Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

8.11.2009

Tee se itse taksikyyti


Saunaillan jälkeen sain olla viikon aika rauhassa. Närältä tuli jossain vaiheessa viesti, että hänen satavuotias täti oli heittänyt rukin polkemisen ja hän on ainoana perillisenä järjestelemässä käytännön asioita. Toinen tekstiviesti tuli päivä ensimmäisen jälkeen, jossa papparainen kiroili sitä, että täti oli hänen surukseen ajanut viimeiset vuotensa 1980 vuosimallin Mersulla, jota oli paikattu jopa tavallisilla laastareilla. Autoa ei ollut katsastettu kymmeneen vuoteen, mutta jotenkin vanhus oli sillä ajanut viikoittain kauppaan ja kirkkoon. Lähetin vastatekstiviestin ja kehotin myymään Mersun Sumuvalo-lehden armoitetulle päätoimittajalle, sille kun kelpasi mikä paska tahansa, jos siinä oli Mersun tähti keulalla.

- Avaa ovi perkeleen pässi, avaa ovi, pässi, haloo! Alkoi äkkiä kuulu oveni takaa.

Olin juuri saanut vaatteet päälle ja tarkoituksena oli lähteä käymään kaupassa. Teki mieli jäätelöä kesän lopullisen loppumisen muistoksi. Ääni kuulosti lähtevän hullun ämmän suusta, joten suuntasin ovelle ja avasin sen.

- Märät tulpat vai mikä kesti? Räjähtäneen näköinen naapurini tiedusteli rapussa omituiseen asuun sonnustautuneena.
- Snickersit, mistä moinen vaatetus? ihmettelin hänen vaatetusta.
- Vitut ole mitkään kikkerssit, vaan saatana muuttomiehen asu.
- Tuossa lukee kyllä Snickers, osoitin tekstiä.
- Tuletko suosiolla, vai pitääkö takoa turpaan? naapurini meuhkasi.
- Minne, tai odota, vastaukseni on, EN TULE!
- Saatanan karvaperse, missä minun kalsarit on? kuului samassa huuto hullun ämmän asunnosta.

Tunnistin sen Ramben ääneksi, mitä en pitänyt ihmeenä, sillä olin nähnyt hinausauton taas tienvarressa. Se minua vähän ihmetytti, että hullun ämmän mukaan heillä piti olla kuukauden rakkausloma ja olin saanut jopa luvan käyttää saunaa koko sen ajan. Nyt oli mennyt vasta viikko ja molemmat olivat täällä. Hullun ämmän kadotessa asuntoonsa, jäin kuulostelemaan rappuun, mitä tuleman pitää? Hetken päästä Rambe ilmestyi puettuna oviaukkoon.

- Hähähähää, onko naapuri herännyt pillun päältä, hähähäää?
- Ihan vain lakanan päältä.
- Kyllä lähtee, hähähää, kohta meikäkarju ja tuo rakas karvaperse, joten se on melkein näkemiin.
- Anteeksi mitä, kuka lähtee ja minne? kummastelin.
- Muutetaan saatana niin kauas, ettei huuto kuulu. Ostaa pamautin Japanissa tienaamilla rahoilla itselle teollisuushallin ja meille karvaperseen kanssa oman kaksion. On kuule vittu saunat ja parvekkeella lasit, niin ei naapureiden pierut haise omaan nenään partsilla, hähähäää!
- Oho, minne päin?
- Vantaalle.

Rambe kertoili myös, että aikoi laajentaa hinausautoyritystään kahdella autolla. Luvat kuulemma jo olisi, mutta nyt pitäisi löytää joku läpeensä vittumainen kuski, jolle voisi aukoa päätään vapaasti ja joka antaisi pahan kiertää asiakkaille, sillä Ramben Raahauksessa ei asiakkaita käsitelty silkkihansikkailla ja kaikki keinot rahan tienaamisessa olisi sallittua. Mikään ehjähampainen nätti neitipoika ei hänen firmassaan tulisi pärjäämään. Ensimmäinen ehto oli jo fyysiset mitat, sillä alle 190 pitkiä ja alle 120 kiloista hän ei palkkaa, naperot kuulemma voivat mennä lastentarhoihin leikkisediksi.

- Onneksi en ole koskaan lähtenyt mukaan työelämään, huokaisin helpotuksesta.
- Tuolla vartalolla pääsisit niitylle heinäksi, hähähää, vittu heinäksi, hähähää, jätti räkätti.
- Milloin muutto on?
- No vittu nyt!
- Millä muutatte, siis autolla?
- Ostin koppiauton, vittu ja halvalla.

Tämän jälkeen Rambe kertoi, että oli ostanut vasta kaksi autoa lisää, eli toisen hinausauton ja koppiauton, jolle oli myös liikennöintiluvat. Hän oli laajentanut firman toimintaa käsittämään myös likaisten sukkien ja pikkupöksyjen ostoa ja myyntiä sekä rahdin kuljettamista.

- Hähähää, se ensimmäinen virkamies ei tajunnut, että Rambe haluaa laajentaa pisnestään, hähähää.
- Ai jaa, raavin päätäni.
- Nyt varmaan tajuaa mitä letkuruokinta tarkoittaa ja miten lujaa ambulanssi ajaa teho-osastolle, hähähää.
- Entä ne autokaupat, mistä ostit?
- Mikä lie ollut firma, pihalla oli ihan hyvän näköinen koppiauto ja Rambe osti sen pois kuleksimasta.
- Mikä se sellainen firma oli?
- Vittu, joku Itella, koskaan edes kuullut moisesta.
- Siis Posti. Miten ne muka möi auton sinulle ja suoraan pihalta?
- Eivät tajua sitä varmaan itsekään, hähähää, mutta Rambe ostaa sen minkä haluaa. Kyllä muuten liikahtaa, kaksi vuotta vanha auto ja laukkaa kuin kiimainen ori kyrpä tanassa, hähää, kuin olisi menossa geishaa nuolemaan sinne jaappanin maahan, hähähäää.

Aikansa räkätettyään Rambe ilmoitti lähtevänsä vaihtamaan hinurin kaappiautoon, kun oli tullut vahingossa väärällä autolla. Utelin vielä pikaisesti heidän lomamatkastaan, mutta siihen sain vastaukseksi vain räkäisen naurun ja keskisormen. Ramben poistumisen jälkeen hullu ämmä palasi rappuun.

- Haluatko lahjan? hän läyrysi suu virneessä ja kädet selän takana.
- Ellei se pure tai haise, niin saatan harkita.
- Siinä on vittu, ei tartte perkele kiittää, hullu ämmä paiskasi rappuun Tunturin korjausoppaan.
- Kiitos, olenkin suunnitellut ostaa eläkkeellä itselle mopon, noukin opuksen käteeni.
- Oliko tuo nyt jotain vitun vihjailua minun iästä, mitä, häh?
- Ei, itse vain ajattelin jäädä joskus eläkkeelle tästä joutomiehen ammatista.
- Häh, ketä kiinnostaa tuollainen lätinä. Käy ostamassa meidän muuttomiehille olutta, tässä satanen!

Olin enemmän kuin yllättynyt, sillä naapurini, oikealta nimeltään Floora Hellä, tälläsi kouraani satasen ilman, että sain luunmurtumia. En kerinnyt pitkään ihmetellä kädessäni olevaa rahaa, sillä minut tuupittiin sananmukaisesti alas rappuja ja ulos alaovesta. Eipä tuossa mitään, sillä minulla oli tarkoitus käydä kaupassa jäätelöostoksilla. Samalla voisin ostaa myös muuta jääkaapin täydennystä. Olin juuri valmistautumassa avaamaan Rutinoffin ovea, kun Tomppa Pomo ilmestyi pilkkutaksikopin ovelle ja kajautti ilmoille huutonsa.

- Taksiii, taksiii, taksiii on paikalla aina kun tarvitsette kyytii!
- Hei Tomppa, käytän omaa autoa, huikkasin takaisin.
- Puoleen hintaan tänään se joka ensin ennättää ja halvemmallakin mikäli ajaa itse! Tee se itse taksikyyti!
- Anteeksi mitä? mielenkiintoni heräsi.

Nyt minun oli aivan pakko mennä kysymään mistä tuulee, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun kuulin taksikyydin hinnan halpenevan jos poka ajaa itse. Astelin Tompan kopille, jossa sain käskyn istua pöytään maistelemaan tuoretta pullaa maidon kanssa. Tein niin, sillä olin hyvin kiinnostunut tulevasta informaatiosta. Syötyäni pullaviipaleen ja nautittuani lasillisen kylmää maitoa, Tomppa alkoi kertoa.

- Hirvee krapula, käh, käh, käh, äh! Mies käkätti varovasti ja nypläsi hikinauhaansa.
- Et siis voi ajaa, vai?
- Hankalaa. Ei sinulla sattuisi olemaan vanhoja tupakantumppeja taskussa?
- No ei ole.
- Ethän ole menossa Jakomäkeen?
- En ole. Lähden käymään ostarilta hullulle ämmälle kaljaa ja itselle jotain pientä.
- Viisi euroa.
- Mikä? kummastelin tiukkaakin tiukempaan pukuun pukeutuneelta pilkkutaksikuskilta.
- Kyyti ostarille ja takaisin, tulen mukaan.
- Olkoon, vaikka kyllä tämä vaikuttaa aika omituiselta.

Toisaalta minua kiinnosti päästä kokeilemaan miltä Tomppa Pomon Talbotti tuntui ajossa. Kyydissä oleminen vastasi aika pitkälle Rutinoffin fiilistä, mutta vasta ratin taakse pääseminen kertoo millainen se auto on sielultaan. Lähteminen kesti suostumiseni jälkeen hetken, sillä Tomppa halusi vaihtaa otsallaan ja ranteissa olevat hikinauhat tuoreisiin, siis toki pesemättömiin, mutta pilkkutaksikopin laatikossa huilanneisiin. Hän nuuhki varastonsa läpi ja otti lopulta käyttöön neonvihreät hikinauhat.

- Huomaatko? Tomppa osoitti kopin seinällä olevaa isoa kunniakirjaa.
- Vuoden 2009 pilkkutaksikuski Tomppa Pomo, tavasin tekstin.
- Aika kähee, käh, käh, äh! Mies otti käkätyksen jälkeen kiinni päästään.
- Myöntänyt vuoden 2009 huoltoneuvoja Pasi Kuikka, tavasin pienellä painetun.
- Pasi on kova ja ammattitaitoinen mies.
- Just, onhan se juustokin kovaa jos jättää aurinkoon tarpeeksi pitkäksi aikaa, tuhahdin.

Tomppa kävi kumartamassa kunniakirjalle ja poistuimme sen jälkeen kopista. Sain Talbotin avaimet ja kehotuksen asettautua ratin taakse. Työnsin virta-avaimen virtalukkoon ja väänsin rakkineen käyntiin. Samalla hetkellä kun kone lähti pyörimään, minulle tuli tunne, että olisin ollut jossain sementtivalimossa betonimyllyn vieressä. Talbotin koneen rallatus oli sitä luokkaa, että aloin kaivata kuulosuojaimia jo tyhjäkäyntikierroksilla.

- Hyvin rallattaa, ei mitään vikaa! Tomppa karjui metelin yli.
- Olisikohan säädön tai remontin paikka? karjuin takaisin.
- Hiljenee kohta vähän kun öljy lähtee kiertämään.

Vilkaisin siinä rallatuksen vähenemistä odotellessa Talbotin matkamittaria ja se näytti yhä edelleen 680 tkm, sillä noilla kilometreillä mittari oli hajonnut. Mielestäni mittarin piti olla kunnossa katsastuksessa vuoden 1980 autossa, joten ihmettelin miten sitä ei ole vielä korjattu. Kysyin asiaa Tompalta, ja hetken käkätyksen jälkeen hän totesi, että pilkkutaksit olivat vapautettu tuollaisesta katsastuksesta. Heitä valvoi kuulemma paljon tarkempi taho, eli pilkkutaksitarkastaja, joka ei puuttunut millään muotoa auton teknisiin ominaisuuksiin. Paljon tarkempaa oli, että taksikyltti oli suorassa auton seistessä paikoillaan ja taksikyltin jouset joustivat juuri oikealla tavalla auton kallistellessa mutkissa. Lisäksi kuljettajan ajoasu oli oltava määräysten mukainen, eli sen piti olla vanha rippipuku. Sitä ei tosin määritelty, että kenen vanha, mutta vanha rippipuku kuitenkin.

- Anna palaa Frank! Tomppa karjaisi yllättäen.
- Täh, kuka?
- Sinä, Frank, kuski, hanaa, uaaaaa, hanaa, uaaaa! Hikinauhapelle alkoi kiekua kuin sumutorvivaivainen hinaaja.
- Okei, vastasin ja sorvasin pakin päälle kauhean rutinan säestämänä.
- Keppi on liian pitkä, käh, käh, äh!
- Kytkin ottaa vähän ylhäällä, totesin hyppäyttäessäni Talbottia kahden metrin loikan taaksepäin.
- Milli yläasennosta alaspäin. Ei tartte kuin vähän hieraista kengällä, aaaaarrrrrgh!
- Mikä nyt tuli? käännyin katsomaan taksikuskia.
- Työnsin vahingossa minttukarkin sieraimeen, raikas, aaaarrrrrgh!

Voi yhden kerran mikä pösilö, ajattelin sorvaillessa ykköstä silmään ensimmäisessä risteyksessä. Talbotin vaihteisto oli kuin pohjaan palanut puurokattila. Vaihteet kyllä löytyivät, mutta ei ihan ensimmäisellä arvontakerralla. Onneksi omasin huomattavan ajokokemuksen Rutinoffilla, joten sain kyllä vaihteet päälle lähes autosta kuin autosta. Aikoinaan rattivaihteinen Skoda Octavia oli ollut melkoinen haaste, mutta sain kuin sainkin sillä lenkin heitettyä.

- Minä käyn aina Alepassa, Tomppa ilmoitti kun olin menossa sisälle K-kaupan ovesta.
- Ihan sama, minä menen K-kauppaan, heilautin hänelle kättä.

En jaksanut alkaa vääntää kättä parrakkaan riu'un kanssa, jonka päällä oleva puku soi ylä c:tä. Otin ostoskärryt ja suuntasin ensin jäätelöaltaiden luo. Noukin itselle pari pakettia jäätelöä. Sen jälkeen kävin vielä muutaman paketin nuudeleita, se oli poikamiehelle helppoa pikaruokaa. Lopuksi nostelin kärryihin viisi laatikkoa olutta, se teki aika tarkkaan sata euroa. Kassalle päästyäni huomasin Tompan tärisevän kaupan tuulikaapissa. Maksoin ostokset ja työnsin kärryn tärisevän taksikuskin luo.

- Hyvinkö tärisee? kysyin häneltä.
- E-en voi sietää sitä K-kaupan Väiskiä, yhyhyy-yhyhyyy, mies alkoi pillittää.
- Väiski on kuulemma tänään vapaalla.
- Yyy...onko?
- Jep, kysyin sitä juuri lihatiskillä ja vapailla on.
- Oujee, heti helpotti, oujee, helpotti, jee, jee, jee!
- On varmaan rankkaa olla taksikuski näin laman aikana, totesin miestä katsellessani.
- Miten niin?
- Jotenkin vain sain sellaisen käsityksen, kohautin olkapäitäni ja työnsin kärryt ulos liikkeestä.

Työnsin kaljalastin Talbotin vierelle ja nostelin ostokset takapenkille. Nousimme sen jälkeen autoon ja käskytin sinistä savujälkeä jättävän Uudenkaupungin ihmeauton kotia kohti. Heitin kokeeksi ostarin kohdalla olevalla suoralla pykälää pienemmälle, kokeillakseni kiihtyvyyttä. Ainoa vaikutus tuolla oli se, että bussipysäkillä seisovat ihmiset maastoutuivat, auto vaan ei kiihtynyt kohonneesta metelistä huolimatta.

- Aika kova vääntö, Tomppa kehui, kun lähdimme loikkien liikennevaloista.
- Mistä sen huomaa? puhisin sorvatessani seuraavaa vaihdetta pykälään.
- Nostaa autoa ilmaan valoista lähdettäessä.
- Jep, vääntöhän sen tekee.

Pääsimme ehjinä takaisin pilkkutaksikopin vierelle. Talbotista noustessani huomasin synkkäilmeisen hullun ämmän seisovan Rutinoffini takaluukun kohdalla. Ämmä polki kumisaapasta asfalttiin ja tuhahteli kuin vittuuntunut autonasentaja märänneen Corollan kimpussa.

- Mikä kesti ja miksi vitussa et hakenut oluita omalla autolla? Hullu ämmä kaakatti.
- Eilinen kesti ja huominen pisti menemään Tompan Talbotilla.
- Täh?
- Ei mitään, tässä oluet, minä menen nyt viemään omat eväät kotiin.
- Viisi laatikkoa naminami juomaa, tulkaa mamin luo naminami juomat, hullu ämmä leperteli oluille.

En edes ihmetellyt, kun tuo kajahtanut kahjo lastasi kaikki viisi laatikkoa syliinsä ja lähti niiden kanssa kohti asuntoaan. Annoin Tompalle kyydistä hänen pyytämänsä viisi euroa, jonka mies laittoi hikinauhan alle voitonmerkiksi. Tompan mukaan päivän ensimmäinen kyyti tulee ajaa melkein hinnalla kuin hinnalla, sillä se tuo onnea loppupäiväksi. Päivän ensimmäisen kyydin raha tulee laittaa näkösälle, se tuplaa kuulemma onnen. En jäänyt keskustelemaan siitä pitemmäksi aikaa, vaan lähdin ostosteni kanssa kotia kohti.

Ollessani autoni kohdalla, Rambe ajoi paikalle isolla valkoisella koppiautolla. Heilautin miehelle kättä ja katosin rappuun. Hipsin raput yläkertaa ja livahdin nopeasti sisälle. Minulla ei ollut mitään intohimoja alkaa kanniskella hullun ämmän muuttotavaroita autoon, tehköön sen ne joilla on isommat lihakset ja vireämpi luonto. Oma isäni oli aikoinaan opastanut minua, että anna poika niiden tehdä jotka sen osaavat. Koska en osannut oikeastaan mitään, annoin muiden tehdä kaiken ja nautin itse isäni perintörahoista. Siinä oli tekemistä, sillä perintö oli ollut huomattava.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi