Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

15.2.2009

Pilkkutaksikopin tuparit


Tuijottelin hajamielisenä kalenteria keittiön siivouskaapin ovessa ja mietin miksi siihen oli merkitty punaisella kynällä ruksi ja sen viereen pääkallon kuva. Tänään oli nähtävästi joku tärkeä päivä, mutta olin jollain tapaa onnistunut unohtamaan sen mitä asia koski. En ollut varannut lomamatkaa minnekään, joten ei se ollut lentokentälle lähtökään, vaikka ulkona oleva tammikuinen kahdeksan asteen pakkanen houkutteli tutkailemaan matkakatalogeja. Tuskin kyseessä oli kenenkään synttärit, sillä niistä piti huolen kännykkäni kalenteri, ilmoittaen aina viikkoa aikaisemmin. Siirryin katselemaan alas parkkipaikalle keittiön ikkunasta ja siinä se oli, silmiini osunut pilkkutaksikuski Tomppa Pomon taksikoppi. Tomppa oli lähettänyt oikein painetun kutsun, että hänen taksikopin tuparit on tänään lauantaina kello kymmenen aamulla. Vilkaisin kelloa ja se oli jo kymmentä vaille. Päätin lähteä niiltä jalansijoilta pihalle tutkailemaan tuparitilannetta, jos vaikka siellä saisi vatsansa täyteen jonkun toisen ostamaa ruokaa. Sonnustauduin lämpimiin vaatteisiin ja vedin vielä pipon korville, ennen kuin poistuin rappuun.

- Lutiloffin Luski, eteeni ponkaisi alakerran asunnosta siellä asuva itäisen maan tuliainen herra Ping Pong.
- Huomenta kaukoitäinen naapurini, onko aamuriisit jo syöty? huikkasin takaisin.
- Lyöty ei, kieli likki paha kelta.
- Lällättää näemmä tänään normaalia pahemmin, mikä nyt?
- Accoltti jäässä, lukko lumissa, kieli lämmittä lukko ja nyt myös kieli lumissa.
- Tarkoitatko jumissa, siis jäässä?
- Läässä, kyllä läässä, mutta nyt kieli likki ja silti lukko läässä.
- Otapa ehjä muovipussi, laita siihen kuumaa vettä ja käy painamassa se lukkoa vasten.
- Anteeksi, en voinut olla kuulematta keskusteluanne, voinko tarjota apuani? takaani kuului Einari Kaislan ääni.

Einari ja Orvokki Kaisla omistivat erittäin isokokoisen ja pahatapaisen Nalle nimisen koiran, jonka lempitehtävä oli pitää yllä kaaosta meidän lähialueilla. En ollut tavannut pariskuntaa pitkään aikaan, mitä pidin pienenä ihmeenä.

- Päivää Einari ja Nalle, sanoin naapureille.
- Nalle voisi jeesata, sen kusikaari on tunnetusti komea ja yksi lukko sulaa hetkessä kun se ruikkaa lukon kohdalle. On muuten testattu monet kerrat ihan omassa autossa.
- Taitaa vähän haista tuo ratkaisu, nyrpistelin nenääni Ping Pongin puolesta.
- Mitä vielä, koiran kusi on maailman luonnollisin asia, ja Nalle syö ihan luomuruokaa, nakkeja ja kuopiolaisia kalakukkoja poronkäristyksellä höystettynä.

Tässä vaiheessa Ping Pong livahti takaisin asuntoonsa, sillä isokokoinen Nalle yritti astua heiveröistä vietnamilaista. Postiluukun kautta hän kiitteli neuvoani ja aikoi mennä kokeilemaan sitä heti kun se hirviökoira on palannut takaisin sisälle. Einari naureskeli vain asialle ja sanoi Nallen olevan jo ainakin satakertainen isukkikoira.

- Näitkö jo meidän uuden auton?
- En, minkä ostitte? kiinnostuin välittömästi Einarin kysymyksestä.
- Skoda Octavia 1.9 Tdi Combi vuodelta 2005.
- Vau, mahtaa olla huima peli entiseen nähden, sehän oli muistaakseni 2004 vuoden yksikutonen bensakone, vai?
- Niin ja ajatella miten Skodan kehitys on mennyt vuoden aikana eteenpäin. Tuo 2005 haastaa jo Audit ja Bemarit laadullaan, Volkkari on jäänyt jo kauas taakse tässä pelissä.
- Onko punainen?
- Hopea, ainoa oikea ja toimiva väri Skodassa, se kulkeekin tuon värisenä vähän muita värejä nopeammin.

Ennen kuin kerkesin kysellä lisää, oli Einari puoliksi kiskonut minut pihalle heidän uutukaisen käytetyn Skodansa vierelle. Tuttuun tapaansa Nalle nosti koipea auton kylkeä vasten ja haukahti sen jälkeen tyytyväisenä kusinoron valuessa höyryten pitkin ovea.

- On se taiteilija tuo Nalle, katso mitä taidetta se on tehnyt jo tämän kaksi päivää vanhan automme kylkiin, Einari osoitteli eri kohtia auton kyljissä.
- Näyttää se viihtyneen myös sisällä, osoitin puoliksi syötyä etuniskatukea.
- Yksi niskatuki sinne tai tänne, mitä väliä? Einari heilautti kättään maailmanmiehen elkein. – Ostatko muuten koiran, Nallen yhdellä nartulla olisi taas pentuja. Suuren kysynnän vuoksi en voi antaa niitä enää ilman, mutta tuhannella saat sellaisen.
- Köh, eikös Nalle ollut sekarotuinen?
- Kyllä, Nalle on viralliselta nimeltään Ylväkoko Maxisize Nalle. Se on rekisteröity meidän Ylväät kotikoirat ry rekisteriin. Kysynnän lisääntymisen vuoksi Nallen pennut maksavat nykyisin 2000 euroa kappale ja kaikki menee kaupaksi.
- Ei kiitos siitä koirasta. Nyt minulla on vähän menoja, joten voimme varmaan keskustella Skodan vioista sitten kun on enemmän aikaa.
- Skodan ainoa vika on se, ettei niitä kyetä tekemään tarpeeksi. Me jouduimme odottamaan tätä käytettyä puoli vuotta, on muuten kysytty peli…, Einari jäi huutelemaan vielä perääni, kun suuntasin askeleeni Tompan koppia kohti.

En jaksanut enää keskustella yhtään Skodasta, sillä auto ei herättänyt minussa mitään intohimoja, se oli vain laatikko johon tsekkiläiset olivat laittaneet neljä pyörää, joista etummaiset kääntyivät ja takimmaiset eivät. En nähnyt konstruktiossa mitään kovin mullistavaa. Vanhassa purjelaudassa oli vielä tyyliä, mutta näissä uusissa ei ollut mitään, siis ei yhtikäs mitään.

- Hyvää päivää, käh. käh, käh, Tomppa Pomo tuli käkättämään koppinsa ovelle kun yritin avata sitä.
- Pääseekö sisälle, täällä on kylmä?
- Tule pois, varasin meille pumpputermarillisen kuumaa teetä, tein ihan oman sekoituksen, maista ole hyvä.
- Nuuh, tuoksahtaa oudolta, nuuhkin kouraani tällättyä teemukia.
- Laitoin siihen kaikki kaapista löytämäni teet ja lisäksi vähän kahvia.
- Mmmm, ei pöllömpää, maistelin tuotosta.
- Saamme tänään arvovaltaisen vieraan, meidän uuden pilkkutaksiyhdistyksen puheenjohtajan. Mies on alansa suurin guru, mies vailla vertaistaan ja käynyt koulunsa ihan Ranskassa asti, Tomppa selitti hikinauhaansa räpläten.
- Ei taida tulla hiki tässä kelissä, heitin väliin.
- Tulee se, Talbotin rattia kun vääntää täältä rautatieasemalle ja takaisin niin on paita märkä.
- Eikö siinä ole tehostinta?
- On, mutta vaihdan kaistaa niin usein, että tulee hiki ja aina punaisissa valoissa jännittää, että tuleeko sieltä joku toinen taksi vahingossa kylkeen vihreillä?

Sain kuulla Tompalta, että vieraiksi oli kutsuttu käytännössä kaikki lähitalojen asukkaat, mutta jostain kumman syystä vain minä olin saapunut paikalle ja vielä myöhässä. Ihmettelin sitä itsekin, sillä odotin automaattisesti edes Oskari Närän olevan paikalla, sillä hän on yleensä siellä missä tarjoillaan jotain ilmaiseksi. En ollut nähnyt eläkevaaria pariin viikkoon, joten en tiennyt hänen viimeaikaisista liikkumisistaan mitään.

- Ei ole Närästä kuulunut mitään? kysäisin Tompalta.
- Käh, käh, käh, se Toyota-mies, käh, käh, käh, lähetin sen ostamaan pullaa.
- No hyvä, Närä saa sitten ainakin pullaa itselleen.

Tomppa vilkaisi minua hikinauhansa alta liian pieneen pukuun sonnustautuneen kysymysmerkin lailla. En jaksanut alkaa selittää hänelle asiaa sen enempää, sittenpähän näkee kun vauhtivaari palaa Corollallaan. Muita odotellessamme Tomppa alkoi huudella pöydällä olevaan lyhytaaltopuhelimeen, että kuuleeko kukaan ja onko kukaan vailla taksikyytiä. Kukaan ei kuullut tai ei halunnut vastata, joka oli todennäköisempi vaihtoehto.

- Pasi täällä hei, saako astua sisälle, hei, olen täällä oven ulkopuolella, hei! kuului samassa heikko piipitys taksikopin oven ulkopuolelta.
- Pasi, siis Pasi Kuikkako? huusin oven läpi ihmeissäni.
- Mi-minä Pasi ja sukunimeni on myös Kuikka, o-oletko sinäkin P-pasi K-kuikka?
- En ole, tönäisin oven auki niin, että Pasi sai sen nenäänsä.
- Ännngggg, pipi tuli, nenuun sattuuu, ännnggg, mies piteli nenäänsä.
- Tule sisälle, komensin kukkakeppiä.
- Mi-minä näen tutun ihmisen, Pasi ilostui.
- Minä tiedän sen, olen melkein valtakunnan kuuluisuus, Tomppa Pomo nousi penkiltään ja kasvoi pituutta samalla varmaan kolme metriä, mielessään.
- Tuo, sinä olet tuttu, Pasi kääntyi puoleeni ja ojensi kätensä.
- Miten tämä maailma onkaan pieni, huokaisin kätellessäni Pasia.
- Mi-minä olen päivänsankari ja minun pilkkutaksikoppi, ei tuo nimetön ja huonosti ylisuuriin vaatteisiin pukeutuva naapurini, Tomppa kimitti puku naukuen.

Siirryin hieman sivummalle, sillä pelkäsin tosissani tuosta puvusta lähtevän napin tyrmäävän minut. Tompan puku oli niin piukka, että se hankaloitti jo miehen liikkumista. Mies oli kuin tönkkösuolattu muikku kravatissa. Pasi puolestaan paapatti sitä miten iloinen asia oli tavata jälleen, kun viime kerrasta on kuulemma niin pitkä aika ja hänellä oli ollut jopa oikein ikäväkin.

- En kuullut auton ääntä, sähköautollako ajelet nykyisin?
- En minä, äitillä on kyllä auto, mutta minä en saanut sitä lainaksi. Tuli äitin pyörällä, eikä se ole pitänyt ääntä sen jälkeen kun äiti rasvasi ketjut Oivariinilla, Floora kun ei oikein toiminut.
- Olet siis Opelin huoltoneuvoja ja kovalla palkalla, mutta sinulla ei ole edes omaa autoa, miten se on mahdollista?
- Äiti sanoi, että niin pitkään kun asun kotona, on minun toteltava vanhempiani ja äiti on sitä mieltä, ettei minulla pidä olla autoa etten turmeltuisi liikaa.
- Mikä se sinun tämä taksititteli olikaan?
- Olen pilkkutaksiyhdistyksen puheenjohtaja.
- Kiva, maksetaanko sinulle siitä?
- Ai niin, Tomppa hei, maksetaanko minulle tästä hommasta, hei?
- Harkinnassa.
- Se on harkinnassa, Pasi kääntyi taas puoleeni.
- Hienoa, mitä teillä on tänään ohjelmassa? utelin kaksikolta.
- Minä sanon Tompalle koska sen puhe alkaa ja ilmoitan kun se loppuu, minähän johdan näitä puheita, Pasi selitti tohkeissaan.

Tomppa kävi kurkkimassa välillä ulos kopista ja palasi aina samalla tavalla huokaisten sisälle. Kuudennen käyntikerran jälkeen en malttanut olla enää hiljaa, vaan kysäisin:

- Mikäs miestä huokailuttaa, pukkaako keikkaa vai jotain muuta sydämellä?
- Soitin taksikeskukseen ja lupasin tarjota jokaiselle vapaana olevalle taksille ilmaiset teet ja pullat.
- Ei taida olla ruuhkaa, totesin hymyillen.
- Olen huolestunut, Tomppa huokaisi.
- Sinulla ei tunnu siis olevan yhtään taksikuskiystävää.
- Ei, vaan me kaikki taksikuskit olemme ylityöllistyneitä. Meitä on saatava heti ainakin tuhat lisää pelkästään Helsinkiin. Taidankin rustailla heti presidentille muistion asiasta, Tomppa istahti pienen pöydän ääreen.

Katselin sivusta, kun herra pilkkutaksikuski kaivoi jollain ihmeen opilla tiukan pukunsa povitaskusta kynän ja nuhjaantuneen ruutuvihkon. Hetken hikinauhaa sormeiltuaan hän, kirjoitti puhtaalle sivulle pölkkykirjaimilla: ”Her ei ku rouva residentti. Helsinki nimiseen kaupunkiin on hyvä perustaa 1000 uutta taksivirkaa. Ehdottaja pilkkutaksikuski Tomppa Pomo ja pilkkutaksiyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Kuikka. Helsingissä pilkkutaksinvuonna 2009 tammikuun seitsemästoista päivä aamupäivällä.”

- Aika hyvä ja nyt nimi alle, Tomppa työsi vihkon Pasin eteen.
- Upeeta hei, nyt minä voin lisätä minun ansioluetteloon myös Presidentille kirjoittamisen, Pasi innostui asiasta.
- Entä sinä, vaaditko lisää takseja Helsinkiin? Tomppa kysyi minulta.
- Vain siinä tapauksessa, että kaikki nykyiset opettelevat ajamaa autoa.
- Mitä, ettäkö mekökö eikökö osata kökö ajaa autoa? Tomppa pillastui.
- Sanoin kaikki. Seassa on sellaisia pölvästejä, että jopa kolmipyöräinen on vaarallinen niiden käsissä. Ne tyypit luulevat olevansa maanteiden kunkkuja kun on tähti keulalla ja äidin ostama rippipuku päällä kravatin kera.
- Minunkin äitini on ostanut tämän puvun. Hikinauhan ostin kyllä ihan itse, Tomppa hypisteli jälleen nauhaansa.
- Hei kuulkaa kaikki, näin juuri Corollan taksina, aivan mahtavaa…, Närä paukkasi sisälle kauhealla tohinalla.
- Pullaa, ostitko pullaa? Tomppa tivasi heti perään.
- Täh, mitä se sanoi? Närä vilkaisi minua.
- Kyseli jostain pullasta, mutta eihän sinulla ole mukana mitään pullaa, vastasin papparaiselle.
- Ei niin.
- Missä se pulla on, annoin sinulle siihen rahatkin? Tomppa kiekui.
- Söin tietty, olisiko se pitänyt tänne asti raahata, pöljä?
- Tu-tuo söi mi-minun tuparipullat, Tomppa tuijotti Närää.
- Sitä paitsi se oli aika kuivaa, varmaan eilistä, Närä tuhahti ja istahti tuolille.
- Mitä minä tarjoan nyt vierailleni? Tomppa levitteli käsiään.
- Haluaisiko joku kuulla lisää siitä Corolla-taksista, haluaisiko? Närä uteli.

Vaikka emme halunneet kuulla asiasta yhtään mitään, saimme silti kuulla seikkaperäisen selvityksen missä Närä oli huomannut sen Corolla-taksin ja miten hän oli ajanut sen perässä kaksikymmentä kilometriä kuvaten sitä digikamerallaan. Hän oli ottanut siitä jopa videon, sillä videon avulla hän sai heidän kerholtaan enemmän jäsenbonusta. Videosta laitetaan still-kuva kerholehteen ja se video laitetaan ladattavaksi kerhon nettisivuille. Mitä enemmän videota ladataan, niin sitä enemmän sen kuvaaja saa bonusta. Vuoden tuotteliain videoija saa palkinnoksi tänä vuonna 64 megaisen sd-muistikortin, jossa on painettuna Toyota -nimi.

- Montako videota olet jo lähettänyt? utelin papparaiselta.
- Omasta autosta kuusitoista ja nyt tämän, eli seitsemäntoista.
- Vaikuttaa jo lähes ammattikuvaajan touhulta.
- Älä, näytänkö minä sellaiselta?
- Kyllä minä niin sanoisin, varsinkin kun katsoo yhdellä silmällä vähän hämärässä.
- Minä olen myös kuvannut, otin äitistä videon kun äiti paistoi pullaa, Pasi intoutui selittämään.
- Kato Pasi, Närä huomasi vasta nyt seinustalla lymyilevän miehen.
- Me ollaan nähty aikaisemmin, sinulla on se Corolla, Pasi hymyili ja kätteli Närää onnellinen hymy naamallaan.
- Pullaa siis ei ole, varmistin kättelyn jälkeen.
- EI, Närä ilmoitti.
- Kiitos ja näkemiin, menen kotiin syömään kaurakeksejä, nousin ylös tuolilta ja astelin ulos kopista.

En jakanut enää kuluttaa aikaa mokomien pölvästien seurassa. Lisäksi Tompan hikinauha haisi niin vietävän pahalta, ettei siellä kopissa voinut kunnolla edes hengittää nenän kautta. Palasin suoraan takaisin sisälle odottelemaan lumikelejä, jotta pääsisin sudittelemaan rakkaalla Rutinoffillani. Toivottavasti vain pakkasta ei tule liikaa, sillä liian kovalla pakkasella Rutinoffin kone ei jaksa liikauttaa autoa minnekään ja se jos joku tuppaa turhauttamaan.



Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi