Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

15.3.2009

Rispektiä ämpäreittäin


- Se ei ole ehkä hyvä idea, vastasin Närän esittämään yökyläkysymykseen.
- Haloo? huhuilin hetken päästä luuriin.

En saanut enää mitään vastausta, vaikka kuulin ihan selvästi Närän puuhastelevan jotain. Jäin odottelemaan luuri korvalla miten pitkään seniili Toyota-kääpä meinasi pitää minua linjoilla. Kuulin miten tietokone sammutettiin muutaman oho ja eiku -kommentin säestämänä. Sen jälkeen sain todistaa vessassa käynnin, hampaiden harjaamisen, mitä pidin ihmeenä, sillä luulin Närällä olevan tekarit. Äänet eivät loppuneet siihen, vaan kuuntelin vielä sujuvasti kun papparainen aprikoi itsekseen, että ottaako mukaan kuinka monet kalsarit, montako purkkia nahkasaapaslankkia, pitääkö oman Toyotan rekisteriotteen kopio teipata vartaloon puseron alle varkaiden varalta? Lopuksi todistin vielä passin löytämisen riemun, kun se löytyi olohuoneen nurkasta Toyota-aiheisen maskikokoelman alta.

- Haloo, oletko vielä siellä, puh, puh? Närä puhisi puhelimeen.
- Jeps, siitä yökylästä olin sanomassa…
- Ei tartte sanoa mitään, olen jo tässä rapussa sinun oven takana.
- Missä ajassa, häh? kummastelin astellessani ovelle.
- Vaipat ovat hitaita, vanhukset nopeita, Närä kuittaili rimpautellessa ovikelloa kuin henkensä hädässä.

Avasin oven ja päästin papparaisen matkalaukkuineen sisälle. Närällä oli mukana pieni matkalaukku ja yllättäen Toyota-tekstillä varustettu putkikassi, joka oli kuosista päätellen peräisin kaamealta 80-luvulta. Muistelen hämärästi noiden olleen muodissa kun ensimmäinen takavetoinen DX Corolla tuli markkinoille.

- Retee kassi, osoittelin puna-valkoista putkikassia.
- Ei tämä ole kassi, tämä on Toyota-putkikassi.
- Mitä siinä kuskataan, pakoputkeako, ettei se vaan kolhiinnu kaupasta kotiin kannettaessa?
- Hmph, kuulostat varmaan omasta mielestä vitsikkäältä? Närä tuhahti ja riisui yllättäen nahkasaappaansa.
- Vau, Toyota-sukat!
- Kerho osti näitä kontillisen ja nyt saamme ostaa niitä kuusi paria viiden parin hinnalla.
- Köh, tuota, miksi tuossa toisessa sukassa lukee Toota?
- Ei miksikään, Närä kivahti ja peitti sukan kädellään.
- Hei, onko siinä painovirhe?
- Ei ja vaikka olisikin, niin se on silti pesunkestävä Toyota-sukka.

Jätin sukka-asian silleen, sillä se ei ollut nyt millään tapaan tämän päivän polttavin kysymys. Päivän asia oli hieman kauaskantoisempi, eli minun yllättäen saamani Japaninmatka, maahan josta tiesin lähinnä Samurait, Ninjat ja Geisha-suklaan, jota tosin tehdään kyllä ihan kotimaisin voimin. Närä asetteli huolellisesti matkapakaasinsa makuuhuoneen puolelle. Saatuaan sen tehtyä, papparainen hipsi sukkasillaan keittiöön ja aloitti kahvinkeittimen lataamisen.

- Ajattelit sitten juoda kahvia, totesin hänen takanaan.
- Voin keittää sinullekin.
- Kiitos, tämäpä kovin ystävällistä, totesin istahdettuani keittiön pöydän ääreen.
- Milloin, milloin tilasit sen, varmaan ihan uuden? Närä istahti pöytään vastapäätä.
- Jaa minkä? Jos matkaa tarkoitit, niin sain sen.
- Ei, vaan Toyotan. Sinun on pakko olla nyt Toyotan omistaja, sillä ei kukaan muuten lähde näin nopeasti Japaniin.
- Hehehee, hyvää huumoria, hehehee, että minulle tulisi Toyota ja vielä uusi? Oletko lyönyt pääsi katalysaattoriin siellä autosi alla nuohotessa?
- Mi-mi-mi, että ilman Toyotaa Japaniin, mi-mi-miksi? vanhus kysyi alahuuli väpättäen.
- Sain matkan ilmaiseksi TT-yhdistykseltä.
- Haa, minä arvasin, minä arvasin, sinä olet liittynyt Toyota Supra Twin Turbo -yhdistykseen ja se järjestää nyt pyhiinvaellusmatkan Japaniin.
- Mikä twin turbo? Onko Suprassa vedetty tehtaalla laakerit liian tiukalla ja sen tuoma tehohäviö korvattu laittamalla pellin alle toinen ahdin, ehehehee?
- Pyh, ei naurata, et näemmä tiedä mitään todellisesta urheiluautosta, räkänokka vaippa!

Närä suivaantui minulle niin, että joimme kahvin kaikessa hiljaisuudessa. Vietimme sen perään vielä kaksi tuntia hiljaista hetkeä, tosin vain me, ei televisio, josta Närä kaivoi esille musiikkikanavan ja väänsi vahvistimen nupit kaakkoon.

- Etkö tosiaan ole liittynyt Toyota Supra Twin Turbo -yhdistykseen? papparainen kysyi hiljennettyään television mölyämisen.
- En, sillä matkan tarjosi minulle Tornin Tuijottajat yhdistys ja sen päätehtävä on tuijotella mm. Tokyo Toweria ja Eiffel tornia.
- Täh? Närä katsoi minua kuin silakka uutta Avensista.
- Jep, kuulit aivan oikein, olemme Tornin Tuijottelijoiden matkalla.
- Ei haittaa, pääsen Tokioon, Närä hymyili vakavailmeisen vartin jälkeen.
- Mikäs nyt noin hymyilyttää, nytkö vasta aamulääkkeet alkavat vaikuttaa?
- Pääsen Tokioon, siellä ei ole meidän kerhosta käynyt kuin se Jaska ja nyt sekin on erotettu. Saan tästä reissusta itselle rispektiä ämpäreittäin, varmaan jo saavillisen.
- Se on varmaan jotain todella hienoa, se rispekti, hymähdin takaisin.
- Minua arvostetaan enemmän kuin kerhon nykyistä puheenjohtajaa, sillä se on käynyt vain Ruotsissa Saabin tehtailla.

Sain tämän jälkeen kuulla, että kerhossa oli tapana antaa kunnioitusta todella ämpäreittäin, nimittäin punaisia ämpäreitä. Jokainen toinen jäsen saattoi antaa jollekin toiselle ansioituneelle jäsenelle oman rispektinsä, eli muovisen ämpärin. Oman ämpärinsä saattoi myös ottaa pois ja laittaa jopa varastoon jos kukaan ei ollut rispektin arvoinen. Eniten kunnioitusta sai hienosta Toyotasta ja matkoista jonnekin Toyota-merkittävään paikkaan. Yksi Julle tosin oli kerännyt kaikki muiden rispektit itselleen käytyä viemässä Toyotan liput sekä Vehon että Automaan katolle ja vielä keskellä kirkasta päivää.

- Otatko iltaoluen, nukuttaa paremmin? tiedustelin papparaiselta kellon näyttäessä kahdeksaa.
- Otan, Närä lipoi huuliaan.

Sain juuri viileäkaapin oven auki, kun ovikello kilahti pahaenteisesti. Sitä survottiin sellaisella päättäväisyydellä, että jos siellä ei ollut kukaan viranomainen, oli toinen vaihtoehto Romu-Reiska. En kerinnyt pukea ajatuksiani vielä sanoiksi, kun Närä oli singahtanut ovelle ja avannut sen.

- Voi yhden kerran, oletko sinä joku palvelija? Reiska kuului kysyvän eteisessä.
- Mepä lähdetään Japaniin, katsomaan Toyotoja, Närä kailotti saman tien matkasuunnitelman ilmoille.

Reiska ei jäänyt tuttuun tyyliinsä pesiytymään eteiseen, vaan lompsi suoraan kumisaappaat lotisten eteeni keittiöön. Olin juuri saanut käsiini kaksi tölkkiä olutta, jotka hän nappasi käsiinsä ja istahti ruokapöydän ääreen. Mitään sanomatta tuo haalaripukuinen joka alan ammattimies kulautti ensimmäisen tölkin kitusiinsa.

- Rröööyyyh, ihan hyvää olutta muuten, mutta aika laimeaa, lieneekö livahtanut sekaan turhan paljon vettä?
- Ihan normaalia keppanaa se on, vastasin hänelle.
- Ajattelin tulla katsomaan, että mitä täällä puuhataan ja oletko vielä hengissä?
- Hyvin menee ja hengissä ollaan.
- Eipä siltä näytä, kun on tuo palvelusväkikin kovin ikääntynyttä vai asutteko nykyisin sellaisessa kommuunissa? Ei ole ammattimiehen hommaa tällainen kimppa-asuminen, siinähän menee herkistä sormista tunto ja korvista kuulo jos joku häiriköi jatkuvalla syötöllä.
- Tuota, Närä tuli vain yöksi, sillä lähdemme huomenna Tokioon.
- Kyllähän minä Tokion tiedän, rakensin sen silloin ydinpommin jälkeen uusiksi, tulikin muuten entistä ehompi sity.
- Köhöm, eikös kyseessä ollut kaksi aivan muuta kaupunkia?
- Mitä vielä? Se mitä lehdissä kirjoitellaan, on vain amatööreille suunnattua ropakantaa, me todelliset ammattimiehet tiedetään todellinen tilanne, Tokio se oli.
- Ootko Reiska koskaan käynyt Japanissa? Närä tuli utelemaan.
- Voi monta kertaa, Käyn yleensä Mazdan tehtailla konsultoimassa niitä miten hyvästä tehdään vielä parempi.
- Varmaan vaikeata se japanin kieli? heitin pienen tärpin.
- Mitä vielä, en minä niille mitään puhu, ammattimies kun ei turhia lätise paskaa ventovieraiden kanssa. Tehdä näppään hommat ja ne pokkuroi.

En uskonut Reiskan puheista tavuakaan, sillä tuskin japanilaiset tarvitsevat mitään neuvoja suomalaiselta ammattikoulun käyneeltä autonasentajalta, jolla oli enemmän kuin suuri kyky liioitella kaikki asiat noin miljoonakertaiseksi. Närä sen sijaan katseli haalaripukuista kaljaa ryystävää Bliteman kanta-asiakasta kuin olisi törmännyt aivan uuteen ja ennennäkemättömään Toyotan malliin.

- Pipiipipii, pipiipipii, Närän puhelin piipitti samassa.
- Eih, oih, voih!
- No mikä nyt, menikö Nokialainen jumiin? kummastelin hänen vaikerointiaan.
- Ei, vaan nyt kerholaiset ovat bonganneet Itäväylällä Suomen ainoan helmiäisvalkoisen KE20 Corollan, aivan uniikin yksilön.
- Eikö tuosta pitäisi nyt iloita jollain tapaa? ehdotin hymyssä suin.
- Ei, sillä en pääse mukaan. Laitan niille tekstarin, että lähden huomenna Tokioon, Närä mutisi ja näpytteli puhelintaan pitkän tovin.

Saatuaan oluet juotua, Reiska keittää näppäsi pannullisen kahvia, sillä hänen mielestään on rumaa istuttaa vieraita ruokapöydässä ilman kahvitarjoilua. Näin miten hän yritti istuessaan saada tuolia narisemaan, joka oli ollut vaivana edellisessä ruokailuryhmässäni. Nyt olin kuitenkin ostanut itselle aivan uuden ruokapöydän tuoleineen ja ne eivät narisseet millään tapaa. Tämän jälkeen haalaripukuinen ammattimies muka kaiveli taskujaan ja laittoi kuin huomaamattaan pöydälle kahteen eri kohtaan laakerinkuulia. Tiesin mitä mies ajoi takaa, mutta olin osannut varautua siihenkin.

- Ostin vesivaa’an, ilmoitin Reiskalle.
- Sitäpä minä juuri katselin, että nyt on mies käynyt ammattimiesten kaupassa Blitemassa ja laittanut ruokapöydän kuntoon, kun ei tuolit narise ja pöytä on vaaterissa.
- Anttilasta sen ostin, tarjouslaarista.
- Eih, eih ja vielä kerran eih! Montako kertaa minun pitää sanoa, että älä hyvä mies mene ostamaan mitään missä on Stokmannin hinta ja Anttilan laatu, niillä tulee vain pipi sormeen.
- Se oli kylläkin halpa, vitosella sain.
- Vitosella! Reiska oikein parahti. – Mitä minä sanoin, maksoit siitä Stokmannin hinnan. Voi yhden kerran miten kädetöntä touhua jälleen kerran. Blitemasta olisi saanut kahden todistajan allekirjoittaman kalibrointitodistuksen kera 600 mm vesivaa’an hintaan 3,99 euroa ja sillä olisi pysynyt paikat vaaterissa vielä kolme – neljä sukupolvea myöhemmin.
- Pöytä on kuitenkin suorassa, iskin pöytään oman valtin.
- Pthyi, Reiska räkäisi pöydän viereen. – Osuuhan se amatöörikin joskus naulaan peukalon sijasta.

Reiska ei halunnut enää jatkaa keskustelua vaaterissa olevasta ruokapöydästä, sillä vahingoista keskusteleminen ei kuulemma ollut mitenkään mieltä ylentävää puuhaa. Sen sijaan hän kävi tiskikaapista isoimman mukini ja kaatoi sen piripintaan mustaa, hieman venetervaa sitkeämpää kahvia, ja istahti ähkäisten nauttimaan sen aromeista. Otin myös itse sitä vähän pohjalle ja laitoin sekaan runsaasti maitoa. Maidosta huolimatta kahvi tarttui hampaisiin ja muutti ne ikävän nahkeiksi.

- Haluaako pojat pienen japaninkielen oppitunnin? Reiska yllätti meidät Närän kanssa täysin.
- Oho, tai joo siis halutaan, kerkesin kommentoimaan ensin tuota yllättävää kysymystä.
- Tässä tulee: kerrostalo on pinohima, linja-auto on jonomopo, sauna on hikimaja, raha on jenimani, keltainen jaffa on kusimuki, varaosaliike on varakiri ja Mazda on Mazda. Tämän kun opettelette, niin ei tule vaikeaa paikkaa japaninmaassa.
- Minä en ainakaan juo mitään kusimukeja, Närä ilmoitti heti perään.
- Entä viina, jos tahdon paukun ravintolassa? penäsin lisää kielitietoa.
- Sake.
- Täh, eikös se ole sitä riisiviiniä?
- Voi yhden kerran, kyllä näkee, ettei mies ole koskaan käynyt Japanissa. Sake on viinaa ja mitä kimeämmällä äänellä sitä tilaat, niin sitä tiukempaa ainetta saat. Tilasin kerran Torontossa satakaksikymppistä Sakea ja se meni päähän kuin Bliteman autonpesuämpäri.
- Ai jaa, en ole tosiaankaan käynyt Japanissa ennen, enkä tiedä niiden juomista oikein mitään. Tuota, eikös Toronto ole Kanadassa ja sataprosenttinen alkoholi tehokkainta, mikäli jotenkin siihen päästään?
- Minä juuri tätä, köh, esimerkkinä käytin, että yli satarosenttinen Sake se vasta maailmanluokan juoma onkin, kun muut eivät osaa tehdä yli satasen olevia rosentteja.

En alkanut väitellä sen enempää vastaan, sillä Romu-Reiskalle ei kukaan jäänyt toiseksi väittelyssä, sillä tuolla miehellä ei ollut mitään rajaa mihin lopettaa liioitteleminen. Tarpeeksi paksun palturin väittämien valheeksi kun kävi työstä ja jos Reiska heivasi jostain valheesta miljoonan, niin jäljelle jäi vielä melkoinen emävale, ellei suorastaan tilastotietoon verrattavissa oleva vääristymä. Olin joskus kuullut määritelmän, joka meni niin, että ensin oli vale, sitten tuli emävale ja lopuksi tuli tilastotieto.

- Voisin muuten heittää näpätä teidät lentoasemalle huomenna. Milloinka se teidän lento lähteekään?
- Sinä heität meidät lentoasemalle, oletko voittanut lotossa vai vailla bensarahaa? katsoin ammattimiestä silmiin.
- Likviditeettiongelmia, kun yksi alihankkija ei kykene suoriutumaan tehtävistään, siis maksuistaan.
- Mikähän se sellainen alihankkija on?
- Suomen Pankki, eivät saa painettua tarpeeksi nopeasti rahaa.
- Oletko tehnyt jotain Suomen Pankille, rakentaa näpännyt kenties niille uuden toimipisteen tai jotain muuta?
- Ei, vaan tein yhdelle toiselle suurelle valtion omistamalle firmalle uuden tietojärjestelmän ja pari kerrostaloa henkilökunnan asunnoiksi.
- No, jos heitän sinulle viisikymppisen huomenissa, niin haetko meidät viikon päästä kentältä?
- Se kellonaika?
- Lentokentällä pitäisi olla 15:20 kieppeillä, niin jää aikaa katsella lentokoneita, ilmoitin vain kentällä oloajan.
- Sopii, lähdetään sitten varttia aikaisemmin, niin ei tarvitse ajaa kuin pintakaasulla, Reiska totesi ja hörppi loput kahvit suoraan pannusta.

Sen enempiä puhelematta ammattimies lompsi eteiseen ja katosi rappuun. Käyttäytyminen oli ollut aivan normaalia Reiskaa, sellaista hyvin vaatimatonta ja konstailematonta. Mitäpä sitä maailman paras itsestään tuon enempää pitämään meteliä? Katsoimme illalla vielä televisiota Närän kanssa ja nukkumaan mennessä hän totesi:

- Näin Reiskan täyttävän toissapäivänä työkkärin lappua.
- Se toinen valtion firma, niin minä vähän arvelinkin, hymähdin.
- Hyviä Toyota-unia, Närä huuteli kun poistuin olohuoneesta, jonne papparainen jäi nukkumaan.
- Ja puhjenneita Toyotan kumeja, hihkaisin takaisin.


Lataa Oskari Närän ikioma Toyota-filmi.

Jatkuu...


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi