Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

20.7.2007

Kutsu maahantuojan avajaisiin


Olin juuri suu hangon keksinä laskeskelemassa Toyotan automyyjiltä vaihtamiani konjakkipulloja, kun postiluukusta tömähti jotain raskasta ovenväliin. Kuulosti siltä, kuin joku olisi vetäissyt prässillä kuukauden Hesarit nippuun ja tunkenut ne postiluukusta tiivistettynä pakettina. Matkalla eteiseen muistin, ettei minulle tule Hesari, vaan ainoastaan Sumuvalo autolehti, se riitti tavalliselle autonrenkaan kuluttajalle vallan mainiosti. Avasin välioven ja nostin kynnyksen päältä valkoisen kirjekuoren, jossa oli jotain kovaa.

- Häh, sikarilaatikko? ihmettelin ääneen peltistä rasiaa.

Nostin kannen pois ja kurkkasin laatikon sisään. Siellä oli kiviä sekä palanen ruutupaperia, jossa oli teksti:” Tervetuloa uuden Rutinoff autotalomme avajaisiin. Avajaiset ovat tänään 18 päivä kesäkuuta klo 14:00 ja saapumisenne juhlapaikalle toivottavaa. Tuokaa myös ystävänne, sillä meillä pula sekä asiakkaista että omista ystävistä. Terveisin Hra ja Rva Prötkö.”

- Perseestä kaikki uudet maahantuojat, manailin ääneen kelloa vilkuillen.

Johan oli Prötköllä pokkaa pitää avajaiset maanantaina ja ilmoittaa niistä vasta puolenpäivän jälkeen. Minulla oli näemmä vain tunti aikaa saapua juhlapaikalle jonnekin jumalan korpeen. Onneksi ruutupaperille oli piirretty kartta, jossa tuo liike sijaitsi. En aikonut lähteä mihinkään juhliin omalla autolla, joten minulle tuli kiire miettiä mistä kuski ja pari kaveria seuraksi. En tiedä, vanhat tavat vai tuleva vanhuusko se pisti minut jälleen soittamaan ensin Närälle.

- Corolla! kuului puhelimesta vauhtipapan rääkäisy.
- Hyi helvetti, että säikähdin.
- Minä saan vastata puhelimeeni, kuten haluan. Eikä tarvitse soitella, mikäli hermot ei kestä, hmph.
- Ja minä kun luulin, että autosi siellä pörisee vastauksen.
- Harjoittelen vain uutta mahdollista sukunimeäni. Eikö kuulostakin mahtipontiselta ja toimivalta, Oskari Corolla, ou jeh, vau, vau, vau, vau!
- Voisiko se nimen muuttamisen siirtää vaikka toiseen päivään, minulla olisi yksi ehdotus joka sisältää ilmaista konjakkia.
- Ei, ei kun mitä kuka missä jotain ilmaista? Närä raakkui.
- Konjakkia, siis ilmaista konjakkia tarjolla uuden Rutinoffin maahantuojan avajaisissa tunnin päästä.
- Eiih, tunnin päästä. Ei, en pääse!
- Häh, kuulitko nyt ihan varmasti, että tarjolla on jotain ilmaista?
- Kuulin, mutta oikean puoleisen vetoakselin valohoito on vielä kesken, pahasti kesken, Närä huokaili kuin susikoira loppuun kalutun luun edessä.

Minun oli aivan pakko astella keittiön ikkunaan katsomaan, mitä papparainen oli tarkoittanut valohoidolla. Kun oikein tarkkaan katsoin alas parkkipaikalle ja Närän autoa kohti, näin sen alta tulevan oudon valonkajon, ikään kuin siellä olisi ollut joku lamppu palamassa. Seuraavaksi katseeni osui lämmitystolppaan ja siitä lähti johto auton oikealle puolen.

- Tuota noin, ymmärsinkö nyt oikein, että sinulla on auton alla lamppu palamassa?
- Kyllä, ymmärsit, mitä pidän kyllä isona ihmeenä.
- Vai vielä ihmeenä, pöh! Mistä muuten oletkaan saanut noin nerokkaan hoitoidean vetoakseleille?
- Tilasin sarjan HoyoHijo Partsista, eikä muuten ollut edes kallis. Saimme kerhon poikien kanssa kimppatilauksen vuoksi ne kolmen prosentin alennuksella. Eikö olekin voimaa tuo yhteishenki mikä Toyota-leirissä jyllää?
- Tyhmyyden voima, totta tosiaan hehehee.
- Ei tartte soitella, mikäli ei kestä toisten halpoja hankintoja. Itse et varmaan uskalla ostaa mitään netistä.
- Mitä jos yritettäisiin päästä sen valohoidon yli siihen avajaistapahtumaan ja ilmaisiin juomiin?

Sain keskustella Närän kanssa ainakin vartin, jotta hän ymmärsi, että me voimme jättää lämpötolpassa olevan ajastimen avulla valohoidon päälle niin pitkäksi aikaa kun se sitä vielä vaatii. Onneksi vaatimus oli enää se kaksi tuntia, mitä kellolla pystyi ajastamaan. Liika aika kun kuulemma kovettaa vetoakselin liian kovaksi ja se rapsahtaa sen jälkeen Corollan tehoilla poikki kuin suolatikku.

- Mennäänkö taksilla, minä tunnen yhden taksikuskin tai se on oikeastaan melkein minun paras kaveri, Närä alkoi vaahdota.
- Jahas, meinaatko sitä tolppah…, anteeksi, tarkoitin tietenkin Tomppa Pomoa, sitä Talbotin raiskaajaa?
- Minä, hmm, tarkoitin Tomppaa. Voimme mennä hänen kyydissään, vaikka ei Toyota olekaan.
- Sille pitäisi varmaan soittaa, mutisin mietteissäni luuriin.
- Ei tarvitse, Tomppa istuu tuossa pöydän toisella puolen.
- Täh? yritätkö päästä pilkkutaksiksi vai jo edesmenneet Talbotti-Clubin jäseneksi?
- Hmph, Tomppa toi minulle löytämänsä Toyotan pölärin ja se lujitti meidän ystävyyssuhdetta entisestään.
- Sinullahan on alut, mitä sinä millään pölykapseleilla teet?
- Keräilen ja teen kauppaa. Katos, näillä tienaa herkästi omaisuuden, sillä ne ovat yhtä haluttuja kuin uudet Toyotat, eikä niitä riitä edes kaikille.
- Mitä ei riitä, niitä kanttikivetyksiin ajettuja pöläreitäkö?
- Tämä on löydetty Sipoosta, ei siellä ole kanttikivetyksiä, pöljä, Närä tuhisi.
- En ole käynyt koko Sipoossa, joten en osaa sanoa kanttikivetyksistä mitään, myönsin.

Saimme viimein väännettyä asian sille kantille, että tapaisimme kahtakymmentäviittä vaille kaksi parkkipaikalla Tompan Talbotin luona. Tomppa kuulemma arvioi, että hän ajaa sinne kahdessakymmenessä minuutissa, ellei tie satu olemaan poikki. Minulle on ihan sama vaikka olisimme myöhästyneet, sillä ei siellä mitään juhlia ollut ennen meidän saapumistamme. Kävin puhelun jälkeen tekemässä itselle ison konjakkipaukun, sillä selvin päin en sitä Prötköä aikonut tavata. Jätkällä oli jo valmiiksi niin ikävä asenne automerkkiäni kohtaan, että omaa vastausta piti loivennella rypäletisleellä. Onneksi rypäleissä ei ole teräviä kulmia, joten juoma alkoi melko nopeasti loiventaa jyrkkää suhtautumistani tuohon uuteen maahantuojaan. Olin jo valitsemassa Wernerin numeroa, kun muistin hänen olevan tutustumassa viinapullokorkkimuseoon. Museo oli yhden yksityisen harrastajan keräämä ja vaalima, mutta ei suinkaan Wernerin. Werneri oli vain kovin perusteellinen kaikessa, kuten nyt tuossa korkkiasiassa. Samassa puhelin piippasi tekstiviestin merkiksi. Avasin viestin: ” Onx öölii? Mä oon oven takana. Mirku”

- No haloo, mikset soittanut ovikelloa, kuten normaalit ihmiset? tiedustelin rappusilla istuvalta isotissiseltä blondilta, avattuani oven.
- Mullon textaripaketti, Mirkku heilutteli puhelintaan.
- Ja olutta vailla vai?
- Jees, kun mä sain mun duunist puoli päivää vapaata.
- Ai jaa ja mitähän sinä nykyisin teet työksesi?
- Lasken.
- Mäkeä vai?
- Höspö, minä lasken vettä huoltoaseman lasinpesupisteessä.
- Oho, mahtaa olla haastava työ.
- On se, ku se hana aukee helposti liikaa tai liika vähä ja sit se vesi on kylmää.

Mirkku oli pukeutunut tapansa mukaan aika tiukkoihin vaatteisiin, jotka todella korostivat hänen naisellisen uhkeita muotojaan. Hänellä oli päällään punainen t-paita ja jalassaan mustat farkut. Kengät olivat tällä kertaa näemmä mustat bootsit. Kävi jo mielessä, että oliko tuo blondi alkanut apinoida minun pukeutumista, kun kuljin aina mustissa farkuissa ja mustissa bootseissa.

- Tuota noin, nyt ei ole aikaa alkaa lipittää olutta, sillä minä olen lähdössä Närän kanssa yhden autofirman avajaisiin.
- Hei, ihq, mä tuun kans, Mirkku pomppasi ylös ja jäi napittamaan minua silmiin kuin koiranpentu isäntää namipalan toivossa.
- Niin…mikä ettei, mutisin asiaa sekunnin mietittyäni.
- Ja minä kanssa, perkele! kuului samassa kerrosta alempaa.
- Haah, parahdin huomattuani hullun ämmän, eli Floora Hellän naamavärkin ovenraossa.
- Tykkään avajaisista.
- Nämä eivät ole kyllä pilleripurkin avajaiset, minulta lipsahti jotensakin turhan herkästi.
- Kuulepas kloppi, kohta täällä vietetään teikäläisen kehon avajaisia, mikäli ei tuo negatiivinen asenne naapureita kohtaa ala korjaantumaan miellyttävämmälle tasolle.
- Minullako…, negatiivinen asenne? ehei, yritän ymmärtää myös naapureitani parhaan kykyni mukaan.
- Ja vittu, se ei riitä kun et kerran ymmärrä. Muuten, mennään sitten apteekin kautta, minun pitää hakea pari pilleripakettia.
- Meillä on kyllä aika kiire aikataulu, kiemurtelin vaivautuneena.
- Paskat ole, teennäinen kiirepaska olet.

En jaksanut alkaa väittää vastaankaan, sillä hullun ämmän kanssa ei ollut leikkimistä kenelläkään. Jotenkin tuntui siltä, että vanhemmiten siitä oli tullut entistä kiukkuisempi ja voimakastahtoisempi. Tein pikaisen laskutoimituksen ja totesin meitä matkalle lähtijöitä olevan nyt neljä plus taksikuski. Enempää siihen Talbottiin ei mahtuisikaan. Kerroin naisille hakevani asunnosta kengät ja takkini, niin olisin valmis matkaan. Otin takin, koska ilma oli ainakin omasta mielestä syksyisen kolea, kesäkuisesta maanantaista huolimatta.

Kävelimme kolmestaan peräkanaa pihalle, jossa Närä oli jo tutkimassa lämmitystolpan ajastimen sielunelämää. Hän piti puhelintaan toisella korvalla ja toisella kädellä pyöritteli ajastimen kiekkoa. Olin aivan varma, että toisessa päässä on heidän Toyota-kerhon joku lämmitystolppavastaava, joka antaa hänelle käytännön neuvoja miten se laitetaan oikeaan aikaan kerralla.

- Nyt se on kuin nakutettu, hahaa! papparainen kiekaisi vihdoin ja laittoi kännykän pussihousujensa taskuun.
- Tulivatko ohjeet ihan puhelimen välityksellä?
- Pah, minä osaan tuollaiset vaikka unissani takaperin. Soitin neiti ajalle ja tahdistin ajastimen sitä kautta. Me Toyotan omistajat emme ole tottuneet mihinkään sinne päin meininkiin, vaan olemme tarkkoja joka asiassa.
- Miten tuollaisen epämääräisen kiekonrimpulan voi saada tarkkaan aikaan?
- Vaatii kärsivällisyyttä poju ja elämänkokemusta. Sitä ei kaikilla ole, lällällää, Närä näytti kieltä.
- Vittu, onko toi vaari vetänyt jotain vähän kovempaa kamaa, häh? hullu ämmä katsoi minua kuin pillerinsä hukannut apteekkari.
- Synnynnäistä se on, tuhahdin takaisin.
- Oih, siinä olisi muuten mies minun makuun, mutta on liian vanha, liian siisti, hinkkaa autoaan kuin munahaukka muniaan ja ajaa jollain vitun leekoautolla. Miehellä pitää olla iso peli, perkele!
- Mitä se sanoi? Närä katsoi hölmistyneenä minua.
- Kertoi sinun olevan ihan ok naapuri, mutta ei halua sinua sänkyynsä, suomensin äskeisen.
- Krääh, minä, tuota, harrastan vähän nuorempia, papparainen ryki.

Onneksi hullu ämmä sai muuta ajateltavaa, kun joku naapurin nassikka ajoi ohi fillarilla ja nakkasi kävyllä häntä päähän. Enpä ole ennen nähnyt fillarin sutivan niin julmetusti, kun poika tajusi hullun ämmän singahtavan perään kuin vieteriukon. Tenava veti kuitenkin niin täyttä alamäkeen, ettei hullulla ämmällä ollut mitään jakoa saada häntä kiinni. Närän tuo kyseinen episodi kuitenkin pelasti, sillä tiesin Flooran inhoavan kun häntä sanotaan vanhaksi. Hän oli jotakuinkin minun kanssa samanikäinen, vaikka näytti vähintäänkin kymmenen vuotta vanhemmalta. Reipas lääkkeiden käyttö näemmä vanhentaa nopeammin.

- Se on taksipäivää kaikille, Tomppa Pomo tuli suu virneessä ja puku armoa huutaen meidän luo.
- Sinulla on jotain tuossa, näytin leukaani.
- Parta, käh, käh, käh.
- Siinä roikkuu jotain ihmeellistä.
- Oho, mistä tämä räkä on tähän tarttunut? Tomppa kummasteli hetken, mutta tunki lopulta rään suuhunsa ja maiskutteli hetken.
- No hyh mikä sika, Mirkku mutristeli huuliaan.
- Kato, nainen, Tomppa ilostui ja tempaisi Mirkkua kädestä, alkaen heti helvetinmoisen vatkauksen.
- Irti pahvi! blondi kiekaisi niin kovaa, että Tompan hikinauha luiskahti silmille.
- Jessus mikä nainen, minulta meni näkö ja kaikki pelkästä kättelystä, aaaarrrgh!

Ei helvetti, tämä oli taas niitä päiviä, jotka olisi pitänyt kuvata alusta lähtien videokameralla. Joskus 80-luvulla kuulemani pölhölän tarinat olivat jotain aivan arkipäiväistä verrattuna näihin naapureihini. Mielessäni kävi, että pitäisiköhän joskus kirjoittaa vaikka Rutinoffin kuskin tarinoita? Hetken asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että tokkopa kannattaa, sillä kuka jaksaa lukea juttuja idiooteista naapureista ja hulluista autonomistajista, kun jokaisella on naapurina vähintään yksi sellainen. Päätin pysyä jatkossakin vain laiskana omana itsenäni ja seurata vain omaksi ilokseni naapuruston elämää.

- Oot sä joku dorka? Mirkku katseli Tomppaa.
- Minä olen näkymätön, ei kun tarkoitan näkönsä menettänyt pilkkutaksikuski ja minulla on Talbotti.
- Ota se hikinauha pois.
- Ai kiitos, taksikuski huokaisi ja tapitti Mirkkua silmät suurina.
- Tissitkö kiinnostaa? blondi pamautti suoran kysymyksen.
- Ei suinkaan. Minä vain mietin, että onko tuolla aksentilla puhuvan ihminen kenties kotoisin Jakomäestä?
- En ole.
- Jotain maalta, kaukaa Porvoon takaa kenties?
- Kalliosta.
- Äh, miksi kukaan ei voi olla koskaan Jakomäestä?
- Anteeksi uteliaisuuteni, mutta miksi et mene sinne Jakomäkeen utelemaan, heitin väliin.
- Menin minä kerran, Tomppa mumisi jotenkin vaikeana.
- No?
- Mitä no? No, turpaan tuli niin että siellä päässä ollut hikinauha on vieläkin kadoksissa. Ai että kun harmittaa, se oli vielä taksiveljesliiton pilkkutaksihikinauha hopeisella pilkulla.
- Pitäisiköhän sinun mennä laittamaan tuo Talbotti tulille ja peruutella se tälle puolen tietä? ehdottelin varovasti.
- Joo, kato, kyllä liikkuu, Talbotti nääs, käh, käh, käh.

Tomppa pyörähti ympäri ja lähti harppomaan kohti autoaan. En yllättynyt ollenkaan siitä, että hän kävi ensin kaikkien renkaiden ilmanpaineet läpi ja vasta sitten käynnisti auton. Hän oli varmaan ainoa henkilö maailmassa, joka tarkasti rengaspaineet ennen ja jälkeen ajamisen. Eipä siinä mitään, hän oli varmaan ainoa henkilö maailmassa, joka oli ajanut Talbotilla 680 tuhatta kilometriä mittariin ja mittarin hajoamisen jälkeen ties kuinka paljon lisää.

- Voi vittu, mä kusen sen tenavan fillarin satulan kun näen äpärän seuraavan kerran, hullu ämmä meuhkasi meitä kohti astellessa.
- Älä nyt, lapset ovat lapsia, rauhoittelin häntä.
- Ja sen faijalta lähtee pallit, perkele!
- Hei, ei väkivalta ole mikään ratkaisu ongelmiin.
- Onpas, monesti lopullinen. Sitä paitsi Rambe ja minä ollaan tosta samaa mieltä.
- Se on helppo uskoa, nauroin hänen mielipiteelleen.


Jatkuu...

Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi