Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

9.11.2008

Opelin ongelmajätemaksu


Emme saaneet enää uutta kontaktia huollon nosto-oven takana seisseeseen asentajaan, sillä hän pinkaisi pään pyörittämisen jälkeen jonnekin syvälle pikahuollon syövereihin, kenties livahti vielä jonkun Opelin tulpanreiästä sisään ja istuutui männän päälle venttiileitä ihmettelemään. Mies oli niin pikkumainen, että häneltä tuo varmaan onnistuisikin vallan helposti.

- Vieläkö niillä on armonaikaa huoltaa autoasi? tiedustelin Latelta.
- Kymmenisen minuuttia.
- Mitäs nyt, seistäänkö täällä pihalla ja odotellaan että joku toinen kyllästynyt Opel-asiakas ajaa vittuunnuksissaan meidän yli?
- Mä voisin vähän helpottaa sen pikahuoltopellen työntekoa, Late murahti ja tarttui kiinni liikennemerkin varteen.

Katselin vieressä kun Late taivutteli liikennemerkin ajotielle niin, että sen ohitse oli käytännössä aika vaikea ajaa, ei mahdoton mutta vaikea. Liikennemerkin ollessa ystäväni mielestä juuri oikeassa asennossa, poistuimme paikalta huollon ja varaosamyynnin oven eteen. Emme päässeet pitemmälle, sillä oven väliin oli jäänyt yksi nainen ison Opel-putkikassin kanssa. Kassi näytti todella painavalta ja nainen oli hyvin hento ja pienikokoinen. Late meni herrasmiehenä auttamaan naista.

- No voi helvetti, tietosanakirjojako kauppaat? mies ähkäisi kassia nostaessa.
- Puuh, en minä mitään myy, tulin vain käyttämään autoni määräaikaishuollossa ja siihen meni aikaa melkein kaksi viikkoa, nainen puuskutti.
- Uusittiinko siihen koko kori? utelin häneltä.
- Ei, eivät kuulemma saaneet ensin tulppia auki, sitten tilasivat väärän öljynsuodattimen ja lopulta joku oli lähtenyt käymään sillä omilla asioilla Pohjois-Suomessa.
- Täh, pilailet, Late katsoi naista kuin alienia.
- En, autollani saatiin sakot Oulun seudulla, oli ajettu sataakahdeksaakymmentä nopeusvalvontatolpan ohi.
- Ja tuossa on sitten kaikki mitä autosta on jäljellä, vai? osoittelin kassia.
- Ei, vaan korjaamon hyvitys viivästyneestä huollosta.
- Entä siitä pohjoisen reissusta?
- En saa siitä mitään korvausta, sillä kuski oli ajanut tolpan ohi Lenita Airisto -naamari päässään.
- No eihän! parkaisin.
- Opel-huollossa kaikki on mahdollista, nainen niiskutti.
- Mitä tässä on? kenties kiviä joilla meinasit kivittää kaikki täällä hengiltä? Late arvuutteli.
- Ei, vaan hyvitys viivästyneestä huollosta, nainen hymyili väkinäisesti ja avasi laukun vetoketjun.
- Mitä helvet…? kirosin laukun sisällön avautuessa silmieni eteen.

Laukku oli juntattu täyteen Opelin esitteitä varmaan kahdenkymmenen vuoden ajalta. Selasimme Laten kanssa laukun sisältöä ja siellä ei tosiaankaan ollut mitään muuta kuin Opelin väriesitteitä eri vuosilta. Samaa esitettä oli varmaan kymmeniä kappaleita. Nyt en enää ihmetellyt laukun painoa, sillä painotuotteet ovat tunnetusti painavia, jopa Opelista painetut.

- Pistivät sinut hyvityksesi roskakuskiksi, ääliöt, manasin ääneen.
- Ei, vaan tämä on kuulemma heidän suurin mahdollinen hyvitys asiakkaalle, eli Opelin lähihistoria pakattuna merkkilaukkuun, nainen huokaisi.
- Varmaan kooltaan, mutta miten lie arvoltaan?
- Kuulemma mittaamattoman arvokas.
- Mitähän ne pienemmät hyvitykset ovat? Late raapi päätään.
- Kuivamustekynä ja Opel-huoltovaraustarralappuja sekä varaosaluettelo cd-levyllä jossa Opelin logo, nainen selvitti asiaa.
- Haluatko ihan tosissasi tämän laukun mukaan kotiin? Late kysyi.
- En tiedä, mitä minä näillä oikeastaan teen?
- Hyvää kotimatkaa, minä huolehdin laukusta, Late lupasi.

Hyvästelimme naisen, joka asteli pihalla seisovan uudehkon mustan Opel GT:n luo ja poistui sillä kohtalaisen rivakasti paikalta. Olin kerinnyt huomata tuon hienon auton jo aikaisemmin, sillä noita ei juuri tullut vastaan edes Helsingissä. Nyt en ihmetellyt ollenkaan sitä, että joku asentaja tai työnjohtaja oli laittanut Lenitan naamarin päähän ja käynyt pohjoisessa.

- Mennäänpä tuonne sisälle vähän selailemaan tämän laukun sisältöä, Late tuumasi ja heitti laukun olalleen.
- Katsellaan vaan kuvat, joohan, minua ei oikein innosta tutustua Opeleihin syvällisemmin, esitin oman pyyntöni.
- Sopii minulle, lihaskimppu hymähti ja asteli sisälle rakennukseen.

Late käveli putkikassin kanssa ensimmäiselle vapaalle tiskille ja istahti tiskin edessä olevalle tuolille kuin kotonaan. Hän rojautti laukun lattialle ja avasi vetoketjun. Hetken päästä koko sisältö oli ravisteltu lattialle. Menin hänen vierelleen ja nostin maasta nipun esitteitä. Käteeni sattui Vivaron esitteitä, joissa mielestäni oli jotain vikaa. Yritin lukea niitä, mutta en ymmärtänyt sanaakaan, vaikka miten yritin.

- Hitto, tää Opellanguage on vaikeaa, en saa tästä mitään tolkkua, marmatin ääneen.
- Hei, tuohan on eestinkielinen esite, voi helvetti! Late nousi ylös tuoliltaan.
- Entä tämä? näytin toista lehdykkää, jonka kannessa komeili Opel Combo.
- No vittu, venäjää, Late päryytteli kirosanoja.
- Tämä ei siis ollutkaan palkinto, vaan kielikurssi, hihittelin lehtisiä tutkiskellessani.
- Päivää, mitäs pojilla on mielessä? eteemme ilmestyi isokokoinen pukumies, jolla ei ollut mitään nimikylttiä.
- No vittu, väkivaltahan se on lähinnä mielessä, miten haluat sen koskettavan itseäsi? Late ärähti.
- Mitä tämä, miten sen nyt sanoisi, jäte tässä lattialla on? pukumies tälläsi kiillotetun pikkukenkänsä yhden esitteen päälle.
- Katsoo nyt ensin tarkemmin ja alkaa vasta sitten haukkua omia tuotteitaan, neuvoin herra tärkeätä.
- Vai niin, lasit jäivät toimistoon, pukusokea kumartui ottamaan yhden esitteen käteensä.
- Onkohan se edes lukutaitoinen? Late puhisi.
- Tuota jaahas, mitä tämä vittumaisen ja hankalan asiakkaan lepyttämispaketti tekee tässä lattialla? pukusokea siirsi esitteen pois nenästään.
- Suutuimme uudestaan, Late hörähti.

Yhdyin kaverini aloittamaan nauruun ja nauraa räkätimme puolittaista tekonaurun niin pitkään, että pukumies karjaisi täysillä, että turpa kiinni täällä on muitakin asiakkaita. Minä en kyllä nähnyt ketään muita, mutta ehkä täällä kävi niin pieniä ihmisiä, ettei niitä tällainen tavallinen tyyppi edes huomannut. Tajuttuaan itsekin, että paikalla ei ollut meidän kahden lisäksi ketään muuta asiakasta, pukusokea rauhoittui ja alkoi narskutella hampaitaan.

- Kiristääkö vanne päätä? keskeytin tuon vittumaiselta kuulostavan narskuttelun.
- Mitä, vai niin? mies kääntyi katsomaan minua.
- Kunnon känni tekisi sinullekin hyvää, jatkoin jutustelua ikävän tuijottavasta katseesta huolimatta.
- Mitäpä luulet, että tein koko viikonlopun?
- Nollasit ajatukset koskenkorvalla?
- Punaviinillä…
- No hyi hitto, ei ole ihme, että miehellä on hermo kuin kääpiöpinserin pennulla, Late totesi.
- Millä? käännyin katsomaan häntä.
- Mallalla on kääpiöpinserin pentu ja se kerkeää suuttua ja leppyä kaksi kertaa sekunnin aikana, mikäli kaikki ei mene sille mieluisasti.
- Itse itselleni sanellen, älä ota missään tapauksessa koiraa, ei Ylväkokoa eikä myöskään kääpiöpinseriä, sanoin ääneen.
- Kuka vittu tässä on suuttunut ja mitä vitun koiria tässä on vielä mukana? pukuhermo korotti ääntään.

Vasta kun Late otti mölyävää pukumiestä kiinni sen Opel-kravatista ja kiskaisi kunnolla, tokeni tämä sen verran, että lupasi hoitaa jonkun siivoamaan vieraskieliset esitteet pois lattialta. Lepyttyään hän kertoi, että paketilla oli tarkoitus lepytellä asiakkaita, mikäli he ovat jotenkin ihmeellisesti kokeneet saaneensa huonoa palvelua, mikä ei tietenkään ole missään tapauksessa totta. Kaiken lisäksi nämä esitteet olivat numeroituja kappaleita, hän oli ne ihan itse kuulakärkikynällä numeroinut vapaa-aikanaan. Muutama kesä- ja talviloma siihen oli jo kulunut, mutta mitä sitä ei tekisi työnantajansa eteen, mies totesi hymyillen.

Pukuhönön poistuttua paikalle tuli kaksi siivoojaa, jotka keräsivät jokaisen esitteen kahteen mustaan jätesäkkiin. Heillä molemmilla oli käsissään valkoiset Opelin logolla varustetut hansikkaat. Kumpikin oli nuoria näpsäkän näköisiä neitejä, mutta vaikka Late yritti mitä, eivät he sanoneet sanaakaan koko aikana. Minulle tuli mieleen, että Opelilla on ihan oma yksityisarmeija, ja nämä olivat sen sotilaita, niin jämäkkää neitien käyttäytyminen oli.

- LATEN ASTRA ON NYT VALMIS! kajahti huollon Opel-tiskiltä kovalla ja selkeällä äänellä.
- Vihdoinkin, kello näyttää jo kolmeakymmentä seitsemää minuuttia, Late ärähti.

Lampsimme peräkanaan tiskille kuulemaan mitä aikaisemmin tapaamalla autoinsinöörillä oli meille asiaa. Mies katseli meitä kulmiensa alta kuin porkkanansa hukannut pupujussi. Late tuijotti takaisin koura ojossa.

- Ai niin, nä-mä avaimet, inssi laittoi ne varovasti lihaskimpun kouraan.
- Las-ku, Late matki tyyppiä.
- Siinä oli vähän sa-sanottavaa siinä autossa.
- Kerro nyt ihmeessä vielä kun sinulla on terveet ikenet? Late kehotti.
- Klups, se, se pakoputken helinä.
- Mitä minä sanoin, se siis on vika kuten ajattelinkin, ystäväni riemastui.
- Niin no, vikaa siinä kyllä oli, se ei helissyt normien mukaan tarpeeksi, inssi selitti naama punaisena.
- Ei helissyt tarpeeksi, ehehhee, pokkani petti totaalisesti.
- Niin, me vähän lisäsimme sitä helinää, nyt se on kuten pitääkin.
- Vit…, no antaa olla, saanko sen laskun? Late puhisi.
- Tässähän tämä.
- Mitä helvettiä, kuusisataa kolmekymmentä euroa!
- Oho, ne ovat uusineet siihen varmaan koko moottorin, silmäilin laskua hämmästyneenä.
- Tuota, tässä se mutta tuleekin, autohan on jo kovin vanha, insinööri piipitti.
- Miten se ikä liittyy laskuun, yleensähän vanhojen autojen huollot ovat halvempia? Late tivasi.
- Ky-yyllä yleensä ja varsinkin ennen.
- Minä en ainakaan ymmärrä mitä tuo yrittää sönkätä, kerroin mielipiteeni pätkivästä informaatiotulvasta.
- Meillä on otettu käyttöön niin sanottu ongelmajätemaksu ja se on tässä teidän autonne kohdalla neljäsataakolmekymmentä euroa per huolto tai korjaustapahtuma.
- TÄH? Late karjaisi niin kovaa, että kolme henkilökuntaan kuuluvaa putosi tuoleiltaan ja yksi loisteputki pimeni.
- Mii-minää kyllä pyöristin sitä alaspäin, su-suorastaan kohtuullistin laskua, mies piipitti yhä hiljempaa tiskin takaa.
- Paljonko? utelin välistä.
- Kuusitoista senttiä.
- Tiedätkö muuten miltä komposti näyttää sisältäpäin katseltuna? Late puhisi.
- E-een kyllä ole katsellut, miten niin?
- Ajellaan tuonen Viikin koetilalle, niin eiköhän sieltä löydy jostain sopiva paikka, jossa voit opiskella lisää komposteista, minä voin auttaa, Late hymyili.

Laten puhistessa isoimpia höyryjään ulos, työnjohtaja selitti, että ongelmajätemaksu on uusi käytäntö ja se on uusien autojen kohdalla vain kolmisen euroa per korjaus- tai huoltotapahtuma. Vanhoissa autoissa se voi nousta jopa auton arvoa isommaksi, jonka johdosta hän suositteli vaihtamaan Opelin toiseen enintään viisivuotiaana, jolloin maksu oli vielä kohtuullinen kaksikymmentä euroa.

- No helvetti, olisihan tästä pitänyt tulla joku tiedote kotiin, Late puhisi kiukkuisena kuin ampiainen.
- Tu-tuuli siitä kotiin lappu, tarkemmin sanottuna lappunen.
- Millainen lappunen?
- Tällainen, mies kaivoi jostain postimerkin kokoisen lappusen.
- Tuo! Late katsoi lappua.
- Niin, tässä on mukana vielä alennuskuponki, jolla saa 90 prosentin alennuksen ensimmäisestä ongelmajätemaksusta.
- Eli tässä tapauksessa maksu olisi vain neljäkymmentäkolme euroa, laskin nopeasti päässäni.
- Pitää paikkansa, onko teillä kuponkia?
- ON, Late nappasi lappusen miehen kourasta.
- Ikäväkseni minun pitää todeta, että tuosta se alennuskuponki on jo leikattu pois.
- Eihän tämä nyt voi olla enää totta! Late parkaisi.
- Niin mutta muistakaa, että Opel-autoilija on tyytyväinen autoilija, insinööri hymyili.
- Anteeksi, mutta miten noita lappusia on jaettu, tulivatko ne nimellä vai jaettiinko niitä jonkun lehden mukana? tiedustelin työnjohtajainsinööriltä.
- Kyllä ne jaettiin Sumuvalo-lehden mukana ja osa nimen perusteella. Emme suinkaan halua sorsia ketään sen perusteella, että omistaako Opelin vai ei, etumme ovat tasapuolisia kaikille jopa sukupuoliriippumattomia puhumattakaan poliittisesta tai seksuaalisesta suuntauksesta.

Samalla hetkellä minua alkoi hymyilyttää, sillä takkini povitaskussa oli yksi Sumuvalo-lehden aikaisemmista numeroista. Olin hakenut sen takaisin Närältä ja unohtanut takin taskuun. Siinä oli yhteen sivuun laitettu kiinni juuri tuollainen lappunen. Luulin sen liittyvän kyseisellä sivulla olevaan sukkamainokseen ja sen takia se oli saanut olla rauhassa. Otin lehden povitaskusta, avasin kyseisen sivun ja totesin myös Närän jättäneen lappusen paikoilleen.

- Tämä varmaan näytetään kassalla? heiluttelin lappusta insinöörin nenän edessä.
- Ei minua haittaa vaikka saattekin alennusta, mies möksähti silminnähden.
- Minulla ei olekaan tuollaista Opel-kynää, Late kurottautui insinööriä kohti. – Oho, koko tasku lähti, no, eihän minulla ole kyllä tällaista taskuakaan, Late totesi työnjohtajan paidan tasku kädessään.
- Mi-mihin minä nyt kynät laitan?
- Vaikka nenään!

Emme jääneet enää kuuntelemaan tuota masentavaa tyyppiä, vaan lampsimme kassalle, jossa hyvin nätisti hymyilevä vanhempi rouva palveli meitä kuin kunnon asiakaspalvelija konsanaan. Saimme laskun maksun yhteydessä vielä suussa sulavat Opel-karkit. Täti oli nähtävästi kuullut kaiken äskeisen, koska hän mitään sanomatta naputteli koneelle henkilökunta-alennuksen ja sen kanssa laskun loppusumma oli satayhdeksänkymmentäneljä euroa ja neljäkymmentä senttiä. Late kurtisti vähän kulmiaan, mutta maksoi laskun sen enempiä äänen ihmettelyjä. Ennen poistumistamme täti pyysi Latelta sen irtirevityn taskun, jonka tämä luovuttikin ilman vastarintaa pois. Jostain kumman syystä emme vilkaisseet taaksemme huollon tiloista poistuessamme.

Jatkuu...


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi