Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

22.6.2007

Öljyt mäelle Jakomäessä


En tiedä, laukaisiko haistelemisesta puhuminen Tompassa jonkun refleksin, vai tekikö hän sitä useinkin, sillä mies otti päästään hikinauhan ja haisteli sitä vähän joka kantilta. Minulle tuli siinä vaiheessa todella selväksi, että nythän se vasta höhlä on muuttanut tähän naapurustoon. Pitäisiköhän tässä kohta alkaa hakeutua johonkin normaalimpaan asuinpaikkaan? Pidin Aimo Onnikkaa omituisena, mutta kyllä tämä taksisuhari taisi olla vielä piirun verran omituisempi.

- En minä sitä viivettä siitä haistanut, minun oli pakko sanoa lopulta.
- En minä sitä, kun ihan vaan tätä, Tomppa vastasi ja jatkoi haistelemistaan.
- Minä kyllä haistan tänne asti, että se on hikinen, hyi, yök! Närä ilmoitti nenäänsä pidellen.
- Hys, kohta se selviää, herra nuusku ilmoitti pikkusormeaan heristellen.
- Ei perkele, että vielä tuokin piti nähdä, Late alkoi hirnua sormenheilautuksen jälkeen.

Ei se selvinnytkään ihan vielä, sillä taksimies haisteli hikinauhansa vielä toiseen kertaan ympäri ja siihen meni jonkin verran aikaa. Tein siinä paikassa päätöksen, etten koskaan, siis en koskaan nouse mihinkään pilkkutaksiin, olin sitten miten juovuksissa tahansa.

- No nyt, nyt se selvis, se selvis, siitä tuli nyt selvä, se on nyt selvä juttu.
- Aha, mutta minulle se jäi kyllä vielä hieman epäselväksi, ilmoitin heti Tompan kommentin jälkeen.
- Ei vielä, siis missään tapauksessa ei vielä. Ehkä ylihuomenna, ehkä vasta siitä puolentoista tai kahden päivän päästä, mutta ei missään tapauksessa vielä tänään.
- No vittu, tuohan nyt oli ihan selvä juttu, eikö ollutkin? Late puri huultaan ja oli sen näköinen kuin olisi meinannut räjähtää nauruenergian ja mömmöjen yhteisvaikutuksesta.
- Sitä patenttiasiaako vielä selvittelet? koetin ohjailla tätä selviytymistarinaa järkevimmille uomille.
- Haa, herra 47 Jakomäestä, oletan? Tomppa tökkäsi tikkusormellaan rintaani.
- Hah, metsään meni että kajahti, kuittasin takaisin.
- En kyllä yleensä erehdy, näytät hyvinkin neljäkymmentäseitsemänvuotiaalta jakomäkeläiseltä pölyimurikauppiaalta.
- Kiitos vihjeestä. Mikäli menen joskus töihin, niin muutan välittömästi Jakomäkeen ja alan myymään pölyimureita. Aloitan taksikuskeista, kun teillä on noin tarkat hoksottimet.

Mitähän pahaa me olimme tällä kulmakunnalla oikein tehneet, että tuo höhlä päätti ostaa täältä asunnon ja muuttaa naapuriksemme? Eipä tuo olisi rahasta kiinni uuden asunnon ostaminen, mutta kun ei millään jaksaisi alkaa syytää vaivalla perimiä rahoja mihinkään turhuuteen.

- Öljynvaihto, tadaa, öljynvaihto, tadaa, öljynvaihto! taksihullu alkoi hihkua aivan yllättäen.
- Toiset ne saavat kiksejä huumeista, alkoholista, pimpistä ja jopa nopeista autoista, mutta tuollainen öljynvaihdosta kiksien saaminen on ainakin minulle uutta, kommentoin miehen hihkumista.
- Sitä ei tule nyt vielä, ei tule, ei vielä, mutta kohta, mutta ei tosiaankaan vielä.
- Luojan kiitos, mihin me olisimme joutuneetkaan, jos se olisi tullut tässä ja nyt, hähähääää, Late alkoi räkättää.
- Emme mihinkään, emme yhtään mihinkään, Tomppa meni ihan vakavaksi naamaltaan.
- Täh, miten niin? Late hölmistyi.
- Minä käyn vaihtamassa öljyni aina Jakomäessä. Voi taksikyltti, siellä minä ne pihalle ruiskautan ja uudet koneeseen roiskautan, hullu taksipelle vaahtosi pukutakin huutaessa vaimeasti armoa miehen päällä.
- Ei saatana, sillä on siellä joku hoito jota se käy ruiskuttelemassa pikku kynäruiskullaan, hähähää, Late oli kärppänä kommentoimassa.

Kesti muutaman sekunnin, ennen kuin Laten sanoma tavoitti Tompan sanomakeskuksen. Tämän jälkeen miehen suu aukesi, pää nyökähti alaspäin ja katse suuntautui miehen omiin haaroihin. Melkein samalla hetkellä vasen käsi livahti miehen omille kasseille ja se teki nopean tarkastuksen. Pää nousi ylös ja suu kävi noin puolen minuutin mutrussa.

- Uuuuh, minä pidän tuota äskeistä aika henkilökohtaisena kommenttina.
- No siksi se oli tarkoitettukin, Late paukautti takaisin.
- Mitäs jakomäkeläinen sanoo siihen öljyjen pruiskauttamiseen mäelle Jakomäessä? tikkusormi tökkäsi taas rintaani.
- Käy vaikka kakalla siellä, ei pahemmin haittaa kun ei ole sinne suuntaan mitään siteitä.
- Kohta, kohta, mutta ei missään tapauksessa vielä, mennään taas Jakomäkeen ja ruiskis, siellä ne öljyt taas on pitkin sen mäen parkkipaikkaa, Tomppa uhosi ja ruiskautti räkäklimpin maahan.
- Kerros nyt koko tarina. Voisitko aloittaa siitä hikinauhan haistelemisesta? pyysin miestä nätisti.

Taksikuski kääntyi vuorotellen muidenkin puoleen ja saatuaan vahvistuksen pyynnölleni, hän alkoi kertoa. Hikinauhan haisteleminen oli jäänyt tavaksi, mutta se oli tavallaan pelastanut Talbotin hengen monta kertaa. Aikoinaan hän oli ajellut Talbotillaan tyytyväisenä, kun sen matkamittari oli toiminut. Mittarista hän oli katsonut öljynvaihtoajankohdan. Yleensä hän oli aina myös haistellut päivittäin hikinauhaa. Sitten eräänä kiireisenä, mutta ei kuulemma kovin kauniina päivänä, oli matkamittari sanonut sopimuksen irti, eli jumittui tuohon 680tkm lukemaan.

Tomppa myönsi käyneensä ainakin kuudellatoista eri lääkärillä löytääkseen apua tuohon ongelmaan, mutta kukaan ei osannut auttaa. Eräs autokorjaamo olisi sen korjannut, mutta se olisi ottanut siitä rahaa. Lääkäreiden luo pääsi kuulemma ilmaiseksi. Sitten kerran, kuin salama kirkkaalta taivaalta oli ongelma ratkaistu ja hän itse sen ratkaisija. Työntäessään suruissaan hikinauhaa nenäänsä kiinni, oli siinä ollut tuttu haju, siis samanlainen ja yhtä voimakas aromi kuin aina ennenkin öljynvaihdon aikaan.

- Anteeksi keskeytykseni, mutta nollaatko jotenkin sen hikinauhan hajun, kuten vaikka pesemällä? tiedustelin uteliaana.
- Kyllä, mutta minä teen sen henkisellä tasolla.
- No, eipähän kulu pesuainetta, vastasin naurua pidätellen.

Kehotin miestä jatkamaan mielenkiintoista tarinaansa, jonka tämä tekikin. Havaittuaan tuon tutun hajun, hän oli mennyt ja vaihtanut Talbotin öljyt tutussa paikassa eräällä jakomäkeläisellä parkkipaikalla. Sen jälkeen homma oli toiminut ties kuinka pitkään todella hyvin. Nyt tämänkertainen hikinauhan haisteleminen kertoi öljynvaihdon olevan kohta käsillä, eli muutaman päivän sisällä pitäisi saada keikka Jakomäkeen. Lisäksi on kuulemma muulle Suomelle ja varsinkin Sipoolle ekologinen teko, kun käy vaihtamassa öljynsä Jakomäessä. Siellä on hänen mukaansa niin paljon kaikkea paskaa, että sinne ne jäteöljyt hukkuvat kuin naula rautakauppaan.

- Ei kait tuolla, tuolla kirnulla ole ajettu yli 680 tuhatta kilometriä? Närä vaikutti kovin huolestuneelta.
- Kyllä ja yli ja paljonkin, Tomppa vahvisti.
- Ei ole, minä en usko sitä.
- Pakko, kun minä kerran sanon vai eikö täällä uskota taksikuskin sanaan?
- No ei varmasti. Hullunako meitä pidät? Late repesi jälleen.
- Minä olen lukenut erään artikkelin, jossa sanottiin noiden Talbottien mittareiden latovan näyttöön jopa kaksisataatuhatta ylimääräistä kilometriä kauppareissun aikana, Närä selvitti.
- Täh, sinäkö olet lukenut jotain toista automerkkiä koskevan artikkelin? oli minun vuoroni hämmästyä.
- Kahdeksankymmentäluvulla. Minulla oli silloin yksi vanha mies naapurina, joka ajoi tuollaisella Talbotilla.
Sille tuli kerran kauppareissulla mittariin neljän kilometrin sijasta kaksisataatuhattaneljä kilometriä. Se naapuri kirjoitti sen artikkelin ja minä luin sen.
- Julkaistiinko se jossain lehdessä?
- Kyllä, meidän sen aikaisen asunto-osakeyhtiön sisäisessä tie & dote lehdessämme.
- Missä?
- Tie & dote lehdessämme. Joko meni vaipalla kaaliin? Närä puhisi joutuessaan toistamaan sanomansa.

Taksikuskia ei papparaisen kommentti näyttänyt ilahduttavan. Hän alkoi hymistä kuin joku syvempään tajuttomuuden tilaan pyrkivä uskonmies. Samalla hän napsutteli käteensä ilmestynyttä pientä raharenkiä kuin hypnoosissa. Minulla ei ollut aavistustakaan, mistä mies oli sen käteensä kaivanut. Mistään puvuntakin tai housujen taskusta se ei voinut olla peräisin.

- Pitää paikkansa, se, siis tuo juttu, Tomppa kiekaisi.
- Haa, sitähän minäkin, että paskoja ne tuollaisten autonromujen mittarit ovat kaikki. Toista se on meillä Toyolandiassa, missä autot on autoja ja vielä kestäviä, Närä nosteli nenäänsä tyytyväisenä.
- Minä kelasin hieman tietoja siitä kertomastasi Talbotista.
- Häh, mitä tietoja? Närä kummasteli.
- Niin, kyseessähän oli siis -79 vuosimallinen 1.3 GL ja väriltään myös sininen, tosin ei tuo saman sininen.
- Joo, oli se sininen.
- Siihen vaihdettiin myöhemmin, siis tuon mittarin sekoamisen jälkeen 1.5 petron kone, jolla tosin ajettiin vain bensiinillä, mutta lujaa, siis ajettiin sen jälkeen lujaa, mutta vain bensiinillä.
- Entä se mittarin sekoaminen? huutelin väliin.
- Aivan, se selittää vaivan, kun seuraavan selitykseni kaivan.
- Kaivetaan tuolle pöllölle hauta, Late hirnahti.

Tomppa ei noteerannut Laten kommenttia, vaan alkoi jälleen selittää. Hän tiesi kuulemma kaikkien Talbottien historian niiden synnystä romuttamolle asti, sikäli kun ne olivat romutettu. Kyseinen Närä kertoma yksilö oli tosiaan latonut kauppareissun aikana mittariin 200tkm ylimääräistä, mutta tapaukselle oli selvät syynsä. Ensimmäinen syy oli vastaan tullut aura-auto, joka oli vienyt siitä kyseisestä Horizontista toisen kyljen. Siinä olisi kuulemma monien autojen mittari levinnyt samaan paikkaan, mutta ei Talbotin. Auto korjattiin ja mittari jatkoi toimintaansa kuten ennenkin. Toinen syy oli poro, jonka yli autolla ajettiin kohtalaisen rivakasti. Kaikista peltivaurioista huolimatta mittari toimi vielä kuin taksamittari, yhtä luotettavasti ja täsmällisesti.

- No atomipommiko se lopulta rikkoi, höhöhöö, Late hörötteli.
- Mies, jolla on verkkarit ja Opel, ei vaikuta silmissäni kovin kehityskelpoiselta, taksihoopo vilkaisi Laten suuntaan.
- Nyt, nyt ahistaa, Late pyrskähti.
- Anteeksi, autosiko sinua ahdistaa? Tomppa tiedusteli partaansa nyppien.
- Ei, vaan tuo sinun puku ahistaa niin perkeleesti, höhöhöö.
- Jatka juttua, alkaa vaikuttaa mielenkiintoiselta, kehotin miestä.

Hujoppi muljautteli silmiään Laten suuntaan, mutta malttoi sitten jatkaa tätä huisin jännää kertomustaan. Siis se porokolari ei ollut vielä mitään, koska se oli tapahtunut suurella nopeudella. Kolmas ja nimenomaan se tärkein syy mittarin hetkelliseen lukemilla hullutteluun oli toinen porokolari. Tällä kertaa vauhtia oli ollut aika vähän ja poro oli kerinnyt potkaista ikkunan rikki ja sorkkia sorkalla Talbotin kovin kestävää mittaria. Tästä johtuen mittari kesti toiminnassa vain satatuhatta tuon kolarin jälkeen. Eräänä lauantaina se sitten sekosi hetkeksi ja sai nuo uudet lukemat tauluunsa. Mittarista poistettiin ne ylimääräiset sadattuhannet erään taitavan henkilön toimesta ja sen jälkeen Horizon jatkoi taivaltaan puolenmiljoonan kilometrin todellisella lukemallaan.

- Paskaa, ei mikään muu, kuin Toyota voi kestää noin paljon kilometrejä, Närä pihisi kuin teepannu.
- Varmaan kestää. Opeleillakin ajetaan helposti neljällä moottorilla ja kahdella kopalla noita kilometrejä, Late totesi.
- Älä, ovatko ne tosiaan niin kestäviä? hämmästelin.
- Kyllä.
- On se vaan sitten myös GM satsannut tuohon kehitystyöhön.
- On toki, molemmat eurot, höhöhöö, Late höhötteli päälle.

Minun oli aivan pakko kelailla myös ajatuksia taaksepäin, sillä en saanut heti päähäni paljon ajettua Talbottia. Olihan niitä aikoinaan liikenteessä jonkin verran, mutta ajettiinko niillä tosiaan noin huimia lukemia? Hieman kyllä epäilin moisten laitteiden kestävyyttä pitemmässä juoksussa. Jotenkin minulle oli jäänyt mieleen noita laitteita vaivanneet vetonivel- ja muutkin etupään nivelongelmat. Muistelen nähneeni niitä aikoinaan useampia etupyörä alle taittuneena tienvarressa.

- Minulla on idea ja haluan teidän tukevan sitä varauksetta, Taksi-tomppeli ilmoitti silmät suurina.
- Ei kannattaisi ehdotella tuntemattomille mitä tahansa. Ethän edes tunne meitä kunnolla, yritin jarrutella mokomaa idean tukemista.
- Sinut minä tiedän, olet sieltä Jakomäestä. Tuo on se Micralla rällääjä ja tuo kehityskelvoton käyttää samanmerkkistä hikinauhaa. Tiedän ja tunnen teidät kaikki kuin oman taksamittarini. Nyt minä puolestani vaadin teiltä tukea. Se ei ole todellakaan mitenkään liikaa vaadittu minun mielestäni.
- Entä jos me ei kysytä sun mielipidettä? Late kysäisi.
- Ei haittaa, emme me taksikuskit muutenkaan kuuntele asiakkaan toiveita, vaan ajamme ihan mitä reittiä haluamme ja mikä on meille tuottavin.
- Liittyykö se idea jotenkin taksimainokseen meidän Toyota-kerhon lehdessä? mikäli liittyy, niin voin kyllä myydä mainostilaa, Närä innostui.
- Ei liity, eli ei osunut ja uponnut tällä kertaa. Se liittyy taksikoppiin ja taksitolppaan.
- Älä nyt vaan sano, että haluat tänne oman taksikopin ja tolpan, puuskahdin.
- Kyllä, alustava työ on jo tehty. Olen vuokrannut tuon autoni oikealla puolella olevan ruudun myös. Tilasin siihen jo mittojen mukaan tehdyn taksitolppapaikkakopin. Se toimitetaan tänne ihan lähiaikoina. Samaan toimitukseen kuuluu myös taksitolppa ja puhelin. Olettehan vielä tukenani?

Katselin ajatuksissani sinistä autoa ja sen vieressä olevaa tyhjää ruutua. Kyllähän siihen jonkinmoinen koppi mahtuu, mutta miten lie lupien ja muiden laita? Jotenkin minusta tuntui vaan siltä, ettei niihin saanut alkaa laitella mitään koppeja, ellei kopissa ole pyörät alla.

- Hetkinen, pyörillä vai ilman? heitin utelun saman tien.
- Pyörillä. Se tulee muuten Talbotin alkuperäisillä peltivanteilla, uuuuuh, aaaah, niillä joissa on vielä rautaa ja paljon.
- Eihän täällä ole muuallakaan mitään taksikoppeja, pöllö, Late ärähti.
- Mutta minäpäs haluan sellainen, ja minä saan sellaisen.
- Voi raukkaa, etkö saanut lapsena omaa leikkimökkiä? utelin hujopilta.
- Mi-mi-minulle ei puhuta tuossa sävyssä eikä tuosta asiasta.
- Jäikö pikkuisen barbie naapurin leikkimökin oven väliin, kun noin alkoi nenu niiskuttaa? Late jatkoi piruilemista.
- Se, se oli ihan paska se niitten leikkimökki ja sitä paitsi niillä oli OVLOV.
- Joku venäläinen palvelija vai? kummastelin.
- Ruotsalainen auto, OVLOV.
- Ja nyt haluat sen oman kopin, vai?
- Niisk, niin ja minä tilasin sen jo. Minä laitan tuohon roskakatokseen adressin, niin voitte täyttää sen nimillänne. Kiitos kannatuksesta, minun pitää mennä lukemaan taksimaili.

Se siitä ja koko taksimiehestä, sillä Tomppa kääntyi kannoillaan ja harppoi tikkumaisilla koivillaan pois näkyvistä. Tuon jälkeen Late hyppäsi autoonsa ja lähti töihin kuntosalille. Närä ilmoitti menevänsä soittamaan Toyota-kerhon presidentille Talbottien kilometrilukemista. Minä astelin Rutinoffin luo ja käytin sitä vartin verran naapureiden iloksi. Sen jälkeen palasin takaisin sisälle ja kaadoin itselleni lasillisen rypäletislettä.


Tämän kaksiosaisen tarinan loppu. Talbot on mukana erään lukijan toivomuksesta. Hän toivoi, että sillä ajaisi vähän omituinen tyyppi.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi