Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

13.4.2007

Superbonuspäivä


Kävelin ympäri autoliikkeen vaihtoautotiloja, mutta Närää en vaan nähnyt. Taisin tehdä jo kolmatta kierrosta mokomassa automeressä, kun vastaani käveli vanha pariskunta Toyotan kansio kädessään. Käännytystyö oli näemmä hyvässä vauhdissa.

- Tuliko hyvät kaupat? utelin vanhuksilta.
- Et ole vissiin kaupan omaa väkeä? pappa tiiraili minua pullopohjiensa takaa.
- Noup, olen vaan erään tutun pakottamana täällä.
- Almeraa tultiin ostamaan ja nyt lähdetään Avensiksella, että pistää vihaksi, pappa murisi.
- Kuinka nyt sillä tavalla, onhan niissä sama ensimmäinen kirjain?
- Kuulehan poika, sitä kun on mies ajanut ikänsä Datsunilla, niin kyllä se merkin vaihtaminen autossa on samaa, kuin joisin Kossun sijasta vissyvettä.
- Totta, mutta entä jos Avensis osoittautuukin isoksi Kossuksi sen perinteisen pienen sijasta?
- Niin, no siinä tapauksessa olen hukannut elämäni Datsuneiden ratissa, papparainen alkoi miettiä.

Vanhukset jatkoivat matkaa ulos, sillä myyjä oli luvannut ajaa heidän auton pihalle. Minä puolestani jatkoin Närän etsimistä. Tutkailin myyjien koppeja ja kurkin korkeimpien autojenkin alle, mutta miestä ei vaan näkynyt missään. Olin jo luopua toivosta, kun ystäväni ilmestyi eteeni kuin tyhjästä.

- Missä ihmeessä kuppasit? tiedustelin piileskelyn syytä.
- Kävin kättelemässä korjaamon puolella kaikki asentajat, jotta uusi autoni saa täällä parhaan mahdollisen huollon.
- Onko tuo ihan normaali tapa?

Näin jo mielessäni valtaisan asentajajoukon, joka vietti päivät pitkät huollon seinustalla, kätellen vain autojen ostajia puhtain haalarein. Kukahan niitä autoja täällä oikein korjaa?

- Vain me kerholaiset pääsemme korjaamon puolelle, se on etu.
- Henkilökohtaisesti en pidä sitä edes pikkiriikkisenä edun poikasena, kerroin oman mielipiteeni.
- Asennevammainen, Närä tuhahti.
- Kerhovammainen Toyota-pökkelö, heitin takaisin samalla mitalla.
- Hys, nyt se myyjä tulee takaisin. Saat muuten nähdä, niin saan ainakin viistoista tonnia vanhasta Corollasta.
- Hyvä jos saat edes puolet. Ottavatko ne tänne edes 99-mallista ongelmajätettä?
- Kuuntele ja ota oppia vanhasta, kun tinkasen välirahan minimiin, Närä röyhisteli rintaansa.

Myyjä käveli naamaansa mutristellen meitä kohti. Näytti aivan siltä, kun hänellä olisi ollut jotain todella pahaa kerrottavaa tai eilinen sapuska ei pysynyt vieläkään sisällä. Närä puolestaan oli kuin herra aurinkoinen.

- Niin tuota, myyjä aloitti varovasti.
- Eikö ollutkin komea peli ja nätissä kunnossa, olihan? Närä alkoi selittää.
- Kun se on sedan, myyjä ryki.
- Totta kait se on sedan, todellinen sedaneiden sedan, ystäväni innostui.
- Se on vähän epäkaupallinen tänä päivänä. Olisi ollut farkku, niin voisin maksaa siitä paljon enemmän.
- Paljonko siitä saa?
- Kun otetaan huomioon kilometrit, niin kasi on maksimi, minkä siitä voin maksaa, myyjä kähisi vaivautuneena.
- Oletko tollo? Närä rääkäisi.
- Minä tuota, en kyllä pysty parempaan.
- Hmph, minä teen valituksen meidän kerhoon, jotta pyyhkivät sinut suositeltujen myyjien listalta.
- Anteeksi, sanoitteko kerhon? myyjä meni aivan punaiseksi naamaltaan.
- Sanoin, enkä tarkoita lennokkikerhoa, Närä puhisi.
- Pieni hetki, myyjä ilmoitti ja pinkaisi juoksuun.

Myyjän kadottua näkyvistä, sain Närältä kuulla hänen olevan joku uusi täällä firmassa. Hänen nimensä oli kyllä kerhon listalla, sen ystäväni oli varmistanut ennen juttusille menoa. Kerho kun pitää visusti huolen siitä, että autot ostetaan vain suosituslistalle päässeiltä myyjiltä. Yritin udella miten listalle pääsee, jos vain niiltä saa ostaa. En saanut siihen ihmeellistä hyminää selvempää vastausta, joten tein päätöksen, että ne arpovat siellä kerholla listalle pääsevien myyjien nimet.

- Puuh, anteeksi tämä viipymiseni, myyjä tuli juosten takaisin.
- Olimme juuri lähdössä, Närä ärähti.
- Ei tarvitse, sillä minulla on uusi tarjous tuosta teidän helmestä, jonka kilometrit ovat juuri sopivasti ja miten myyvä korimalli tuo sedan onkaan tänä päivänä, kun kukaan ei niitä juuri uutena osta. Meiltä oikein jonotetaan juuri tuon vuosimallin sedaneita. Kuten herrat huomaavat, meillä ei ole ainoatakaan tuollaista koko liikkeessä.
- Minähän sanoin, Närä röyhisteli rintaansa.
- Maksan tuosta lähes korvaamattoman arvokkaasta helmestänne kahdeksantuhatta kaksisataa euroa. Eikö kuulostakin jo hyvältä?
- Kiinni veti! Närä tarjosi kättään automyyjälle.
- Menkää tuonne työpöytäni luo odottelemaan, minä käväisen hakemassa parit paperit, myyjä ilmoitti ja poistui jälleen paikalta.

Olin aivan varma, että tyyppi meni nurkan taakse tai vessaan nauramaan. Minä olin niin tyrmistynyt tuosta hyvityshinnan nousemisesta, etten meinannut saada sanaa suustani. Miten ne voivatkaan tehdä noin kovan korjauksen hyvityshintaan, kun itse olin odottanut maksimissaan vain tuollaista euron tai puolentoista luokkaa olevaa korotusta? Tällä menolla taitaa liikkeellä olla kohta edessä ikkunoiden umpeen naulaaminen ja toiminnan lopettaminen kannattamattomana.

- Huomasitko, miten vanha hoiti hommat kotiin? Närä jatkoi röyhistelyään istuessaan automyyjän pöydän ääressä.
- Puhuit muistaakseni viidestätoista tonnista, vai väistänkö muurin?
- Puhuin muuten välirahasta, etkös sen vertaa muista? Närä puhisi takaisin muka loukkaantuneena.
- Minä muistan toisin, vänkäsin vielä.
- Hmph, pennuilla nyt on pentujen muisti. Kunhan korvantauksesi kuivavat, niin muistikin alkaa pelata paremmin.
- Taisi tulla kalliimmaksi tämä kauppa kuin ajattelit? kokeilin vielä kepillä jäätä.
- Se voi vaan tuntua siltä sellaiselta, joka ei ymmärrä mitään autoista. Sitä paitsi minä saan tämän lisäksi vielä kerhoalennuksen.
- Jaa, sen kuuluisan prosentinko? hörähdin.
- Kyllä, ja se tekee koko kauppahinnasta 236 euroa puhdasta säästöä.
- Ajatella, päivittelin totaalista repeämistä pidätellen.
- Toiset ne on kauppamiehiä ja toiset ei, Närä hymyili.
- Koska minä en ole kauppamies, niin missä ne toiset ovat? pyörittelin päätäni ihmeissäni.

Närä oli sen näköinen, kuin olisi joutunut popsimaan koko hiekkalaatikkonsa hiekat samalla kertaa ja ilman lasillistakaan vettä. Olin aivan varma, ettei edes hän itse pitänyt itseään kauppamiehenä. Olimme varmaan vartin kaksistaan, ennen puuskuttavan myyjän palaamista.

- Naurattiko kovasti siellä nurkan takana? heitin myyjälle hänen kurvattuaan takaisin huoneeseensa.
- Anteeksi mitä? eh, eh, eh, myyjä yritti olla tekohauska mustilla hampaillaan.
- Et sitten pese ainakaan hampaita, totesin miehen leegoja katsellen.
- Tuota, anteeksi, minä söin juuri lakritsia, myyjä nikotteli naama punaisena.
- Mitä vittua? jätkä syö täällä lakritsia eikä tarjoa meille muille, suorastaan karjaisin ilmoille tuskani.
- Anteeksi, en täällä, vaan tuolla nurkan takana, myyjä viittoili vaivautuneena takavasemmalle.
- Ihan sama, syötkö sitä lakritsia nurkan takana vain tässä toimistossa, se on aivan yhtä perseestä konsanaan, kerroin oman kaunistelemattoman mielipiteeni.
- Niin, tämä on kyllä minun henkilökohtainen asia, myyjä ryki.
- Nauroitko sitä syödessä?
- Niin, eh, taisin naurahtaa.
- Ja meille tietty? katsoin miestä murhaavalla katseella.
- E-en minä teille. E-eilen tuli televisiosta sellainen kiva sarja, siis sellainen huumorijuttu.
- Uskotko sinä tuota? käännyin Närän puoleen.
- Joo, kyllä, sillä voi ne sarjat naurattaa useammankin päivän.

Annoin asian olla, sillä minua oikein kuvotti katsella tuota mustahampaista myyjää, joka yritti hinkata vaivihkaa lakritseja pois hampaistaan. Ajattelin ensin avittaa häntä ja käydä lähimmästä vessasta vessaharjan, mutta en jaksanut kuitenkaan nostaa persettäni penkistä. Eihän tässä oltu onneksi tekemässä autokauppoja minun laskuun.

- Niin, se on hyvä päivä tehdä paperit, myyjä ilmoitti papereita rapistellen.
- On, tämä on hyvä päivä, Närä nyökytteli päätään.
- Mitä hyvää tässä on? utelin väliin.
- Meillä on superbonuspäivä ja jokainen auton ostaja saa kaupan päälle vielä neljä litraa öljyä, kolme paria tennissukkia, joulukuusilipun tulevaksi jouluksi, alustan pesun ilmaiseksi, omalla nimellä varustetut Toyota-käyntikortit, kolme vapaavalintaista Toyota-postikorttia sekä helmenä pohjalla henkilökohtaisen suurarvontalipun.
- Ou jee, minä haluan sen arpalipun, saanhan minä, saanhan? Närä alkoi kiekua.
- Totta kai, nimi vaan alle tähän paperiin niin tuo kaikki on teidän, myyjä ojensi paperin pöydän yli.
- Mitä siinä arvonnassa voi voittaa? tiedustelin sivusta.
- Kokokromisen pakoputkenpään, joka asennetaan meidän toimesta paikoilleen, myyjä röyhisteli rintaansa.
- O-onko alkuperäinen? Närä oli ratketa liitoksistaan.
- Kyllä on, sillä me emme käytä mitään tarvikeosia.
- Minä, minä, minä tahdon voittaa sen, Närä änkytti kiihkoissaan.

Viimein ystäväni rauhoittui sen verran, että myyjä sai täyteltyä kaikki mahdolliset paperit. Siinä myytiin Närän vanha, ostettiin uusi ja tehtiin uudelle asiaan kuuluvat vakuutukset. Myyjä tiputti vielä välirahaa kolmisen euroa, sillä hän ei halunnut omien sanojensa mukaan mitään pihin miehen mainetta myyjänä. Laskin päässä nopeasti, että näin Närä sai yhden kiihdytyksen uudella T Sportilla ilmaiseksi.

- Joko me käytiin koeajolla? ihmettelin ääneen Närän piirrellessä nimiä vakuutuspapereihin.
- Ei.
- Miksi ei?
- Ei Toyotia tarvitse koeajaa, kun ne ostaa merkkiliikkeestä, Närä puhisi.
- Ajattele jos tuo lakupelle myy sinulle aivan ruokottomassa kunnossa olevan ritsan, kerroin oman kauhukuvani.
- Kröhöm, siis mikä? myyjä röhisi.
- Vilkaise vaikka peilistä noita hampaistasi, niin et ryi enää yhtään, kuittasin takaisin.
- Minä pyydän anteeksi, tämä ei tule toistumaan, myyjä huokaili.
- Hyvä, siis lupaat myydä jatkossa kaikkea muuta kuin Toyotia, heitin hänelle.
- Ei se, vaan se lakritsin syönti työaikana.

Seurasin vielä hetken aikaa myyjän ja Närän keskustelua uudesta käytetystä autosta. Viimein mittani oli täynnä ylistyssanoja, jotka sinkoilivat puolelta toiselle kuin superpallot. Kyllästyneenä moiseen nousin ylös ja ilmoitin meneväni viiltelemään autojen renkaita puukolla.

- Mi-mitä, sanoiko se puu-puukolla? myyjä kuului kiekuvan perääni, kun olin jo poistunut hänen konttuuristaan.
- Ei se ole puuta, vaan täyttä terästä, huusin takaisin autohallista.

Jatkoin matkaani, eikä kukaan rynnännyt perääni estämään aikeitani. Nähtävästi ystäväni sai myyjän uskomaan, etten todellisuudessa olisi viiltelemässä kenenkään auton renkaita. Saahan sitä ihminen jutella, mutta teot ovat taas erikseen. Tosin saihan sitä tehdäkin mitä haluaa, mikäli on pakka kunnossa tai vaihtoehtoisesti ei jää kiinni. Pakalla en tarkoita korttipakkaa, vaan sellaista, mikä aikaansaadaan isoilla seteleillä.

Koska vaihtoautohalli oli kävelty jo moneen kertaan läpi, päätin mennä pihalle haukkaamaan raitista Toyota-vapaata ilmaa. Olinkin jo tuntevani jonkinlaista pientä ahdistusta hengityksessä. Astelin ulos samaa reittiä mitä olimme tänne tulleetkin. Kokeilin mennessä uusien autojen myyjän reaktiota näyttämällä hänelle kieltä ohimarssin aikana. Joko nämä myyjät ovat luonnostaan vähän hitaita tai sitten kyseessä oli vain turtahermoinen yksilö, sillä tekoni ei aiheuttanut hänen jäyhään jököttämiseen mitään muutosta. Niinköhän noita myyjiä tökitään työhönottohaastattelussa neulalla perseelle, jotta nähdään millaisia he ovat todelliselta luonteeltaan?

- Voitko tulla auttamaan, aikaisemmin tapaamani pappa kysyi huomattuaan minut ulkona.
- Ajatko jotain erikoiskuljetusta? utelin Avensiksen katolla olevaa isoa kylttiä tiiraillen.
- Huumori loppuu NYT, sillä tämä ei naurata minua eikä mammaa, pappa ärähti.

Kiersin auton etupuolta kohti ja totta tosiaan, eihän se mikään erikoiskuljetuksen kyltti ollutkaan, vaan julmetun iso Avensis-mainos, jonka tuulikuorma on varmaan asuntovaunun luokkaa.

- Kyllä tämä tästä lähtee, ilmoitin tarttuessani kiinni kyltistä.
- Uiiiiiiiii, uiiiiiiii, uiiiiiiii, uiiiiiiii, alkoi samassa kuulua Avensiksesta.
- Oho, totesin suu auki.
- Mikä sille tuli? pappa hämmästeli.
- Liikkumatta kaikki! ykkönen juoksi kovaa vauhtia pamppua heilutellen autotalon nurkan takaa.
- Jätkä ei edes itse tottele omaa käskyä, niin miten luulet meidän muiden suhtautuvan siihen? karjuin mekkaloinnin yli.
- Saan kohta vahvistusta, joten kehottaisin teitä kaikkia tekemään, kuten sanon, ykkönen karjui.
- Ai siitä toisesta pölvästistäkö?

Samassa kakkonen pinkoi paikalle kuin heikkopäinen. Hän olisi juossut ykkösen ohi, mutta tämä tarttui kaveristaan kiinni ja pysäytti menon aika tyylikkäästi.

- Nyt tulee sapiskaa, kakkonen puuskutti vanhalle miehelle.
- Mitä minä olen tehnyt? vanhus vaikeroi.
- Minä se olin, tempaisin tuota kylttiä, paljastin paviaaniveljeksille tekoni.
- Hyi, niin ei saa tehdä, ykkönen heristi sormea.
- Ei saa, hyi, hyi, kakkonen yhtyi torumiseen.
- Ja nyt en saa sitten Toyota- karkkia, kun olen ollut tuhma, vai? utelin kaksikolta.
- Saako se, eihän? kakkonen kääntyi ykkösen puoleen.
- Ei saa, sillä meillä ei ole karkkeja.
- Mikä siihen tuli? papparainen katseli kaksikkoa.
- Tämä tässä on johto, tarkemmin sanottuna kylttihälyttimen johto. Se ilmoittaa, mikäli joku himoitsee kylttiä, ykkönen vastasi ja laittoi johdon kiinni kylttiin.

Mekkala vaimeni saman tien. Tässä vaiheessa minun oli helppo tehdä päätös olla koskematta mokomaan viritykseen toista kertaa. Ykkönen kertoi, että johto on kovin herkkä lähtemään irti, joten Avensiksella ei kannata ajaa yli kuuttakymmentä. Auto nimittäin sammuu kun häly alkaa huutaa, mikä on liikenteessä kuulemma kovin epämiellyttävä kokemus. Minun oli pakko poistua paikalta nurkan taakse nauramaan.


Jatkuu...

Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi