Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

30.3.2007

Muukalaisia autokaupassa


Onneksi Närä on myös nopea tuulettamaan, joten olimme pian takaisin liikenteessä. Auton kierrokset eivät laskeneet mihinkään, vaan koneesta otettiin jälleen kaikki mahdollinen irti. Kantatessamme Itäväylälle vievälle rampille, kaksi jalankulkijaa maastoutui nurmikolle. Taisimme olla melkoisen pelottava ilmestys moottorin kirnutessa täysillä kierroksilla. Närä ei noteerannut moista millään tapaa, vaan kepitti autonsa reippaaseen nopeuteen. Kesken kovimman kiihdytyksen hän survoi jarrupoljinta heikkopäisen lailla ja pysäytti autonsa linja-autopysäkille.

- Vittu, taasko me rukoillaan jotain? hullu ämmä ärähti takapenkiltä.
- Miksei, sehän oli niin herkkää, heitin takaisin.
- Käskikö joku apinoida mun juttuja, häh?
- Naperot hei, tämä on sen mopomyynnin pysäkki, Närä ilmoitti.
- Kuulehan nyt eläkeläishölmö, tämä ei ole nähnytkään mopomyynnin pysäkkiä, hullu ämmä suomensi.
- On tämä, ihan varmasti lähin pysäkki.
- Pysäkki ja pysäkki, eihän tämä ole mikään bussi, vaan joku vitun kuppanen Korolla.
- Hmph, minä voin käskeä sinua poistumaan autostani milloin tahansa, Närä tuhahti loukkaantuneena.
- Voi, voi, sittenpä minä kusen tähän penkillä. Mitäs siitä sanot pappa? kuului takapenkiltä vahingoniloisena.
- Sillä on nahkapökät, ei niistä mikään tule läpi muuten kuin lahkeista, kerroin Närälle.
- Hahaa, väärä arpa pöljä!
- Miten niin? kummastelin.
- Juggis ampui minua perseelle haulikolla ja siitä jäi kivat reiät. Mitäs siitä sanotte pälliäiset?

Hullu ämmä selitti voitonriemuisena, kuinka hän oli aina halunnut tietää miltä perseelle ammutusta karhusta tuntuu. Viimein hän oli saanut silloisen motoristipoikaystävänsä ampumaan itseään haulikolla perseelle. Haulit olivat kuulemma lävistäneet helposti nahkahousut, mutta yksikään ei päässyt läpi hänen kaksi vuotta jalassa olleista kalsareista. Nyt ne kalsarit olivat jo vaihdettu uusiin, sillä nykyinen poikaystävä Rambe tuo uusia harva se päivä.

- Oliko herroilla vielä jotain, vai annanko lirahtaa?
- Hmph, minä en anna tärvellä autoani, Närä hymisi ja nosti kytkintä.

Se mopomyynti oli jonkin matkaa linja-autopysäkiltä eteenpäin. Tarkalleen sen kohdalla hullu ämmä käski Närän pysäyttää auton. Hän jopa kiitti meitä kyydistä noustessaan ulos autosta. Samassa kun takaovi kolahti kiinni, Närä nosti kytkintä ja taas mentiin. Meille kummallekaan ei tullut pieneen mieleen vilkaista edes peilin kautta taaksepäin. Pitelin kauhuissani penkistä kiinni ja toivoin salaa loppumatkalle tietyötä ja kolmenkympin rauhoittavaa rajoitusta. Eihän sellaista tuuria sattunut kohdalle tällä kertaa, vaan täysi höyry jatkui aivan Toyota-liikkeen pihalle saakka. Närä survaisi autonsa yhteen vapaaseen väliin, sen kummempaa miettimättä kenen se paikka on.

- Kävelet sitten perässä, etkä koske mihinkään, Närä opasti minua noustuamme autosta.
- Hah, saahan sitä kuvitella.
- Sinun on toteltava minua, sillä tämä on meidän Mekka.
- Odotas, kumarran ensin syvään tuonne Cittarin suuntaan, ilmoitin papparaiselle ja käännyin ympäri.
- Hmph, tässä on nyt jotain hämärää, Närä hymisi.
- Ei ollenkaan, tykkään vaan kumarrella tuollaisille isoille hypermarketeille. Ne pitävät meidät hengissä.
- Kumartaa nyt maitopurkeille, kun elämässä on tärkeämpiäkin kohteita, Närä murisi.

Minun teki kovasti mieleni kertoa hänelle miksi olin kumartanut toisessa suunnassa olevalle marketille, mutta maltoin toistaiseksi mieleni. Väläytän se sitten jossain sopivassa tilanteessa. En voinut mitenkään pitää sitä omana vikanani, etteivät ystäväni hoksottimet vaikuttaneet olevan terävimmillään tällä hetkellä. Kumartelun jälkeen jatkoimme matkaa sisälle autoliikkeeseen. Kävelimme ensin uusien autojen myyntiin, jossa Närä meni erään myyjän juttusille. Jäin pari askelta taaemmaksi, sillä en halunnut poistua täältä uuden ikioman Toyotan kanssa.

- Tulitko jälleen vertailemaan sisustan värisävyjä? myyjä tiedusteli Närältä heidän käteltyä ensin.
- Tulin tuomaan surusanomaa.
- Päätit sittenkin odotella uutta Aurista, kuten viime kerralla oli puhetta.
- Ei, vaan haluan itselleni jonkun todella superin nyt ja heti, Närä polki nahkasaapastaan lattiaan kuin kiukustunut lapsi.
- Kuule, nyt tulit oikeana päivänä. Yläkerrassa on sinulle yksi helmi. Miten sen nyt sanoisi, oikea helmien helmi. Ei mikään aivan uusi, mutta taatusti parempi kuin muiden merkkien uudet sportit.
- Anna, anna mä arvaan, teillä on siellä T Sportti, onhan?
- Pitää paik…
- Tule mennään, Närä tempaisi minua kädestä kuin äiti karkkihyllyn eteen jumiutuneen kolmivuotiaan.

Myyjä ei näyttänyt ollenkaan hämmästyneeltä, vaan kaivoi puhelimen taskusta ja soitti jonnekin. Me singahdimme vaihtoautokerrokseen kuin kaksi pikajuoksijaa. Minun ei olisi kyllä tehnyt mieli juosta, mutta en voinut tällä kertaa muutakaan. Olimme tuollaisella vouhottamisella aika nopeasti vaihtoautopaljouden keskellä. Sain ravisteltua itseni irti ja ilmoitin meneväni tutkailemaan paikkoja ihan omin nokkineni. Totesin noin minuutissa, että täällä ei kannata notkua, mikäli ei ole ostamassa käytettyä Toyotaa. Olihan seassa vieraitakin merkkejä, mutta aika lailla vähän suhteutettuna autojen kokonaismäärään. Tästä oli helppo tehdä se päätelmä, että Närän uskonto on täällä Suomessa kova juttu.

Tallustelin ympäriinsä autoja katsellen, sillä totta kai minua autot kiinnostivat, oli kyseessä sitten merkki mikä tahansa. Lisäksi olin jopa ajanut Toyotilla, ettei se minulle mikään tuntematon merkki ollut. Haahuilin juuri eräällä seinustalla, kun katseeni sattui erääseen talvirengaspinoon. Siinä oli tekstin mukaan Corollan talvirenkaat asiakkaalle jälkitoimituksena. Mieleeni tuli vuosia takaperin täältä kotiin lähettämäni renkaat. En voinut vastustaa kiusausta, vaan repäisin asiakkaan nimi- ja osoitetiedot pois. Kirjoitin jäljelle jääneeseen osaan Wernerin nimen ja osoitteen. Lisäsin vielä, että toimitus vielä tänään. Toivottavasti Wernerin huumori riittää noiden kanssa, hihittelin poistuessani rikospaikalta. Olin juuri sivuuttamassa apparin puolelta jumalattoman kokoista jenkkimaasturia, kun sen sisältä kuiskattiin minulle:

- Pst, tule tänne turvaan.
- Anteeksi mitä? hämmennyin tuosta amerikkalaisvalmisteisesta turvapaikasta, jota en ollut edes anonut.
- Äkkiä, ennen kuin ne huomaavat, ääni jatkoi.

Avasin oven ja istuuduin haalaripukuisen miehen viereen apukuskin paikalle. Viereen istuminen oli tässä autossa kovin suhteellinen käsite, sillä istuimme toisistamme yllättävän kaukana.

- Sano Jaska vaan, haalaripukuinen ojensi kättään.
- Rutinoffin kuski, vastasin miehen esittelyyn.
- Täällä on turvallista, ne ei uskalla katsella näitä lähempää.
- Ketkä ne?
- No ne, joiden nimiä ei voi sanoa ääneen. Otatko makkaraa? Jaska ojensi lenkkimakkaraa minua kohti.
- Kiitos, pätkä voisi maistua, ilmoitin ja taitoin lenkistä palasen.
- Minä vietän aina kaikki tauot täällä.
- Minä huomaan, totesin vilkaistessani auton jalkatilassa olevia tyhjiä maitopurkkeja ja makkarapaketteja.
- Pakko, ei tätä vaan muuten kestä, Jaska huokaili ja vilkuili välillä hermostuneena jenkin taustapeilejä.
- Tuota, oletko töissä täällä vai jotain muuta? utelin varovasti.
- Töissä, sellainen alihankkija.
- Olenko oikeassa, jos arvaan, ettet ole Toyotan omistaja?
- Olet, ainakin toistaiseksi, Jaska huokaili.
- Miten niin toistaiseksi?
- Tiedätkö, ne harrastaa täällä sellaista aivopesua. Ne soittaa päivät pitkät musiikkia joissa on sanoma.
- Heh, vai sanomaa…

Hyvä, että sain sen sanottua, kun ilmoille tulvi musiikki. Se meni jotain siihen tyyliin, että: Osta Toyotaa, trallallaa, trallallaa, osta vaan, niin naapuria alkaa hatuttaa ja hänkin tulee ostaa omaa Toyotaa, trallallaa, trallallaa. Olin aivan äimistynyt moisesta markkinoinnista. Renkutus tuntui vaan jatkuvan ja jatkuvan, ihan loputtomiin. Vilkaisin kuljettajan paikalla istuvaa Jaskaa, joka oli tunkenut sormet korviinsa ja laittanut silmät kiinni. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen musiikki loppui ja tilalle tuli mainoksia vaihtoautoista.

- Mitä minä sanoin? Jaska irvisti.
- Millä ajat?
- Hys, ei ääneen. Sanotaan vain, että autolla, niin ei tule hankaluuksia.
- Minä voin kyllä sanoa rehellisesti, että ajan Rutinoffilla.
- Hullu, nyt mun pitää mennä ja etsiä toinen piilopaikka, Jaska ärähti ja loikkasi ulos jenkkimaasturista.
- Mitä nyt? huusin miehelle.
- Olet omillasi, sorryyy!

Astuin ulos autosta, sillä mitäpä minä siellä yksin istun kuluttamassa sen vaaleita nahkapenkkejä. Kiersin koko valtavan auton, mutta en nähnyt ketään missään. Pari asiakasta käveli autojen luona, mutta en minä mitään vaaraa nähnyt missään. Mikähän vitun menninkäinen se äskeinen tyyppi oli ollut? Toivottavasti ei ollut ainakaan tämän firman korjaamopuolen kavereita. Vaikka itse merkki ei kiinnostanut, niin soin kuitenkin merkin omistajille oikeuden kunnolliseen auton jälkihoitoon huoltojen ja korjausten kohdalla.

- Muukalaisia, muukalaisia, alkoi samassa kuulua helvetin kovalla äänellä.
- Missä, häh? kummastelin ääneen päätäni pyöritellen.

Samassa pala hyppäsi kurkkuun, sillä Jaska oli huutanut minun olevan nyt omillani. Olin seurannut Lost-sarjaa, joten tiesin, ettei muukalaisten kanssa ole leikkimistä. Tiedä mitä tämänkin rakennuksen alla on. Siirryin ihan varmuuden maksimoimiseksi erään farkku Corollan viereen, avasin sen oven ja istuin kuljettajan paikalle. Samassa auton kohdalle singahti kaksi isoa karpaasia, joilla oli pamput ja käsiraudat vyöllä. Toisella oli kädessään megafoni ja toisella sininen vilkku. Vilkku oli kiinni laatikossa, jossa oli nähtävästi akut. Kaksikko tuijotti minua hetken auton lasien läpi, mutta jatkoivat matkaa kohti sedan mallista Almeraa. Muistelin nähneeni sen luona iäkkään pariskunnan, joka oli jutellut automaattiauton ostamisesta.

- Tilanne ohi, muukalaiset kiinni! kajahti samalla megafonista.

Nostin katsettani ja tarkensin sen Almeran vierellä hyöriviin. Siinä oli se vanha pariskunta ja äsken tähän Corollaan pällistelleet paviaanit. Tässä vaiheessa minulla kävi mielessä, että olikohan joku risteyttänyt Big Brotherin, Lostin ja 24:n ja minä olisin joutunut siihen mukaan? Sitten mieleeni palautui hullun ämmän kuskaaminen mopomyynnin luo. Se auttoi, sillä ei mikään tai kukaan ota sitä mukaan mihinkään sarjaa tai edes normaaleihin painajaisuniin. Painauduin vähän alemmaksi ja höristelin korviani. Onneksi kuljettajanpuoleinen ikkuna oli auki, joten kuulin kaiken keskustelun aika vaivattomasti.

- Luulitteko, ettemme me huomaa? yrmy ykkönen tiedusteli vanhuksilta.
- No, me kyllä halusimme myyjän paikalle, papparainen vastasi ääni väristen.
- Myyjän, hah. Jatka sinä nyt nauramista, yrmy ykkönen sanoi kakkoselle, joka alkoi nauraa.
- Me, me aiomme ostaa tämän, pappa jatkoi.
- Meidän saamiemme tietojen mukaan te aioitte vaihtaa tämän, pitääkö tietomme paikkansa? ykkönen jatkoi.
- Pitää kyllä. Meillä on vanha Almera vaihdossa, pappa vahvisti tiedon.
- Nyt voit lakata nauramasta, ykkönen tönäisi kakkosta.
- Ketä lyödään, kakkonen havahtui.
- Ei ketään…vielä, ykkönen ilmoitti.
- Eikö tämä olekaan myytävänä? pappa osoitteli Almeraa.
- On se, mutta sen ostamiseen pitää olla hyvin pätevä syy. Tiedättekö, kuinka paljon täältä yritetään ostaa tekaistuin syin vieraita merkkejä, niin että vaihdossa tulee myös vieras merkki?
- Ei aavistustakaan, papparainen vastasi.
- Paljon, ykkönen vastasi.
- Niin onkin, paljon, kakkonen vahvisti.
- Vaihda se Almera ensin Corollaan ja sitten se Corolla tähän Almeraan, ykkönen ilmoitti papparaiselle.
- Anteeksi, mutta miksi?

Olin pudota tässä vaiheessa totaalisesti Corollan jalkatilaan. Täälläkö ei tosiaan voinut vaihtaa toisenmerkkistä autoa samaan vieraaseen merkkiin? Tosin, saadaanhan tuolla tavalla tilastoihin tapahtumia, aloin miettiä ketjun kulkua. Ykkösen mukaan vanha pariskunta muuttuu muukalaisista arvostetuiksi asiakkaista, mikäli he suostuvat kierrättämään autokaupan heidän ehdottamalla tavalla. Palkinnoksi siitä he saavat kahdenviikon etelänmatkan ja viisisataakuusikymmentäkolme litraa bensaa. Se Corolla pitää olla tosin heidän nimissään kaksi päivää ja heidän on ajettava sillä sinä aikana. Ostettava Almera varataan toki pariskunnalle, että he saavat sen varmasti, mikäli enää Corollalla ajamisen jälkeen edes haluavat moista epäautoa. Vanhusten suostuttua moiseen pyyntöön, kaksikko lähti saattamaan heitä automyyjän luokse, joka hoitaa käytännön järjestelyt. He kulkivat jälleen ohitseni ja vilkuilivat minua erittäin epämiellyttävästi. Minulle tuli aivan sellainen tunne, kun olisin popsinut siinä jenkkimaasturissa heidän eväänsä ja he tiesivät sen.

Seurasin taustapeileistä nelikon poistumista takavasemmalle. Kun en enää nähnyt heitä, nousin ulos autosta ja aloin hiippailla samaan suuntaan. Ehkä minun olisi sittenkin turvallisempaa lyöttäytyä Närän seuraan, vaikka se oli mitä oli. En päässyt kovin pitkälle, kun äskeinen apinakaksikko pölähti eteeni tuimat ilmeet naamallaan.

- Pojilla panskut loppu vai? heitin keventävän.
- Saamiemme luotettavien tietojen mukaan olet pyllistänyt tälle liikkeelle, ykkönen narskutteli hampaitaan.
- Ei pidä paikkaansa, vaan kumarsin ruokakaupalle.
- Sepä se, mutta mihin suuntaan pyllysi oli? ykkönen jatkoi tuimana.
- Kato, kaksi euroa tippu, livautin taskustani kolikon lattialle.
- Apus mää, löytäjä saa pitää, ykkönen kumartui poimimaan kolikkoa lattialta.
- Hyh, hyh ja suoraan päin Avensiksen maskia, nyrpistelin nenääni.
- Mitä nyt? ykkönen kivahti pompatessaan pystyyn.
- Hyvä, ettei pyyhkimätön ahterisi hieronut Avensiksen keulamerkkiä, sanoin niin vakavalla äänellä kuin kykenin.
- Sinä, sinä, minäkin näin sen, kakkonen totesi silmät revähtäneinä.
- Enkä, ykkönen intti.
- Katsotaanko nauhalta, katsotaanko? kakkonen oli tiukkana.
- Aika paha, ja vielä täällä sisätiloissa, heitin lisää löylyä pesään.
- Ei se mennyt niin, minä vain tätä kolikkoa, ykkönen intti yhä.
- Kuten minä sitä ruokakauppaa, hymyilin mahdollisimman nätisti.
- Tule, me olemme nyt nuhdelleet häntä ja hän tietää miten pitää käyttäytyä, ykkönen ilmoitti ja kiskoi kakkosta käsivarresta.
- Niin mutta…, kakkonen yritti.
- Saat mun lauantaimakkarasiivun, ykkönen lupasi.
- Okei, mutta mennään syömään ne voikkarit heti, kakkonen vaati.

Herrat poistuivat paikalta reippain askelin. Minä puolestani päätin etsiä Närän käsiini mahdollisimman nopeasti.


Jatkuu...

Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi