Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

12.10.2007

Taksiyhdistelmänakki


Niinhän siinä sitten kävi, että jouduimme jäämää koko porukka yöksi majoitustiloihin, sillä myös Rambe innostui ottamaan hapanta, tosin siitä Kardaanin saamasta kanisterista. Tarkemmin sanottuna he molemmat joivat sitä aika reilusti. Ainoa joka oli mekaanikon lisäksi pelti kiinni koko iltana, oli taksikuskimme. Vaikka Tomppa ei saanut enää pisaraakaan alkoholia, ei hän selvinnyt koko iltana. Kyllä hän jotain taksilauluja mölisi hyvin epävireisellä nuotilla, mutta ei niistä saanut oikein mitään selvää.

Närä puolestaan sai hyvän idean joskus lähempänä puolta yötä. Hän keksi perustaa Toyotan auttavan puhelimen ja alkoi soitella summamutikassa eri numeroihin. Nähtävästi kukaan yöllisen puhelun vastaanottaja ei omistanut Toyotaa tai sitten kännisen vanhuksen soitto keskellä yötä oli liikaa, sillä jokainen puhelu päättyi alle puolen minuutin. Onneksi puhelimen akku loppui jossain vaiheessa, eikä mistään löytynyt laturia siihen hätään.

Mirkku ja Kaisuli lukitsivat itsensä Prötköjen Fiat Stiloon sisälle, eivätkä suostuneet tulemaan sieltä pois ennen aamua, koska Nalle oli kuulemma niin rajoittunut ihminen. Heillä oli kuulemma siellä kaikki tarpeellinen, vaihdekeppiä myöten, oli Kaisulin kommentti miehelleen. Hullu ämmä puolestaan vietti suurimman osan iltaa ja nähtävästi yötäkin korjaamohallissa. Kävin kerran kurkkaamassa ovelta ja olin saada jakoavaimen päin naamaa. Onneksi se meni vähän ohi ja osui seinään.

Onneksi hotellihuoneita oli niin paljon, että jokainen sai oman huoneensa, jopa se porealtaasta kuiville nostettu mekaanikko. Nallen ilme ei vaan ollut kovin aurinkoinen, kun riisuimme märkiä haalareita miehen päältä ja raahasimme hänet sänkyyn.

- TÖÖT, TÖÖT, TÖÖT, TÖÖT!
- Mitä helvettiä! karjaisin paniikissa ja pomppasin varmaan metrin ylöspäin sängyssä.

Katselin pelästyneenä ympärilleni ja totesin olevan huoneessani yksin. Äskeinen tööttääminen oli kuin rekka olisi soittanut torvea vuoteeni yläpuolella. Pulssin laskettua vilkaisin vuoteen yläpuolelle. Aivan, siellä oli sellainen iso komentokaiutin.

- HERÄTYS, TÖÖT, TÖÖT, TÖÖT, TÖÖT! kajahti samalla uudestaan.
- Helvetti mikä paikka, ei edes kymmeneen saa nukkua, katselin puoli kymmentä näyttävää kelloani.

Muistelin Nallen kertoneen jotain aamiaisesta, joka olisi tarjolla kymmeneen asti. Kipaisin pikaisesti suihkun kautta ja poistuin sen jälkeen huoneestani ravintolaan. Aamiainen oli tarjolla siellä.

- Häh? hui hitto! säikähdin avattuani ravintolan oven.
- HILJAA DORKA, mä keskityn, hullu ämmä rääkyi takaisin joku hirveä hökötys sylissään.
- Ai se häkkyrä on nimeltään dorka, kuittasin takaisin jatkaessani matkaa aamiaispöytää kohti.
- Pitääkö minun aiheuttaa ensin aivovamma, että tajuat olla hiljaa, häh? tuli kipakka kysymys.
- Eikö Rambe tullutkaan viereesi, kun olet noin hyväntuulinen?
- Älä lausu koskaan enää sen nokimunan nimeä, vittu!

Eihän asia minulle mitenkään kuulunut, joten kasasin lautasella ison pinon sapuskaa ja menin istumaan mahdollisimman kauas hullusta ämmästä. Vilkuilin samalla hänen sylissään olevaa häkkyrää. Se oli oikein hitsattu putkista ja maalattu mattamustalla. En vaan saanut päähäni mikä se voisi olla edes teoriassa. Jälki oli sen näköistä, ettei sitä ainakaan kukaan ammattimies ollut tehnyt.

- Huomenta kaikille! Nalle purjehti sisään musta pusakka kädessään.
- Olipahan vittumainen herätys, vastasin hänelle.
- Aito Bulgarialainen sumutorvi, jolla ilmoitetaan laivasta Mustallamerellä.
- Onko, onko tuo minulle? innostuin takista.
- Kyllä, koko L ja ainoa laatuaan oleva Rutinoff-pusakka.

Otin takin käteeni ja tutkin sitä tarkemmin. Se oli sellainen ohuen kesätakin ja paksun talvitakin väliin jäävä pusakka. Selässä luki nätisti kaunokirjaimin Rutinoff ja sama takin rinnassa vasemmalla puolen, tosin pienemmällä fontilla. Mikä kuitenkin parasta, takin sisäpuolella pesulapun vieressä oli toinen lappu, jossa oli nimeni ja numero ykkönen. Kiskoin se heti päälleni, jotta fiilis olisi täydellinen. Takin povitaskusta löysin sen ilmaisen öljynvaihdon tarjoavan lipukkeen. Se nyt oli vain sellainen muotoseikka Nallen puheiden mukaan. Kiittelin takista ja vannotin, ettei niitä aleta valmistaa sarjatyönä kaikenmaailman autoileville hottentoteille. Nallen mukaan ei, sillä tuo takki oli tilattu tehtaalta ja sille oli tullut hintaa vähän reilummin mitä takeille yleensä. Olin otettu tuosta tiedosta, sillä nyt muilla autoilijoilla oli yksi kallis syy lisää kadehtia automerkkiäni.

- Perkele, karjapuskurinko se nauta on kyhännyt, hähähää, kuului samassa Ramben ääni ovelta.
- Voih, sinä arvasit, oma hinurini, Floora pomppasi ylös niin, että metallikehikko putosi rämähtäen lattialle.
- Hähähää, on tässä sen verran puskureita puristeltu ja niillä tökitty, että ei tartte arvailla, hähähää.
- Ihana mies. Onko se juomahoro nyt menneen talven lumia?
- Hähähää, on niin totta kun nimeni on Rambe.
- Voih, minä ooon niin onnellinen taas, Floora roikkui Ramben kaulassa.

Samassa ravintolan ovi aukesi ja sisään asteli Närä, Tomppa ja päätoimittaja Kardaani. Tomppa piteli päätään ja oli todella kärsivän näköinen. Muiden mennessä ottamaan ruokaa, taksikuskimme haki tärisevin käsin puolikkaan lasin tuoremehua ja tuli istumaan minua vastapäätä.

- Taitaa olla vähän ravistava olo, vai? heitin miehelle, kun tämä yritti saada tärisevin käsin mehua suuhunsa.
- Äh, mikä kankkunen. Vedin varmaan saavillinen viinaa. Jäikö sitä kenellekään muulle? partasuti kysyi ihan pokkana.
- Eh, ei jäänyt, vastasin hämmästyneenä.
- Sitähän minäkin. Me taksikuskit kun olemme sellaisia, että teemme kaiken huolella, oli se sitten pokan kotiin ajaminen tai viinan juominen.
- Minulla ei ole kyllä tuohon enää mitään lisättävää, totesin naurua pidättäen.
- Kato, Rutinoffin kuski, oliko tyyny hyvin? Närä tuli viereeni.
- Yö meni muuten hyvin, mutta joku, nähtävästi laakerivikainen Toyota kävi jossain vaiheessa tuossa pihalla ja se herätti.
- Hmph, mahdoton yhtälö.
- Ai miten niin?
- Päivitin juuri kännykkäni avulla viimeöiset Toyotien liikkumiset pääkaupunkiseudulla, eikä täällä ole käynyt yhtään Toyotaa.

Sain kuulla papalta, että hän oli löytänyt aamulla taskustaan laturin, jolla oli ladannut puhelimen ja käynyt sen jälkeen heidän kerhon palvelimelta Toyotien liiketiedot. Siitä pystyi kuulemma katsomaan kuin sääkartasta, että miten Toyotat ovat liikkuneet ja ennusteen miten ne tulevat mahdollisesti liikkumaan.

- Entä jos joku ei kuulu teidän kerhoon?
- Mahdotonta, se on mahdoton yhtälö, Närä parahti.
- No helvetti, pitääkö minun mennä ostamaan yksi Corolla ja olla liittymättä kerhoonne?
- Ei onnistu, sillä AKE liittää jokaisen automaattisesti meidän kerhoon ja jäsenmaksu menee vuotuisesta käyttömaksusta, lällällää.
- Täh, onko teillä kalliimmat vuosimaksut kuin muilla?
- Ei, vaan AKE antaa meille alennusta sen jäsenmaksumme verran. Kätevää, eikö totta?
- Mitenkähän sitten kävisi jos venäläiset ostaisivat Toyotan osake-enemmistön?
- Ei mit…, Närä aloitti, mutta sulki suunsa hämmentyneen näköisenä.

Närälle taisi tulla mieleen punakantiset jäsenkirjat. Myös Kardaani istui meidän pöytään nauttimaan aamiaista. Herra päätoimittaja vaikutti olevan yöllisestä kanisterin kallistelemisesta huolimatta ihan jousissaan. Taisi mies olla yhdensortin ammattilainen siinäkin asiassa. Tuskin oli ensimmäistä kertaa kostealla jutuntekoreissulla.

- No päätoimittaja, millaisen jutun meinaat rustailla näistä avajaisista? heitin kysymyksellä.
- Hyvän ja pitkän.
- Tuleeko paljon kuvia?
- Tuota, onkohan kukaan nähnyt sitä minun kameraa?
- Täällä, Nalle huusi baaritiskin takaa.
- Pitäisi varmaan kuvata jotain, Kardaani nikotteli.
- Ei tarvitse, kameralla on otettu jo jutun tarvitsemat kuvat, Nalle virnisteli.

Tuollainen itsepalvelu oli aika esimerkillistä toimintaa. Epäilin Nallen ottaneen kuvat sen takia, että saa niillä mahdollisimman suuren huomioarvon firmalleen. Ei välttämättä sittenkään ihan tyhmä jätkä, vaikka sortuikin ottamaan Rutinoffin edustuksen itselleen.

- Nalle, onko siitä mekaanikosta mitään havaintoa? huutelin omistajalle.
- On, se heräsi ja veti taas laakerikännin päälle. Lupaa olla huomenna iltapäivällä työkykyinen ja vaihtaa sen pakoputken.
- Laitatko sitten sen vanhan putken jonnekin talteen, sillä kun on tunnearvoa minulle?
- Niinpä tietysti, mies huokaisi. – Laitan kyllä.
- Eikö tehdaskin edellytä, ettei vanhoja osia saa hävittää ilman omistajan suostumusta?
- Häh, mistä sinä tuonkin tiedät? Nalle parahti.
- Taitaa olla jotenkin verissä tämä autojuttu minulla, hehehe, hekottelin takaisin.

Ruokailu jatkui tämän jälkeen hiljaisissa merkeissä. Yllätyksekseni Tomppa sai juotua tuoremehunsa ja kävi hakemassa kupillisen mustaa kahvia. Kahvikupin jälkeen mies nousi taas ylös ja kävi noukkimassa lautaselle kolme nakkia. Luulin hänellä heränneen nälän, mutta erehdyin siinä hieman. Saatuaan lautasen pöytään ja takapuolen penkkiin, alkoivat nakit pöristä aivan jumalattomasti. Räkä vaan tursusi miehen nenästä parralle, kun hän antoi nakeille vauhtia sormillaan. Olin aivan varma, että hän oli saanut jonkin sortin aivovamman Talbotilla ajetuista kilometreistä. Nyt se sitten alkoi jo näkyä päällepäin.

- Tyyt, tyyt, mene nakki vittuun, täältä tulee taksinakki, tyyt, tyyt, Tomppa alkoi puhella.
- Enkä mene, ei noin pieni voi olla taksinakki.
- Kyllä voi, tämä on taksiyhdistelmänakki, mies puheli itsekseen ja liikutteli peräkkäin kahta nakkia.
- Yksi nakki on nopeampi mitä tuollainen yhdistelmä, joten mene talliisi taksinakki.
- Wrooom, wroom, mutta tässä taksiyhdistelmänakissapa on potkua kuin kahdessa Talbotissa ja sille ei muut voi mitään, wrooom, wrooom.
- Tässäpä tulee nelivetoinen audinakki, prääät, präääät.
- Ja tämä taksiyhdistelmänakki syö tuo vitun anhittoman nelivetoisen audinakin, Tomppa selosti ja tunki kolmannen nakin suuhunsa.
- Onko tilanne nyt rauhallinen? tiedustelin mieheltä tämän katsellessa lautasellaan olevaa kahta nakkia.
- Joo, haluatko kyydin? mies tuijotti minua silmät lasittuneina.
- Tökkäänkö sitä haarukalla? Närä kysyi.
- Ei saa, tulee kallis kuoriremontti, Tomppa parkaisi ja otti nakit lautaselta käteensä.

En tiedä mistä minulle tuli sellainen tunne, että taidan soittaa ainakin itselle toisen taksin. Onneksi olin jo syönyt, niin pääsin poistumaan tuosta lievästi sanottuna hullusta pöytäseurasta. Vein lautasen, lasin sekä kahvikuppini astioiden keräilyyn ja astelin hullun ämmän ja Ramben pöydän luo.

- Anteeksi uteliaisuuteni, mutta mikä tuo on? osoittelin metallista häkkyrää.
- Mopotin karjarauta, näkeehän sen jo sokea persereiälläänkin, Floora kivahti.
- Hähähää, kato nauta tarttee raudan, hähähää, Rambella oli heti kommentti valmiina.
- Tuletko Ramben kyydillä vai minun tilaamalla taksilla?
- Minä ja mussukkani tulemme hinurilla, eikö niin Nokivasarani?
- Kyllä kulta, hähähää.

Se siitä, nyt puuttui enää se kyyti kotiin. Otin kännykän ja soitin numerotiedustelun kautta taksin tänne Eimikääntie ykköseen. Sain varmaan vartin vääntää kättä, että neito taksipalvelussa tajusi etten vittuile hänelle hänen ensimmäisen työpäivän kunniaksi. Auto luvattiin paikalle kymmenessä minuutissa.

- Ketä lähtee mukaan, minulle tämä alkaa jo riittää?
- Minä, Närä ponkaisi ylös pöydästä.
- Mirkku pentele, huomasin vasta nyt yhden puuttuvan.

Koska blondia ei näkynyt missään, valitsin hänen numeron ja soitin naiselle. Puhelin hälytti vaikka kuinka pitkään, ennen kuin pirtsakka ääni vastasi.

- Ihq, sä oot hengissä!
- Lähdetäänkö himaan, minä tilasin mittarin kun Tomppa vaan leikkii nakeilla.
- Ai niin ku sil nakuttajal vai?
- Syötävillä. Tuletko mukaan vai jäätkö tänne?
- Mä tuun, mul on tänään iltahuki. Olis ollut aamu, mut ku mä olin tääl.
- Missä olet?
- Otetaan Kaisulin kans aurinkoo tääl mustan Mersun vierel.
- Jaa, miksi siellä?
- Se tarttuu paremmin tummaa taustaa vasten. Ihq, Kaisuli ties sen. Oli lukenut jostain.

Vannotin häntä pysymään siellä. Lupasimme noukkia hänet paluumatkalla autoon. Tämän jälkeen kävin kiittelemässä Nallen, toivottelin Tompalle hyviä taksitolppakelejä nakkiensa kanssa, puristin Kaaleppi Kardaanin kouraa ja vannotin hänen muistavan lähettää kumimatot Wernerille. Tämän jälkeen poistuimme Närän kanssa ulkoilmaan autoa odottamaan, koska kummallakaan ei ollut mitään tavaroita huoneissaan.

Kävin ensitöikseni katsomassa mitä Rutinoffille kuuluu. Sille kuului ihan hyvää, koska se oli samassa paikassa hinausauton lavalla mitä illalla. Kukaan ei ollut käynyt edes mielipiteitään kirjoittamassa sen kylkiin. Rutinoffin luota astelimme tien sivustaa pitkin Mersun luokse, jossa tytöt ottivat aurinkoa. Heillä oli päällään housujen lisäksi vain rintsikat. T-paidat oli laitettu nätisti auton katolle. Molemmat istuivat maassa, selkä auton kylkeä päin.

- Onko tullut rusketusta? utelin heiltä.
- Kyllä, mä oon kohta ihan ihqn ruskee, Mirkku selitti onnellisena.
- Missä nukuitte?
- Stilossa, siin o sellaiset kaatuvat penkit.
- Onko Fiatti nyt kova peli?
- Em mä tiä. Kyl mä voisin sellaisen Kunton ostaa, Mirkku ilmoitti.
- Punton varmaan.
- Niin, sellasen punasen.

Samassa meidän kohdalle pysähtyi hopeinen Avensis taksi. Kuski avasi sivuikkunan ja kyseli onko tämä Eimikääntie. Vastasin, että on ja tyyppi jatkoi matkaa renkaat paskan päällä sutien. Katsoin kummastuneena auton perään. Takaisinhan sen piti tuolta tulla, mutta silti minua kummeksutti, ettei hän kysynyt olimmeko tilanneet auton tänne.

- Nä-näitkö mikä se oli? Närä änkytti.
- Joo, idiootti taksikuski joka ei ainakaan asiakkaita halunnut.


Jatkuu...

Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi