Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

22.12.2006

110 Satakymppiä


Mutinoistaan huolimatta kersantti Aulis alkoi lukea karttaa sotilaan tarkkuudella. Hän luki siinä samalla myös nähtävästi Laten tai hänen tyttöystävän tekemän kauppalistan, joka oli sutaistu karttapaperin reunaan. Mielestäni: ”käänny oikealla, litra maitoa, suoraan seuraavasta, kaksi jogurttia.” kuulosti aika eksoottiselta reitiltä täällä Suomessa. Late ratkaisi puutelistan lukemisen ottamalla kessua kurkusta kiinni, niin että hän oli vähän aikaa melkoisen yhtä etupenkin selkänojan kanssa.

- Ei puutelistaa, kräääh, kessu kröhisi.
- Ei, ellet halua seurata miten horsmat kasvavat perseessäsi, Late urahti.

Teimme vielä muutamia käännöksiä, ennen kuin käännyimme omakotitalon pihatielle. Liittymässä oli postilaatikko, mutta en kerinnyt nähdä mitä siinä luki. Tämä johtui ehkä siitä, että huomioni vei hervottoman kokoinen Lada 110 kyltti. Nähtävästi paikallinen autoliike mainostaa tuotteitaan laitapuolilla asujille, tuli minulle ensimmäisenä mieleen mokomasta kyltistä.

- Vähän huono tie, Närä marmatti, kun Corollan pohja alkoi raapia maata.
- Ehkä et osaa vain ajaa, ehdotin.
- Kuules poju, syö vaan sitä räkääsi, äläkä puutu automiesten autonkäsittelyyn.
- Tuo kolina ei tee hyvää pohjalle, varoittelin häntä.
- Olen käsitellyt sen kiviä hylkivällä erikoisvahalla.
- Suoraan Japanista vai?
- Ei, vaan aito kotimainen valmiste. Ostin sen Esson takapihalla eräältä herrasmieheltä.
- Ja maksoi taas tietysti satasen tai kaksi?
- Entä sitten. Sain minä kaupanpäälle aidon nahkatakin ja dvd-soittimen.

Että sellaista taas tällä kertaa, hihittelin mielessäni. Ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta, kun Närä oli sortunut jonkun myyntimiehen huijattavaksi. Oli varmaan vetänyt autonsa pohjaan Bliteman tarjousvahaa tai jotain muuta yhtä hyvää tuotetta. Vai lieneekö se ollut edes autoon tarkoitettua vahaa?

- Mitä, mitä tämä on? Närä rääkäisi.
- Öh, mikä? kummastelin moista rääkymistä.
- Täällä, täällä on Latoja.
- Eivätkös ne kuulu maalle?
- Autoja ja niitä on paljon, Närä jatkoi.
- Hiljennä, minä varmistan selustan, Aulis ilmoitti ja loikkasi jälleen liikkuvasta autosta.

Tällä kertaa Auliksen loikkaaminen onnistui kohtalaisen hyvin, mikäli suoraan ojaan putoamista pidetään loistavana suorituksena. Toisaalta sotilas oli heti niin piilossa, ettei häntä voinut ainakaan vihollinen havaita. Auliksen loikan jälkeen minäkin sain silmiini Närän vaahtoamat Ladat. Täytyy myöntää, että niitä oli paljon ja kaikki yllättäen samaa mallia.

- Aika monta Satakymppiä, Late totesi meidän lipuessa Lada-rivistön halki.
- Varmaan maahantuojan salainen varasto, josta vakioasiakkaat saavat autonsa ilman toimituskuluja, hihittelin.
- Sitä se kylttikin meinasi, Late hymähti.

Teoriaani tuki myös se, että autot olivat kilvettömiä, eli siis nähtävästi uutta kalustoa. Oletin niiden olevan uusia, sillä eihän Ladasta ota pirukaan selvä, onko se uusi, vanha vai helvetin vanha, mikäli malli on sama. Siinä on tehdas onnistunut kerta toisensa jälkeen. Eli tehdään auto, joka on elinkaarensa alkupäässä ja loppupäässä täysin samanlainen. Toisaalta, niiden hinta oli jotakuinkin sama, paitsi kun sitä oli ostamassa uutena liikkeestä. Viikon vanha käytetty saattoi olla jopa halvempi kuin hyvin pidetty viisivuotias. Eihän minulla mitään Ladoja vastaan ollut, ei suinkaan. Siinä oli automerkki, joka pääsi lähes Rutinoffin tasolle. Auto, jota ei taatusti osteta elintason symboliksi, vaan se täytyy nimenomaan haluta. Vai kuka on törmännyt ihmiseen, joka kertoo ostaneensa vahingossa uuden Ladan?

- Eihän tänne saa edes autoaan parkkiin, Närä puhisi ajaessaan pitkin Lada-kujaa.
- Hei, tuolla portaiden edessä on tilaa, osoitin lievästi vasemmalle.
- Olikohan tämä kartta varmaan oikea? Närä murahti rapistellessaan karttapaperia.
- Kyllä, frendi mainitsi sen Astran osan olevan hieman omituisella tyypillä, mutta kehotti olemaan välittämättä siitä, Late kertoi.
- Missähän se Opeli oikein on? tiirailin ympärilleni.
- Jos se on paloteltu noiden Latojen takakontteihin, hähähää, Närä räkätti.
- Ihan sama, kunhan se boxi vaan on ehjä, Late murahti.

Pääsimme viimein autokujan päähän ja Närä sammutti Corollan ison omakotitalon portaiden eteen. Nousimme ulos autosta ja aloimme katsella ympärillemme. Talon sisältä kuului kovaäänistä ja erittäin moniäänistä musiikkia, jonka kieli oli ainakin minulle pieni arvoitus. Veikkaisin venäjän kieltä, mutta en ollut aivan varma siitä.

- Päiiiiväää! naukaistiin samassa meidän takana.
- Hyi helvetti! Närä rääkäisi säikähtäneenä.
- Päiiiivää sanoin, laihaakin laihempi mies toisti tervehdyksensä.
- Päivää vaan, vastasin tuolle arviolta metri ja viisikymmentä pitkälle hujopille.
- Tulitteko ostamaan Ladan kardaania? kuikelo uteli.
- Emme, Late vastasi.
- Eiii tietenkään, sillä nämä ovat kaikki etuvetoisia, niiin. Anteeksi esittelinkö jo itseni?
- Ette. Minä olen Rutinoffin kuski, ojensin kättäni laiheliinille.
- Aulis Koposlopovortosovitshvatshtin, kuikelo ilmoitti suu korvissa.
- Onko tuosta mitään lyhempää versiota? tiedustelin toivuttuani pienestä sukunimishokista.
- Slopo, Aulis sanoi.
- Minä olen Late, Late puolestaan ilmoitti ja vatkasi kädellään Slopoa niin, että jätkä varmaan heiluu vielä illalla sängyssäänkin ylös alas.
- Ja minä olen Oskari Närä.
- Oletko sinä Korolla-miehiä, nääääh? Slopo naukui.
- Olen, entä sitten?
- Minä en ole, yyyyh.

Samalla hetkellä myös toinen Aulis saapui paikalle, tosin hipi hiljaa Lada-rivistön takaa. Hän ilmestyi niin hiljaa Slopon vierelle, että tämä tajusi sen vasta siinä vaiheessa kun kersantti ojensi etunimikaimalleen kätensä.

- Kersantti Aulis Huomio Venttiili.
- Miiiitää, toinen Aulisko?
- Pitää paikkansa ja minä olen ylpeä nimestäni, kersantti kajautti.
- Nenätervehdys? Slopo tiedusteli.
- Kyllä, kersantti ilmoitti.

Tämän jälkeen Aulikset hieroivat neniään vastakkain ja taputtelivat toisiaan molemmille olkapäille. Slopolle tuo tervehtiminen näytti käyvän kunnon ja terveyden päälle. Kersantti paukutti ruipeloa sotilaallisen jämäkästi. Lähtivätpähän ainakin pölyt Slopon päällä olevasta villatakista. Takki näyttikin siltä, ettei sitä oltu kovin usein edes pesty, saatikka tomutettu.

- Mitä tuo…tervehtiminen oikein on? kysäisin session loputtua.
- Meidän Aulisten oma tervehdys, jolla varmistetaan toisen olevan todella Aulis, kessu ilmoitti.
- Vittu te olette…hyväsydämisiä, korjasin lauseeni nopeasti.
- Olemme AULIKSIA! Kessu jyräytti.

Tässä vaiheessa tulin siihen tulokseen, että kyllä se nimi miehestä pöllön tekee, ei voi mitään. Olen tutustunut jo kolmeen Aulikseen ja jokainen on sen verran omituinen, että uskoisin loppujenkin olevan samaa kastia. Onneksi herrat eivät sentään alkaneet haistella toistensa persettä tai nuolemaan napoja. Kaikkea jännää sitä ihminen pääsikin näkemään ja kokemaan yhdellä varaosanhakureissulla.

- Mitä tuo meteli on? utelin Slopolta.
- Puna-armeijan kuoro siellä vain harjoittelee.
- Tuolla talossako, siis sisälläkö?
- Niiiin, videooolla, riuku naukui.
- Tulimme hakemaan Astraan sitä boxia, josta ystäväni tänne soitteli, Late ilmoitti hammastaan purren.

Nähtävästi meidän lihaskimpulla oli suuria vaikeuksia pitää ilmeensä peruslukemilla. Epäilin hänen yrittävän pitää pokkansa vain ja ainoastaan tuon osan saamisen takia.

- Ensin jokaiiiinen näyttää autonavaimensa, Slopo vaati.
- Mitä kummaa? Närä ähkäisi.
- Miinulla on varmiiistettava yksi juttu, Slopo kiekui.

Otimme jokainen käteemme omien autojen avaimet ja näytimme ne talon isännälle. Hän syynäsi ne hyvin tarkkaan, ennen kuin antoi luvan laittaa ne takaisin taskuihimme.

- Miksi tällainen tarkastus? kysyin häneltä.
- Olette saaneet nyt luvan liikkua vapaasti pihallani.
- Miksi avaimien näyttö? tivasin edelleen.
- Miiinun pihalleni ei tulla omien Ladan aivaiiimien kanssa. Joku voisi viiiedä täältä yhden Ladoistani.
- Ei kait nyt sentään? epäilin ääneen.
- Kyllä! Ihmiiiset ovat kovin kateellisiiia.
- Montako noita oikein on? Late kysäisi.
- Satakymmenen.
- Siis malli on Satakymppi, mutta montako autoa? heitin tarkentavan ja itseänikin kiinnostavan kysymyksen.
- Niitä on satakymmenen! Slopo vahvisti.
- Saako kysyä, että miksi? tiedustelin.
- Saa, mutta minä en kerro.
- Miksi et?
- Lääkäriiini on kieltänyt sen.
- Reseptilläkö noita ostelet? minulta lipsahti.
- Miiinä en paljasta luottamuksellisia tieeetoja, Slopo naukui.

Ei helvetti mikä pöllö, kävi mielessä jo ties kuinka monennen kerran. Mistä näitä autofanaatikkojen ja hullujen sekoituksia oikein sikiää täällä Suomessa? Minulla kävi mielessä ehdottaa Slopolle lääkärin vaihtamista, mutta jätin sen kohteliaisuussyistä tekemättä. Voisin liiallisella suunpieksämisellä vaarantaa Laten varaosan saannin.

- Voisimmeko mennä asiaan sen Astran varaosan suhteen? Late kysyi.
- Haluaaatteko minun laittavan kaikki autoni käyyyntiin? Slopo tiedusteli.
- Meillä ei ole oikein paljon aikaa, toppuuttelin miestä.
- Minä laiiitan niistä kolme käyyyntiin, Slopo sanoi ja könysi sisälle yhteen Satakymppiin.

Mitäpä tuohon oli enää sanottavissa? Onneksi kyse oli vain kolmesta autosta eikä reilusta sadasta. Odottelimme kärsivällisesti, että jokainen kolmesta oli käynnissä. Vaikka yritin miten päin tahansa asiaa miettiä, en keksinyt tuolle Ladojen käyntiin laittamiselle mitään järkevää selitystä. En kyllä keksinyt mitään idioottimaistakaan selitystä, joten jäin odottelemaan mahdollista lisäinformaatiota asian tiimoilta.

- Joko me voidaan alkaa tehdä kauppaa siitä osasta? Late penäsi.
- Teetä? Slopo kysyi.
- Ei kiitos, ilmoitin hänelle.
- Vodkaa ja suolakurkkuja? isäntä ehdotti vaihtoehtoa.
- Tuota, ei kiitos. Emme halua viedä kallisarvoista aikaasi yhtään enempää kuin on tarvis, yritin selitellä mahdollisimman diplomaattisesti.
- Avaan kuiiitenkin noiden kolmen konepellit, Slopo ilmoitti ja teki sen.

Nyt meillä oli rivissä kolme käynnissä ja konepelti auki olevaa Satakymppiä. Asian tarkoitus ei vaan selvinnyt minulle vieläkään. Kävin itseni kanssa pientä kädenvääntöä, että kysyäkö tuota Slopolta vai ei?

- Voitaisiinko mennä katsomaan sitä Astraa vai onko se osa jo irti? Late uteli.
- Osa ooon jo irti, mutta me voimme vilkaista myös iiitse autoa, Slopo naukui ja viittoili meitä seuraamaan häntä.

Lähdimme kuuliaisesti seuraamaan tuota harmaaseen villatakkiin pukeutunutta laihaa miestä, joka naukui erittäin ärsyttävästi. Kävelimme pihapiirin perällä olevan vanhan saunarakennuksen luo.

- Minä voiiin lämmittää saunan, Slopo ehdotti.
- Ei kiitos, ilmoitin salamana.
- Kaikki Opelit kuuluu saunan taakse, isäntä ilmoitti ja kiersi saunan takanurkalle.

Siellähän se Astra oli pölkkyjen päälle nostettuna. Miten lie sattunut niin hyvä tuuri, että auto oli aivan samanvärinen mitä Latella. Kiersin sitä ja totesin sen saaneen osuman toisesta autosta apukuskin kylkeen. Kurkkasin hajonneesta sivuikkunasta sisään ja nenääni otti vahva viinanhaju. Istuikohan Slopo täällä Astrassa dokaamassa iltaisin?

- Mitä tälle on käynyt? Late ihmetteli.
- Ajoi eteeni tuossa riiisteyksessä.
- Mutta sinähän tulet pihatieltä, kummastelin.
- Miiinä ajan selvinpäiiin ja tämä eiii.
- Mitä auto täällä tekee? eikös sen pitäisi olla omistajallaan tai korjaamolla? utelin lisää.
- Miiinä vein auton ja äiiijä sai pitää korttinsa, Slopo naukui suu korvissa.
- Eikös merkki ole kuitenkin väärä, vai miksi se on täällä saunan takana?
- En ole ahdasmieeelinen, vaan saunani takana on aiiina tilaa yhdelle vieraalle merkille.
- Tämä selvä, mutta voitaisiinko me saada nyt se osa, Late puuttui keskusteluun.

Slopo ilmoitti osan olevan talonsa eteisessä, jota kohti ryhmämme lähti. Kävelimme pörisevien Satakymppien ohitse talon kuistille. Slopo kävi hakemassa osan sisältä ja palasi se kädessään kuistille. Late otti osan vastaan ja tarkasti siitä numerosarjoja. Hänellä oli lunttilappu, johon osaa tutkinut ystävä oli raapustellut vanhan boxin tiedot. Kaikki tuntuivat täsmäävän, joten Late tiedusteli varovasti mitä kyseinen osa maksaa?

- Miiinä olen kohtuullinen miiies, Slopo hymyili nyplätessään villatakkinsa nappia.
- Paljonko, sano vaan hinta? Late otti käteensä lompakon.
- Rahaa miiinulla on itsellänikiiin, Slopo naukui.
- Häh? Late hölmistyi meidän muiden lailla.
- Tule, mennään ajamaan mutka Satakympillä, saat ajaa, Slopo ilmoitti.
- Niin mitä? Late kummasteli.
- Ajeeetaan mutka, niiin saat sen osan ilmaiseksi.
- Mene nyt, komensin ystävääni.
- Aulis kaimaseni, vahdi näiiitä muita, kun olemme hakemassa ajonautintoa Slopo pyysi kersantilta.
- Tämä selvä, Aulis, tämä selvä!


Jatkuu...

HYVÄÄ JOULUA JA VAUHDIKASTA VUODENVAIHDETTA!

-Siis siitä huolimatta, että naapuri voi saada lahjapaketistaan prameamman auton, eikä Corolla suostu keulimaan uutena vuotena vaikka kuinka yritätte.-


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi