Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

27.9.2009

Kohti omaa Toyotaa


- Nelkyt yks kesää ei yhtään vähempää, olen Toyotan rattia pyörittänyt aina ja aina enemmän. Ensin kun merkistä kuulla sain, epäilin sen tehoja, pois on kuitenkin nyt epäilys ja nilkka suorana kuraa muiden päälle lennätän. Joku kertoi oman auton hajonneen, mulle se on ihan haista paska, hajotkoon muut rakkineet ja rukit, etteivät ne Toyota-miesten tietä tuki..
- Haista sinä vanha mölyapina iso PASKA! karjaisin nyt ilman mitään säälintuntemusta, herättyäni vielä viimeisenä reissuaamuna Närän epävireiseen mylvintään.

Kirosin raskaasti, sillä tänä aamuna oli normaalia aikaisempi herätys ilman Närän mölyämistäkin. Olin suunnitellut nousevani vasta puoli kuuden kieppeillä, mutta nyt totesin kellon olevan vasta vähän vaille viisi. Vilkaisin ylös noustuani lattialla makaavaa Pasia ja totesin, että hänellä ei ollut näemmä mihinkään kiire, mies kun nukkui kaikki päällysvaatteet päällä ja pakattu matkalaukku pään vieressä.

- Tuliko hyväkin biisi tänä aamuna? kysyin biisinikkarilta saatuani kiukun vähän laantumaan ja viimeisen aamukonjakin nenäni eteen.
- Kerhomme tuleva tunnusbiisi, jota soitetaan radiossa aina muiden musiikkikappaleiden välissä, siitä tulee varppina ensi kesän kovin hitti!
- Niin tulee.
- Älä, oliko se niin hyvä?
- Jep, siitä tulee varmaan kesän kovin hitti sinun asunnossa, mutta sen ulkopuolella voi olla hieman vaikeuksia levityksen suhteen.
- Hohhoijjaa, onko puuro jo valmista? kuului samassa lattianrajasta unisella äänellä.
- Voi Pasi pieni, palvelusväki lähti juuri hakemaan kaurahiutaleita kaupasta, voi vähän kestää tänä aamuna, lohkaisin takaisin.
- Ai jaa, Pasi, mumisi takaisin ja alkoi kaivaa nenäänsä.

Painelin itse suihkuun, ennen kuin joku käy räjäyttämässä potin pyttyyn. Se oli viisas ratkaisu, sillä parin minuutin päästä ovea hakattiin ja vinguttiin Pasin äänellä kovasta hädästä. Huusin takaisin ja kerroin hotellin aulassa olevan vessoja isoja tarpeita varten. Aamutoimet menivät Pasin poistuttua nopeasti ja pääsimme lähtemään Närän kanssa huoneesta puoli seitsemän kieppeillä. Nostimme Pasin matkalaukun oven ulkopuolelle, josta mies saa sen kyllä ihan itse noutaa.

Hipsimme hisseille, jossa yksi oli tapansa mukaan meitä odottelemassa ja ajoimme sillä alakertaan. Ensin avaimet respaan ja sen jälkeen laukkupoika repäisi lipuistamme osan itselle ja otti matkalaukkumme kantoon. Vähän ennen bussin saapumista paikalle tulivat Pasi, Kauko ja Rambe. Rambe ei luovuttanut huonettaan, sillä hän oli loisinut alun perin Pasin huoneeksi tarkoitetussa huoneessa. Ramben alastulo oli vähän hämmentävä, sillä häntä työnnettiin kärryillä. Työntäjänä oli alati hymyilevä hintelä japanilaismies.

- Hähähää, möin tuolla kalsarit omasta jalasta, hähähää ja sain kaupan päälle kyydin bussille, hähähää.
- Huomenta vaan, toivottelin inhoa tuntien.
- Jarrutahan riisipuikkomies, juttelen tässä hetken tuttujen kanssa, Rambe komensi kuskiaan.
- Bussi tulee kyllä ihan kohta, joten taitaa olla parasta mennä jo ulos, otan ainakin itse vielä pari kuvaa hotellista ulkopuolelta, ilmoitin aikomukseni.
- Minä myös, jospa vaikka parkkiksella on pari uutta Toyotaa, Närä intoutui.

Lähdin kuvailemaan hotellia ja Närä juoksentelemaan pitkin ja poikin isoa parkkipaikkaa. Bussin tullessa vanhus tuli puuskuttaen paikalle ja vaikutti silminnähden onnelliselta.

- No, oliko jotain uutta? utelin häneltä.
- Oli, kolme ennen näkemätöntä Corollaa, yksi täysin samanlainen mitä minulla on, huoh!
- Voin hinata sen sinun Korollasi satasella ihan mille tahansa pääkaupunkiseudun jäteasemalle, saat hinauksen jäsenetuhintaan, hähähäää, Rambe räkätti.
- Puuh, minun kyllä pitäisi vaihtaa alaa, puuh, Kauko Suomen Keravalta puhisi noustessaan limusiinibussin rappuja.
- Minä ainakin olen oikealla alalla, äiti sanoi aina, että ala Pasi huoltoneuvojaksi, niin sinun ei tarvitse koskaan tehdä mitään rehellistä työtä, Pasi kilkatti.
- Ehehehee, rehellistä työtä, tuo oli hyvä, repesin jonon jatkona.

Meidän lisäksi bussiin tuli yksi mies, joku ulkomaanelävä, joka katseli porukkaamme vähän hitaasti, lieneekö ollut joku pettynyt japanilaisauton omistaja? Minä itse olin enemmän kuin tyytyväinen matkan tässä vaiheessa, sillä olin saanut todellisen ähkyn tästä japanilaisesta autoilukulttuurista. Närä oli paapattanut kuin häkillinen papukaijoja Toyotastaan ja sen ylivoimasta.

- Kotimatka alkaa, jes! hihkaisin bussin lähtiessä liikkeelle.
- Kohti omaa Toyotaa, jes, jes, jes, Närä tuuletti perään.
- Hähähää, paljain persein, hähähähää, Rambe räkätti bussin takapenkiltä.
- Minulla on jo vähän äitiä ikävä, Pasi kommentoi.
- No Kauko, mitkä fiilikset miehellä? utelin porukkamme hikipuvulta.
- Puuh, ei naurata yhtään, kohta tänne saa tulla uudelleen, puuh, olisi pitänyt alkaa puutarhuriksi, puuh, mies puuskutti sen oloisena, että huolia täytyi olla paljon.

Bussimatka Naritan lentokentälle sujui suorastaan lentämällä, matkaan meni aikaa vain tunti ja kymmenen minuuttia. Olimme siis kentällä todella hyvissä ajoin, niin aikaisin, ettemme päässeet vielä lähtöselvitykseenkään. Kahvin tuskaisina etsimme lähimmän kahvilan, joka löytyi lentokentän alakerrasta. Se oli todella täynnä, mutta Rambe hoiti homman ja järjesti meille peräti kolme tyhjää pöytää, joista yhteen vapaaksi jääneeseen ei kukaan istunut koko meidän siellä kahvittelun ajan. Istuimme siellä siihen asti, että lähtöselvityksen aukeamisaika oli lähellä.

- Voi harmi, jonoa, Pasi totesi Finnairin lähtöselvitystiskin edessä.
- Hähähää, ei haittaa, Rambe ei ole tottunut jonottamaan, hähähää, jätti räkätti ja avasi yhden puomin nauhan.
- Tässä jonossa on muitakin, yksi tärkeän oloinen siilitukka ilmoitti hinurijätille.
- Hähähää, Bemarillako se mulkku ajelee?
- Mitä se tähän kuuluu ja entä jos ajankin?
- No, kun sun naama muistuttaa kohta sen keulakuvaa, sellaista seinään ajettua, hähähähää.
- Minä sinulle vittu keulakuvat näytän! siilitukka alkoi kiehua.
- HEI, ÄLÄ MENE! Minä tunnen tuon tyypin, se on se hinausautokuski, vaalea nainen alkoi rääkyä jonossa.
- Hähähää ja minä tunnen sun rintsikat, hähähää, Rambe räkätti onnellisen näköisenä takaisin.

Nainen piti siilitukasta kiinni ja esti tämän kimpoilemisen hinausautojätin kimppuun, mikä varmaan pelasti hänen hengen tai ainakin säästi vammautumiselta ja teho-osastoreissulta. Jonossa olleet parikymmentä muuta tosin alkoivat protestoida Ramben etuilemista, joten blondi alkoi selittää mistä hän jätin tunsi.

- Hähähää, tulee ihan nuoruus mieleen, Rambe räkätti naisen kertomuksen päälle.
- Tämä tapahtui kaksi kuukautta sitten, blondi sivalsi.
- Hähähää, olin silloin vittu kaksi kuukautta nuorempi, hähähää.

Tarina alkoi siitä kun nainen pahaa aavistamattomana soitti hinausauton ja Rambe tuli paikalle mattamustalla Volvo FL 611 hinurillaan. Naisen auto oli särkynyt Itäkeskuksen Citymarketin parkkipaikalle. Rambe ei ollut saanut hinuria kunnolla ahtaaseen väliin, joten hän oli ensin työnnellyt sillä muita autoja sivuun. Yhden auton sivulasin hän oli särkenyt mustalla nokivasarallaan ja ottanut siellä olleen navigaattorin mukaansa.

- Hähähää, ihan paskoja nuo halvat TomTomit, kuka ostaa halvalla? hän kailotti väliin.

Viimein kauhistuneen naisen auto oli hinausauton perässä ja matka kohti hänen kotiaan saattoi alkaa, tai ainakin hän luuli niin. Kyllä he kävivät hänen kotinsa edessä, mutta eivät pysähtyneet siinä. Rambe oli vain käynyt tsekkaamassa, että olisiko perheellä muuta hinattavaa, kun yksi perheenjäsen oli hänen mukaansa kuuma herkkuperse, sellainen hinausautomiehen unelma.

- Hähähää, vähän oli pienet tissit, hähähää, jätti räkätti taas väliin.

Rambe siis ajoi tyylikkäästi talon ohi ja pysäytti hinausauton vasta ajettuaan viitisenkymmentä kilometriä. Tällä kertaa pysäköintipaikka oli ollut moottoritie, johon mies stoppasi hinurinsa vilkut päällä. Naisen tätä ihmetellessä, oli Rambe vain todennut, ettei ole koskaan nähnyt naisen paljaita tissejä moottoritien vasemmalla kaistalla seisten hinattava auton hinurin perässä. Eihän siinä naisella ollut kuin yksi vaihtoehto, näyttää tissit ja jättää rintsikat Rambelle voitonmerkiksi.

- Kait soitit poliisille, joku kommentoi jonosta.
- Soitin, nainen kääntyi katsomaan kysyjää.
- Ne poliisit soittivat minullekin, hähähää, jopa kaksi kertaa ennen kuin uskoivat kenelle soittivat, hähähää, Rambe räkätti.
- Ei tullut poliisit, sanoivat vaan, ettei heitä pidä sekoittaa asiaan, nainen pyöritteli päätään.

Olihan Rambe lopulta hoitanut keikkansa loppuun saakka, tosin oli myös laskuttanut naista ylimääräisestä ajolenkistä ja ajastaan, sillä hinurikuski ei edes pane ilman, että asiakas maksaa siitä rahalla, mieluimmin vielä isolla rahalla. Jonosta kuului hetken aikaa mutinoita, mutta Ramben väännettyä yksi tolppa ikään kuin vahingossa solmuun, kaikki väistyivät hänen ja meidän tieltä. Kauko Suomen Keravalta yritti olla kohtelias, mutta hänet suorastaan tuupittiin meidän perään, ettei vaan tule sanomista Ramben taholta.

- Hello! lähtöselvitysvirkailija sanoi Rambelle.
- Puhutaan suomen kieltä, niin ei tule kenellekään paha mieli, joohan? mies suorastaan läyrysi naiselle, mutta iski samalla ison nyrkkinsä tiskiin, niin että siihen nojannut miesvirkailija putosi lattialle.

Pian edessämme istui toinen virkailija, joka puhui hyvin sujuvaa suomen kieltä. Hetken minä ainakin olin ollut sitä mieltä, että Rambea ei nähdä samassa koneessa, mutta tuolla törkimyksellä näytti olevan aivan tolkuton tuuri sikaillessaan mitä vain. Lähtöselvitys oli ohitse nopeasti. Sain Närän kanssa vierekkäiset paikat ja Rambe sai vieruskaverikseen Pasin. Kauko halusi ihan toiselle puolen konetta, joka hänelle suotiin. Seuraavaksi menimme passintarkastuksen ja turvatarkastuksen läpi. Nyt jopa Närä pääsi niistä ilman ylimääräisiä vinkumisia.

- Haluaako joku ostaa vielä jotain? viittoilin Akihabara-kylttejä.
- Pyh, paska, en varmaan osta tuosta paikasta mitään, mitä lienevätkään Suzukin osia, pyh, pyh ja vielä kerran pyh! Närä alkoi mekastaa.
- Luulisin siellä olevan kuitenkin lähinnä turistirihkamaa, ennemmin kuin autonosia, kerroin oman näkemykseni asiasta.
- Ei kiinnosta silti!

Kiertelimme kuitenkin sitä kautta ja itse ostin jotain pientä namia, sillä taskujen pohjille oli jäänyt paikallisia kolikoita ja niistä oli hyvä päästä eroon. Ostosten jälkeen laskeuduimme pykälän alaspäin, siihen aulaan josta kiskobussi lähtee terminaali kakkosen satelliittirakennukseen. Pitkään sitä ei tarvinnut odotella, joten kohta vaihdoimme viimeisen kerran maisemia kiskoja pitkin Japanin maaperällä. Satelliittirakennuksessa oli vielä edessä liikkeitä ja pitkiä moottorimattoja, joiksi Rambe rullaportaiden näköisiä liikkumisvälineitä kutsui.

- Ehehehee, nyt minä tiedän miksi japanilaiset autot ovat mitä ovat, hekottelin maton päällä seisten.
- Anna minä arvaan, ne on tehty tinkimättömällä tarkkuudella ja vain parhaista raaka-aineista, Närä innostui.
- Tuo oli kylläkin siitä kahvimainoksesta, Pasi ilmoitti.
- Ei, vaan niiden kiihtyvyyttä mitataan täällä lentoasemalla ja se joka ohittaa tällaisen maton, on nopea, ehehee.
- Hmph, itse et edes uskalla ajaa niin lujaa mitä tämä matto kulkee, Närä tuhahti.
- Aivan, mutta Rutinoffi onkin elämäntapa, ei tuulipuvun pidike, kuittasin takaisin.

Emme keskustelleet tuon kommentin jälkeen enää autoista astellessamme loppumatkan lähtöportille numero 94. Istuimme portin luona olevilla penkeillä siihen asti, että pääsimme koneeseen, joka lähti täysin ajallaan kohti kotimaata. Sää oli nyt vaihteeksi aurinkoinen, joten pääsimme katselemaan Japania vielä ilmasta käsin. Ellei mitään mullistavaa tapahdu, niin tuskin ainakaan itse palaan enää tänne japsirotteloiden pakokaasuihin. Olin lähettänyt Reiskalla tekstarin jo eilen, joten hänen piti olla meitä vastassa lentokentällä.

Kotimatka meni hitaasti, mutta meni kuitenkin, kun jokainen pääsi katsomaan sitä leffaa mitä halusi henkilökohtaisesta viihdelaitteestaan. Tuosta minun piti antaa iso plussa kotimaiselle lentoyhtiölle, sillä lentokone ainakin oli nykyaikainen ja henkilökunta palvelualtista. Saavuimme kaiken lisäksi Helsinki – Vantaa lentokentälle 40 minuuttia etuajassa, mikä oli vielä omiaan nostamaan lomamatkalta palaavien fiiliksiä, paitsi tietysti Kaukon Suomen Keravalta, sillä mies ei saanut hermojaan kuntoon edes pitkän lentomatkan aikana erillään Pasista.

- Mikä riepoo? utelin häneltä odottaessamme matkalaukkuja.
- Puuh, riepoisi itseäsikin, jos joutuisit tekemään töitä tuon kanssa, hän viittoili Pasin suuntaan.
- Pasihan on hervottoman hauska velikulta, ei sitä tarvitse ottaa vakavasti, tuuttaa sitä välillä vaikka nenään niin olosi paranee, opastin Kaukoa.
- Puuh, vituttaa se Avensis vieläkin.
- Älä siitä huoli, ojaan olisit sen kuitenkin ajanut ensimmäisellä tuulisella säällä.
- UUSI AVENSIS KULKEE KUIN KISKOILLA! Närä puuttui keskusteluun sellaisella äänenvoimakkuudella, että saimme kuulijoiksi puoli koneellista matkalaukkujen odottajia.
- Hei vaan kaikille, uusi Avensis on siis hyvä juna, vilkuttelin hämmästyneen näköisille kanssamatkustajille.
- Se ei ole juna, se kulkee kuin kiskoilla, Närä urahteli.
- Hyvät matkustajat, Avensis Tampereen kautta Ouluun lähtee raiteelta kaksi, matkustajia pyydetään nousemaan autoon, ehehehee, repeilin totaalisesti.

Närä alkoi taas mököttää ja Kauko punoitti entistä enemmän. Pasi ei oikein ymmärtänyt koko juttua, joten hän vain pyöri hämmästyneen oloisena ympyrää. Rambe oli bongannut pari japanilaisneitoa ja näytti kähmivän niitä vähän etempänä. Vihdoin piinallisen odotuksen jälkeen laukkumme tulivat ja pääsimme tullin läpi ja ulos lentoasemarakennuksesta.

- Missähän se Reisk…, Närä aloitti.
- Jep, jep, siinähän se suhari istuu omassa Mazdassaan itse tehty taksikyltti katolla taksien odotuspaikassa, puin näkemäni sanoiksi.
- Hävettää, Närä sihahti.
- Jos itseäsi häpeät, niin sille en voi mitään, mutta jos Reiskaa häpeät, niin älä näe vaivaa, opastin papparaista.
- Kato, itse kädettömät maailmanmatkaajat, mikä teillä kesti niin pitkään? Reiska kailotti apukuskin ikkunasta.
- Olet sitten tekaissut itselle taksin, huikkasin takaisin.
- Mitä niitä lupia ajamaan, tällainen kyltti on helppo tehdä itsekin kun tietää mistä ostaa tarvikkeet ja kädessä pysyy myös muuta kuin kahvikuppi.

Olihan se, siis kyltti, ihan itse tehdyn näköinen ja erittäin huomiota herättävät kokoinen. Kyltin puolesta Reiskan Mazda oli varmaan koko Suomen suurin taksi. Nousimme kuitenkin kyytiin ja pian matka kohti kotia saattoi alkaa. Koko kotimatkan Närä selitti miten hänen silmänsä kirvelevät Mazdan pakokaasuista ja että hänen on pakko heti kotiin päästyään mennä haistelemaan Toyotan puhdistavia pakokaasuja. Maailmassa olisi kuulemma astmaa huomattavasti vähemmän, jos kaikki ajaisivat Toyotoilla.

- Kiitos, mitä olen velkaa? kysyin Reiskalta kotipihalla.
- Ollaan sujut, tai pari kymppiä voisit heittää.
- Okei, siinä kaksikymppinen, kiitos ja näkemiin, toivottelin sekä Reiskalle että Närälle.
- Laitan sitten niitä Toyotan kuvia sinullekin, Närä huuteli perääni.
- Ei tarvitse, muutan huomenna Venäjälle ja alan trokaamaan Ladoja, huusin takaisin.


Lataa Oskari Närän ikioma Toyota-filmi.

Tämä oli Tokio-tarinan loppu. Seuraavan kerran uusin aihein.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi