Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

3.1.2010

Supersakottaja

Pölvästi ylikonstaapeli kehui vanhaa ruosteista Mersun raatoa, kuin se olisi ollut joku tehtaan poliisia varten tekemä erikoismalli. Ainoa erikoisuus tuossa autossa oli se, että se oli yleensä jollain tapaa pysynyt auton muotoisena ruostekasana. Olin kerran nuorena miehenä ajanut yhdellä tuollaisella 300 D Mersulla, omistajansa todellisella silmäterällä. Noin kymmenen kilometrin ajomatka tuntui Tunturirallilta, niin pahasti se silmäterä haki uraansa suorallakin tiellä. Alusta oli elänyt niin kovasti omaa elämäänsä, että sen oikea paikka olisi ollut joku saksalainen rytmiryhmä, eikä auton alla. Oli ollut vähän sanat vähissä, kun känninen auton omistaja oli pyytänyt minua kehumaan sitä ajomatkan jälkeen. Taisi onnekseni tulkita hiljaisuuden siten, että kuvitteli minun olevan jotenkin mykistynyt hänen silmäteränsä ominaisuuksista.

- Mainitsit jotain Keravan liikkuvasta poliisista, keskeytin ylikonstaapelin höpinät.
- Kyllä, alan ajaa keikkaa heti tästä lähdettyäni.
- Jaa, siis tällä Mersullako?
- Kyllä huomaa, että serkkupoika oli oikeassa, olet vielä harvinaisen tyhmä ja huonomuistinen, Jöö tuijotti minua silmiin.
- Eihän tuota paskaläjää ole edes katsastettu, siis vuosiin.
- Ei haittaa, minulla on siihen lääke, Jöö ilmoitti salkkuaan kaivellen. – Tässä, tämän avulla on katsastus hoidettu niin pitkäksi aikaa, kun auto on virka-autona.

Sanojaan tehostaakseen Jöö pamautti Mersun katolle sinikantisen vihkon, sillä seurauksella, että kertaalleen maasta katolle nostettu vilkku tipahti jälleen maahan. Olin koskemassa uteliaisuuttani vihkoon, kun minut suorastaan tuupattiin virkapukuisen toimesta sivummalle. Sain kuulla, että minulla ei ole missään elämässä, ei nykyisessä, eikä tulevassa, lupaa koskea poliisiauton viralliseen ajopäiväkirjaan. Sillä kirjalla kun sai autolleen sellaiset oikeudet joita tavallinen renkaankuluttaja ei koskaan tulisi saamaan. Autoa ei tarvitse katsastaa, sillä ei tarvitse noudattaa nopeusrajoituksia ja polttoaineen saa ilmaiseksi.

- Eikö poliisiautossa ole jotain varusteita, kuten radio, keskinopeusmittari, kamera ja tietokone, jatkoin miehen kiusaamista.
- Radio on kojelaudassa, siihen laitetaan vain sellainen sippi, niin poliisiradio kuuluu Ylen kanavien välistä. Keskinopeutta tällainen ammattilainen mittaa munakellolla, ylikonstu ylpeili ja kasvoi samalla metrin lisää pituutta.
- Entä kamera ja tietokone?
- Salkussa on Ixus 330 ja Veikon Koneesta on varattuna uusi kannettava tietokone mokkulalla. Kuten huomaatte, ei virkavallalta konstit lopu eikä mene maantienpöly suuhun.
- Entä jos tulee takaa-ajo, soitatko Delta-autoon ja pyydät niiltä koeajoon heidän nopeimman Ladan, ehehehee?
- Ei tule, sillä auktoriteettini estää sellaisen pölväilyn. Tulen jo pelkällä läsnäolollani herättämään pelkoa kaikkia pienimpiä purkansylkijöitä myöten.

Olisin voinut kiusata pölvästiä ylikonstaapelia vaikka kuinka pitkään, mutta Närä tunki väliin ja halusi tehdä kauppakirjat autosta. Koska kauppa tehtiin poliisin kanssa, tehtiin autosta luovari, luovarin luovuttamisesta todistus, todistus todistettiin todistusarvollisesti päteväksi kahdella todistajalla, erillinen kauppakirja, sen oikeaksi todistaminen kahdella todistajalla, rahoista kuitti ja jokaisen setelin sarjanumero erilliseen todistukseen, joka jälleen todistettiin todistettavasti toteennäytetyksi kahden todistajan voimin. Olin tuon todistusrumban jälkeen sekä henkisesti että fyysisesti aivan poikki. Tein siinä periaatepäätöksen, että en myy koskaan poliisille yhtään mitään. Närä puolestaan ei vaikuttanut olevaan moksiskaan moisesta paperisodasta, vaan teki, kuten ylikonstaapeli ehdotti. Lopulta hän seisoi onnellisen näköisenä kolme tuhatta euroa kädessään. Niistä hän antoi suoraan 300 Kardaanille, joka oli junaillut kaupat suhteillaan.

- Onko moottori varmasti tarpeeksi lämmin? ylikonstaapeli uteli, istuutuessaan autoon.
- Kyllä on, juuri hälytysajoon sopiva, krööh, Kardaani vakuutteli.
- Kannattaa siirtyä oman turvallisuuden vuoksi etemmäksi, nämä ovat hätäisiä lähtemään, pölvästi huuteli Mersusta, saatuaan oven kiinni ja sivuikkunan auki. – Tämä apukuskin penkillä vilkkuva vilkku tarkoittaa hälytysajoa.

Vilkku ei ollut enää katolla, syystä, ettei se yksinkertaisesti pysynyt magneetilla ruosteessa kiinni. Olisin nauranut tuossa tilanteessa enemmänkin, mutta hammasta purressani olin purrut vahingossa poskeen ja se sattui. Opin tuosta sen, että Mersu vaarantaa terveyttä mitä erilaisimmin tavoin. Siirryimme kolmestaan sivummalle ja odottelimme, että ylikonstaapeli sai auton pois parkkiruudusta.

Noin viidessä minuutissa herra oli saanut hälytysajoneuvonsa pois parkkipaikalta kadulle, suoraan kaljupäitten 9-3 Saabin eteen. Pahaksi onneksi kaljupäiden auto ei pysähtynyt odottamattoman esteen vuoksi ja se painoi Mersun oikeanpuoleiset ovet sisään. Saabin etupää meni myös aika rumannäköiseksi ja autosta tuli nesteet kadulle. Tämän jälkeen kaikki tapahtui erittäin nopeasti, suorastaan hämmästyttävän nopeasti. Hetkessä Saabissa olleet seitsemän kaljupäätä oli sidottu yhteen Poliisin eristämä alue -nauhalla. En ollut koskaan edes ajatellut, että tuolla nauhalla voi myös eristää henkilöt, eikä pelkästään joku onnettomuus- tai rikospaikka.

- Tämä tulee teille kalliiksi, Ylikonstaapeli pomppi sidottujen nahkakuulien ympärillä.
- Ajoitte itse eteen parkkipaikalta, isoin nahkakuula purnasi.
- Olin hälytysajossa ja te paukautitte Mersuni kylkeen kuin mitkäkin adddhddd-vipeltäjät. Lätkäisen tästä sakot liikenteen vaarantamisesta, kylkeen ajamisesta, naamioituneena esiintymisestä, auton ylikuormasta ja virkavallan vastustamisesta.
- Et sinä mikään poliisi ole, saatanan kylähullu, iso nahkakuula kiroili.
- Lisään vielä tähän mellakan lietsomisen, ylikonstaapeli ilmoitti kirjoittaessaan vihkoonsa.

Kirjoittamisen jälkeen Jöö kävi noukkimassa jokaiselta nahkakuulta paperit. Samalla hän näytti rinta kaarella isoimmalle virkamerkkinsä. Yritin päästä nyt näkemään myös itse sen, mutta minut torpattiin tylysti. Saisin nähdä kyllä hänen virkamerkin siinä vaiheessa kun olen syytettynä jostain liikenteessä tekemästäni virheestä, siis joskus hyvin pian ylikonstaapelin mielestä.

- Jonoon alkueläimet, alan jakamaan sakkolappuja, ylikonstaapeli komensi noin puolen tunnin sakkolappujen tuhertamisen jälkeen.
- Hei, tonnikaksisataa, eihän minulle ole edes tuloja! ensimmäinen lapun saaja parkui.
- Siinä on virhe, lappu tänne, Jöö tempaisi lapun kitisevältä nahkakuulalta. – Tuossa, nyt summa on kohdallaan.
- Kaksitoistatuhatta! Eihän tämä voi olla totta, kitiviuru jatkoi valittamistaan korjattu sakkolappu kädessään.
- Seuraava, ei jäädä tekemään tulppaa.
- Kolme euroa sakkoa, mitä tämä muka on? jonossa seuraava ihmetteli.
- Tunnen äitisi, kyllä siinä ahterissa silmä lepää, seuraava!

Loput sakkolaput olivat jaettu melko nopeasti. Joukosta kuului pientä purnaamista, varsinkin muutaman tuhannen euron sakkojen saajien joukosta. Osa selvisi muutamalla kympillä, mutta osa sai kunnolla maksettavaa. En päässyt mitenkään selville, että millä perusteilla sakot vaihtelivat noin paljon. Nahkakuulat olivat jo saaneet sakkolappunsa, kun paikalle ajoi punainen Micra, jonka nuori naiskuljettaja teki ratkaisun kiertää kolaroidut autot jalkakäytävän kautta.

- Hei seis, poliisi! Ylikonstaapeli Jöö loikkasi pikkuauton eteen.
- Herra konstaapeli, minulla on kiire kotia, nainen ilmoitti avaamastaan sivuikkunasta.
- Herra Ylikonstaapeli, olen juuri ja nimenomaan ylikonstaapeli. Astukaa ulos autosta kädet ylhäällä, ettei minun tarvitse pidättää teitä väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Asiallisesti käyttäytymällä voitte selvitä vielä sakoilla.
- Mutta herra ylikonstaapeli, mitä minä olen muka tehnyt? autosta ylös könyävä nuori nainen uteli.
- Kävelittekö te äsken? no ette! Mitä te teitte? no ajoitte autolla. Missä te ajoitte? no jalkakäytävällä. Saako siellä ajaa? no ei. Saako siis jalkakäytävällä autoilemista sakot? no totta helvetissä saa! Ylikonstaapeli harrasti yksinpuhelua kysymyksin ja vastauksin.
- Hei, hei, minä vaan yritin päästä noiden autonromujen ohi, likka viittoili kolariautoja.
- Lisään tähän sakkolappuun vielä, että suhtauduttu vihamielisesti poliisiautoja kohtaan, suorastaan osoitatte mieltä niitä nähdessä. Ajokortti, rekisteriote, renkaiden kulutuspinnan syvyys, käytetyn polttoaineen laatu ja päästötodistus kiitos!
- Tässä ajokortti ja rekisteriote, muuta minulla ei noista ole.
- Haa, neiti on siis nainen. No, eipä kait sitä voi virkavaltakaan mitään vaatia kun ei ole edes teelusikalla annettu, ylikonstaapeli mutisi istuutuessaan Mersuun sakkolappua raapustelemaan.

Tällä välin epätietoisena paikalla pyörinyt nahkakuulaporukka yhtä lukuun ottamatta sai jalat alleen ja katosi mutkan taakse. Tuo yksi pyöri vähän aikaa ympyrää, kunnes asteli luokseni.

- Hei, voisitko auttaa? tyyppi sipisi.
- Haluatko, että peruutan sinun yli autolla, niin saat hyvän syyn siihen, miksi et ollut kotona ruoka-aikaan?
- E-ei, vaan voisitko ottaa nämä Saabin avaimet ja antaa ne sille hinurityypille. Soitan sille ja pyydän hinaamaan auton korjaamolle.
- Okei, sopii hyvin, olenkin menossa sen tyypin luo.
- Tässä, nyt pitää mennä, moikka!

Sujautin avaimet taskuun, sillä en halunnut tulla sakotettavaksi kolariautoon sekaantumisesta, mikä varmaan olisi herra ylikonstaapelin mukaan hyvinkin vakava rike. Viimeisenkin nahkakuulan poistuttua, astuin vähän lähemmäksi Mersua ja sen vieressä kynsiä pureskelevaa nuorta neitoa.

- Rekisteriotteessa oli sinappia, lisäsin sen sakkosummaan, Jöö ojensi paperit naiselle.
- Sinappia, miten se voi olla mahdollista?
- En ole ajatustenlukija, en tiedä, Jöö vastasi ja kiersi muina poliiseina Auran sinappituubin kiinni ja sujautti sen nakkipaketin kanssa salkkuunsa.
- Mitä, sainko minä kolme sataa sakkoa siitä, että yritin kiertää kolariautot? nainen pillastui.
- Olisitte odottaneet poliisiviranomaisen antamaa lupaa, niin olisitte säästyneet tuolta valitettavalta menoerältä.
- Voitte olla varma, että minä tulen valittamaan tästä vaikka Euroopan ihmisoikeusjärjestölle.
- Valittakaa vaikka Free Willylle, ei vaikuta minun tulevaan eläkkeeseen.
- Sinä, sinä et tule pääsemään poliisista eläkkeelle! Nainen puhisi kiukkuisen kuin dieselkuski tankattuaan bensaa autoonsa.
- Olen Supersakottaja, minua ei pysäytä mikään, ylikonstaapeli Jöö vastasi rinta kaarella.
- Näkemiin, mutta tämä ei jää tähän, skitsoileva Micra-neito tirahteli istuutuessaan takaisin autoonsa.
- Ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, se on vain rahaa, Jöö heilutteli kättään punaisen pikkuauton jatkaessa matkaa.

Naisen hurautettua tiehensä, Jöö alkoi tutkia Mersunsa saamia vaurioita. Menin mukaan paikalle ilmestyneen Närän ja Kardaanin kanssa. Kardaanilla oli heti tiedossa ehjät ovet, tosin erivärisestä autosta. Jöö innostui oitis, kun sai kuulla saavansa ovet puoleen hintaan, vain viisisataa euroa kappale. Kardaani soitti oitis jollekin tutulleen ja sopi ovien toimittamisesta hänen kotiinsa. Tämä kuulemma siksi, että hän halusi ehdottomasti varmistua siitä, että ylikonstaapeli saa varmasti priimatavaraa.

- Pitäisikö tuo Saappi työntää sivuun? kysyin herra poliisimieheltä.
- Ei tarvitse, muutama osuma lisää ei haittaa noin holtittoman kuskin autossa.
- Ihan sama minulle, ei ole euroakaan kiinni siinä, vastasin.
- Näkemiin, ratsiassa nähdään! Jöö ilmoitti laskeutuessaan takaisin Mersuunsa.
- Jep, jep, vastasin kättä heilauttaessani.

Viimein virkamies poistui katsastamattomalla virka-autollaan. Närä ja Kaaleppi Kardaani ilmoittivat poistuvansa Kardaanin Mersulla. Heillä on kuulemma nyt juhlan aika, aika vetää kännit myyntirahoilla. Sain myös kutsun lähteä mukaan, mutta kieltäydyin, sillä olin tullut tänne Ramben ja hullun ämmän kanssa. Lisäksi minulla oli keikka Rambelle, joten toivottelin heille hyvät jatkot ja lähdin astelemaan kohti rapun ovea. Alaovi oli onneksi vielä auki, joten astuin sisälle rappuun ja lähdin nousemaan portaita mekastusta kuunnellen. Ramben kiroilemista seuraten nousin kaksi kerrosta ylöspäin ja astuin sisälle erääseen asuntoon. Ovessa luki jotain outoa, varmaan edellisen asukkaan nimi.

- Tuossa on yhden Saabin avaimet, soittavat kuulemma kohta siitä sinulle, annoin Rambelle auton avaimet.
- Hähähää, nythän minulla on kahdet Saabin avaimet. Otin niiltä nutipäiltä jo toisen auton avaimet, kun sopivat kerran niin nätisti siihen pienempäänkin autoon.
- Ajoivat kolarin tuossa nurkalla ja tarvitsevat sille hinauksen. Aikoivat soitella jossain vaiheessa.
- Rahan tuloa ei voi estää, ei edes rajoittaa, hähähää.
- Vau, tämä näyttää aika uudelta, katselin pariskunnan asuntoa.

Ei asunto vanha ollutkaan, ainoastaan muutamia vuosia. Kävimme kaksion nopeasti läpi, siinä oli makuuhuone, olohuone, keittiö, suihkutila vessalla varustettuna ja pieni sauna. Viimeisimpänä astelimme lasitetulle parvekkeelle ihastelemaan pihalle avautuvaa näköalaa. Rambe kehui kovasti miten lasit antavat rauhan, ilman että mitään kuuluu ulkoa parvekkeelle. Melkein kuin kutsusta, pihalle pelmahti muutama tenava ja saimme kohta pidellä korviamme. Tästä hinurijätti suivaantui niin, että avasi reunassa olevan lasin ja työnsi päänsä ulos parvekkeelta.

- Sinä räkänokka siellä alhaalla, menes nyt saatanan vikkelästi kotia kertomaan isällesi, että se on yksi perkeleen mikkihiiri, tuliko selväksi, häh?

Tulihan se selväksi, ihan kerta karjaisulla. Tenava alkoi vääntää siltä seisomalta parkua ja pinkaisi kaverit kintereillä kulman taakse. Rambe vetäytyi parvekkeelle ja laittoi lasin takaisin kiinni.

- Kerran voi sanoa nätisti, jätti hymyili partaansa haroen. – Eikö olekin taas hiljaista, hähähää?
- Totta, ei kuulu yhtään mitään häiriöääniä.
- Kyllä tuo parvekelasitus on parasta mitä rakentamisessa on keksitty sitten avautuvien ovien.
- Niin kait, ei ole kokemusta.
- Syömään, täällä olisi vittu jotain makkaroita ja saatana makaroonia, hullu ämmä alkoi kailottaa keittiössä ikkunan toisella puolen.
- On se perkele tuo nainen kätevä kotona, laittaa ruokaa ja kiroilee kuin tukkijätkä, hyvin on kotoista meillä, hähähää.

Astelimme keittiöön ja istuuduimme keittiönpöydän ääreen, jonka hullu ämmä oli kattanut. Tarjolla oli grillimakkaroita ja kierremakaroneja suolakurkun kera. Lisäksi tarjolla oli ruisleipää, voita ja iso kannu jotain keltaista nestettä. Yhden lautasen vieressä oli lisäksi kolme avattua kaljapulloa. Oletin, että siinä oli jokaiselle olut ja kurkotin ottamaan yhtä.

- Näpit irti runkku, nämä ovat minun ruokajuomat, hullu ämmä karjaisi.
- Täh, no mitä minä sitten juon?
- Laitoin teille Jaffaa, Ramben mukaan lähdet sen mukaan vielä keikalle.
- Mille keikalle? käännyin katsomaan jättiä.
- Hähähää, syö ensin, jutellaan sen jälkeen vatsat täynnä.

Otin Jaffaa, vaikka se ei todellakaan kuulunut suosikkijuomiin ruokailun aikana. Ateria oli ihan maittava, vaikka kulinaarisesti siitä olisi varmaan saanut pelkkiä miinuspisteitä. Makkaroita oli riittävästi ja makaroni oli kypsää, joten ainakaan minulla ei ollut siitä mitään valittamisen aihetta. Vetelimme melkoisen määrän makkaroita, jotka osoittautuivat aika tulisiksi A-luokan makkaroiksi. Rambe kertoi syömisen lomassa, ettei harrasta mitään jauhomakkaroiden syömistä, niistä kun tulee vain rupia perseeseen.

- Ei sovi rupinen perse hinausautonkuskille, hullu ämmä vahvisti.
- Kiitos, oli oikein maittavaa, kiittelin saatuani vatsan täyteen.

Rutinoffin kuski