Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

23.11.2007

Persehinkkari


Kulautin loput kahvit mukista ja ryntäsin vauhdilla suihkuun. Kelloni mukaan olin noin kolmen minuutin päästä jälleen keittiön ikkunan äärellä itseäni kuivatellen. Jälkeeni jäi vesivana, mutta se oli pientä kun parkkipaikalla oli niin mielenkiintoisia tapahtumia. Harmikseni palattuani se oli tyhjä, edes Närää ei näkynyt missään. Optimistisena luonteena oletin, että kiistakumppanit olivat keräämässä vain voimiaan ja seuraava yhteenotto olisi entistä kovempi ja pitempikestoisempi. Koska tilanne oli rauhallinen, puin vaatteet hosumatta päälle ja suuntasin sen jälkeen ulos asunnostani.

Pysähdyin rapussa hullun ämmän oven kohdalle kuuntelemaan rytmikästä koputusta, joka kuulosti tulevan hänen asunnostaan. Menin lähemmäksi ovea ja painoin lopulta korvan kiinni oveen. Naputus kuului jo todella selvästi, mutta en millään keksinyt mistä moinen ääni lähti. Missään nimessä minulla ei tullut mieleenikään soittaa ovikelloa ja kysyä sitä itse Floora Hellältä. Jatkoin matkaani suorastaan hiipimällä, ettei kukaan idiootti tule keskeyttämään matkaani parkkipaikalle.

Pihalle päästyäni totesin parkkipaikalla olevan kaksi poliisiautoa vilkut päällä ja poliiseja pyörivän Volvon ympärillä. Olin hieman ällikällä lyöty moisesta operaatiosta. Tiesinhän minä, ettei ruotsalaisella maatalouskoneella ajaminen ole mikään ympäristöteko, mutta pitikö siitä nyt rangaista ihan noin kovakätisesti? Olisivathan ne voineet lähettää paikalle vaikka siviilipukuiset Samaralla. Pelkkä kyyti sellaisella poliisiasemalle saisi paatuneemmankin ruotsinraudalla ajavan miettimään autovalintansa uudemman kerran.

- SEIS! kuului samassa helvetin kova karjaisu takaviistosta.
- Häh? käänsin päätäni äänen suuntaan jalkojen pysähdyttyä itsestään.
- LIIKKUMATTA, POLIISI!
- Kävelinkö ylinopeutta vai jätinkö peräti pysähtymättä rapun edessä? utelin naama punaisena huutavalta konstaapelilta.
- ONKO TUO VOLVO TEIDÄN AUTO TAI OLETTEKO YLI KUUSIKYMMENTÄVUOTIAS?
- Eikö tämä koskekaan sitä varastamaani poliisiautoa? heitin pienen kevennyksen.
- EI KOSKE, JATKAKAA MATKAA!

Olihan tyypillä ääntä, puistelin päätäni astellessani parkkipaikalla pitemmälle. Kiljukaula jäi passiin äskeiseen paikkaan, muiden konstujen tutkiessa Volvoa joka puolelta. He kokeilivat jopa ovia ja sihtailivat keskellä kirkasta päivää taskulampuilla sen sisätiloihin. Jäin katselemaan vähän etempää heidän touhujaan, kun kuulin varovaista sihinää takaani. Ensimmäinen ajatus oli, että poliisiauton rengas vuoti, mutta lopulta kuulin nimeäni kuiskattavan. Käännyin ympäri ja katsoin toisen autorivin suuntaan. Siellä mustan Primeran keulan suojissa lymyili Nassunien pariskunta.

- Tule tänne, Dasse Nassun viittoili.
- Oletteko te tehneet jonkun keikan naapurin autolla? kysyin pariskunnalta.
- Huh, minun pitää ottaa vitaminoitua vettä, kluk, kluk, kluk, Dassen vaimo Mirka sanoi ja kulautti kurkkuunsa kyseistä ainetta.
- Rakas, ei lähemmäksi, tuulipukusi hiha osui melkein automme konepeltiin, Dasse paimensi vaimoaan.
- Kato, linnunkakka, hihkaisin ja osoitin Primeran kylkeä.
- Missä? Dasse pomppasi esiin auton suojista.
- Äh, ei se ollutkaan. Mikä lie varjostus ollut tai jotain, kohautin olkapäitäni.
- Rakas, anna minulle myös sitä vettä. Saatoin kokea äsken elämäni kolmanneksi suurimman järkytyksen, Dasse ojensi kättä vaimoaan kohti.
- Kuulisin kyllä mielelläni ne kaksi muuta.
- Se, se oli se Corolla ensimmäiseksi pahin, Mirka auttoi miestään.

Tuon muistinkin, sillä vannoutuneella Nissan-pariskunnalla oli ollut kerran hetken Corolla, mutta se oli ollut todella vikaostos, sillä Dasse oli oksentanut aina sillä ajaessaan.

- Kertokaa nyt se toiseksi pahin järkytys. Ei naapureita saa pitää pitkään epätietoisuudessa.
- En tiedä, se on aika paha, vai mitä kulta? Mirka empi.
- Antakaa nyt vain tulla, eihän tuota oksentamista pahemmaksi voi enää laittaa millään.
- Huoh, tämä on kyllä vähän siinä ja siinä, myös itse Dasse huokaili.
- Noh? hoputin heitä.
- Nissanin huolto avasi ovet kerran minuutin yli seitsemän, siis vasta minuutin yli seitsemän, oih! Mirka huokaisi ja vaikutti kuin olisi ollut pyörtymässä siihen paikkaan.
- Rakas, älä jätä minua, älä jätä tällä heikolla hetkellä, Dasse rääkäisi ja tarttui vaimoaan kainaloiden alta.
- Mi-minua heikottaa, oih!
- Oletteko te jotain hiton näyttelijöitä? tiedustelin tuulipukupariskunnalta.
- Me olemme vakavia Nissanisteja ja suhtaudumme kaikkeen tekemisiimme kuin se olisi tärkein asia elämässämme, Dasse naputteli tulemaan tekstiä kuin vanha kirjoituskone.

Minua tosiaankin alkoi epäilyttää Nassunin pariskunnan olevan jotain amatöörinäyttelijöitä, sillä eihän kukaan normaali-ihminen voi järkyttyä siitä jos auton merkkihuolto avaa ovensa minuutin myöhässä. Tietääkseni edes Närä ei ollut niin tarkka ja se oli paljon se. Toisaalta taas Nassunit olivat apteekissa töissä, joten ehkä se minuutti oli sama kuin väärä pilleri potilaalle, siis katastrofin paikka ja lähes hengen meno pahimmassa tapauksessa.

- PERKELE, EI KUN SEIS! kuului samassa poliisin käskytys.
- MAAHAN, ääni jatkoi heti perään.

Vilkaisin taaksepäin ja huomasin Volvo-miehen laskeutuvan hitaasti maahan suihkepullo kädessään. Noin hölmistynyttä ilmettä en ollut nähnyt hänen naamallaan ennen. Vaikka olin joskus kettuillut hänelle oikein urakalla, niin tuollainen hölmistyminen ei ollut edes käväissyt hänen naamallaan.

- LASKE SE ASE MAAHAN, TOISTAN, ASE MAAHAN.
- Kykykykyky, Börje änkytti ja päästi suihkepullon kädestään.

Samassa huomasin Närän naaman Tomppa Pomon Talbotin keulan takaa, jossa hän oli kyykkimässä. Meinasin ensin huutaa jotain vetelien housuun laskemisesta, mutta asiaa harkittuaan, päätin olla hiljaa. Minulla ei tehnyt ollenkaan mieli saada sinertymiä pampusta tai rautoja ranteisiin.

- OLETKO YKSIN? poliisi karjui Börjelle.
- O-olen minä tai muija on ky-kyllä kotona sairauslomalla.
- MISSÄ SE RIKOSKUMPPANI ON, SE KUUSIKYMPPINEN PAPPARAINEN?

Käänsin päätäni Närän suuntaan ja totesin papparaisen tempaisseen nuppinsa piiloon. Ääni oli niin kova, että kuului taatusti hyvin jopa huonokuuloiselle seniilille Toyota-pölvästille. Poliisin tivatessa rikoskumppania, minä mietin mielessäni, että mitä pahaa tuo kaksikko oli oikein tehnyt ja miksi poliisi piti suihkepulloa aseena?

- TILANNE SEIS, TÄMÄHÄN ON HÅKANIN PERÄPESU AUTOILLE.

Kiljukaula sinipuku oli ottanut käteensä Volvo-miehen maahan laskeman suihkepullon. Hetkessä kaikki poliisit olivat maassa makaavan Börjen ympärillä ja suihkepullo kiersi kädestä käteen kuin joku isompikin aarre. Tutkailtuaan sitä hetken ja suihkuteltuaan ainetta kokeeksi poliisiauton takakontin päälle poliisimiehet käskivät Börjen nousta ylös ja pahoittelivat tilannetta. Joku oli soittanut hälytyskeskukseen ammuskelusta. Soittajan mukaan kaksi miestä ampui Volvoa jollan käsiaseella ja sen jälkeen tappelivat verissä päin.

- Mitä vandaaleja, Dasse kuiskasi vaimolleen.
- Mi-minä voin jälleen heikosti, Mirka nikotteli ja laittoi jonkun pillerin suuhun.
- Rentouttaako vai jäykistääkö tuo? osoitin kysymykseni rouva Nassunille.
- Anteeksi, nyt en ymmärtänyt.
- Nähtävästi jäykistää, totesin takaisin.
- Nä-nämä ovat elämääni tasapainottavia lääkkeitä.
- Varo vaan, ettei kukaan vie sitä suusta, kun tuolla tavalla pilleri huulessa hölöttelet.

Samassa Mirkan nassu napsahti kiinni niin napakasti, että pelkäsin hammaskaluston muuttuvan pelkäksi jauhoksi ja lentävän pölynä pois suusta. Ilmeestä päätellen se myös sattui, mutta nainen ei päästänyt äännähdystäkään. Joko Nassuneiden perheessä vaimo ei valita tai sitten hän vain näytteli nähteni apteekin kovanaamaa. Nassuneiden kanssa jutellessani poliisit istuutuivat autoihinsa ja ajoivat pois pihalta. Takimmaisen auton hävitessä alamäkeen, nosti Närä päänsä ylös ja nousi seisomaan Talbotin keulan takaa.

- Teetkö Tompalle nykyisin autoremonttia? huusin hänelle.
- Minä tutkin juuri ratastangon väljyyttä. Sitä oli paljon, huomattavasti enemmän mitä kaikissa Suomen Corollissa yhteensä.
- Mikä se sellainen osa on?
- Äh, turha selittää, et sinä napero ymmärrä mitään automiesten jutuista ja autoissa olevista osista, Närä tuhahteli astellessaan tien yli luoksemme.
- Tämä on muuten minun, Börje piti kaksin käsin kiinni Håkanin peräpesusta autoille.

Tämä suihkepulloasia kiinnosti minua niin paljon, että jätin tuskissaan huokailevan Nassunien pariskunnan lipittämään vettään ja astelin kammotusnaapurini Börje Svenssonin vierelle. Pyysin saada katsella pulloa omista käsistä, mutta se evättiin ylimielisen hymyn saattelemana. Sain kuitenkin lukea sen tekstiä Volvo-miehen pidellessä siitä kaksin käsin kiinni. Pullossa tosiaan luki se mitä poliisi oli kertonut ja lisäksi siinä oli pitkätukkainen mies takapuoli pystyssä ja toinen lyhyempitukkainen mies suihkutti häntä samanlaisella pullolla nahkapöksyille.

- Tuota noin, köh, miten tämä liittyy autoiluun? ryin varovasti.
- Se irrottaa tehokkaasti pien, varsinkin takaosasta, Börje sanoi nokkaansa nostaen.
- Entä muut roiskeet, köh? purin huultani.
- Kaikki mitä vaan lentää.
- Sitä minä vähän arvelinkin, köh, köh, yskähtelin varovasti.
- Pesen tällä yleensä koko auton, sillä maali takaosassa on ihan samaa mitä etuosassa ja kyljissä, Börje intoutui selittämään.
- Minä, minä, minä myös tahtoo kokeilla, Närä ojenteli käsiään, kuin kolmivuotias uutta puuautoa kohti.
- Oskari Närä, etkös sinä ole kuullut täsmähoitotuotteista? kysäisin häneltä.
- E-ei tule ainakaan mieleen sellainen, vanhus raapi päätään.
- Tässä on nyt kyseessä ruotsalaisvalmisteisen auton täsmähoitotuote. Olen aivan varma, että se saa japanilaisen auton maalin kupruilemaan ja puskureiden muovin sulamaan.
- Älä?
- Kyllä näin on. Oletko niin kova jätkä, että otat sen riskin?
- Tuota, minä taidankin hakea Fairya kotoa, se tekee kädet niin kivan pehmeiksi, Närä vastasi pienen ajatusviivan jälkeen.

Samassa papparainen oli jo matkalla kotiaan kohti. Arvatenkin siellä tehtäisiin parin minuutin sisällä jonkinlaista sekoitusta suihkepulloon. Nähtävästi kohta parkkipaikalla kävisi sellainen suihkiminen, että minun olisi varmaan parasta käydä kotoa sateenvarjo tai sadeasu, pysyäkseni täysin kuivana.

- En katso mitenkään hyvällä, että tulet yhtään lähemmäksi autoani, Börje ilmoitti tympeään tyyliinsä.
- Saa täällä kävellä missä haluaa.
- Minun vuokraamassani ruudussa ei astele kukaan muu kuin minä ja Volvoni.
- Sitä se tosiaankin on, hehe, hörähdin.
- Ai mikä niin?
- No, Volvolla ajaminen onkin sellaista epätoivoista nilkuttamista paikasta toiseen.
- En keskustele kaikenmaailman HULLUJEN kanssa! Börje oikein kiekaisi.
- MITÄ VITTUA, TAASKO TÄÄLLÄ JOKU LEIKKII MYKKÄKOULUA? kuului samassa hullun ämmän rääkäisy.
- Tuo tuossa, osoitin vahingoniloisena Volvo-miestä.

Hullu ämmä ilmestyi kuin tyhjästä pyykkitelineiden välistä. Hän asteli paikalle nahkapuvussaan musta nahkakypärä päässä. Parkkipaikalle laskeutui välittömästi pahaenteinen hiljaisuus. Edes linnunlaulua ei kuulunut mistään, taisivat nekin raukat paskoa hätäpaskat ja pudota oksiltaan Floora Hellän karjahtaessa.

- Päivää naapuri, mitä muuten kopistelit asunnossasi tässä hetki takaperin? avasin ensimmäisenä suuni.
- Runkkailetko useinkin siellä rapussa? Floora tuijotti minua silmiin.
- Ohi kuljin.
- Ei kuulosta ollenkaan vakuuttavalta.
- Ei ollut kiire, niin kuljin hitaasti.
- Vai niin? Eipä noilla töppökoivilla kyllä taida lujempaakaan päästä, hän tuijotti jalkojani.
- Itse olet ly…yyyyh, lyömätön kävelijä, korjasin nopeasti puheitani.
- Niin olenkin ja mopotin ratissa vielä lyömättömämpi.
- Se on tanko, Börjeltä lipsahti.
- Ahaa, tämä helvetin hitukainen meinaa opettaa äitiään ajamaan mopotilla, niinkö? hullu ämmä tuijotti Volvo-miestä tiukemmin kuin lintukoira lintua.
- Ohjaus…tanko, siis muissa paitsi sinun mopossa.
- Vittu, olenko minä muka joku riikki, jonka mopoti on erilainen mitä muitten, häh?
- E-ei, hyvä naapuri, hyvä mopoti ja kovin hyvä muutenkin, Börje selitti täristen.

Toistettuaan hullun ämmän pyynnöstä tuon lauseen kolmetoista kertaa, oli homma viimein molempien osapuolten mukaan täysin selvä, eikä kukaan ajanut millään friikkimopolla tai ollut itsekään friikki. Lisäksi Volvo-mies selitteli, ettei hän tarkoittanut hullujen kanssa keskustelemisella itse hullua ämmää vaan minua. Kerrankin planeetat olivat edes hetken kodillaan, sillä Floora pakotti Börjen pyytämään minulta polvillaan anteeksi neljä kertaa, että oli haukkunut minua hulluksi. En pistänyt tuota ollenkaan pahakseni, varsinkin kun anteeksipyytäjän silmät suorataan salamoivat hänen ollessa polvillaan. Meinasin lohkaista jotain mahdollisista kipeistä polvista, mutta jätin sen tällä kertaa tekemättä. Salamointi oli mitä todennäköisimmin enemmän henkistä sorttia.

- Voih, sinulla on tuota persehinkkaria, hullu ämmä voihkaisi tempaistessaan suihkepullon itselleen.
- Minä tuota…
- Kiitos, et olekaan ihan niin vittumainen miltä näytät, Floora irvisteli Börjelle.
- Mitä se aine olikaan? kähisin väliin.
- Persehinkkaria, sillä saa nahkapuvun pyllyyn ja mopotin penkkiin kunnon kiillon.

Kuin tehostaakseen sanomaansa, hullu ämmä pyllisti ja pyysi meitä peilaamaan naamaamme hänen ahteristaan. Kerroimme yhteen ääneen sen olevan kyllä tarpeeksi kiiltävä. Floora kertoi onnellinen hymy naamallaan käyttäneensä tuota kyseistä ainetta jo vuosia, mutta varastot olivat nyt loppu. Ainetta ei kuulemma saa enää Suomesta, vaikka siinä on teksti selvällä suomen kielellä. Menekki oli ollut täällä niin vähäistä, että maahantuoja vei suurimman osan tuotteestaan takaisin Ruotsiin.

Börje kertoi samaan syssyyn, että hän oli ostanut sitä laatikollisen ihan vahingossa, kun hinta oli ollut vain euron pullolta ja laatikossa oli niitä viisikymmentä kappaletta. Hän oli laskenut, että saa myytyä niistä puolet kahdella eurolla. Kokeiltuaan kuitenkin ainetta autoonsa, hän oli päättänyt pitää kaikki. Osaltaan siihen oli myös vaikuttanut se, että lähihuoltamo oli kyllästynyt hänen ikkunanpesuvedellä tapahtuvaan auton pesuun ja kieltänyt isolla kyltillä ikkunanpesuvedellä ja sienellä koko auton pesun. Kiellon noudattamista oli ollut valvomassa erikseen palkattu vartija parin kuukauden ajan.


Jatkuu...

Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi