Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

11.10.2009

Olutta ja makkaraa


Kalenterin mukaan tänään oli lauantai, joten päätin juhlistaa sitä ja lähteä ostamaan kaupasta olutta ja makkaraa. Ajattelin kokeilla vanhaa suomalaista traditiota, eli kaljaa ja makkaraa lauantaina. Hullu ämmä oli nimittäin tullut pari päivää sitten oven taakse ja ilmoittanut, että hän lähtee Ramben kanssa rakkauslomalle ja saan käyttää hänen saunavuoronsa seuraavan kuukauden ajan. Tänään oli sitten Rambe käynyt hinausautollaan hakemassa tuon naisen, jota jopa karhut pelkäsivät Korkeasaaressa niin paljon, ettei häntä päästetty enää sinne ilman naamioitumista ja teippiä suun edessä. Pelkkä maskeeraaminen ei auttanut, sillä eläimet kyllä tuntevat äänestä kuka on kyseessä. Sitä en tiedä, että miten hellä heidän lomastaan tulee, sillä lähdön hetkellä sattui pieni episodi, ja siitä on nyt muistona hallitunkki Volvo-miehen auton takapenkillä.

Kello oli jo kymmenen, joten tempaisin bootsit jalkaan ja takin päälle. Loikin portaita alas ja melkein törmäsin rapussa perse pystyssä olevaan Ping Pongiin. Tuo itäisen maan ei niin viisas mies luki Hesaria rapun lattialla omituisessa asennossa.

- Terve naapuri, autoilmoituksiako katselet? Kurkkasin hänen olkansa ylitse.
- Telve Lutinoffin kuski, minulla yksi helvetti ilti.
- Ovatko loput helvetit sentään vielä kiinni?
- Täh? Nyt minä ymmällä?
- Ääh, anna olla. Mikä mättää?
- Accoldissa oli lommo ja minä hakea lommomiestä. Minä löytä lommomies ja nyt Accoldissa leikä. Nyt minä hakea leikämiestä.
- Hmm, mielenkiintoista, raavin päätäni. – Tuota, mikä se lommomies oli, minulta meni vähän yli.
- Lomu-Leiska sanoa, että koljata kaikki lommot halpa hinta ja takkupeli.
- Kenties takuulla?
- Niinhän minä sanoa. Leiska teki leikä ja otta iso laha, kun leikä kuulemma kalliimpi tehdä kuin koljata lommo.
- Paljonko?
- Kaksi sata euloa, käteisellä!

No johan meni taas Reiskan ahneus ylitse kaiken mahdollisen. Toisaalta, Ping Pong oli päässyt vähällä, mikäli autoon oli tullut vain yksi reikä tuon ammattimiehen käsittelyssä. Innokas ikiamis kun tuppasi tekemään enemmän vahinkoa kuin keskikokoinen pyörremyrsky Floridan rannikolla.

- Miksi luet lehteä täällä rapussa, ainakin minusta tuo näyttää aika hankalalta.
- Leiska sano, että meidän keittiönpöytä vino ja käski minut lappuun Hesalia lukemaan.
- No voi yhden kerran, kaikki kädettömätkö tänne ovat majoittuneet! Kuului samassa Romu-Reiskan ääni oven raosta.
- Päivää vaan sinullekin. Mikä sen Accordin kanssa mättää? Menin heti asiaan.
- Ei mikään, tuo bambun puputtaja on saanut oveensa piiloreiän. En mielelläni puutu toisten reikiin, varsinkaan kun niiden korjaamisesta ei ole varaa maksaa.
- Siinä oli kuulemma ensin lommo, ja reikä tuli vasta sinun korjailemisen jälkeen.
- Pthyi, mitä vielä. Kuten sanoin, piiloreikä siinä oli. Ammattimies saa sellaisen näkösälle, toisin kuin kädetön amatööri. Se ei ole kuulkaa helppoa olla näin viisas ja sen viisauden hetelmien jakaminen maksaa.

Yritin puhua Reiskalle järkeä, mutta mies pysyi kannassaan, eikä suostunut maksamaan Ping Pongille rahoja takaisin. Syynä oli se, että hän oli kerinnyt kirjoittaa työstään kuitin ja se oli kuulemma lähtenyt jo kirjanpitäjälle. Ping Pong nyökytteli ja näytti repäistyä Hesarin kulmaa, johon oli Reiskan käsialalla kirjailtu jotain niin epämääräistä, että ainakaan minä en saanut siitä mitään selvää.

- Onnea vaan jatkossa, toivottavasti osaat nyt toimia oikein, hyvästelin Ping Pongin.
- Et satu olemaan menossa kaupunkiin? Reiska lähti seuraamaan minua kumisaappaat tutusti lotisten.
- En, menen juuri päinvastaiseen suuntaan.
- Miten sattui taas näin hyvin, en minäkään siellä kaupungissa viitsi ravata, liikaa punaisia valoja. Amatöörien hommaa sellainen valoissa kupeksiminen.

Jotenkin minua alkoi tympäistä tuon ikiamiksen mölyäminen. Onneksi en ollut itse käynyt kuin autokoulun ja senkin aikuisella iällä. Tiedä mitenkä kovasti mesoaisin jakoavain kädessä jollain paikallisella torilla mansikkakauppiaiden seassa. Toisaalta, olisihan se meriittiä, jos vaikka oletettuna ammattimiehenä rakentaisin Rooman uudelleen tai keksisin pyöreämmän pyörän, vähän kuin Reiskan malliin.

- Meillä amiksessa ei opetettu laittamaan tunkkia auton takalasin läpi takapenkille, Reiska ryntäsi kommentoimaan pihalla hämmästelevän Volvo-miehen vierelle.

Näin Volvoilevan naapurini ilmeestä, ettei heilläkään konttoripäällikkökoulussa opetettu sellaista. Börje Svensson näytti kiehuvan sisäisesti kurkkiessaan autonsa takapenkillä olevaa hallitunkkia. Menin lähemmäksi ja totesin siinä olevan isolla teksti " Ramben Raahaus Oy", joten omistaja ei jäänyt epäselväksi.

- Iso auto tarvitsee ison tunkin, kerroin vilpittömän mielipiteeni.
- Ärrr, olen aivan varma siitä, että sinulla on sormesi pelissä tämän suhteen, Volvo-mies ärräsi.
- Pyh, älä ole noin negatiivinen. En sitä paitsi ole koskaan nostanut mitään noin painavaa, osoittelin tunkkia.
- Tuohan on helppo korjata, vähän alumiittipelttiä tuohon lasin paikalle ja vesi pysyy taas ulkona, Reiska tuumasi.
- Muistaakseni en kysynyt mielipidettäsi! Börje kivahti.
- Oho, ei tämä nyt enää näytäkään niin halvalta, Reiska kurotteli lähemmäksi autoa.
- Mitä, mikä?
- Jakopalauttimen sovitin luiskahtanut pois urastaan ja sydän on haljennut, päästäen kapitaliraalisen suojakaasun karkaamaan.
- Ööh, mitä tehnyt?
- Korjaan sen viidellä sadalla, sisältäen lasin, jakopalauttimen uuden sovittimen, takaosan uudelleen maalauksen ja koeajon, Reiska lupasi ja raapusteli jotain ruutuvihkoonsa.
- Saako siitä kuitin? Volvo-mies uteli.
- Ihan millaisen herra vain haluaa. Pistetäänkö samalla parin tonnin kuitti, niin näyttää komeammalta?
- Ei, haluan, että työ tehdään viidelläsadalla ja saan siitä viidensadan kuitin!

Tämänkertainen Reiskan kusettaminen ei minua haitannut, oikeastaan olin siitä kovin tyytyväinen. En ollut kovin hyvissä väleissä tympeän Volvo-miehen kanssa. Reiska jäi sopivasti suustaan kiinni hänen kanssaan, joten hipsin Rutinoffin luo ja istuin autoon. Starttasin oman rakkaan kulkupelini ja peruutin sen pois parkkiruudusta. Reiska oli niin tohkeissaan Volvon luona, että tokkopa edes huomasi poistumistani.

Ajoin kotitien päähän ja jäin odottamaan vuoroani kääntyäkseni vasemmalle. Närä sattui tulemaan juuri vasemmalta vilkku päällä. Jostain syystä papparainen ei kääntynytkään, vaan ajoi vilkku päällä risteyksen ohi, pää tiukasti oletettuun kääntymissuuntaan käännettynä. Eipä tuo minua haitannut, joten polkaisin kaasua ja lähdin jatkamaan matkaani kohti ruokakauppaa. Ei kestänyt varmaan minuuttia, kun papparaisen sportti-Corolla kiilautui kiinni takapuskuriin. Jatkoin siitä välittämättä matkaani kohti lähintä ruokakauppaa. Ajoin Rutinoffini suoraan ostarin katoksen alle, pankkiautomaatin viereen. Närä hävisi näkyvistä siinä vaiheessa, taisi papparainen käyttää eläkeikänsä parkkipaikan etsimiseen. Itse olin tullut siihen tulokseen, että pankkiautomaatin vierestä katoksen alta löytyi aina Rutinoffin kokoinen parkkipaikka.

- Ei tämä ole mikään parkkipaikka, lihava rouvashenkilö narisi pankkiautomaatilla.
- En seurustele ronsujen kanssa, vastasin hymyillen ja porhalsin hänen ohitseen.

Jotain se rouva jäi mekastamaan perääni, mutta informaatio meni ohitse ihan yhtä lujaa kuin Ferrari Ladasta varttimaililla. Nappasin matkalla ostoskärryt kassojen luota ja painelin portit kolisten sisälle ruokatarvikeosastolle. Ohitin kurkut vasemmalta ja omenat oikealta, syöksyen vauhdilla makkaroiden kohdalle. Latasin nopeasti kärryihin neljä pakettia erilaisia tulisia grillimakkaroita ja kiihdytin sen jälkeen kärryt kohti olutlaatikoita.

- Kardaani perkele! Karjaisin törmätessäni kärryillä suoraan lihavan miehen kärryjen keulaan.
- Puuh, Rutinoffin kuskihan se siinä, sinulle minulla olikin asiaa, Sumuvalolehden armoitettu päätoimittaja Kaaleppi Kardaani puhisi Mersu-pusakka päällään.
- Hyödynkö siitä jotain, ilmaisia pizzoja kenties tai joku teidän autolehden järjestämä rata-ajopäivä kaukana ulkomailla vähäpukeisten naisten ympäröimänä?
- Kuulin, että olet käynyt Tokiossa.
- Kyllä, mutta siitä on jo aikaa, viime talvena.
- Meillä piti myös Sumuvalossa tehdä Tokion matkaraportti japanilaisautoilun nykytilasta.
- Loppuiko muste vai eksyittekö Kiinaan? Kummastelin Kardaanin jaaritteluja.
- Tuli lama...seuraava numero ilmestyy mustavalkoisena, armoitettu päätoimittaja kuiskasi minulle.
- Eikä, minä ainakin haluan lukea oman ilmaisen lehteni värillisenä, purnasin vastaan.

Kardaani vakuutteli, että tilanne on vain väliaikaisesti tällainen. Mustavalkoisia lehtiä ilmestyy tosin koko loppuvuosi ja niissä on teemat vähän vähissä. Toimituksen rahat ovat niin vähissä, että ei ole varaa lentää enää minnekään, vaan kaikki jutut pitää tehdä automatkan päässä toimituksesta tai sitten internetistä saatujen tietojen perusteella.

- Siitä Tokion raportista, voisitko kirjoittaa meille reissusta vaikka kolmeosaisen matkakertomuksen ja mielellään vielä kuvallisen?
- En!
- Kaksiosaisen ja pari valokuvaa?
- En!
- Yhteen lehteen ja ilman valokuvia?
- En!
- Etkö voisi vähän jeesata vanhaa tuttua?
- Saanko kaataa kolme pussia hienoa sokeria Mersusi polttoainetankkiin? Utelin puolestani.
- No et tietenkään.
- Entä kaksi pussia?
- Hullujako höpötät?
- No yksi paketti palasokeria, sellainen pieni?
- Ei missään tapauksessa, ihan hullu ajatus pilata hyvä auto, Kardaani puuskahti.
- Sama täällä, on ihan hullu ajatus pilata minun uniikit matkakokemukset painamalla ne lehteen. Joku tuttu voisi vielä luulla minun alkaneen tehdä töitä leipäni eteen, hyi että alkoikin puistattaa, puistelin päätäni.

En todellakaan aikonut viettää tulevaisuutta kirjoittamalla jotain matkakertomuksia Kardaanin autolehteen. Se oli aivan liian työlästä näin laiskalle ihmiselle. Armahdin kuitenkin herra armoitettua päätoimittajaa ja ilmoitin hänelle sekä Närän että Pasin yhteystiedot, jos vaikka jompikumpi suostuisi laittamaan muistonsa paperille. Närällä ainakin oli vielä kuvia Tokiosta vaikka kuinka. Siitä tulikin mieleen, että papparainen oli kadonnut omituisesti parkkipaikalle tullessa. Oletin hänen tulevan perässä kauppaan, mutta miestä ei näkynyt missään.

- Kiitos vinkistä, Kaaleppi kiitteli saatuaan ystävieni yhteystiedot.
- Mitä muuten teet näillä nurkilla?
- Sain vinkin, että täällä pyörisi alkuperäiskuntoinen Morris Marina.
- Teillä ei todellakaan mene hyvin, totesin päätä pyöritellen.
- Viime viikolla vertailtiin, että kumpi päästää enemmän valoa takapenkille, Mikki Hiiri aurinkosuoja vai Hessu Hopo aurinkosuoja?
- Ehehehee, jatkakaa samaa linjaa, niin teillä on kohta samat lukijat mitä Aku Ankalla.
- Olisimme siitä hyvin kiitollisia, sillä lehdellä kun on kovin paljon lukijoita, Kardaani mutisi.

Toivottelin hänelle hyvät jatkot ja suuntasin kärryjen kanssa kaljaosastolle. Otin sieltä kärryyn laatikon olutta ja hurautin tyhjälle kassalle. Maksoin ostokseni ja poistuin myymälästä autoni luokse. Nostin ostokset takaluukkuun ja istahdin itse kuljettajan paikalle. Peruuttelin sen jälkeen Rutinoffin pois katoksen alta varsinaiselle parkkipaikalle. Siinä samassa huomasin myös Närän. Mies oli ajanut Corollansa poistumisreitin vierelle ja näytti pysäyttävän jokaisen ulos ajavan auton. Ajoin hänen vierelleen ja avasin sivuikkunan.

- Päivää, saako olla Toyota-kerhon jäsenhakemus, ei maksa mitään ja jäsenoikeuden koetusaika on ilmainen?
- Oho, oletko joutunut rengiksi vai täysin teidän kerhon orjaksi?
- Ai naapurihan se siinä, Närä vilkaisi minua tekoyllättyneenä. – Ei, vaan olen oman Toyota-kerhoni itsenäinen omistaja.
- Oman?
- Kyllä, taisi vetää vaipan naaman nyt totiseksi, kun et itse älynnyt mitään näin nerokasta.
- Mikä sen kerhon nimi on?
- Toyota-kerho!
- Niin, mutta kait sillä kerhollasi on joku muu nimi, joku persoonallinen.
- Toyota-kerho, se on persoonallinen nimi, papparainen hehkutti ja työnsi syliini jonkun lappusen.
- Hei, tässähän on mukana myös värit, hämmästelin A4-kokoista paperia.
- Maailman parhaan Toyota-kerhon painotuotteet ovat maailman parhaita, kuten myös edustamamme automerkki.
- Ääh, lähden saunomaan, hullu ämmä jätti minulle saunavuoronsa ja se alkaa puolen tunnin päästä, moikka!

Nostin kytkintä, sillä en halunnut missata saunavuoroa jonkun höynän kerhojuttujen takia. Köröttelin kotia tuttua ja turvallista neljääkymppiä. Parkkipaikalla totesin, että Volvo-miehen auto oli poissa, joten Reiska oli nähtävästi ottanut sen työn alle kotipihalleen. Kipaisin nopeasti asunnosta puhtaat vaihtovaatteet, pyyhkeen ja shampoot sekä yhden makkaranpaistopussin. Noukin vielä auton perästä oluet ja makkarat ennen saunalle menoa.

- Mikä kesti? Närä seisoi pukuhuoneessa pelkät kalsarit jalassaan.
- Joku helvetin Toyota kärytti niin, ettei siitä päässyt ohi, totesin happamasti.
- Minun piti kertoa lisää siitä kerhosta, papparainen alkoi vaahdota.
- Jep, jep, totesin sulloessa makkaroita makkaranpaistopussiin.

Vaatteita riisuessa sain kuulla Närän olevan tosissaan kerhonsa suhteen. Luin vielä hänen kerhon liittymiskaavakkeen, joka oli sanalla sanoen hieman erilainen mitä olin kuvitellut.

- Ei kaikilla ole lahjoja tehdä tällaista. Katso miten hienosti tuo TOYOTA on laitettu tähän keskelle? Papparainen osoitteli isoa tekstiä.
- Kuka tämän on tehnyt?
- Minä, olin kuusi viikkoa pitkällä Wordin peruskurssilla.

Otimme oluet ja painelimme suihkun kautta saunaan. Närä kertoi siellä visiostaan, tehdä omata kerhosta vuoden loppuun mennessä maailman isoimman Toyota-kerhon. Minäkin pääsisin siihen helposti jäseneksi, auto vain pitäisi vaihtaa Toyotaan. Annoin lopulta sen verran periksi, että suostuin säilyttämään yhden jäsenhakemuksen kotona, jos vaikka äkkiä tulisin haluamaan Toyotan.

- Muuten, Kaaleppi Kardaani olisi kiinnostunut sinun kirjoittamasta Tokio-matkakertomuksesta ja ottamistasi kuvista. Siitä voisi saada mainetta ja kunniaa.
- Kaaleppi Kardaaniko, se, se Sumuvalo-autolehden päätoimittaja?
- Jep, sama hemmo.
- Heip...pa! saunan ja pesuhuoneen ovet paukkasivat lähes samaan aikaa ja vauhtipappa oli poissa.
- Kaada itsellesi vaan, nostin oluttölkin huulilleni ja aloin nauttia saunomisesta.


Lataa Oskari Närän Toyota-kerhon jäsenhakemus tästä.

Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi