Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

1.3.2009

Tornin Tuijottajat


Olin juuri toipunut henkisellä tasolla Tompan pilkkutaksikopin tupareista, kun posti toi minulle uuden ihmetyksen aiheen. Olin kuulemma saanut kahdelle hengelle matkan Tokioon, jonkun helvetin TT, eli Tornin Tuijottajien matkan. Meinasin ensin repiä koko kirjeen, kun se eilen perjantaina saapui, mutta koska mukaan oli tällätty sellaiset liput joilla pääsee ketkä tahansa kaksi henkilöä Finnairin Tokion koneeseen ja saa siellä yöpyä jonkun ruosteisen tornin juurella peräti viikon, päätin miettiä asiaa yön yli.

Nyt aamulla kirjettä tarkemmin luettuani huomasin siinä pienen präntin, jossa mainittiin osoitetietojen lähteeksi Sumuvalo niminen autolehti. Lehti oli minulle hyvin tuttu, sillä sen uusin numero oli aina kunniapaikalla ruokapöydällä. Nytkin olin lukenut aamulla hieman ihmetellen testiä, jossa testattiin Lapin pakkasessa miten sähkökäyttöiset tuttipullonlämmittimet toimivat dieselfarmarin takakontissa ajon aikana. Juttu olisi ollut ilman palokuvia totaalisen tylsä, mutta kaksi testin aikana poltettua autoa teki siitä jo erittäin mielenkiintoisen. Lehden vieressä majaillut kirje sai minut ottamaan kännykän käteeni ja valitsemaan sieltä Sumuvalo-lehden armoitetun päätoimittajan numeron.

- Ka-kardaani puhelimessa, kuului todella pitkän hälyttämisen jälkeen heikolla äänellä.
- Rutinoffin kuski tässä herne, miten on Mersu selvinnyt talven nollakeleistä?
- He-herne, mitä tänne soittelet?
- No kenelle minun olisi sitten pitänyt soittaa?
- Äääh, mitä asia koskee, onko ilmaisessa lehdessäsi jotain vikaa, niitit vinossa tai jotain muuta yhtä vakavaa?
- Ei siinä mitään vikaa ole, mutta tulevia huonoja juttuja silmällä pitäen voisit kyllä lähettää minulle muutaman pizzakupongin tuohon lähi-pizzeriaan, sanotaanko vaikka kolmekymmentä.
- Rutinoffin kuskiko se oli siellä? Kardaani tuntui nyt vasta heräävän.
- Jeh, sama vaiva, kesät talvet. Oletko jo vaihtanut työnantajaa, muistaakseni se Autopiltti taisi herättää sinussa jotain ihme värinöitä yhdellä vessareissulla?

Kaaleppi Kardaani oli pitkän linjan todella lahjaton autolehden päätoimittaja ja hänen toimittamansa Sumuvalo-lehti oli mitä kummallisin läpyskä autolehtien seassa, mutta omituisuutensa vuoksi myös erittäin suosittua vapaa-ajan lukemista. Tuskin sitä kukaan alan ammattilainen edes avasi julkisella paikalla. Kaaleppi oli jäänyt kiinni taannoisen Ranskan visiitin aikana vessassa, kun mies oli hokenut siellä kilpailevan lehden nimeä, tietämättä oven takana olevista kuuntelijoista. Mies oli kyllä vakuutellut huutaneensa ai bitch, koska kilpaileva lehti oli ollut niin huono, mutta moinen valehtelu ei mennyt läpi meikäläiseltä.

- Krööh, kuule jos niistä lipuista soittelet…
- Niistäpä juuri, keskeytin miehen.
- Tämä TT-yhdistys, eli Tornin Tuijottajat järjestävät joka vuosi matkan Tokioon…tai siis järjestivät.
- Häh, miten niin järjestivät?
- Köh tuota, nyt on käynyt niin, että sinne Tokioon on vain kaksi lähtijää ja loput, köh, tuota, menevät Pariisiin Eiffel-tornia tuijottelemaan.
- Paljonko sinne menee porukkaa, toiset kaksi vai?
- Alustavien tietojen mukaan kaksi koneellista.
- Pyykki- astianpesukoneellista?
- Täh, onko tässä puhelimessa jotain vikaa, puhuitko pyykkikoneesta? Kaaleppi kuului kopistelevan luuriaan.
- Siis vain me kaksi, miksi?
- Pariisissa matkan hintaan kuuluu kaikki, matkat, ruoat, viinit, viinat ja jopa tuliaisostokset.
- Entä Tokiossa?
- Matkat ja majoitus, eikös siinä kirjeessä kerrottu se ja mukana ollut lentoliput sekä hotellivoucher?
- Joo, oli kyllä. Miksi tämä minulle tuli, en tykkää tuijotella torneja, stadionin tornikin on jo liian työläs tuijoteltavaksi.

Tämän matkan vuoksi minun oli muutettava talvisuunnitelmiani. Olin suunnitellut katselevani ikkunasta kun naapurit jäävät kiinni autojensa kanssa yrittäessään päästä töihin. Jos olisin viikon verran parhaimpaan kiinnijäämisaikaan Japanissa, voisin menettää monta hyvää naurua. Lisäksi sieltä palatessa kelit voisivat olla jo täysin lumettomat, joten minun omat sudittelut Rutinoffilla voisivat jäädä lähes kokonaan väliin, eli en saisi kokea tänä talvena oman auton tehontuntoa, sen etupyörien vispatessa vimmatusti pieniä kiviä sileän jään pinnalta ties kuinka kauas.

- Onko sinulla passi ja löytyykö ketään läpipiiristä joka omistaa myös passin? Kardaani kysyi tiukkaan sävyyn.
- Joo, vastasin hämmentyneenä.
- Siinä sinulle syy!
- Hei, eihän tuo riitä nyt alkuunkaan, onhan sinullakin passi ja varmaan monella muulla.
- Saatanana saatana, että ahistaa kertoa tämä, Kardaani puuskutti.
- No, kerro pois vaan.
- No Tornin tuijottajat lupasivat meidän lehdelle kaksi lippua Tokioon jo viime kesänä. Ne piti kuulemma antaa meidän pitkäikäisimmälle tilaajalle, siis sellaiselle joka on ollut asiakkaanamme lehden ensimmäisestä numerosta lähtien.
- Ai siitä kopiokoneella tehdystä melkein mustasta nelisivuisesta koeajoartikkelista?
- Siitä juuri.

Muistin tuon ensimmäisen numeron erittäin hyvin. Olin ollut silloin vielä nuori mies ja mennyt ensimmäistä kertaa ostamaan itselle omaa vessapaperia lähikaupasta. Kaikki takapuolen pyyhkimiseen soveltuva paperi oli ollut loppu jonkun tilausmokan vuoksi. Näppärä myyjä oli myynyt minulle puoleen hintaan lehtihyllyssä olleen ensimmäisen Sumuvalo-lehdykän. Sitä oli myyty vain irtonumerona, mutta sen välissä oli ollut lehden tilauslappu ja olin näin ollen jonkun hetkellisen mielijohteen vuoksi tilannut sillä lehden itselleni. Tosin en noudattanut myyjän suositusta ja pyyhkinyt siihen takapuoltani, vaan kävin Esson baarin vessassa seuraavat kaksi viikkoa, ihan hyvä paikka sekin.

- Kiva, olinko ainoa joka tilasi lehden sen ensimmäisen numeron perusteella?
- Olit, kokonaiseen vuoteen.
- Hei, sen vuoden aikanahan tuli vain kaksi lehteä, molemmissa sama artikkeli, jollen nyt aivan väärin muista.
- Oli, oli, arvaa vaan oliko hankala löytää ammattitaitoista tekijäkuntaa näin vaativalle julkaisulle.
- Pah, ammattitaitoista, grafiikasta päätellen kansikuvatkin taidettiin teettää ensimmäiset vuodet lähimmällä lastentarhalla.
- Kööh, no niin, mennäänpäs nyt asiaan, eikä kaivella niitä vanhoja ja sitä paitsi ne silloiset lastentarhalaiset ovat jo isoja miehiä, osa meidän kestotilaajiamme.
- Jaa, mutta enhän minä ole maksanut lehdestä aikoihinkaan yhtään mitään, eli olen ikuinen ilmaisen lehden saaja.
- Voi saatana, pitikö sinun tuostakin vielä muistuttaa, ei ala perkele tämäkään lauantai hyvin, krapula päällä ja loinen puhelimessa, Kardaani karjui luuriin.
- No arvaa itse miten paljon hatutti lukea testiä jostain tuttipullojen lämmittimistä, meinasivat hihat palaa, karjuin takaisin kaksin verroin kovemmalla voimakkuudella.

Kardaani selitti minulle vielä kerran juurta jaksain miten minä olin saanut käsiini nuo liput ja hotellimajoitukseen oikeuttavan voucherin. Tornin Tuijottajat halusivat palkita Sumuvalo-lehden sen vuoksi, että lehti on julkaissut säännöllisesti heidän ilmoituksiaan ja matkakertomuksiaan sekä kuvia matkoilta. Sumuvalo oli tehnyt tuon kaiken niin laadukkaasti ja edullisesti, että Tornin Tuijottajat yhdistys halusi nyt puolestaan kutsua tuijotusmatkalle kaksi lehden lukijaa. Harmi kyllä, palkintomatkalippujen ostamisen jälkeen tuijottajat olivat itse muuttaneet matkakohteen lähempänä olevaan Pariisiin. Lisäksi asiaa vieläkin tarkemmin mietittyään he olivat tulleet siihen tulokseen, etteivät halua tuijottelurauhaansa häiritsemään ketään autofanaatikkoa, sehän saattaa vaikka päristellä yöllä nukkuessaan ja tuijottelu olisi sitä kautta häiriintynyt mitä ikävimmällä tavalla.

- Jahas ja mitähän minä siellä Japanissa oikein teen? mutisin luuriin.
- Menet katsomaan vaikka Toyotoja, hähähäää, siinähän sinulle Rutinoffin omistajalle on haastetta kerrakseen, hähää, Toyotoja, hähähää, Nissaneita, hähähää, Hondia…
- Istutko kenties autossasi? keskeytin hänen ilakointinsa.
- En, hähää, kuinka niin?
- Olin kuulevinani dieseli-Mersun kalinan, mutta se olikin vain sinun krapulapieruilla säestetty nauru, hähähää, matkin armoitettua päätoimittajaa.
- Eikä tartte sitten soitella sieltä Japanista jos et keksi mitään tekemistä.
- Eipä tulisi mieleenikään, sillä soittelen yleensä vain ystävilleni, en maanvaivoille.
- Tuota…sitten niistä matkakuvista…
- Niitä ei ole, keskeytin jälleen Kardaanin.
- Ethän ole edes ollut vielä koko Japanissa.
- Niitä ei ole senkään jälkeen, ei yhtään, noup!
- Kait sinulla nyt kamera on?
- Ei ole, olen nakkisormi enkä osaa kuvata, mutta nenää osaan kaivaa.
- Olkoon, saan ne kuvat netistäkin, Kardaani huokaisi syvään.
- Voin lähettää postikortin, ehdotin kompromissia.
- Ei tarvitse vaivautua.
- Lähetän silti.

Puhelun jälkeen jäin miettimään, että olikohan nyt kaikki tullut ymmärretyksi aivan oikein. Olin siis lähdössä jo huomenna jonkun toisen kanssa Tokioon, matkalle jonka joku Tornin Tuijottajat yhdistys oli lahjoittanut Sumuvalolle ja lehti puolestaan minulle. Minulla ei ollut Japanista mitään muuta tietoa kuin se, että siellä syödään puikoilla, Geisha-suklaa on hyvää ja Ninjat sekä Samurait ovat kotoisin sieltä. Toki tiesin myös japanilaiset autot, mutta koska niitä valmistetaan nykyisin Euroopan tarpeisiin lähinnä Turkissa ja Englannissa, eivätkä ne olleet muutenkaan lähellä sydäntäni, niin en lähtisi kyllä niiden perässä höyryämään toiselle puolen maailmaa.

- NÄRÄ! karjaisin äkkiä ääneen ja etsin miehen nimen puhelimen luettelosta.
- Halloota, Oskari Spielperkki Närä ja Toyota-videoiden editointipaja, kuului luurista pirteä papparaisen ääni.
- Olet hereillä, piruilin miehelle, joka herää varmaan jo neljältä aamuyöllä tarkastamaan Corollansa maalipinnan kiillon.
- Olen editoimassa sitä Corolla-taksin videota, päätin tehdä siitä kokoillan elokuvaesityksen.
- Täh, kuulinko oikein, että ihan kokoillan elokuvan? Eikös sitä materiaalia ollut vain minuutteja tai jotain siihen suuntaan?
- Ei tunnu missään, käytän elokuvantekijöiden konsteja.
- Missä muuten olet oppinut editoimaan?
- Meidän kerholle tuli sellainen video-guru, joka näytti kädestä pitäen miten homma hoidetaan. Se myi myös editointiohjelman kuuden prosentin alennuksella.
- Jaa, varmaan joku Pinnaclen tuote, mutisin ääneen.
- Mikä pinakale? Tämä on täysiverinen Toyota Edit Pro Video Editing Software, Närä vaikutti tavaavan nimeä jostain paketin kyljestä.

Sain nimen jälkeen kuulla miten tuo kyseinen ohjelma on nimenomaan optimoitu Toyota-aiheisten videoiden käsittelyyn, siinä oli kuulemma joku ominaisuus joka teki Toyotien liikkeistä muita autoja sujuvampaa. Muut autot nykivät videolla, mutta mikään Toyota ei nyi. Lisäksi ohjelma osasi lisätä videolla esiintyviin Toyotoihin vaikka oman Toyotan rekisteritunnuksen, sille oli olemassa oma asetusvalikko.

- On siinä kyllä yksi pieni vika tai oikeastaan jännä ominaisuus, Närä kakisteli.
- No, se kaatuu kenties kerran minuutissa tai sillä voi editoida vain tunnin päivässä.
- Ei, vaan se laittaa sen rekisteritunnuksen välillä keskelle auton kattoa.
- Hehehee, ihan yhtä luotettava mitä japanilainen auto.
- Ei se haittaa, sitä paitsi näin se on helpompi lukea helikopterista käsin.
- Täh, helikopterista? Mistäpä luulet sen helikopteripilotin tuijottavan sinun kotona tekemää autovideota?
- Ikkunasta pöljä, onhan minulla asunnossani monta ikkunaa, ajattelitko sitä?

Minun oli aivan pakko laittaa luuri pois ja nauraa hetki kunnolla ja käydä hörppäämässä lasillinen vettä päälle. Mietin myös tauon aikana, että olikohan se sittenkään viisas ratkaisu ottaa Närä mukaan reissuun. Toisaalta, kun kyse oli Japanista, saattaisi papparainen loukkaantua verisesti, ellei pääse mukaan. Vaikka kääpä oli monesti suoranainen rasite minulle, oli hän silti värikäs ja erittäin mielenkiintoinen persoona omassa höyrypäisyydessään ja minun pitkäaikainen kaveri. Toki mielessä kävi myös Werneri Warre, mutta hän teki kuulemma Warreensa täydellistä koneremonttia kotona olohuoneen lattialla ja oli siinä kiinni seuraavat viikot. Romu-Reiska olisi yksi vaihtoehto myös, mutta sitä ei uskaltanut ottaa mukaan, sillä mieshän saattaisi rakentaa näpätä Tokion viereen viikossa toisen samanlaisen kaupungin, mikä ei välttämättä miellytä tehokkuudestaan tunnettuja japanilaisia. Siinä voisivat maidemme väliset suhteet tulehtua pysyvästi.

- Aiotko pöljä kuunnella kun editoin tätä videotani, tulee iso lasku, luurista kuului Närä ääni.
- Ai sorry, kävin ottamassa lasin vettä. Kuule, mitä mieltä olet Japanista?
- Hieno maa, paljon hienoja autoja ja varmaan parasta mitä maa päällään kantaa.
- Entä Tokiosta, mitä se sinulle sanoo?
- Paljon Toyotia ja paljon ihmisiä, niin meidän kerholehdessä kuvailtiin Tokiota.
- Entä muuta?
- Onko siellä sitten jotain muutakin?
- En tiedä, en ole käynyt. Tunnetko ketään joka olisi käynyt siellä?
- Joo, yhden Jaskan tunsin.
- Tunsit, onko Jaska kuollut vai miksi et tunne sitä enää?
- Ei, vaan Jaska vaihtoi Japanin-matkan jälkeen farkut kimonoon ja me erotettiin se kerhosta, ettei tästä tule sellaista hyimitämiehiä klubia.
- Anteeksi mitä?
- No niitä, no niitä jotka ajaa Mersuilla, Närä selitteli vaivautuneen kuuloisena.

Tiesin mitä hän tarkoitti, sillä useammin kuin kerran hän oli haukkunut Mersu-miehiä homoiksi. Toki olisin itsekin suhtautunut hyvin varautuneesti suomalaiseen mieheen, joka vaihtaisi farkut kimonoon, ties mitä sellaisella on mielessään kanssaeläjiä kohtaan.

- Mitäpä tuumisit jos kertoisin sinulle, että minulla on kaksi lippua viikon matkalle Tokioon ja lento lähtee huomenna sunnuntaina kello 17:20?
- No, kerrotko vai et? kuului hetken hiljaisuuden jälkeen puhelimesta?
- Minulla on kaksi lippua Tokioon ja lento lähtee huomenna, lähdetkö mukaan vai pyydänkö reissuun jotain toista?
- Si-siis ilmainen matka Tokioon, entä asuminen siellä?
- Sekin on ilmaista. Ruoka, juoma ja eläminen yleensäkin pitää maksaa itse.
- Ei haittaa, möin juuri Toyota-keulamerkkikokoelmani ja sain siitä kuusituhatta euroa.
- Oho, taisi olla joku todella fanaatikko mikä sellaisen summan maksoi?
- Paikallinen Nissan-kerho, yrittävät polkea Toyotan suohon keinoja kaihtamatta. Ai niin, lähden reissuun, saanko tulla teille yöksi?


Lataa Oskari Närän ikioma Toyota-filmi.

Jatkuu...


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi