Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

24.5.2009

Väykky-äijä


Heräsin säpsähtäen tolkuttoman äänekkääseen japaninkieliseen molotukseen. Pomppasin ylös sängystä aivan varmana siitä, että tupa oli täynnä kutsumattomia kimonopukuisia. Toivuttuani jotenkin tuosta shokista, tajusin Närän vain katselevan paikallista televisiokanavaa.

- Mitä helvettiä, eikö tuota saa pienemmälle? karjuin papparaiselle.
- Sieltä tuli äsken kuusi Toyota-mainosta peräkkäin, siis kuulitko, kuusi!
- Aivan sama, vaikka seitsemän, ei nyt jaksa oikein kiinnostaa, puhisin suunnistaessani vessaa kohti.
- Älä mene sinne! Närä pomppasi eteeni kun olin kiertämässä sänkyä.
- Täh, vessaan ajattelin mennä, kuselle tarkemmin sanottuna.
- Älä mene, se on riivattu.
- Häh, mikä on?
- Vessanpytty, se kusi minua pyllyyn.

Työnsin papparaisen syrjään ja astelin ensimmäistä kertaa elämässäni japanilaiseen vessaan. Tarpeita tehdessä totesin vessanpytyssä olevan nappeja enemmän mitä Rutinoffissa, lieneeköhän jopa ilmastoitu. Jotain vesisuihkun kuvia niissä näytti olevan, joten päättelin Närän tapansa mukaan painelleen nappeja mistään mitään ymmärtämättä.

- Tekikö se sinulle mitään? Närä uteli palatessani vessasta.
- Puraisi varpaasta, pitää muistaa varoa jatkossa, vastasin mahdollisimman vakavalla naamalla.
- Mi-minä ainakin menen sinne vain kengät jalassa, papparainen vakuutteli.
- Mitä tämä on? hämmästelin ikkunalla olevia tarvikkeita.
- Siinä on viesti, Närä opasti.

Totta tosiaan, otin käteeni ikkunalla tavaroiden keskellä olevan paperilapun. Lapussa Tornin Tuijottajat toivottivat meidät tornillisesti tervetulleeksi. Ystävällisyyden osoituksena he olivat jättäneet käyttöömme kaksi kiikaria, kaksi sanelinta sekä kuusi muistiinpanovihkoa tornin tuijottamisen muistiinpanoja varten sekä luonnollisesti nipun kuivamustekyniä. Piirsin yhden vihkon ensimmäiselle sivulle kuvan autostani, tai ainakin etäisesti autoani muistuttavan kuvan. Seuraavalle sivulle piirsin kolmion ja alle tekstin TOYOTA.

- Mikä tuo muka on? Närä puuskahti selkäni takaa.
- Pyhä Toyotan kolminaisuus.
- Mikä, mikä se muka on?
- Korjaamo, hajottamo ja paalaamo.
- Hmph, onpahan jälleen vitsikästä, ei muuten naurata yhtään, vaippa!

Hetken pyhästä Toyotan kolminaisuudesta kinattuamme, ilmoitin lähteväni katselemaan mitä hotelli tarjoaa ja sen jälkeen etsimään ruokaa suuhun. Kello oli jo lähemmäs iltapäivän viittä paikallista aikaa, eli olin saanut nukuttua nelisen tuntia ennen Närä-herätystä. En yllättynyt ollenkaan, että papparainen lähti myös mukaan. Ajoimme hissillä alakertaan tutkimaan siellä olevaa infotaulua, jossa oli lueteltu hotellin ravintolat. Kiertelimme hetken pitkin käytäviä ravintoloita bongaillen ja kävimme hotellin alakerran ostoshelvetissä toteamassa, ettei se ollut ainakaan meitä varten.

- Apus eka tuolla parkkiksella, Närä vinkaisi kun astuimme ulos hotellin pääovesta.
- Täh, missä?
- Tuolla noin, menen bongaamaan Toyotia! papparainen viuhtoi jo kaukana.

Astelin hänen perässään hotellin vieressä olevalle isolle parkkipaikalle. Ensimmäisenä siellä huomioni kiinnitti Porschejen iso määrä. Siellä oli muutama Cayenne ja pari 911 mallista. Lexusta, Nissania ja Toyotaa parkkipaikalla oli aivan riittämiin, mitä puolestaan en pitänyt ihmeenä. Närä kailotti naama punaisena, että Japani pitäisi vapauttaa kaikista muista automerkeistä paitsi Toyotasta, sillä muut kuulemma pilaavat ilman.

- Rutinoffin kuski, Rutinoffin kuski, kantautui korviini tuttu kilkatus.
- Pasi perkele, etkö anna hetken rauhaa?
- Kauko sanoi, että voisin lähteä ihan hyvin teidän matkaan, minne tahansa, Pasi sanoi singahdettua eteeni.
- Enpä ihmettele, hymähdin into piukassa hyppivälle hintelölle.
- Minun pitää huomenna opiskella, saanko tänään sillailla teidän kanssa pitkin Tokiota, saanhan?
- Ajattelimme mennä syömään jotain, ei mitään sen isompaa.
- Voin minä sillailla teidän kanssa syödessäkin, nastaa.

Minua hymyilytti ja vitutti yhtä aikaa Pasi ja hänen meuhkaaminen. Toisaalta, saihan hän tulla mukaan, tuskin tuosta kukkakepistä mitään harmiakaan olisi, jos vain kestää hänen viisivuotiaan tasolla olevan kälättämisen. Viimein Närän tutkittua parkkipaikan autotarjonnan, lähdimme astelemaan kohti Tokyo Toweria. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä mistä löydämme ruokapaikan, joten valitsin tornin suunnan.

- Kato puhelinkoppi, äiti sanoi soittaneensa nuorena likkana usein sellaisesta, Pasi kommentoi harmaata puhelinkoppia.
- Kyllähän sinäkin Pasi olet puhelinkoppiaikaan ollut elämässä kiinni, heitin oman kommentin.
- Niin, mutta minä en saanut soittaa niillä, kun ne äidin mukaan vievät turmelukseen kaikenmaailman senssilinjoineen.

Seuraavaksi Pasi alkoi kertoa, että päästyään huoltoneuvojaksi, hän oli saanut käyttöönsä oman työsuhdekännykän ja kannettavan tietokoneen. Vaihdettuaan jälleen kerran työpaikkaa, olivat nuo laitteet jälleen vaihtuneet, kuten myös työsuhdeauto. Tästä päästiin jälleen Närän mieliaiheeseen, eli keskustelemaan Toyotoista, jonka huoltoneuvojana Pasi aloittaa virallisesti tämän Tokion-matkan jälkeen. Pääsimme jutustelun lomassa Tokio Towerin juurelle sitä ihastelemaan. Se oli aika vaikuttava ilmestys, varsinkin näin läheltä katsottuna.

- Sitähän minäkin, että vain homot ajaa Mersuilla, Närä kiekui jollekin Pasin kommentille.

Samassa vieressä seissyt iso bodari pyörähti ympäri ja tarrasi papparaista rinnuksista kiinni. Hetkessä Närän saappaat olivat niin korkealla, että lyhyempi ihminen olisi kävellyt hänen alitseen kumartumatta.

- Että mitä tuli sanottua? bodari kysyi selvällä suomen kielellä.
- Mersu on ihan homojen auto, Närä toisti kantansa.
- Taidat olla joltain ruotsinkieliseltä alueelta, sanoin bodypellelle.
- Kuinka niin?
- Taisi sattua pyllyyn tuo kommentti turhankin kovasti, vai?
- Ja mikähän mies se sinä sitten olet? mies laski Närän alas ja kääntyi minua kohti.
- Työskentelen täällä Tokiossa Mersuja maahantuovassa yrityksessä laaduntarkkailijana. Omistatko muuten Mersun?
- Joo, omistan, väyrysen, olen Väykky-äijä Sipoosta, jätin silmät alkoivat loistaa.
- Hienoa, vanha taksi kenties?
- Joo, miljoona ajettu ja ikää vain kuusi vuotta.
- Ajoiko jo isäsi Mersulla?
- Joo, ostin tämän nykyisin isältä, piti vähän hitsata ovia ja takaluukkua, muuten kova peli. Isä on meidän Väykky-pappa.
- Soittelepa tähän numeroon, voisin tarjota sinulle hommia, ihan sellaisia kansainvälisiä, raapustin nopeasti taskusta kaivamalle paperilapulle puhelinnumeron.
- Joo, ihanko palkkatyötä?
- Joo, vastasin samalla tavalla venyttäen, vaikka anaboliset steroidit eivät olleetkaan jumittaneet aivojani.
- Kamu? jätti ojensi kättään kohti.
- Joo, vastasin kätellessäni jättiä.

Närä oli mennyt ihan valkoiseksi tuosta välikohtauksesta ja Pasi puolestaan oli paennut tien toiselle puolen juoma-automaatin taakse. Meidän piti houkutella hintelöä vartti, ennen kuin hän uskalsi lähteä mukaamme. Kävelimme varmuuden vuoksi toisella puolen katua, mitä torni oli, ettei se äskeinen lihaskimmpu saanut päähänsä tulla kysymään jotain siitä homottelusta.

- Minkä numeron annoit sille? Närä tiedusteli.
- Luottokorttien kuoletusnumeron.
- Hähähähää, siinä kuolee unelma kansainvälisestä työstä, mokomakin saksanpaskaseisojalla ajava, Närä hähätteli tyytyväisenä.
- Mi-minä olen kyllä hakenut myös Mersun huoltoneuvojaksi, Pasi ilmoitti.
- Täh, haetko yleensä kaikkien merkkien palvelukseen? kummastelin miehen intoa.
- Haen, tai oikeastaan äiti hakee internetissä, kun minä en saa sitä käyttää kotona kuin iltapäivälehtien lukemiseen kuuden ja viisi yli kuuden välillä.
- Siis heräät aamulla lukemaan viisi minuuttia iltapäivälehtiä? kummastelin.
- Eiku illalla töiden jälkeen.

Pasi kertoi, että Mersun maahantuoja oli ollut kyllä hänestä erittäin kiinnostunut, mutta ei voinut sillä kertaa tarjota miehelle työpaikkaa. Hän kertoi myös, että äidin mukaan tiheä työpaikan vaihtaminen ei sammaloiduta, vaan pitää aivosolut kiivaassa liikkeessä. Omasta mielessäni tuossa yhtälössä oli jotain hyvinkin pahasti pielessä, sillä eihän nyt kukaan voi vaihtaa merkistä toiseen heittämällä ja vielä huoltoneuvojaksi, joka on käsittääkseni vaativa homma. Tai oikeastaan oli, sillä Pasin tapaamisen jälkeen olin alkanut luottaa enemmän jopa lottoon ja kristallipalloon kuin eri automerkkien huoltoneuvojiin.

- Hmm, minnehän nyt, katselin ympärilleni eräässä risteyksessä, jossa näytti olevan kahvila ja 7-Eleven kauppa.
- Lihapullia ja pottumuusina, nam, Närä maiskutteli huuliaan.
- Makaronilaatikkoa, nam minulle, Pasi lipoi huuliaan.
- Mennään tuonne, viittoilin katua alaspäin.

En tiennyt yhtään, minne olimme menossa, mutta oliko se nyt edes ihme näin isossa kaupungissa. Kävelimme hetken matkaa katua alaspäin, kun Närä huomasi kiinnostavan näköisen ruokapaikan kadun toisella puolen. Harpoimme yli ja menimme katsomaan millainen paikka olisi kyseessä. Paikka oli täysin japanilainen, mutta sillä oli kuvallinen ruokalista ulkopuolella. Jos joku olisi kysynyt minulta sen nimeä, olisin vastannut, että noin kuusi harakanvarvasta. Ihan tarkkaan en osannut edes sanoa niiden kirjoitusmerkkien lukumäärääkään sen kyltistä.

- Mennään vaan tänne, en jaksa koko iltaa kävellä ympäri Tokiota, myönnyin Närän ehdotukseen ja astuin ensimmäisenä sisälle ruokapaikkaan.

Samassa meidät toivotettiin tervetulleeksi japaniksi ja tiedusteltiin kolmea sormea heilutellen, että onko meitä tosiaan kolme. Nyökyttelin vain ja meidät istutettiin lähimpään pöytään, johon ilmestyi hetkessä jokaiselle vesilasit ja pienet kupit, joissa oli joku möykky ja nestettä.

- Nuuh, ei tämä ainakaan saippuaa ole, Pasi totesi työntäessään nenänsä kuppiin.
- Ei niin, haistelin itsekin lämmintä möykkyä.
- Hyvää, Närä heitti myökyn tuulensuojaan ja ryyppäsi nesteet perään.
- Tuntuuko mitään oireita, kysyin häneltä parin minuutin päästä.
- Nälkä, onkohan täällä pottumuusia?
- Tässä on menu, katso siitä, tyrkkäsin toisen menuista hänen käteensä.

Söimme myös Pasin kanssa möykyt samalla kun mietimme mitä ihmettä söisimme. Menussa ei ollut sanaakaan muulla kielellä kuin japaniksi ja kuvatkin olivat jollain tapaa sellaisia, ettei niistä päässyt selvyyteen mitä ruoka oikein on. Riisin me tunnistettiin, mutta siihen se sitten jäikin. Hetken päästä tarjoilija tuli oletettavasti kysymään mitä haluamme syödä.

- Pottumuusia ja lihapullia, Närä ilmoitti.
- Ah? tarjoilija ahkäisi.

Kokeilin heittää Närän ehdotuksen tarjoilijalle englanniksi, mutta sain vastaukseksi vain pään pyörittelyä ja hymyilyä. Sitten kokeilin ihan perussanoja englanniksi, mutta mikään ei saanut tarjoilijalla lamppua syttymään. Katselin samalla ruoka-annoksia ja mietin mitä hittoa täällä voisi syödä.

- Chicken? kokeilin vielä kerran.

Vastaukseksi sain jälleen jotain käsittämätöntä, josta käsitin, ettei hän ymmärtänyt yhtään mitään. Lopulta hoidin asian kotkottamalla kuin kana, samalla käsiä siipien lailla heiluttaen. Tästä tarjoilija ilahtui kuin Toyota-mies uusista paksummista pelleistä ja alkoi esitellä yhtä menun annoksista. Se näytti kuvassa melko pieneltä, mutta päätin tilata sen, kun kerran tiesin mitä olisi tulossa. Minun ja tarjoilijan välisestä keskustelusta Närä oli viisastunut sen verran, että tilasi samanlaisen annoksen, kuten myös Pasi-peesaaja.

- Tämähän on hyvää, totesin maistaessani friteerattuja kanapalleroita, joita tarjoilija kiikutti eteemme.
- Pitää ottaa kuva ja lähettää muille kerholaisille, Närä sihtaili kännykkäkamerallaan kanapalleroita.
- No Pasi, miltä maistuu? kysyin mieheltä.
- Narskuu hampaissa ja sisus maistuu kanalta, em mä tiä?
- Syöpäs nyt tai soitan äidillesi ja kerron, että aiheutat hankaluuksia jo ensimmäisenä iltana.
- Okei, vaikka ei tämä mitään hyvää ole.

Minulle oli ihan sama oliko Pasi kanan ystävä vai ei, mutta hän oli ottanut samanlaisen annoksen ja se oli hyvä syödä, ellei halunnut etsiä itselle omaa parempaa ruokaa. Ruokailun jälkeen Närä alkoi kaivella salaperäisesti hymyillen pussihousujensa taskuja. Oletin hänen etsivän kolikoita ruoan maksamista varten, mutta niin ei tällä kertaa ollutkaan. Pöydälle ilmestyi Toyota-pinssi, jossa oli automerkin nimen lisäksi auton kuva ja pienellä teksti Finland. Laittaessani kuppiin laskun päälle rahaa, Närä laittoi pinssin päällimmäiseksi. Maksoin pyytämättä meidän kaikkien aterian, sillä ateria oli ollut hyvin halpa ja tuskin Pasin äiti oli hänelle kovin isoa matkakassaa mukaan antanut.

- Nyt jänskättää, Närä oikein tärisi, kun tarjoilija kävi hakemassa laskukupin.
- Jaa, niin mikä?
- No tuo pinssi, se on meidän kerhon uusi maailmanvalloituspinssi.
- Eih, tekö muka Suomesta käsin valloitatte maailman Toyotoillanne?
- Kohta näet, alkaa olla pian myös Japani valloitettu, Närä intoili.

Kuvittelin täällä olevan palvelun vähän nopeampaa, mutta jostain syystä tarjoilija katosi keittiön takana olevasta ovesta ja viipyi matkallaan melko pitkään. Minulla kävi jo mielessä, että tyyppi keikkasi meidän rahat ja lähti vetämään sakekännit lähimpään juottolaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan tarjoilija palasi paikalle ison lehtinipun kera. Vaihtorahojen ohella hän läväytti pöytään nipun painotuotteita ja viittoili Närää ottamaan ne kaikki mukaansa. Koska lasku oli maksettu, jätin kuppiin tippikolikoita ja nousin pöydästä.

- Ota ne mukaasi! komensin Närää, joka katsoi painotuotteita silmät suurina.
- Niin mutta kun…
- Ei mutinoita, lehdet kainaloon ja menoksi, pitää päästä lepuuttamaan.

Viimein papparainen totteli ja otti nipun kainaloonsa. Hetken kadulla käveltyämme hän alkoi juputtaa lehtien painavan ja olevan hankalia kantaa.

- Mikä nyt ahdistaa, eikö ilmaiset näytteet miellytä? tivasin häneltä.
- Paska Mazda, nämä kaikki on jotain aneemisia Mazdan esitteitä ja Mazdan lehtiä, mokomakin kopioauto.
- Ehehee, saitko sinä Toyota-pinssin vastalahjaksi sylillisen Mazda-tietoutta? repesin täysin.
- Sain.
- Et jätä niitä mihinkään, täällä on roskaaminen kielletty, lisäsin miehen tuskaa.
- Ei muuten naurata yhtään, papparainen tuhahti ja tiukensi otettaan nivaskasta.

Palasimme samaa reittiä hotellille ja minä menin iltakonjakin jälkeen suoraan petiin ja vetäisin zetat.


Lataa Oskari Närän ikioma Toyota-filmi.

Jatkuu...


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi