Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

25.5.2007

Rutinoffin uusi maahantuoja


Elimme vuotta 2007, tarkemmin sanottuna kyseisen vuoden etelän hiihtolomaviikkoa. Volvo-mies oli pakannut eilen sunnuntaina perheensä autoon ja kertonut lähtevänsä Åreen laskettelemaan. Toivottelin hänen liukkaita ylämäkiä ja havuja alamäkiin. Olin suunnattoman yllättynyt siitä, että Börje otti nyt vaimonsa ja tyttärensä autoon, sillä yleensä hän ajaa Volvolla yksin ja muu perhe tulee bussilla perille. Olikohan mies saanut piparia himassa, kun niin herkistyi muuta perhettä kuskailemaan autollaan?

No, he olivat jo lähteneet reissuun ja minä olin yksin kotosalla, tai oikeastaan en tällä kertaa ihan yksin. Aamulla postiluukusta oli kolahtanut uusi Sumuvalo-lehti, ja siinä oli laajamittainen Lapissa tehty testi. Testissä oli tällä kertaa autojen alkuperäiset kumimatot. Olin todella otettu tällaisesta testistä, se lämmitti mieltäni enemmän kuin keittämäni pannullinen kahvia. Herkistyin tuosta testistä niin paljon, että keitin poikkeuksellisesti täyden pannullisen kahvia.

- Että ne vielä tällä tavalla minua muistivat, niiskutin liikuttuneena Sumuvalo-lehden kantta katsellessa.

Kannessa oli kuvattuna vain pelkkiä mustia kumimattoja. Eihän siinä toki Rutinoffin kumimattoja ollut, mutta se ei ollut minulle mikään yllätys. Rutinoffista puheen ollen, minä hämmennyin pari viikkoa takaperin, sillä sain autoani koskevaa postia joltain tuntemattomalta firmalta. He puhuttelivat kirjeessä minua oikein nimeltä. Yksi kirje olisi ollut aivan normaalia, mutta sain siltä samaiselta firmalta viisikymmentä täysin samansisältöistä kirjettä kahden päivän aikana. Olin jo melkein soittamassa tuohon firmaan, mutta sitten kirjeiden tulo kolmantena päivänä yllättäen loppui. Oikeastaan olin jo unohtanut koko asian, kunnes se uutta Sumuvaloa katsellessa jälleen putkahti mieleeni. Olin juuri saanut Sumuvalo-lehden kannen auki, kun ovikello kilahti pahaenteisesti.

- Ei voi olla totta, ärähdin pettyneenä keskeytetystä nautinnosta.

Tallustelin eteiseen makkarin kautta, sillä minulla ei ollut vielä farkkuja jalassa. Vasta saatuani ne ja sukat jalkaa, menin ovella ja avasin sen.

- Vätys, Reiska totesi rapussa.
- No hitto, eipä ole nähty sitten viime kerran.
- Ihan vain kahville ja uutta Sumuvaloa lukemaan tulin. Turha yrittääkään luikerrella meikäläisen ammattimiehen suosioon, hän totesi.
- Tänään se tuli, mutisin Reiskan painellessa haalarin lahkeet lepattaen kohti keittiötäni.

En jaksanut alkaa motkottaa hänen jaloissaan olevista kumisaappaista, sillä ne eivät jaloista lähteneet kovin herkästi. Seurasin oven sulkemisen jälkeen häntä. Reiska kävi astiakaapista mukin ja kaatoi sen piripintaan sumppia. Tämän jälkeen hän otti lehteni ja alkoi tutkia sitä hymähdellen.

- Pirrr, pirrr, alkoi kännyni mesota samassa.
- Rutinoffin kuski, vastasin siihen saatuani sen käteeni.
- Prötkö, päivää, kuului luurista kohinan säestämänä.
- Pöt, pöt, pöt, kuka siellä pörisee? huhuilin takaisin.
- Prötkö täällä, ääni toisti.
- Ihan tolkuttomassa kännissä jo näin aamusta, häpeäisitte, kerroin mielipiteeni luuriin.

Olin vähän hämmästynyt, että miksi joku känninen pötkö soittelee minulle maanantaiaamuna? Oli nimittäin todella harvinaista, että minulle soitti joku muu kuin tuttu henkilö. Yritin kuunnella, että olisiko äänessä jotain Närään viittaavaa, mutta en havainnut sellaista äänensävyä. Toisena henkilönä tuli mieleen Werneri Warre, mutta ei siinä ollut hänenkään äänensävyä.

- Oli-olihan siellä itse Rutinoffin kuski? ääni puhelimessa jatkoi.
- Kyllä minä olen itse kuski. Voinko olla avuksi jotenkin?
- Minä sitä teidän autoa…
- No et taatusti osta tai vie minnekään minun rakasta Rutinoffiani, lurjus! nousin samassa puolustuskannalle.
- Ei, en minä sellaista. Minä olen uusi maahantuoja.
- Anteeksi, voisitteko toistaa uudelleen, kunhan pääsen istumaan?
- Toki.

Kävelin ensin eteiseen ja takaisin, jotta pahin säikähdys meni ohitse ja pystyin istuutumaan otsa rypyssä lehteä lukevaa Reiskaa vastapäätä. Otin vielä kaksi kulausta kahvista, ennen kuin ilmoitin olevani valmis kuulemaan uudelleen äskeisen kommentin.

- Niin, minä olen todellakin teidän auton uusi maahantuoja, joskaan en ole onnellinen sellainen - enää.
- Miten niin? voisitteko tarkentaa, että miksi ette ole enää?
- Minua kustiin silmään ja nilkoille samalla kertaa.
- Hetkinen, kerrotteko vielä nimenne, se meni jotenkin ohitse.
- Anteeksi, nimeni on insinööri Nalle Prötkö ja edustan URHE-AUTOT OY nimistä urheilu-, ja maastoautoja maahantuovaa autoliikettä. Taloutemme on, siis korjaan, oli hyvin vakaalla pohjalla ennen tätä kauhean Rutinoffin edustussopimuksen allekirjoittamista.

Tässä vaiheessa minulla alkoi raksuttaa uudelleen. Olin tosiaan saanut kahtena peräkkäisenä päivänä pari viikkoa takaperin julmetun määrän nimelleni osoitettuja kirjeitä. Niiden sisältä oli ollut täysin samanlainen. Niissä oli kerrottu sama asia, minkä tuo Prötkö nyt kertoi, eli Rutinoffin maahantuoja oli vaihtunut. Olihan minä niistä ilahtunut, tosin en ihan viisikymmenkertaisesti, mutta jonkin verran kuitenkin. Edellinen maahantuoja oli ollut aika hapatus, ja lisäksi se pelle oli yrittänyt vaihtaa Rutinoffini Mersuun.

Sitä minä vaan en oikein ymmärtänyt, että millä hiton konstilla tuo uusi maahantuoja oli saatu ottamaan vastaan automerkin maahantuonti, kun sitä kyseistä merkkiä on Suomessa tasan yksi kappale. Jossain mailla saattaa olla toinenkin, mutta kukaan ei ole vahvistanut tuota tietoa. Sellainen tieto oli kantautunut korviini Villen pajalta, Villen tiedustellessa osia autooni.

- Oletteko te humalassa? minun oli pakko tiedustella.
- Minä, minä olen kyllä pieruissa, mikäli sitä tarkoitatte.
- Hyvä, sillä sitten seuraava tieto ei satuta niin paljoa.
- Mikä tieto?
- Se, että en aio luopua rakkaasta Rutinoffista, vaikka tarjoaisit vaihdossa uutta Mersua.
- Niin minä, minä kyllä meinasin ehdottaa tuo-tuollaista vähän käytettyä Saksasta tuotua Hummeria.
- Hummeria! parahdin.
- Nam, soittaako joku jostain ravintolasta? Reiska nosti päätään.
- Ei, vaan yksi pöllö autokauppias meinaa, että vaihdan Rutinoffini Hummeri merkkiseen maasturiin.
- Jaa, älä vaihda. Odotat rauhassa, niin kyllä se kohtaa tarjoaa sinulle Mazdaa. Näppäät sitten kiinni, mikäli se on kasikytlukulainen kolmekaksikolmonen. Siinä on poijjaat ikiliikkuja ja varma peli.

Reiska mainosti kovana Mazda-miehenä totta kai omaa merkkiään, mikä ei ollut minulle mitään uutta. Onnekseni hänen kiinnostus uutta autolehteäni kohtaan oli isompi, kuin markkinapuheiden pitäminen, joten hän jätti minut rauhaan saman tien.

- Se on aika kallis, luurista kuului.
- On, eikä sen hintaa voi rahalla edes mitata.
- Kyyllä minä sen olen ihan rahalla ostanut, Prötkö änkytti takaisin.
- Et ole, kun minä en ole sitä vielä myynyt.
- Hummeria tarkoitin.
- Ja minä Rutinoffia. Uskotko kertasanomisella, kun kerron, etten vaihda sitä mihinkään, enkä aio luopua siitä koskaan. Siihen on uusittu juuri tekniikka ja pärjään sillä loistavasti eläkeikään asti. Käyn eläkepäivien iloiksi hakemassa vielä Bulgariasta uuden Rutinoffin, niin saa sinun jälkikasvusikin huolehtia niistä maahantuojan velvollisuuksista.
- Minä, minä vähän arvelinkin jotain tällaista, Prötkö huokaili syvään.
- Miten menit kirjoittamaan sellaisen sopimuksen alle, josta ei ole kuin harmia? saitko edes mitään lahjuksia?
- Pa-paljonkin. Sain hirsimökin Kuusamosta ja saaren Saimaalta.
- Aika kovat on nykyjään lahjukset autokaupassa, totesin hämmästellen.
- Niin, se hirsimökki on rakennettu luvatta ja pitää purkaa. Tontille ei saa koskaan rakennuslupaa.
Se saari taasen on niin pieni, että meilläpäin sellaista käytetään nimeä kari.

Voi hitto, että meinasin revetä aivan totaalisesti. Se edellinen maahantuojahan oli kunnostautunut oikein urakalla. Nähtävästi äijä oli päässyt kännäämisen yli ja saanut jostain oikein kuningasidean, millä pääsisi irti tuosta raskaasta maahantuontisopimuksesta. Minulla oli sellainen muistikuva, että valmistaja vaati maahantuojalta vaikka mitä, jotta se välttää valtavat sakkomaksut.

- Niin, vaatiiko se tehdas vielä jotain ihmeellisiä juttuja maahantuojalta? utelin varovasti.
- Joo, ja nykyisin sieltä tulee miehet rakentamaan niitä tiloja. Ne vaativat majoitustilat, saunan, porealtaan, uima-altaan, ravintelin ja heidän makunsa mukaisen liiketilan. Onneksi liiketilassa tarvitsee olla tilat vain yhdelle autolle. Mitään esittelyautoa tehdas ei kuulemma toimita edes rahalla, vaan ainoastaan vanhoja esitteitä. Auto tehdään sitten vasta, kun joku sellaisen haluaa. Voi yhden kerran, mihin sitä ihminen nimensä alle lattoikaan.
- Hei, koska teillä on avajaiset?
- Työt ovat jo aloitettu ja avajaiset ovat tässä kevään korvalla. Tehtaan mukaan en saa edes ilmoittaa niistä, ennen kuin pari päivää aikaisemmin. Mielellään sekin ilmoitus olisi kuulemma tehtävä vasta samana päivänä, mutta armahtivat minua sen verran.
- Vau, onko isotkin bileet?
- Krööh, nähtävästi vain me kaksi.
- Hitto, varaa reilusti konjakkia. Minä voisin kyllä tuoda muutamia ystäviä, mikäli sinä olet jo menettänyt omasi?
- Kysyn tuosta vielä tehtaalta, ettei tule taas jotain perkeleen sakkomaksuja.

Tämän jälkeen Prötkö kertoili vielä millä tavalla hän oli mennyt retkuun. Edellinen maahantuoja oli syöttänyt ja juottanut häntä kuukausitolkulla. Oli käyty siellä saarellakin, tosin sen hänen saamansa karin takana olevalla isolla valtion omistamalla saarella. Mökillä oli myös käyty, mutta niin pimeällä, ettei eteensä nähnyt. Lisäksi se ketku oli esitellyt valtaisaa mappiarmeijaa, jossa oli kuulemma kaikki Rutinoffin omistajat. Olihan niissä ollutkin, nimittäin minä monistettuna jokaiseen mappiin noin tuhat kertaa.

- Miksi minä sain niin monta kirjettä? keskeytin hänet.
- Minä annoin asiakasrekisterin sen kummempia tutkimatta eräälle postitusfirmalle, jotta he lähettävät siinä oleville asiakkaille meidän tervetulo-kirjeen. Jossain vaiheessa joku huomasi, että kaikki posti menee yhdelle ja samalle henkilölle.
- Niin minäkin huomasin.
- Että sekin maksoi niin jumalattomasti, kaiken muun lisäksi.
- Saanko minä jotain ilmaista öljynvaihtoa tai mainospusakkaa?
- ET!
- Aha, no siinä tapauksessa minä valitan tehtaalle, kivahdin takaisin.
- Okei, saat öljynvaihdon ja mainospusakan.
- Hienoa, sen pusakan voitte laittaa postiin, kokoni on L, mikäli se ei ole jotain hervottoman suurta kokoa.
- Yksi ällä, kiitos. Öljynvaihdon voitte käydä lunastamassa, kunhan saamme liikkeen auki, Prötkö huokaili.

Olisin halunnut vielä kovasti kertoa Prötkölle autoni ja merkin hyviä puolia, mutta hän oli niistä omien sanojen mukaan yhtä kiinnostunut kuin naapurissaan asuvan vanhan piian kusenpolttamista. Mielestäni tuo oli jo aika rivoa, että verrata minua autoa jonkun lyylin kalsareihin, hyi hitto. En kuitenkaan alkanut ripittää miestä siitä kommentista, sillä halusin sen lahjustakin ja öljynvaihdon.

- Mitä, mitä, mitä? Reiska alkoi kummastella minun lopetettua puhelun.
- Rutinoffin uusi maahantuoja…
- En minä sitä, vaan tätä lehteä. Katso nyt, eihän tässä ole järjen sanaa koko aviisissa, voi yhden kerran minkälaista väkertämistä ne siellä toimituksessa oikein harrastavat.
- Hyvinhän tuo kelpasi, kun olit nenä lehdessä koko puheluni ajan.
- Pakkohan se oli katsoa, ovatko ne kädettömät autoista mitään tietämättömät edes arvanneet mitään oikein.
- Eivät vissiin?
- Nyt, nyt oot kyllä järjen tiellä. Minä voisin viedä tämän autoilun ammattilaisia syvästi rienaavan aviisin mukanani ja hävittää sen asianmukaisesti, Reiska ehdotteli ja alkoi tunkea lehteäni haalareihinsa.
- Stop tykkänään! Siinä on nyt pakko olla jotain todella hämärää.
- Mitä hämärää? Kädettömien venkuloiden arvauksia täynnä koko lehti, pthyi!

Jouduin oikein kiskomaan, jotta sain oman lehteni takaisin itselle. Eihän se nyt vaan niin käynyt, että minun ilmaiseksi saamani Sumuvalo-lehti vaihtaa omistajaa ennen kuin saan sen edes luettua. Siinähän menee ilmainen lahjus ihan hukkaan ja jopa päätoimittaja Kaaleppi Kardaani saattaa pahoittaa mielensä. Tietysti vain siinä tapauksessa, että hän saisi tietää minun menettäneen lehteni.

- Jotain tässä on, mumisin lehteä selaillen.
- Hyvä pääkirjoitus, siis melkein asiaa. Sitä minä vaan, että kehystää se, Reiska selitteli.

Selasin lehden läpi, mutta en keksinyt siitä mitään Reiskaa kovin kiinnostavaa tai järkyttävää. Ystäväni ilme oli kuitenkin ollut yhdessä kohtaa aika outo, joten aloin selata lehteä uudelleen, mutta tällä kertaa hieman hitaammin ja Reiskan ilmeitä tarkemmin seuraten.

- Bingo! karjaisin kumimattotestin lopussa.
- Hys, ei niin kovalla äänellä, Reiska katseli ympärilleen kuin pupu pusikosta jäniskoiran nostaessa koipea saman ryteikön reunassa.
- Täällähän on mustana hevosena, vai pitäisikö sanoa tosimustana mattona mukaan Bliteman kumimatto, hämmästelin testiä.
- Näitkö, näitkö mitä ne sano siitä.
- Onhan tässä sanottu vaikka mitä. Hinta on halpa, laatu taivaissa ja kulutuskestävyys ratakiskon luokkaa, luin arvostelua.
- Lue, lue vielä mitä ne sanoo liukuvuudesta lattialla.
- Pysyy kuin naulapyssyllä ammuttuna kiinni mihin sen kädestään laskee, luin tarkan lainauksen.
- Että se tuollainen teksti lämmittää tällaista ammattimiestä huomattavasti enemmän kuin tämä väljähtänyt sumpinliru, pthyi mitä moskaa!
- Taitaa pukata Vantaan keikkaa vai?
- Kröhöm, miten sattuikaan asiaa sinne aivan viereen, siihen huonekaluliikkeeseen. Voisihan sitä samalla käydä hakemassa kumimaton tai pari. Sitä ei voi olla koskaan varma, jos ne vaikka loppuvat huomiseen mennessä.
- Niin, ammattimiehen on tehtävä mitä ammattimiehen on tehtävä, totesin hammasta purren.
- Katoppas kädetöntä, on sillä perskutarallaa jotain järjen hiventä yläpäässä, Reiska hymyili ja tempaisi loput kahvit naamariinsa.

Samassa hän oli jo eteisessä ja kohta ulko-ovi paukahti. En kerinnyt edes hyvästellä häntä, mutta lieneekö tuo ollut kummallekaan kovin suuri vahinko.


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi