Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

12.10.2008

Pilkkutaksikoppi


Vilkaisin ulkolämpömittaria ja hytisin, nytkö se kesä oli sitten ohi? Mittari näytti elottomasti alle kymmenen asteen lämpötilaa, vaikka oli keskipäivä. Viikonpäivä oli maanantai ja olin huvittanut itseäni keittiön ikkunassa töihin lähteviä naapureita katsellen. Kyllä toisten ihmisten elämä osasi olla jäykkää, herätä joka arkiaamu samaan aikaan ja mennä samaan ruuhkaan jonottamaan siihen samaan työpaikkaan, vuodesta toiseen.

Tänä aamuna huomioni oli ihmisten lisäksi vienyt tien toiselle puolen yhteen parkkiruutuun ilmestynyt koppi, sellainen vanhan huusin näköinen, mutta noin neljä kertaa isompi. Kopissa oli ovi ja sen vieressä pieni ikkuna tielle päin. Muista ikkunoista en saanut näköhavaintoa. Jos ilma olisi ollut lämpimämpi, olisin ollut varmaan jo pihalla kopin vieressä. Nyt keskityin lähinnä vain lämmittelemään käsiäni kuuman kahvimukin kyljissä ja katselemaan ulos. Kesken tämän ihmettelyn kännykkä alkoi soida ja bongasin ruudulta Lepo-Laten nimen.

- Terve Ooppelin orja, onko pelisi sinulle arvokas? hihkaisin luuriin.
- Kuule, oletko kiireinen tänään? Late tiedusteli.
- En pahemmin, illalla pitäisi saada päätä tyynyyn ja päivällä jotain ruokaa suuhun, siinäpä ne tärkeimmät.
- Lähdetkö kaveriksi, pitäisi käyttää Astra huollossa ja sen jälkeen mennä katselemaan uutta kiesiä alle.
- Miksi vanha pitäisi huoltaa jos uusi on kiikarissa?
- Kukaan ei huoli 2000 vuosimallin Astraa ilman, että se on huollettu.
- Mitä sillä rukillasi on poljettu nykyisin?
- 240 tuhatta tuli juuri täyteen ja sitä kautta aika huoltaa se jälleen kerran.
- Vaihtavatko ne nyt hihnan?
- Ei, se on vaihdettu jo aikaisemmin kun koneeseen tuli jotain käyntiongelmia.

Late kertoi varanneensa huoltoajan sillä tavalla, että varaus alkaa hänen saapuessa paikalle. Se aikoinaan nyrkin iskulla halkaistu pöytälevy sai aikaan sen, että huoltoaika järjestyi aika kivuttomasti. Muuten huoltojen kanssa oli ollut aina vähän niin ja näin, eli Laten mukaan häntä oli mitä todennäköisimmin kusetettu vähän joka kerta. Lupasin lähteä kaveriksi tuolle nappeja popsivalle hormoonihirviölle, jonka pinna katkesi toisinaan todella herkästi. Sovimme tapaavamme pihalla kohta puoliin.

Hörpin kahvit loppuun rauhassa ja vasta tiskattuani kupin, poistuin eteisen kautta rappuun, jossa olin törmätä alempana asuvaan Honda-Hemmoon. En ollut nähnyt tuota nuortamiestä pitkiin aikoihin. Ellei auto olisi seissyt välillä pihassa, olisin luullut hänen muuttaneen muille maille vierahille.

- Mitä lippistyyppi, missä olet luuhannut? tiedustelin nuorukaiselta.
- Kato moro, Rutinoffin kuski, oletko poltellut rengasta viime aikoina?
- No, no, eipäs nyt mennä liian lujaa, toruin häntä.
- On ollut vähän kiireitä töissä ja naisrintamalla.
- Sun housut tippuvat, osoitin kundin lököttäviä pöksyjä.
- Hehee, eivät ne mihinkään tipu, taitolaji nääs.
- Onko pakko olla lökäpöksy jos ajaa Hondalla? utelin piruuttani.
- Ei, mutta siitä saa baarissa lisäpisteitä, kuten myös 18 tuumaisista aluvanteista ja 225 leveistä paavoista.
- Tarkoitatko Lipposesta takapenkillä?
- Täh, häh? okei, antaa olla, menee varmaan liian vaikeaksi noin vanhalle, parikymppinen sälli piruili takaisin.

Eipä minulla mitään ollut tuota nuortamiestä kohtaan, päinvastoin hän oli oikein avulias ja ystävällinen tyyppi. Olin käynyt hänen kanssaan aikoinaan tutustumassa tuunausshoppiin ja hän oli ollut pihabileissä grillivastaavana. Oikeastaan hän oli kaikin puolin luotettava henkilö.

- Miten on Honda pelannut? utelin pihalle päästyämme.
- Ei mitään vikaa, vaikka sikaa se on saanut kunnolla joka päivä. Mut nyt täytyy mennä, duunit kutsuvat ja sitten naiset…
- No hei vaan ja osta henkselit, nuo housut tippuvat aivan kohta, huikkasin Hondan kabiiniin katoavan Honda-Hemmon perään.

Hemmon kadotessa parkkipaikalta, suuntasin minä askeleeni parkkipaikan poikki ja tien yli siellä kököttävän puisen kopin luo. Koppi oli Tomppa Pomon auton viereisessä ruudussa. Kiersin sen ja totesin kopissa olevan oven ja pienen ikkunan lisäksi kaksi muuta ikkunaa, jotka kaikki oli peitetty verhoilla. Kopista oli vedetty lämmitystolppaan sähköjohto. Nostin lämmitystolpan kotelon kantta ja totesin ajastimen lähteneen hevon kuuseen. Tilalle oli laitettu perinteinen sokeripalaliitos. Vaikka en ole sähkömies, niin silti minua alkoi kylmätä ja otin yhden taka-askeleen ihan varmuuden maksimoimiseksi.

- Käh, käh, käh, hämmästeletkö ammattilaisen tekemää sähkökytkentää? kuului samassa painajaismaisen läheltä Tomppa Pomon äänellä.
- Hyi helvetti, älä säikyttele, puuskahdin.
- Tein ihan ite, siis tuon kytkennän.
- Onko tuo koppi siis sinun, asutko siinä nykyisin?
- Se on minun taksikoppi, tarkemmin sanottuna pilkkutaksikoppi, käh, käh, käh.

Katselin sääliä tuntien tuota pitkää hujoppia, joka pukeutui liian pieneen pukuun, käytti hikinauhoja otsalla ja ranteissa sekä nauraa käkätti vähän jokaiselle asialle.

- Haluatko kuulla paljonko minun Talbotilla on nyt ajettu? Tomppa raakkui.
- En, ei ole sellaiselle tiedolle mitään käyttöä, puistelin päätäni.
- Haluathan, haluathan, jookosta joo?
- Olkoot, sano nyt sitten se ajokilometrimäärä.
- Olet utelias, etkö olekin, oletko muuten kotoisin Jakomäestä, siellä kaikki ovat hyvin uteliaita, tosin negatiivisessa mielessä.
- En ole yhä edelleenkään kotoisin Jakomäestä enkä ole tippaakaan utelias tuon Talbotin raatosi ajokilometrien suhteen.
- Niin mutta silti kärtät saada tietoosi sen mitä sillä on ajettu, käh, käh, käh.
- Okei, kerro nyt sitten.
- Siis haluat?
- Kyllä, palan suorastaan halusta saada tietää mitä tuolla Talbotillasi on ajettu.
- Sano vielä Horizon GL 1.3, sano!
- Horizon GL 1.3, toistin kuin robotti.
- Sillä on ajettu tasan kuusisataakahdeksankymmentätuhatta kilometriä.
- Oho, olipa yllätys, haukottelin lukemalle.

Olihan tuo lukema iso, mutta auton mittarissa oli ollut tuo sama lukema jo ties kuinka pitkään, koska mittari oli mennyt rikki ja näytti aina tuota samaa lukemaa, varmaan hamaan maailmanloppuun asti, sillä tuosta Talbotin raadosta ei näyttänyt pääsevän eroon edes ajan patinan avulla. On se kumma, että joku saa tuollaisenkin tuotteen kestämään mitä vain ja toisilla ne eivät kestäneet aikoinaan autokaupasta kotiin saakka. Toisaalta, nostin hattua Tompalle siitä, ettei hän ajanut pilkkutaksia Mersulla, sehän se vasta olisikin ollut typerää. Kyllä miehessä jotain asennetta piti olla, kun suhasi taksia vanhalla Talbotilla.

- Haluatko nähdä taksikoppini sisältä, haluathan, käh, käh, käh.
- Haluan, palan halusta nähdä taksikoppisi sisältä, sanoin naurua pidätellen.
- Katso, tadaa, Suomen hienoin taksikoppi, taksiradio ja kaikki kato.
- Mikä taksiradio, tuohan on vanha lälläri, eihän ne nykyisin edes käytä enää noita, vaan käsittääkseni liikenne on siirtynyt fm-puolelle ja taitavatpa nuo käyttää ssb:täkin nykyisin.
- Älä, onko? Tomppa katsoi minua kuin päivän ensimmäistä oikeaa asiakasta.
- Jep, jo vuosia takaperin.
- Mu-mutta vastahan minä sen luin tästä Sumuvalosta, taksipelle ojensi minulle Sumuvalo-autolehden.
- Hmm, tässä samassa lehdessä on tuon Talbottisi ennakkoesittely, eli sellainen on lehden mukaan tulossa myyntiin ensi vuoden puolella.
- Älä, alkavatko ne tehdä sitä uudelleen, siis sellaisena retrona, joka hakkaa ja pieksee Minin, kuplan ja kaikki muut kiikut?
- Ei, tämä on kylläkin hieman vanhempaa vuosikertaa koko lehti.

Nyt selvisi myös Tompalle se, että miksi hän oli saanut taksiradionsa niin halvalla, ainoastaan kahdellakymmenellä eurolla, mikä oli myyjän mukaan suorastaan naurettava hinta. Naurettava hintahan se oli, siis todella naurettava hinta tuotteesta jolla ei ole yhtään mitään käyttöä tai arvoa.

- Kaksi tuolia ja pöytä, aika hienosti kalustettu.
- Kohta tulee mikroaaltouuni, sitten luuri ja lopulta duuni, mutta ei paarpuuri tai sellainen buuri eikä johannesbuuri, Tomppa hölisi.
- Ai jaa, taitaa sitten pukata ajokeikkaa siihen malliin, ettet jouda kopilla aikaasi viettämään.
- Pitkän tähtäimen suunnitelma on ostaa asuntovaunu ja laittaa siitä toinen perässä vedettävä taksikoppi. Pokan kun jättää pois kyydistä niin on itse saman tien omalla taksikopilla, kätevää ja pätevää ja kadehdittavaa, eikö totta?
- Kyllä minua nyt rupesi oikein hikoiluttamaan tuollainen omaperäisyys, todella kadehdittavaa.
- Olen mennyt myös kursseille, sellaiselle ajokurssille, Tomppa sipisi hiljaa korvaani.
- Hei, vähän taaemmaksi ettei nenällesi satu vahinkoa, varoittelin omituista taksimiestä.
- Olen taksiajokurssilla, sellaisella jolle pääsevät vain alan parhaat ja minä ainoana pilkkutakseista.
- No montako teitä pilkkutakseja oikein nykyisin on?
- Melkein kaksi.
- Miten niin melkein?
- Toiselta hajosi auto ja nyt minä olen yksin ajossa.

Tomppa oli kovin salaperäinen sen taksiajokurssin suhteen, mutta pienellä painostamisella mies alkoi kertoa mitä se piti sisällään. Ensin istuttiin kuulemma teoriatunneilla viikon päivät. Siellä käytiin läpi ravintoloiden aukioloajat, menut, yökerhojen portsareiden nimet, lentoaikataulut, junaraiteiden numerointi Helsingin rautatieasemalla, ensi vuoden elokuvauutuudet, Pirkkatuotteet ja standardit polkupyörän ketjupituudet.

- Oho, aika vaikuttava lista kaikkea…omituista, sain vaivoin sanottua ilman totaalista repeämistä.
- Ai niin, minä unohdin kasvitieteellisen puutarhan latinankieliset nimet ja ministereiden syntymäajat.
- Ehehee, ei olisi haitannut, ehehee, ei olisi haitannut mitään vaikka olisit unohtanut kaikki muutkin, repesin nauramaan.
- Ai jaha, näytänkö minä siis sinusta jotenkin hassulta, lököttääkö tämä puku jostain kohtaa? Tomppa pyöri edessäni kuin väkkärä.
- Ei, sehän soi ylä c:tä ihan jatkuvalla syötöllä. Miten se kestääkin tuota rasitusta?
- Hyvin, rippipappi sanoi, että tässä sinulle on Tomppa pukua koko loppuelämäksi ja taputti hartioille oikein kovaa.
- Ettei vaan olisi vahingossa lyönyt päähän jollain kovalla? epäilin ääneen.
- Ehei, väistin kyllä sen raamatun, taksimies hymyili onnellisena.

Olin juuri kysymässä lisää siitä ajokurssista, kun Tomppa kaivoi taskustaan kaksi tupakanfiltteriä ja tunki ne sieraimiinsa. Olin nähnyt kyseisen tapahtuman ennenkin, joten en alkanut enää kummastella sitä ääneen. Mies veti muutaman kerran syvää henkeä nenässä olevien filttereiden kautta.

- Aaaaarrrrgh! tekeepä gutaa, aaaarrrrrrgh, kyllä lähtee, mies mylvi puhallettuaan filtterit kopin lattialle.
- Hyvä fiilis vai? utelin varovasti.
- Oliko mummosi muuten kotoisin Jakomäestä, olin kuulevinani puheessa sieltä päin kotoisin olevan aksentin?
- Ei, kukaan tuntemani henkilö ei ole kotoisin Jakomäestä ja lieneekö sieltä ihan oikeasti kukaan edes kotoisin?
- Ai jaa, tuota en olekaan miettinyt tuolta kannalta, että onko Jakomäki vain Jakomäkeläisten luoma myytti josta kukaan ei ole kotoisin, Tomppa alkoi pohdiskella vakavaa ongelmaa.
- Tähän koppiin vielä, tuleeko sen katolle taksikyltti?
- Kyllä tulee, vein juuri kattokyltin jatkettavaksi.
- Jatkettavaksi, täh?
- Taksinumeroni on 101,1, joten sitä piti jatkaa kymmenyksen verran. On varsin kallis operaatio, mutta kyltistä tulee näyttävä.
- Eikös siihen olisi voinut tuhertaa uudet numerot vähän pienemmällä fontilla?
- Pruits, kuului samassa Tompan suunnalta.
- Mitä sanoit, meni jotenkin ohi, kurtistin kulmiani.
- En mitään, kakka tuli.
- Häh, mitä hittoa?
- Sa-sanoit pahasti ja vatsa meni ruikulle hetkohtapiannytheti, Tomppa katsoi minua suu mutrullaan.
- Mistä minä sanoin pahasti?
- Ni-niistä pienistä numeroista. Oliko se piilovittuilua minun taksikylttiä kohtaan, ettei se ole tarpeeksi iso ja näyttävä ja tuo minulle tarpeeksi isoja asiakkaita?

Voi hitto mikä höhlä, manailin mielessäni mokomaa ylikireään pukuun pukeutunutta hujoppia, jonka parta väpätti omituisesti miehen puhuessa. Nuuhkin samalla varovasti ilmaa ja totesin miehellä tosiaan päässeen jotain pöksyihin. Astuin varmuuden vuoksi takaperin ulos taksikopista, ettei vaan käy niin, että laattaan suoraan sen lattialle. Taksikakkiainen tuli perässäni ulos päässä olevaa hikinauhaa hypistellen.

- Ei se ollut edes näkyvää pottuilua, vaan yksinkertainen ehdotus tehdä asia helpommin.
- Minä en pidä yksinkertaisista asioista, minä olen taksikuski, kuulitko, taksikuski! kitiviuru korotti ääntään.
- Kerro vielä siitä taksiajokurssista, se oli varmaan jotain todella jännää, kokeilin vaihtaa aihetta.
- Ai niin, siellä opetettiin vaikka ja mitä erilaista, ajatella, minä sain ajaa siellä Mersulla, sellaisella 123-koppaisella rajulla menopelillä, joka oli ainakin kaksisatanen teiden kingi, Tomppa katseli kauas taivaalle.
- Niin, mitä muuta?
- Joo, me ajettiin ensin öisin ja päin kaikkia punaisia.
- Entä sitten, mitä sen jälkeen.
- Sitten me ajettiin päivisin ja päin punaisia.
- Entä muuta? huokaisin.
- Sitten me ajettiin pitkin bussikaistaa…
- Ja päin punaisia, jatkoin sujuvasti.
- Mistä tiesit, oletko sinä käynyt joskus saman kurssin?
- Ei, tuo nyt oli vain villi arvaus näin maanantain kunniaksi.
- Minä olen ajatellut pitää tupaantuliaiset, sellaiset taksityyliset tuparit.
- Miten ne eroavat ei-taksityylisistä?
- Jokainen haetaan kotoaan taksilla ja viedään kotiin taksilla, aika reilu peli, eikö totta?
- Jep, varsinkin kun jokainen vieras asuu nähtävästi tässä samassa pihapiirissä.
- Etu se on pienempikin etu, käh, käh, käh, käh!

Jatkuu...


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi