Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

28.2.2010

Asuntokaupat


Vasta Närän vouhkatessa hänen asuvan kaksiossa, tulin kiinnittäneeksi huomiota myynnissä olevan asunnon huonemäärään. Olin vain kävellyt kiinteistövälittäjän perässä keittiöön ja olohuoneeseen, kiinnittämättä juurikaan huomiota muihin huoneisiin. Närän mennessä viittoilemaan avoimen makuuhuoneen ovelle, huomasin käytävällä vessan ovea vastapäätä olevan oven, joka oli kiinni. Otin kahvasta kiinni tarkoituksena mennä sisälle.

- Höh, mikä tässä on, kahva ei käänny? ihmettelin ääneen.
- Poju, annas kun setä näyttää, Närä asteli viereeni.

Vanhus otti tukevan otteen kahvasta ja alkoi vaihtaa väriä. Ähinä ja puhina kasvoivat sekä kasvojen punainen väri syveni, mutta mitään ei tapahtunut.

- Mikä nyt tuli, eikö sinun pitänyt näyttää jotain?
- Tuli mikä tuli, en minä tätä olisikaan halunnut kerholleni.
- Hei, hei, hei, sinne ei saa mennä, Minna Näkgäri ryntäsi paikalle.
- Entä jos minä haluan ostaa koko asunnon? tiedustelin välittäjältä.
- Se, se pitää sopia erikseen myyjän kanssa.

Johan pomppasi. Tämä oli taatusti ensimmäinen kerta kun olin ostamassa asuntoa, jonka yhtä huonetta ei myydä samalla kertaa. Samalla hetkellä Late kuului kiskovan vessaa jo kolmatta kertaa kauhean kiroilun säestämänä. Perhe Turri katseli vessan ovea silmät pesuvadin kokoisina. Nainen oli kaivanut jostain ruskean paperipussin, jota piti kädessään.

- Voi helvetti mikä paska, piti vetää kolme kertaa ja vieläkin jäi kurkkimaan, Late manaili astuessaan ulos vessasta.
- Yööök, Kultapiisku Turri purskautti paperipussiin ja ryntäsi Laten ohi vessaan.
- Ei sin…, hänen miehensä huudahti.
- Yöök, yööök, yöööök, yööööök!
- Piti vielä sanoman, että vessaan jäi aika muhevat hajut, Late virnisteli hampaita kiristelevälle kiinteistövälittäjälle.

Tovin päästä vessasta hoiperteli ulos vitivalkoinen nainen. Mitään virkkamatta hän asteli suoraan ulos asunnosta. Rasmus Turri jäi sen sijaan katselemaan vaimonsa perään kysyvä ilme naamallaan. Hetken päästä Rasmuksen puhelin piippasi tekstiviestin merkiksi ja kohta käynnissä oli kiivas viestittely.

- Vaimoni mukaan vessa on pilalla, Rasmus ilmoitti hetken päästä.
- Oletteko te jotain vitun muumeja, joilla ei ole persereikää, kun ei kerran pientä paskanhajua rouva kestä? Late ärähti.
- Niin, muumit ovat kyllä ihania, mutta nyt on kylläkin kyse vessan lattialla pytyn vieressä olevista Opelin avaimista.
- Täh? minulta loksahti leuka polviin.
- Aivan, olemme ekovegejä, emmekä siedä autoilua missään muodossa. Kuljemme itse kävellen tai polkupyörällä.
- Millä meinaatte muuttaa pöljät? Närä uteli.
- Junalla Korson asemalle ja siitä kantamalla. Matkaa on vain kolmisen kilometriä suuntaansa.

Late kaiveli taskujaan ja totesi olevan ilman autonsa avaimia. Hän asteli vessaan ja kävi noukkimassa avaimet parempaan talteen. Tässä kohtaa myös minä uskaltauduin sisälle vessaan, joka oli erittäin siisti ja nykyaikaisen näköinen. Suihkutilan vierestä mentiin saunaan, johon kävin myös kurkkaamassa. Sauna oli sen näköinen, ettei sitä ole käytetty montaakaan kertaa.

- Tuo on kyllä aivan turha, Rasmus osoitteli saunaa.
- Mene parturiin, Late murahti.
- Tuosta saisi hyvän mietiskelyhuoneen, kun poistaa lauteet ja kiukaan.
- Mikä tuo on? Late kysyi ja osoitti kattoa suihkun kohdalla.
- Mikä? Rasmus hämmästyi ja taivutti päänsä kattoa kohti.

Samassa Late väänsi suihkun päälle ja hanan täysille.

- Ai suihkuhan se vain oli.
- Pyyyh, puuuh, pyrsk, Rasmus pärski märkänä suihkun alla.
- Ai sorry, te varmaan kylvette yhteisessä ämpärissä, Late virnisteli.

Tässä kohtaa kiinteistövälittäjä sai jälleen itsensä kasattua ja tuli esittelemään pesutiloja ja saunaa. Hänen mukaansa nykyinen asukas ei ole saunaa käyttänyt kolmen vuoden aikana kuin kerran vuodessa, testatessaan kiukaan toimintaa. Muutenkaan pesutilat eivät juuri uutta hävenneet missään kohtaan. Pesutilojen jälkeen palasimme koko porukka vielä keittiöön, jossa leijaili voimakas makkaran haju. Rasmus vaikutti myös huomanneen sen, sillä mies piteli nenänsä edessä nenäliinaa ja hengitti todella vaivalloisesti.

- Tyyppi on tainnut tykätä makkarasta, Late nuuhki ilmaa.
- Minäkin pidän makkarasta, se on helppo ruoka, Närä kommentoi.
- Miten on peikko, tykkääkö vaimosi makkarasta? Late läimäytti Rasmusta selkään.
- Auh! Ei, me emme koske mihinkään makkaraan. Olemme bannanneet kaupoissa ne hyllyjen välit joissa on makkaraa tai lihaa.

Sanailu meni jälleen Laten puolelta sille linjalle, että kiinteistövälittäjä alkoi naama punaisena änkyttää jotain siihen suuntaan, että mikäli ei ole ostamassa asuntoa, niin voisi poistua ja antaa rauhan todellisille ostajille. Tähän Late vain kommentoi, että välittäjä on hyvä ja kantaa hänet ulos. Sanojen vakuudeksi Late istahti sohvalle ja nosti jalat sohvapöydälle.

- Tekisin tarjouksen tässä ja heti, Rasmus ilmoitti välittäjälle.
- Toimi nyt pöljä, Närä tuuppi minua.
- Olen kyllä aivan toimiva, itselläsi taitaa joku hihna luistaa, murahdin takaisin.
- Tarjoa enemmän mitä tuo partasuu, minun pitää saada kerholle uudet tilat.
- Ostan sinulle repun, niin kerhosi kulkee näppärästi mukana.
- Hmph, ei naurata yhtään.

Rasmus ja välittäjä alkoivat tehdä tarjouspaperia, mikä oli kuin punainen vaate Toyota-papparaiselle. Närä käveli ympäri asuntoa ja puhisi kuin Toyotan merkkiasentaja yrittäessään saada Corollaan ajo-ominaisuuksia asiakkaan pyynnöstä. Late puolestaan oli nukahtanut istuvaan asentoon sohvalle ja kuorsasi siinä täyttä päätä.

- Onko täällä muuten hiiriä tai rottia? menin kysymään välittäjältä.
- Ei, kuinka niin?
- Jostain kuuluu epämääräistä rapinaa, ihan kuin se tulisi jostain seinän välistä.
- Ei täällä mitään kuulu, hiljainen talo! Minna kivahti.

Noin vartissa tarjous oli sorvattu ja sen tuli allekirjoittamaan myös Rasmuksen hikkaileva vaimo. Kultapiisku saa kuulemma aina hikan saastuttavista asioista.

- Milloin saamme vastauksen?
- Pieni hetki, palaan kohta, välittäjä vastasi ja käveli suljettuna olevan makuuhuoneen ovelle.

Koputettuaan ovelle muutaman kerran, se avattiin ja ojennetun tarjouspaperin vastaanotti arviolta kahdeksankymppinen papparainen.

- Ei kelpaa, voitte pyyhkiä tällä persettä, papparainen ilmoitti ja pamautti oven takaisin kiinni.
- Valitan, välittäjä levitteli käsiään.
- Mu-mu-mutta sehän oli vain kaksi tonnia alle pyyntihinnan. Eikö siitä voisi vielä neuvotella? Rasmus änkytti.
- Minä kuulin mitä mieltä te olette autoilusta, kuului oven takaa kipakka kommentti.
- Jos me tarjotaan se pyyntihinta, Rasmus nieleskeli.
- Minä nostin juuri pyyntihintaa sadalla tonnilla, oven takaa kommentoitiin takaisin.
- Sa-sa-sadalla tonnillako?
- Lisäksi vaadin, että ostajan pitää osata Toyota Carinan sytytysjärjestelmä ulkoa.
- E-eihän meillä ole edes autoa.
- Sitten en myy!

Oven takana tuli tämän jälkeen hiljaista, kuten myös muualla asunnossa. Turrit olivat aivan lyötyjä, molemmat katselivat vain tammiparketissa olevia rakoja. Välittäjä nieleskeli naama punaisena ja valitteli, ettei hän nyt oikein voinut mitään, sillä myyjä sai luonnollisesti valita mieleiset ostajat eikä hän voinut pakottaa ketään myymään vasten tahtoaan. Aikansa itkua tuherrettuaan ekoveget poistuivat lyötyinä asunnosta. Tämä oli kovasti Närän mieleen ja hän sipisi korvaani, että minun pitää tarjota asunnosta tonni enemmän mitä Turrit olivat tarjonneet. Hinta oli mielestäni ihan käypäinen, sillä sehän oli vain rahaa, josta minulla rikkaana perijänä ei ollut pulaa. Paikka oli kyllä syrjässä kuin Japanilaiset autotehtaat Suomesta katsottuna, mutta täällä asui jo kolme tuttua, joten ihan tuntemattomien keskelle minun ei tarvitsisi muuttaa.

- Ostan tämän asunnon sen pyyntihinnalla, huutelin makuuhuoneen oven läpi.
- Syötkö heiniä? ääni oven takaa kysyi.
- En, enkä aja fillarilla.
- Omistatko auton?
- Kyllä omistan.
- Oletko Voortimiehiä?
- En ole.

Sen kuultuaan papparainen avasi oven ja tarjosi lapion kokoisen kouransa.

- Mauri Sivakka, entinen betonimies ja nykyinen eläkeläinen ja himohiihtäjä.
- Rutinoffin kuski.
- Ja mitähän teet työksesi? Minulla kun on sellainen tapa, etten myy mitään sellaisille, jotka eivät ansaitse rajojaan omalla kovalla työllä.
- Öh, minun oli pakko ähkäistä.
- Se, se testaa Itäkeskuksen Toyotalla vaihtoautoja, siis tekee sellaisia pistokokeita, Närä kiirehti selittämään.
- Siis Toyota-miehiä, papparainen pamautti lapiokouran hartioille sellaisella voimalla, että tuuskahdin nenä edellä päin lattialämmityksen termostaattia.
- Krööh, ei nyt ihan niinkään.
- Niin siis se tekee myös yhteistyötä lukuisten Toyota-kerhojen kanssa ja kävi vasta Japanissa tutustumassa paikallisiin Toyotan malleihin, Närä kiihdytti kehujaan.
- Vittu, ajan Rutinoffilla, enkä millään Toyotalla, tuliko tämä nyt selväksi teille kaikille? karjaisin.

Tämän kuultuaan asunnon omistaja sulki suunsa ja alkoi räpytellä silmiään, kuin olisi ollut purskahtamaisillaan itkuun. Närä puri huultaan ja polki saapasta hermostuneena mattoon. Minua alkoi tosissaan tympäistä se, etten saanut olla oma itseni, vaan tässä pitäisi nuoleskella jonkun Carina-hemmon karvaista takapuolta, jota ei ollut ainakaan saunottu puhtaaksi.

- Saat, saat asunnon kymppitonnin alle pyyntihinnan, tässä käsi, Mauri ojensi ison kouransa.
- Oho, hämmästeli kätellessäni häntä.
- Ajoin nuorena miehenä ajokortin Rutinoffilla.
- Älä, oliko jossain autokoulussa Rutinoff? innostuin kovasti.
- Kyllä oli. Jäljestin sitä joskus kolmisenkymmentä vuotta sitten, mutta ainoa tieto on, että se on vielä jossain Suomessa. Onko sinulla kuvaa autostasi?
- Tässä, kaivoin lompakosta pienen kuvan.
- Täysin samanlainen, on se perkele yhtä karu mitä silloinkin. Oli se vaan erhe ja virhe mennä moiseen autokouluun, saatanan saatana! En perkele löytänyt sitä paskakasaa, olisin polttanut mokoman kyhäelmän.
- Nyt en ymmärrä tuota asunnon hinnanalennusta.
- En minäkään sitä ymmärrä, kiinteistövälittäjä naukui väliin.
- Ole sinä vitun Voorti-inisijä hiljaa kun miehet puhuu miesten asioista.
- Niin, niin mutta minä olen kiinteistövälittäjä.

Papparainen ei kuunnellut Minnan kitinää, vaan kertoi säälivänsä minua niin paljon autoni takia, että pudotti vielä kahdella tonnilla myyntihintaa. Hän oli ostanut asunnon ilman velkaa kolme vuotta takaperin ja omaisuutta oli kertynyt myös sen jälkeen ihan kivasti. Hän ei kuulemma tavannut sääliä ketään, mutta jos mies omisti Rutinoffin, niin siinä tapauksessa Mauri jousti.

- Otitko isäsi mukaan? Mauri kääntyi katsomaan Närää.
- Oskari Närä, asun b-rapussa.
- Et kait sinä vaan ole niitä tuhkaluukkumiehiä, b-rapun talkkareita, pakoputkien hoonaajia?
- En, olen pesunkestävä Toyota-mies! Närä julisti nahkasaapas naputtaen.

Tästähän se riemu repesi, sillä nyt myyjä alkoi hehkuttaa miten kestävä hänen 1994 vuosimallin Carina E on. Sillä oli ajettu jo reilusti yli 600 000 kilometriä eikä autoon ole tehty muuta remonttia, kuin vaihdettu yksi sytytystulppa ja sekin vasta kolmessa ja puolessa sadassa tuhannessa.

- Eikö siihen ole vaihdettu edes jarrupaloja? kummastelin.
- Mistä näitä tientukkoja oikein löytyy? Mauri kysyi Närältä.
- Se ajaa aina neljääkymppiä, Närä viittoili minua kohti.
- Joko niillä saa ajaa niinkin lujaa? Meillä autokoulussa Rutinoffilla piti ajaa kolmea viittä.
- Kulkee se yli satasta, kommentoin väliin.
- Minä hiihdän lujempaa, perkeleen tientukko.

Meuhkaamisesta huolimatta Mauri piti sanansa ja pyysi kiinteistövälittäjää laatimaan paperit hänen ilmoittamalleen myyntisummalle, vaikka nainen nikottelikin kovasti. Minulle se sopi vallan hyvin, sillä mitä sitä vaivalla perittyjä rahoja tuhlaamaan yhtään sen enempää mitä oli pakko.

- Onko pakko mekkaloida? Late asteli luoksemme silmät sirrillään.
- Kättelehän poju varovasti, olen vanha betonimies, Mauri tälläsi kättään Laten suuntaan.
- Late löyhäkäsi, Late vastasi ja nappasi kiinni Maurin kädestä.

Noin kolmessa sekunnissa nousi papparaisen otsalle hikipisarat ja miehen naama näytti siltä kuin päälle olisi kaatunut kokonainen betonielementti. Kymmenen sekunnin kohdalla Mauri luovutti.

- Mikä helvetin tappokone sinä olet?
- Ne jotka luulevat olevan kovia, ovat mulle pumpulia, lihaskimppu virnisti.
- Olipas jumalauta pihtikourainen ote, Mauri ähki.

Oletin, että Latella ja Maurilla ei sovi kemiat yhteen, mutta erehdyin siinä. Koska Late oli kuntosalin omistaja ja urheilumies, hän huomasi heti Maurin olevan urheilija, siis tässä tapauksessa hiihtäjä ja kohta miehet keskustelivat hiihdon eri tekniikoista, joista Late tuntui tietävän aika paljon. Late jopa antoi Maurille muutamia voiteluvinkkejä tämän vanhoihin rakkaisiin suksiin. Lisäksi Late lupasi Maurille, että tämä saa käydä hänen salillaan ilmaiseksi kerran kuussa, kun kerran möi hänen ystävälleen asunnon kohtuullisella hinnalla.

- Tämä on nyt sinun valtakunta, Mauri paukautti Närää hartioille.
- Täh, mikä valtakunta?
- Olet mies parhaassa iässä Toyotan ratin taakse, älä anna näiden muiden hyppiä nenille.
- En anna, olen syntynyt Toyota-voittajaksi, Närä vakuutteli.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi