Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

16.8.2009

Corolla-yopparatte


- Suzuki ei nappaa, Isuzu ei nappaa, Mazda on muutenkin niin haaapan, Nissani on laiska ja Subaru se kolisee kuin kaista...
- Eih! Parkaisin jälleen tajuttuani mikä ja varsinkin mistä lähtevä möly moukaroi herkkiä kuuloelimiäni.
- Huomenta, sanoittelin meidän kerholle jo kuudettakymmenettä biisiä, Närä alkoi selvittää ruutuvihko kädessään.
- Joopa, joo, milloin meinasit levyttää ne?
- Hyvä idea, Toyota-Öklö on töissä yhdessä levykaupassa, laitankin sille tekstarin, papparainen intoutui.

Nousin ylös ja tekaisin heti tavanomaisen aamukonjakin. Vilkaisin yöpöydällä olevaa päivyrikelloa ja totesin meidän elävän jo torstaita. Aika oli hurahtanut aika nopeasti tässä reissatessa, vaikka vielä meillä oli päiviä aikaa kierrellä ja katsella Tokiota. Ainoa mikä alkoi minua jo tympiä, oli Närän iänikuinen virsi Toyotasta ja sen ylivoimaisuudesta. Täällä sitä ei olisi tarvinnut toitottaa, niitä näkyi katukuvassa taatusti Suomea enemmän. Nopean aamusuihkun jälkeen istuin alas ja aloin tutkia Tokion karttaa, miettien missä pitäisi käydä ja mitä mahdollisesti pitäisi nähdä. Tornin Tuijottajat olivat onneksi teettäneet omalle sakilleen parin A4 kokoisen ohjeen missä kannattaa käydä ja mitä nähdä, joten lähdin lopulta sen pohjalta liikkeelle, sillä muut matkaoppaat olivat aivan liian täynnä tietoa.

- Tiedätkö mitä minä tein viime yönä? Närä tuli viereeni sipisemään.
- En, enkä halua tietääkään, pidä se vain ihan omana tietonasi, kuiskin takaisin.
- Vakoilin kiinalaisia, papparainen jatkoi kiellostani huolimatta.
- Mielenkiintoista, murahdin.
- Katsoin niiden tv-kanavaa kaksi tuntia aamuyöllä.
- No miten sinä vakoilit niitä?
- Katsoin sitä kanavaa, pöljä!

Samassa Närän kännykkä alkoi piipittellä vastaanotetun tekstiviestin merkiksi ja papparainen sai muuta mietittävää, kuin kiinalaisten vakoileminen niiden tv-kanavaa katsoen. Voi pyhä jysäys, ajattelin, ei tainnut olla Toyota-miesten leirissä tuo älykkyys tärkeimpiä kriteerejä, jos kriteeri ollenkaan.

- Nyt se sitten on levytetty, tosin vain ensimmäinen biisi. Loput levytetään sen jälkeen kun tulee uusi kuorma levyjä, Närä alkoi selittää tohkeissaan laitettuaan kännykän housuntaskuun.
- Jahas, joku siis polttelee niitä kotona Saksasta tilatuille halvoille aihioille, totesin.
- Miten niin polttaa?
- Tekee musiikkilevyn…tietokoneella, vastasin kulmia kurtistellen.
- Me kyllä käytetään lastulevyä, niin kaikki näkee sanat oikein.
- Eih! minun oli pakko toistaa itseäni.
- Kyllä, 22 millinen kestää potkutkin, Närä selitti ja potkaisi ilmaan kuin malliksi, tosin vain kymmenen sentin korkeudelle ja oli silti kaatua.
- Rajua…tuo teidän elämäntyyli, vähän sellaista rajoja etsivää ja kapinoivaa, kerroin mielipiteeni hammasta purren.
- Ou jes, Närä lisäsi höyryä ja iski nyrkillä omaa tyynyä.
- Siinä tyynyliina tutisi, ehehehee, repesin moisen esityksen seurauksena.

Närän suoristettua hieman ryppyyn menneen tyynyliinansa, patistin miehen laittamaan sanoitustarvikkeet pois ja lähtemään mukaan aamukahvin etsintään. Olin vedellyt kyllä suihkun jälkeen purkillisen nuudeleita, mutta nyt piti saada sumpit, jotta silmäluomet nousevat oikealle korkeudelle. Huoneesta ulos päästyämme poistuimme hotellilta mahdollisimman nopeasti, ettei mukaan tarvitse ottaa ketään muita. Sain nyt vahvistuksen eräälle epäilykselleni. Joku hisseistä on aina odottamassa meitä kahdeksannessa kerroksessa. Nyt meidän edellä meni joku mies ja vei kerroksessa olleen hissin, tai siis näin minä luulin. Painaessani hissin nappia, avautui toisen hissin ovi, eikä hissiä tarvinnut odotella tälläkään kertaa. Japanilainen yhteiskunta on siis todella tehokas ja toimiva.

- Minä en ainakaan mene sinne neuvosto-Mäkkärille, Närä ilmoitti kävellessämme kohti tuttua rautatieasemaa.
- En minäkään, siitä jäi jotenkin heikot fiilikset.

Menimme vähän Mäkkäriä etempänä olevalle Wendy´s nimiseen hampurilaispaikkaan kahville. Kahvin hinta oli Mäkkäriä kovempi, mutta miljöö huomattavasti viihtyisämpi. Kahvi tässä maassa taidettiin keittää joka paikkaan yhdessä himo isossa pannussa, sillä se maistui joka paikassa aivan täsmälleen yhtä vahvalta. Kahvinmaku suussa suuntasimme jälleen tutulle Hamamatsuchon juna-asemalle, jossa hyppäsimme junaan, suuntana Shibya.

- Minä en oikeastaan ymmärrä miten niitä levytyssopimuksia on muka niin vaikea saada, Närä aloitti yllättäen taas levytyskeskustelun.
- Minulla taas on sellainen tuntuma, että puusepillä sen levytyssopimuksen saaminen on helpompaa mitä musiikkimiesten, vastasin naurua pidätellen.
- Toyota-Öklö on juuri puuseppä, tosin nyt töissä eräällä varastolla.
- Mistä moinen nimi, Öklö?
- Se on tuota…öklännyt lähes kaikkien muiden kerholaisten autoon.
- Sinunkin?
- Ei, minun Corollassa matkustavat vain ja ainoastaan kaikkein luotettavimmat ihmiset, Närä nousi junassa seisoen julistamaan.
- Hai, Corolla, hai! kajahti samaa minun oikealta puolen.

Mustaan pukuun pukeutunut japanilaismies nousi myös seisomaan ja alkoi kumarrella Närälle aivan tolkuttomasti. Luulin jo hetken aikaa, että tyyppi on vieterinukke, joka osasi kaksi sanaa ja kumartelun, mutta kohta puhetta alkoi tulla kuin Kyllösellä konsanaan. Harmi vaan, ettemme ymmärtäneet siitä yhtään mitään.

- Pyh, mikä lie juopporatti, viina ainakin haiskahtaa, Närä kommentoi paikallisen selvitystä.
- Hai, yopparatte, hai, mies alkoi nyt nyökytellä uudestaan.
- Apina se on, toistaa kaiken, menisi kotiin opettelemaan omia sanoja, eihän se osaa edes kunnolla ääntää suomen kieltä, papparainen marmatti.

Jotenkin mies vaan innostui lisää selittämään ja elämöimään, tehostaen kaikkea käsillä huitoen ja suulla eriskummallisia ääniä päästäen. Yritin tulkita häntä parhaani mukaan. Lopputulos mihin pääsin, oli lähinnä sellainen, että mies oli ollut jotenkin tekemisissä Corollan kanssa. Nähtävästi hän oli juonut sakea, joku oli räjähtänyt silmille, sitten oli nähtävästi rukoiltu ja jälleen juotu sakea. En tiedä tarkoittiko lopuksi esitetty rinnan takominen mitä, mutta joku oli hänelle erittäin tärkeä, lieneekö ollut sittenkin se Corolla? Tuon päättelin siitä, että poistuessamme junasta, mies tuli laiturille perässä ja halusi kätellä Närää useita minuutteja, jääden itse sen jälkeen odottamaan seuraavaa junaa, minne ikinä olikin menossa.

- Hah, se oli sitten Corolla-yopparatte, nauroin poistuessamme miehen luota.
- Hmph, itse olet oikein Rutinoff-ryystäjä, mokomakin konjakinkittaaja, pyh! Närä kimpaantui ja heittäytyi jälleen puhumattomaksi.

Minua puhumattomuus ei haitannut pätkääkään, olipahan jälleen kerran mahdollisuus katsella rauhassa oikeaa ulospääsypaikkaa tältä isolta rautatieasemalta. Se oli tällä kertaa helppoa, sillä silmiini sattui oikea kyltti, eli Hachiko Gate. Seurasin sen opastusta ja Närä seurasi puolestaan minua. Pian olimme päivänvalossa ja Tokion ehkä kuuluisammassa risteyksessä, näin oli joku matkaopas asian minulle valottanut. Pienellä hakemisella löysin myös kuuluisan Hachiko-koiran patsaan, joka oli pienempi ja huomaamattomampi mitä olin kuvitellut mielessäni. Matkakumppaniani ei koirapatsas kiinnostanut, hän vain tuhahteli ajan haaskaamisesta jonkun kivisen kirppukasan vierellä. Jupinasta huolimatta Närä suostui ottamaan minusta kuvan patsaan vierellä ja kuvauttipa vielä itsensäkin siinä, vaatien minua ottamaan hänestä kymmenen kuvaa eri kuvakulmista. Muistin sen kerhon rispektin, joten en alkanut tällä kertaa ääneen ihmetellä kuvin lukumäärää.

- Pst, miksi nuo ihmiset pitävät tuollaisia hengityssuojaimia? Närä osoitteli patsaan vierelle singahtaneita koululaisia.
- Siihen on olemassa vain yksi syy, sipisin takaisin.
- Ovatko niiden hampaat rumat?
- No pöh, syy on erään autotehtaan, jonka katalysaattorit päästävät kaiken saasteen läpi pakoputkesta, oikeastaan jopa vielä vahvistavat niitä saasteita. Nämä ihmiset vain haluavat elää pitempään, siinä syy.
- Minä arvasin, minä arvasin, sen takia Suomessa ei ole ollut pitkään aikaan Isuzuja!
- Väärin, ei niin marginaali merkki täälläkään mitään saastuta, kyse on Toyotasta!
- Hmph, minusta tuntuu, että olet vetänyt liikaa sitä Rutinoffin öljynkäryä keuhkoihisi, Närä tuhahti.
- Hahaa, heti luuli, kumihuuli, hahaa.

Totta puhuen hengityssuojaimien käyttö oli kait kiinni käyttäjän flunssan leviämisen estämisestä ja ehkä joissain tapauksissa vielä ison kaupungin ilmansaasteiden torjumisesta. Mitään varmaa tietoa minulla ei siitä ollut, jotain tuollaista olin jostain lukenut.

- Hei, mennään tuonne, Närä osoitteli erästä korkeaa rakennusta.
- Ihan sama, käydään vaan siellä, myönnyin ehdotukseen.

Kävelimme ison risteyksen yli muiden perässä. Matkalla Närän osoittaman kohteeseen hän päätti yllättäen, ettei halunnutkaan sinne vaan erääseen toiseen isoon rakennukseen, se näytti kuulemma juuri sellaiselta missä meidän pitäisi ehdottomasti käydä. Koska en ymmärtänyt harakanvarpaista mitään, en voinut oikein olla päinvastaistakaan mieltä asiasta. Astelin siis Närän perässä sisälle 109-tavarataloon. Kolme ensimmäistä kerrosta meni ihan hyvin, ihmetellen naisten vaatteita, mutta neljännen kohdalla avasin suuni.

- Neiti Närä, eikö vielä tästä neljännestäkään kerroksesta löydy sopivaa mekkoa?
- Täh? papparainen kääntyi katsomaan minua.
- Naisten vaatteita, tämä hiton pilvenpiirtäjän korkuinen tavaratalo on täynnä vain naisten vaatteita.
- Hmph, johan kesti kauan tajuta, Närä tuhahti ja lähti alaspäin meneviä liukuportaita kohti.
- Ehehee, itse et olisi tajunnut sitä vieläkään.

Toisaalta ei tämä tavaratalokierros mitenkään hukkaan mennyt, sillä myyjät olivat varsin hyvännäköisiä nuoria japanilaisnaisia, joiden pukeutuminen oli talvesta huolimatta aika niukkaa ja paljastavaa. Tuo oli aivan toista mihin Suomessa oli tottunut. Lähinnä jostain pornokaupasta voisi Suomessa löytyä vastaavalla tavalla puettuja nuoria naisia. Täällä oli muoti aika paljon rohkeampaa, suorataan hävyttömän rohkeata. Tavaratalokierroksen jälkeen kävelimme ristiin rastiin paikallisia katuja ja törmäsimme paikalliseen parkkihallisysteemiin, jossa auto ajetaan eräänlaiseen nosturiosaan ja se nostaa auton ylemmäksi. Saattoihan sillä päästä myös alaspäin, sillä nosturin vieressä seinässä oli ainakin tolkuton määrä nappeja, vastaavia kuin hissien kerrosnapit. Kaikki kyltit nosturin luona olivat japaniksi, joten ymmärsimme niistä vain symbolisen tupakointikieltomerkin ja kellonajan 24:00 – 7:00, mutta emme sitä, mitä se rajoitti tai ei rajoittanut.

- Närä mene seisomaan tuohon nosturiin kun tuo Subaru on nostettu kerroksiin. Soitat sitten minulle kännykällä ja kerro minne päädyit, ehdotin matkakumppanilleni.
- Pöljä idea!
- Miten niin, tämähän on vain sellaista kokeilevaa turismia.
- En varppina ala maksamaan itseni pysäköinnistä jenin jeniä, saan seistä tässä kadulla ilmaiseksi vaikka viikon.
- Hah, mitä muka olet maksanut koko tällä matkalla, kysyn vaan?
- Kuusitoista suklaapatukkaa, entä sitten?

En saanut jallitettua vauhtipapparaista autohissiin, joten jatkoimme matkaamme pienille sivukaduille. Siellä vaikutti sellaiselta, että illemmalla meno voisi olla huomattavasti viriilimpää mitä nyt keskellä päivää. Aikamme katuja haahuiltuamme, palasimme asemalle ja nousimme takaisin junaan. Seuraava pysähdyspaikka oli Harajukun asema. Siellä minua kiinnosti oppaiden mainostama Takeshita Doori -ostoskatu, joka oli ainakin nuorison suosima.

- Onko täällä jotain autojuttuja? Närä uteli kun johdattelin hänet pois Harajukun asemalta.
- Mitä vielä, joku ostoskatu.
- Pyh, en minä mitään rättejä tarvi, pussihousut ovat vielä ehjät ja saappaat kiiltävät, vanhus esitteli pitkävartisia nahkasaappaitaan.
- En minäkään, mutta yritetään silti katsella paikkoja, ihan vaikka sivistysmielessä.
- Vai niin? Minä olen kyllä täysin sivistynyt vaatteiden osalta, nämä rätithän ovat todella kammottavia, Närä hiplasi telineessä olevia paitoja. – Sitä paitsi minulla on nälkä. Saako täältä mistään pizzaa?
- No nyt osuit asian ytimeen, sillä tämän oppaan kartan mukaan tuolla vähän etempänä on meidän Rax pizzapuffettia vastaava paikka, Shakey´s Pizza.
- Mitä vielä kuppaat? Närä kailotti ja lähti painelemaan katua eteenpäin kuin hirvi.

Lisäsin vauhtia ja väistelin paikallisia parhaan kykyni mukaan. Saavutin papparaisen kävelykadun päässä, ja vain sen takia, ettei hän tiennyt kumpaan suuntaan olisi siinä kohtaa kääntynyt. Siinä kohtaa huomioni kiinnittyi erään kaupan oven yläpuolella olevaan kylttiin, jossa luki ”ehkä söpö”. Se ei todellakaan tarkoittanut meitä, enkä tiedä mitä se tarkoitti paikallisella kielellä, varmaan jotain muuta kuin suomen kielellä. Vähän karttaa tutkaillen löysimme muutaman minuutin kävelyn jälkeen Shakey´s Pizza ruoanmättöpaikan. Kello oli onneksi vielä sen verran vähän, että pääsimme valitsemaan istumapaikkamme. 850 jenillä per nokka saimme syödä pizzaa, spagettia, paistettuja perunoita ja riisiä currylla niin paljon kuin sielu sieti.

- Me muuten päätettiin kerhon poikien kanssa lanseerata oma navikaattorimalli, Närä alkoi selittää kesken ruokailun.
- Vai niin, tulevatko siihen kaikkien Suomen Toyota-huoltojen pikavalinnat?
- Ei, vaan siitä tulee ennennäkemättömän kohtelias navikaattori jokaiselle itseään kunnioittavalle Toyota-kuskille.
- Jep, jep, eli liimaatte siihen pieniä Toyota-tarroja.
- Ei, vaan se juttelee kohteliaasti. Esimerkiksi vasemmalle kääntyessä se sanoo: ”Olisitko ystävällinen ja kääntäisit erinomaisen Toyotasi rattia vasemmalle. Muista huomioida mahdolliset muut Toyota-kuljettajat, sillä me olemme kaikki yhtä suurta perhettä.”
- Vau, miten tuon kaiken kerkeää sanoa ja vielä tajuta esimerkiksi Helsingin kaupunkiliikenteessä?
- Ihan helposti, me olemme tavallista välkympiä.
- Entä oikealle kääntyminen?
- ”Olisitko ystävällinen ja kääntäisin maailman parhaan auton, Toyotan, rattia oikealle. Älä välitä kevyestä liikenteestä, sillä se väistää ja kunnioittaa vastapestyä ja vahattua Toyotaasi automaattisesti.”
- Toinen vau! Entä jos minä satun ajamaan siinä rinnalla juuri fillarilla? Luuletko tosiaan että kumartelen ja kunnioitan mitään korvikeautoja?
- Hmm, navikaattorin myyntipakettiin pitää varmaan lisätä pesäpallomaila, Närä mutisi otsaansa kurtistellen.
- Vandaalit, murahdin naurua pidätellen.

Tämä Shakey´s Pizzan ruoka ei kyllä yltänyt oman mittarin mukaan lähellekään Suomen Rax pizzapuffetin vastaavaa. Ei siis sattunut omaan makuhermoon mitenkään positiivisesti. Kyllähän ruokaa söi, mutta jotenkin kaikissa pizzoissa oli vähän outo sivumaku. Siitä huolimatta kävin hakemassa kolme täyttä lautasellista ruokaa ja poistuimme sieltä varmasti vatsat turvoksissa. Oudointa paikassa olivat olleet kylmät Winter Special pizzat, jotka maistuivat mansikalta ja vaniljajäätelöltä. Ei oikein sovi meikäläisen käsitykseen hyvästä pizzasta.

- Otatko pullaa? Närä kaiveli pussihousujen taskuja päästyämme kadulle.
- No en varmaan ota, paljaaltako niitä taskussa pidät?
- Niin, ekolokinen vaihtoehto, papparainen tuumasi ja tunki aakkospullaa suuhunsa.
- No hyi hitto, en taatusti syö enää tekemääsi pullaa, ellei se tule suoraan uunipelliltä, puistelin päätäni syvän inhon vallassa.

Palasimme massut täynnä samaa reittiä rautatieasemalle ja nousimme junaan. Katselin kelloa ja totesin meidän kerkeävän käydä vielä hyvin piipahtamassa Shinjukussa ennen kuin toimistoistaan palaavat liikemiehet täyttävät kadut ja kulkuvälineet. Vannoutuneena oman auton käyttäjänä, en välittäisi olla junassa, josta voisi käyttää ennemminkin nimitystä sillipurkki.

- Mitä täällä muka on? Närä marmatti tapansa mukaan poistuttuamme junasta.
- En tiedä, tämä vaan oli niin lähellä ja aikaa on, että päätin tulla kurkkaamaan myös tämän asemantienoon.

Tutkailimme ensin asemaa sisältä ja siellä olevaa Lumina Est -tavarataloa. Päästyämme viimein ulos kadulle, Närä bongasi valkoisen taksin kadunvarresta.

- Kato, hieno Toyota Crown Super Deluxe Twin Cam 24, eikö olekin hieno peli?
- Ai tuo kenkälaatikkoa muistuttava auto?
- Se on vaan sinun mielipide, minun mielestä tuo on hyvin ajaton muotoilu. Menenkin kysymään tuolta taksikuskilta mitä se pitää Crownista?

Jäin vähän taaemmaksi, kun papparainen meni koputtelemaan taksikuskin ikkunaan. Pian autosta nousi Närää lyhyempi vähän tanakka japanilaismies, selittäen jotain. Arvelin miehen kysyvän minne Närä haluaisi mennä, mutta se oli vain puhdas arvaukseni. Närä taputti Crownin kattoa ja kehui sen olevan hyvin ajaton auto, suomen kielellä. Tästä japanilaistaksikuski ei pitänyt, vaan työnsi Närän pois ja alkoi välittömästi kiillottaa rätillä kohtaa johon papparaisen käsi oli osunut.

- Katso Rutinoffin kuski, se on yhtä tarkka autostaan kuin minä.
- Rutinoffin kuski, hai, Rutinoffin kuski, japanilaisukko seisahtui niille jalansijoille ja kääntyi katsomaan minua.
- Yes, minä olen, osoittelin itseäni.

Tämän jälkeen olisi tarvittu jo todella nopeaa tulkkia, sillä mies alkoi selitellä kädet heiluen vaikka ja mitä. Ymmärsin puheesta vain sanat Rutinoff ja Helsinki Finland, vaikka hän lausui ne jotenkin täysin eri tavalla, mitä itse olin tottunut. Närä yritti vielä kiilailla omilla kommenteilla väliin, mutta taksikuski ei ottanut niitä kuuleviin korviin. Loppujen lopuksi minulle ei selvinnyt miehen ilostuminen nimeni kuullessa. Närää se harmitti suunnattomasti vielä myöhemminkin, kun istuimme eräässä Mäkkärissä kahvilla.

- Se taksikuski tunnisti paskarottelo-Rutinoffisi, on varmaan Japanin huonoin auto.
- Tai tunnisti sen ajattomana autona, jota eivät mitkään automaailman kotkotukset vie mukanaan.
- Hei kato, Toyota Crown poliisiauto, Närä havahtui osoittelemaan kadulle.

Totta, papparainen oli bongannut musta-valkoisen poliisiauton, jonka katolla oli hervottoman iso punainen hälytysvalopaneeli. Auto oli onneksi pysähtynyt valoihin, joten kerkesin napata siitä kaksi kuvaa kamerallani. Närä puolestaan kerkesi räpsiä niitä ainakin kymmenen.

- Suomenkin rikollisuus puolittuisi, jos poliisit ajaisivat tuollaisilla näyttävillä ja kunnioitusta herättävillä poliisiautoilla.
- Mitä jos tekisitte kerhonne puolesta vaikka aloitteen tuosta jonkun kansanedustajan kautta, kait niistäkin joku ajaa tuulipuku kahisten Toyotalla?
- Hyvä idea, kirjoitankin sen heti ylös tänne ruutuvihkoon, papparainen innostui.

Hörpittyämme kahvit, poistuimme Mäkkäristä kadulle. Kiertelimme vielä jonkun aikaa paikallisia katuja ja kävimme yhdessä tavaratalossa. Emme ostaneet yhtään mitään tällä kertaa ja lopulta nousimme junaan, määränpäänä aamuinen lähtöasemamme. Matkalla hotellille toistimme julmalla tavalla itseämme ja ostimme jo tutuksi tulleesta ruokakaupasta ilta- ja aamupalat, sekä olutta ja suklaapatukoita. Närä osti myös punaisia karamellejä, jotka osoittautuivat erittäin happaman makuisiksi kirsikkakarkeiksi, joita maistelin tasan yhden kappaleen. Papparaisen mielestä ne olivat suorastaan erinomaisia.

Myöhemmin illalla kävimme tutustumassa Tokyo Toweriin. Koska maksoin pääsymaksut, lähti Närä käymään kanssani niin ylhäällä kuin pääsi. Ihan ylös piti mennä kahdella hissillä, ensin yhdellä Main observatoryyn ja sen jälkeen toisella Special observatoryyn. Näkymät sieltä olivat todella huimat ympäri Tokion. Tämä paikka piti ehdottomasti siis kokea pimeän aikaan, kuten me teimme. Saimme molemmat sieltä paljon hyviä kuvia valossa kylpevästä öisestä Tokiosta. Närä oli siitä niin tohkeissaan, etten kuullut koko tornissa vierailun aikana yhtään Toyota-kommenttia.

- Hieno päivä, paitsi se taksikuski, Närä tuumasi kömmittyämme peittojemme alle.
- Se oli vähän outo ukkeli, olisikohan ollut vanhoja, edesmenneen isäni, liikekumppaneita, jäin miettimään asiaa.
- Corolla-unia sinullekin vääräuskoinen, Närä toivotteli.
- Ihan sama, vetäiset zetaa minkä unien kanssa tahansa, öitä…


Lataa Oskari Närän ikioma Toyota-filmi.

Jatkuu...


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi