Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

19.1.2007

Teiden ritarit


Närän ja kersantti Venttiilin tekemä suunnitelma toimi melkoisen hyvin, varsinkin kun Närä piti Corollan kaasupolkimen mahdollisimman syvällä. Liikennettä oli sen verran paljon, että huippunopeus ei juuri noussut yli sadan neljänkymmenen. Kukaan ei mennyt ohitse, vaikka yksi Mersu sitä kovasti olisi halunnutkin. Närä pyysi minua irvistelemään takaikkunasta, mutta laistoin mokomasta tehtävästä. Tiedä vaikka Mersu-hemmo olisi ottanut minusta kuvan ja lähettänyt sen johonkin galleriaan. Onneksi kaikkien ohitettavien autojen luettelointi teetätti molemmilla etupenkkiläisillä niin paljon töitä, ettei irvistelystä tarvinnut keskustella sen enempää. Jossain Järvenpään eteläpuolella huomasimme pientareella soraa pöllyttävän auton, jolla näytti olevan selviä vaikeuksia.

- Pysähdytään kysymään tarvitaanko tuolla sotilaan apua? kersantti saneli kuskille.
- Niin mutta…
- Ei muttia, minä määrään käsittääkseni tässä autossa korkeimman sotilasarvon turvin, vai mitä korpraali on mieltä? Aulis osoitti sanansa Närälle.
- Kyllä, pysähdymme kysymään.

Onneksi oikeanpuoleisella kaistalla oli sen verran tilaa, että sujahdimme sen kautta pientareelle pysähtyneen punaisen Opel Astran eteen. Jouduimme jopa peruuttamaan varovasti piennarta pitkin, sillä Närän ajonopeudesta ei pysähdytty kuin seinään. Late oli kärppänä tuijottamassa takaikkunasta, että mitä porukkaa siinä Astrassa oikein oli?

- Kaksi blondia, hän henkäisi.
- Minä hoidan tämän, kersantti loikkasi jälleen liikkuvasta autosta.
- Ja minä täräytän tuota kessua vielä kertaalleen, Late puhisi odottaessaan auton pysähtymistä.

Viimein Corolla oli seis pientareella ja Närä saanut hätävilkut päälle. Nousin autosta ojan puolelta, ettei käy kuten elokuvissa, joissa rekka tulee aina kun joku avaa tien puoleisen oven. Minua ei kiinnostanut vähääkään ihailla Scanian logoa Helsinkiin asti. Närä ei näyttänyt tuollaisilla asioilla vaivaavan mieltään, vaan hän nousi reilusti ovea avaten ajokaistan puolelle. Late oli kerinnyt Astran luokse minun päästyäni vasta pois autosta. Kersantista sen sijaan ei näkynyt jälkeäkään. Lieneekö ollut jo kytiksellä Astran takapuolella?

- Mitäs tytöt? Late kuului kyselevän.
- Tähän tuli vika, pitempi blondeista kertoi.
- Millaista?
- Ajaminen alkoi ahistaa.

Kävelin myös auton vierelle ja totesin apukuskin puoleisen eturenkaan olevan tyhjä ja melkoisen riekaleina. Late nojaili reteesti Opelin kattoon ja kuului kyselevän tyttöjen nimiä ja asuinpaikkakuntaa.

- Miisa Lahdesta, pitkä blondi esitteli itsensä.
- Maija Helsingin Sörnäisistä, lyhyempi blondeista sanoi.
- Late ihan mistä tytöt vaan haluaa, ystäväni vastasi.
- Teiltä on mennyt rengas, puutuin sokeriseksi käyneeseen keskusteluun.
- Äkkiäkös sinä sen vaihdat, Late vilkaisi nopeasti minuun päin.
- Ehei, ei tätä kroppaa ole tehty renkaiden vaihtoa varten, kieltäydyin kohteliaasti.

Samalla hetkellä tien sivuun pysähtyi kaksi autoa. Minulla kävi mielessä niissä olevan jotain blondien tuttuja, joten en alkanut tehdä heidän kanssaan sen enempää tuttavuutta. Latea ei moinen tuntunut huolettavan, vaan juttua riitti samalla, kun herra pullisteli lihaksiaan tyttöjen ihailevien katseiden paisteessa.

- Mikä hätänä, menikö moottori? Astran taakse pysähtyneestä autosta noussut mies huusi?
- Rengas vaan, ei mitään sen isompaa, huusin takaisin.
- Kyllä se puhki on, vierelleni saapastellut Närä totesi.
- Vaihdatko tytöille renkaan?
- En, sillä minun pitää varjella mainettani. Ajattele nyt, jos joku ohikulkeva ottaa minusta kuvan, niin maineeni kerhossa on mennyt iäksi.
- No mihin se kessu oikein livisti? murahdin harmistuneena.
- Kyllä se varmaan jostain ilmestyy, Närä kohautti olkapäitään.

Samassa Astran takana käytiin pienoinen juoksukilpailu kolmen eri-ikäisen uroon kesken. Pientareelle oli pysähtynyt jo useampikin auto, mikä oli vallan harvinaista Suomessa. Yleensä täällä saa tyhjän tölkin päähänsä, mikäli pysähtyy tien sivuun ja viittoilee ohikulkeville autoilijoille.

- Mikä rengas, missä? ensimmäisenä paikalle kerinnyt nuorehko miesautoilija läähätti.
- Eturengas, täällä auton etupuolella, opastin tuota maanteiden ritaria.
- Minulla on tunkki, minä vaihdan se, kuului hänen takana puuskuttavan keski-ikäisen miehen kommentti.
- Odottakaa siellä, älkääkä koskeko mihinkään, joukon hännillä höyryveturin lailla puuskuttava lihava mies röhisi autonrengas sylissään.

Katselin ihmeissäni moista teiden ritareiden joukkoa, joka oli varmaan eräänlainen ennätys yhtä rikkoontunutta rengasta kohti. Tämä vaikutti siltä, kuin Aulis olisi mobilisoinut joukkonsa auttamaan näitä kahta pulassa olevaa neitoa.

- Missä tunkki, minä vaihdan? tukeva mies puuskutti renkaansa kanssa.
- Minäpäs, minulla on tunkki, keski-ikäinen mies alkoi kinata.
- On tässä autossa omakin tunkki ja vararengas, minä voin vaihtaa, nuorukainen esitti oman ehdotuksensa.

Tilanne meni suorastaan härdelliksi tyyppien alkaessa kinastella keskenään renkaanvaihtajasta. Nyt tässä olisi tarvittu sotilaallista kuria, mutta kersantti oli ja pysyi jossain piilossa. Miten se sotilas nyt tällaisella hetkellä loistaa poissaolollaan? Tämä oli lähes anteeksiantamaton teko häneltä. Late ja tytöt eivät pahemmin noteeranneet auton luona kinastelevia renkaanvaihtajia, vaan kuuluivat vaihtavan kännykkänumeroitaan.

- Jooseppi, tänne oman auton luo ja heti! kuului pientareelle pysähtyneen pakettiauton viereltä.
- Ihan kohta rakkaani, tukeva mies vastasi nopeasti.

Nainen pakettiauton vierellä on ainakin samaa kaliiberia mitä mies, tosin hän vaikutti melkoisen kiukkuiselta.

- Tänne ja heti, nainen jatkoi.
- Renkaan vaihdan, tulen kohta.
- Heti! Etkö sinä muista, ettet ole enää tiepalvelumies, vaan menetit ne oikeudet jo vuosia sitten.
- Yksi rengas vaan, mies jatkoi inttämistä.

Tämä kinastelu vei paksun miehen huomiota niin paljon, että nuori mies pääsi tonkimaan Astran takakonttia tunkin ja vararenkaan toivossa. Myös keski-ikäinen mies käytti sitä hyväkseen ja alkoi tunkea omaa tunkkiaan Astran helman alle. Vilkaisin Latea ja blondeja, joilla tuntui olevan nyt tärkeintä kokeilla lihaskimpun valtaisia hauiksia. Pakettiauton luona vielä hetki sitten seissyt tukeva nainen oli tullut aivan miehensä eteen.

- Mistä tuo rengas on?
- Minun se on.
- Eipäs ole ainakaan meidän pakettiauton rengas.
- Ei kun se oli vaan mukana.
- Ettei vaan ole siskoni auton rengas. Se, joka sinun piti paikata jo kuukausi sitten ja viedä takaisin siskolleni.
- Ehei, tämä vaan näyttää siltä. Katsos molemmat ovat mustia ja pyöreitä, paksu mies hikoili oikein kunnolla ristikuulustelun takia.
- Jooseppi Puikkari, nyt otat sen siskoni auton renkaan ja viet sen tuonne pakun takaosaan. Sen jälkeen me ajamme siskon luo ja kerromme, miten sinä yritit laittaa sen ventovieraiden ihmisten autoon, nainen saneli.
- Muka sikeäuninen autossa, mmmm, paksukainen mutisi lähtiessään raahaamaan rengasta takaisin pakettiautolleen.

Paksu nainen käveli miehensä perässä, kuin varmistaen, ettei rakas siippa palaa yllättäen takaisin toteuttamaan kutsumustaan. Nähtävästi tuo kutsumus oli kuitenkin hieman valikoivaa sorttia. Toivoin heidän keskustelun jatkuvan, mutta kumpikaan ei puhunut enää sanaakaan, vaan rengas löysi paikkansa pakettiautosta hiljaisuuden vallitessa. Välittömästi tämän jälkeen paku lähti liikkeelle. Sen verran kerkesin vielä nähdä, että paksun rouvan nyrkki oli aivan miehensä pään vieressä.

- Se pitää vaihtaa oikealla tunkilla, nuorukainen kuului kommentoivan keski-ikäiselle auttajalle.
- Menes poika pesemään korvantaustojasi. Minä olen kuule vaihtanut näitä renkaita ennemminkin.
- Milläs avaat pultit? nuorukainen kysäisi rengasavain kädessään.
- Sillä avaimella.
- Et taatusti avaa.
- Sitten haen omani, tunkkimies ilmoitti ja nousi ylös.
- Hae vaan, nuorukainen vastasi ja väisti sivuun, jotta keski-ikäinen auttaja pääsi juoksemaan autoaan kohti.

Seurasimme Närän kanssa, kun nuorukainen veivasi pokkana tunkin ala-asentoon ja heitti sen ojaan sen kummempaa sääliä tuntematta. Sen jälkeen hän alkoi sovittaa Astran omaa tunkkia auton alle. Saatuaan tunkin kohdilleen, hän löysäsi renkaan pultit. Tarttuessaan uudestaan tunkin veiviin, tuli keski-ikäinen mies jälleen paikalle, tällä kertaa tuhdin ristikkoavaimen kanssa.

- Mitä sinä kloppi teet? hän karjaisi.
- Vaihdan sen renkaan, käyttäen auton omaa tunkkia ja avainta. Mitä itse vouhkaat?
- Minä varasin sen paikan jo tunkillani, minä!
- Minä, minä, minä. Mene kotiin eukkosi viereen itseäsi kehumaan, nuorukainen tuhahti.
- Missä minun tunkkini on? tunkkimies kurkisteli Astran alle huolestuneen näköisenä.
- Mistä minä tiedän, kun ei tullut tuota kristallipalloa mukaan, nuorukainen hörähti.

En tiedä millaiset hermot tai hoksottimet blondeilla on, mutta tämä aika kovaksi yltynyt meuhkaaminenkaan ei saanut heidän huomiosta siirtymään Latesta rikkinäiseen renkaaseen ja sen vaihtamiseen. Nyt kolmikko näytti vertailevan kännyköitään. Liikenne oli lisääntynyt pienen tauon jälkeen sen verran, ettei heidän puheestaan saanut mitään selvää.

- Late, siirtykää nyt helvetissä istuskelemaan vaikka tuonne ojan penkalle, menin neuvomaan ystävääni.
- Joo, kato kun tsäänssit pukkaa päälle, hän selitteli, mutta uskoi minua.

Blondit seurasivat Latea kuin kärpäsparvi sonnia. Tytöt ryhmittyivät istumaan Laten molemmin puolin, jotta molemmille riittäisi huomiota tuolta treenatulta lihaskimpulta. Kumma kyllä, Närä malttoi pysyä poissa tyttöjen luota, vaikka papparainen tykkäsi iskeä tuollaisia reiluja parikymppisiä pimuja ja saikin niitä jollain ihmeen opilla välillä mukaansa ihan kotiinsa asti.

- Kuulehan näppylänaama, sinä et tähän autoon rengasta vaihda, keski-ikäinen mies korotti ääntään ja linkosi vararenkaan ojaan.
- Mitä vittua sä raivoot? nuorukainen nousi seisomaan.
- Luuletko tosiaan, etten kykene leipomaan lättyyn tuollaista nulikkaa. Perkele, vaikka vasurilla poistan tuollaisen finninaaman tästä tieltä.
- Irti perkeleen houkka, nuorukainen karjaisi, kun vanhempi mies tarttui häntä rinnuksista.

Siirryimme Närän kanssa pari askelta taaksepäin, kun nämä kaksi kuumakallea alkoivat nujakoida oikein kunnolla. Siinä tappelun tuoksinassa myös Astran oikea tunkki lähti pois auton alta ja löysi myös paikkansa jostain lähempää ravin pohjaa. Hetkeä myöhemmin oli nuorukainen saanut itselleen ristikkoavaimen, jonka hän linkosi mahdollisimman pitkälle syvään ojaan. Muutaman minuutin intensiivisesti nahisteltuaan tyypit lopettivat sen yllättäen.

- Pidä vittu tunkkisi, nuorukainen tiuskaisi.
- Vaihda ite renkaasi raggari, vanhempi mies murahti ja lähti palaamaan kohti autoaan.

Myös nuorukainen teki seuraa hänelle, eli oman auton suunta kutsui myös häntä. Molemmat autot lähtivät pientareelta aikamoisella purjeella. Jotenkin minulle jäi sellainen tunne, että nyt tienpäällä otettiin kisaa vielä autojen huippunopeuksista ja siitä, kumpi uskaltaa mitata autosta kaiken irti ruuhkaliikenteessä. Kuumakallejen hävittyä, me jäimme Närän kanssa kaksin tuijottelemaan rengasvikaista Astraa. Nyt sen renkaan vaihtaminen oli jo vaikeampaa, sillä kaikki tarvikkeet olivat jossain ojan pohjalla olevassa ryteikössä. Minua ei ainakaan hotsittanut lähteä tutkimaan pusikoita.

- Haluat varmaan vaihtaa nyt tuon renkaan, virnistin Närälle.
- E-en halua. Minä taidan mennä Corollaan kuuntelemaan radiota, hän tuumasi ja käännähti ympäri.
- Mikä tilanne? kessun pää ilmestyi ojasta.
- Vittumainen, naurahdin.
- Onko vika selvinnyt?
- Jep, rengas meni ja niin meni myös vararengas, kerroin lyhyesti mitä oli tapahtunut.
- Paha juttu, vaatinee lisäjoukkojen tilaamista, kersantti raapi päätään hiukkasen rähjäisen oloisena.
- Mitä kävi, kun tulit näin jälkijunassa? utelin häneltä.
- Emme keskustele pieleen menneistä operaatioita edes keskenämme, joten miten voisin kertoa sitä sinulle?
- Ok, antaa olla. Sanotaanko, että vituksi meni koko vapaussota, naurahdin.
- Tämä oli vain yksi irrallinen taistelu, ei koko SOTA!

Samassa kessu pyörähti ympäri ja teki seuraa Närälle Corollassa. Koska jäin yksin, astelin ojan penkalla istuvien kyyhkyläisten luo.

- Soitin juuri tytöille hinausauton, Late ilmoitti silmät loistaen.
- Nii’iin, miten romanttista, pitempi blondeista kujersi.
- Oikea miesten mies, toinen blondi jatkoi Laten kehumista.
- Onko tilanne nyt hallinnassa? varmistelin vielä.
- On, tytöillä on minun puhelinnumero.
- Voimmeko siis lähteä? kysyin.
- Late hei, kiitti vielä aivan miljoonasti. Miten me olisimmekaan pärjätty ilman sinun neuvokkuuttasi?
- Onneksi satuin paikalle, Late myhäili noustessaan ylös.
- Oih, mikä teiden ritari. Me ehdotetaan Late sua vuoden auttajaksi, lyhyempi blondi kimitti.
- Näkemiin, ja hei, hei! Late vilkutteli vielä Corollaa kohti astellessaan.

Pääsimme viimein takasin takapenkille ja Närä spurttasi liikenteen sekaan kaasu pohjassa. Siinä takapenkillä istuessani minulle tuli mieleen ne Astran renkaanvaihtotarvikkeet, jotka majailivat nyt ojan pohjalla. Hetken mietittyäni, tulin siihen tulokseen, että taitaa olla oikeastaan parempikin, ettei tuollaisten nättien blondien autossa ole mitään työkaluja. Kyllä se apu tulee silti paikalle tavalla tai toisella.

- Näitteks te miten mä hoidin sen konerikon? Late myhäili.
- Konerikon, täh? kummastelin.
- Se Astra, missä oli ne kaksi mukavaa tyttöä. Hinausauto on kuulkaas ainoa oikea ratkaisu tuossa tapauksessa.
- Entä jos minä kerron, että siitä oli mennyt vain rengas?
- Ai oliko? no ei se mitään, tulee pienempi korjauslasku, Late heilautti kättään.

Niinpä niin, hihittelin mielessäni. Late ei ollut mikään neropatti autojen suhteen ja sälytti niissä olevat korjauksen alan ammattilaisille, kuten minäkin tein. Sen suhteen oltiin tasoissa, joten en alkanut kiusata kaveriani sen enempää. Keskityimme tämän keskustelun jälkeen kuuntelemaan Närän autoradion humppakanavaa. Matka joutui nopeasti vasenta kaistaa ja kohta olimmekin jo takaisin tutulla kotiparkkipaikalla.

- Kiitti jätkät, kyyti oli minun pelastus, Late kiitteli lopuksi ohjausboxi kädessään.
- Meissä on voimaa, minussa ja Corollassa, Närä nosti nokkaansa.
- Minä organisoin kaiken hyvin, kersantti mylvähti.
- Ja minä olin vain painolasti, huikkasin heille astellessani kohti kotirappua.


Tämän tarinan loppu!

Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi