Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

26.10.2008

Pikahuolto

En oikein tiennyt, että olisinko ollut otettu vai en tuosta Tomppa Pomon pienestä edusta, sillä tulisin paikalle mieluimmin kävellen kuin hänen Talbotillaan. Katselin samalla rannekelloa ja ihmettelin Laten viipymistä, sillä mies oli yleensä aika täsmällinen.

- Oiiih, tuo mies, paha, paha, paha mies, Tomppa rääkäisi samalla todella ylävireisesti.
- Mikä, ai Late vai? käänsin päätäni.
- Joo, se käski minun mennä katselemaan arkkua itselleni.
- Hmm, kuulostaa kyllä ihan Latelta, mitä teit?
- Kysyin ostaako se sellaisen sakaralipun kun kerran ajaa saksalaisella autolla?
- Täh, oletko ihan pelle? tuijotin kireäpukuista partasuuta.
- En, vaan ajattelin tehdä pisnestä ja ostin Saksasta halpoja lippuja. Laitoin niistä myynti-ilmoitukset saksalaisten autojen foorumeille.
- Ei sitten tullut mieleen, että sellainen symboli ei ehkä sovi yleiseen käyttöön ja sen takia ne liput olivat halpoja.
- Oho, senkö takia käyttäjätunnukseni hävisivät Opel- ja Mersu-foorumeilta parissa tunnissa.
- Laitoit varmaan mukaan oman puhelinnumeronkin, vai?
- Ja kuvan, sillä halusin kaikkien näkevän, että olen rehti myyjä ja pilkkutaksikuski, Tomppa nosti rintaansa pikkutakin huutaessa armoa.
- Ihan ystävän neuvo, osta peruukki, aja parta ja vaihda puhelinnumero.

Keskustelumme katkesi siihen kun Late pysähtyi vierelleni ja läimäsi minua hartioille tuttavallisesti, mutta ehkä hieman liian lujaa. Ei se minua muuten haitannut kuin, että heilahdin hieman, mutta Tomppa Pomo pyörtyi.

- Kato, vinkuriuku, Late katsoi maassa makaavaa taksikuskia.
- Oletteko tehneet kauppoja, ehhehhee?
- Ei, eikä tehdä, en voi sietää mitään tuollaista mitä tuo pukupelle yrittää puuhata, mokomakin häirikkö.

Puhistessaan tuosta mokomasta taksikuskimaanvaivasta Late tökki miestä kengänkärjillään, yrittäen saada hänen takaisin älyihin. Edes melkoisen voimakas ravistelu ei saanut Tomppaa virkoamaan ja Late laski tämän takaisin maahan.

- Tyyppi on ihan koomassa, lihaskimppu sihtaili Tomppaa katseellaan.
- Jakomäki, kuiskasin taksikuskin korvaan.

Ei mitään reaktiota, vaan mies makasi yhä taju kankaalla. Kuiskasin vielä Talbotin ja Uudenkaupungin, mutta lopputulos oli ihan yhtä laiha.

- Paskat tuosta, eihän me millään taksilla olla reissuun lähtemässä, Late murahti.
- Taksi, oliko joku vailla taksia? Tomppa nosti päätään.
- Joo, kun olit tajuttomana, kuusi taksiasiakasta meni sivu suun. Ne joutuivat tyytymän Aimon onnikkaan, lisäsin miehen tuskaa.
- Niisk, siinä meni puolen vuoden tienestit, voi kakka!
- Mennään, täällä haiskahtaa jotenkin oudolta, Late nyrpisteli nenäänsä ja lähti kohti autoaan.
- Vessan kautta rattiin, joohan? heitin Tompalle.
- Joo, mies vilkaisi minua kuin pahanteosta tavoitettu puudeli.

Kiiruhdin Laten perässä tämän Astran luo ja istahdin apukuskin paikalle. Vilkaisin ikkunasta taksikopin suuntaan ja totesin Tompan astelevan sisälle pyhättöönsä. Tuo tyyppi oli enemmän sekaisin, kuin mummon vanha kaappikello, joka ei käynyt isäni kertoman mukaan koskaan oikeassa ajassa sekuntia kauempaa. Onneksi taksin tarpeeni oli hyvin vähäinen. Late väänsi Astran käyntiin ja lähdimme pakoputki helisten matkaan.

- Kiva saundi, kuuluuko merkkiominaisuuksiin? kysäisin päästyämme isommalle tielle.
- Todennäköisesti, auto oli jokin aika takaperin pakoputkiremontissa merkkiliikkeessä.
- Mitä ne tekivät muuta kuin lisäsivät tuon helinän? hämmästelin ihan aidosti moista toimintaa.
- Korjasivat vuotavan pakoputken. Helinä on kuulemma ominaisuus, ei suinkaan vika, jollaista asiasta tietämätön voisi luulla, Late virnisteli.
- No, nyt on varmaan katseltuna joku toinen merkki, vai?
- Niin no, koska autot tehdään Saksassa eikä raha riitä Mersuun, Bemariin tai Audiin, niin ehkä se on Ooppeli, Late kakisteli.
- Entä Foordi?
- Ei tule meille Fordia niin pitkään kun minä elän!

Ei sitten, hihittelin mielessäni ystäväni tiukkaa asennetta automerkkejä kohtaan. En minäkään olisi Rutinoffia mihinkään Fordiin vaihtanut. Ei sen puoleen, että minulla olisi ollut mitään pelkästään sitä vastaan, sillä olin periaatteessa kaikkia korvikeautoja vastaan. Tarkoituksena oli ollut aikoinaan ostaa joku korvikeauto Rutinoffin rinnalle, mutta se vaan jäi jostain syystä toteuttamatta. Minuun teki aikoinaan koeajojen perusteella vaikutuksen vain kolme autoa; Cadillac DeVille Concours V8 vuodelta 1995, Skoda Octavia Super vuodelta 1960 ja Volkswagen Golf VR6 2.8 vuodelta 1993. Kaikissa noista oli omat juttunsa jotka säväyttivät, mutta silti oma rakas Rutinoff vie noista voiton kuusikymmentä – nolla.

- Missä se huolto on? tiedustelin Latelta.
- Ooppeli-kukkulalla, siellä vanhassa tutussa paikassa.
- Herättele kun ollaan perillä. Laitan luomia kiinni, etten vaan nukahda niin tylsässä paikassa kuin Opel-huolto, ilmoitin ja säädin penkin makaavampaan asentoon.
- Mokoma…kutjake, kuulin Laten murahtavan muka vihaisena.

En minä mitään unta saanut, kunhan nyt laiskuuttani ja piruuttani pistin silmät kiinni ja lepuutin vähän. Matka huoltopisteeseen kesti meiltä kotipihalta tuollaiset viisitoista minuuttia, joten ei siinä ajassa olisi pitkiä unia edes vedetty. Perillä Late parkkeerasi Astransa suoraan invapaikalle.

- Tuota, tässä voi saada sakot, osoitin kylttiä.
- Eihän täällä muita käykään, kaikki Opel-kuskithan ovat jollain tapaa invalideja, Late murahti ja nousi autosta.
- Late ja hänen puujalkansa ovat poistuneet autosta, hihittelin noustessani ulos.

Astelin kaapinkokoisen lihaskimpun perässä huollon tiskille. Late käveli siihen suoraan ja työnsi tiskillä asioimassa olevan miehen syrjään mitään virkkamatta.

- Laten Ooppeli tarvitsee huoltoa, ystäväni ilmoitti ja pamautti avaimet tiskiin sellaisella voimalla, että puolet asiakkaista pinkaisi ulos.
- Siis…La-late ja Ooppeli, tiskin takana palveleva riuku nikotteli.
- Ootko uusi vai jänskättääkö elämä muuten? Late latasi.
- U-uusi, aloitin kaksi viikkoa takaperin.
- Oletko käynyt jo leikkikoulun, vai värvätäänkö tänne jo vaippoja?
- O-olen autoinsinööri.
- Hyvä, tulen puolen tunnin päästä tähän tiskille ja silloin sinä annat huolletun autoni avaimet minulle.
- E-en o-osaa sanoa, nyt on vähän miehiä paikalla.
- Kaipaatko omituisia oireita ja pitkää sairaslomaa? ystäväni mylvi kuin innostunut sonni.
- E-en, a-auto on ky-kyllä valmis puolen tunnin päästä herra Late, autoinsinööri piipitti.

Poistuimme Laten kanssa huollon tiloista vähän väljemmille vesille, eli ulos. Lihaskimppu laittoi sekuntikellon päälle, jotta tietää palata oikealla hetkellä takaisin tiskille. Jos en olisi tuntenut Latea, niin olisin ehkä ihmetellyt hänen käyttäytymistään jonkin verran. Kävelimme aikamme kuluksi Opelin pikahuollon ovelle katsomaan miten pikaisesti siellä tulee ehjää saksanrautaa. Hetken siinä avoimessa oviaukossa notkuttuamme huomiomme kiinnitti yhden vanhan herran keskustelu huoltomiehen kanssa.

- Tämähän on siis pikahuolto, vanhus toisti sanomansa ties kuinka monetta kertaa.
- Kyllä, kyllä, mutta aikaa varaamatta me emme voi tehdä mitään, asentaja naukui.
- Keskus sanoi minulle, että voin tulla tänne suoraan aikaa varaamatta.
- Niin, niin mutta minä en ota vastaan ilman ajanvarausta.
- Miten tämä pikahuolto eroaa normaalista huollosta?
- Tämä on eri paikassa.
- Eli siinä koko ero? vanhus hämmästeli.
- Tänne on nopeampi tulla, sillä matkan varrella on vähemmän pysäköityjä autoja, asentaja selitti.
- Niinkö? vanhus raapi harvoja hiuksiaan.
- Pikahuolto, pikaisempi porhaltaa pihan poikki, asentaja selitti suuvärkki purkkaa mässyttäen.

Katselin vieressäni seisovaa Latea, jonka oikea käsi oli puristunut jo nyrkkiin. En epäillyt hetkeäkään hänen menevän hakkaamaan tuota vanhusta, vaan pelkäsin jo ihan oikeasti tuon asentajan puolesta. Laten läheisyys kun aiheutti useimmille kanssaihmisille vähintään housupyykin, oli se mies vaan niin pelottava näky kun oikein hermostui. Opelin omistajana se hermostumiskynnys oli laskenut erittäin alas, suorastaan alle öljytikun.

- PERKELE, ei kun päivää, Late harppoi asentajan ja vanhuksen väliin.
- Päääveä, äh, asentaja naukaisi.
- Täh, eikös tuo vielä äsken puhunut suomea, oli Laten vuoro äimistellä.
- Ky-yyyllä minä suomea puhun, haalariheikki sai änkytettyä.
- Tällä vanhalla herralla oli jotain ongelmia palvelun suhteen, Late jyrisi.
- Turvatyynyn merkkivalo palaa ja se pitäisi saada kuitattua, katsastus pukkaa päälle, vanhus selitti ääni väristen.
- Niin mutta kun tämä päivä on ihan täysi, asentaja piipitti kirjoitusalusta kädessään.
- Näytähän minullekin, kiinnostuin asiasta.

Asentaja, jonka haalareiden rintapielessä luki Martti, avasi kirjoitusalustan ja näytti tämän päivän kohdalle tehtyjä merkintöjä, tosin hyvin vastentahtoisesti. Asiaa ehkä auttoi hieman se, että Late oli tällännyt siron neljäkasinsa haalarimiehen työsaapikkaan päälle.

- Tuossahan on tilaa vaikka kuinka, osoittelin merkintöjen väliä.
- E-en minä näe siinä mitään tilaa, silloin minä olen syömässä.
- Minusta taas tässä ei ole koko päivälle mitään varattuja aikoja, Late ilmoitti ja nykäisi koko päivän pois kirjoitusalustalta.
- Hei, ei saa, anna se takaisin, Martti alkoi parkua.
- Menepäs nyt kuittaamaan se merkkivalo, niin setä taittelee tästä sillä välin kivan lennokin. Katsotaan sitten kuittaamisen jälkeen minne se lennokki laskeutuu, Late leperteli kuin kolmivuotiaalle.
- Kiitos, vanhus sanoi kun asentaja otti hänen autonsa avaimet.

Juttelimme vanhuksen kanssa ja hän kertoili auton turvatyynyn merkkivalon syttyvän palamaan silloin tällöin. Syynä oli kuulemma jännitteenvaihtelu ja sille ei korjaamo voinut tehdä oikein mitään, koska testereiden mukaan autossa ei ollut muuta vikaa kuin satunnainen jännitteenvaihtelu. Turvalaitteet kuulemma toimivat normaalisti, mutta katsastuksesta ei päässyt läpi merkkivalon palaessa. Emme kerinneet montaa minuuttia jutella, kun asentaja peruutteli vanhuksen Astran hallista ja pysäytti sen kohdallemme.

- Turvatyynyn merkkivalo on kuitattu eikä se syttynyt ainakaan kahdella starttauksella.
- Kiitos, saan sen nyt katsastettua. Mitä maksaa?
- Talo tarjoaa, eikö niin? Late läimäisi Marttia hartioille niin kovaa, että haalareista putosi yksi metallinappi maahan.
- Ky-yyllä me tarjotaan näin pikainen homma…entä tuo lennokki? mies sinkoili asiasta toiseen kuin kunnon adhd.
- Ole hyvä, Late tuumasi ja heitti sen asentajan pään yli kohti huoltohallin oviaukkoa.
- Pojat, onko teilläkin Opeli? vanhus kysyi istuuduttuaan autoonsa.
- Minulla on, Late vastasi.
- Tehkää kuten minä, katsastakaa, myykää ja ostakaa mopoauto, ne pitävät arvon eivätkä aiheuta ylimääräistä päänsärkyä.
- Eikös se nyt ole hieman hidas tapa liikkua, epäilin vanhuksen hourivan jo omiaan.
- Ei, olen laskenut Astrani keskinopeuden ja kaikkien vikojen ja julkisilla matkustamisen jälkeen olen päässyt puoleen siitä keskinopeudesta mitä toimivalla mopoautolla pääsee.
- Oho, Late jäi katsomaan pappaa suu auki.
- Kannattaa miettiä. Se on moro, nähdään mopoautojen kokoontumisajoissa ensi kesänä, vanhus huikkasi ja hurautti tiehensä pakoputki tutusti helisten.

Papparaisen poistuttua autollaan, käännyimme vielä katsomaan pikahuoltoa. Äskeinen asentaja oli saanut nähtävästi tarpeekseen meistä, sillä hän ei pelkästään tyytynyt sulkemaan nosto-ovea, vaan käänsi vielä sen salvat päälle ja peruutti jonkun farmariauton käyntioven eteen tukkeeksi. Hihittelimme Laten kanssa, että nythän tuo vasta pikainen huolto on, kun asiakkaan pitää ensi selviytyä henkilökunnan rakentamasta barrikadista. Jotenkin minulle palaili mieleen edellinen vuosia sitten tekemäni reissu tähän samaan paikkaan. Meininki ei ollut muuttunut yhtään mihinkään, ainoastaan henkilöt olivat muuttuneet ja tiloja oli remontoitu ja ne sijaitsivat osittain eri paikoissa.

- Kaadetaankohan täällä aamuisin paskaa asentajien niskaan? Late mietiskeli ääneen suljettua ovea katsellen.
- Ehkä, sillä ainakin se näyttää valuvan alaspäin asiakkaiden niskaan.
- Pitäisiköhän ostaa Skoda, Late osoitteli Skodan kylttiä.
- Hei, älä nyt helvetissä sitä mene tekemään ellet ihan vakavissaan halua palata sinkkuelämään.
- Miten niin?
- Kysy Närältä, sillä on kokemuksia mitä Skodalla ei saa, hihittelin.
- No mitä?
- Naiset eivät tykkää siitä, koska siinä on vain renkaat ja loota.
- Ymh, en ymmärrä?

Kerroin Latelle minun ja Närän Skodalla suoritetusta koeajosta ja siitä miten liftarit alkoivat nauraa Närälle tämän tarjotessa jalomielisenä kyytiä uudenkarhealla sukulaismiehensä Skoda Fabialla. Late kuunteli tarkkaavaisena ja totesi puheenvuoroni lopuksi ajavansa ennemmin vaikka Opelilla, sitä naiset ainakin toistaiseksi luulivat laatuautoksi. Tuohon Latella oli myös omakohtaisia kokemuksia, sillä hänen pitkäaikainen tyttöystävä Malla ajoi myös Opelilla, tosin malli oli Vectra.

- Oletko muuten motoristeja nähnyt viime aikoina? mieleeni tuli tämä mieltä vaivannut asia.
- En ole, ne tilat ovat olleet tyhjillään jo pitemmän aikaa.
- Taisit kurmuuttaa niitä jossain vaiheessa aika kovaa.
- Nooh, pientä voimaharjoitusta eläviä vastustajilla, ei mitään mustelmia pahempaa, lihaskimppu kohautteli olkapäitään.
- Siinä näyttää joku tekevän remonttia, siis niissä motoristien entisissä tiloissa, kerroin havainnoistani.
- Jaa, enpäs ole huomannut.
- Moottoripyörien raadot olivat hävinneet, joten nähtävästi siihen tulee jotain muuta.
- HEI PÖSILÖ SIELLÄ OVEN TAKANA, AVAATTEKO TE UUDEN TOIMIPISTEEN MEIDÄN NURKILLE? Late kailotti huoltomies Martille.
- Ei näköjään, tulkitsin miehen pään pyöritystä nosto-oven ikkunan takaa.

Rutinoffin kuski