Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

26.10.2007

Pussi päässä Mersussa


Jäimme hölmistyneenä seuraamaan, kun maahantuojan tontille ajanut taksi jäi ajamaan ympyrää isolle pihalle. Kuskin täytyi olla aivan sekaisin tai sitten Avensiksessa oli jotain muutakin vikaa kuin merkki. Tytöt pukivat t-paidat päälle, sillä oletimme tuon olevan meidän taksimme. Vahingossa tänne ei kyllä kukaan tullut, se oli varma. Parin minuutin tuijottamisen jälkeen olin palaamassa takaisin pihalle, kun automyynnin ovi aukesi ja sieltä asteli ulos Tomppa. Hän käveli rinkiä ajavan Avensiksen lähistölle, jolloin auto pysähtyi ja noukki Tompan kyytiin. Tämän jälkeen Avensis ajoi vielä pari kierrosta ja vasta sitten suuntasi keulansa meitä kohti. Ohitse hurauttaessa tajusin miksi se ei ollut meidän taksi, sen katolla keikkui iloisesti 101,2 numeroinen taksikyltti. Molemmat heiluttelivat iloisin naamoin meille kättä, mikä pisti ainakin minua sapettamaan vielä enemmän.

- Mi-mi minun Avensis kyyti, yhyy, Närä parkui etusormi auton menosuuntaan.
- Milloin tuollaisen olet muka tilannut? ärähdin hänelle.
- Se, se olisi ollut unelmakyyti taksissa, yhyy.
- Sattuisiko kenelläkään olemaan mitään rauhoittavia? kysyin tytöiltä.
- Mul o, tässä, Mirkku työnsi eteeni Mynthon askin.
- Ai, nämä siis on jotain rauhoittavia?
- Joo, ainaski mua ne rauhottaa.

Kehotin Mirkkua tarjoamaan yhden Närälle ja kas kummaa, vanhuksiin näytti tepsivän samat konstit mitä blondeihin, sillä pappa rauhoittui heti ja alkoi imeskellä väkevää karamellia. Itse jäin miettimään sitä, että missä välissä Tomppa taksin soitti? En ollut nähnyt hänen käyttävän puhelinta koko aamiaisen aikana, joten se oli ollut pakko tapahtua ennen sitä tai sitten pilkkutaksi oli kytännyt häntä lähistöllä.

- Hei Toyota-pölvästi, eikö se sinun hieno Toyotien liikkumisennuste kertonut mitään tuosta taksista?
- Tä-tä-tä, Närä tuijotti taskusta kaivamansa puhelimen näyttöä.
- Ei kellään sattuisi olemaan pilttiä tuolle tätätä-miehelle? kysyin tytöiltä.
- Tä-tää ei kerro vieläkään siitä taksin käynnistä mitään, Närä kopisteli puhelintaan.
- Jospa se oli sellainen pimeä taksi, hihittelin toisen paniikille.
- Niin, mutta kun se oli Avensis.

Närä kävi lataamassa uudelleen tiedot palvelimelta puhelimelle, mutta tilanne oli täysin sama. Kyseisen Avensiksen liikkeistä ei palvelu tiennyt mitään, ei yhtään mitään. Seuraavaksi hän otti yhteyden kerhon toiseen tietokantaan, jossa piti olla kaikkia Toyotat. Papparainen muisti Anjoviksen rekisterin ja kokeili hakea sillä auton tietoja. Vastaukseksi hän sai, että kyseinen Toyota Hilux on poistettu rekisteristä kolarin vuoksi jo vuonna 1990 kolmen vuoden vanhana.

- Hehehee, teillä on tosi hienot systeemit. Mitä se kertoo sinun omasta autosta? repesin totaalisesti.
- Odota, kohta se tulee tähän näytölle, Närä mumisi. – Joo, kyseessä on, häh? Tässä lukee, että mulla on Yaris Verso 1.3 koneella ja siitä on käyttömaksu maksamatta, täh?
- Aaahhahhaaa, hitto miten luotettava palvelu, kuittailin vatsaani pidellen.

Seuraavaksi papparainen otti ihan normaalin puhelun heidän kerhon jollekin bittinikkarille. Ymmärsin puhelun toispuoleisuudesta huolimatta, että vika oli aiheutunut kateellisen Tuuppaa Ladaa -kerhon vihamielisestä hakkeroinnista palvelimelle. Lada-hakkerit olivat syöttäneet tietokantaan vaikka mitä paskaa ja laittaneet sen antamaan tiedot miten sattuu. Siinä samalla muistin Laatokka-Kalen joko kuuluneen tai vielä kuuluvan kyseiseen kerhoon, jonka takatukkien kanssa hän meni taannoin Bulgariaan. Jotenkin epäilin, että osaavatko ne takatukat käyttää edes tietokonetta? Ettei vaan nyt olisi lavastettu viattomia syylliseksi ja oikea syyllinen olisi vaikka Toyota-kerhosta pois potkittu jäsen. No, yhtä kaikki, ei liikuttanut meikäläisessä muuta kuin naurulihaksia.

- Kaikki Ladat on paskoja! Närä totesi puhelun loputtua.
- Entä jos tämä onkin vaikka Mersu-kuskien juoni, jotta kaikki saadaan Lada-miesten kimppuun?
- Ahaa, Närä kynsi korvallistaan ja vilkaisi Kardaanin mattamustaa Mersua inhon ilme naamalla. – Krääh, pthyi, räkä lensi suoraan Mersun kylkeen.
- Helpottiko?
- Kaikki Mesukuskit on poikkeavia, papparainen raivosi.
- Siis Mersu.
- Niinhän minä sanoin, krääh pthyi!

Hyvä, että toinen räkälähetys osui autoon, kun taaksemme pysähtyi uutuuttaan kiiltelevä farmarimallinen väyrynen. Kuljettaja avasi apparin ikkunan ja tiedusteli:

- Päivää, tännekö oli tilattu taksi?
- Pitää paikkansa, minä tilasin.
- Olkaa hyvä, mies tyrkkäsi samassa takaoven auki.
- Mi-minähän en tuohon kyytiin tule, Närä alkoi kiukutella. – Kävelen vaikka ennemmin.
- Ei sitten, ilmoitin ja käskin taksikuskin ajamaan autofirman pihalle ja kääntämään auton siellä.

Olimme Mirkun kanssa vain kaksin autossa, mutta ei se minua haitannut. Jos ei kerran maksettu kyyti kelvannut, niin kävelkööt. Samassa mieleeni tuli Tompan kyydin maksaminen. Olin antanut hänelle viisikymppisen siellä huoltoasemalla, joten arvelin sen kuitanneen koko matkan. Jos mies haluaa lisää rahaa, niin kait hän saa suunsa auki ja pyytää, oli oma mielipiteeni asiasta. Kuskimme oli juuri kääntämässä autoa pihalla, kun automyynnin ovi aukeni ja hullu ämmä pinkaisi ulos kädet päänsä päälle nostettuna. Hänellä näytti olevan käsissään se rakentamansa hökötys, jota karjaraudaksi kutsui.

- Hei pysäytä, taidamme saada yhden lisäasiakkaan, toppuuttelin kuskia.
- Hyvä, ei ku vitun paha, ettette odottaneet, Floora karjui.
- Eikö Ramben kyyti kelvannutkaan?
- ÄLÄ, ÄLÄ koskaan enää mainitse sen mulkun nimeä tai alkaa aivotoiminta olla hyvin vähäistä teikäläisen nupissa, selkiskö?
- No mitä sille nimettömälle kuuluu?
- Mikä vitun pelle sinä olet minun sormista kyselemään, häh? Floora tuijotti vuoroin minua ja vuoroin nimettömiä sormiaan.
- Sille tyypille, jonka nimeä ei saanut mainita, mitä sille kuuluu tai mitä se taas teki.
- Sen viisari värähti kun juomahoro astui sisälle aamiaiselle.
- Ja mistäs sinä sen tiedät?
- Se oli mulla kädessä, palikka!

Enpä nyt ollut ihan varma siitä, kumpi meistä se isompi palikka oli, mutta en viitsinyt alkaa noin herkkää naista kiusaamaan enempää. Sovittelimme sen jälkeen kahdestaan taksikuskin kanssa häkkyrän takakonttiin. Onneksi kuskilla oli siellä pari räsymattoa, joilla saimme suojeltua autoa, ettei häkkyrä vaan vaurioita takaosan verhoiluja. Minua ei ainakaan huvittanut alkaa maksaa Mersun takakontin verhoilua jonkun itse tehdyn nautaraudan takia.

- Etupenkki, voih, minä niin pidän näistä etupenkeistä, hullu ämmä huokaili istuuduttuaan eteen.
- Kysytään matkalla tuolta pää painuksissa kävelevältä vanhukselta, että huoliiko se jo Mersu-kyydin, sanoin kuskille.
- Tämä selvä.

Hiljensimme Närän rinnalle ja avasin sivuikkunan. Huusin hänelle:

- Tule kyytiin, kaikki muut ovat jo täällä.
- Mitään kyytiä tartte, paskataksi!
- Hei ihan tosi, minä tarjoan. Voit olla vaikka silmät kiinni ja painaa pää polvien varaan, ettei kukaan tuttu näe.
- Kysy, kysy onko siellä mitään Toyotaan liittyvää? Muuten en tule.
- Onko sinulla mitään Toyotaan liittyvää, toisin kysymyksen, vaikka kuljettaja oli kyllä sen jo kuullut.
- Ei tietääkseni ole…hei odotappas sittenkin, kuski alkoi kaivella jotain jalkatilasta tai penkin alta. – On minulla sittenkin yksi Toyotan muovikassi.
- Närä, on täällä yksi Toyotan alkuperäinen muovikassi.
- Minä tulen.

Kuljettaja pysäytti auton ja vauhtipappa istui reunapaikalle viereeni. Olin näemmä taas onnistunut hankkimaan itselle takapenkin keskipaikan, joka oli sanalla sanottuna tympein paikka kaikissa autoissa. Kuljettaja ojensi muovipussin Närälle ja hymyili jotenkin osaaottavasti.

- Pitää olla syy, vauhtipappa mutisi muovipussi kädessään.
- Meillä muilla se on kotiin pääsy tai siirtyminen paikasta toiseen, kerroin omat motiivini taksilla matkustamiseen.
- Minä tarvitsen vielä paremman syyn, Närä painoi muovipussin poskeaan vasten.

Käännyimme pois Eimikääntieltä vähän isommalle tielle. Tätä ei onneksi tarvinnut ajaa kovin pitkään, sillä pian olisimme kehä kolmosella ja matka joutuisi vielä nopeammin. Kehällä totesin, että kyllä Mersulla ja Mersulla on eroa. Kun tämän uutukaisen taksin kyytiä vertasi Möttösen Eemelin Mersuihin, niin eipä uskoisi olevan kysymys samasta merkistä. Mitä ilmeisimmin myös Kaaleppi Kardaanin mattamusta Mersu kuului Möttösen autojen kanssa samaan kastiin.

- Oletko muuten kuullut mistään pilkkutakseista? tiedustelin kuljettajaltamme.
- Kyllä olen kuullut, mies hymähti ja vilkaisi peiliin.
- Millaisia ne ovat?
- Miten sen nyt sanoisi nätisti. No, erilaisia.
- Tuota, mikä se sellainen pilkkujuttu on?
- Tiedäthän, että maailmassa on olemassa kaikenmaailman kiintiöitä, joihin pitää ottaa ei niin sopivaa porukkaa.
- Joo, kyllähän niitä sellaisia kiintiöitä joskus tulee vastaan, myönsin.
- Tämä on juuri sellainen juttu. Näin meidän kesken sanottuna, ne tyypit ovat valmista laitoskamaa, usko pois.
- Entä jos sellainen tulee joskus tolpalle kun seison odottamassa kyytiä.
- Ei tule, niillä on omat pilkkutaksitolpat ja oma taksipuhelinsysteemi. Eivät ne kuulu meidän kanssa mihinkään samaan, ei edes ammattiliittoon.
- Eikö teillä ole joku taksiveljesliitto, kuten yksi pilkkutaksikuski kertoi.
- No heh heh, sehän on niiden oma veljesliitto, ei meidän tavallisten taksien. Meillä on Suomen Taksiliitto, ei mikään taksiveljesliitto tai vastaava, heh heh.
- Niin minä vähän arvelinkin.

Tulipahan tuokin selvitettyä ja samalla saatua pohjatietoa siitä, miksi Tomppa niin hanakasti sitä omaa taksikoppia puuhasi toiseen vuokraamaansa parkkiruutuun. Jos sillä ei ollut asiaa mihinkään taksitolpalle, niin jossainhan sitä piti päivystää kyytejä. Minulla olisi ollut paljonkin kysyttävää, mutta taksikuskimme antoi ymmärtää, että oli jo nyt puhunut enemmän mitä olisi pitänyt. Ehkä heitä sittenkin yhdisti sellainen pikkiriikkinen veljeys, vaikka olivat eri liiton miehiä.

- Kulkeeko tämä kahtasataa? hullu ämmä tiedusteli kuskilta.
- Kulkee.
- Kulkeeko kolmeasataa?
- Ei.
- Miksi ei?
- Ei riitä tehot, kuski naurahti.
- Kuulitteko siellä takapenkillä, tämä vässykkä tuossa kuskinpaikalla ei saa tätä kulkemaan kolmeasataa.
- Se on autosta kiinni, ei kuskista, puolustin miestä.
- Jaa, ootko muuten saanut persettä? hullu ämmä vaihtoi lennossa puheenaihetta.
- Köh, nyt taisi mennä vähän henkilökohtaisuuksiin, kuski köhi.
- Hei, tämä runkelo ei olekaan mikään asiakaspalvelija, Floora kommentoi voitonriemuisena.
- Mitä se tähän kuuluu? kuski kysyi.
- Sitä vaan, että asiakas kun kysyy, niin kuski hymyilee omilla hampailla ja vastaa tai itkee ilman hampaita ja vastaa.
- En, tuli saman tien napakka vastaus.
- Hyvä, seuraavaksi olisikin mennyt polvilumpiot, Floora hymyili mahdollisimman nätisti.

Tällä välin Närä oli tehnyt sen mitä kaikkien Toyota-kuskien pitäisi tehdä, eli vetänyt Toyota-muovipussin päähänsä. Sitä ennen hän oli askarrellut linkkarillaan siihen silmänreiät ja suun kohdalle kolmannen reiän. Sain välittömästi loistavan idean, mikä pitäisi markkinoida Toyotan mainososastolle. He käyttivät näyttelyissä aina kauniita ja arvaten kalliita tyttöjä poseeraamassa autojen vierellä. Jos jokainen malli pitäisi päässään tuollaista mainosmuovikassia, niin malleiksi voitaisiin ottaa halvimmasta päästä tyttöjä. Siinä ei haittaisi harittavat silmät tai huono iho, kun kaikki näkisivät vain silmät ja suun rei’istä.

- Närä, sipisipisipi, kuiskasin ajatukseni hänen korvaan.
- Miksi kuiskaat? hän tiedusteli.
- Siksi, että tämä on niin kovanluokan keksintö, ettei se saa joutua Mersu-miesten korviin, kuiskasin takaisin.
- Ahaa, siis niin kun rahaa tällä?
- Kyllä ja paljon, tosin ne voivat olla japanilaista rahaa.
- Laitan heti tekstarina idean meidän kerhon presidentille. Se hoitaa nämä kaikki keksinnöt eteenpäin kielinerona.
- Ahaa, hän siis puhuu japanin kieltä, hymyilin.
- Ei, kun vähän ruotsia. Niillä on mökki Tammisaaressa.
- Ei helvetti, hehehee, repesin totaalisesti.
- Ihan tosi, on niillä. Minäkin kävin siellä kerran.

Uskoinhan minä sen mökin, mutta että ihan pikkaisen puhuu ruotsia, mokoma kielinero. Toisaalta, itse en osannut sitä, joten olihan se tietysti saavutus ja meriitti kerhon presidentille.

- Umpikatuhan se oli se osoite? kuljettaja varmisti kun aloimme olla lähellä viimeistä risteystä.
- Kyllä, siitä kioskin kulmalta oikealle ja mäen päälle korkeimpaan kohtaan, niin ollaan perillä.
- Onneksi, Närä huokaisi.
- Miten niin, hyvähän tässä oli istuskella korvikeautoksi.
- Haisee.
- Mikä muka?
- Praatvursti, Närä tuhahti.

Onneksi olimme jo pihalla, ettei tarvinnut alkaa väitellä mikä hajuttomassa autossa haisi. Mielestäni ei yhtään mikään. Maksoin kyydin ja nousimme koko konkkaronkka ulos siitä. Nostimme jälleen suurta varovaisuutta noudattaen häkkyrän pois takaosasta. Hullu ämmä tempaisi häkkyrän käsiinsä ja nosti sen moponsa parkkiruutuun.

- Vitun homo autokorjaamo! hän parahti melkein samassa.
- Mitä nyt?
- Siellä oli liian pitkät hitsauspuikot.
- Kuin niin?
- Tästä tuli liian iso, voi perseensuti!

En jäänyt ihmettelemään tilannetta, vaan poistuin ripeästi kotiini lepäämään, sillä olin todella sen tarpeessa.


Tämän tarinan loppu. Ensi kerralla uudet kujeet.

Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi