Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

10.5.2009

Haista home, vanha pieru


Luulin olevani ensimmäisenä lipputiskillä, mutta erehdyin jälleen kerran. Närä oli saappaanmitan nopeampi ja alkoi selittää tiskillä suomen kielellä suu vaahdossa, että hän haluaa ehdottomasti sellaisen huoneen josta on näkymä Toyotia täynnä olevalle parkkipaikalle.

- Toyota? tiskin takana oleva pieni nainen kysyi ihmeissään.
- Wrooom, wrooom, Corolla, Närä päristeli ja teki käsillä rattia pyörittäviä liikkeitä.
- Finland? toinen virkailija kysyi meitä osoitellen.
- Jee, Finland, Närä innostui.
- Haista home vanha pieru, virkailija numero kakkonen totesi hjuvin huonolla suomen kielellä.
- Täh? Närän suu loksahti auki kuin Corollan konepelti tienvarressa menon hyytyessä.
- Haista home vanha pieru, virkailija toisti suu hymyssä.

En voinut muuta kuin nauraa ääneen, sillä vauhtipappa oli näemmä kohdannut vertaisensa, tosin nyt naispuoleisen ja ulkomaalaisen. Aikani hekotettuani kysyin naisilta, että puhuvatko he enemmänkin suomea, tällä kertaa englanniksi. Vastaus oli, että vain muutaman ulkoa opetellut lauseen. Tuo äskeinen oli kuulemma tervehdys vanhemmille miehille. Sen piti olla lauseen opettajan mukaan suuri kohteliaisuus iäkkäimmille herroille. Mieleeni tuli heti montakin asiaa, joita olisin voinut heille opettaa, mutta tyydyin kysymään miten pääsemme Tokyo Tower hotelliimme.

- Kysy siltä mitä mieltä se on Toyotasta, Närä sipisi vierellä.

En olisi muuten reagoinut papparaisen pyyntöön millään muotoa, mutta hän hieroi samalla varpaitani nahkasaappaan kannalla. Minun ei siis auttanut muuta kuin kysyä asiaa neitosilta.

- Toyota, kihihihii, Toyota, kihihihii, haista home vanha pieru, virkailija numero kakkonen kihersi.
- EN MINÄ NIIN VANHA OLE! Närä kimpaantui.
- Mitä mieltä olette Toyotasta? utelin neitosilta uudelleen lontooksi.

Sain tällä kertaa hieman yskähtelevän vastauksen englanniksi, että heidän mielestä Toyota on vanhojen seniilien papparaisten ja perheellisten auto. Nissan oli kuulemma nyt erittäin pop, jokaisella itseään kunnioittavalla menestyjällä oli kuulemma alla nyt Nissan GT-R ja vähemmän menestyjällä Cube.

- Mitä ne sanoi, kehuiko ne? papparainen nyki minua hihasta kuin viisivuotias ADHD äitiään.
- Mainitsivat, että Toyotan jousituksessa on ollut ongelmia kierrejousitehtaalla olleiden materiaaliongelmien vuoksi.
- Täh? Närän suu loksahti jälleen auki. – Mitä ne sanoivat Nissanista, kuulin ihan varmasti sen kopioauton nimen?
- Sitä vain, että nykyisin Toyotan jousitus on peräisin Nissaneista, lähinnä kuusikymmentäluvun malleista, kelpaa kuulemma Toyotan tehtaille hyvin ja myy varsinkin Eurooppaan kuin häkä niillä jousilla.
- Höh, ei meidän kerholehdessä ole ollut tuosta mitään mainintaa, pitää lähettää heti pari tekstaria, Närä pyörähti ympäri ja alkoi näppäillä kännykkäänsä raivoisasti.

Papparaisen keskittyessä kansainväliseen viestittelyyn, minä pääsin asiaan, eli ostamaan meille limusiinibussiliput ja selvittämään miltä laiturilta bussi lähtee. Tyrkyttäessäni lipuista rahaa, sain vastaan kaksi päätä punovaa naista, jotka ilmoittivat heillä olleen niin hauskaa, etteivät liput maksa tällä kertaa meille yhtään mitään. Papparaisen hölmöt ilmeet olivat kuulemma pelastaneet päivän ja pelastavat jatkossakin, sillä toinen naisista oli kerinnyt napsia Närästä muutaman kuvan kännykkäkameralla. No, minulle tuo oli positiivinen asia, sillä säästin näin ollen 6000 jeniä, sillä tuskin Närä olisi omaa lippua vaivautunut maksamaan, pihi vanha pieru kun oli.

- Nyt mennään, bussi tulee kahden minuutin päästä, tempaisin papparaista käsipuolesta.
- Täh, minne?
- Tuonne ulos, vauhtia nyt kääpä!
- Vai kääpä, Närä riemastui ja säntäsi tuohtuneena aivan päinvastaiseen suuntaan.
- Tännepäin! karjaisin perään ja painelin ulos viereisestä ovesta.

Onneksi linja-autopysäkki oli vain kymmenien metrien päässä ulko-ovesta, joten matka sinne ei kestänyt kuin pienoisen hetken. Närä saavutti minut juuri kuin pysähdyin varmistamaan pysäkillä seisovalta tyypiltä, että olemme oikeassa paikassa. Tämä mies otti meidän matkalaukut ja merkkasi ne lipukkeilla. Saimme lipukkeista kantakappaleet itsellemme.

- Kysynkö noiltakin, että mitä mieltä he ovat Toyotasta?
- Et kysy!

En kysynyt, vaan nousimme hiljaisuuden vallitessa minuutilleen ajassa tulleeseen limusiinibussiin. Se lähti liikkeelle melkein saman tien ja suuntasi keulan kohti Naritan lentokentän ykkösterminaalia. Pysähdyimme ykkösterminaalin luona kahdessa paikassa, ennen kuin matka suuntautui kohti Tokiota.

- Mitä puuhaat? kysyin matkakumppaniltani, kun tämä siirtyi takanamme olevalle tyhjälle riville ikkunapaikalle.
- Tilastoin sitä kuinka monta Toyotaa tulee vastaan tai menee ohi.
- Hienoa, päätit sitten olla tukeutumatta valeeseen tai emävaleeseen ja teet tilaston, onnea valitsemallesi uralle.
- Täh, kuinka niin?
- Etkö tiedä, että ensin tulee vale, sen jälkeen emävale ja lopuksi tilasto?
- Miten tilasto voi olla emävaleen jälkeen?
- Sanopa sinä se sen jälkeen kun olet tehnyt sen tilastosi, hehehehee, hekottelin pihalla olevalle papparaiselle.

Katselin myös itse maisemia, sillä en onnistunut kovasta väsymyksestä huolimatta nukkumaan autossa. Syynä ei ollut porukan paljous, sillä noin viidenkymmenen hengen autossa meitä oli kyydissä vain kahdeksan henkilöä. Ei tainnut olla Närälläkään helppoa, sillä mies huokaili todella raskaasti takanani. Välillä nahkasaapas tallasi auton lattiaa siihen malliin, että luulin papparaisen olleen sittenkin työelämässä ollessa ompelukonekuski eikä trukkikuski, kuten hän on asian kertonut.

- Otatko pullaa? kuului noin vartin hiljaisuuden jälkeen takaani.
- Mikä ettei, otin vastaan Närän ojentaman o-kirjainpullan.

Mussuttelimme molemmat papparaisen matkalle paistamia kirjainpullia. Maku oli hämmästyttävän hyvä, mutta jostain syystä en tullut maininneeksi siitä mitään. Pullien syönnin jälkeen matkakumppanini keskittyi jälleen omiin puuhiinsa, eli automerkkinsä tilastointiin. Välillä huokailu yltyi melkoisen voimakkaaksi, mutta toisinaan taas takanani hihkuttiin kuin katsastuskonttorilla, kun Toyota läpäisi ensimmäisen kolmivuotiskatsastuksen vain kymmenellä huomautuksella.

- Miten menee, kysyin Närältä kun linja-auto laskeutui rampilta alas kaupunkiin.
- Vaikea sanoa.
- Häh, miten niin vaikea?
- No, tuota…kun…
- Niin?
- Olen bongannut enemmän Mersuja mitä Toyotia, Närä puuskahti.
- Ehehehehee, miten se nyt voi olla mahdollista? repesin totaalisesti.
- Paska maa, Närä murahti.
- Kyllähän minäkin muutaman Mersun huomasin matkalla, oikeastaan yllättävän monta.
- Niin, ne tunnistaakin kilometrin päästä, kaikki samanlaisia pönötyksiä.
- Ehehehee, etkö muka sitten tunne Toyotia, ehehehee!
- En…tai siis tämä linja-auton ikkuna vääristää niin pahasti. Mersun tapaisen paskarukin tunnistaa helposti sen aataminaikuisesta muotoilusta, laatikko mikä laatikko.
- Taisi tulla vähän fiasko tuosta tilastoinnistasi.
- Ei, kuinka niin? Närä katsoi minua hölmistyneen näköisenä.
- No jos et kerran edes tunnistanut Toyotia, niin miten voit tilastoida niitä?
- Laitan tilastoon, että täällä on 97 prosenttia Toyotia ja loput kolme prosenttia muita paskarattaita, kuten Mersuja ja Nissaneita, ihan helppoa kun sen vain osaa.

Bussi pysähtyi matkalla rautatieaseman luona ja sen jälkeen hotellin edustalla. Nyt pääsimme Närän kanssa bongailemaan paremmin paikallisia kulkuvälineitä, ne kun eivät vilistäneet kovaa vauhtia ohi tai vastaan. Nyt alkoi myös papparaisen tilastointi edetä toivottuun suuntaan.

- Oi, oi, oi, oi kato Yaris ja Corolla, Närä hihkui ja osoitteli Toyota Rent -kyltin alla seisovaa kahta autoa.
- Miten persoonallisia väriltään, totesin huomattuani autot.
- Hopea on nopea, Närä ilmoitti nassu virneessä.

En jaksanut alkaa väitellä asiasta, sillä Närällä itsellään oli myös hopea T Sport Corolla. Olihan se papparaisen rauta ihan kohtalaisen nopea Corollaksi, mutta ei sentään mikään urheiluauto. Hetken matkattuamme bussi ajoi jonkun tyyriimmän oloisen hotellin eteen ja pari matkustajaa jäi siinä pois. Pihalla kiinnitti huomiota pitkä mustien autojen rivistö. Katselin sitä tarkemmin ja totesin siinä olevan edustettuina ainakin Lexus, Nissan ja Toyota. Malleista en osannut sanoa mitään, sillä ei tuollaisia näkynyt meillä Suomessa.

- Mikä tuo iso Toyota on, tuo jossa rekisterissä on numerot 50-86? osoittelin erästä autoa.
- Äää…tuota…se on varmaan…joku iso Toyota.
- Ihan vaikka omin sanoin, patistin piruuttani papparaista.
- Taidat olla kateellinen, kun Toyota osaa tehdä noin hienon ison mustan auton, Toyota-kääkkä vaihtoi keskustelun suuntaa.
- Naurattaa tuollainen tökerö autokyhäelmä niin, että olin kusta housuun silkasta järkytyksestä, heitin takaisin.
- Et varppina itsekään tekisi parempaa.
- En niin, mutta mikä malli se on?
- Crown, Närä pamautti.
- Varmastiko?
- Arvaa ite paremmin, vaippa!

Se siitä keskustelusta. Minulla ei ollut mitään tietoa tosiaan tuosta mallista, mutta olin hieman pettynyt siitä, että omasta mielestään Suomen suurin Toyota-tietäjä oli lähes samalla viivalla kanssani. Matkamme jatkui pienen pysähdyksen jälkeen taas Tokion katuja pitkin. Laitoin matkalla merkille, että täällä on takseina oikeastaan vain Toyotan Crowneja ja Nissanin Cedricejä, siis sellaisia vanhahtavan näköisiä laatikkomalleja. Nuo äsken nähdyt mustat edustusautot olivat puolestaan pyöreämmin muotoiltuja ja muotoilukieleltään noin 20 vuotta tuoreempia. Taksit näyttivät siltä, kuin niitä olisi tehty 80-luvulla varastoon vähän turhan suuri määrä, ja niillä samoilla ajellaan vielä vuonna 2009 pitkin Tokion katuja.

- Katso, Tokyo Tower, osoitin bussin ikkunasta näkyvää tornia.
- Paska rautapönötys, ei kiinnosta, Närä murahti.
- No mikä nyt, mitä pahaa tuo torni on sinulle tehnyt?
- Arvaa montako Nissania tuli vastaan äsken, arvaa vaan oliko niitä liikaa, arvaa?

En alkanut väitellä papparaisen kanssa autoista, varsinkin kun kyseessä oli kaksi minulle mitäänsanomatonta japanilaismerkkiä, ihan yhtä kiinnostavia kuin punainen ja sininen tuulipuku. Tornista arvasin meidän olevan aivan kohta hotellillamme. Näin olikin, eli parin minuutin päästä bussi kääntyi hotellin pihalle ja vekslailujen jälkeen peruutti tarkasti pysäkkimerkin kohdalle. Nousimme ulos autosta ja tulijoita oli vastaanottamassa pieni mustahiuksinen neitonen. Hän otti matkalaukkumme pieneen kärryyn ja lähti johdattamaan meitä kohti hotellin respaa.

- Hähähähää, kymppitonni on pienin raha mitä meikä huolii, hähähää, kuului samassa liiankin tutulla äänellä.
- Ei voi olla totta, miten Rambe on täällä? hölmistyin totaalisesti.

Äänihavainnon vahvisti pian myös näköhavainto, sillä respan tiskin eteen oli parkkeerannut isokokoinen hinausautokuski, vierellään pieni ja hintelä Pasi Kuikka sekä tämän hikoileva esimies suoraan Suomen Keravalta, eli Kauko Kalteva.

- Et sitten muuta paikkaa keksinyt minne olisit voinut mennä yöpymään? tokaisin Rambelle astellessani respan tiskin äärelle.
- Hähähää, lähdin poikain mukaan, olivat varanneet täältä kaksi huonetta. Aattelin pistää poikaset toiseen ja mennä itse toiseen jonkun geishanatukan kanssa, hähähää.

Meillä jäi vähän juttu kesken, sillä meitä palveltiin välittömästi kun olimme kerinneet tiskin äärelle. Annoin sen takana olevalle naiselle hotellivoycherin. Hetken sitä tutkittuaan sain eteeni kaavakkeen, johon raapustin nimeni ja allekirjoituksen. Nainen pyysi myös passimme, ottaakseen niistä kopiot. Kaikki tämä kävi todella nopeasti ja parissa minuutissa minulla oli kädessämme huoneemme avain.

- Rutinoffin kuski, Rutinoffin kuski, minä saan kunnian nukkua oppi-isäni vieressä, meillä on sellainen tuppelipeti, Pasi alkoi kiekua kun poistuin tiskin ääreltä.
- Hähähää, pojat ovat vähän puppeleita, hähähää, Rambe kuittasi sukka- ja pikkuhousumyynnin välissä.

Katselin vähän ihmeissäni kun japanilaiset suorastaan jonottivat isokokoisen ja huonotapaisen hinurikuskin luo, ostaakseen tältä käytettyjä naisten pikkupöksyjä ja hänen käyttämiään hikisiä sukkia. Tajusin myös sen, että mies teki sikana rahaa, sillä hän ei myynyt mitään alle 10 000 jenin. Sillä hinnalla sai valita joko yhdet pikkuhousut tai yhden parin sukkia.

- Tuota, miten olette jo täällä, eivätkös ne viranomaiset vieneet teidät? utelin Pasilta.
- Kauko sai sakot, etkö Kauko saanutkin ja vielä isot, sellaiset jätti-isot, mutta vältit sentään vankilan, etkö välttänytkin?
- Puuh, tämä on painajaismaista, puuh, Kauko pyyhki hikeä otsaltaan.
- Entä Rambe, mitä hän sai?
- Rahaa ja paljon, Pasi kilkatti kuin uudet polvihousut saanut koulupoika.

Hetken jutustelun jälkeen olimme Närän kanssa hieman viisaampia. Lentoaseman viranomaiset olivat pitäneet ensin Rambea syyllisenä vaikka mihin, mutta löydettyään tämän pikkuhoususatsin oli ääni muuttunut kellossa. Rambe oli vielä osaltaan auttanut asiaa, tosin tietämättään. Hän oli tempaissut laukkuaan penkovan korkea-arvoisen virkamiehen kädestä käytetyt naisten pikkuhousut. Sen jälkeen Rambe oli tunkenut ne päin hänen naamaa. Puheesta mitään ymmärtämätön virkamies oli mennyt niistä niin sekaisin, että käski alamaistensa sakottaa Kaukoa oikein kunnolla. Tämän lisäksi hän patisti kaikki alamaisensa ostamaan Ramben myymiä tarvikkeita. Lopulta hän oli itse lähtenyt viemään kolmikkoa virka-autollaan hotellille, joka nyt sattui olemaan juuri tämä hotelli.

- Muistatko Rutinoffin kuski kun tavattiin siellä Pariisissa? Pasi kailotti.
- Älä, olitko sinäkin siellä? koetin vaikuttaa erittäin yllättyneeltä.
- Olin, etkö muista?
- No nyt ei tule kyllä mieleen, sorry!
- Kerroin siitä Irkusta ja irkkupubista ja äidistä kun se ei hyväksynyt niitä Irkun kenkiä eikä Irkku voinut olla sen vuoksi kuin vain viikon minun tyttöystävä, joko nyt muistat?
- Pasi, ota nyt ihan rennosti, sinulla on varmaan huomenna tiivis opiskelupäivä, läimäytin mokomaakin hintelöä olkapäille.
- Minähän olen ihan rento, katso vaikka, Pasi sanoi ja roikotti käsiään kuin apina vailla banaania.
- Kivat teille, me lähdemme nyt katsomaan huoneen ja torkuille, ilmoitin katalalle kolmikolle.

Poistuimme Närän kanssa matkalaukkutytön perässä hissille ja ajoimme sillä kahdeksanteen kerrokseen. Siellä kävelimme käytävää pitkin huoneeseen numero 842. Tyttö neuvoi nopeasti käytännön asioita ja poistui sen jälkeen huoneesta. Kaaduin saman tien toiseen vuoteeseen ja laitoin silmät kiinni, nyt oli aika levätä matkaväsy pois simmuista.


Lataa Oskari Närän ikioma Toyota-filmi.

Jatkuu...


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi