Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

16.3.2007

Ostolupa Corollalle


Minulla oli täysi työ saada juotua Reiskan keittämä sumppi. Se musta liisteri tuntui tarttuvan hampaisiin, kurkkuun ja myös mukin reunoihin niin tiukasti, että pelkäsin sitä enemmän kuin mitään muuta nautintoainetta koskaan. Reiska joi laskujeni mukaan kolme mukillista ja kehui kokoajan miten hyvää kahvia todellinen ammattimies keittää.

- Tuota, niistä talvirenkaiden vaihdosta, milloin kerkeät vaihtaa Rutinoffiini renkaat?
- Ei sulla satu olemaan Blitemaan asiaa tässä lähiaikoina? Reiska heitti vastakysymyksen.
- Ehkä, vähän tuossa Wernerin kanssa tuumittiin, että pitäähän siellä pari kertaa vuodessa käydä.
- Johan rupes ammattimies poraamaan. Tuot kuule mulle ammattilaisrautalankaa, ammattimiesteippiä ja sellaisia ammattimiesmuistilappuja, niitä keltaisia.
- Jaa, etkö itse pääse käymään siellä? raavin päätäni.
- Kun ei kerkee, sehän tässä harmittaakin niin vietävästi. Muuten keikkuuko tämä pöytä?
- Ei varmaan.
- No kato, olihan siellä pöydänjalan alla leivänmuru. Voi yhden kerran miten siivoton ihminen olet, hyh hyh, Reiska nyrpisteli nokkaansa ja pisti perään leivänmurun suuhunsa.
- Onko se sovittu, se Bliteman ostoslista ja renkaiden vaihto, että haen ne ja sinä vaihdat hakupalkkana renkaat?

En nyt ihan ymmärtänyt, ettei Reiska käynyt itse kyseisessä kaupassa ostoksilla, sillä olihan se hänen hovihankkija tarvikkeissa. Toisaalta, saattoihan Mazda olla rikki ja rahat lopussa, joten siinä olisi pätevä syy käyttää alihankkijaa noille ostoksille.

- Kyllä se vaan on mentävä kotiin paskalle, täällä on jotenkin ummehtunut haju koko kämpässä, Reiska nousi pöydästä.
- Entä ne renkaat?
- Tiedätkö, että talvirenkaat pitäisi ennen auton alle vaihtamista pyöritellä vastasataneessa lumessa, silloin niiden pito on koko talven näppeimmillään?
- Ei, en tiennyt.
- No nyt tiedät, soon moro ja kiitti kun annoit ammattilaisen keittää kahveet, Reiska totesi ja lompsi ulos asunnosta.

Koskaan ennen ei ole käynyt näin ja taas kävi, että hän jätti mennessään asuntoni oven auki. Amislaiset ne vaan näemmä voivat elää omaa elämäänsä, välittämättä säännöistä ja asetuksista, manailin kiskoessani ovea kiinni. No, rengashomma oli nyt hoidossa, sillä kyllä Reiska hommansa teki, kun kerran oli sen luvannut. Lisäksi tässä oli sellainen pointti, että toimin aika monesti hänen pankkinaan pienien vippien muodossa. Palasin eteisestä takaisin keittiöön ja tiskasin mukit. Olin juuri miettimässä aamukahvien jälkeisiä torkkuja sohvalla, kun kännykkä soi.

- Terve Närä, saitko Corollalle huoltoajan?
- Kuule, minulla on sinulle uutisia, hän sipisi niin hiljaa, etten meinannut edes kuulla koko miestä.
- Joo, kuiskataan vaan, niin tästä puhelusta menee vain puolikas hinta, vastasin samalla tavalla.
- Älä, meneekö?
- Totta kai, soita vaikka puhelinyhtiöön, mutta kuiskaa sinnekin.
- Joku toinen päivä, nyt on tiedossa kovat uutiset.
- Anna tulla, minä kestän ne kyllä.
- Menen vaihtamaan Corollan uudempaan, Närä korotti äänensä normaaliksi.
- Hullu! vastasin samalla tavalla.
- Miten niin?
- No nyt tästä puhelusta menee sitten täysi hinta, kun piti alkaa kiekua noin kovalla äänellä.
- Ai niin, no mutta tule pihalle kohta, niin mennään ostamaan uusi Corolla.

Utelin vielä vauhtipapalta, että onko hänellä joku tietty auto kiikarissa. Ei kuulemma ollut, sillä hänen Toyota-mekassaan oli aina valtaisa valikoima erilaisia Corollia, olihan se Suomen suosituin automalli. Närä kertoi ostavansa jonkun vähän käytetyn, sillä hän ei jaksa odotella uutta autoa niiden toimitusaikaa. Auto pitää saada mukaan mielellään heti tai viimeistään seuraavana päivänä. Ihmetellessäni ääneen pienituloisen eläkeläisen realiteetteja autonvaihtoon, Närä kertoi jonkun määräaikaissijoituksen erääntyneen kuukausi takaperin ja ottavansa niistä rahoista autorahat.

- Pistät sitten jotain siistiä päälle, Närä vaati vielä puhelun lopuksi.
- Joo, laitan haalarit, niin paska ei tartu autosi penkeistä vaatteisiini, vastasin ja lopetin puhelun.

Tottahan tällainen mahdollisuus piti kokea, kun Närä muutaman vuoden jahkaamisen jälkeen on valmis autokaupoille. Hän oli käynyt kyseisessä liikkeessä tinkimässä autokauppoja niin monta kertaa, että hänet tunnettiin siellä paremmin kuin toisella osastolla työskentelevät työkaverit. Omaa parkkipaikkaa hän ei ollut vielä saanut, mutta uskoisin senkin olevan vain muutaman käynnin päässä. Tiesin hänen olevan aika livakka liikkeissään, joten painelin eteiseen pukemaan vaatteet päälleni. Täytyy myöntää, että kurvasin ehkä pikkaisen liian vauhdikkaasti rappuun, sillä ovi kolahti perässäni kiinni normaalia suuremmalla voimalla. Tajusin tuon vasta liian myöhään, siis siinä vaiheessa, kuin Kaislojen viereinen ovi avautui ja hullu ämmä astui rappuun.

- Saatana, juuri kuin katsoin Big Brotheria, hän karjaisi.
- Eteisessäkö? yritin hymyillä mahdollisimman aurinkoisesti tuolle variksenpelätille.
- Entä sitten, olen hyvin eteisläheinen.
- Ettet vaan olisi vain kyttäämässä meitä muita naapureita?
- Nuuh, nuuh, oletko muuten kussut rappuun? hullu ämmä kurtisteli kulmiaan.
- Varmaan naapureiden koira, viittasin viereisen asunnon ovea.
- Aha, vai koira? Minne muuten olet menossa?
- Tuota, Närän kanssa autokaupoille Itäkeskukseen.
- Hyvä homma, minun pitää käydä hakemassa mopetiin uusi bensatankinkorkki, naapurini innostui.
- Jaa, mitä vanhalle kävi.
- Vittu, yksi pelle murjoi sen otsallaan klommoiseksi.
- No on meitä moneen junaan, naurahdin miettiessäni mitä oikein oli sattunut.
- Ei se tullut junalla, pöljä, hullu ämmä kivahti.
- Tule pian, Närä on varmaan jo autolla, sanoin ja yritin livahtaa hänen ohitseen.

Ei se vaan käynytkään kuin amerikkalaisissa elokuvissa, vaan pysähdyin kuin seinään Floora Hellän tarttuessa kiinni käsivarrestani. En ymmärrä ollenkaan mistä tuo nainen oli saanut noin hellän nimen, kun otteet olivat enemmän tukkilaisen luokkaa.

- Äh, mitä nyt? kiemurtelin hänen pihtiotteessaan.
- Kuuntelet ensin loppuun sen bensatankinkorkkijutun mitä aloin kertoa.
- Ai niin se, no kerropas miten siinä kävi.
- No jätkä hakkasi otsalla sen lommoille, selkiskö?
- Joo selkis, saanko mennä?
- Et!
- No miksen?
- Sinun pitää kysyä minulta että miksi?
- Että miksi? toistin.
- Pelkkä miksi, hän kivahti.
- Miksi? toistin kuin papukaija jota uhkaa hirttotuomio huonosti menneiden keskusteluiden vuoksi.
- Sen takia kun se jätkä haukku mua leveäperseiseksi lepakoksi jolla ei ole mitään käsitystä siitä missä mopolla saa ajaa ja kuinka lujaa.
- Ai jaa, taisi olla aika rajoittunut tyyppi, myötäilin variksenpelättiä parhaan kykyni mukaan.
- Odota hetki, tulee pieeeruu…äääh, hullu ämmä nosti nahkapöksyillä verhottua jalkaansa.

Minua alkoi jo pikkaisen tympäistä tällainen naapurirakkaus, joka oli taatusti vain toispuoleista. Pierun jälkeen oli hetki hiljaista, sillä mopomuori nuuhkutteli hetken aikaa pierun hajua. Todettuaan sen olleen hajultaan mieto, hän jatkoi kertomistaan. Kyseinen asennevammainen mies oli tullut valittamaan hänelle mopolla ajosta paikallisella ostarilla. Hän oli muka kurvaillut ostarin sisäpihalla mopollaan niin lujaa, että siitä aiheutui vaaraa kanssaihmisille. Kun hän oli vartin rälläämisen jälkeen tälläämässä mopetiaan parkkiin K-kaupan seinustalle, oli mies tullut rienaamaan häntä, viatonta naisihmistä.

- Minä en oikein ymmärrä sitä otsajuttua, kummastelin tarinan edetessä.
- En minäkään. Sillä oli vain jotenkin kova pääluu, hullu ämmä raapi lettiään.
- Siis miten se murjoi sen bensatankinkorkin, tahallaanko?
- Ihan varmana tahallaan, siitä ei ole epäilystäkään. Minä vain vähän nyin sitä jätkää takaraivosta.
- Tuota, saitko edes korvausta siitä?
- Luuletko minua ihan pösilöksi, häh?
- Ei, en todellakaan.
- Tadaa, sain kolme euroa ja lastenlipun Autot leffaan.
- Kivat sulle…ja tuolle lastenlipulle, hihittelin naapurini kädessä olevaa lippua katsellen.
- Luuletko etten pääse sinne leffaan tällä lipulla, häh?
- Satavarppina pääset, vakuuttelin.
- Sitä minäkin, sillä tunnen olevani sytämmeltäni kuin nuori likka.

Viimein tarina oli kerrottu ja pääsin lähtemään jatkamaan matkaani parkkipaikalle. Hullu ämmä kertoi käyvänsä vain nahkaisen kypärän keittiön pöydältä ja laittavansa nahkasaappaat jalkaan. Kerroin meidän odottelevan häntä Närän Corollan luona. En tosin tiennyt mitä auton omistaja sanoo tähän yllättävään kyytiläiseen, mutta eipä tässä pahemmin ollut vaihtoehtoja.

- Kylläpä kesti, Närä alkoi marmattaa välittömästi minut huomattuaan.
- Saimme kyytiläinen, tulee kohta perässä.
- Lähteekö Reiska mukaan?
- Hullu ämmä, sillä pitää käydä ostamassa mopoonsa uusi bensatankinkorkki.
- Saa istua sitten yhden talvirenkaan kanssa takana.

Menimme Närän kanssa jo istumaan autoon, jotta pääsisimme matkaan mahdollisimman nopeasti viimeisen kyytiläisen saavuttua. Minuutit kuluivat ja kuluivat, mutta nahkapukuista motoristimimmiä ei vaan näkynyt. Närä oli jo melkoisen hermostunut ja heilutteli aurinkolippaa edestakaisin.

- Vihdoinkin, hän huokaisi hullun ämmä astellessa kulman takaa parkkipaikalle.
- Kehu sitä, sano vaikka, että sillä on kähee mopo, yllytin häntä.
- Hullu, tiedä vaikka se pakottaa kyytiin, Närä sipisi takaisin.
- Mikä kesti? utelin hullun ämmän avatessa takaoven.
- Otin korkin mukaan, se oli luiskahtanut patterin väliin.
- Kovin…harmittavia ne pattereiden välit, hymähdin takaisin.
- Ei ole pitkään, soitin Rambelle ja käskin sen tukkia välin. Minun poikaystäväni osaa tehdä mitä vaan.
- Mennäänkö? tiedustelin katse takapenkille päin.
- Jätätte minut sitten kyydistä siinä Herttoniemen mopomyynnin kohdalla.
- Tuota, missähän sellainen on? mietin ääneen.
- No Itäväylän varrella, heti ennen Iikelkotsveekeniä, menikö jakeluun?
- Joo meni, siis sinne.

Närä oli jo käynnistänyt autonsa aikaisemmin, joten pääsimme matkaan lähes lämpimällä moottorilla. Talvirenkaat vaan kumahtelivat kontin seiniin, kun hän kierrätti Corollaansa punaisen rajamailla. En voi sanoa mitenkään nauttivani hänen kyydistään, sillä se on minulle turhan rivakkaa. Onneksi ensimmäiset valot vaihtuivat juuri edessäni punaisiksi ja jäimme erään Audin taakse.

- Että piti tuonkin tulla tuohon tukoksi, ärrr, Närä ärisi Audia katsellen.
- Älä huoli, se on Lapissa ennen kuin me Itiksessä, lohduttelin häntä.
- Ei varmaan ole. Me ollaan ennen sitä Hertsikan valoissa, Närä puhkui ja alkoi kierrättää tonnikuussatasta raivopäisen Corolla-teinin lailla.

Paha sanoa mitä edellä olevassa Audissa ajateltiin, mutta valojen vaihtuessa sen tuplaputket näyttivät syöksevän pieniä tulenlieskoja, kun se poistui paikalta.

- Kolmosella se jää, Närä puhkui vatkatessaan Corollan keppiä hullun kiilto silmissä.
- Hei rauhoitu, se meni jo, toppuuttelin papparaista Audin repiessä kaulaa kuin tyhjää vaan.
- Se, se nahistin, se ahistaa jo pahasti, vauhtipappa mutisi löysätessään pettyneenä kaasua.

Jouduimme pysähtymään seuraaviin valoihin, tällä kertaa paalupaikalle. Audista emme nähneet enää vilaustakaan. Närä kertoi painaneensa sen rekkarin mieleen ja ohittavansa sen taatusti tulevalla uudella Corollallaan. Lähdimme valoista renkaat vingahtaen, mutta melkein heti risteyksen jälkeen kuskimme kanttasi auton linja-autopysäkille.

- Täh? kummastelin parkkipaikkaa.
- Paha, paha moka, joka pitää korjata heti tässä ja nyt ja viipymättä ja suoraan pääkallopaikalle, Närä hoki puhelinta kaivellessa.
- Onko sillä puhelimen muotoinen pillerirasia? minäkin haluan sellaisen, hullu ämmä kurotteli takapenkiltä.
- Eiku, soitto tai siis tekstari kerhon presidentille ja lupa ostaa uusi Corolla.
- Anteeksi mikä lupa? purin hammasta.
- Kirjallinen lupa ostaa uusi Corolla, siis ostolupa. Uusi käytäntö, ettei kirjanpito mene sekaisin ja poonusjärjestelmä pysyy ajan tasalla.
- Ja mikähän bonusjärjestelmä teillä oikein on?
- Jokaisesta ostamasta Toyotasta saa uuden leimamerkin, jolla puolestaan saa puoli prosenttia lisää kerhoalennusta meidän yhteistyökumppaneilta.
- Kuulostaa suoranaiselta säästöltä, yritin olla mahdollisimman neutraali vastaukseni kanssa.
- On se, minä saan nyt kokonaisen prosentin alennusta, kun tämä Corolla lasketaan ensimmäiseksi tässä uudessa järjestelmässä, Närä innostui selittämään tekstarin kirjoittamisen lomassa.

Muutaman minuutin päästä tekstari oli kirjoitettu ja luettu ääneen kaiken kaikkiaan kolme kertaa. Homma ei vielä päättynyt sen lähettämiseen, vaan jouduimme odottelemaan vastausta. Vain vastattu anomus olisi hyväksytty alennusta varten. Impulssiostot eivät kuulemma kartuta bonustiliä, sillä ne voivat Närän mukaan olla kovin haitallisia ostajille.

- Ethän sinäkään edes tiedä mitä olet menossa ostamaan? kummastelin herra ei impulssiostajaa.
- Tiedän, Corollaa.
- Se tietää, kuulitko pässi? hullu ämmä täräytti takaraivooni nyrkillä.
- Auts, meni jakeluun joo, karjaisin tuskasta.
- Pipii, pipii, pipii, puhelin piippasi viimein saapuneen tekstiviestin merkiksi.
- Jippii, lupa meni läpi. Enää pitää lähettää sinne auton rekkari, väri ja myyjän tiedot, ou jeee, papparainen alkoi tuulettaa ratin takana.
- Oi kiitos Toyotien ostolupien jumala, olet meille kaikille kovin rakas, ristin käteni kiittäessäni korkeinta.
- Nyyh, miten herkkää, hullu ämmä nyyhki samalla kun rynkytti penkkiäni niin, että pelkäsin sen irtoavan kiinnikkeistään.


Jatkuu...

Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi