Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

14.3.2010

Ajokoiran valmistenumero


Närästä ja Maurista tuli hetkessä ylimmät ystävykset. Yhteenkuuluvuuden tunne sen kun kasvoi, kun selvisi, että molemmat tuntevat Aulis ”Huomio” Venttiilin. Mauri opasti Närää siinä miten naapureita tulee kohdella. Volvo Svenssonia hän kehotti tuuttaamaan nenään kerran kuussa, ettei pääse liikaa ylpistymään traktoristaan. Muu neuvominen meni vähän ohi, kun kiinteistövälittäjä nyki hihasta ja pillitti. Hän ei ollut kuulemma koskaan tehnyt tällaista kauppaa, että ostajan lupaamaa hintaa olisi myyjä omatoimisesti laskenut ja vielä noin huomattavan summan. Totesin hänelle, että minun puolestani tämä saa jäädäkin ainutkertaiseksi tapaukseksi.

- Joko muutat tänne huomenna? Mauri asteli eteeni.
- Ei perkele, mistä minä siihen muuttoauton saan?
- Rambe asuu naapurissa, Närä huomautti.
- No hitto, sillähän on nyt koppiauto.
- Kröhöm, onko se pariskunta teidän tuttuja? Mauri kröhisi väliin.
- Kyllä.
- On niillä asennetta perkele. Minä sain tehdä monta vuotta töitä, että minua alettiin pelätä täällä. Kyseinen pariskunta oli kaksi yötä ja nyt niille kumartaa jo parkkipaikan valaisinpylväätkin.

Kuulosti erittäin tutulta, sillä Rambelle ja hullulle ämmälle ei mikään ollut mahdotonta tai vierasta. Mauri kertoi, että heillä oli ollut A-rapussa pienoinen ongelma lastenvaunuista ja eräästä häirikköporukasta. Ramben kuultua asiasta, olivat lastenvaunut poistuneet naapuritalon katolle ja häirikköporukka lähti tunnissa huonekaluineen. Olivat siivonneet vielä asunnonkin tuossa ajassa. Jotta oma asiani ei venyisi, otin kännykän ja valitsin Ramben numeron.

- Hähähää, mitä ruipelo? kuului luurista Ramben käkätys.
- Olen muuttamassa tähän naapuriinne, onko koppiauto käytettävissä?
- Hähähää, meinaatko ensin homoilla kopissa ja tulla sitten ihmisten ilmoille, hähähää?
- Kuskata sillä muuttotavarat.
- Ei onnistu, emme vuokraa mitään alle kaksimetrisille, hähähää.
- Maksan siitä rahaa.
- Perkele, ei onnistu, Kaunis Koskinen lähti hakemaan pirtua ja piraattituotteita Venäjältä.
- Täh? Eikös tuo kuulosta vähän laittomalta.
- Hähähää, pitäähän miehen päästä matkustamaan. Sitä paitsi se on Koskisen ensimmäinen ulkomaanreissu sen jälkeen kun sai passin takaisin viranomaisilta.
- Ai jaa, no milloin se tapahtui?
- Toissa päivänä.

Ei onnistunut kuulemma muuttaminen, koska Kaunis oli lähtenyt reissuun vasta tänä aamuna ja suunnitelmissa oli olla Venäjällä muutama viikko. Lopulta Rambe kertoi, että reissun varsinainen syy on kuskata maatalouskoneiden osia jonnekin Siperian laidalle, sen takia reissu kestäisi epämääräisen ajan. Paluulasti on nyt sitä mitä Koskinen sattuu kyytiin saamaan. Tämä varmisti sen, että nyt pitää hankkia muuttoauto ja -miehet jostain muualta. Itse en ala kantamaan mitään, siinähän saattaisi rasittua.

- Minä tiedän yhden, minä tiedän yhden, Närä alkoi pomppia kuin superpallo.
- Terveisiä vaan Venäjälle, me hoidetaan tämä muutto ihan itse, huikkaisin vielä luuriin.
- Minulla on suhteet Kuuden Hiacen muuttopalveluun, Närä intoili kännykkä kädessä.
- Vai niin.
- Soitan heti ja pyydän hoitamaan muuton, saan siitä vielä alennustakin.

Ennen kuin olin kerinnyt sanoa mitään, oli Närä sopinut muuton seuraavaksi viikonlopuksi. Vilkaisin Mauria ja tämä nyökytteli päätään hyväksyttävästi. Puhelun loputtua Mauri kertoi, että saa omat tavaransa pois täältä vaikka heti huomenna. Ei hänellä mitään uutta asuntoa ollut tiedossa, mutta näin hyvien hiihtokelien aikaan sitä saattoi majoittua kuukaudeksi tai pariksi vaikka telttaan hiihtoladun varteen. Huonekalut hän sai jonkun tuttavan tyhjään autotalliin. Sovimme samalla kaupantekopäiväksi ensi torstain ja paikaksi Maurin pankin, sillä osakekirjat olivat siellä säilössä. Minulle oli ihan sama missä kaupat teen, kun ei tarvitse ottaa lainaa.

- Minä tulen myös sinne pankkiin, kiinteistövälittäjä ilmoitti.
- Yksi juttu, muuten, Mauri nosti sormen ylös ja poistui heti perään rappuun.

Muuta vanhus ei sanonut ja jokainen jäi katselemaan hänen peräänsä epätietoinen ilme naamallaan. Minun villi veikkaukseni oli se, että Mauri käy salaa korjaamassa Carinaansa tai vaihtoehtoisesti sitä korjaa joku ammattimekaanikko pimeästi. Kuittia ei voi sen takia kirjoittaa, ettei vaan kukaan pääse selville millainen vikapesä se todellisuudessa on. Kovin pitkään emme kerinneet miehen poistumista äimistellä, kun hän oli jo takaisin asunnossa.

- Mitä minä olen sanonut auton pysäköinnistä? Mauri osoitti nyt sormella Minna Näkgäriä.
- Että pitää pysäköidä ihan kadun reunaan.
- Se toinen sääntö.
- Eh, tuota, että ei saa pysäköidä Fordia tämän C-rapun kohdalle, kun se antaa asukkaista turhan köyhän ja yksinkertaisen kuvan. Oliko se niin?
- Ja minne sinä sen Angliasi parkkeerasit?
- Tähän talon eteen, Minna vastasi hikoillen kuin tuuletinvikainen Escortti.
- Tulet taksilla sinne pankkiin, Mauri ilmoitti.

Kiinteistövälittäjälle tuo ei kuulemma sopinut, joten pankkiin tulemisesta käytiin kunnon väittely. Lopulta se päättyi siihen, että Minna lainaa miehensä Volvoa ja tulee sillä. Mauri ilostui siitä niin suunnattomasti, että lähti heti parvekkeelle suksia voitelemaan. Miehen mukaan sukset on voideltava aina hyvän tuulen aikaan, muuten lipsuu. Asunnon omistajan kadottua parvekkeelle, Närä johdatteli minut pienemmän makuuhuoneen ikkunaan.

- Mitä näet?
- Pihan, tarkemmin sanottuna parkkipaikan, kerroin näkemästäni.
- Tuolla, melkein ikkunan alla.
- Muutaman auton, lunta ja lämmitystolpat. Ovatko ne jonkun kuuluisan arkkitehdin suunnittelemat?
- No nuo kaksi Corollaa, etkö niitä muka huomaa?

Kyllähän minä ne huomasin, vaikka luulin ensin alkaneeni karsastamaan niin pahasti, että näen yhden jo kahtena. Tajuntaani ei mennyt, että kaksi vierekkäistä naapuria ajaisi samanlaisilla Corollilla, vaikka suomalaiset kovasti tuulipukukansaa ovatkin.

- Veikko ja Virpi, niillä on molemmilla hopeiset sedanit ja oma Corolla-kerho.
- Mistä hitosta näitä Corolla-kerhoja oikein sikiää?
- Olemme yhteiskunnan tukipylväitä, me Toyotan omistajat, meissä on valta ja voima, Närä julisti suu korvissa.
- Tiedätkö muuten mitä yhteistä on Corollalla ja koiran paskalla?

Närä meni mietteliääksi ja raapi harvahiuksista päätään. Hetken päästä papparainen pyöritteli päätään.

- Molemmat ovat jo valmistumisvaiheessa jätettä, eheheheheee.
- Hmph, hauskaa, ah, ah.
- No tiedätkö mitä eroa niillä on?
- Ei kiinnosta, Närä nosti nokkansa kattoa kohti.
- Koiranpaskasta pääsee eroon pesemällä, eheheheee.
- Kukaan ei halua eroon Corollasta, sillä se on autona täydellinen ja viattomin.

Keskustelin vielä hetken kiinteistövälittäjän kanssa, ennen asunnosta poistumista. Rappuun astuessani tuuttasin oven suoraan päin hullua ämmää, joka piteli nenäänsä.

- Saatanan, saatana, tiedätkö miten lyhyt ihmisikä saattaa olla? hän sadatteli katsomatta kuka ovesta astui ulos.
- Voin kyllä tulla hautajaisiisi mikäli kerrot päivämäärän, vastasin kiroiluun.
- Sinä!
- Minähän se tässä, teidän uusi tuleva naapurinne.
- Ja Late ja Närä. Onko teillä ollut poikien bileet?

Samassa rappuun asteli Minna kiinteistövälittäjä. Tämän jälkeen kaikki kävi hyvin nopeasti. Hetkessä hullu ämmä oli unohtanut kipeän nenänsä ja nostanut Minnan seinälle yhdellä kädellä.

- Missä se lupaamasi mopotiparkki on, mitä häh? Alkaa hermo mennä saatana, kun ei näe omaa mopoa makuuhuoneen ikkunasta, perkele!
- Se, se tulee ihan varmasti kesällä. Siitä on sovittu jo, että keväällä muutetaan yksi autopaikka mopopaikaksi.
- Sopikaa siitä niin, että minä otan sen paikan minkä haluan. Vittu, minähän en mihinkään kieroon katsele ikkunasta omaa mopotia.
- Niin, tämä pyritään ratkaisemaan kaikkia miellyttävällä tavalla, Minna nikotteli.
- Riittää kun se miellyttää minua, hullu ämmä sanoi ja päästi kiinteistövälittäjän otteestaan.

Aika pian kävi selville, että Minna oli myynyt myös hullun ämmän ja Ramben asunnon. Olin aistivani sellaista, että Minna ei välttämättä haluasi myydä enää yhtään asuntoa varsinkaan tästä rapusta. Päästäkseen eroon hullusta ämmästä, Minna soitti sunnuntaista huolimatta isännöitsijälle ja antoi luurin hullulle ämmälle.

- Kuka mulkku siellä piipitää? hullu ämmä karjaisi luuriin hetken kuuntelun jälkeen.
- On se niin vitun vahinko jos kämppä palaa ja autosta hajoaa lasit samana päivänä.
- Sanoi tulevansa huomenna ihan itse laittamaan sen mopotiparkin kyltin, hullu ämmä ilmoitti palauttaessaan puhelimen Minnalle.

Oikeastaan ihailin hullua ämmää eli Floora Hellää, sillä hän osasi vetää aina oikeasta narusta hoitaessa asioitaan. Jäin vain miettimään, että kukahan naapureista joutuu siirtämään autonsa toiseen paikkaan. Jokaiselle asunnolle kun oli oma tolppapaikka. Tosin niitä oli muutama vapaana ja joillain asunnoilla oli vuokralla kaksi paikkaa. Oma parkki tulisi olemaan olohuoneen nurkan kohdalla ja siihen oli hyvät näkymät sekä olohuoneesta että molemmista makuuhuoneista. Tämä lämmitti suunnattomasti mieltäni.

- Eiköhän mennä, Ooppelista ruostuu kone kiinni ellei sitä käy välillä pyörittämässä, Late ilmoitti.
- Sopii minulle, tämä oli minun puolesta tässä.
- Ja vittu sen oven kanssa ei pelleillä jatkossa tai nostan sen saranoilta, hullu ämmä ilmoitti tiukkana.
- Kuka käski kuunnella postiluukun kautta, piruilin takaisin.
- Vittu, ihan vähän kuuntelin, perkeleen supattajat!
- Hanki isommat korvat, heitin vielä viimeisen kommentin ennen hissiin astumista.

Pihalla hyvästelimme kiinteistövälittäjän, joka lähti Mondeollaan parkista kuin hauki rannasta. Hetken päästä Mondeo suhahti ohitsemme, sillä tämän asuntoalueen läpi ei autolla päässyt. Sain pihalla Närältä Kuuden Hiacen muuttopalvelun puhelinnumeron, tosin aikamoisen tinkaamisen jälkeen. Halusin hoitaa muuttofirman ihan itse, muuten huonekaluni saattaisivat päätyä vaikka Rovaniemen markkinoille.

- No Oskari, oletko tehnyt naapureiden kanssa paljonkin tuttavuutta? tiedustelin papparaiselta.
- Parin. Olen tarkkaillut tilannetta ja tehnyt niistä profiilia. Isken sitten sopivalla hetkellä.
- Aika tajutonta touhua, ehehehehee, Late repeili.
- Hmph, mitenkä niin?
- Nuijit naapurit tajuttomiksi, tajutonta touhua, ehehehee.
- Vai niin? Tarkoitukseni oli kyllä ottaa puheeksi yksi meitä kaikki edistävä asia.
- Ai rollaattorit taloyhtiön puolesta jokaiseen asuntoon, ehehee, Late jatkoi ilakointiaan.
- Ei, vaan Suomen automerkkien kirjavuus. Pärjäämme yhdellä merkillä ja siitä tulisi valtavaa säästöä koko kansakuntaa ajatellen. Autojen hinnat ja varaosat halpenisivat eikä tarvitsisi miettiä minne vie auton huoltoon, kun kaikki huoltaisivat vain Toyotaa.

Närän paasaamisen tauottua hetkeksi, ilmoitin soittavani hänelle kun saan sovittua tarkemmin sen muuttohomman. Minun piti luvata kolme kertaa, että kerron Närän olleen tämän muuttokeikan aivot, siis firman valinnassa. Jotenkin minusta tuntui taas, että muutkin kuin minä, pitivät tuota papparaista hieman pöljänä. Viimein olimme siinä tilanteessa, että istuimme Astrassa keula kohti tulevaa entistä kotia.

- Mikä helvetti tuo on? Late äimisteli lähestyessämme asuntoalueen viereistä kiertoliittymää.
- Se on poliisi, hehehee, hekottelin.
- Poliisiko?
- Jep, siinä on ylikonstaapeli Jöö, joka on perustanut Keravalle yhden miehen liikkuvan poliisin.
- Ei helvetti, mikä vitun muumimaa tämä Vantaa oikein on?
- Tuo poliisi on kyllä Keravalta.
- Ihan sama, samaa vitun Korsoa koko alue.

Samassa sinivalon lisäksi alkoi vilkkua punainen valo, joka kait merkkasi, että meidän piti pysähtyä. Jöö seisoi keskelle kiertoliittymää pysäköidyn Mersun takaluukun edessä ja heilutti kädessään punaisella kartiolla varustettu taskulamppua. Samalla hän napsutteli lampun virtakytkintä. Kiroillen Late avasi kuljettajan puoleisen sivuikkunan.

- Ajokoiran valmistenumero, Jöö ilmoitti käsi ojossa.
- Haluan paikalle suomen kielen tulkin, Late vastasi hätkähtämättä.
- Pukkaako keikkaa? huutelin apukuskin paikalta.
- Sinä, täällä! Oletko poliisia karussa? Jöö jäi tuijottaman minua.
- Tein juuri asuntokaupat, meistä tulee naapureita.
- Haa, luvaton asuntokauppa, Jöö innostui.

Ylikonstaapeli kävi autostaan jonkun kirjan ja alkoi tutkia sitä mietteliäänä. Taakse alkoi kertyä autoja, mutta se ei poliisimiestä hetkauttanut.

- Ei tieliikennelaki sano mitään asuntokaupoista, hän huokaisi viimein.
- Voimmeko mennä? kysyin.
- Ette, minun pitää nähdä ajokoiran valmistenumero.
- Minkä vitun ajokoiran? Late ärähti.
- Tämän tässä, Jöö taputteli Opelin kattoa. – Se kulkee kuin polveen ammuttu ajokoira. Epäilen sen olevan tieliikennekelvottomassa kunnossa.
- Ei vittu, tämä oli kyllä viimeinen kerta kun poistun stadista.

Kaivoin samalla Astran hansikaslokerosta rekisteriotteen ja ojensin sen Latelle, joka jatkolähetti sen ylikonstaapelille. Tämä otti siitä kuvan digikamerallaan ja lupasi palata asiaan. Hän aikoi tutkia paperin tarkasti kotonaan ja selvittää miltä osin Astra ei ole tieliikennekelpoinen. Siis sen lisäksi, että auto kulkee hänen mielestään kuin ajokoira. Huomautin tiessä olevista urista, joka sai ylikonstaapelin pillastumaan vieläkin enemmän.

- Urissa ei saa ajaa, perkele! Eikö liikennevalistus ole purrut?
- Itse taidat ajaa umpitunnelissa, Late latasi takaisin.
- Vain junat kulkevat tunneleissa!
- On täällä Suomessa myös autoliikenteelle tunneleita, huomautin.
- Ai jaa, no jossain Lapissa varmaan, mutta kuka sinne asti jaksaa ajaa?
- Ihan tuonne Vuosaaren satamaan mennessä on yksi ja Turun moottoritiellä vaikka kuinka monta.
- Njaa, ei näy olevan handsfree-laitteistoa, Jöö kumartui katsomaan minua.
- Mitä minä sillä teen, kummastelin.
- Minun valvonta-alueella ei keskustella autossa ilman handsfree-laitteistoa, ei edes takapenkillä keskenään, tuliko selväksi?

Nyökkäilimme Laten kanssa hyväksyvästi ja pääsimme pienen saarnan jälkeen jatkamaan matkaa.


Ohjelmassa on nyt pieni kirjoitustauko. Rutinoffin kuskin tarinat jatkuvat keväämmällä. Tarkka ajankohta ei ole tiedossa.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi