Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

14.9.2007

Rambe ja kusivasara


Ei, tämä ei voinut olla totta, aivoni kielsivät lähes kaiken näkemäni. Puolet tuosta näystä hyväksyin heti, mutta toinen puoli pomppi yli oman ymmärryksen. Miten, siis miten alas sitä voikaan enää maahantuoja vajota uuden liikkeensä avajaisissa? Onneksi Lepo-Late ei ollut täällä. Olisin muuten voinut hermostuksissani antaa hänelle pienen vihjeen kopauttaa maahantuojaa.

- Eikö miellytäkin näky silmää, Nalle myhäili tyytyväisenä.
- Ainoa mikä miellyttää minua, on tuo pakoputki, murahdin happamasti.
- Eikö muu, entä tuo kokonaisuus? Nalle viittoili sisälle myyntihalliin.
- Jos tuohon jotain pitää sanoa, niin vähän on räikeä.
- Entä balanssi, miten hyvin tuo sopii kokonaisuuteen tässä tilaisuudessa?

Minun teki mieli sanoa, että tuo ei kuulu tässä tilanteessa edes osakokonaisuuteen, ei millään tavalla. Miten joku voi luulla, että Rutinoffin omistaja haluaisi nähdä mitään tuollaista käsintehdyn aidon bulgarialaisen Rutinoffin pakoputken vierellä?

- Muut herrat ovat ainakin tyytyväisiä näkemästään, Nalle myhäili.
- Niiden silmät kiiluvat vain tuosta pöydillä olevasta ilmaisesta konjakista, viittasin pöytiä kohti.
- Hei, eihän tämä nyt mitään ennennäkemätöntä ole.
- Sitten hyväksyn, jos hän on itse takonut tuon pakoputken, viittasin pakoputken vierellä seisovaa runsaspovista tummaverikköä.
- Eeeh, ei, ei ole takonut, Nalle katseli minua kummastuneena.
- Mitä se sitten täällä tekee, pilaa vielä jollain hajuvedellään tuon erikoisen pakoputken.

Nalle viittoili naiselle ja tämä siirtyi pöytien luokse kaatelemaan konjakkeja laseihin. No nyt vaikutti jo paremmalta, sillä juomankaatajaksi nainen oli muodollisesti pätevä. Olin päre siksi, että minun automerkin erikoisosien mainostamiseen ei tarvita mitään misuja, ne olivat laatutavaraa muutenkin. Kyseinen pakoputki jonka näin, oli erittäin harvinainen putkisto, joka toi kolmisen heppaa lisää tehoja ja muutti äänen matalammaksi. Mikä tärkeintä, se oli alkuperäisestä poiketen ikuinen. Olin kuullut tuollaisesta Villen Pajan Villeltä. Tunnistin sen heti Villen kuvailujen mukaan.

- Ja kenellehän meinasit tuonkin myydä, murisin maahantuojalle.
- Se on myyty jo.
- Jaahas, ja Talbotin allako sen uusi koti on?
- Ei, vaan sinun Rutinoffin alla. Soittelin Villelle ja meidän yhteistyöhinausautoyrittäjälle. Aivan näillä minuuteilla sinun autosi pitäisi olla täällä, kuten myös mekaanikko joka vaihtaa putken alle.
- Että mitä, joku tollo hinuripellekö siitä nyt repii puskurin ja kolhii helmapellit?
- Hei, se on ihan kaikkia normia ja määräyksiä noudattava hinausliike ja toiseksi, tuo pakoputki on sinulle täysin ilmainen, asennusta myöten. Palautamme myös autosi hinausautolla täysin samaan paikkaan.
- Ja mikähän se hinausautoliikkeen nimi oli?
- Se on tulossa ihan koh…

En tarvinnut enää enempää vihjeitä, sillä korviini kantautui jumalaton kuorma-auton koneen kierrättäminen. Tuosta ei voinut erehtyä kukaan, joka sen oli kerran edes etäisesti kuullut.

- Voih, minun oma mussukka on tulossa, ihanaa, saako halata kiitokseksi? hullu ämmä lähestyi Nallea.
- Eh, ei mielellään rouva.
- Vittu, minähän halaan jos minä haluan. Olen hyvin herkkä näissä asioissa, Floora pyyhki silmäkulmaansa.

Eipä siinä herra Prötkön auttanut muuta kuin olla halittavana hetki. Katselin sivusta ja mietin käsitteitä. Äkkiseltään näytti siltä, kuin hullu ämmä olisi yrittänyt puristaa Nallesta sisuskalut ulos. Luulisin, että sinappituubista tuntuu ihan samalta, kun sitä puristellaan. Samalla kuului tieltä epämääräinen kirskahdus ja rysäys, moottorin kierrosten kuitenkaan laskematta. Vilkaisin nopeasti sinne päin ja näin tutun hinausauton sinkoavan meitä kohti toisen puolen pyörät hiekkaa jauhaen.

- Sanoitko Kaaleppi, että Mersusi oli juuri maalattu? kysäisin suu auki tulevaa hinausautoa tuijottavalta armoitetulta päätoimittajalta.
- Äää…äh! herra Kardaani ähisi.
- Ole huoleti, sitä sävyä saa joka marketin autotarvikeosastolta, taputin miestä selkään.
- Voih, minun oma paskavarvas, Floora säteili neiti aurinkoisena.
- Toivottavasti se runkkari ei naarmuttanut autoani, mutisin hiljaa.
- Minäpä kuulin. Ei Ramben tartte runkkailla, se saa minulta aina kun pyytää, voih, hullu ämmä huokaili.

Samalla hinausauto pysähtyi eteemme ja apukuskin puolelta singahti ulos aivan vitivalkoinen nuorempi mies, jolla oli päällään mustat haalarit. Mies livahti mitään sanomatta sisälle automyynnin tiloihin, kaataen matkalla juomia laskevan naisen. Nainen jäi makaamaan selälleen lattialle haalarimiehen jatkaessa matkaa. Ehdin tuossa vaiheessa pelätä pahinta, mutta onneksi yksikään konjakkipullo ei mennyt rikki. Tässä vaiheessa minun oli pakko tehdä se mikä miehen oli pakko tehdä. Astelin juomanlaskijan luokse ja pyysin neljä konjakkia. Nainen viittoili pöllämystyneen oloisen pöytää kohti. Astuin pöydän vierelle ja kumosin peräkanaa neljä rypäletislettä kurkkuuni.

- Saa ottaa, Nalle kehotti muitakin.

Närä pinkaisi paikalle ja tempaisi parit konjakit mahaansa. Mirkku ja Kaisuli tulivat myös sisälle, mutta he ottivat toiselta pöydältä valkoviiniä. Hullua ämmää ei juomat näemmä kiinnostaneet, sillä hän oli kivunnut haalarimiehen avoimeksi jättämästä ovesta hinausauton koppiin. Siellä näytettiin harrastavan herkkiä hetkiä, mikäli ei ottanut huomioon autosta kuuluvaa kovaa kiroilemista. Armoitettu toimittaja oli rientänyt tutkimaan vaurioitunutta Mersuaan, mikä oli ihan ymmärrettävää. Tomppa patsasteli ovella, kuin joku muistomerkki.

- Hähää, Mesu, kato, Närä raakkui ja osoitteli Mersua kohti.
- Varmaan itseäsikin itkettäisi, jos joku kolhisi ojaan joutunutta Corollaasi.
- Ai mitä paskaa vaippa taas töräytti pöksyynsä. Annas kun vanha selittää. Corollat eivät suistu tieltä ulos, sillä me Toyota-kuljettajat olemme kesimääräistä parempia kuljettajia ja meillä on paremmat autot kun muilla. Eli, meidät autot ei ole ojassa.
- No, miltä juoma maistuu?
- Pyh, ei tämä kyllä vedä vertoja japanilaiselle konjakille. Mitä lie halpaa litkua, plääh.
- Ja Japanistako se aito konjakki tulee? virnistelin vanhukselle.
- Kyllä, kaikki aito tulee Japanista. Muut kyllä yrittävät epätoivoisesti kopioida niitä.
- Ja tuon konjakinkin vai? katselin epäuskoisena Rymy Marttiini pulloja.
- Aika heikko esitys on, plääh, Närä irvisteli päätään puistellen.

En jaksanut alkaa selittää asiaa tarkemmin, sillä pöllö mikä pöllö. Itse liikkeen omistaja oli myös tullut juomien luokse ja tempaissut yhden naamariinsa.

- Hyvä fiilis, hän kailotti.
- Niin, kysypä tuolta päätoimittajalta, että millainen fiilis sillä on?

En jäänyt odottamaan vastausta, vaan painelin hinausauton vierelle silmäilemään sen lavalla olevaa autoani. Onneksi Rambe ei vetänyt sitä perässään, sillä siinä tapauksessa se olisi sulautunut yhteen Mersun kanssa, ja se, se vasta kamalaa olisikin ollut. Pienoiseksi yllätykseksi en löytänyt autostani mitään jälkiä huonosta kohtelusta.

- Kato, vakioasiakas, perkeleen kiva nähdä! Rambe ilmestyi viereeni kauhea möykkä päällä.
- En kyllä tilannut tätäkään hinausta.
- Älä huoli, naiset antavat silloinkin kun itseä ei haluta ja me hinaillaan vaikka et haluaisikaan, hähähähää.
- Millä hiton opilla teit hinaussopimuksen tämän firman kanssa?
- Tällä, Rambe kaivoi esille nokisen vasaran.
- Taas joku aggressiivinen kohtaus liikenteessä vai?
- Hähähää, no ei sentään, vaan kaupan kassajonossa.
- Täh? kummastelin moista kommenttia.

Aikansa räkätettyään Rambe kertoi, että oli törmännyt Nalle Prötköön Citymarketin kassajonossa. Nalle oli tullut taakse ja tökännyt ostoskärryillä Rambea niin, että tämä oli ollut tipauttaa kädessään olleen silakkapussin lattialle. Hakattuaan vasaransa avulla Nallen ostoskärryt lunastuskuntoon, Nalle oli parkaissut olevansa ison autofirman omistaja ja tärkeä ihminen sitä kautta.

- Millä opilla sen sopimuksen sait?
- Odotin sitä hinausautossa kaupan ovella, hähähää.
- Mitä sitten?
- Tyhmäkö olet kun tuollaisia kyselet, häh?
- Se sopimus, miten sen sait?
- Pyysin sitä nyhjäkettä kirjoittamaan tyhjään paperiin nimen ja nimenselvennyksen. Sanoin keksiväni siihen sitten jotain. Hähää, vittu, ei tarttenut syöttää eikä juottaa ketään, hähähää.
- Voih, minun kultani se ompi todellinen pisnesmies, Floora tuli kommentoimaan.

Ymmärsin Ramben räkätyksestä, että hän pyysi myös Nallen käyntikortin ja sen pohjalta rustaili hinaussopimuksen, jonka kopion kävi toimittamassa Nallelle. Sitä tarina ei kertonut, että paljonko Rambe nettoaa sopimuksesta. Hieman kyllä epäilin, että mistään kovin isoista rahoista ei ollut kyse.

- Osta puhelinluettelo, saat kolme yhden hinnalla ja pussillisen käytettyjä tennissukkia kaupanpäälle, Rambe röhisi.
- Ei kiitos, käytän numerotiedustelua.
- Hähähää, voin minä senkin numeron myydä, saat satasella.
- Minulla on se jo, virnistelin takaisin tuolle nerolle kauppamiehelle.
- Olen muuten keksinyt uuden myyntiartikkelin. Tulee muuten rahaa joka tuutista, hähähää.
- Ja mikähän se nyt tällä kertaa on?
- Tämä, Rambe esitteli mustaa vasaraansa.
- Sinulla on yhä tuo sama vasara, vai onko se sama?
- Tuos nauta yksi vasara sieltä autosta, hähähää, Rambe komensi tyttöystäväänsä.

Hullu ämmä pinkaisi nopsaan auton hyttiin ja oli parissa sekunnissa takaisin kädessään mattamustaksi spreijattu vasara. Sain käskyn ottaa sen käteeni ja tutkia kauppatavaraa tarkemmin. Nenääni pisti heti ihmeellinen haju, ihan kuin tuota vasaraa olisi säilytetty navetassa tai paskahuusissa.

- Nuuh, vähän ihmeellinen haju, totesin.
- Hähähää, pieni vahinko, mutta ei haittaa, toimii taatusti, Rambe räkätti.
- Jaa, mikähän vahinko?
- Hähää, mukana myös haju, hähähää.
- Taitaa olla käytetty, tutkailin vasaraa.
- No eihän ole, kun vittu kusin sen päälle, hähähää, vittu kusivasara, hähähää.

Samalla hetkellä kun korvien välittämä viesti tavoitti aivoni, vasara tipahti asfaltille. Nuuhkaisin käsiäni ja totta tosiaan, ne haisivat kuselle. Poimittuaan vasaran maasta ja toivuttuaan hillittömästä räkätyskohtauksesta, Rambe selitti miten se vasaran kuseminen oli tapahtunut. Hän oli ollut liikenteessä ja ajamassa juuri kilpaa erään dösän kanssa kun hillitön kusihätä oli yllättänyt. Eihän siinä tilanteessa voinut posliinia etsiä, vaan hän oli heittänyt vetensä auton hytissä olevaan vasaralaatikkoon, joka oli onneksi muovinen. Laatikko oli unohtunut tyhjentää, mutta olihan tuo kuulemma ajastaan kuivanut. Nyt minulle alkoi valjeta haalarimiehen nopea lähtö autosta, sillä haju siellä saattoi olla todella kuvottava. Epäilin miehen menneen oksentamaan.

- Kuka se haalarimies oli? tiedustelin.
- Vittu, oletko joku ylivilkas tapaus kun tuolla tavalla vaihtelet puheenaihetta, häh? Rambe ärähti.
- Kuin niin? kummastelin.
- Setä selittää ensin miten näillä tehdään pisnestä, selkiskö, häh?
- Okei.

Rambe kertoi, että kun hänellä palaa pinna liikenteessä, niin hän hyppää alas autostaan vasaran kanssa, tosin nyt mukana toinen, joka on otettu siitä muovilaatikosta. Mätkäistyään vastapuolen autosta peilin paskaksi tai muutaman lommon peltiin, hän tekee tarjouksen jota ei tähän asti ole kukaan ohittanut. Rambe myy vastapuolelle sen toisen vasaran sitä varten, että vastapuoli saa jatkossa itsekin hakata toisten autoja paskaksi. Hintakin on kuulemma yleensä sopiva, se sata euroa ilmestyy käteen melko nopeasti.

- Ahas, no eivätkös poliisit ole puuttuneet kertaakaan asiaan?
- Kerran, mutta nyt sillä partiolla on omat vasarat, hähähää.
- Mikä vitun jätkä sinä olet? Kaaleppi Kardaani ilmestyi paikalle uhoa täynnä.
- Rambe Nokivasara, päivää, Rambe ojensi mustan kouransa Kaaleppia kohti.
- Tajuatko idiootti mitä teit autolleni?
- En mitään, en ole ollut edes lähellä sitä, Rambe hymyili risoilla hampaillaan.
- Romutit sen kyljen, kuulitko, romutit sen vastamaalatun kyljen!
- Hähähää, ei haittaa. Tiedän yhden hyvän korjaamon ja vielä paremman hinausauton, hähähää. Eikä muuten mene vakuutukseen, vaan rahat käteen tai tulee vasarasta, Rambe heilutteli tällä kertaa omaa nokista vasaraansa.
- Hullu, se on hullu, Kaaleppi katsoi minua hädissään.
- Minä luulisin, että sinun kannattaisi sopia tuo asia Rambea miellyttävällä tavalla, mikäli haluat että sinulla ja tuolla Mersulla on vielä yhteistä tulevaisuutta, opastin miestä.
- Mitä, tekeekö tuo mies vielä jotain autolleni?
- Ei, mutta autosi voi joutua etsimään itselle uuden omistajan, hörähdin.

Armoitettu päätoimittaja valahti valkoiseksi ja alkoi änkyttää jotain vahinkoilmoituksen tekemisestä ja poliisitutkinnasta. Rambea ei moinen hätkäyttänyt, vaan mies kaivoi jostain paskasten haalareiden kätköstä kossuputelin ja työnsi sen avattuna päätoimittajan käteen.

- Ota tuosta, tulee hyvä olo ja voidaan keskustella asioista.
- Niisk, kiitos, Kaaleppi kulautti pitkän hörpyn.
- Hähähää, nyt voimme keskustella siitä sinun syyllisyyskysymyksestä, Rambe alkoi räkättää.
- Mistä, häh?
- Kännissä on kivempia ajella, hähähää, vaikka ojaan, hähähää.
- He, hei, enhän minä kännissä ajanut, päätoimittaja nikotteli.
- Hähähää, sen saa poliisit päättää kun puhalluttavat tuon ojassa makaavan mattamustan Mersun kuljettajan, hähähää.

En voinut muuta kuin ihailla tuon vittumaisen isokokoisen hinausautokuskin toimintatapoja, vaikka ne olivatkin syvältä neloskoneen pakoputkesta. Taitaa olla niin, että mitä röyhkeämpi sika on liikenteessä, niin sitä paremmin sitä pärjää siellä. Kaitpa siinä oli mukana myös hullun tuuria, sillä tervehän Rambe ei missään tapauksessa ollut.

- Tuota, klup, minä voin varmaan hinauttaa autoni teidän avulla sinne korjaamolle, Kardaani nikotteli.

Samalla hetkellä pihalle putputteli maajussi traktorillaan. Siinä silmänräpäyksessä muistin, että hänenhän piti hinata Kardaanin Mersu pois ojasta ja tarjota kännit. Saas nähdä vain kuka hinaa nyt ja mitä?


Jatkuu...

Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi