Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

29.3.2009

Tehon tuntua


Yö Närän kanssa oli hieman raskas, sillä papparainen kävi ainakin kuusi kertaa yön aikana makuuhuoneessa sänkyni vieressä varmistamassa, että olemme tosiaan lähdössä Japaniin. Hän oli kuulemma illalla nukahdettuaan nähnyt unta, että vien hänet Tornioon ja sieltä Haaparannan puolelle Volvoja katselemaan. Viimeisellä kerralla kun minut heräteltiin, annoin kääkälle saamani kirjeen ja käskin tulkita sitä ihan miten hän parhaaksi katsoi. Heräsin kymmenen kieppeillä, mikä oli minulle aivan normaalin rajoissa oleva heräämisaika. Nuuhkin ilmaa ja totesin asunnossa tuoksahtavan jotain sellaista mitä en ole ennen haistanut, nimittäin tuore pulla. Asiassa oli pakko olla jotain hämärää, joten säntäsin heti keittiöön.

- Tein meille matkaevästä, tuoretta nisua, Närä ilmoitti esiliina päällä keittiössä hellan äärellä.
- Oho, niinpäs näkyy, totesin silmäillessäni hänen aakkospulliaan.
- Kävin aamulla kotoa pullatarpeet, sinulla kun ei ollut kaapissa kuin hienoa sokeria. Leivoin meille Toyota-pullat.

Närä oli tosiaankin leipassut kaksi pellillistä pullaa, jotka yllättäen muodostivat TOYOTA nimen kummallekin pellille. Pullien muoto ei minua hämmästyttänyt, vaan se, että luulin papparaisen olevan kaupasta ostettavien valmiiden pullien syöjä. Minulla kävi mielessä, että niinköhän sinne Japaniin saa pullaa kuskata, mutta päätin antaa asian olla. Ei kait nyt paistettu pulla voi kovin vaarallista olla missään tapauksessa. Närä oli ladannut myös kahvinkeittimen ja komensi minut suihkuun sillä välin kun mokka tippuu. Tein työtä käskettyä ja kävin ottamassa pitkästä aikaa viimeisen Suomi-suihkun.

- Sain äsken tekstarin niiltä eilisiltä kerholaisilta.
- Ai keneltä?
- No niiltä KE20 bongaajilta. Ne tekstailivat sairaalasta, koska tie oli viettänyt niin rajusti, että ne olivat törmänneet omalla Toyotalla sen KE20 perään ja se oli mennyt ihan rusinaksi.
- Oho, aika jyrkkä tie, Itäväyläkö se oli?
- Niin, mutta eihän siinä ole jyrkkiä mäkiä? Närä jäi raapimaan päätään.
- Ei niin.

Tästä kimpaantuneena papparainen aloitti hurjan tekstiviestittelyn sairaalassa oleville kerholaisille ja kerhon puheenjohtajalle. Puhelin piipitteli varmaan tunnin, ennen kuin homma oli jotensakin selvä. Lopputulos oli se, että Närän eilinen tekstiviesti Tokion matkasta oli saanut Toyota Land Cruiseria ajaneen kerholaisen niin pois tolaltaan, että mies oli painanut järkyttyneenä kaasun pohjaan ja törmännyt edellä menneeseen KE20 Corollaan. Se taas oli iskun saatuaan suorastaan loikannut kaiteen päälle ja siitä kierien vastaantulijoiden kaistalle, jossa siihen oli törmännyt kolmas Toyota, onneksi hitaasti ajanut pikkuruinen Tercel. Oli tapahtumalla kuulemma yksi hyvä puolikin, eli sairaalassa tuo törmäillyt porukka oli päässyt samaan huoneeseen vaihtamaan kokemuksia Toyotoista ja lähinnä niiden törmäyskestävyydestä.

- Sen rakennetun Corollan kuski oli varmaan ollut aika päreenä?
- Mitä vielä, se aikoi kirjoittaa tapahtuneesta kirjan: Miten minun Corollani perään törmättiin Land Cruiserilla, Närä ilmoitti naama loistaen.
- Vau, varmaan myyntimenestys.
- Eka painos on kuulemma jo myyty.
- Eih! parkaisin tahtomattani.
- Meissä on voimaa, Toyota ylivoimaa, Närä julisti nousten oikein seisomaan ruokapöydän tuolille.

Aamukahvittelun ja -pullattelun jälkeen Närä yllätti ja pesi kaikki astiat. Menin itse katsomaan mitä televisiota tuli ja jämähdin sen ääreen. Olin kerinnyt varmaan jotain tunnin pintaan sivistää itseäni kaiken maailman hömpällä, kun kännykkäni alkoi soida.

- Rutinoffin kuski, vastasin oudon numeron näkyessä näytössä.
- Möttönen täällä terve! kuului luurista.
- Eemeli Möttönen, mitäs äijällä sydämelle, meinaatko yrittää taas käännyttää minua Mersu-uskoon?

En ollut kuullut autokoijarista nimeltä Möttönen pitkään aikaan. Hänellä oli tapana myydä pariin kertaan loppuun ajettuja Mersuja huimaan ylihintaan merkkiin hurahtaneille pölvästeille. Olin aikoinaan käynyt jopa koeajolla yhdellä hänen helmellään, mutta kaupat olivat jääneet tekemättä. Mieheen törmäili aina silloin tällöin eri huoltoasemien takapihoilla, mutta nyt en ollut kuullut hänestä pitkään aikaan.

- Kuule, olisi kovan luokan tarjous sinulle, Möttönen puhisi luuriin.
- Tervepeltinen Mersu vai?
- Niitäkin, mutta mitäpä tuumaat jos tarjoan sinulle töitä?
- Täitä vai töitä? minun oli pakko varmistaa, sillä ensin mainittuja olisi varmaan helpompi saada Möttöseltä.
- Töitä tietenkin, olen nykyisin rehellinen liikemies…tai no ainakin melkein.
- Yksi kysymys; jos mies on liikkeessä aina, niin kutsutaanko sitä silloin liikemieheksi?
- Ehehehehee, tuo oli hyvä, pitää muistaa jatkossa. Kyllä ja ei, mutta minä olen nykyisin autoliikkeen omistaja. Minulla on Möttösen Mersu Oy niminen liike, tosin toimitilat ovat vielä hakusassa ja monta muuta pienempää juttua, mutta toiminta alkaa viimeistään kesällä tai ainakin ennen joulua.
- Minkä vuoden joulua?
- Tämän vuoden, 2009 vuoden joulua. Lähdetkö remmiin? Saat työsuhdeauton ja provikan myydyistä autoista, pääset rahanmakuun.
- Rahanmakuun, hmmm, miltä se raha maistuu?
- Ostat tai oikeastaan saat liikkeestä Mersun käyttöön ja voi polkea sen vanhan Rutinoffisi vaikka suohon. Provikkaa tulee ovista ja ikkunoista, niin ettei kohta paskalle taivu.
- Jaa, paljonkohan se on ihan suomeksi sanottuna?
- Nooh, satasesta kolmeensataan autolta.
- Ja sen takia minun pitäisi vaihtaa elämäni joutomiehenä sinun rengiksi?
- Hyvä tarjous, voin pistää vielä firman pusakan ja housut, niin siinähän on sitten koko paketti uusi. Milloin aloitat?
- Katsellaanko sitten kevväämmällä?
- Eihän siinä mitään, laitetaan nimet paperiin kesällä, sopii minulle.

Minulla oli tarkoitus vielä udella Möttöseltä, että minkä ihmeen takia hän juuri minut halusi autoliikkeeseensä myymään ruosteen raiskaamia korvikeautoja? Toisaalta, en ollut nyt yhtään varma, että tiesikö hän minun elelevän huoletonta elämää perintörahoilla. Nähtävästi ei tiennyt, kuten ei tiennyt kuin vain murto-osa ihmisistä joita tunsin. Tapanani ei ollut leveillä rahoilla ja autoni Rutinoff antoi ymmärtää, ettei miehellä ole housujen oston jälkeen vara edes henkseleihin.

- M E R S S U, Närä tavasi hitaasti ääneen puheluni jälkeen.
- Yhdellä ässällä, vaikka mitä väliä vaikka sen kirjoittasi muotoon Marsu.
- Hmph, en varppina puhu sinulle enää mitään jos menet myymään Marsuja, Närä puhisi.
- Eikös se nyt ole ihan sama mitä myy jos autoja menee myymään?
- EI OLE, myyt TOYOTAA ja sillä siisti!
- Hah, sano se Möttöselle, joka minua hommiin pyysi. Sitä paitsi en ole oikein vielä tähän päivään mennessä ajatellut tehdä mitään palkkatyötä. Entä jos minusta tulee vaikka ahne?

Selitin Närälle, etten ole nyt menossa kenellekään töihin, sillä minulla ei todellakaan ollut tarvetta vaihtaa joutomiehen päiviäni työntekoon, joka oli minulle yhtä outoa kuin ahvenelle auton koneremontin tekeminen. Toisaalta, olisihan se kiva päästä kokeilemaan miten hyvä olo siitä asiakkaiden kusettamisesta tulee. No, päätin haudata moisen ajatuksen toistaiseksi ja palata pyyntöön mikäli autokoijari soittaa kesällä uudemman kerran. Puhelun jälkeen uppouduimme Närän kanssa katsomaan Sumuvalo-lehden välissä tullutta DVD-levyä. Siinä oli videomateriaalia viimeisimmistä testeistä, kuten niistä tuttipullonlämmittimistä, joita testatessa oli kaksi autoa palanut poroksi. Materiaali oli suorastaan loimottavan kuumaa. Ainoa mikä vähän häiritsi tuolla levyllä, olivat mainokset, jotka kaikesta päätellen oli kopioitu käsivaralla kuvaten televisiosta mainostelevision kanavalta. Mainoksista huolimatta levyä katsellessa hurahti tovi jos toinenkin. Katsomisen aikana söimme vielä kaupan isot pakastepizzat, jotka Närä lämmitti uunissa.

- Ring, ring, ovikello rääkyi kuin henkensä hädässä.
- Reiska, mutta eihän kello ole vielä kuin kaksi, vilkaisin rannenaurista.
- On se Reiska, kuului samassa Närän kailotus eteisestä.
- Voi yhden kerran, täällä sitä vain istutaan perse homeessa olohuoneessa kun lentokone on tekemässä lähtöä, Reiska paukkasi keskelle olohuonetta.
- Tulit sitten näemmä ajoissa.
- Päätin hoitaa samalla reissulla sen ulkomaanterminaalin laajennuksen loppuun, kun se nykyinen urakoitsija vaan virkkaa siellä, mokomatkin amatöörit puuhastelijat.
- Sama minulle, onpahan enemmän aikaa katsella lentokentän meininkiä, totesin ja nousin ylös sohvalta.

Otin keittiön pöydältä liput ja hotellivoucherin parempaan talteen. Tsekkasin vielä nopeasti, että passi, rahat ja pakolliset matkatavarat olivat mukana ja painelin hännän huippuna eteiseen. Närä polki siellä jo saapasta ja marmatti, että minua saa muka aina odottaa.

- Onkohan joku maalaisserkku tullut traktorilla maalikyliin? ihmettelin ääneen ulko-ovea avatessani.
- Häh? Reiska kääntyi katsomaan minua suu auki.
- Ihme kalina kuuluu parkkipaikalta, ihan kuin joku vanha niittokone olisi traktorin perässä ja koko paska olisi ajettu kivikkoon.

Noin kymmenen metriä lisää käveltyäni tajusin miksi Reiskan ilme oli ollut hyvin synkkä, sillä sen helvetinmoisen kolinan pihalla piti hänen 1984 vuosimallin Mazda 323, johon hän oli ihan omin käsin maalannut Vipereistä sun muista nopeista autoista tutut katon yli menevät ralliraidat. Minulla teki todella pahaa katsoa miten Mazda oikein hytisi pihalla, kuin koko auto olisi ollut horkassa. Vaikka nostimme Närän kanssa matkalaukkumme autoon, ei vapina lakannut. Toinen matkalaukku meni takakonttiin ja toinen takapenkille Närän viereen.

- Jotenkin vapise-se-see tämä auto, kerroin huomioni Reiskalle yrittäessäni saada kättäni osumaan tärisevään turvavyöhön.
- Eikös tunnukin teho ihan eri malliin mitä ennen, Reiska myhäili lippalakki syvällä päässään.
- Kieltämättä, se vähä mikä tässä on, tuntuu hampaiden paikoissa saakka.
- Se on tehon tuntua, sitä se on, tehoa, tehoa ja vielä kerran tehoa.
- Mitä oikein olet tehnyt tälle?
- Poistin vähän ylimääräistä massaa moottorista ja muutin moottorin kiinnityksiä. Voin kertoa, että nyt tämä vasta lähtee.
- Mentäisiinkö jo? anelin kuskiltamme.
- Oliko sitä rahaa, en kait minä persaukisia ilman ala kuskata, ammattimies tälläsi kouran nenäni eteen.
- Siinä se viisikymppinen, jonka lupasin, tälläsin hänen kouraansa rahan.
- Se tekee 65 euroa yhteensä, sillä tulen varmistamaan, että pääsette matkaan turvallisesti.
- Voit jättää meidät ulkomaanterminaalin eteen, pääsemme kyllä siitä omin neuvoin.
- Ei, jätämme auton parkkiin P3-pysäköintitaloon ja tulen saattelemaan teidät perille saakka.
- Haloo, no olkoon, siinä vielä kaksikymppinen.

Kyydin hinta alkoi olla jo sitä luokkaa, että olisimme melkein ajaneet samaan hintaan taksilla, enkä nyt tarkoita mitään Tomppa Pomon pilkkutaksi-Talbottia, vaan ihan aikuisten oikeaa taksia. Kyytihomma oli kuitenkin jo sovittu Reiskan kanssa, joten en alkanut nipottaa jostain parista kympistä, sillä tiesin hänen kroonisen rahapulan ja itselleni sellainen summa ei merkinnyt mitään.

- Kuuntele miten kehrää, Reiska huusi päästyämme Itäväylälle.
- Minne oikein ajat? ihmettelin ajosuuntaa.
- Kehä kolmoselle, siellä pääsee auto omaan elementtiinsä.
- Hyvä, hyvä, pääsen vilkuttamaan Itäkeskuksen Toyotalle, Närä intoutui takapenkillä.

Ihmeellistä, mutta Mazdan ravistaminen loppui kun mittariin sai kerättyä tarpeeksi vauhtia. Viidenkympin kieppeillä meno oli kaikista kauheinta, mutta kahdeksankympin jälkeen auto kulki jo kuten muutkin kaltaisensa eli vain hyökkien ja nyökkien puolelta toiselle, mutta siis ilman ravistamisia. Vuosaaren sataman tunnelin kohdalta käännyttäessä kehä kolmoselle, Reiska piti palopuheen siitä miten hän oli melkein paljain käsin kaivanut sen tunnelin, kun niistä ulkomaalaisista työhön palkatuista tyypeistä ei ollut kuin haittaa, eivät tienneet kuulemma mitään tunnelien teosta.

- Entä se kun tunneli meni kiinni melkein heti avaamisen jälkeen? Eikös siinä ollut kysymys jostain tietoteknisestä ongelmasta, muistelisin jotain sellaista hämärästi?
- Olihan siinä ongelmia. Minä nekin ratkaisin, kaadoin vähän format seetä tietokoneisiin ja sen jälkeen homma lähti toimimaan.
- Miten paljon sitä pitää laittaa? Närä uteli takapenkiltä.
- Pistin noin pari litraa per kone, ammattimies kun ei mittaile, vaan kaataa kaiken löysin rantein.
- Onko se kallistakin? utelin naurua pidätellen.
- Köyhästä kaikki voi tuntua kalliilta, mutta me ammattimiehet sanomme aina, että kaikki on hintansa väärti, oli se kallista tai ei.
- No paljonko?
- Voi yhden kerran mitä amatöörien turvan paukuttamista. Luuletteko te pääsiäiskämmenet, että minä alan teille kertoa hintaa ja ostopaikkaa? Ehei, tehän vain kaataisitte kädettömällä toiminnallanne kaikki tietokoneet ja minä joutuisin niitä nostelemaan pystyyn, Reiska puisteli päätään.

Närä yritti vielä inttää sitä ainetta itselleen edes paria desiä, mutta Reiska ei antanut periksi. Eipä siinä todellisuudessa ollut mitään periksi annettavaa, sillä tiesin Reiskaa enemmän tietokoneista ja mies oli jälleen kerran yrittänyt syöttää meille pajunköyden sijasta koko pajukkoa.

- Miksi meidän pitää ajaa tänne parkkihalliin, eikös tämä ole aika vaivalloinen tapa tulla saattamaan meitä? kummastelin Reiskan sompaillessa julmetusti käryttämään alkanutta Mazdaansa puomin kautta pysäköintitaloon.
- Tämä rukkihan savuttaa vallan vitusti! Närä kommentoi takapenkiltä auton kiivetessä ramppia pitkin.
- Pikkaisen tuprauttelee. Laittelin dieseliä bensan sekaan, niin pysyy kaasari notkeana talven pakkaskeleissä.
- Kuulostaa vähän oudolta, mutisin lähinnä itsekseen.
- Kädettömältä voi vasaran naulaan osumisen äänikin kuulostaa oudolta, Reiska tuhahti takaisin.

Ensimmäinen vapaa parkkipaikka löytyi jo toisesta kerroksesta. Reiska väänsi ja käänsi autoaan kuin dementiahoitaja kaksisataakiloita potilasta. Viimein vihreä raidoitettu japanilaisen insinöörityön helmi oli parkkeerattu aivan keskelle ruutua ja saimme luvan poistua autosta. Otimme Närän kanssa matkatavaramme mukaan ja lähdimme Reiskan johtamana astelemaan kohti hissiä. Matkasimme hissillä alas tunneliin, jota kautta pääsi kotimaanterminaaliin. Siellä ajoimme vielä hissillä kerroksen verran ylöspäin. Matka jatkui putkea pitkin kohti ulkomaanterminaalia.

- Hyvää päivää, en tartte nyt vuokra-autoa, poikien kanssa tässä Japaniin menossa, Reiska mölysi autonvuokrapisteiden kohdalla useampaan otteeseen.
- Täh, Japaniin, sinä? kummastelin hetken päästä.
- Kateuden siemen on hyvä siemen, se vasta itääkin nopeasti, Reiska hymähti takaisin ja korjasi lippalakkinsa asentoa.
- On tainnut kasvaa jo metsäksi, tuhahdin takaisin.


Lataa Oskari Närän ikioma Toyota-filmi.

Jatkuu...


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi