Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

4.1.2009

Ohitustreffit


Katselin vähän ristiriitaisin tuntein polttoainemittarin viereen jäänyttä kenkäparia, joka vaikutti olevan melko uusi. Seuraavaksi huomioni kiinnittyi torvensoittoon. Vilkaisin äänen suuntaan ja totesin äskeisen Jetan vetelevän kaikki valot punaisia päin. Olisikohan reikäinen sukka tarttunut kaasupolkimeen? Laten jatkaessa autonsa ihmettelyä, nappasin kengät käteen ja kiikutin ne huoltoaseman kassalle, jos vaikka omistaja tulisi niitä kyselemään. Ellei, niin onhan huoltoasemalla työskentelevillä yleensä kaksi jalkaa, joten kait nyt uudehkot kengät aina käyttäjän löytävät.

- Vää, miten voi palvella? tiskin takana raakkui hyvin pelottava ilmestys.
- Huih, ihan säikähdin, sain vastattua.
- Vää, miten voin palvella?
- Nämä kengät…
- Kö, se tekee viisikymmentä yhdeksän ja yhdeksänkymmentä tarviiko muovipussin tuleeko kahvia ja paljonko meni polttoainetta ja mistä mittarista ja haluatko ostaa viimevuotisen tiekartan niitä on tarjouksessa kahdella eurolla?

Hyvin pelottava ilmestys puhui myös pelottavan paljon. Katselin varovasti tuota varmaan kuusikymppistä naista, joka oli käynyt kampaajalla varmaan viimeksi kuusikymmentäluvulla ja unohtanut siellä sen aikaiset uudet papiljotit hiuksiinsa. Hiuspehkoa silmäillessäni huomasin sieltä pilkottavan jotain muutakin kuin papiljotteja. Niin paljon en uskaltanut tuijottaa, että olisin päässyt selville mikä sieltä pilkisti.

- Et kait vaan yritä iskeä minua? pelätti rääkäisi.
- Ei, minulla on vain kovin huono näkö ja luulin nähneeni jotain teidän hiuksissa. Näin varmaan väärin, sitä kun sattuu päivittäin.
- Harrin se on.
- Köh, siis tuota teidän hiuksia tarkoitin, en Harrin, kurtistelin kulmiani naisen puheille.
- Harrin…kih…krääh, kiharrin sieltä pilkistää, saatana kun ei kiharra mutta tarttuu kiinni kuin kärpäspaperi paljaaseen karvaiseen persiehen.
- Ai niin, nämä kengät löytyivät tuolta polttoainemittarin viereltä ja ajattelin tuoda ne tänne sateelta suojaan. Voin toki viedä ne muuallekin.
- Kä numero?
- Häh, numero?
- In kengännumero?
- Neljäkolmoset näyttävät olevan.
- Pii hyvin, näkemiin ja tule takaisin kun olet selvinpäin, meillä ei kännikaloille myydä tenttua.

Vai vielä selvinpäin, tuhahdin poistuessani huoltoasemarakennuksesta. En tarkkaan edes muistanut milloin olin ottanut hapanta kännäämistarkoituksessa. Pari konjakkipaukkua kun menee terveydenhoidon puolelle. Vilkaisin vielä oven ulkopuolelta sisälle ja totesin pelätin tepastelevan siihen malliin edestakaisin, että taisivat miesten nahkakengät saada naispuoleisen käyttäjän, ehkä? Tuon äskeisen henkilön sukupuolen arvelin olevan nainen, mutta ihan en sitä vannomaankaan uskaltaisi mennä.

- Tämän minä otan, Late ilmoitti nähdessään minut.
- Eihän siinä sitten muuta kuin Hovartin kanssa autoliikkeeseen papereita tekemään, vastasin.
- Haluatko ajaa takaisin?
- En oikein tiedä, kun Opel-kuskit eivät oikein kestä toisten autoilijoiden suunnasta tulevaa arvostelua, kettuilemisesta puhumattakaan.
- Jaa, en oikein tajunnut, Late kynsi päätään.
- Sitä vaan, että jos hyppään nyt Opelin rattiin ja minusta tulee hermoheikko raivopää joka alkaa äksyillä kaikille muille. Joo, ei käy, suhtaudun mieluimmin kaikkiin korvikeautoihin ennakkoluuloisesti, se pitää mielen tasapainossa.
- Okei, Late hymyili ja taputti minua kaverillisesti hartioihin.

Jouduimme koputtelemaan Astran ikkunoihin tovin, ennen kuin takajalkatilaan painautunut Hovartti uskalsi nostaa päänsä ja päästi meidän sisälle.

- Takajalkatilan matot täyttävät meidän tiukat laatuvaatimukset, jopa tämän meidän uuden VarmaIrmelin, tarkastin ne juuri itse ja henkilökohtaisesti, Hovartti alkoi selittää saatuani apukuskin oven auki.
- Onkohan näissä lukoissa jotain vikaa, kun menevät itsestään lukkoon? ihmettelin piruuttani.
- Ei ole vikaa, ei ole ongelmaa, ei ole särkikään, siis ei sellainen kala vaan ei särki olevat lukot. Tein lukoille juuri lukitsemistestin joka kestää viisitoista minuuttia ja se on meidän VarmaIrmelin laatuvaatimusten mukainen suoritus.

Late hymähteli Hovartin selityksille ja heitti pykälän silmään. Rivakka kytkimen nosto sai Hovartin kertalaakilla hiljaiseksi, sillä häneltä oli jäänyt selittelyn takia turvavyö kiinnittämättä. Ensimmäisissä valoissa hän ilmoitti turvavyön olevan kiinni ja hän oli sitä kautta valmiina ottamaan vastaan nopeusrajoituksen puitteissa olevan kyydin. Juuri kun Late kanttasi kehä kolmoselle, Hovartti sai puhelun.

- Hei vaan Pasi, Hovartti tässä vastailee sinulle Kehä kolmoselta.
- Voi Pasi, pulla on hyvää ja sitä on riittävästi, kiitä vielä äitiäsi monta kertaa.
- Ai niinkö, että työasioissa soittelitkin? Voit kyllä informoida minua siitä mitä asiaa sinulla on.
- Kyllä muistan, siitä oli jousi poikki ja kuljettajan ovesta käveli oravat läpi ja moottorin lämmöt punaisella jatkuvasti kesäaikaan.
- Ai niinkö, no sitähän minäkin, että aika ja syksy hoitavat tuon lämpöongelman, kiitos tuesta tämän ongelman suhteen Pasi.
- Niinkö Pasi, minulle tuo ei tullut mieleenkään Pasi. Kyllä Pasi, kerron hänelle, että hankkii autotallin, niihin eivät pääse oravat sisälle ellei jätä ovea auki.
- Kyllä Pasi, urheilualustoihin kuuluu lyhyemmät jouset. Ymmärsinkö nyt oikein, että autossa on siis yksi urheilualustajousi ja joku, vaikka tämä auton omistaja, on yrittänyt korottaa sitä laittamalla siihen lisäksi irtopätkän jousta?
- Pasi, omistaja sanoi jousen olevan katkenneen.
- Ahaa, siis jos lyhyttä jousta yrittää jatkaa toisella jousenpätkällä, niin ne ikään kuin alkavat hieroutua toisiaan vasten niin, että normaali ihminen luulee sen olevan katkenneen, vaikka kyse on vain kahden jousen epäonnistuneesta pariutumisesta.
- Ymmärrän kyllä. Ilmoitan sille henkilölle, että mikäli hänellä ei ole muita yhtä lyhyitä jousia, me kyllä myymme hänelle uuden matalamman jousisarjan sekä iskunvaimentimet.
- Kiitos Pasi, sinuun voi aina luottaa ja kerro terveisiä äidille, pulla on kovin maittavaa, hei, hei Pasi!

Lopetettuaan puhelun, Hovartti alkoi selittää, että heillä otetaan vakavasti kaikki ongelmat joihin heiltä auton ostaneet törmäävät. Varsinaisia vikojahan kun ei ollut Hovartin mukaan koskaan sattunut kohdalle. Kyllähän monet sanoivat kuulemma Opelin olevan rikki, mutta kukaan ei ollut tuonut hänelle näytille viallista Opelia, joten ne olivat vain niitä kateellisten Opelin räkyttäjien puheita ja niiden jotka eivät kyenneetkään maksaa osamaksuautojaan.

- Miten ajattelin maksaa tämän VarmaIrmeli vaihtoauton? Hovartti tiedusteli Latelta.
- Kait sulle raha käy, ettei tarvitse perseellä maksaa? Late murahti.
- Köh, köh, mielestäni tuo toinen vaihtoehto ei ole vaihtoehto eikä sitä kautta myöskään ehdollisestikaan käsitettävissä maksutavaksi. Henkilökohtaisesti ja firmakohtaisesti ja muutenkin hyvin kohtaisesti olen sitä mieltä, että raha puhuu autokaupoissa, jos suonette tällaisen kulahtaneen ilmaisun lapsuudenvuosiltani.
- Hyvä, rahaa on kyllä ja saat vaikka käteistä jos sitä rakastat, Late hymyili.
- Voisin ottaa korttisuorituksen tai vaihtoehtokohtaisesti annan laskun mukaan tai jopa voinet käyttää meidän myymälässämme olevaa tietokonetta internetyhteydellä ja sieltä verkkopankkia. Me olemme hyvin edistyksellinen automyymälä, eli tarkoitan meidän hyväksyvän kaikki yleisimmät maksutavat ja sinun vanha auto käy hyvin käsirahaksi.
- Maksan kortilla, helvettiäkös sitä veivaamaan kaikenmaailman laskujen tai nettien kanssa.

Late kengitti Astraa taas kuin viimeistä päivää ja suorastaan lensimme Lahdentietä Stadia kohti. Viikin kohdalla ohitimme poliisiauton satakahdeksankymmentä lasissa ilman, että Late olisi kommentoinut koko asiaa puolella sanalla. Hovartti sen sijaan alkoi vaikeroida, että nyt menee työpaikka, perustamaton perhe, syntymättömät lapset, esittelemätön anoppi ja kaikenlisäksi maine.

- Ei tämä nyt niin vakavaa ole, Late murahti. – Ei minun työpaikka mihinkään mene ja maine vaan kasvaa.
- Mi-minä puhuin nyt itsestäni, Hovartti vaikersi naama takaikkunaa kohti.

Samassa Laten kännykkä piipitti ja mies kaivoi sen hymy naamalla esiin. Hetken räpellettyään hän ilmoitti, että virallinen nopeus oli ollut satakuusikymmentäkuusi.

- Ko-korttikin lähtee, Hovartti vaikeroi yhä.
- Minne se lähtee?
- Pooo-poooiiiis, kauas pois poliisille.
- Paskat se minnekään lähde, ei ainakaan minun. Tuota poliisiautoa ajoi yksi tuttu, se huoltaa poliisiautoja ja lupasi katsoa tutkalla miten lujaa suhahdan sen ohi, Late hihitteli.
- Täh? käännyin katsomaan lihaskimppua.
- Se soitti minulle kun olit siellä huoltoasemalla. Tehtiin ohitustreffit Lahdentielle.
- Niinpä, hehehee.

Olinkin jo vähän ihmetellyt, ettei ollut Laten tapaista polttaa korttia noin törkeästi, koska poliisiautoa ei ollut edes mitenkään vaikea huomata lähes tyhjältä moottoritieltä. Kyllähän Astra kulki ihan tarpeeksi, se oli käynyt ilmi tällä koeajoreissulla todella hyvin. Minulle kyllä riitti yleensä neljänkympin nopeus vallan hyvin, kun meikäläisellä ei ollut valmiissa maailmassa mitään kiirettä, ei edes töihin, kuten useimmilla tuntui olevan.

- Ajathan viimeiset mutkat rauhallisesti? Hovartti aneli Laten kantatessa Koskelantielle renkaat valittaen.
- Mitä vielä, täysillä loppuun saakka.
- E-elä, saat tonnin alennusta ja uudet talvirenkaat kaupan päälle jos ajat nopeusrajoitusten mukaan ja mutkat hiljaa.
- Entä jos peruutan, saanko vielä uudet kesärenkaatkin?
- E-en minä siihen enää taivu, en kykene enkä yletä, menee pakkaselle kauppa muuten.
- Selvä, hissutellaan ja saan tonnin pois ja uudet talvirenkaat, jes! Late intoutui ja väänsi humppakoneesta nupit kaakkoon.
- SE-SEURAAVA HUOLTO ILMAISEKSI JOS SAMMUTAT MUSIIKIN! Hovartti huusi takapenkiltä.

Se siitä musiikista, kun Late nappasi laitteen hiljaiseksi sillä sekunnilla. Vilkuilin takapenkille ja totesin myyjällämme olevan aika heikko olo, ihan kuin mies olisi kohta oksentamassa autoon. Minulla kävi jo mielessä heittää jotain härskiä ja hävytöntä ilmoille, mutta koska ei ollut varmaa, että alentaako takapenkille oksentaminen auton hintaa, jätin sen jo Latenkin vuoksi kysymättä. Late ei olisi ollut Late, ellei hän olisi sortunut tässäkin tapauksessa liioittelemaan voimakkaasti. Nyt hän pysäytti auton erään suojatien eteen ja nousi autosta.

- Miten tässä näin kävi, loppuiko bensa, hirttikö jarru, kyllästykö kuski vai tuliko lama? Hovartti ihmetteli.
- Njaa, Late näyttää auttavan tuon rollaattorimummelin kadun yli ihan kädestä pitäen.
- Tämä hämmentää minua, iso mies ja noin kiltti, myyjämme nyyhki niin, että esille oli kaivettava kolme kankaista nenäliinaa.
- Hämmentää tämä kyllä minuakin.
- O-otatko yhden nenäliinan, niisk?
- En, tämä hämmentää sen takia, että Late raahaa tuota mummelia väkisin päin punaisia, ehehehee.

Hovartti ei puhunut enää mitään, ripusti vain yhden nenäliinoista päänsä päälle niin, ettei kyennyt näkemään eteensä. Tämän lisäksi hän tunki sormet korviin ja alkoi laulaa mörrimöykkyä ihan omilla sanoilla. Late sai mummelin tien yli ja palasi autolle. Taaksemme oli syntynyt tällä välin aika pitkä autojono, mutta kukaan ei soittanut kumma kyllä torvea. Tässä kohtaa tuli mieleen takavuosilta eräs Nissan-mies, joka oli torveillut meille ja Late oli käynyt repimässä auton äänitorven pellin alta ja heittänyt sen metsään.

- No niin, mummot on nyt autettu seuraavaksi sadaksi vuodeksi.
- Autoit sen punaisia päin, huomautin hänelle.
- Mitäs pienistä, ei eukolla elinpäiviä ole muutenkaan kovin paljoa.
- Entä itse?
- Se ei henkeään arvosta, joka minun päälle yrittää ajaa, lihaskimppu virnisteli kiihdyttäessään Astran huimaan neljänkymmenen nopeuteen.

Loppumatka autoliikkeelle sujui rauhallisesti ilman ylimääräisiä pysähdyksiä. Vasta pihalla Hovartti otti nenäliinan pois silmiensä edestä. Ennen kuin kerkesimme tehdä mitään, oli tuo pieni ja vikkelä myyjä kadonnut vaihtoautopuolen ovesta sisälle. Poistuimme itse huomattavasti rauhallisemmin autosta ja sen luota. Samassa kun astuimme sisälle autoliikkeeseen, oli kaksi muuta automyyjää kimpussamme.

- Oliko hyvä, jos ei ollut, niin minä voin myydä paremman? ensimmäinen selitti suu vaahdossa.
- Kävisikö lounas, minä tarjoan, niin voidaan katsella ihan aidosti kunnollisia vaihdokkeja, toinen piipitti.
- Mitä helvettiä? Late karjaisi.
- Hehee, joke, joke, emme me tosissamme vie kaverin pokaa. Ihan oikeasti, haluaisitteko syödä jotain? lounasta ehdotellut myyjä kysyi.
- Njaa, kunnon T-luupihvi tekisi kyllä terää pitkästä aikaa, ystäväni taputteli vatsaansa.
- Onnistuu, millä perunoilla?
- Lohkoperunoita jos on.
- Kyllä löytyy, laitetaanko vielä mitä juomaa ja tuleeko alkusalaattiin ranskalainen- vai thousand islands -kastike?
- Hmm, laitetaan vettä ja ranskalainen kastike.
- Minulle samanlainen, ei tarvitse tehdä kokilla kahta menua, ilmoitin oman ruokatoiveeni.
- Siis kaksi kertaa tuo edellinen, myyjä varmisti ja kohta molemmat olivat hävinneet jonnekin takavasemmalle.

Tämähän vaikutti hyvältä, nuoleskelin suupieliäni, sillä nautin enemmän kuin mielelläni kunnon pihvilounaan kaverin autokauppojen yhteydessä. Minulle ei vaan ollut koskaan ennemmin tullut mieleen, että autokauppojen yhteydessä voisi tinkiä samaan kauppaan myös pihvilounaan. Toivottavasti paistavat pihvin hyvin ja se on tarpeeksi iso. Hovartista emme nähneet vilaustakaan, mikä pisti miettimään miehen leiriytyneen lähimpään vessaan pää pytyssä. Hänen kannattaisi mennä joskus Linnanmäelle, siellä voisi kokeilla ihan oikeasti mitä se pää kestää. Hovartti voisi aloittaa lasten junaradasta ja siirtyä sitten haasteellisimpiin laitteisiin.

- Hitto, olisin voinut ottaa vielä kahvin ja konjakin, manailin ääneen.
- Kyllä onnistuu, laitetaanko kaksi kahvia ja konjakkia? kuului samassa takaamme.

Taaksemme oli ilmestynyt toinen automyyjistä tarjoilukärryjen kanssa. Kärryissä oli kaksi metallista kupua, siis sellaista elokuvista tuttua, joita hotelleissa kuskaillaan huoneisiin.

- Ei kiitos, laitetaan sen konjakin sijasta vaikka pari banaania, Late hymyili.
- Siis kaksi banaania ja se ensin tilattu kahvi ja konjakki.
- Tuota, maksaakohan tämä mitään? kysyin, ettei tulisi yllätystä.
- Mitä vielä, kun kerran palvellaan ja löytyy maksavia asiakkaita, niin silloin myös palvellaan. Voimme kertoa myös automyyjävitsejä jos on tarvetta nauttia stand up komiikasta ruokailun ohella?

Jatkuu...


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi