Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

7.6.2009

Takaluukkumies


- Toyota, rautavuori, Toyota, teräskuori, maine kauas kantautuu, paskarattaat sille liikennevaloissa antautuu ja pakoäänet kauas kantautuu!
- Mitä hittoa? nostin päätä tyynystä kuunneltuani hetken jollain käsittämättömällä nuotilla vedettyä luritusta.
- Sanoitan meidän kerholle uutta tunnusbiisiä, Närä ilmoitti nahkasaapas kädessään.
- Laulat siis saappaaseen, vai?
- Hmph, lankkaan saappaita ja sanoitan samalla, pöljä!

Jätin papparaisen pöljäilemään ihan itsekseen ja painelin ottamaan aamusuihkun. Onneksi olin saanut nukuttua yön kohtalaisen hyvin, mitä nyt joskus kolmen neljän välillä heräsin, enkä meinannut saada unta. Kumosin yöllä pari konjakkimyssyä ja uni tuli jälleen hyvin. Vessassa huomioni kiinnittyi suihkun jälkeen vessapaperirullaan, ihan kuin siinä olisi lukenut jotain. Katsoin rullaa tarkemmin ja totesin Närän olleen kovin virkeänä aamutuimaan. Rullan ensimmäisessä palassa luki: ”Pyyhi persesi Merssuun” ja seuraavissa palasissa luki vain ”Mersu”. Tekstin kirjoitusvirheet olivat tuttua ja turvallista Oskari Närää, ihan sitä itseään.

- Minä tiedän mitä tehdään tänään, vauhtivaari ilmoitti kun palasin suihkusta.
- No kerro, mutta etsitäänkö ensin joku aamiaispaikka?
- Mennään katsomaan Toyotia, seistään vaikka tuossa hotellin läheisen risteyksen kävely-ylikulkusillalla ja otetaan jokaisesta ohiajavasta Toyotasta kuva.
- Häh? käännyin katsomaan matkakumppaniani.
- Helppoa, eikä tarvitse matkustaa minnekään kauas, voidaan tilata vaikka pizzat jostain pizzeriasta sinne ylikulkusillalle.
- Tee mitä tykkäät, minä ainakin aion katsella paikkoja ja lähden tänään käymään Odaiballa.
- Ai jaa, siis jotain matkamuistoja ostelemaan, Närä tuhahti.
- Niitäkin, mutta siellä on mm. vapaudenpatsaan pienoismalli ja yökötyksenä pohjalla Toyotan uusien autojen näyttely.

Hyvä, että kerkesin lausetta loppuun, kun Närä oli jo pakannut kameransa ja singahtanut huoneen oven eteen, jotta varmasti pääsee mukaan. Yritin patistaa häntä seisoskelemaan vielä siellä ylikulkusillalla, mutta sen voisi kuulemma tehdä jonain toisena päivänä, nyt oli tärkeintä mennä katsomaan niitä uusia Japanin Toyotoja. Sain kymmenessä minuutissa itseni lähtökuntoon ja poistuimme hotellista. Kävimme ensin nauttimassa aamukahvit eräässä kahvilassa, jonka olin bongannut eilen illalla tehdyllä lenkillä. Katselin siellä matkaopasta ja totesin meidän joutuvan palaamaan takaisin hotellimme ohi, jotta pääsemme Odaiballe menevän rautatien varteen. Onneksi Tornin Tuijottajat olivat jättäneet hotellihuoneeseen myös tuhdin infopaketin Tokion nähtävyyksistä, siitä oli nyt huomattava apu kun mietin mitä tässä kaupungissa pitäisi nähdä.

- Oho, onkohan tuolla mellakka? osoitin risteystä, kun astelimme aamiaista täynnä olevien massujemme kanssa hotelliamme kohti.
- Siellä on varmaan sellainen sumo, näyttää ainakin isolta, Närä teki omia havaintojaan.
- Perkele, älkää nyt toisianne tappako, hähähää, tästä lähtee viimeinen pari hikisukkia! kuului samassa Ramben mekastus.

Kävelimme väkijoukon luo ja tottahan toki, sen keskellä oli tutussa Hankkijan t-paidassa Rambe Nokivasara tyhjän muovipussin kanssa. Jätti oli näemmä lähtenyt tekemään pisnestä heti aamusta. Yritimme Närän kanssa sivuuttaa porukan vaivihkaa, mutta Rambe huomasi meidät ja raivasi tiensä häntä päätä lyhyempien japanilaisten läpi.

- Mitäs palikat, ootte heränneet! hän kailotti kuuluvalla äänellä.
- Olisit vaan jäänyt haisemaan sinne hotellihuoneeseen, kuittasin takaisin.
- Hähähää, vitun hyvä huumori sulla. Minne menette, tulen mukaan, rahaa on, pistetään köyhät kyykkyyn, Rambe mesosi ja esitteli aivan tolkuttoman paksua setelinippua.

Eihän siinä auttanut muu kuin hyväksyä hinurikuski matkakumppaniksi, sillä miten tuollaisesta pääsee eroon ilman asetta, manailin mielessäni huonoa tuuria tämän matkan matkakumppaneiden suhteen. Jatkoimme matkaa esittämääni suuntaan, eli hotellin ohitse ja sen vieressä olevan temppelin sivuitse.

- Hähähää, ovatkos pojat olleet virkkaamassa myssyjä koko yön? Rambe osoitteli temppelin luona olevia pieniä patsaita, joiden päät olivat verhottu punaisilla virkatuilla myssyillä.
- Tosimies ei virkkaa, Närä tuhahti takaisin.
- Sitähän minä juuri yritin selittää, että teidän kaltaiset neidit on varmaan virkannut koko yön, hähähää.
- Menikö yö hyvin? utelin jätiltä.
- Hähähää, hyvin meni, mitä nyt se hieltä haiseva ravattipelle vinku oven takana pari tuntia, että muka hänen varaama huone.
- Olisihan sinulla ollut varaa ottaa omakin huone.
- Hähähää, heikkoja pitää sortaa, hähähää, Rambe vaan nauraa räkätti.

Kävellessämme mietiskelen, että mihinkähän hankaluuksiin tuo goljatti vielä meidät saa, luistaen kuitenkin niistä itse pois. Rambe kun oli hyvin tunnettu väkivaltaisesta ja todella arvaamattomasta käyttäytymisestään pääkaupunkiseudulla ja kohta nähtävästi myös Tokiossa. Yllättäen kuitenkin matka metroasemalle meni ilman välikohtauksia. Ostimme sieltä lippuautomaatista ladattavat matkakortit ja latasimme niihin kulkurahaa. Ainoa hidastava tekijä oli Närä, sillä hän halusi kuvata ihan kaiken, jotta voisi tehdä kerholaiset mahdollisimman kateellisiksi ja saisi kaikki rispektiämpärit itselleen loppuvuodeksi.

- Entä jos joku toinen tekee myöhemmin tänä vuonna Japaninmatkan? esitin mieleen tulleen kysymyksen.
- Eikä tee!
- Entä jos, mitä sitten?
- Se on matkija ja minä teen siitä valituksen kerhon korkeimmalle neuvostolle.
- Ethän sinä voi kieltää ketään matkustamasta Japaniin.
- Sitten minä otan enemmän kuvia ja saan sillä isoimmat rispektit, Närä ilmoitti ja alkoi räpsiä kamerallaan kuvia metron sisäpuolelta.

Ajoimme metrolla pysäkinvälin ja nousimme etsimään Odaiballe menevän junan laituria. Saimme hetken katsella karttoja ja opasteita, ennen kuin olimme täysin varmoja mihin suuntaan saappaiden kärjet tulee osoittaa. Metro itsessään oli ollut mukava kokemus pehmeine penkkeine ja viimeisen päälle siistinä. Juna-aseman laiturilla jouduimme odottelemaan seuraavaa junaa lasiovien takana, sillä raiteille ei päässyt vaikka olisi halunnut. Junamatka itse Odaiballe oli kiehtova, sillä sinne menevä juna teki täyden ympyrän kaupungin puoleisessa päässä, näin pääsimme näkemään maisemia todella hyvin.

- Hähähää, mä taidan alkaa hinailla junia, metrihinnalla, hähähää, alkaa tulla isoa rahaa, Rambe keksi kesken junamatkan.
- Totta, ainakin uutisten mukaan VR olisi kovastikin hinauspalvelun tarpeessa, oli sitten lehtikeli, liian kuuma tai liian kylmä, puhumattakaan auringonlaskusta ja noususta, kaikki kun tuntuvat vaikuttavan junaliikenteeseen tökkivästi, peesasin häntä tuossa ideassa.

Jäimme Odaiballa pois ensimmäisellä pysäkillä ja suunnistimme karttaani apuna käyttäen vapaudenpatsaan pienoismallin luo. Sieltä olivat erittäin hyvät näkymät Tokion kaupungin suuntaan. Sää oli aurinkoinen, joten senkään suhteen ei ollut valittamista. Pitkään emme voineet maisemia ihastella, sillä Närä hoputti meitä Toyotoja kohti. Ramben vaatimuksesta kävimme sentään patsaan tölläilyn jälkeen viereisen Aqua Cityn Starbucksilla kahvilla, jotka hän yllättäen tarjosi.

- Toyota, rakas, Närä huokaisi nähdessään ensimmäiset Toyota-liput Palette Townin vierellä olevan tien varrella.
- Eihän tuollaiseen edes aikuinen mies sovi, Rambe kommentoi alapuolella näkyvää punaista pientä autoa.
- Aika hienoja nuo Ladat nykyjään, totesin itse pientä punaista autoa katsellen.
- Täh? Närä katsoi minua kuin etuvetoasentaja takavetoista autoa.
- Ei uskoisi venäläiseksi, jatkoin piruuttani.
- Ei se olekaan, se on Toyota!
- Jaa, mikähän malli?
- Ööh, tuota…yyy…äääää…uuuu…
- Yäu, kuulostaa kyllä enemmän korealaiselta, piruilin lisää.

Koska asiasta ei tullut selvyyttä, lähdin jatkamaan matkaa, sillä aika näytti olevan hupaa myös täällä Japanissa. En mennyt ensin Toyotoja katselemaan, vaan kurvasin Venus Fortin puolelle, mikä sai Närän kiekumaan kuin palosireeni. Ilmoitin hänelle, että minä teen matkaa ihan omaa tahtia ja ellei se miellytä, saa herra mennä itsekseen minne haluaa. Rambe puolestaan käveli perässä huomattuaan kyseessä olevan naisille suunnattu paikka, siitä kait nimi Venus Fort. Paikka itsessään oli kovin vaikuttava tekotaivaskattoineen ja miellyttävine valaistuksineen. Oli siellä myös suihkulähde, jonka edessä Rambe kuvautti itsensä Närällä ilman paitaa ja ihan perällä myös vihkikappeli, joka ei meidän kolmikkoa kiinnostanut millään tapaa.

- Minulla on nälkä, taidan mennä lounastamaan tänne, osoitin erään ruokapaikan menua.
- Rambe maksaa, Rambe ei ole köyhä, hinausyrittäjä ilmoitti ja lähti rompostamaan ravintolan suuntaan.

Itse ruokapaikka olikin kerrosta ylempänä. Jouduimme ensin ilmoittautumaan kapean käytävän varrella olevan luukun luona. Kopissa istuva nainen neuvoi meidät ystävällisesti yläkertaan. Yläkerrassa meitä oli vastassa miespuoleinen tarjoilija, joka ei miellyttänyt Rambea ollenkaan.

- Äitis olisi saanut kahdesti miettiä kun sinut teki, Rambe ilmoitti tarjoilijamiehelle.
- Otan tämän, näytin menua tarjoilijalle.
- Mulle tämä, Närä tökki jotain toista lounaskokonaisuutta.
- Nämä, Rambe näytti kaikkia neljää lounasvaihtoehtoa.

Tässä vaiheessa tarjoilija putosi kuin apina puusta, raapien päätään ihmeissään, hymy kuitenkin sitkeästi huulilla. Kerroin hänelle englanniksi, että iso mies haluaa isot ateriat ja syö aina neljä lounasta samalla kertaa. Tässä vaiheessa englantia vähän ymmärtävä tarjoilija alkoi selittää innoissaan jotain omalla kielellä ja halusi kätellä Rambea. Rambe sylkäisi kämmeneensä ja kätteli tarjoilijan sellaisella voimalla, että pieni mies sai elämänsä ravistelut kaupan päälle. Ehkä siitä syystä ruoat meille toi toinen miestarjoilija, eikä hän mennyt missään vaiheessa Ramben lähelle.

- Hyvää ruokaa, Närä ilmoitti ruokailun lomassa.
- Todella maittavaa, myönsin.
- Rrrröööööyh, vähän akkojen kokoa nämä annokset, mutta menettelee, Rambe kuittasi kolmannen lounaansa kohdalla.

Ruokailu oli ohitse noin tunnissa ja lähdimme jatkamaan matkaamme. Tällä kertaa käytäviä katsellessamme eteen tuli History Garage kyltti. Närä purnasi ensin vastaan, mutta näytin sen yläpuolella olevaa ”Presented by Toyota” tekstiä ja vanhukset saappaat saivat siivet. History Garagessa oli kaikenlaista autoiluun liittyvää sekä vanhoja autoja, pääasiassa muita kuin Närän suosikkimerkkiä. Närä innostui jostain vanhasta Toyotan raadosta, mutta minua kiinnosti eniten Paluu Tulevaisuuteen leffoista tuttu De Lorean urheiluauto. Rambe puolestaan ihastui kahteen oikeankokoiseen Texacon polttoainepumppuun, sillä ne sopisivat kuulemma hyvin hänen hinausautopajalleen.

- Yök, paska Mustangi, yök patonkipaska Citroen, yök tuota en tunne, mutta silti yök, Närä kommentoi eri automerkkejä kävellessään niiden ohitse.

Visiitti tuossa historian havinaa kuhisevassa paikassa ei ollut kovin pitkä, sillä papparaista poltteli kovasti päästä kuvaamaan niitä uusia Toyotan malleja. Näin ollen poistuimme historian lehdiltä ja suuntasimme nenämme kohti tätä päivää ja nykyaikaa.

- Oooh, uuuuh, vauuuu, jeeess, Närä innostui ääntelehtimään astuttuaan sisälle Toyota City Showcase näyttelyrakennukseen.
- Taidan hinata itteni paskalle, alkoivat ne makaronit pierettää, Rambe ilmoitti ja lähti etsimään vessaa.
- IQ, apus eka sisällä, Närä hihkaisi ja tälläsi itsensä istumaan punaiseen pikkukinneriin.

Hetken sisällä riehuttuaan hän avasi oven ja ojensi kameransa minulle. Minun pitäisi ottaa hänestä nyt ainakin jokaiselta neljältä sivulta yksi kuva, mieluimmin useampi. Otin kameran vastaan ja lupasin kuvata herraa pienessä peltipurkissa. Katselin tuota kinneriä tarkemmin ja totesin siinä olevan ihan sopivan kokoinen auto myös meikäläiselle, eipähän kaikenmaailman loiset tulisi kyytiin. Tilaa tuossa olisi ihan tarpeeksi tällaiselle poikamiehelle ja mahtuu siihen kyytiin myös apukuski, mikäli sellainen sattuisi jostain löytymään.

- Närä, onko Toyotan logotehtaalla sattunut joku kämmi?
- Mitä, missä kämmi?
- Katso nyt tuota keulan merkkiä, eihän siitä saa selvää elävä Erkkikään, viittoilin IQ keulaa.
- Pöljä, se on uutta tisainia.
- Tisainia, onko se japania?
- Enkkua pöljä!
- Miksi täällä ratissa on normaali Toyotan logo, arvotaanko niiden paikat tehtaalla vai kännissäkö näitä nykyisin, laman painaessa päälle, tehdään?
- Hmph, en keskustele autonrakennustekniikasta siitä mitään ymmärtämättömän kanssa, Närä ilmoitti kädet puuskassa.
- Teillä on sitten varmaan siellä kerholla täysi hiljaisuus, vastasin mokomaan kommenttiin samalla mitalla.
- Kuinka niin?
- Ne jotka ymmärtävät jotain autonrakennustekniikasta eivät aja tai ainakaan omista Toyotaa, ehehehee.
- Hmph!

Seuraavaksi jatkoimme matkaamme kohti eri Corollan malleja, joita riitti useampia pällisteltäväksi ja kylmien tyyppien ottamista varten. Ainoa auto jossa itse kävin, oli juuri tuo äskeinen IQ, jonka luo palasin Närän kuolatessa Corolla Axio pappasedania. Täällä näyttelyssä ymmärsin myös sen miksi minä eikä myöskään Närä ollut tunnistanut Toyotia liikenteestä, sillä niissä useimmissa oli joku ihan ihmeellinen keulalogo. Takana niissä oli kyllä Toyotan ihan normaali logo, mutta keulassa ei, mikä ihmetytti minua. Närä ei osannut antaa siihen mitään selitystä, nikotteli vain jotain asiaa häneltä pari kertaa tiedustellessani.

- Farkku-Corolla, oooh, kuului Närän huokailu vähän etempää.
- Voi helvetti että on ruma, kommentoin Corolla Rumionia.
- Tule katsomaan, tänne takakonttiin mahtuu äijä, Närä mekasti sinisen farmari mallisen Corolla Fielderin takaluukusta.
- Hei, tule nyt pois sieltä, patistin papparaista pois auton takaluukusta.
- Kato nyt, varmasti kokoluokkansa tilavin farmari, ei mikään pelle Primera, vaan ihan oikeasti tilava farmari, Närä jatkoi.
- Ei kiinnosta, korvikeautoja kaikki tyynni.
- Kato nyt, kato miten kaikki on viimeistelty viimeisen päälle, menee heittämällä ohi Lexuksen laadun.
- Tule nyt pois sieltä takaluukkumies, patistelin vanhusta.
- Kaikkien paskarattaiden takaluukkuun ei mies mahtuisikaan, mutta Corolla farmarin takaluukkuun mahtuu.

Viimein sain vanhuksen houkuteltua ulos takaluukusta ja pääsimme taas yhden Toyota-mallin verran eteenpäin. Olin itse kävellyt nuo automallit läpi kameran kanssa muutamassa minuutissa, mutta Närä ei niin helposti päässyt eteenpäin. Meillä meni varmaan tunti toista pelkästään yläkerran nuohoamiseen. Sen jälkeen laskeuduimme alakertaan, jossa oli Toyotan formula-auto. Sen äärellä piti ottaa taas useita kuvia Närästä, niin että formula näkyi eri kulmista hänen takaansa.

Kerkesin jo hetken ihmetellä Ramben viipymistä, kun huomasin hänen olevan sellaisen pelin luona, jossa syttyy valoja eri kohtiin ja niitä pitää painella mahdollisimman tarkasti ja nopeasti. Jätti oli kerännyt ympärilleen todennäköisesti sen pelin ennätysyleisön. Alakerrassa oli Toyotan isommat mallit ja pakettiautot. Siellä totesin, että Camryn ja Crownin keulalla oli aivan normaalit Toyotan logot. Toyota Mark X keulalla sen sijaan oli puhdas X muotoinen logo, joten sillisalaatti sillä rintamalla oli riittävä. Autoja katsellessa kiinnitin vielä huomiota yhteen seikkaan. Jokaisessa täällä olevassa autossa oli joku automaattisesti vaihtava laatikko, lienevätkö japanilaiset laiskoja kepin vispaajia.

- Närä, sinun autosi on museokamaa, siinä on joku ylimääräinen poljin, ajatko todella jollain museolla?
- Täh? papparaisen pää nousi erään tila-auton sisustasta.
- Vaihdatko vielä itse vaihteita, näissä kaikissa on joku automaattilaatikko.
- Meillä jokaisella Toyotan omistajalla on ollut mahdollisuus oston yhteydessä valita ottaako automaatin vai manuaalivaihteiston.
- Ihan kaikillako? Entä jos ostan kasikakkosen takaveto Corollan, saanko siihenkin oston yhteydessä valita haluamani laatikon?
- Pöljä, uusia tarkoitin!

Menin itse ainakin ihan sekaisin alakerrassa olevien eri mallin suhteen, sillä ainakaan minulle ei sanonut mitään mallit Passo Sette, Sienta, Porte tai Conte. Kaikesta päätellen ne eivät sanoneet mitään matkakumppanillenikaan, sillä hän kuvasi kaiken tarkasti ja teki vielä muistiinpanoja kynä savuten. Taitaa internetin kaista olla Närällä kotiin päästyään kovalla koetuksella, kun hän hakee lisätietoja noista malleista, loistaakseen kerhollaan tiedoilla.

- Menen istumaan tuonne yläkerran kahvilaan, tule sinne kun olet saanut käytyä kaikki läpi, en jaksa enää katsoa yhtään uutta Toyotan mallia, alkaa vetää jo silmiä kieroon.
- Hah, tosimies jaksaa vaikka läpi yön, Närä vakuutteli ja jatkui alakerrassa olevan Hiacen tutkimista.

Nousin portaat ylös ja menin kahvilaan, jossa tilasin itselle kahvin. Hetken päästä Rambe tuli viereeni kahvikupin kanssa.

- Hähähää, kävin paskomassa geishojen pyttyyn.
- Jaa, siis japanilaisten pyttyyn vai?
- Ei kun geishojen, kävin naisten vessassa, voi sitä metakkaa ja riemua mitä meikäläisen paskanhajusta tuli, hähähää.
- Mitäpä pidät Tokiota tai tästä näyttelystä?
- En pidä, eihän täällä ole miesten vehkeitä yhtään, ei ainoatakaan isoa autoa, jotain hinailtavia paskakikkareita, joita löytyy Helsingistäkin ihan tarpeeksi.
- Onko miten pukannut keikkaa viime aikoina?
- Pukkaa, pukkaa, parkkipaikathan ovat täynnä hinailtavia autoja, hähähää.
- Rikkinäisiä vai?
- Mistä minä sen tiedän, otan hinaukseen minkä tahansa auton, omistaja saa sen takaisin maksamalla hinausmaksun. Se on sitten aina tuplamaksu jos auto pitää palauttaa samaan paikkaan josta sen hain.
- Että sellaista pisnestä, naurahdin.
- Köyhän on pakko yrittää, vaikka sitten väkisin ja kurkusta puristamalla, hähähää.

Istuimme siinä Ramben kanssa turinoimassa varmaan pari tuntia, ennen kuin Närä saapui paikalle kovin voipuneen oloisena. Kävin hänelle kupin kahvia, jotta mies saa vähän huokaista. Saimme kuulla, että Lexuksiin asti oli virta riittänyt todella hyvin, mutta siinä kohdin niiden heikko laatu oli vienyt voimat, kun hän oli niin kovin tottunut hyvä laatuisiin Toyotoihin.

- Eiköhän lähdetä hotellia kohti, minulle ainakin riittää tälle päivälle tämä ravaaminen, ilmoitin porukalle.
- Känni päälle ja geishaa petiin! Rambe innostui.

Poistuimme näyttelytilasta suoraan viereiselle juna-asemalle, jossa hyppäsimme seuraavaan Tokion keskustan suuntaan menevään junaan. Kuljimme nyt täysin saman matkan junalla ja metrolla vastakkaiseen suuntaan. Hotellia kohti tallustellessamme piipahdimme eräässä pienessä ruokakaupassa. Ostin sieltä purkkinuudeleita, olutta, purkin pillisakea ja paikallista pullaa ilta- sekä aamupalaksi. Rambe osti kaksi muovikassillista olutta ja Närä muutaman suklaapatukan sekä japanilaisen sarjakuvalehden.

Hotellille päästyämme Rambe meni omaan huoneeseen kahta kerrosta alemmaksi ja me Närän kanssa yhteiseen huoneeseemme. Närän alkaessa tutkia päivän kuvasaalista, minä aloin maistella paikallisia oluita. Ne maistuivat aika lailla samalta mitä suomalaiset oluet. Pillisake sen sijaan oli sen kaltaista ketunmyrkkyä, että tälläsin loput purkista Närän eteen, joka vähän sitä maisteltuaan kävi kaatamassa tärpätin lavuaariin. Meidän loppuilta meni lokoisasti televisiota katsellen. närä otti jokaisesta televisio-ohjelmasta valokuvan, ihan vain muistoksi hänelle itselleen.


Lataa Oskari Närän ikioma Toyota-filmi.

Jatkuu...


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi