Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

6.12.2009

Saabastelevat kaljut


Luulin hetken pääseväni kossun juonnista kuin Lada-mies autonsa tehoista, mutta toisin kävi. Hullu ämmä ryypiskeli itse jonkin aikaa ja tälläsi lopuksi pullon käteeni saatesanoin, että sen pitää olla tyhjä kun palautan hylsyn hänelle. Vilkaisin pullon pohjia ja tempaisin ne kurkusta alas pitkällä ryypyllä. Kosanderia oli nuorempana tullut juotua sen verran, että se löysi kyllä paikkansa.

- Tässä, tyhjä kuten halusit, ojensin pullon takaisin Floora Hellälle.
- Selvä, hullu ämmä tokaisi ja vippasi pullon suoraan lauta-aidan yli koirapihalle.

Lauta-aidan toiselta puolen kuului ensin jonkinlainen kopsahdus, kuin pullo olisi osunut johonkin puuhun ja sen jälkeen vähän vaimeahko muksahdus, mistä oli aika vaikea päätellä miten se syntyi. Emme jääneet pohtimaan asiaa sen enempää, sillä minä en asunut täällä eikä hullu ämmä tapansa mukaan ottanut paineita moisista sattumuksista, nehän olivat vain elämän suola.

- Hei, katos noita, viittoilin hullulle ämmälle kahta autoa, jotka tulivat todella vauhdikkaasti talon eteen tienvarsiparkkiin. – Eikös tuo toinen ollut se Saab joka ohitettiin rampilla?
- Pyh, ei kiinnosta nahkatukkahomot, miehellä pitää olla pitkä musta tukka ja partaa kuin rosvopäälliköllä, hullu ämmä tuhahti vilkaistuaan autoista nousevia kuulapäitä.
- Tuota, ainakin kahdella niistä on pesäpallomailat, jatkoin havaintojeni tekemistä.
- Entä sitten? minulla on puiseva oikea ja napakka takapotku.

Siirryin vaivihkaa hieman sivummalle, sellaiseen paikkaan josta pääsee tarpeen tullen pakoon useampaan suuntaan. Laskin siinä seistessä, että kaljupäiden klaani oli kahdeksanmiehinen ja kolmella oli mukana pesäpallomailat. Verkkareita tyypeillä ei ollut, mutta vihreä pilottitakki yhdisti heitä yhteneväisen hiusmuodin lisäksi.

- Päivää, isoin nahkakuula sanoi ja kopautti mailalla Ramben auton ovea.
- Päivää, vastasin, sillä hullu ämmä ei puhunut mitään.
- Tämän kuorma-auton kuskia etsiskelen, sellainen iso mustapartainen mies.
- Aika tuntematon, kuten kaikki isot mustapartaiset miehet, heitin takaisin päätäni pyöritellen.
- Entä sinä, kuulapää tökkäsi pesäpallomailalla hullua ämmä kylkeen.

Se olisi saanut jäädä tekemättä, sillä sen mitä kerkesin seuraavien sekuntien aikana saada selville, oli aika järkyttävää katseltavaa. Hullu ämmä nimittäin tempaisin salamannopeasti pesäpallomailan käteensä, katkaisi sen yhdellä iskulla pihakivetykseen. Mailan isompi osa singahti yhtä kaljupäätä kohti ja pudotti miehen seuraavana jonossa seisovan syliin. Lyhyemmällä mailanpätkällä hullu ämmä pudotti tökkijänsä maahan ja lopuksi survaisi mailanjämän perspuolelta miehen farkkujen läpi. Tuossa kohtaa teki minulla ainakin pahaa, sillä hanuriin osuessa tulisi pahaa jälkeä. Jostain kumman syystä kumpikaan uhreista ei huutanut tai karjunut.

- Sa-saatana, tuo sattui, mailan perspuolelle saanut alkoi ähkiä pienellä viiveellä.
- Ei osunut pyllynreikään, mutta pallit on kyllä tikkuja täynnä, hullu ämmä hymyili.
- Eih, ei saatana, siitäkö se kirvely johtuu? kaljupää panikoi.
- Etkö ole saatanan runkkari vielä tajunnut, ettei hieno naista saa tökkiä muulla kuin kovalla mulkulla?
- Ihan vain kysyin, että tiedätkö mitään tuon auton omistajasta? nahkakuula vaikeroi.
- Ihan vain tiedoksesi nutipää, ettei tällaista hienoa neitoa kiinnosta tuollaisen nahkakuulahomon kyselyt.
- Ho-mo, mitä vittua? pilottitakkihemmo kakisteli.

Samalla tyyppi kaiveli varovasti pesäpallomailan raatoa pois pöksyistään ja se vaikutti olevan aika kivulias toimenpide. Nahkakuulan kuusi kaveria herätteli porukalla mailan isomman osan päähänsä saanutta. Ainakaan tässä vaiheessa kenelläkään ei vaikuttanut olevan minkäänlaista halua kokeilla kuinka monta pilottipusakkaista tipahtaa jos hullu ämmä oikein innostuu. Samassa koin takauman, sillä muistin miten hän oli aikoinaan pistänyt motoristiperkeleet nippuun kuin tyhjää vaan, eivätkä ne olleet tosiaan mitään pyhäkoulumopoilijoita, vaan pesunkestäviä ammattirikollisia.

- Mitä täällä on tapahtunut, Urho, sano jotain, miksi sinä et liiku? alkoi samassa kuulua hysteerisellä naisen äänellä lauta-aidan takaa. – Urho, Urho, mitä, miksi täällä on tyhjä viinapullo? Mitä vittua, minun pihalla on tyhjä viinapullo?

Ennen kuin kerkesin edes ajatella asiaa pitemmälle, oli hullu ämmä astunut muutaman askeleen ja ottanut yhtä kaljupäätä korvasta kiinni. Korvasta kiinni ottaminen tapahtui niin hellästi, että iso karju meni polvilleen tuon hullun naisen eteen

.

- Menet nyt tuosta ovesta ja pyydät helvetin nätisti anteeksi sitä, että olet syytänyt tyhjän viinapullon aidan yli. Lupaat pyhästi, ettet tee sitä toiste, joohan?
- Joo, joo, lupaan, e-enkä tee varmaan toiste, nahkakuula vaikeroi.
- Voit ottaa jonkun noista homokavereistasi mukaan, jos et yksin uskalla mennä, Floora läyrysi miehelle.
- Me-menen y-ypö yksin, korvakipuinen vaikeroi.

Hän teki sen mitä lupasikin, eli avasi oven ja astui lauta-aidan toiselle puolen, sulkien oven perässään. Jäimme koko porukka kuuntelemaan mitä sieltä kuului. Ensin kuului naisen kirkaisu, sitten koiran rähähdys ja lopulta oletettavasti nahkakuulan vertahyytävä karjaisu. Lopulta koko tienoo hiljeni pariksi minuutiksi. Viimein miesääni alkoi ähkiä.

- A-anteeksi, tulin pyytämään anteeksi tuota pullon heittämistä, ei ollut tarkoitus eikä se toistu enää koskaan.
- Ota pullosi ja häivy vandaali! naisen ääni karjui.
- E-entä minun pilottitakki, se on ihan riekaleina?
- Ei kiinnosta, tunkeuduit luvatta yksityisalueelle, häivy!

Tämän jälkeen lauta-aidan ovi narahti varovasti ja esiin astui hihattomaan pilottitakkiin pukeutunut verta vuotava kaljupää, joka riiputti päätään kuin Sprintteri-kuski sataman rekka-autojonossa. Tämä hieman yllätti minut, sillä luulin noin rumalla miehellä olevan vahvempi itsetunto ja kovempi asenne.

- Tässä kävi nyt näin, hihaton ilmoitti isokoisimman nahkakuulan edessä.
- Ja sinulla ei sitten ollut kotona toista ehjää takkia vai?
- E-ei ole.
- Tämä oli sitten tässä tältä erää, Jätät se risan takin siihen ja palaat takaisin sinne mistä tulitkin, oliko se kokoomusnuoret?
- O-oli se.

Kaljupää teki, kuten käskettiin ja poistui paikalta t-paidassa käsivarret verta valuen. Tämän jälkeen kaikki muut, paitsi vielä tajuttomana oleva kaljupää kävivät sylkäisemässä maassa olevan pilottitakin päälle. Samalla hetkellä myös Rambe asteli paikalle.

- Hähähää, onko täällä jotkut Saabastelevin kaljujen syyspippalot, hähähää?
- Sinä, sinä olet tuon kuorma-auton kuljettaja, iso nutipää havahtui tuijottamaan hinausjättiä.
- Tulit sitten kavereiden kanssa muuttohommiin, miten herttaista noin rumilta jätkiltä, hähähää. – Oho, onko teillä tosiaan kaikilla Saappi? Rambe kääntyi katsomaan tien varressa olevaa kahta ruotsalaista kulkupeliä.
- Minun isi myy Saappeja, yksi kaljupää viittasi muiden takaa.
- Jassåå, sano ruåttalainen ja teki junan, hähähähää. – Saako noita katsoa tarkemmin, autot kun tuppaavat kiinnostamaan lähinnä niiden vikojen vuoksi?

Ennen kuin kukaan kerkesi vastata mitään, oli Rambe siirtynyt kahden farmarimallisen Saabin luo ja katseli niitä paksua mustaa partaansa hiplaten. Sen enempiä virkkomatta iso mies kaivoi joistain haalareiden kätköistään ison mustan vasaran ja löi kerran toisen Saabin etuvannetta. Tämän jälkeen vasara hävisi taas haalareihin.

- Njää, näissä ysi-vitosten Saabien etuvanteissa on ollut sellaista vikaa, että ne tuppaavat halkeilemaan parkissa seistessä, hähähähää.
- Sä, sä, sä...mä, mä näin mitä sä teit, yksi nutipää änkytti.
- Mitä luulette, onko tuo muuttokuorma purettu tunnissa, hähähää? Rambe osoitteli kuorma-autoa.
- Me ei kuule olla mit...
- Näihin ysi-vitosiin tulee myös aika usein syyläreihin isoja reikiä parkissa seisten, hähähää, hinurijätti keskeytti yhden pilottitakkisen.
- Purettu on, siis tunnissa, porukan johtaja ähki ja komensi perään muut kantamaan tavaroita sisälle.

Tässä vaiheessa tajuntansa menettänyt virkosi. Mies oli niin sekaisin, että hänet komennettiin lepäämään vannevikaisen ison Saabin takapenkille. Nahkakuulien alkaessa kantaa huonekaluja, menin itse Saabin eturenkaan luo ja katselin vannetta tarkemmin. Se oli tosiaankin halki ja sitä koristi halkeaman lisäksi syvä vasaran iskujälki. En tiennytkään, että erikoisvanteet ottavat noin herkästi itseensä. Omassa Rutinoffissa on myös alla alkuperäiset kolmipuolaiset alumiinivanteet ja aloin pelätä niiden puolesta. Tiedä vaikka joku naapurin penska ampuisi puhalluspillillä pihlajanmarjoja ja joku kova marja halkaisisi autoni vanteen. Toisaalta, ne olivat alkuperäistä bulgarialaista valmistetta, joten ihan varmasti ne kestävät paremmin mitä joku svedupettereiden kyhäämä erikoisvanne.

Olin juuri poistumassa Saabin viereltä, kun sen vierelle pysähtyi keltainen Opelin pakettiauto. Vivaron kyljessä luki isolla "Saab tai Suap, me korjaamme viat!" Alla oli vielä kännykkänumero. Pakusta laskeutui alas kaksi melkoisen tuhtia miestä, jotka alkoivat pyöriä väkkärän lailla kahden farmarin ympärillä. Siirryin hieman taaemmaksi, sillä näillä miehillä näytti olevan liikkeissä tekemisen maku. Olen aina antanut tilaa niille, jotka osaavat ja viitsivät tehdä jotain.

- Ei näy, ei ole, ei nämä ainakaan, punapipoinen paksukainen kummasteli.
- Ei ole, ei ole yhtään ysivitosta, vaan kaksi uutukaista ysi viiva kolmonen ja ysi viiva viitonen, voe mahoton paikka, lippispäinen komppasi kaveriaan.
- Mitäs äijät etsivät? kysäisin heiltä.
- Tuli tekstari, jossain täällä on viallinen Saab 95, mutta emme näe sellaista missään, pipopää pyöritteli päätään.
- Vai niin, no mikä siinä pitäisi olla vikana? jatkoin, sillä aavistelin miesten tulleen oikeaan paikkaan.
- Vanne halki, mikä on tietysti aivan mahdottomuus.
- Tuo tuossa, osoittelin isompaa Saabia. – Etuvanne on haljennut parkissa seistessä, aika heikkoa tekoa noin talviautoksi.
- Eikä? pipopää hämmästeli haljennutta vannetta.
- No ei voi olla, ei mitenkään mahdu tämä ajatuskoppaan? myös toinen kummasteli.
- Halkihan se on, näkeehän tuon jo sokean Reetta mummon opaskoirakin.
- Ei tämä ole 95, tämä on 9 viiva 5 ja meidän tekstari sanoo, että viallinen auto on juuri 95. Tulimme sen takia haipakkaa, sillä klassikot pitää korjata ensin.

Samassa yksi nahkakuulista tuli paikalle ja meni nykimään toista paksukaista hihasta. Hän sipisi jotain huoltohemmon korvaan, joka puolestaan puisteli päätään tuimasti. Hetken aikaa siinä sipistiin oikein tosissaan, kunnes nahkakuula otti kännykän ja näppäili sitä jonkin aikaa. Hetken päästä huoltohemmon puhelin piipitti ja hän luki tulleen tekstiviestin.

- Saimme toimeksiannon, näillä nurkilla on viestin mukaan vannevikainen saab 9-5. Oletko Alpo havainnut sellaista lähettyvillä?
- Mauri, olet melkoisen oikeassa, sillä sellainen on juuri silmieni edessä. Aletaanko toimiin?
- Hei odota, nythän minä vasta huomasin, viestissä lukee, että vika on pienellä kirjoitetussa saab 9-5 autossa.
- Eikä? Alpo hölmistyi silminnähden.
- Jooka.

Taas seurasi pieni episodi nutipään ja Alpon välillä ja se päättyi tasan siihen mitä aikaisemminkin, eli yksi tekstiviesti lähti matkaan ja jälleen se luettiin uutena toimeksiantona. Nyt se oli oikein ja molemmat haalarimiehet kumartuivat tutkimaan Saabin haljennutta vannetta. Tässä vaiheessa Rambe oli komentanut pilottitakkimiehen takaisin muuttokuormaa tyhjentämään.

- Mitä tuo nyt oli, mokoma tekstareiden lähetteleminen? astuin miesten taakse utelemaan.
- Suoritamme pyyteetöntä ilmaistyötä rikkinäisten Saabien parissa, Mauri aloitti.
- Emme siis ota työstä mitään rahaa, Alpo jatkoi.
- Emme, paitsi tekstareista pienen nimellisen korvauksen, Mauri komppasi.
- Satakymmenen euroa per tekstiviesti, Alpo kertoi hinnan.
- Siis, te olette nyt laskuttaneet tekstareilla kolmesataakolmekymmentä euroa, ilman mitään työn tekemistä? hämmästelin aidosti tyyppien bisnestä.
- Pikkuisen realiteettia peliin, Alpo nousi ylös ja tuli viereeni. – Olemme erikoishuolto ja erikoistuminen maksaa aina.
- Aivan sama minulle, en maksa teille penniäkään, heilautin kättäni.

Tuon jälkeen jäin katselemaan miten kaksikko penkoi Vivaron takaluukkua löytääkseen sieltä oikeanlaisen vanteen. Ensin he toivat auton vierelle vanhan ysivitosen valkosivurenkaan, mutta se ei sopinut heidän mielestään tyyliin. Seuraavana vuorossa oli joku kolmipuolainen vannemalli, joka hetken tuumailun jälkeen pistäisi liikaa silmään auton alta. Viimein Alpo pyöritti paikalle täsmälleen samanlaisen vanteen ja miehet olivat enemmän kuin tyytyväisiä. Hymisteltyään porukalla vanteelle, Mauri kävi Vivarosta tunkin ja miehet alkoivat vaihtaa rengasta alle. Renkaan vaihtaminen kävi aika näppärästi, siihen ei mennyt kuin puoli tuntia. Ensin tunkki ei meinannut nousta vaikka Mauri pumppasi sen vartta kuin heikkopäinen. Suljettuaan tunkin venttiiliin, se nosti auton ylös helposti. Seuraava ongelma tuli pulttien kanssa, ne kun vierivät kaikki auton alle, eikä kumpikaan paksuista pojista saanut niitä sieltä pois.

- Kröhön, voisinko auttaa jotenkin? rykäisin varovasti.
- Et, maallikot aiheuttavat vain mielipahaa meille ammattimiehille, Alpo vastasi melkoisen pistävään sävyyn.
- Ammattikoulun oppipoikiako sitä ollaan? kysäisin heti perään.
- Kyllä, molemmat, Mauri ilmoitti.
- Okei, kyllä minä sitten luotan teidän ammattitaitoon, purin hammasta.

Mauri ratkaisi ongelman todellisen amislaisen tapaan, eli kävi hakemassa Vivarosta vielä toisen tunkin, jonka avulla he nostivat Saabin koko toisen kyljen niin ylös kuin saivat ja sen jälkeen pultit oli helppo noukkia pois auton alta. Olin suorastaan tyrmäävän hämmästynyt tuosta nerokkaasta ratkaisusta, se ei olisi ikimaailmassa tullut omaan mieleen. Olin ehkä hieman rajoittunut omassa kyvyssä ratkaista ongelmia, mutta yleensä korvasin moisen puutteen maksamalla sellaiselle, joka tykkäsi ratkaista ongelmia. Tuplatunkkauksen jälkeen uusi rengas saatiin kiinnitettyä autoon ja auto laskettua takaisin maahan.

- Paineistetaanko? Mauri tiedusteli kompuran letku kädessään.
- Anna mennä, Alpo vastasi.
- Kaksi pilkku kaksi baria toimii viisitoistatuumaisessa hyvin, mutta mitä onkaan muiden renkaiden paineet?
- Entä jos tällä ajetaan kuormalla, silloin toimii kaksi pilkku seitsemän baria paljon paremmin ja turvallisemmin, Alpo jäi pähkäilemään.

Tästä oli seuraus se, että ensin kaksikko kävi läpi jokaisen renkaan ilmanpaineet ja teki siitä taulukon pakettiautosta haetulle kannettavalle tietokoneelle. Tietokone antoi hetken päästä sellaisen tuloksen, että auton keskimääräinen rengaspaine eri renkaiden välillä oli kaksi pilkku kolme baria. Tästä paksukaiskaksikko päätteli, että jokaisen renkaan ilmanpaine tasataan tähän keskipaineeseen.

- No niin, työ on suoritettu, homma pelaa kun sen tekee ammattimiehen tinkimättömällä tarkkuudella, Alpo tuli selittämään lopuksi minulle.
- Enpä olisi uskonut, totesin siihen.
- Niin mitä, kerro mitä, mitä et olisi uskonut? Mauri singahti paikalle läppäri kainalossa.
- Että te pölvästit selviätte tästä vielä tämän päivän puolella, ehehee, repesin viimein täysin.

En voinut sille enää mitään, sillä joku raja se meikäläisenkin naurun pidättelyssä on ja nyt se tuli taas vastaan. Nauraessani vedet silmissä, Vivaro-miehet nousivat autoonsa ja hurauttivat tiehensä päähineet silmillä.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi