Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

7.12.2007

Matkamuistoautokuvat


Börjen ei olisi pitänyt kertoa niistä ostamistaan persehinkkaripulloista, sillä hullu ämmä iski kiinni tarjoutuneeseen tilanteeseen kuin ruoste Volvoon. Floora ilmoitti selväsanaisesti, että mikäli armas naapuri aikoo katsella autoaan ilman sataa lommoa, niin hän kipaisee aurinkoa nopeammin hänelle kaksi pullollista persehinkkaria.

- Vain kaksi? äimistelin sivusta.
- Olen kohtuullinen nainen, enkä mikään riistäjä, hän ilmoitti nokkaansa nostaen.
- Minä riistäjät näyt…
- AI MITÄ? Floora katkaisi Börjen jupinat alkuunsa.
- Siis…niistä pulloista riittää vaikka kolme rakkaalle naapurilleni, Volvo-mies nikotteli takaisin.
- Sanoitko neljä, ihanainen automies? hullu ämmä leperteli silmät samalla salamoiden.
- Joo…neljä.

Börje lähti kengät sutien matkaan kohti kotiaan. Jäin kahden hullun ämmän kanssa, ellei vettä litkivää Nassunien pariskuntaa laskettu mukaan. En tiedä, ajatteliko Floora samoja asioita, kun hän avasi suunsa mielessä pyörineestä asiasta:

- Vittu, nuo varmaan kusevat kotona kaiken aikaa, hän osoitteli vettä litkivää pariskuntaa.
- Voi olla, on ainakin melkoisen kohtuutonta tuo veden juominen, kohautin hartioitani.
- Ei sulla sattuisi olemaan olutta?
- EI!
- Mitä helvettiä sitten siinä möllötät?
- Ajattelin odotella Närää.

Sitä minun ei tarvinnut tehdä pitkään, sillä vauhtipappa kurvasi parkkipaikalle aikamoisella höyryllä jotain laulua hoilaten. Minulla kävi mielessä, että papparainen on kaatunut rapussa ja luulee olevansa nyt epävireinen muusikko. En saanut laulun sanoista mitään selvää, joten hamuilin jo vaistomaisesti kännykkääni, soittaakseni valkotakkiset. Se mikä minut pysäytti, oli Närän kädessä heiluva passi. Mitä hittoa, hänenhän piti olla menossa hakemaan tiskiainevettä auton pesua varten eikä mitään punakantista.

- Eikö Tiksiin pääse enää rengasta vinguttamaan ilman passia? hörähdin hänen pysähtyessä huohottaen eteeni.
- Eih…
- Jaa, no missä kohtaa ne tarkastavat tuon passin, viittoilin läpyskää.
- Eih…ku, Närä huohotti.
- Ai viisumikin vielä? olin muka erittäin hämmästyneen oloinen.
- Kulkeeko se lujaa? hullu ämmä rääkäisi väliin?
- Niin mikä? oli oma vuoroni hämmentyä.
- No se vitun viisumi, jota ilman ei pääse Tiksiin polttamaan rengasta, saatanan nyhvetti!
- Minä…Ranskaan, Närä huohotti väliin onnellinen hymy naamallaan.
- Tarkoitat varmaan Ruskeasannan Shelliä, hymyilin onnelliselle vanhukselle.
- Pa-Pariisiin minä…
- Ai Pakilan Tebikkaa? jatkoin ymmärtäväistä hymyilemistä.

Vaikka moinen nauratti minua, olin silti jo hieman huolissani ystäväni henkisestä tilasta. Ettei hän vaan sittenkin olisi ryypännyt kotonaan jotain pesuainetta ja nyt puhui sen vuoksi pehmoisia. Jätkä alkoi olla sekaisin olevan seinäkellon luokkaa ajatustoiminnaltaan jos oli menossa Shellille tai Teboilille passin kanssa. Mietin myös sitä vaihtoehtoa, että vanhuksen pään oli sekoittanut tämä uusi entistä nopeampi Corolla. Mistä sen tietää vaikka vanhuksen fysiikka, eli se korvien välissä pyörivä herne, olisi kolahtanut jossain kiihdytyksessä liian kovaa kalloon ja peli oli sitä myöten selvä. Päätin olla hänelle mahdollisimman ystävällinen, mutta mihinkään Tikkurilan passintarkastukseen minua ei saisi edes tunkilla uhkaillen.

- Arvatkaa kuka lähtee tänään Pariisiin? Närä kailotti yllättäen taas aivan normaalilla voimakkuudella.
- Jaska, heitin hihasta.
- Täh?
- Sanoin Jaska, oliko se väärä arvaus?
- Hmph, kenellähän täällä on passi kädessään?
- Minulla, hähähää, hullu ämmä ratkesi räkättämään sinikantinen kädessään.
- Si-sinulla passi, Närän alaleuka putosi alas.
- Entä sitten, on minulla kortongitkin aina mukana, Floora puolustautui.

Samassa Börje Svensson säntäsi paikalle muovipussi kädessään. Mitään sanomatta hän ojensi sen hullulle ämmälle, joka repäisi pussin välittömästi auki. Hetken sisältöä tutkittuaan hänen suupielet levisivät Hangon keksiäkin leveämpään hymyyn. Sen jälkeen tapahtui sellaista mitä en olisi uskonut kuunaan päivänä näkeväni, eli Floora pussasi Börjeä suoraan suulle ja pitkään. Miehen ilmeestä näki, että imu tuntui varmaan kalsareissa asti, ellei jopa alempana.

- Hei, hei, hei! Närä viuhtoi passiaan päänsä päällä.
- Heippa, heilautin kokeeksi takaisin, sillä en ollut ihan varma miten heihei hän oli nyt tällä kertaa.
- Entä minä? Eikö kukaan ole kiinnostunut minusta ja Ranskan reissusta?
- Puhummeko nyt Ruskeasannasta vai Pakilasta?
- Hmph, taitaa olla heikkoa tuo naperon maantieto. Minä puhun nyt siitä Puolan naapurimaasta, Ranskasta.
- Okei, tämä selvä. Närä hei, mentäisiinkö tänä iltana vuokraamaan vaikka se Autot-leffa? yritin kääntää asiaa johonkin rauhoittavaan.
- Pyh, minä istun tänä iltana Ranskassa juomassa olutta ja nauratan ranskattaria.

Olin juuri heittämässä jotain fiksua pannuun jämähtäneestä huoltoaseman kahvista ja nuoresta kassatytöstä, kun kännykkäni alkoi soitella. Otin sen käteeni ja totesin soittajan olevan Andre Patonki, mikä hämmästytti minua suunnattomasti. En ollut nimittäin kuullut hänestä yhtään mitään aikoihinkaan, sillä Andren bisnekset olivat vieneet miehen mennessään. Lisäksi hänen muutto aikoinaan Kaivopuistoon oli etäännyttänyt meidät totaalisesti.

- Päivää patonkimies, huikkasin luuriin.
- Sitä itteensä juuri, o´lalaa, Andre vastasi nauraen.
- Mistä tämä suuri kunnia, oi suuri patonkikauppias?
- Tuota, kyseessä oli omatuntoni, joka laittoi minut soittelemaan vanhoille kavereilleni.
- Tarvitseeko omatuntosi kyytiä jonnekin?
- Ei, vaan se tarjoaa sinulle ja kahdelle muulle koltiaiselle kahden yön reissun Pariisiin. Muistelen, että sinulla maailmaa reissanneella luopiolla on myös voimassa oleva passi.
- On toki, mumisin luuriin ja käännyin katsomaan Närän passia ja sen perään hullua ämmää.

Suuri painajainen alkoi nostaa päätään. Mistä asti hullu ämmä on ollut Andre Patongin hyvä kaveri? Pahimmassa tapauksessa joutuisin jakamaan vielä huoneenikin tuon hurjimuksen kanssa, huh.

- Menit ihan sanattomaksi, Andre totesi linjan toisessa päässä.
- Älä, jatkoin hullun ämmän tuijottamista hammasta purren.
- Närä on varmaan siinä jossain lähellä, ainakin se sanoi tulevan luoksesi pihalle.
- Joo…
- Hyvä, minä tulen kohta Wernerin kanssa sinne Picassolla teitä kahta hakemaan.
- Wernerin?
- Tupla-W, kyllähän sinä sen koltiaisen tunnet ja vielä erittäin hyvinkin.
- Siis me neljä, sinä, minä, Närä ja Werneri.
- Jep, en kait minä mitään paskasakkia ala kustantamaan Pariisiin, o´lalaa, tuohon Citroenin, patongin ja rakkauden kaupunkiin.

Minulta kesti hetken tajuta, ettei hullu ämmä tosiaan ollut lähdössä ainakaan Andren kustantamalle reissulle. Samalla aloin ymmärtää myös papparaisen sekoilua passin kanssa. Kukapa sitä ei sekoisi, jos joutuu lähtemään melkein suoraan japanilaisauton ratista ranskanmaalle patonkivankkureita tuijottelemaan. Olin jostain lukenut, ettei Ranskassa ollut juurikaan Toyotia, joten reissusta saattaa tulla mitä mielenkiintoisin, omalta kantiltani katsoen. Mikäs sen parempaa terapiaa, kun vinoilu Närän maailman parhaasta autosta, jota ei näkyisi missään.

- Kerkeääkö pakata matkalaukun? utelin puhelimeen.
- Tottahan toki, ajattelin itsekin puraista patonkia.
- Näemme sitten kohta, vai?
- Nopeammin kuin arvaatkaan, Andre huikkasi luuriin ja lopetti puhelun.

Ei Närä mitenkään hullumpi matkakumppani ollut. Olin ollut hänen kanssaan aikoinaan Bulgariassa ja reissu meni kaiken kaikkiaan ihan hyvin. Japaniin en kyllä moisen Toyota-intoilijan kanssa lähtisi, mutta tuollainen puolueeton Ranska voisi olla ihan piristävä kokemus näin kesän lopulla syyskuussa.

- Oliko se Andre? vauhtipappa uteli vahingoniloinen ilme turpavärkissään.
- Mitä vielä, joku lehtimyyjä, joka halusi myydä Toyotan korjausoppaan viikoittain ilmestyvässä muodossa. Niihin tulee kuulemma niin paljon vikoja, että he ovat siirtyneet yhdestä paksukantisesta opuksesta viikoittain ilmestyvään satasivuiseen lehteen.
- Ja pyh, ei minun autossa ainakaan ole mitään vikaa ollut koskaan.
- Oli se, armahdin miestä.
- Minä pakkasin jo laukun, entä ite?
- Ajattelin mennä siivellä sinne, kohautin olkapäitäni.
- Et ainakaan minun, se on jämpti!
- Finnairia lähinnä ajattelinkin, hehee.

Patonkimies oli ollut niin tosissaan matkasta, että ilmoitin Närälle, Flooralle ja siinä samalla myös vasten tahtoani Börjelle, meneväni sisälle pakkaamaan matkalaukun tulevaa retkeä varten.

- Huu haa pöt pöt pui! hullu ämmä karjaisi yllättäen.
- Huh, mikä tuo oli? hämmennyin täysin.
- Se on ranskaksi näkemiin ja hyvää kesää, Floora ilmoitti hymy naamalla.
- Oho, enpä olisi millään arvannut.
- Senpä takia sen kerroinkin, jotta tuollainen toisia rapussa kyttäävä saisi jotain muuta ajateltavaa.
- Minä mitään kytännyt, kuuntelin vain hetken, että mikä hiton naputus sieltä asunnostasi kuului.
- Vitut tämä sinulle kuulu, mutta minä putsasin siellä karstakkeleita Tunturin pakoputkesta.
- Miten, vasaralla hakkaamallako?
- Paskat, hakkasin sitä putkea patteria vasten, hähähää.
- No ei ihme, että kuului niin selvästi.
- Ei pattereita saa ha…, Börjeltä lipsahti.
- Siinä meni muuten sinun ässäsi. Seuraavan kerran kun kuulen jotain negatiivista tuosta honottavasta turpavärkistä, niin se alkaa sen honotuksen lisäksi vielä sössöttää ässää niin että useimmat luulevat sitä ärräksi.

Olin revetä totaalisesti, sillä eihän tuossa ollut nyt mitään järkeä. En revennyt kuitenkaan kuin pieneksi hymyksi, sillä halusin lähteä reissuun yhtenä kappaleena ja ilman kipeitä jäseniä. Heilautin nopeasti kättäni kolmikolle sekä yhä vettä hörppivälle Nassunien pariskunnalle ja spurttasin nopsaan sisälle asuntooni.

Makuuhuoneeseen päästyäni kaivoin kaapista vaihtovaatekerran ja saniteettitarpeet sekä bootsien lisäksi toiset kengät. Onneksi kaapissani oli pieni matkalaukku, joten sitä ei tarvinnut lähteä kaivamaan mistään verkkokellarista romujen alta. Etsin vielä passin, matkavakuutuskortin ja luottokortin, jonka jälkeen olinkin täysin valmis kohtaamaan ranskalaiset kuppilat ja Eiffel-tornin.

- Pipipipiii, puhelin piippasi tekstiviestin merkiksi.
- ”Miten pian olisit täällä pihalla, jos lähtisit nyt heti?” Luki Wernerin lähettämässä viestissä.

En alkanut vastailla, vaan tempaisin laukun kantoon ja painuin rappuun. Laitoin oven takalukkoon ja kipitin laukku kädessä pihamaalla odottavan vaaleanruskean Picasson vierelle. Andre istui piippu suussa kuljettajan paikalla ja Werneri patonki kädessään apukuskin penkillä.

- Et puhunut mitään tästä reissusta tässä vähän aikaa takaperin, totesin Wernerille.
- Tuli vähän yllättäen itsellekin.
- Ai tuli vai?
- Jep, sinne jäi Warrekin pihalle käyntiin, kun ei ollut aikaa sammutella.
- Häh, eihän se vaadi kuin pienen ranneliikkeen ja auto sammuu.
- Niin eilen, niin eilen, mutta tänään sain ottaa avaimen pois virtalukosta ja auto käy yhä.
- Kuulostaa aika pahalta, olin osaaottava ystäväni huonoa tuuria kohtaan.
- Mitä vielä, eipä tuo minua haittaa. Auto sammuu kyllä ajastaan kun bensa loppuu.
- Tota noin, minä ajattelin lähinnä tuulensuuntaa ja lentoliikennettä. Pahimmassa tapauksessahan ne voivat sulkea koko Helsinki – Vantaa lentokentän jos Warren tuottama käry peittää sen.
- No helvetti, Werneri kirosi ja nousi ulos Picassosta.

WW asteli pihan keskelle ja pyöri hetken aikaa tuumailevan näköisenä ympyrää. Nuuhkittuaan vielä tovin nenällään hän alkoi hymyillä. Palattuaan takaisin autoon, ystäväni ilmoitti huoleni olevan turha, sillä tuulensuunta vie savut Espooseen.

- Missä Närä? havahduin vasta nyt papparaisen puuttumiseen.
- Se meni hakemaan kameraa ja matkalaukkua, hullu ämmä kailotti mahdollisimman kovalla äänellä.
- Onneksi oma on takin taskussa aina, taputtelin takkiani.

Meidän ei tarvinnut odotella vauhtipappaa kuin muutama minuutti. Hän pyyhälsi tuttua puolijuoksua pussihousut lepattaen ja pitkät nahkasaappaat asfalttiin läpsyen. Luulin hänen tulevan suoraan Andren auton luo, mutta erehdyin pahasti. Närä pysähtyi oman autonsa luo ja laski matkalaukun maahan. Tämän jälkeen hän kaivoi taskustaan kameran ja alkoi kuvata omaa autoaan antaumuksella. Hän jopa avasi autonsa oven ja kuvasi sitä sisäpuolelta. Jotenkin koko tilanne olin sen luokan vitsi, ettei kukaan kyennyt sanomaan mitään, ei edes hullu ämmä. Siinä vaiheessa kun Toyota-pappa veti autonsa konepellin auki ja alkoi kuvata sitä, Andre havahtui ja alkoi soittaa Xsara Picassonsa torvea kuin heikkopäinen liikenneterroristi.

- Mikä kesti ja mitä hittoa oikein kuvasit? utelin Närältä hänen saavuttuaan luoksemme.
- Ei minulla mikään kestänyt, pöljä, minähän olin koko ajan tässä parkkipaikalla.
- Olit toki, mutta jossain aivan muissa maailmoissa, hehehee.
- Minä arvasin tämän, papparainen nosti nokkaansa.
- Ai minkä?
- Sen, ettette te ymmärrä minun matkamuistoautokuviani.
- Kuka tuollaista haluaakaan ymmärtää, Werneri röhötteli.
- Anteeksi uteliaisuuteni, mutta miten nämä matkamuistoautokuvat liittyvät meidän Pariisin matkaamme, o´lalaa? Andre uteli hymyssä suin.
- Paljonkin, siis hyvin liittyy. Aion viedä nämä kuvat sinne Pariisiin paikallisen Toyota-kerhon ihmeteltäväksi, joten nämä ovat matkamuistoautokuvia täältä Suomesta ja vielä minun autostani.
- Niin…, Andre aloitti, mutta lopetti saman tien.
- Hahaa, johan menitte hiljaisiksi, vaipat, hekoheko, Närä alkoi ilakoida.

Tempaisin Picasson takaluukun auki ja nostin matkalaukkuni siellä olevien viereen. Nostin sen jälkeen nauravan papparaisen matkalaukun samaan paikkaan ja komensin hekohekomiehen kyytiin.


Jatkuu...

Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi