Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

6.7.2007

Kirjoitusvirhe nimeltä Auris


Sain juuri kuudennen Kinderin tungettua suuhuni ja löysin munan sisältä kauan kaipaamani muovisen pikkuauton. Olinkin jo kyllästynyt kaikenmaailman delfiineihin ja pikku-ukkoihin mitä munista paljastui. Samalla hetkellä kun makunystyräni maistelivat ihanaista suklaata, alkoi ovikello pitää rämpytystä joka olisi saanut useammankin hevi-bändin kateelliseksi. Hiljainen ja rauhallinen pääsiäinen oli näemmä ohi, puhisin astellessani eteiseen.

- Mistä arvasin, tuhahdin rapussa seisovalle Närälle.
- Et mistään, koska et millään voi arvata millä asialla olen täällä tällä kertaa.
- Jos uuden Corollasi akku on loppu, niin lataa se, yritin kiskoa ovea kiinni papparaisen nenän edestä.
- Ei onnistu, tuo jäärä hihkaisi ja tunki mustan nahkasaappaansa ovenväliin.
- Tule sitten sisälle, mutta kahvit saat keittää ihan itse, minä en ole vieläkään avannut mitään kahvilaa.

Närä potki saappaat jalastaan ja hipsutteli sukkasillaan keittiöön. Kuinka ollakaan, hän todella laittoi kahvin tippumaan. Menin perässä ja siivosin pöydältä kaikki Kindereiden jämät pois. Katselin papparaisen kahvin keittoa ja totesin hänen lataavan keittimen täyteen vettä.

- Onko eläkkeissä tapahtunut jotain dramaattista pienenemistä viime päivinä? tiedustelin varovasti.
- Ei, minulla menee hyvin.
- Laitoit aika paljon kahvia.
- Totta kai laitoin, sillä Aulis on tulossa ihan kohta tänne, tarkalleen kolmen minuutin kuluttua.
- Aulis, hmm, tarkoitatko sitä sinun ystävääsi Aulis HUOMIO Venttiiliä?
- Kyllä. Onhan sinulla vielä tietokone ja internetti?
- On, mutta onhan sinullakin.
- Kyy´yyllä, ainakin periaatteessa, Närä venytti vastaustaan.
- Mikäs nyt mättää?

Närä ryki vaivautuneena pari kertaa, ennen kuin alkoi kertoa mitä hänen koneelleen oli käynyt. Heidän kerhonsa oli päättänyt juhlistaa tätä vuotta teettämällä eräällä huippuluokan ohjelmoijalla sellaisen todella näyttävän Toyota-aiheisen näytönsäästäjän. Hienohan siitä oli tullut, mutta kun se vaati sujuvasti toimiakseen neljän gigahertsin myllyn kahden gigan käyttömuistilla. Närä oli ladannut sen omalle koneelleen ja kone oli ladannut tähän mennessä sitä näytönsäästäjää jo toista päivää. Kuulemma kauhea raksutus vaan käy koneen sisällä.

- Ei tullut mieleen sammuttaa sitä konetta vaikka väkisin? heitin oman kommentin.
- Ei, sillä mitään Toyota-aiheista ei saa väkisin keskeyttää.
- Mihin tarvitset internetiä, pornokuviinko?
- En saa kertoa asiaa ennen Auliksen saapumista, Närä ilmoitti topakasti.

Sitä ei tarvinnut odottaa kovinkaan pitkään, sillä ovikello pärähti sotilaallisen napakasti. Närä singahti ovelle ja kohta hän asteli sieltä ystävänsä kanssa keittiön puolelle.

- Hyvää päivää! kersantti Aulis kajautti minulle.
- Lepo vaan näin pääsiäisen kunniaksi, naurahdin sotahullulle.
- Suomalainen sotilas ei lepää koskaan, en minä eikä kukaan muukaan, tuliko selväksi?
- Tuli, mutta miksi tulit tänne?
- Tämä paikka on riittävän salainen meidän huippusalaista operaatiota varten. Me pystytämme nyt tukikohdan tuonne makuuhuoneeseen tietokoneen luo ja aloitamme työskentelyn.
- Kunhan ette poteroita kaiva. Alakerran naapurit eivät välttämättä pidä katosta ilmestyvistä äijistä.
- Ei riitä tuollainen ala-arvoinen huumori Suomen harmaissa, ei todellakaan!
- Joo, mutta täällä kotona se riittää.

Samassa herrat painelivat makuuhuoneeseen tietokoneen äärelle ja laittoivat sen päälle. Jäin uteliaana katselemaan konetta heidän selkiensä takaa. Olin aivan varma, että pääsen näkemään nyt jotain huippusalaista sotilastiedustelun saralta.

- Pst, onko se tämä, Närä sipisi Aulikselle paperilappua esitellen.
- On joo, sano kirjaimet salattuna.
- Gorilla, ottomoottori, ottomoottori, gorilla, Liteace, etuveto, Närä sipisi Auliksen korvaan.
- Tuota, se löytyy sieltä yläpalkista ihan suoraan, ei tarvitse kirjoitella, heitin välikommentin.
- Hys, ei se ole tämä sama, Närä sipisi Aulikselle joka ei kommentoinut asiaa millään tavalla.

Tämän jälkeen Närä siirtyi niin näytön eteen, etten nähnyt enää mitä herrat oikein puuhasivat. Taisivat tosiaan käydä läpi jotain huippusalaista juttua. Kuulin kahvinkeittimen lopettaneen kahvin valmistuksen, joten poistuin makuuhuoneesta ja hain itselle mukillisen sumppia.

- Tässä on nyt käsillä maailmanluokan skandaali ja mahdollinen tihutyö, Aulis kailotti minun palatessa herrojen seuraan.
- Rikoitteko te minun tietokoneeni?
- Vaikka oltaiskin rikottu, on se pientä tämän rinnalla, Närä puhisi.
- Antakaas kun arvaan. Lada on ostanut Toyotan osake-enemmistön ja aloittaa jo ensi kuussa uuden pimeässä hohtavan Tserno-Corollan valmistuksen.
- Pahempaa, Aulis ärähti.
- Niin, todella paljon pahempaa, Närä toisti.
- Näytä sille se kuva, Aulis kehotti papparaista.
- Katso, mitä näet tässä kuvassa?

Katselin Närän näyttämää A4 kokoista auton kuvaa. Siinä oli Toyotan uusi Auris malli, tosin sen rekisterikilvessä ja kuvan tekstissä luki AULIS. Katselin kuvaa tovin ja tulin siihen tulokseen, että pojat olivat onnistuneet tekemään Toyotan virallisesta mainoksesta Auliksen henkilökohtaisen automainoksen. Ihan hyvin olivatkin saaneet tekstit tuohon kuvaan, ihan kuin ne olisivat olleet siinä painosta lähtien.

- Hei, tuohan on hyvä. Saako sen myös OSKARI mallisena?
- Poju, et tajunnut missä on vika! Närä korotti ääntään.
- Ei se ole mikään POJU, NAPANÖYHTÄ se on ja tyhmä kuin upseerin vasemman jalan saapas, Aulis alkoi raivota.
- Noh, noh, eipä nyt aleta haukkua tai heitän teidät pihalle mekastamaan, heristelin sormeani.

Sain käskyn istuutua alas ja Närä alkoi selittää tapahtunutta. Markkinoille oli tullut uusi Toyotan automalli, Auris nimeltään. Myönsin näin olevan, sillä olihan siitä tuuletettu lehdissä vaikka kuinka.

- Se on pelkkä kirjoitusvirhe, se on KIRJOITUSVIRHE, Aulis alkoi mesota kesken Närän jutun.
- Totta, kyllä minun mielestä Nauris sopisi suomalaiseen kulttuuriin, ja varsinkin ruokapöytään, Aurista paremmin. Jokainen tietää, mikä nauris on, mutta Auris on monille täysi kummajainen.
- AULIS, sen piti olla nimenomaan AULIS! kersantti raivosi naama punaisena.
- Toyota Aulis, hahahahaa, repesin totaalisesti.
- Hymy perseeseen, NYT! Kersantti komensi.
- Okei kessu.

Kersantin puhistua hetken verran, hän alkoi kertoa mitä oli tapahtunut. Hän oli kuulemma hyvin arvostettu henkilö Toyota-tehtaalla ja koko Japanissa. Hän ja Toyotan johtoryhmä olivat tulleet siihen tulokseen jo kolmisen vuotta takaperin, että hänen kaltaisensa mies saisi antaa seuraavalle uudelle Toyota-mallille nimensä. Se oli oikeastaan tehtaan nimenomainen vaatimus. Homma olikin edennyt vuosia oikein loistavasti. Auto oli suunniteltu ja koemallit kolaritestattu ja hyväksytty. Varsinaisen tuotannon alkaessa oli yksi mallimerkintäosaston merkinpainajista ottanut hieman reippaammin riisiviinaa ja kirjoittanut tietokantaan mallimerkinnäksi Auliksen sijasta Auris. Tämä virhe huomattiin vasta siinä vaiheessa kun ensimmäiset Aurikset lipuivat ulos hihnalta. Totta kai myös kaikki esitemateriaali oli peräisin samasta tietokannasta, joten myös niissä luki nimi AURIS ja vielä isoin kirjaimin.

- Se ei saanut sitä nimikkoautoaan, Närä selitti kersantin vetäessä henkeä.
- Mitä nimikkoautoa?
- No sitä AULISTA, jonka Auliksen piti saada. Nyt sieltä tuli laivan mukana Aulikselle tarkoitettu Auris, mutta tehdas ei suostu lahjoittamaan sitä hänelle ennen nimenmuutosta.
- Äkkiäkös siihen autoon tekaisee toisenlaiset tekstit, ehdotin.
- Ei kun Auliksen pitää muuttaa nimi Aurikseksi, Närä selitti.
- Mikset muuta? Ilmainen auto ja nimesi komeilisi joka lehdessä, kummastelin.
- En voi, sillä olen synnynnäinen Aulis. En kuuluisi enää joukkoon ja menettäisin oikeuden meidän Auliksien nenätervehdykseen, ei, en voi pettää Suomen kansaa ja kaikkia Auliksia japanilaisten mokan takia, kersantti selitti.
- Miten muuten yksikään autolehti ei ole kirjoittanut tästä mitään? syttyi päässäni himmeä järjen valo.
- Etkä varppina kerro kenellekään, siis ihan tosi, Närä parahti.
- Hitsi, juuri kun ajattelin soittaa Sumuvalolehden päätoimittajalle Kaaleppi Kardaanille ja pyytää häneltä parikymmentä pizzakuponkia hyvästä uutisesta, harmittelin ääneen.
- Paljonko pizza maksaa? kersantti karjaisi.
- Seitsemän euroa taitaa olla kallein, muistelin hintoja.
- Siinä, tasan sataneljäkymmentä euroa ja nimi tuohon, Aulis ojensi eteeni paperin ja nipun seteleitä.

Lappu oli täydellinen vaitiolositoumus tästä asiasta ja se oli elinikäinen. En saanut missään millään tavalla saattaa kenenkään ulkopuolisen tietoon tänään tässä huoneessa kuulemiani asioita. En myöskään saanut soittaa, faksata, lähettää sähköpostia tai millään muulla tavalla ottaa yhteyttä tehtaaseen ja kuittailla asiasta. En myös saa kirjoittaa yhdenkään Auriksen pölyiseen, lumiseen, rapaiseen tai huurteiseen pintaan nimeä Aulis. Minun oli myös kielletty näkemästä unia tästä asiasta ja puhumasta siitä unissani. Myös kenen tahansa Auliksen kuvan liimaaminen Aurikseen oli kielletty, kuten tekstin Auris kirjoittaminen yhteenkään Auliksen kuvaan. Kyllähän se pikkaisen riipaisi vetäistä nimi alle tuohon lappuun, mutta mitä sitä ei mies tekisi ilmaisten pizzojen eteen.

- Miten tästä eteenpäin? utelin herroilta.
- Hyvin, olen aloittanut Toyota-tehtaan kanssa neuvottelut Lexuksen yläpuolelle tulevan AULIS nimisen luxusauton valmistamisesta, kersantti röyhisteli rintaansa.
- Hmm, taitaa tulla melko kallis peli, raavin päätäni.
- Kyllä, tarkoitus onkin suistaan Rolssi radaltaan ja näyttää mistä sora lentää isoimmalla kaarella, Närä innostui kuin viisivuotias uudesta peltiautosta josta saa ovet auki.
- Hei hetkinen, puhelimeni taitaa soida.

Nappasin mukin mukaani ja säntäsin keittiöön. Olin jättänyt luurin leivänpaahtimen viereen. Näin heti ruudulta, että soittaja oli hyvä ystäväni Werneri Warre. Olinkin jo pitemmän aikaa ihmetellyt, kun miehestä ei ole kuulunut mitään eikä hänen numeronsakaan ole vastannut. Soittelin pari viikkoa takaperin myös Warre-clubiin, mutta sielläkään ei tiedetty miehestä yhtään mitään.

- Mitä äijä, olet sittenkin vielä hengissä, hihkaisin luuriin.
- Kyllä, tosin minulle sattui pieni vahinko ja sen takia tuli pieni tauko näissä yhteydenotoissa.
- No mikä, kaaduitko liukkailla tai jotain vastaavaa?
- En, vaan tankkasin Warreeni maaliskuun sulilla vahingossa korkeaoktaanista ja se perhana lähti käsistä.
- Ajoit siis kolarin?
- Ei, vaan ajoin yhtä soittoa tankin tyhjäksi ja löysin itseni lopulta Kautokeinosta.
- Elä hitossa, päivittelin mokomaa tuuria.
- Eikä siinä vielä kaikki, Werneri hirnui linjan toisessa päässä.
- No mitä vielä?
- Palatessa pysähdyin vahingossa Koskenkorvalla.
- Ihanko vahingossa?
- Kyllä, sillä tarkoitus oli pysähtyä ennen sitä. Warren kaasupoljin jumittui on-asentoon ja minä ajelin jälleen tankin tyhjäksi. Se riitti Koskenkorvalle.

Werneri kertoili viettäneensä siellä tovin aikaa. Hän oli opettanut pohjalaisille miten Warrella ajetaan rinkiä ja saanut vastalahjaksi paljon mutta reilusti koskenkorva nimistä korvalääkettä. Siinähän se oli kuulemma latoja laskiessa mennyt aika kuin siivillä, sen kummemmin tulevia miettimättä.

- Nyt olet sitten kotona vai?
- Kyllä ja minua odotti täällä haiseva yllätys.
- Oho, oliko joku tehnyt läjän eteiseen sinun poissa ollessa?
- Ei, vaan joku saasta oli tuonut parvekkeelleni Toyotan renkaat, hyi helvetti kun puistattaa vieläkin. Tajuatko, että en pääse edes tupakalle omalle parvekkeelle kun ne renkaat löyhkää siellä, hyh!
- Mistä ne oli lähetetty? pidättelin nauruani.
- Tuosta Itiksen Toyotalta. Pitääkö niiden todella vihata meitä toisenmerkkisillä autoilla ajavia niin paljon, että lähettelevät kostoksi renkaitaan?
- Oliko niissä aluvanteet?
- Oli kyllä, miten niin?
- Myyt ne aluvanteet romumetalliksi ja käytät kumit jossain teidän perheen autossa, ehdotin hänelle.
- Hei, tuo on muuten konjakkiputelin arvoinen idea. Haenkin heti lekan tallista ja mätkin vanteet kieroiksi, eihän niitä ehjinä kannata myydä, Werneri innostui.
- Ei tietenkään, muutenhan joku romuttamon sälli ruuvaa ne Corollaansa ja kurvailee ilkkumaan ikkunasi alle.

Werneri vaikutti lopulta kovin tyytyväiseltä ratkaisuun noiden renkaiden osalta. Lopetettuamme puhelun, minua jäi vaivaamaan renkaiden hidas toimitus. Olinhan käynyt Närän kanssa autoliikkeessä jo viime vuoden puolella. Eipä ollut heillä tuo renkaiden toimitus ihan sesongin päälle. No, mitäs pienistä, pääasia oli, että ne löysivät käyttäjän, vaikka eivät sitä tyytyväisintä. Hetki puhelun loppumisen jälkeen puhelin piippasi saapuneen tekstiviestin merkiksi. Se oli Werneriltä: ”Lähetä seuraavan kerran vaikka Nissanin tuulipuku, tuo Toyotan rengassarja on liian julma pila näin vanhalle miehelle.” Repesin nauramaan, sillä wanhaa ei näemmä hämätä millään tavalla. Wanha kettu oli aina wanha kettu, oli sitten nuoremmat miten nokkelia tahansa. Lähetin hänelle vastauksen: ”laitan seuraavaksi tulemaan Ladan vetokoukun.” Noin parin minuutin päästä sain vastauksena seuraavan tekstin: ” jos se on 110:n ja kromattu, niin mikäs siinä, pistä tulemaan vaan.”

- Me lähdemme nyt kerholle, meillä on tänään surupuserossa ilta, Närä tuli kertomaan keittiöön.
- Entä tuo keittämäsi kahvi?
- Minulla on sattumoisin termari mukana, kaada tähän, kersantti ojensi eteeni avatun termospullon.
- Sattumalta?
- Sotilaalla on kaikkea mukana ja vähän ylikin, kuten nyt sattumalta tämä termari.
- Selvä, taitaa olla kerholta kahvit loppu vai onko keitin rikki? naureskelin kaadellessa kahvia termospulloon.
- Loppu, eikä nyt ole oikein rahaa, Närä mutristeli suutaan.
- Pitäkää hauskaa, ojensin täyden pullon kersantille.
- Me emme pidä hauskaa, me vietämme surupuserossa illan, tuli selväksi?
- Kyllä tuli. Minä taidankin pistää soimaan jotain kevyttä ja iloista musiikkia ja viettää oman iloisen illan, kerroin omista suunnitelmista.

En saanut siihen mitään vastausta, sillä molemmat Toyota-fanaatikot poistuivat eteiseen. Pikaisen pukeutumisen jälkeen ovi paukahti sotilaallisesti ja he olivat poissa.


Tämä tarina on kirjoitettu vieraskirjassani olleen viestin pohjalta, tosin hieman soveltaen, mutta ajatus tuli sieltä. Kiitos sen esittäjälle, sillä tätä nimien samankaltaisuutta en itse ollut huomannut.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi