Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

31.1.2010

Volvo-Svensson


Havahduin olohuoneen sohvalla siihen, kun poskeani alkoi kylmätä oikein kunnolla. Räväyttäessäni silmät auki, tajusin hullun ämmän pitelevän poskeani vasten kylmää olutpulloa. Harakka itse vaikutti olevan jo pienoisessa tuiskeessa, naaman punoituksesta ja hymystä päätellen.

- Olutta perkele?
- Joo, kiitos, äh, ähkäisin ja otin vastaan tarjotun pullon.

Olo oli suoraan sanottuna jyrän alle jääneen oloinen. Hörpättyäni pullosta puolet, vilkaisin kelloa ja totesin nyt olevan jo iltapäivä. Kysäisin Rambesta ja sain kuulla hänen olevan jo hinauskeikalla Kaunis Koskisen kanssa. Oli halunnut lähteä pakoon asunnossa leijuvaa paskanhajua. Omakohtaisesti aamun yllätykset eivät loppuneet siihen, sillä hullu ämmä komensi minut pöytään, johon oli katettu iltapäivän aamiainen, joka piti sisällään myös puolikkaan pullon Koskenkorvaa.

- Ei hitto, ei oikein kyllä maistu tuo kossu, puistelin päätäni ja siirsin pulloa kauemmaksi.
- Vittu, hanurisko kautta nautit sen mieluimmin? neito kauhia nousi ylös ja pisti kädet ristiin rinnan päälle.
- Lasistahan minä, kaadoin nopsaan itselle yhden paukun snapsilasiin.
- On se saatanan herkkää, kun mies juo raakaa kossua, alkoi nyt kuulua lepertelyä.

Muuten aamiainen oli ihan kohdallaan; paistettuja munia, paahtoleipää, suolakurkkua, kahvia ja banaaneja. Aloitellessani toista kahvimukillista, asunnon ovi avautui ja sisälle lampsi Rambe, Kaunis Koskinen ja joku lattioita katseleva kolme- nelikymppinen mies.

- Tuotiin torakka tullessamme, hähähää, vai mikä lie Mikki Hiiri koko mies, hähähää, Rambe kajautti.
- Onpa ruma, hullu ämmä vilkaisi vierasta miestä.
- Kröhöm, minulla olisi asiaa, mies kröhisi.
- Haluatko kertoa mitä kuulit meidän oven takana, hähähää?
- Kröhöm, olette eilen huutaneet pojalleni Armas juniorille, että hänen isänsä on Mikki Hiiri. Kävin siitä eilen jo huomauttamassa, mutta minua ei otettu silloin vakavasti. Lisäksi minun pitää lisätä tähän, että olen hyvin suuttuneena siitä, että poikani Armas juniorin mukaan joku on tänä aamuna kellonlyömällä yhdeksän kolmekymmentäkolme sylkäissyt teidän makuuhuoneen ikkunasta Volvoni katolle ison vihreän eritteen. Hyi, se vasta oli kamala paikka siivota pois.
- Saatana, sehän piti puheen, mä ainakin taputan, hullu ämmä rääkäisi ja alkoi paukuttaa käsiään yhteen.
- Onko Mikki Hiiri merihädässä, hähähää? Rambe räkätti.
- Näytät jotenkin tutulta, ihan kuin olisit nuorempi painos jostain painajaisesta, esitin miehelle omat arveluni.
- Kröhöm, olen hyvin tunnetusta Svenssoneiden sukuhaarasta. Velipoikiani ovat Anders, Sven, Börje ja Thor.
- Hetkonen, siis Börje Svensson, sellainen Volvolla ajava perhettä kiusaava pallinaamainen konttoripäällikkö Helsingistä?
- Isoveli, kyllä arvelisin näin olevan, mikäli autona on Volvo 740 GLE vuodelta 1990?
- On kyllä maailma pieni, auto on nimittäin juuri tuo.

Hetken keskusteltuamme kävi ilmi, että Armas on veljeskatraan nuorin ja saanut iltatähteytensä kunniaksi suomalaisen etunimen. Hän oli myös jonkun helvetin konttorin päällikkö, kuten jokainen veljeskatraassa. Heitä yhdisti myös auto, jokaisella Svenssonilla oli joku Volvon malleista. Saimme kuulla sukuselvityksen jälkeen palopuheen Volvon ylivoimaisuudesta ja kestävyydestä, turvallisuudesta nyt puhumattakaan, muihin automerkkeihin verrattuna.

- Niin, muistiko mainita, että autoni on Volvo V40 Sportswagon 1,8 Classic nahkapenkeillä, aivan loistava valinta tällaiselle yhden lapsen perheelle.
- Hähähää, kusetko vielä penkeille, hähähää, iso mies, Rambe räkätti.
- Ei paljon kiinnosta joku linttaan poljettu vanha Volvo, tuhahdin mokomalle korvikeautoelvikselle.
- Kröhöm, autollani on ajettu vasta 48 tkm ja pidän sitä kuin kukkaa kämmenellä. Lisäksi en ole koskaan pissannut sen penkille.
- Hyi helvetti, istut kuitenkin nahkapatukka kourassa paljas perse Volvon nahkapenkkiä vasten ja kuvittelet olevasi äijä, hyi saatana, Kaunis Koskinen puuttui keskusteluun.
- Mi-mi-minä olen perheellinen mies, ei mi-mi-minun tarvitse istua sillä tavalla Volvossani, Armaksen alahuuli alkoi väpättää.
- Kaunis perkele, mistä noin herkät asiat tulivat mieleen, hähähää? Rambe tiedusteli.
- Kerran vuosia sitten piti käydä kusella Porvoon motarin levähdyspaikalla ja siellä yön pimeydessä oli parkissa Volvo 164, jossa istui neljä karvapersettä nahkapatukat kourassa, hyi helvetti, Kaunis puisteli päätään. – Eikä muuten kusi tullut sen jälkeen kahteen päivään, saatana!
- Kröhöm, varmaan veljeni Thorin Volvo, mutta minä en kyy´yyllä ollut mukana.
- No eihän yksi kerta homoa tee, hähähää, Rambe läimäisi punakorvaista Armasta selkään.

Armaalle tuli kiire vannoa, ettei hän varmasti ollut silloin syksyllä yhdeksänkymmentäkuusi sillä parkkipaikalla, vaan siellä täytyi olla jotain velipojan tuttuja, jotka halusivat ehdottomasti lainata sen kolmilitraista menopeliä. Tuollainen Volvo kun on niin harvinainen, että se saa jotkut sekoamaan täysin.

- No Mikki Hiiri, oliko sulla jotain ihan asiaakin, nyt kun ollaan naapureita, hähähää? Rambe tiedusteli.
- Kröhöm, että antaa olla viimeinen kerta kun sanotte pojalleni Armas juniorille hänen isän olevan Mikki Hiiri eikä minun Volvon konepellille saa räkiä.
- Vittu, mitäs parkkeeraat sen aina niin lähelle meidän makkarin ikkunaa, hullu ämmä rääkäisi.
- Sylkeä voi vaikka vessapyttyyn.
- Entä jos siellä istuu joku paskalla, vittu mikä nuijapää ääliö, hullu ämmä säksätti.
- Keittiön lavuaariin sitten.
- Tyhmänäkö minua pidät, häh? Entä jos minulla on siellä juuri villasukat likoamassa, mitä, häh?
- Kröhöm, jos vaikka sitten ihan roskikseen?
- Onko tuolla kitiviurulla pallit paskana, vai miksi se vinkuu noin pahasti? hullu ämmä nosti volumea reippaasti.
- Kröhöm, yritän vain ilmaista itseäni, ettei minua omistamani Volvon päälle sijoiteta ilman halki mitään eritettä, en pidä sitä korrektina käyttäytymisenä naapureilta.
- Kuulepas nyt Late lammas, palaahan sinne karsinaasi määkimään, me miehet mennään nyt puhumaan rumia kahvikupin ääreen, hähähää, Rambe alkoi työntää Armasta eteistä kohti.
- Kröhöm, minut kyllä tunnetaan työpaikalla Volvo-Svenssonina ja otan sen kunnia-asiana...

Pian ovi kolahti ja Armas "Volvo" Svensson oli ulkoistettu kesken lauseen rappukäytävään miettimään maailman menoa ja sen pahuutta. Pahuus oli nimenomaan saapunut tälle asuinalueelle hullun ämmän ja Ramben muodossa, he kun eivät jaksaneet miettiä miten muut elävät. Olihan heissä hyviäkin puolia, lähinnä tosin se, että he olivat tuttaviani. Häirikön poistuttua asunnosta, istuuduimme porukalla keittiön pöydän ääreen ja saimme eteemme isot kupilliset taatusti tymäkkää kahvia. Hullu ämmä kun ravisteli kahvinporot suodattimeen rannemitalla ja nyt ranne tärräsi tavallista enemmän, vaikka korjaussarjaa oli nautittu jo useamman tunnin ajan.

- Mitäs Kaunis pidät uudesta duunista, hähähää? Rambe aloitti jutustelun renkinsä kanssa.
- Menettelee, kun ei ole parempaakaan tarjolla. Vähän on paskat työajat, mutta kun saan ne itse määrätä, niin olkoot.
- Käytiin tuossa päivän valon aikana tuon kauniin iljetyksen kanssa hinaamassa jonkun tissimisun auto, mikä lie jaappanin kottero ollut, hähähää.
- Luuli olevansa joku kuuluisuus, joten otettiin siltä tuplamaksu, Kaunis lisäsi.
- Hähähää, kertoi olevansa joku Suomen tissi vai missikö se nyt lie, jonkun vuoden takaa, hähähää.
- Tonnikaksisataa maksoi hinauksesta ja vietiin vielä kilpailevan merkin huollon eteen, ihan vittuillessamme, Kaunis selvitti.
- Kehui olevansa niin kaunis, että miehet lakoontuvat jalkojen eteen, hähähää. Kysyin siltä, että dementikkojenko kanssa se on pyörinyt, hähähää.
- Mitäs dementikot tässä tekee? utelin väliin.
- Ne eivät muista miltä kaunis nainen näyttää ja luulevat sitä ylimaalattua korppikotkaa kauniiksi, hähähää.
- Suuttui saatana, kertoi olevansa vasta alle kolmenkymmenen, Kaunis kertoi.
- Eikä näyttänyt päivääkään yli viisikymppiseltä, hähähää, nätti kuin sika perspuolelta, hähähää, Rambe räkätti ja pärski kahvit pitkin pöytää.
- Sitten se sanoi, että mekin varmaan pantaisi sitä jos saataisiin, Kaunis vakavoitui hetkeksi.
- Hähähää, mä sanoin, että niin pantaisiinkin, alta lipan tai kuoppaan, ihan miten neito vain haluaa, hähähää, Rambe mölysi.

Äijät olivat ottaneet hinausmaksun tapansa mukaan käteisellä. Misu oli maksanut sen, koska Rambe oli näyttänyt paperia, jossa hän on hyväksynyt sopimuksen alkaessaan jutella hinausautokuskin kanssa hinaamisesta. Tässä vaiheessa ymmärsin hyvin sen, että tuon partasuuhullun hinausautobisnes kannattaa niinkin hyvin. Yhtä asiakasta nyt tarvitsi harvemmin hinata kahta kertaa, mutta riittihän pääkaupunkiseudulla autoja.

- Mikä sen misun autoon oli tullut? kysyin miehiltä.
- Bensa vähissä ja oli pysäköinyt jyrkkään rinteeseen, Kaunis selvitti.
- Ja veitte sen minne?
- Nissanin pihaan, se on hyvä paikka Toyotalle, hähähää, kuin toinen koti, hähähää, Rambe räkätti.

Rambe kertoi vielä heidän löytäneen hinattavasta autosta perhepaketin kortonkeja, jotka he olivat toiminnan miehinä puhallelleet ilmapalloiksi auton sisätiloihin. Olipahan siinä huollon pojille jutun juurta pitkäksi aikaa ja hyvä juttu maan suurimpaan juorulehteen. Eikä tässä vielä kaikki, Kaunis oli toiminnan miehenä siivonnut hinausauton hytistä kaikki tyhjät oluttölkit tissityttösen autoon, niitä oli ollut vain kaksi muovikassillista.

- Pääseekö täältä kotiin? tiedustelin kahvittelun jälkeen.
- Hähähää, perkele kyllä pääsee, kun on niin nätti kuskikin, perkele, ihan kaunis, hähähää, Rambe vastasi.
- Vittu, yksi unohtui, hullu ämmä rääkäisi kuin sormensa oven väliin jättänyt autonasentaja. – Missä meidän tuparilahja on?
- Tulin käymään, eikö se riitä?
- On se nyt perkele, jos ei lahjaa saa edes nätisti pyytämällä! neito kauhea raivosi.
- Ota tuosta, tälläsin hänen kouraansa viisikymppisen. – Kehykset jäivät kotiin, mutta voit varmaan itse kehystää tämän.
- Vittu, kehystä pallis, tämä tässä lähtee nyt mamin kanssa retkelle, hullu ämmä siveli seteliä kuin isompaakin aarretta.

Näin myös kävi, eli tuo tiukkoihin nahkahousuihin pukeutunut hullu kanttura porhalsi ulos asunnosta kuin astmainen höyryveturi. Vähän sen jälkeen myös me poistuimme ulos parkkipaikalle, jonne Kaunis oli sompaillut Ramben uudemman punamustan hinausauton. Nousimme autoon kaikki kolme, Kaunis kuskiksi, minä keskelle ja Rambe apukuskin paikalle. Päästyämme liikkeelle, totesin Saabin romun kadonneen kolaripaikalta, eli Kaunis oli hoitanut homman kotiin.

- Homo, Kaunis näytti keskisormea linja-autokuskille, joka yritti tulla tielle pysäkiltä. – Persläpi, tolpan imijä, sai puolestaan kuulla taksikuski, joka tunki keulaa tielle huoltoaseman pihalta.
- Hähähää, äijähän puhuu miesten juttuja ratin takana, hähähää, Rambe räkätti kannustavasti.
- Hei, poliisit, osoitin moottoritielle vievää ramppia.

Siellä loistivat todella sinivalot, tosin omituisessa paikassa, nimittäin moottoritien rampin puolessa välin. Kaunis ajoi hinurin letkan perään ja jäimme odottelemaan sen liikkumista. Pääsin näkemään sen verran edellä olevan koppiauton takaa, että liikennesuman aiheuttaja oli eilisestä tuttu ylikonstaapeli Jöö. Seisoimme paikallaan varmaan viisi minuuttia, kun Ramben kärsivällisyys petti ja hän avasi apukuskin oven.

- Lähde maalitauluksi, hähähää, hän nykäisi minua hihasta. – Kaunis jää pitämään kierroksia koneessa.
- Isompiin kyllä osuu yleensä paremmin, heitin takaisin loikatessani alas kopista.

Kävelimme peräkanaa muutaman auton ohitse sinivalkoisen Mersun luo. Valkoista väriä autoon toivat uudet ovet, jotka oli saatu vaihdettua yllättävän nopeasti. Itse ylikonstaapeli seisoi mustan ison Mersun takana ja hyppi tasajalkaa. Autossa apukuskin paikalla näytti istuvan nuorehko hyvännäköinen nainen, joka söi lakritsia. Minulla kesti hetken tajuta, että auton kuljettaja seisoi muutaman askeleen päässä ja kusta lorotteli rauhassa.

- Eikö tämä ole hieman outo paikka jumpata? kysäisin pomppivalta poliisilta.
- Äääh, puuh, saatana kun mikään kynä ei toimi, pöllö poliisi puhisi ja napsutteli samalla mustekynää.
- Onko tuo Mersun kuski joku kuuluisuus, nimmariako siltä odotat? kuikistelin auton kuljettajan suuntaan.
- Äääh, puuh, hullu se on. Kirjoitan sille niin ison sakon, ettei sellaista ole nähty aikaisemmin.
- Kerro osoite, niin pyydän lähintä paperitehdasta lähettämään sinulle rullan paperia, saat sen ison sakkosi, hehehee, Mersun kuski kääntyi kesken kusemisen meitä kohti.
- Tu-tuosta siveettömästä käytöksestä tulee vielä sakko tai pari lisää...kunhan tämä kynä alkaa toimia.
- Pistä sellainen mulkunmittainen, mutta älä ihmeessä omasi, hehehee, Mersu-mies jatkoi hyväntuulisena naureskelua.

Jäin hölmistyneenä katsomaan, kun tuo pitkä mies heitti vetensä loppuun tyynen rauhallisesti. Rambe oli myös ihmeellisen hiljaa, katseli vain suu auki tuota omituista automiestä. Mersun kuski veteli vetoketjun kiinni kaikessa rauhassa, käveli sen jälkeen ylikonstaapelin vierelle ja tälläsi hänen käteen litteän paketin.

- Hanki itsellesi nainen, minä tarjoan kortongit. Ihan vain sen takia, ettei maailma tukehdu teikäläisen kaltaisiin.
- Äääh, puuh, minä, minä, ylikonstaapeli sai änkytettyä vaivoin.

Tämän jälkeen outo autokuski kiersi tyynesti autonsa kaksi kertaa myötäpäivään ja kaksi kertaa vastapäivään. Viimeisellä kierroksella hän pysähtyi Ramben eteen.

- Mene ensin parturiin ja sen jälkeen vaikka elokuviin, tämä näytös päättyi tähän, hän sanoi ja laittoi Ramben kouraan satasen.
- Täh? Rambe jäi katsomaan käteensä ilmestynyttä seteliä.
- Turha tutkata, hullut eivät sääntöjä noudata, mies huikkasi, istahti autoonsa ja antoi Ässä Mersun koneen laulaa.
- Hei, nyt tämä kynä alkoi kirjoittaa, ylikonstaapeli hihkaisi Mersun jo kadottua moottoritielle.
- Piirsitkö edes ruman kuvan, hähähää? Rambe havahtui takaisin tähän maailmaan.
- Minne vittuun se yksi lainrikkoja hävisi? Jöö pyöritteli päätään.
- No niin tynnöri, menes piirustelemaan tien sivuun, hähähää, Rambe nosti ylikonstaapelin ruohikolle kuin tyhjän olutpullon.

Tämän jälkeen jonossa olevat autoilijat pääsivät jatkamaan matkaa ja Kaunis ajoi hinausauton vierellemme. Nousimme autoon ja lähdimme jatkamaan keskeytynyttä matkaamme.

- Vittu mikä mulkku, hähähää, olihan tapaus, Rambe kommentoi muutaman kilometrin ajon jälkeen.
- Jep, jep, ylikonstaapeli on aika mulkku tyyppi, ihan sellainen kokovartalo, komppasin häntä.
- Hähähää, tarkoitin sitä Mersu-kuskin aisaa, hähähää, siinä geishat halkeaisivat jos niitä sellaisella kävisi koittamassa, hähähää oikea hevoinen, hähähää.

Noin puolen tunnin ajon jälkeen olimme tutulla pihalla. Laskeuduin autosta ja kiittelin kyydistä. Lupasin Rambelle, että voin tulla käymään heillä joskus kylässä, mikäli sauna lämpiää. Ennen sisälle menoa tarkastin, että Rutinoff on päällisin puolin ehjä eikä naapurin Nalle koira ole kussut sen kylkiä. Autossa ei ollut mitään vialla, mutta kotirapussa haisi koiranpaska, joka johtui rappuun väännetystä isosta paskaläjästä, perkele!


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi