Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

22.11.2009

Nuijapäät


Hyvän ja maittavan nuudeliaterian jälkeen kävin nopeasti lukemassa sähköpostit. Werneri Warrelta oli tullut viesti, jossa hän kirosi kaikki oululaiset, ne kun ovat hänen mielestään melekeen pölijiä. Viestin mukaan joku oululainen automyyjä oli yrittänyt myydä hänelle Kian. Hänen pinnaansa oli tiukentanut automerkin lisäksi se, että mokoma Korean ihme olisi pitänyt hakea Oulusta saakka. Werneri oli päättänyt tehdä asian tiimoilta kokeen ja laittoi Keltaiseen Pörsiin ilmoituksen, jossa vanha ruosteinen katiska vaihdetaan ajokuntoiseen Kiaan - päittäin. Hän halusi tietää, että miten epätoivoisia ihmiset ovat noiden Kiojensa kanssa. Katiska häneltä kyllä löytyi, se oli ollut koko viime talven Wartburgin katolla suksiboksin virkaa toimittamassa. Ilmavuutensa johdota se sopi Warren katolle huomattavasti paremmin mitä oikea suksiboksi. Olin juuri saanut koneen kiinni ja suunnittelemassa päivätorkkuja, kun puhelin soi.

- Ilmaista olutta tarjolla, hähähää, keppanaa jos kelpaa, hähähää, kuului luurista Ramben räkätys.
- Ja minkähän vuoksi? tiedustelin.
- No vittu, tehtiin muuttokuorma kahteen pekkaan karvaperseen kanssa tai olihan tuossa yksi riisinsyöjä perheineen auttamassa, hähähää. Lähe mukaan Vantaalle. Lämmitetään sauna ja mennään munasillaan parvekkeelle, hähähää.
- Aika reilu tarjous, mutta tuli juuri menoja, aloin väistellä hinurikuskin tarjousta.
- Hähähää, menihän se mummokin kaivoon kun sitä vähän avitettiin, hähähää.
- Mikä mummo?
- Ala tulla, perkelettäkö sitä iso mies antaa toisten odottaa! Rambe karjui luuriin.

Myönnyin lopulta ja heitin ulkovaatteet päälle. Olin pihalla koppiauton vierellä parissa minuutissa. Sinne oli kokoontunut useampi henkilö. Tomppa Pomo seisoi pökkelön lailla tupakan filtterit sieraimissa ja hänen vierellään pönötti maha pystyssä linja-autoilija Aimo Onnikka. Ping Pong seisoskeli vähän etempänä vaimo vierellään ja Nissan Primeran takaosaa olivat tutkimassa Mirka ja Dasse Nassun.

- Minä näin, krööh, krööh, Aimo Onnikka röhisi.
- Älä kitise tynnöri, hähähää, Rambe räkätti.
- Mitä täällä on tapahtunut? utelin hullulta ämmältä.
- Ai nyt alkoi meidän muutto kiinnostaa? nainen kääntyi minua kohti.
- Ihan hitosti, tuhahdin takaisin.
- Nuo kermaperseet väittävät, että heidän auto on vahingoittunut, pyh. Ihan vähän vain yksi sisustuselementti hipaisi sitä.
- Kyllä meidän pitää nyt ottaa toinen pullo raikasta lähdevettä rakas vaimoni, Dasse Nassun ilmoitti ja avasi repusta kaivamansa pullon.
- Minäkin näin sen, kröön, kröön, Aimo röhisi.
- Mikä se sellainen sisustuselementti on? jatkoin utelemistani.
- Asconan kardaani, hullu ämmä tuhahti.
- No just, tokaisin takaisin.

Hetken puhistuaan hullu ämmä alkoi selittää mistä kardaani oli hänelle tullut. Hän oli joskus nuorena ja tosi nättinä likkana seurustellut jonkun kundin kanssa ja sillä pitkätukalla oli ollut Ascona. Kolmen tunnin seurustelun jälkeen se hullun ämmän mukaan liimaa haisteleva ja huumeita käyttävä pitkätukka oli pistänyt heidän välit poikki. Tämä oli tapahtunut juuri herkässä vaiheessa.

- Miten herkässä? utelin häneltä.
- Oltiin juuri tultu suhteessa siihen pisteeseen, että uskalsin pieraista suutelon lomassa.
- Yäääh!
- Ja teinkin sen, kahdesti.

Pitkätukka oli yrittänyt lähteä autollaan karkuun, mutta jäi vahingossa kuulemma autonsa etuoven väliin noin neljä kertaa. Herättyään siitä, ei autossa ollut enää kardaania, joten kottero oli jäänyt siihen paikkaan. Hullu ämmä tosin ihmetteli sitä, ettei pitkätukka tullut kysymään häneltä mitään kardaanista. Minä en sitä ihmetellyt, ihmettelin ennemminkin, että hän oli joskus seurustellut niin pitkään jonkun normaalin kanssa.

- Meillä on nyt stressin paikka tuosta lommosta, Mirka Nassun ilmoitti hullulle ämmälle.
- Olet apteekissa töissä etkä saa hermoja kuriin, ihme tärrääjä, hullu ämmä vastasi.

Siirryin Primeran vierelle, jossa Dasse tutki autoa yhdellä jalalla seisten ja toinen silmä kiinni. Katselin auton perää, enkä nähnyt siinä minkäänlaista lommoa. Siirryin vaivihkaa Dassen viereen ja yritin tiirailla auton takaosaa samalla tavalla toinen silmä kiinni. En päässyt siltikään jyvälle ilmoitetusta vauriosta.

- En minä mitään lommoa näe, avasin lopulta suuni.
- Tuossa noin, Dasse näytti Primeran takaluukkua.
- Häh, missä?
- Tässä näin, mies siirtyi lähemmäksi autoa. – Ihan selvästi tässä kohtaa on pöly ohentunut ja sitä kautta myös peltiin on tullut painauma. Me vaadimme nyt puolueetonta tutkimista TM:n toimesta ja automme ylimaalaamista, ettei vaihtoarvon alenema rasita talouttamme kohtuuttoman kiperästi.
- Mistä näitä nuijapäitä oikein riittää? hullu ämmä kysyi varmasti tarpeeksi kuuluvalla äänellä.

Nuijapäät eivät osanneet vastata tuohon kysymykseen mitään, vaan lipittivät vettänsä ja tärisivät kiukusta, koska heidän omaisuuttaan oli vahingoitettu. Mirka koetti jopa soittaa poliisille, mutta kaikesta päätellen linjan toisessa päässä vain naureskeltiin hänelle. Lopetettuaan puhelun, hän uhkasi soittaa Obamalle, hän kun pistää kuulemma asiat järjestykseen heti eikä viidestoista päivä.

- Hähähää, eiköhän lähdetä, Rambe loikkasi alas koppiauton takalaitanosturilta.
- Ketä sinne tulee? utelin jätiltä.
- Vain me kolme, ellet tuo omaa nuoleskeltavaa mukana.
- Entä tuo kuorma, minä en ainakaan kanna mitään painavaa.
- Hähähää, ei tarttekaa, hähähää, Rambe kyllä hoitaa hommat kotiin.

En epäillytkään sitä, että tuolta sikapossulta jäisi joku asia hoitamatta, jos hän niin oli päättänyt. Saatuaan takalaitanosturin ylös, jätti komensi hullun ämmän ja minut nousemaan kuorma-auton hyttiin. Jouduin pettymyksekseni istumaan noiden kahden kahjon väliin. Yllätyksekseni auto oli todella siisti, lattialla oli vain puolenkymmentä tyhjää pizzalaatikkoa ja arviolta noin kaksikymmentä tyhjää oluttölkkiä. Mitään muuta, kuten naisten alusvaatteita, ei autosta löytynyt.

- Hähähää, laitatko tuohon navikaattoriin osoitteeksi vaikka Porvoon torin, hähähää?
- Täh, eikös meidän pitänyt mennä jonnekin Vantaalle? katsoin kysyvästi jättiä.
- Piti ja pitää vieläkin, hähähää. On vain vitu kiva kuunnella kun navikaattoriämmä vinkuu joka risteyksessä, että käänny sinne ja käänny tänne, mutta kun Rambe ei käänny, hähähää.

Tein näin, vaikka en nähnyt moisessa mitään järkeä. Sen sijaan Rambe ja hänen herttainen naisystävänsä nauraa räkättivät räkä roiskuen joka risteyksessä, kun navigaattori käski tehdä käännöksen jonnekin. He jopa löivät vetoa siitä koska laite kyllästyy neuvomaan heitä ja käskee ajamaan vaikka hevon vittuun ja eksymään sinne. Olin itse aivan hiljaa ja katselin maisemia, sen mitä noiden kahden riekkumiselta kykenin. Totesin meidän suuntaavan jonnekin todella pohjoiseen, sillä ohitimme Ikean.

- Tuota, mitenköhän täältä Lapista pääsee takaisin kotia, katselin huolestuneena tienvarren metsiköitä.
- Hähähää, Rambe löytää aina kotia mistä vain, jopa jaappanimaasta.
- Vittu miten hienoa saada Tunturi mopoti tunturin vierelle parkkiin, hullu ämmä huokaili.
- Mitä tuo mulkku oikein haluaa? Rambe ärisi ja kurkki sivupeilistä.
- Ehkä ohittaa, kerroin mielipiteeni.
- Menisi ohi hähähää, jätti tokaisi ja viittoili kädellään avaamastaan sivuikkunasta.
- Nyhvä, räähkä, paskahousu, luuseri, hullu ämmä kiekui oikeaan korvaani.
- Ei ehkä pääse, olet ajanut nyt tuon bussin rinnalla Porvoon motarin liittymästä saakka, ilmoitin huomioni kuskille.
- Hähähää, kun odottaa bussia, niin tekee mieli nuolla geishaa, hähähää.
- Taitaa olla vähän jonoa takana, kurkin sivupeilistä.

Ramben arvion mukaan jonoa on varmaan jokunen kilometri, mutta se ei kuulemma todellista autoilun ammattilaista haittaa. Hänen ajotavallaan on vain liikenneturvallisuutta parantava vaikutus. Ajattelin asiaa samalta kantilta ja tulin lopulta samaan lopputulokseen, sillä liika ylinopeus se henkiä vei turhan usein. Nytkin menneenä kesänä oli turhan moni nuori menettänyt henkensä kun auto oli lähtenyt käsistä.

Matka jatkui vielä jonkin aikaa moottoritietä pitkin. Lopulta Rambe kanttasi koppiauton bussin taakse rampille, suoraan erään farmari mallisen Saabin eteen. Pelkäsin siitä lähtevän etupuskurin mukaan, mutta väliä jäi lopulta varmaan muutama milli. Saabia ajava kaljupää sen sijaan pisti torven soimaan ja soitti sitä vielä rampin päässä, kun olimme kääntymässä vilkku päällä vasemmalle.

- Ramben pitää käydä nyt vähän ulkona, jätti ilmoitti ja loikkasi yllättävän ketterästi alas kuskinpukilta.
- Käkäkä, taas on yksi työpaikka avoinna, käkäkä, hullu ämmä alkoi käkättää mielipuolisesti.
- Vai niin, meinaatko lopettaa sen mitä et ole koskaan tehnyt? kuittasin takaisin.
- Käkäkä, tuo Saappipervo ei kykene kohta kommunikoimaan ymmärrettävästi, käkäkä, työpaikalla pitää osata puhua, käkäkä.
- Entä jos se on kaupan myyjä?
- Täh? nainen kääntyi katsomaan minua suu apposen avoinna.
- Sitä vaan, että siinä hommassa ei tarvita puhelahjoja, perusvittumainen murjotus riittää vallan hyvin.
- Tuo on muuten ihan totta. Minäkin menin yksi päivä ostamaan höylättyä lautaa siitä Mannerheimintien puutavaraliikkeestä. Kerroin vielä, etten tartte kuittia, niin heittivät minun mitään sanomatta ulos niitä isoja portaita pitkin, saatanan puupökkelöt, hullu ämmä raivosi suu vaahdossa.
- Ei tule kyllä nyt mieleen mitään puutavaraliikettä Manskun varrella, raavin päätäni.
- No heti siinä hevospatsaan jälkeen maalle päin, vasemmalla puolen katua.
- Jeps, kävit siis eduskuntatalossa, ehehehee.
- Ai, onko sillä myös sellainen nimi? taas minua katsottiin kuin mustalaisten Ladaa töölöläisellä parkkipaikalla.

Rambe ei kovin pitkään viipynyt reissulla. Hän palasi autoon iloisesti vihellellen. Saatuaan koppiauton liikkeelle, hän heitti hullulle ämmälle puhelimen ja käski ottaa siitä SIM-kortin pois. Neito kauhea teki työtä käskettyä ja kohta hänellä oli vaadittu kortti kädessään. Pian tuo kyseinen SIM-kortti menetti ominaisuutensa, sillä Rambe otti sen ja tunki turpeaan turpaansa. Hetken rouskuteltuaan kortti oli historiaa.

- Plääh, nämä DNA-kortit maistuu ihan paskalta, mies totesi happamasti.
- Mitä sinä sille Saab-miehelle sanoit? utelin kuskilta tämän veivatessa kuormuria liikennevaloristeyksestä vasemmalle.
- Pyysin sitä tulemaan muuttoavuksi.
- Ei se ainakaan meitä seuraa, tyyppi porhalsi juuri punaisia päin suoraan tuohon suuntaan, viittoilin oikealle.
- Kertoi hakevansa muutaman isokokoisen kaverin avuksi, ovat kuulemma paikkakunnan isoimmat karjut, hähähää.

Jäin miettimään eri vaihtoehtoja, kun kyseessä oli isokokoinen ruma kaljupää. Tuskin hän ainakaan oli mikään seurakunnan työntekijä tai kukkakaupan myyjä. Unohdin kuitenkin nopeasti moiset ajatukset, sillä Rambe käänsi autonsa pienelle teollisuusalueelle ja pysäytti sen erään peltihallin eteen. Hallin nosto-oven yläpuolella luki isolla "Ramben Raahaus Oy", joten ymmärsin heti mistä oli kyse. Pihalla seisoi myös kaksi hinausautoa, Ramben vanha mattamusta ja vähän uudemman näköinen punamusta. Luulin tässä kohtaa, että jatkamme heti matkaa, mutta Rambe loikkasikin ulos kopista ja alkoi laskea takalaitanosturia.

- Minä saan mopotin nyt katon alle. Me tehdään sinne myös rätkäpaari, hullu ämmä alkoi intoilla.
- Joku salakapakka vai?
- Ei kun rätkäpaari, sellainen lupityyppinen missä maksetaan jäsenmaksu. Teen sinne ihan itse verhot.
- Ei luulisi olevan kovin vaikea nakki, sillä en näe tuossa peltihallissa yhtään ikkunaan, tiirailin hallia.
- Pitäisikö minun ottaa tuo vittuiluna? hullu ämmä tuijotti minua.
- Ota kehuna, on aika haastavaa tehdä verhot ikkunattomaan tilaan.
- Mä oon aika vitun hyvä! Osaan myös ajaa mopotia ilman jarruja.

Sain vielä kuulla hullun ämmän selonteon siitä, miten hän oli kouluttanut yhtä koiranulkoiluttajaa, kun se oli tullut piskiensä kanssa hänen ja mopon tielle. Koirat hän oli päästänyt vapaaksi ja sen jälkeen juoksuttanut koiranulkoiluttajaa Flexiin kytkettynä mopon perässä melkein kuusi kilometriä. Oli ollut kuulemma ihmeen sitkeä koirankusettaja tällä kertaa. Aikaisemmin ne olivat hyytyneet jo muutamassa sadassa metrissä. Sain myös kuulla jutun kahdesta kissasta, jotka odottavat varmaan vieläkin omistajiaan erään korkea kuusen latvassa. Hullu ämmä oli sanojensa mukaan vain käynnistänyt mopon niiden kattien lähettyvillä ja vääntänyt kahvan nurin.

- No niin herkkä karvaperseeni, mopo on nyt hallissa, hähähää, Rambe palasi autoon.
- Voi Rambe, olet niin vitun käytännöllinen äijä, hullu ämmä leperteli.
- Meillä on herkkää, miten teillä? hähähää, Rambe katsoi minua.
- Aika hiljaista, asustelen yksin.

Samalla Rambe nosti kytkintä ja koppiauto lähti liikkeelle. Ajoimme teollisuusalueen läpi uudehkolle asuinalueelle, joka oli rakennettu aivan pienen teollisuusalueen kylkeen. Asuinalueen ensimmäisen talon kohdalla Rambe käänsi auton keulan tien yli vasemmalle. Luulin hänen ajavan kyseisen talon pihaan, mutta hän alkoikin kohta peruuttaa vastapäisen talon rappua kohti. Pitkälle rappua kohti ei isolla autolla päässyt, vaan sen keula jäi tukkimaan kokonaan toisen kaistan.

- Päätepysäkki, kaikki paskasakki pihalle, hähähää, kuski komensi.
- Talohan näyttää aika uudelta, ihastelin kerrostaloa ulkoapäin.
- Eikä ole vittumaisia naapureita, hullu ämmä katsoi minua pistävästi kuin pankinjohtaja autolainan kysyjää.
- Vai niin, no montako tunnet?
- En ketään!
- Rrräääyyyyh, rräääääyyyyh, rrrrääääääyyyyh! alkoi samassa kuulua aivan helvetinmoinen koiran räyskyttäminen aivan vierestämme.

Hyppäsin ensin metrin verran vasemmalle, ennen kuin uskalsin katsoa äänen suuntaan. Katseeni osui korkeaan lautaseinään, joka oli jonkun maantasoasunnon aidattu piha. Vilkaisin siinä olevan oven alareunaan ja sieltä pisti esiin kaksi koiran kuonoa. Hurtat vaikuttivat olevan isoja ja ne kuolasivat ilkeän näköisesti. Olin juuri lohkaisemassa jotain mukavista naapureista, kun hullu ämmä laskeutui polvilleen rähisevien koirien eteen.

- RRRRRÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄYYYYYYYYYYYYYYYYHHHHHHHHH! hullu ämmä karjaisi perseensä pohjasta ja hyökkäsi sen päälle vielä lautaseinää päin koko massallaan.
- Uiiiii, uiiiii, ui, ui, ui, uiiiiiiiiiiiii! alkoi kuulua valitus toiselta puolen.
- Vittu, mulle on syytä olla mukava, koirienkin! hullu ämmä nousi ylös ja alkoi puhdistella housujensa polvia.
- Aika vaikuttavaa, ihastelin hänen tekoaan.
- Vittu, nyt voitais vetää ensimmäinen kossu puoliksi, otatko?

Katsoin hämmästyneenä naisen käteen ilmestynyttä Koskenkorvapulloa, josta tuo omien sanojensa mukaan herkkä nainen veti yhdellä ryypyllä puolet. Otin ojennetusta pullosta pienen huikan ja ojensin loput takaisin.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi