Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

20.12.2009

Pitsinnyplääjä-autonasentaja


Huoltomiesten poistuttua alkoi myös kuorma-auto olla purettu muuttotavaroista. Hullulla ämmällä ja Rambella ei ollut mitenkään isoa määrää huonekaluja eikä mitään muutakaan rojua, ellei mukaan laskettu Tunturi mopon pakoputkia, joita hullulla ämmällä oli peräti 20 kappaletta. Hän kun kuulemma tykkäsi yli kaiken hoonailla pakoputkia. Jos tuon olisi sanonut Rambe, olisin syvästi huolissani, mutta Flooran kertomana se lähinnä nauratti. Nutipäiden kuskaillessa viimeisiä pakoputkia, alkoi jostain lähettyviltä kuulua raivoisaa dieselmoottorin kierrättämistä, kuin joku olisi halunnut saattaa moisen moottorin maata kiertävälle radalle.

- Täällä on helvetin hiljaista, karjuin Rambelle, tämän laskeuduttua tyhjästä auton takaosasta.
- Hähähää, antaa rieselin kalkattaa, se on meikäläisen ammatissa rahan ääni.
- Eikö tuollainen mekkaloiminen muka haittaa nukkumista?
- Hähähää, jos yöllä laulattaa moottoria tuohon malliin, niin Rambe käynnistää vanhan Homeliten ja käy tekemässä vähän hienosäätöjä, hähähää.

Olinkin nähnyt muuttotavaroiden joukossa moottorisahan, sellaisen todella vanhan ja isokokoisen, jonka arvelin olevan hinurijätin käsissä hyvin köykäinen. Jäin oikein hetkeksi miettimään, että millaistahan jälkeä moottorisaha saa, kun se kohtaa auton? Rambe puolestaan jatkoi hommia ja sulki koppiauton takaosan sekä nosti takalaitanostimen ylös. Koska dieselin kierrättäminen ei ottanut loppuakseen, lähdin kiertämään taloa ja katsomaan mitä siellä oikein tapahtui. Eniten minua kiinnosti, että mikä automerkki oli joutunut tuon vandaalimaiselta kuulostavan käsittelyn uhriksi. Kierin talon ja tulin sen parkkipaikalle.

Tiirailin istutusten yli ja huomasin takimmaisessa nurkassa metelin lähteen. Sieltä mustan kärypilven seasta pilkotti sininen 123 koppainen Mersu. Vilkaisin tarkemmin ja sen vieressä seisoi toinen samanlainen, tosin huomattavasti parempikuntoinen Mersu. Meinasin jo kääntyä takaisin, mutta sitten uteliaisuus voitti ja päätin mennä kyselemään, että miksi Mersu saa sikaa noin kovasti. Jo hieman ennen Mersujen luokse kerkeämistä, huomasin toisen takaikkunasta Sumuvalo-lehden tarran ja muistin Kaaleppi Kardaanin ajavan juuri tällaisella saksanseisojalla. Saman tien mieleeni palautui Kaalepin kanssa käymäni keskustelu, jossa hän kertoi lehdellä olevan pulaa rahasta. Hänen siis täytyi olla täällä tekemässä koeajoa tuollaisesta vanhasta Mersusta. Ehkä hän ei halunnut laittaa peliin omaa autoa, sillä se oli eittämättä huomattavasti paremmassa kunnossa kuin moni paljon uudempi. Astelin nyt ripein askelin Mersujen väliin ja kumarruin katsomaan auton rääkkääjää.

- Närä! sinä täällä, hämmästyin totaalisesti, tajuttuani papparaisen polkevan Mersun polkimia.
- Häh, Rutinoffin kuski, mitä täällä teet? papparainen karjui takaisin.
- Lopeta hyvä mies, ei näillä rallia ajeta!
- Mitä? ai lopeta, no okei, vanhus myöntyi ja nosti nahkasaappaansa kaasupolkimelta.
- Onko Mersu-vihasi jo mennyt niin pitkälle, että olet päättänyt lähteä kurittamaan niitä oikein henkilökohtaisesti?
- Hmph, tämä on kyllä tätä nykyä minun auto, perin sen tädiltäni, siltä satavuotiaalta.
- Ahas, eli mummelin kuoltua päätit tappaa myös hänen vanhan autonsa.
- Pyh, te vaipat ette vain ymmärrä. Tämä Kaaleppi tässä vieressä on viisas mies ja käski poltella karstat koneesta. Minulla on vetämässä tähän vuosisadan kaupat.
- Oho, onko joku luvannut vaihtaa tämän säkilliseen ilmaa, ilman välirahaa, ehehehee?
- Ite oot ilmavasti pöljä, saan tästä rahaa ja paljon.
- Kardaani, oletko ostamassa tästä itselle toista autoa? huikkasin apukuskin paikalla pönöttävälle armoitetulle päätoimittajalle.
- Krööh, en, olen kylläkin junaillut kaupat ja tapojen mukaan nettoan tästä kymmenen prosenttia.
- Tuossa on sata prosenttia, heitin Kaalepille taskusta kaivamani euron kolikon.

Tämän jälkeen vanhan Mersun täytti sen sortin naurunremakka, että pelkäsin minulla olevan kohta käsissä kaksi vainajaa ja moottorivikainen Mersu. Kerkesin jo miettiä, että miten selitän asian hätäkeskukseen ilman, että minua pidetään hulluna tai pilailijana. Viimein nauru kuitenkin loppui ja sain kuulla, että antamani euro oli auton kauppasummasta vain 0,033 prosenttia. En voinut uskoa kuulemaani, että olivatko nämä pölvästit todella onnistuneet myymään katsastamattoman ja laastareilla paikatun Mersun noin kolmella tonnilla? Kysyin sitä ja asia vahvistettiin minulla kahdesta suusta.

- Tasan kolme tonnia, tasan kolme tonnia, krööh, krööh, Kaaleppi Kardaani röhisi Mersu-pusakassaan.
- Vai niin, no sehän on tuplahinta Närän Corollaan verrattuna, heitin takaisin.
- Hmph, vaippa se vaan yrittää, vaikka ei ymmärrä autoista yhtään mitään, Närä tuhahteli loukkaantuneena.
- Täälläkö se sinun tätisi asusteli? katselin ympärilleni.
- Täällä, täti asui tuon ison talon takana olevassa pienemmässä talossa b-rapussa.
- Hienon näköistä seutua, vaikka naapurit ovatkin ihan perseestä, suoraan b-rapusta, ehehee.
- Miten niin? Täti kehui tätä aina niin rauhalliseksi paikaksi, ei täällä ole hankalia naapureita.
- Rambe ja hullu ämmä muuttivat juuri tähän parkkipaikan viereiseen taloon, heheheee.
- Älä? Se on muuten c-rappu.
- Jep, olen niiden mukana tuomassa muuttokuormaa.
- Paha, paha, paha, Närä alkoi mutista.
- Niin on. On varmaan vaikea saada asuntoa kaupaksi, kun he asuvat naapurissa.
- Pyh, en minä mitään myy, olen muuttamassa tänne. Tämä on kaksitoista vuotta uudempi ja hissitalo.
- Sinä, muuttamassa tänne? järkytyin uutisesta.
- Jep, täältä on lyhyempi reitti Tikkurilaan pillurallia ajamaan ja sitä paitsi Vantaalla on pääkaupunkiseudun käheimmät Corollat.

Närä kertoi, että hänen muutto oli kohta käsillä. Tädin perintöhommat olivat selvät ja hän ainoana perillisenä sai luonnollisesti kaiken. Omaa kämppää Närä ei ollut vielä myynyt, mutta sillä nyt ei ollut kiire. Tädin asunto oli kuulemma jo lähes tyhjä, ainoastaan jotain huonekaluja Närä oli kelpuuttanut omaan käyttöön.

- Kellarissa tosin on vielä Mersun moottori, vaihdelaatikko ja kardaaniakseli, Närä kertoi.
- Minä, minä varasin ne jo, Kaaleppi nosti kätensä ylös.
- Pidä vaan ihan rauhassa, en kilpaile suurimman jätekuskin tittelistä, heilautin omaa kättäni.
- Täti vaihtoi tähän pari vuotta sitten peruskorjatun moottorin, kunnostetun vaihdelaatikon ja tasapainotetun kardaaniakselin, Närä valaisi.
- Eikä katsastanut silti?
- Ei eläkeläisillä kaikkeen ole aikaa, pöljä! Sitä paitsi täti oli täyttänyt jo sata vuotta. Vanhoilla on vaikea hoitaa paperiasioita.
- Sanoitko, että täti vaihtoi moottorin ja muut osat?
- Kyllä, täti oli ammatiltaan pitsinnyplääjä-autonasentaja, itseoppinut molemmissa.
- Mersu siis nyplättiin kuntoon, ehehehee, repesin jälleen.

Minuun kohdistui jälleen reilusti paheksuvia katseita, nähtävästi nypläyshuumori ei ollut kovin tunnettua Mersu-piireissä. Vasta tässä kohtaa tajusin miksi Mersun sisusta näytti niin kovin erilaiselta, siinähän oli tosiaan nyplätyt penkinpäälliset, vieläpä sellaiset hennot vaaleanpunaiset. Vilkaisin autoa tarkemmin ja jopa sen sisäkatossa oli nyplätty verhous. Närä katseli minua ja ilmoitti, että rattiin on myös nyplätty suojus, kuten myös toisiin renkaisiin oli rengaspussien sijasta nyplätyt suojat.

- Ehehehee, tulevatko uuden Mersun mukana puikot ja pari muovikassillista lankoja?
- En tiedä, eikä kiinnosta! Närä kivahti. – Olen Toyota-mies, enkä tiedä mitä näiden paskarattaiden mukana tulee. Jos jotain tulee, niin varman hevonen, että ne voi hinata korjaamolle.
- Kaaleppi, sinullahan näitä Mersuja on ollut useita. Onko tallilla vilskettä?
- Krööh, ei ole tallia eikä Mersun mukana tule muuta kuin muita parempi laatu. Takin olen joskus ja lippiksen saanut, mutta ne ovat aina olleet kovan ja taidokkaan tinkimisen tulos.
- Milloin teillä ne Mersu-kaupat ovat?
- Nyt, Närä ilmoitti.
- Olen ehkä hieman pikkutarkka jossain asioissa, mutta mielestäni teiltä puuttuu ostaja.
- Ei puutu, Närä hymyili.
- Ei niin, Kaaleppi komppasi.
- Haa, siis sinä ostat sittenkin tämän itselle. Oletko kenties rakentanut ilman rakennuslupaa itselle kahden auton tallin ja nyt meinaat täyttää sen ruosteella?

Hyvä, että kerkesin edes kysymystä loppuun saakka, kun paikalle singahti läheisestä metsästä pieni ja tukeva mies. Puuskuttava pallero piti toisessa kädessään poliisien tutkaa ja toisessa mustaa salkkua, jonka kyljessä olevasta reiästä näkyi sinisen vilkun yläosa. Vilkaisin miestä tarkemmin ja hän oli tosiaankin poliisin virkapuvussa. Kurkkasin vielä varmuuden vuoksi metsään päin, jos sieltä vaikka tulisi hänen partiokaverinsa.

- Kuusi ylinopeutta, kolme varomatonta suojatien ylittämistä, neljä valotonta polkupyörää ja yksi kintuille kuseva koira, herra poliisi ilmoitti puuskutuksen lomassa.
- Hyvä saldo, Närä ihasteli.
- Päivää, teitä en olekaan tavannut, ajokortti ja rekisteriote? pöljä poliisi tälläsi kätensä eteeni.
- Tulin junalla ja ajokortin olen ryypännyt jo aikoja sitten, mokomakin turha lärpäke, vastasin hänelle.
- Vai niin, no kukin tavallaan. Saanko esittäytyä, olen Ylikonstaapeli Jöö Keravalta, mies ojensi kätensä.
- Rutinoffin kuski Helsingistä.
- Si-siis sinä olet s-se Rutinoffin kuski, ylikonstaapeli alkoi änkyttää ja osoitteli minua rumasti sormella.
- Joo, ja oletettavasti sinä olet jotain sukua sille yhdelle viirupäälle, nimismies Iso-Jöölle, vai?
- Kyllä, olen ylvästä Jöön sukua ja nimismies Iso-Jöö on serkkuni.
- Vieläkö se herra nimismies asustelee siellä Ulan Batorissa?
- Kyllä asustelee, toimii nykyisin paikallisen polkupyöräpoliisin päällikkönä.
- Tarkoitit varmaan pällikköä, eihän siitä miehestä mitään fiksumpaa saa tekemälläkään.
- Sanoin päällikkö ja serkku on sitä paitsi erittäin arvostettu henkilö siellä päin maailmaa. Viime vuona hän oli seudun paras poliisi ja sai palkkioksi oman lehmän.

Repesin jälleen täysin, sillä en voinut kuvitellakaan sitä ikävää nimismiestä lehmänomistajana. Sellaiselle luontokappaleelle kun oli aivan turha alkaa lukea mitään lakia, oli sitten miten nimismies tahansa. Sain vielä kuulla, että polkupyöräpoliisijoukot oli perustettu Suomesta viedyillä varusmiesten loppuun polkemilla armeijan polkupyörillä. Tässä vaiheessa minua alkoi harmittaa, etten tiennyt moisesta toimituksesta. Olisin voinut laittaa vaikka vähän rahaa likoon ja ostaa nimismiehelle pinkin Jopon, olisi herra polkupyöräpoliisin päällikkö erottunut johtamastaan joukosta.

- Sinusta serkku on varoittanut monta kertaa.
- Vai niin on tehnyt. Syytön kait minä olen siihen, että hän on niin varovainen ihminen, että varoittelee aina kaikista.
- Pyysi minua pitämään sinua silmällä, ylikonstaapeli heilutteli tutkaa kädessään, kuin varoituksena.
- Junaako meinaat tutkata, sakot menevät kyllä VR piikkiin.
- Olen kuullut sinulla olevan auto, sellainen punainen Rutinoff.
- En aja koskaan ylinopeutta.
- Haa, mutta minulla on käytössä uudet konstit, sakotan jopa pään kääntämättä jättämisestä kaistanvaihdon tai risteyksessä kääntymisen yhteydessä.

Liikenneaiheinen oppitunti olisi varmaan jatkunut ties kuinka pitkään, mutta Närä ryki kuin keuhkotautinen väliin ja pyysi ylikonstaapelia keskittymään auton ostamiseen. Tässä kohtaa olisin hämmästynyt, mikäli ostajana olisi ollut joku tavallinen poliisi, mutta Iso-Jöön sukulainen oli kyllä sen sortin pöllö, että ruosteinen laastareilla paikattu Mersu oli omiaan hänelle, varsinkin kolmen tuhannen euron hinnalla. Närän ja Kaalepin kehuessa autoa, otin kännykän ja surffailin sen selaimella Nettiauton sivuille. Löysin pari samanlaista raatoa ja niistä molemmista pyydettiin siellä kolmesataa euroa, missä oli mielestäni pari sataa liikaa. Suljin nettiyhteyden ja jäin kuulolle, että mitä nuo oikeat automiehet oikein puhelevat.

- Näissä on nämä kääntyvät etupyörät, ylikonstaapeli kumartui pallovatsansa yli keulan kohdalla.
- Molemmat, Närä peesasi.
- Takavetoisena ne kääntyvät etuvetoista enemmän, kääntyy jopa pienemmällä Malmin lentokentällä, Kaaleppi Kardaani kröhisi perään.
- Siis sillä pienkonekentällä? ylikonstaapeli nosti katsettaan.
- Kyllä, nimenomaan sillä.
- Nämä, nämä ne vasta kalliit ovatkin, ylikonstaapeli osoitteli Mersun lokasuojien kromikaaria.
- Krööh, kyllä, yksi kaari maksaa saman verran mitä ajokuntoinen Volvo, kertoo vähän näiden Mersun osien laadusta, Kardaani hehkutti kuin vanha diesel.
- Eikä ole yhtään ruosteessa, ylikonstaapeli intoili kuin karvanopat lahjaksi saanut amislainen.

Tässä vaiheessa minun oli pakko yskiä aivan helvetisti, sillä Mersussa ei muuta ollutkaan kuin ruostetta, sen nimi taisi olla yhtä kuin ruosteen kemiallinen merkki. Ainoastaan katossa ei ollut kuin kaksi pientä ruosteläikkää, sellaista kämmenen kokoista, muuten auto oli huomattavasti pahemmin ruostunut. Pyörin vähän enemmän sen ympärillä ja totesin jokaisen renkaan olevan erilainen. Kaksi oli nastoitettua ja kaksi kesäkumia.

- Takana nastarenkaat, nyt jo, pääsee varmasti paksummassakin hangessa, asian huomannut Jöö kommentoi.
- Eikö keula ala puskea jos takana on kova pito? heitin väliin kysymyksen.
- Ei, se on laitonta! Jöö ilmoitti.
- Eikös se ole ennemminkin auton tekninen ominaisuus kuin lainlaatijan pykälä?
- Laissa sanotaan, ettei saa ajaa holtittomasti. Auton ohjattavuuden menettäminen on holtitonta ajamista, eli sitä kautta sakotettava tapahtuma.
- Kesärenkaat edessä ja nastat takana, eikö se sitten ole laitonta?
- Ei tässä tapauksessa, Jöö vastasi itsevarmasti ja kaivoi samalla salkustaan esiin pistäneen magneettivilkun ja tälläsi sen Mersun katolle. – Perhanan huonoja nämä PTK:n tuotteet, eihän tämä tartu minnekään.

Liikuteltuaan vilkkua tovin pitkin auton kattoa, löytyi viimein kohta johon se puri kiinni kuin post-it lappu autotallin betonilattiaan. Se riitti herra poliisiherralle ja hän oli siitä silminnähden onnellinen. Tuon jälkeen kaikki kolme pölvästiä taputtelivat ruostepaskan kattoa ja kehuivat miten siinä on paksu saksalainen pelti. Närän ilmeessä oli kyllä mukana myös tuskaa, mutta myyjäosapuolena hän ei voinut vetää tuttua saksanpaskamersutovathomoautoja linjaa. Tämä olisi pitänyt saada videokameralle, niin olisin voinut myöhemmin pitää hauskaa papparaisen kustannuksella ja vahvalla Toyota-vakaumuksella.

- Ja vetokoukku, kyllä lähtee, ylikonstaapeli riemastui auton takana.
- Se koukkuko lähti irti? ei pidä kosketella kaikkea ruosteista, varoittelin miestä.
- Ei, vaan nyt lähtee vanha serkkupojan asuntovaunu saunan takaa, saan siitä oivan nopeusvalvontapisteen.
- Jäi muuten vähän epäselväksi se sekarengastus, miten se muka on laillista tässä ruostepesässä?
- Huomasit varmaan vilkun, tämän tässä, ylikonstaapeli osoitteli sinistä vilkkua.
- Joo, huomasin kyllä.
- Tämä tekee tästä poliisiauton minun omaan Keravan liikkuvaan poliisiin, josta Kerava ja tämä Vantaan pohjoisosa saa olla minulle hyvin kiitollisia. Tulen kitkemään täältä pienimmänkin rikkeen tekijän partioidessani tällä luottopoliisiautolla.

Ylikonstaapeli taputteli auton kattoa sillä seurauksella, että vilkku tipahti maahan.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi