Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

18.1.2009

Revittelyä paita auki


Kieltäydyimme molemmat automyyjävitseistä, sillä ne tuskin olisivat kovinkaan hyviä heidän itsensä kertomina. Noiden kahden myyjän koomisuus kun oli lähinnä se, ettei sitä ollut. Meidät ohjattiin kohteliaasti kahden Opelin välissä olevaan tyhjään autopaikkaan, johon oli raahattu jostain pöytä ja kaksi tuolia. Meidät ohjattiin suoraan pöytään ja ruokatarpeet nostettiin eteemme.

- Tuota, kun herrat eivät halunneet komiikkaa, niin saanko ehdottaa työn katselemista ruokailun ohessa? toinen myyjistä uteli.
- Meinaatko ruveta betonia piikkaamaan tässä pöydän vieressä? tiedustelin häneltä.
- E-eh, enhän minä itse ala töitä tekemään, olen automyyjä, mies virnisteli. – Ajattelin pyytää Annan tänne laseja pesemään.
- Anna, hmmm, minun puolesta saa tulla.
- Joo, ei haittaa, pihvi on muuten hyvää, Late kommentoi haarukka tanassa.

Myyjä hävisi jonnekin, mutta palasi parissa minuutissa tummatukkaisen naisen kanssa, joka oli sonnustautunut bikineihin. Kädessä tuolla naisella oli spraypurkki ja liinoja. Nainen hymyili meille ja sipsutteli lähimmän auton luo. Auton luona spraypurkki huokaisi pitkään ja sen jälkeen saimme katsella neidon kiinteän pepun pyörimistä lasinpesun tahtiin.

- Ei ollenkaan huonoa työskentelyä, totesin häntä katsellessani.
- Niin, Anna on meidän paras lasinpesijä, eikä hänen työnsä jäljestä ole tullut yhtään valitusta, myyjä ilmoitti.
- Onko teillä jotain muutakin ohjelmistossa, kuin komiikkaa ja lasinpesuja, siis autonostajia varten? utelin.
- Joo, Leningrad Cowboys, mutta annoimme heille vapaata, kun pojat halusivat lähteä revittelemään Venäjälle vanhojen tuttujen kanssa.
- Mielenkiintoista.
- Olihan meillä myös se David Copperfield, mutta ei ole enää.
- Miksi?
- Niitä hänen kadottamia autoja etsitään vieläkin.

Maittavan pihviaterian jälkeen eteeni tuotiin kahvi ja konjakki, jota ei voinut sanoa miksikään normiannokseksi, vaan se oli vähintään triplatupla, mikä sopi minulle vallan mainiosti. Late sai tertun banaaneja, ihan vain sen takia, jos vaikka tekisi mieli syödä niitä enemmänkin ja loput sai kuulemma mukaan. Nautittuamme jälkiruoan, tuli Hovartti paikalle ja pyysi meitä seuraamaan häntä koppiinsa, jotta päästään tekemään varsinaista kauppaa. Samalla myös Anna lopetti työnsä ja poistui hymyillen.

- Palaako? Hovartti tarjosi kopissaan isoja sikareita meitä kohti.
- Noup, ei polteta, Late ilmoitti.
- Hyvä, annetaan sitten rahan palaa, jos suonette tämän kuluneen ilmaisun tähän tilanteeseen?
- Tehdään ne paperit, jotta pääsen vielä tänään kotiin, Late murahti.
- Hyvä, hyvitän tuosta vanhasta Astrasta sinulle 4600 euroa plus sen tonnin minkä lupasin, eli saat siitä 5600 euroa. Ja jotta et intoutuisi kovin pahaan inttämiseen hinnasta, niin sanon vain, että tuolla tonnilla minun pitää pestä sukkia käsin seuraavat kolme kuukautta, jotta kyllä tuo alennus on revitty aivan suoraan minun selkänahasta.
- Käsin, pestä sukkia?
- Kyllä Late, olet nyt oikeilla jäljillä tässä kohtaa asiaa. Mikäli minä annan jostain omatoimista alennusta, niin joudun korvaamaan sen jotenkin firmalle ja ensimmäisenä tulee vastaan se, että työsukkia ei saa pestä koneella vaan käsin. Olen kuitenkin siitä puoliksi hyvin onnellinen, sillä nyt minulla on puhtaat kädet jatkuvasti.
- Ne talvirenkaat, lupasit sellaiset uudet ja vielä sen seuraavan huollon ilmaiseksi.
- Kyllä ja siitä pääni on seinää vasten, Hovartti huokaisi.
- Pää, yleensä puhutaan selästä, kummastelin ääneen.
- Kyllä pää, sillä päivätorkkuoikeuteni vuoteessa evättiin noiden renkaiden vuoksi ja joudun nukkumaan päiväunoset seisaaltaan pää seinää vasten.
- Saat yhä kuitenkin päiväunet?
- Kyllä saan, se on kirjoitettu meillä työehtosopimukseen. Sen huollon lupaamisen kanssa meinasi tulla vähän ongelmia. Minä löysin siihen kuitenkin ratkaisun, eli kuskaan huoltopaikan jäteöljyt seuraavan kahden viikon ajan mummoni vanhalla polkupyörällä ongelmajätepisteeseen. Sain firmalta käyttööni sadeviitan, joten kehno kelikään ei tule minun ja tuon työtehtävän väliin edes hidasteeksi.

Kuuntelin silmät suurina Hovartin selitystä siitä mitä kaikkea hän saakaan kestää noiden alennusten vuoksi. Noita tietoja vasten en enää ihmetellyt miksi alennusten saaminen autokaupassa oli heikentynyt kovasti, varsinkin isoimmissa liikkeissä. Toisaalta, minä en ollut täällä töissä, joten ihan sama ja pihvi oli ollut hyvä.

- Nyt ei pidä ajatella niin, että olisin jotenkin tyytymätön tähän työhöni, päinvastoin, Hovartti hymyili.
- Niin, osa on kovin tyytyväisiä kovin vähään, myötäilin häntä.
- Äitini on tottunut hakemaan jo minut töistä kun olen alennusten vuoksi menettänyt oikeuden käyttää takapotkuista työsuhde Kadettiani.
- Palataanko takaisin minun autokauppaan? Late kivahti.
- Hyvä, tulevatko vakuutukset samaan yhtiöön ja pistetäänkö parasta?
- Kyllä, sama ja paras kasko mitä on.
- Kiitos, saan siitä hyvästä joulupöytään sitä vakuutusyhtiön hyvänmakuista sinappia. Entä VarmaIrmeli, laitetaanko se 20 tkm vuosiajomäärällä vai kenties 1650 km kuukausiajomäärällä vai kenties 385 km viikkoajomäärällä vai peräti 55 km päiväajomäärällä?
- Äh, mitä tuo on suomeksi?
- Sitä, että takuu kattaa esimerkiksi vain 55 ensimmäistä kilometriä päivässä ja ajat sen jälkeen loppupäivän ilman takuuta. Sama koskee myös viikkoa, kuukautta ja koko vuotta. Olemme vaihtoehtoja tarjoava autoliike, joten asiakas saa päättää miten haluaa turvansa ottaa.
- Laitetaan se vuosijuttu, se 20 tuhatta kilometriä, Late ilmoitti. – Mitä se korvaa?
- VarmaIrmeli korvaa kaiken muun paitsi vakuutukseen menevät asiat ja renkaat, polttoaineet, pesut, tuulilasinpyyhkijät, ajovalopolttimot, nesteet, maalipinnan vauriot, vahaukset, pesut, helisevän pakoputken, kolisevan alustan, natisevan takapenkin, ravistavan ratin, heiluvan taustapeilin, kitisevän kuljettajan penkin, jumiutuvan tuhkakupin, kolisevat iskunvaimentimet, ovenkahvat sisältä ja ulkoa, polttoainesäiliön luukun ja korkin, kumimatot, kynnyslistat, vilkkujen lasit, taustapeilit ja turvavyöt.
- Aha, se siis korvaa jotain, hehehee, repesin.
- Kyllä, VarmaIrmeli on meidän myyntivaltti kaikenmaailman huoltosopimuksia vastaan, se on yksinkertaisesti parempi ja ostajalle ilmainen.
- Entä jos revitän koneen ja vaihdelaatikon paskaksi, korvaako se ne? Late innostui.
- Kyllä, mikäli tämä tapahtuu 08:00 – 16:00 välisenä aikana arkipäivänä.
- MITÄ?
- Kyllä, ei VarmaIrmeli mikään ilotyttö ole, vaan se noudattaa säädyllisesti vain virka-aikaa. Ei pidä autoilla sellaiseen aikaa, että sattuu intoutumaan liikaa vapaa-ajan rientojen viedessä miestä.

Oho, olipahan taas uusi juttu myös meikäläiselle tuo VarmaIrmelin korvausaika. Eipä ole tullut ennen mieleenikään, että noissa olisi jotain kellonaikarajoituksia ja, että se koskisi vain arkipäiviä. Hovartti selitti, ettei tuosta tulisi ottaa painetta, vaan auton voi ihan hyvin jättää kotiin iltaisin ja viikonloppuisin. Hän esimerkiksi ajaa täysin säännöllisesti viikonloput bussilla, vaikka käytössä onkin se työsuhde Kadetti. Late sai Hovartilta oikein kirjallisen lapun siihen seuraavaan huoltoon ja toisen lapun, jolla ne talvirenkaat voi noutaa viikon päästä varaosamyynnistä. Hovartti olisi silloin itse lomalla Lapissa. Hän kun tykkäsi lähteä kerran vuoteen, mieluimmin syksyllä, Lappiin hiekkapuhaltamaan Opelin peltivanteita.

- Tässä on nämä paperit niin vanhasta autosta kuin tuosta uudestakin, sekä henkilökohtainen numeroitu Opel-avaimenperä.
- Ja nimi alle vai?
- Kyllä vain. Onko vanhassa autossa mitään henkilökohtaista vai luovutatko nyt sen avaimet minulle?
- Ota pois, ei siellä enää mitään ole.
- Hyvä, laitankin auton heti myyntiin, jotta saadaan sinun entiselle helmelle hyvä koti jossain toisaalla.
- Miten sen rekisteriotteen kanssa?
- Tulee postissa tai saat talvirenkaita noudettaessa, jolloin säästämme postikulut ja olemme vähän tyytyväisempiä, eli siis noudat sen talvirenkaita hakiessasi.
- Joo, sopii hyvin.
- Pistetäänkö vielä jenkaksi vai oletteko enemmän sellaisia rokkikukkoja? Hovartti kysyi noustuaan seisomaan pöytänsä takana.
- Mitä tämä nyt on, jotain vittuiluako? Late ärähti.
- Ei vainkaan, ei suinkaan, ei ollenkaan, eikä millään muotoa mitään negatiivista. Meillä täällä vaan on sellainen tapa, että kauppojen syntyessä vedetään koko automyymälässä olevan porukan kesken letkajenkkaa tai vaihtoehtoisesti nuoremman polven toiveesta kuunnellaan Eino Grönin uudelleen sovittama Lordin euroviisuvoittokappale Hard Rock Hallelujah. Saa valita, minä itse olen tosin letkajenkan ylin ystävä.
- Otetaan se kuunteluversio, minua kun ei hevon vittuakaan kiinnosta pomppia ympäri autoliikettä letkajenkan tahtiin, Late puki ajatukseni sanoiksi.
- Oukki doukki, tässä siis Eikka rokkaa hirviörokkia! Hovartti kiekaisi ja painoi kasettimankan nappulaa.

Ilmoille tulvi musiikkia, josta ei voinut sanoa, että oliko kyseessä Tango D’amore englanniksi laulettuna vai jotain ihan muuta. Lisäksi kasettisoitin venytti siihen malliin, että välillä luulin kuulleeni Saukin ja pikkuoravat ja välillä olin aivan varma, että Nylon Beat on äänessä. Hovartti innostui revittelemään oikein kunnolla, hän jopa repi kravatin kaulasta, repäisi paidan auki napaan asti ja tempaisi hyllyn päältä kukan ruukkuineen, käyttäen sitä kitaranaan.

- Ehehehee, ei ole ainakaan ollut tylsää tällä Astran ostoreissulla, naureskelin.
- Ainakaan vielä ei vituta tuo uusi Astra pätkääkään, Late hymyili takaisin.
- Ou, ou, ou, jes! makee saundi, eikö ollutkin? Hovartti puuskutti biisin loputtua kasettisoittimen totaaliseen jumiutumiseen.
- Aika rento tunnelma, kieltämättä, vastasin.
- Oho, paita hajosi, pitää vaihtaa kaapista uusi.

Hovartti meni vaatekaapin luo ja kaivoi sieltä tottuneesti uuden ehjän paidan, jonka vaihtoi muina myyjinä päällensä. Myös kravatti löysi oikean paikan miehen kaulasta, kunhan se oli ensin ongittu esiin patterin välistä. Minulla ei ollut mitään käsitystä miten se oli sinne joutunut, joten menon oli täytynyt olla jollakin todella hurjaa. Tuosta esityksestä voisi antaa säälipisteitä nelosen verran, mutta tunnetta myyjämme esiintymisessä oli vähintään yhdentoista edestä, ellei enemmänkin.

- Hieno fiilis, kyllä nyt tulee iltamaidon jälkeen pehmeä uni, Hovartti intoili ihaillessaan ehjää vaatetustaan peilin kautta.
- Oliko tämä tässä, vai tuleeko paikalle vielä joku sirkus pelleineen? Late kysyi sarkastinen sävy äänessään.
- Voin tehdä pari korttitemppua, oli niissä haka tarha-aikoinani.
- EI! karjaisimme molemmat yhtä aikaa.
- Hienoa, kiitos, oli kiva asioida kanssanne, Hovartti tuli puristelemaan käsiämme.
- Kiitos, kiitos, Late kiitteli.
- Hyvät pöperöt teillä, kiittelin itse ruokapuolta omalla vuorollani.
- Ai niin, koska muuten laitetaan tuo sinun vanha Astra vaihtoon, kohta tulee vuosi 2009 ja tuo ostamasi 2006 alkaa olla jo melkoisen vanha?
- Täh, kuules tikkunekku, ajan sillä ihan tasan tarkkaan niin pitkään kun haluan, Late selvensi ajatuksiaan.
- Tottahan toki, soitanko sinulle helmikuussa, tammikuussa kun tulee sisään paljon kahden vuoden ikäisiä vaihdokkeja, pitäisikö värin olla sama?
- TERVE, soittelen jos tulee ongelmia, Late karjaisi ja harppoi ulos myyntikopista.
- Heippa, pidä pullat tuoreina, saatan piipahtaa joskus ohi kulkiessani, hihkaisin puolestani myyjälle.
- E-ei tarvitse tulla ellei ole autoa ostamassa, Hovartti ilmoitti kylmästi.

En jaksanut alkaa enää kinastella moisesta, sillä minua alkoi ihan tosissaan jo väsyttää syöty pullavuori ja pihvi, puhumattakaan siitä kahden desin konjakkiannoksesta kahvin kanssa. Olin enemmän kuin valmis heittäytymään pötkölleni pariksi kolmeksi tunniksi. Late oli ehtinyt jo autoliikkeen ovelle, joten kiihdytin vauhtiani. Livahdimme ulos samalla ovenavauksella. Samassa huomasimme tuulilasinpyyhkijöiden vaihtajan pumppaavan ilmaa käsipumpulla Laten juuri ostaman Astran eturenkaaseen.

- Tyyppi, mitä sä teet? Late kiekaisi.
- Vaihdan ilmoja.
- Että mitä?
- Tuli textarilla käsky vaihtaa ilmat juuri myydyn auton renkaisiin ja se oli tämän auto rekkari.
- Ny-nyt ei oikein sytytä? lihaskimppu kummasteli.
- En minäkään ymmärrä mitä olen tekemässä, mutta meille sanottiin jo amiksessa, että hommat pitää tehdä kyselemättä, ne tyhmemmätkin, poika selitti pumppauksen lomassa.
- Et sitten ole ajatellut vaikka vaihtaa työpaikkaa? puutuin keskusteluun.
- En, olen sisäistänyt japanilaisen ajatusmallin, että olen työuran alusta loppuun saakka saman työnantajan palveluksessa.
- Mutta tämähän on saksalaismerkki, siis Ooppeli.
- Ei haittaa, täällä myydään Subarua, joten olen jäljillä, poika virnisteli ylisuurissa haalareissaan.

Meidän onneksemme ilmanvaihtajalla oli työn alla viimeinen rengas, joten muutaman minuutin odottelun ja rengaspaineiden tarkastuksen jälkeen pääsimme matkaan Laten uusvanhalla Astralla. Ex amislainen jäi vilkuttelemaan meille suklaapatukka toisessa kädessään, se kun oli hänen myöhäinen lounas tälle päivälle. Siihenkään kun ei kuulemma ollut varaa joka päivä, mutta työstä hän kyllä piti kovasti.

- Miltäs nyt tuntuu? kysyin ystävältäni Viikin suoralla kun jumiuduimme mopoauton perään.
- Vituttaa tuo mopoauto, saatanan kinneri.
- Tarkoitin tätä Astraa.
- Ai niin, aika makee peli vanhaan verrattuna, ihan kuin olisi itsekin nuorentunut vuosia.
- Ei muuten helise pakoputki.
- Ei niin, tämähän on vittu kunnossa!

Onneksi mopoauto kääntyi vasemmalle Viikin suoralla, joten pääsimme jatkamaan matkaa ihan oikeiden autojen nopeudella, vaikka minulle se mopoauton nopeus olisi riittänyt vallan hyvin. Ajoimme Sahaajankadun autoliikkeiden ohi niin, että Late piti keskisormea pystyssä koko ajan. Saman teimme myös Mekaanikonkadun liikkeille.

- Tuo tuskin oli pelkkä sormen tuuletus?
- Noup, noille ei kelvannut vanha Opeli edes tonnilla, persreiät, Late kirosi ja kanttasi kotia kohti renkaat valittaen.

Tämän tarinan loppu. Seuraava Rutinoffin kuskin tarina 15.2.2009


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi