Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

9.6.2007

Taksikuski Tomppa Pomo


Selvisin tämänkin vuoden hiihtolomasta ilman hiihtoladulle joutumista. Naapurin Einari kyllä yritti minua houkutella koiravetoiseen hiihtohommaan, mutta kieltäydyin terveyssyihin vedoten. Myös Einari lopetti sen koirahiihdon, kun oli mätkähtänyt Nalle-koiran vetämänä kolmannen kerran saman petäjän kylkeen.

Päätin tänään sunnuntain ja tavallisten köyhien työläisten vapaapäivän kunniaksi lähteä haistelemaan ilmaa parkkipaikalle. Olin ajanut Rutinoffilla viimeksi perjantaina, joten päätin käydä käyttämässä sitä hetken nollakelin suosiollisella avustuksella. En pidä ollenkaan siitä, että pakkanen panee vastaan kun yritän käynnistää autoani. Tämä uusi kone tosin pyörii paremmin kuin se alkuperäinen. Lieneekö saanut siellä Intiassa hiekkaa hionta-aineeksi sisälleen? Hyvä, että kerkesin autoni vierelle, kun korviini suorastaan porautui Närä mekastus.

- No niin, tuokin lumihiutale nojaa kylkeen, ketale!
- Huomenta Närä, huikkasin Corollan takana kykkivälle vanhukselle.
- Ei nyt ole huomen, olen jo kolmatta kertaa tänään täällä parkkipaikalla.
- Minulle on, kellohan on vasta kuusitoista ja kolmekymmentä, tarkistin aikarautani näyttämän.
- Ei sinulla sattuisi olemaan silkkistä lumiharjaa?
- Noup, mutta teräsharja saattaisi löytyä. Sillä kun aikasi rapsuttelet tuon Corollasi maalipintaa, niin sieltä alta saattaa paljastua joku auto.
- Ooppeli, sieltä paljastuu Ooppeli, kuului nyt tuttu karjahdus.
- Lepo-Late, sinuakin näkee joskus.

Tien toiselta puolen asteli kaapinkokoinen ystäväni Late, jolla oli vieläkin sama Opelin romu, johon kävimme hakemassa varaosan Heinolasta. Myös tällä kertaa hän oli pukeutunut verkkareihin ja urheilutossuihin. Menin oikein paiskaamaan tassua hänen kanssaan.

- Milloin autokaupoille? utelin häneltä.
- Kiirusta pukkaa, mutta kyllä kesän mittaan tuosta pitäisi eroon päästä. Katsastusmies sanoi viimeksi, että mikäli hankkiudun siitä eroon ennen ensi katsastusta, niin saan vielä leiman.
- Se on Mersun sukua, se on tehty Saksassa, paskoja kaikki tyyni, Närä kertoi kysymättömän mielipiteensä.
- Annas kun arvaan, tuo sinun Toyotan vuosimalli on kuusseiska! Late täräytti.
- Häää…äh?

Tuo taisi sattua ja pahasti, sillä vanhus jäi tosiaan haukkomaan happea älähtämisensä jälkeen. Tilannetta ei yhtään parantanut se, että Late käveli Corollan vierelle, katsoi sen renkaita ja korjasi vuosimalliarviotaan seiskaykköseksi. Oli kuulemma renkaiden perusteella jo aikaisen seiskytluvun peli.

- Minäpä en kerro teille salaisuutta, kun, kun tuolla tavalla ahdistelette autoani, Närä piipitti.
- Teidän merkkikerho on mennyt konkurssiin? ehdotin.
- Kia on suistanut Toyotan myyntitilaston kärjestä? Late arvuutteli.
- Minäpä en kerro, en, en ja vielä kerran en…

Närällä olisi varmaan ollut vielä jotain sanottavaa, mutta se peittyi karmeaan rallatukseen. Tietä pitkin meitä kohti ajoi sininen muinaismuisto, tarkemmin sanottuna Talbot Horizon merkkinen kuljetin. Samassa koin takauman, sillä mieleeni tuli nimismies Iso-Jöö ja hänen juoppokaverinsa T.O.Simulkku. Toope Oskari oli loppujen lopuksi osoittautunut ihan vilpittömäksi veikoksi. Tiirailin meidän ohi menevää autoa, mutta siellä ei istunut Toope, vaan pitkä ja laiha mies. Auto hävisi mutkan taakse, mutta jäin katselemaan vielä siihen suuntaan. Aimon onnikka ei ollut nyt pysäkillään, joten näkyvyyttä oli hieman pitemmälle. Pienen hetken päästä rallatus alkoi taas voimistua ja Horizon ilmestyi mutkan takaa.

- Tuo on varmaan niitä Tikkurilan teinejä, niitä joiden kanssa Närä käy aina polttamassa rengasta, totesin Latelle.
- Eiku, tuo on se mistä minun ei pitänyt kertoa, Närältä lipsahti.
- Ahaa, siis laitoit vaihtoilmoituksen autostasi Nettiautoon ja nyt sieltä tulee se autonvaihtaja, ehdotin.
- Empäs laittanut, Närä polki nahkasaapasta lumiseen pihaan.
- Kyllä minullakin hermo menisi, jos joutuisin vuodesta toiseen sahaamaan ympäriinsä jollain japsikinnerillä, Late lisäsi löylyä.
- Minä…en ole hermostunut, en! Närä hyppi tasajalkaa pussihousut lepattaen.

Tässä vaiheessa en voinut muuta kuin ihailla, miten joku voi olla päreensä polttaneen näköinen, mutta silti kuin se kuuluisa viilipytty. Minusta ei olisi tuollaiseen suoritukseen, sillä joko poltan päreeni tai en, ja sen päreiden polttamisen huomaa. Toisaalta, en ala päreiden palaessa hyppimään, vaan yleensä kanavoin energian johonkin jäynään vastapuolta kohtaan, sillä se tuo enemmän tyydytystä kuin kipeät jalkapohjat. Närän pomppiessa Talbotin kuski tälläsi ajopelinsä erääseen tien varressa olevaan tolppapaikkaan. Auto rallatti vielä hetken ja kohta sen sisuksista nousi pitkä mies, joka oli nähtävästi pukenut päälleen rippikoulussa käyttämänsä sinisen puvun. Vasta hänen seistessä siinä autonsa vierellä, tajuntaani tunkeutui yksi outo seikka.

- Mikä helvetin taksi tuo on? osoitin Talbotin katolla jousen varassa keikkuvaa TAKSI-kylttiä.
- Minäpä tiedän, se on Helsingin taksi, Närä röyhisteli rintaansa.
- No näenhän minä sen, mutta miksi hitossa sen numero on 101,1 eikä joku tasaluku?
- Ai jaa, sitä minä en tiedäkään.
- Et taida nähdä tuonne asti?
- Näempäs, hän alkoi taas juntata saapasta maahan.
- Ihan tosiko siellä lähiapteekissa on rauhoittavat loppu? murahdin stressipapalle.
- Hei siellä, mitkä lääkkeet on loppu? kuului samassa hullun ämmän kailotus.

Käänsin päätäni ja totta tosiaan, tämän asuinalueen ainoa virallinen hullu oli parvekkeella tarkkailemassa naapuruston tekemisiä. Hyvin oli rauhallista ollut sillä suunnalla, mutta kyllä se varmaan tästä kevätauringon lämmössä alkaa taas kiekua pihalla kuin pahinkin elämöitsijä.

- Närä ei saanut rauhoittavia apteekista, olivat kuulemma myyneet kaikki loput jollekin suurkuluttajalle, heitin piruuttani.
- HEI, ja tuota tietoa ei sitten levitellä eteenpäin tai poikaystäväni hakkaa kaikkien polvet paskaksi rengasraudalla! kuului parvekkeelta kipakka komento.
- Ei kerrota, mutta kerro Rambelle terveisiä.
- Enkä kerro, se on homojen hommaa, vittu! hullu ämmä kirota päryytteli ja paineli sisälle asuntoonsa parvekkeenoven lasi helisten.

Kääntäessäni pääni takaisin Talbotti-mieheen, totesin hänen löytäneen itselleen harrastuksen, nimittäin rengaspaineiden tarkastamisen. Ellen ihan väärin nähnyt, niin hän jopa kirjasi kaikki paineet vihkoon. Samalla hetkellä Närä alkoi selittää tohkeissaan. Taksi-Petteri oli kuulemma myynyt oman asuntonsa tuolle Talbot-tyypille. Petteri oli saanut tarpeekseen taksilla ajamisesta ja ostanut Närän tietojen mukaan parikymmentä asiakasta vetävän risteilyveneen ja lähtenyt välimerelle rahantekoon.

- Jaa, ilmankos sitä Petteriä ei ole paljon näkynyt sen jälkeen kun sen vaimo jätti, aloin miettiä menneitä.
- Niin, se ajoi ja ajoi saadakseen rahaa siihen veneeseen, Närä vahvisti.
- Okei, no menestystä sitten hänen bisneksilleen.
- Minäpä olen jutellut tuon miehen kanssa, se on minun frendi.
- Mikä sen nimi on? utelin.
- Niin, me ei kyllä sellaisista asioista puhuttu, papparainen mutisi.
- Missä tapasit ja mitä juttelit?
- Se kysyi sitä Petterin kämppää ja minä vastasin. Huomasin kyllä heti äänestä, että se ihaili minun Corollaa.
- Voi vittu, on ne lääkkeet tosiaan loppu, Late karjaisi.
- Hys, sihahdin ja viittoilin hullun ämmän parveketta kohti.
- Ai niin, sorry, Late irvisti.

Talbot-mies avasi vielä autonsa konepellin ja puuhasteli siellä tovin. En nähnyt mitä hän teki, mutta kävi nähtävästi läpi nesteet. Lopuksi hän lukitsi ovet ja kävi ne läpi vielä varmistaakseen lukossa olemisen. Tässä vaiheessa Närä alkoi heiluttaa käsiään päänsä yläpuolella ja nähtävästi viittoili jollain omituisella tavalla miestä tulemaan luoksemme. Hujoppi katseli meitä tovin, ennen kuin lähti astelemaan kohti.

- Hei, sinähän olet se Micra-äijä, jolta minä kysyin tietä tässä pari viikkoa takaperin. Miten menee? Talbot-mies totesi Närälle hymyssä suin.
- Kräääh, kröööh, minulla on kyllä Corolla, tuo tuossa, vauhtipappa osoitteli T Sport raaseriaan.
- Niinpä olikin, ne kun on nuo japanilaiset kaikki samannäköisiä.
- Anteeksi, emme olekaan tavanneet. Minun nimeni on Rutinoffin kuski, ojensin kättäni miestä kohti.
- Tomppa Pomo, taksikuski kolmannessa polvessa.
- Miten voi olla niin monta? Närä katseli silmät suurina hujopin polvia.
- Kyllä, sillä ukkini oli Sipoon arvostetuin taksimies.
- Lepo-Late, ihan vain tavallinen kuntosaliyrittäjä ja Ooppelin uhri, Late ravisteli hujoppia kuin heinää.

Minulla kävi pienen hetken mielessä, että Late vielä rikkoo innostuksissaan tuon taksikuskin ja Helsinki joutuu pärjäämään jatkossa yhtä autoa pienemmällä kalustolla. Onneksi puntteja nostellut ja mömmöjä popsinut ystäväni tajusi kuitenkin sen verran, että vastapuoli oli myös ihminen ja lopetti vatkaamisen.

- Närä, Oskari, oli papparainen seuraavana käsi ojossa.
- No nyt minä muistan, se oli punainen se Micra, Tomppa hymyili.

Minua pelotti koko ajan, että Tomppa saa tuolla leveällä hymyllään päällään olevan puvun ratkeamaan. Puku suorastaan huusi armoa hänen päällään. Makkaroiden päällä olevat kuoret olivat miehen pukuun nähden kuin telttoja.

- Minäkin käytän tuollaista hikinauhaa treenatessa. Tuo on muuten ihan hyvä merkki, Late kiinnitti ensimmäisenä huomiota miehen otsassa olevaan nauhaan.
- Minä kyllä pidän tätä aina.
- Vaikkei ole urheilu kyseessä, niinkö? kummastelin ääneen.
- Kyllä, sillä koskaan ei tiedä milloin hiki tulee ja sumentaa näkökentän niin sumeaksi, että ajan asiakkaan ohitse kadulla ja näin ollen menetän osan ansioistani, Tomppa selitti.
- Tuota, olet kotoisin Sipoosta. Miten nyt tänne Helsinkiin? utelin lisää.
- Ostin Petterin kämpän. Sain halvalla kun Petteri kuuli, että Sipoosta liitetään pala Helsinkiin. Taksi-veli ei paska veli vaan hyvä veli.
- Ai jaa, kuten mustalaisilla, höhöhöö, Late nauraa höhötteli.
- Niin, meillä taksikuskeilla on sellainen veljesjärjestö.
- Joku klaaniko? utelin.
- Taksiliitto, hujoppi suki partaansa hymyillen.
- Entä tuo autosi, viittoilin Talbottia kohti.

Tässä vaiheessa taksihujopin silmät alkoivat muljahdella omituisesti. Hän näytti siltä, kuin olisi ollut pudottamassa silmiään siihen paikkaan. Hetken päästä hujoppi kaivoi piukkaakin piukemman pukunsa taskusta kaksi filtteriä ja tunki ne sieraimiinsa. En kerinnyt hämmästykseltäni edes kommentoida moista tekoa, kun hän imaisi ensin nenän kautta henkeä ja sen jälkeen puhalsi filtterit maahan.

- Aaaaaaarggggg, huh, huh, että teki gutaaaaaa! taksimies karjui päätään ravistellen.
- Näytti kyllä näin sivusta hieman vaaralliselta, kommentoin varovasti.
- Sitä se onkin, se oli tosi vaarallista. En ota mitään vastuuta mikäli kokeilette tuota kotona ja kuolette. Kuolleille ihmisille ei tartte muuten taksia soitella, ei edes meitä sipoolaisia, ettäs tiedätte!
- Tiedetään, tiedetään, Late alkoi hirnua.
- Näyttää ihan röökin filtteriltä, Närä kumartui tutkimaan toista maassa olevaa filtteriä.
- Hei, kukaan ei koske niihin, eihän? Tomppa kiekaisi.
- Hyi, yök, en kait minä koske, räkäpaskaa täynnä, yök! Närä alkoi yökkiä mielenosoituksellisesti.
- Mitä tuo oli? käänsin katseeni Talbot-miestä kohti.
- Savuton rööki, aaaarrrrgh!
- En minä savua nähnytkään, mutta mitä tuollaisten filttereiden nenässä pitäminen auttaa?
- Hys, tätä ei sitten levitellä, eihän? Tomppa kumartui lähemmäksi.
- Ei tietenkään, vannoin.

Tämän jälkeen Tomppa kertoi kuinka taksiveljet polttavat kuin korsteenit silloin kun autoissa ei ole matkustajia. He säilövät kaikki filtterit Tomppaa ja paria muuta pilkkutaksia varten. Nämä pilkkutaksikuljettajat käyttävät sitten käytetyt filtterit neniensä kautta saadakseen tajuttoman fiiliksen ja uutta puhtia kaikista vittumaisimpien vuorojen ajamiseen.

- Tuota, liittyvätkö nuo pilkkutaksit jotenkin leppäkerttuihin? minun oli aivan pakko keskeyttää Tompan luento.
- Anteeksi, oletko kotoisin Jakomäestä? suhari sihtasi minua läpitunkevalla katseellaan.
- En, olen maalta.
- Siis Jakomäestä maalta?
- Ei, kun ihan helvetin syvältä Suomen luonnosta.
- Hmmm, siis sieltä Jakomäen ostarin takaa vai?
- Kuules nyt jakomielitautinen sipoolaissuhari, en ole läheltäkään Jakomäkeä.
- Minä en kyllä yleensä erehdy, mutta olkoot sitten tämän kerran, Tomppa mumisi.
- Ne pilkkutaksit, mihin ne liittyvät? toistin kysymykseni hieman toisessa muodossa.
- Ne liittyvät autoihin, taksiasemiin, asiakkaisiin, hyvää palveluun ja varmaan perillepääsyyn, taksihemmo selitti ylpeänä.
- No minkä helvetin takia niissä on se pilkku? Närä korotti ääntään vieressä.
- Me olemme kokelastakseja, tuliko selväksi, häh?

Samaan hengenvetoon Tomppa selitti miten tärkeää on pitää suomalainen taksi maailman parhaimpana. Heillä on kuulemma käytössä uusi laatujärjestelmä uusien taksien suhteen. Ensin saa kuulemma vain pilkkustatuksen, josta voi anoa tietyn ajan kuluessa täyttä numeroa.

- Mielenkiintoista, en ole koskaan nähnyt toista leppäkerttua, Late raapi päätään.
- En minäkään, paitsi kesällä tuossa kivellä, Närä viittoili parkkipaikan vieressä olevaa isoa kiveä.
- Ei ole minun vikani, että olette sokeita kuin jakomäkeläiset, Tomppa tiuskaisi.
- No kuinka pitkään olet ajanut tuota pilkkutaksiasi? yritin viedä keskustelua eteenpäin.
- Tasan kuusisataakahdeksankymmentätuhattakilometriä.
- Paljonko tuolla Talbotin raadolla on ajettu? Närä jatkoi.
- Tasan kuusisataakahdeksankymmentätuhattakilometriä.
- Että ihan uudesta asti taksissa, mielenkiintoista, totesin puolestani.
- Ei se ole mitenkään mielenkiintoista, se vaan osoittaa miten suomalainen autonrakentaminen on maailman parasta mitä maailmalla on koskaan tarjottu meille taksikuskeille.
- Kas kun ei ole toista taksi-Talbottia sattunut silmiin.
- Eikä yhtään toista taksia, jossa olisi taksikyltti tuolla tavalla jousien varassa katolla, Late viittoili autoa kohti.
- Se on minun keksintöni, tosin patentti on vasta vireillä, Tomppa ryki.
- Minä vähän epäilen, että sitä saa odotella, totesin tuohon.
- Älä, tunnetko sieltä patenttivirastosta jonkun?
- En, olin vain haistavinani sellaisen viiveen, nuuhkin ylös taivasta kohti naurua pidätellen.


Jatkuu...

Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi