasin sisälle. Suljin huolella molemmat parvekkeen ovet, etsikööt toisen reitin takaisin sisätiloihin.

Sisällä huomioni kiinnittyi ripeisiin muuttomiehiin. Tyypit olivat nyt kuin eri planeetalta, tavaraa kulki kuin junassa. Hyvää fiilistä ei kestänyt tällä kertaa kovin pitkään. Porukka kyllä näytti kantavan tavaraa, mutta osa muuttomiehistä kantoi samat kantamukset takaisin ylös ja taas alas. Pysäytin yhden Harryn pojista asunnon ovella.

- Olen muuttamassa täältä pois, en jojoilemassa.
- Täh, mitä? Ei oikein ehdi jutella, nyt on kiire.
- Stop tykkänään, minä maksan tämän kiireen tai hidastelun, ihan miltä se milloinkin vaikuttaa.

Jututin kaveria ja hän kertoi, että on niin kiire, ettei kerkeä laskea kantamuksia käsistään. Oikeastaan hän ei ole pariin kertaan käynyt edes autolla asti. Ensimmäinen ajatukseni oli lähteä näiltä jalansijoilta ja jättää koko apinalauma kirputtamaan toisiaan. Lopulta raivo laantui, sillä Late oli aika iso syypää tähän rivakkaan liikehdintään ja siitä seuranneihin lieveilmiöihin. Selitin muuttomiehelle rauhallisesti, että olen muuttamassa täältä pois, mutta en tällä sekunnilla, vaan tässä olisi koko loppupäivä aikaa. Tein saman myös kahdelle muulle jojoilijalle. Homma alkoi lopulta sujua, kuten olin jo aamupäivällä halunnut.

- Pitäisi saada rahaa, Harry ilmestyi vaivihkaa taakseni.
- Maksan muuton vasta kun kuorma on purettu, kuten minulle aikaisemmin ilmoitit.
- Lounas, nyt on lounasaika ja muuton tilannut maksaa lounaan, mies vaati käsi ojossa.
- Vai niin!
- Kyllä se vaan on niin, ettei meillä ole ollut tapana sotkea firman tuottoa ja lounasrahoja keskenään.
- Entä palkka?
- Se menee korjauskus…, tuota korkoa kustantamaan tileille.
- Aha, no pieni hetki, minun pitää tehdä se raha jostain.

Taas sieppasi niin, ettei ollut mitään rajaa. En taatusti ala maksamaan noiden lounaita, tuollaiset tyypithän ahmivat ruokaa pari ravintolallista pelkiksi välipaloiksi. Epäilin lisäksi, että Laten energiajuomilla oli vielä ruokahalua voimistava vaikutus. Toivottavasti eivät nälissään sentään kalua tämän asunnon väliseiniä. Voisi olla mielenkiintoista yrittää saada kaupaksi asuntoa, jonka seinissä olisi muuttomiesten kaluamat reiät. Otin puhelimen käteen ja valitsin siitä Eemeli Möttösen numeron. Möttönen oli tunnettu autojobbari, jonka mielimerkki oli tosin Mersu. Kun ottaa oikean puhelun, niin ei tarvitse feikata ja viesti menee paremmin perille, tässä tapauksessa siis Harrylle.

- Möttösen Mersu, kuului puhelimesta tutulla äänellä.
- Rutinoffin kuski täällä terve! Onko kauppaa pukannut?
- Hyvin kulkee, kauppa sekä eilen ostamani kasikolmonen Mersu. Laitetaanko koeajovaraus päälle?
- Ei laiteta. Minulla on nyt pieni likviditeettiongelma, eli tarvitsisin rahaa ja myytävänä olisi tuollainen kahdeksankymmentäluvun alun pyöreälamppuinen Hiace.
- Njaa, vai Hiace, haiskahtaa happamalta.
- Sano nyt joku hinta?

Tässä kohtaa Harryn naama alkoi punoittaa kuin kiehahtanut Toyotan kone. Miehen suu kävi, mutta mitään ääntä ei kuulunut. Teksti taisi olla niin kovasti sensuroitua, ettei ulosantiin asti tullut mitään. Linjan toisessa päässä oleva Möttönen ei ollut yhtään ihastunut tarjoamastani autosta. Mies kiemurteli kuin käärme, väittäen muun muassa tuollaisen japanilaisen auton ostamisen vaikuttavan negatiivisesti hänen Mersuihin erikoistuneen firman imagoon.

- Lähtee todella halvalla, saat hinnoitella ihan itse, lupasin jalosti.
- Kuusi sataa, saat tutun kauppana satasen ylimääräistä, hän lupasi viimein.
- Kuusi sataa euroa, saanko käteisellä? kailotin luuriin tarkoituksella kovalla äänellä.
- Poikki, poikki! Harry karjaisi ja yritti riistää kännykän kädestäni.

Tässä kohtaa minulla napsahti. En voinut sietää missään tilanteessa sitä, että joku pelle tulee ja meinaa käydä iholle tai yrittää riistää omaisuutta kädestäni. Late oli opettanut minulle muutaman hyvän otteen, joita nyt sovelsin. Nappasin miestä kädestä ja pyöräytin hänet kädestä ohjaten eteisen tyhjään naulakkosyvennykseen. Mies rojahti sinne tuskallinen ilme naamallaan.

- Isokin lähtee kun tietää mitä tekee, murahdin Harrylle.
- Äääh, sattu saatana.
- Yksi, vain minä puhun omaan puhelimeeni. Kaksi, te maksatte ihan itse omat lounaanne. Kolme, muuttokuorma on purettu uudessa osoitteessa kuuteen mennessä.
- Selvä, selvä, selvä.
- Ai niin, neljä, lounaaseen menee aikaa maksimissaan tunti, naputtelin rannekelloani.
- Mennään hakemaan jotain tuolta ostarin K-kaupasta, Harry vastasi naama punaisena.

Autoin miehen ylös ja komensin muutkin muuttomiehet pitämään lounastauon, omalla kustannuksellaan. Jos alkaisin tässä kohtaa suostua mihin tahansa, niin olisin kohta työntelemässä kuutta rollaattoria jossain palvelutalossa, kun se kuulemma kuului muuton lisäksi maksettaviin kuluihin. Kukaan muu ei maininnut sanallakaan, että minun pitäisi maksaa lounas, joten päättelin sen olevan vain Harryn ahneutta, koska oli firman pääosakas. Tiedä kuinka paljon hän oli vetänyt rahaa kirjanpidon ja muiden osakkaiden ohi.

Muuttoporukan kadottua paikalta kahdella Hiacella, lähdin itse koputtelemaan Tomppa Pomon taksikopin ovea. Närä oli kadonnut jonnekin autoineen. Nähtävästi energialataus oli pakottanut lähtemään Tikkurilaan pillurallin ajoon. Hyvällä tuurilla hän saattaisi törmätä johonkin rollaattorilla liikkuvaan ikätoveriinsa, joka on Shellin baarissa muistelemaan kadotettua nuoruutta ja herkästi puhkeavia kumeja. Taksikopin ovi oli kiinni, joten olin kohtelias ja koputin siihen. Tompan Talbot oli paikalla, joten ei mieskään kaukana voinut olla. Koputin uudelleen, nyt kahta kovemmin.

- Sisään, ovessa on saranat, käh, käh, käh, kuului kopista.

Tempaisin narisevan oven auki ja astuin sisälle omituiseen pilkkutaksikoppiin. Tomppa istui pöydän ääressä lusikka kädessään. Hänen edessään oli kauraryynipaketti, sokeripussi ja maitopurkki.

- Oletko lounastamassa? viittoilin pöydän antimia.
- Pikakaurapuuroa. Ethän vaan tule suoraan Jakomäestä, siellä on kaikenlaisia tauteja ilmassa.
- Ei, en tule suoraan enkä mutkan kautta, naurahdin miehen kammolle kyseistä paikkaa kohtaan.
- Paina puuta, mutta varo tikkuja, käh, käh, käh.

Tomppa ei ollut muuttunut viime näkemästä yhtään. Mies oli yhä tikkulaiha ja puku ainakin kaksi numeroa liian pieni ja hikinauhat koristivat sekä otsaa että ranteita. Pöydällä oli rivissä käytettyjä tupakan filttereitä, jotka olivat myös yksi Tompan intohimo. Tomppa huomasi katseeni.

- Et koske niihin, vedän kohta jälkkärinikotiinit.
- Ei tulisi pieneen mieleenkään. Tulin vain moikkaamaan, sillä olen nyt viimeisiä hetkiä näillä nurkilla.
- Älä, minne sinut haudataan?
- Muutan uuteen asuntoon, en hautausmaalle.
- No hyvä, tarvitset varmaan viisikymmentä taksikyytiä, jotta muuttotavarat saadaan perille.
- Olen palkannut muuttofirman hoitamaan homman. Tyypit lähtivät lounaalle, joten tulin tervehtimään sinua, kun autosi on seissyt koko päivän kopin vierellä. Eikö meinaa pukata enää keikkaa?

Hyvä, että kerkesin lausetta loppuun, kun Tomppa alkoi parkua kuin tämän päivän varaosamyyjä asiakkaan kysellessä Talbotin varaosia suoraan hyllystä.


Rutinoffin kuski





© Rauno Vääräniemi