Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

8.12.2006

Tyypillinen Saappimies

Palatessani takaisin automme luo, ei paikalla ollut muita kuin Late, joka vaikutti melkoisen kyllästyneeltä. Mies makasi nimittäin selällään Corollan vieressä olevassa parkkiruudussa. Ensin luulin kersantin tyrmänneen hänet, mutta mitään sellaisia jälkiä ei näkynyt, eikä se olisi ollut muutenkaan mahdollista.

- Toitko juotavaa, Late raotti toista silmäluomeaan.
- Jep, molemmat tölkit, vastasin ja ojensin hänelle juomat.
- Kuumakin vielä, hän manaili noustessaan istumaan.
- Miksi makaat parkkiruudussa?
- Närän mielestä tähän ei saa päästää ketään, etteivät villit ipanat vaan kolhi hänen autonsa kylkeä.
- Missä itse mestarit ovat?
- Se sotahullu meni kait kaivelemaan nurmikoita ja Närä näki jonkun tutun, jonka autoa menivät tutkimaan.

Niinpä niin, tuo kuulosti aivan normaalilta puuhastelulta, kun Toyota-papparaisesta ja hänen sotahullusta kaveristaan oli kyse. Kersantin sainkin silmiini pienen hakemisen jälkeen. Hän oli kontillaan nurmikolla ja kaivoi maata kenttälapiollaan. Mielestäni tuo oli jo sairasta. Olisi ennemminkin tehnyt vaikka tuhat punnerrusta.

- Mikä kesti, oliko huoltamolla jonoa? Late uteli.
- Yksi pöllö vaan yritti vaihtaa jonkun toisen omistaman auton makaronilaatikkoon.
- Täh?
- Joo, niin se vaan teki. Lieneeköhän ollut karannut jostain laitoksesta?
- Oliko Opel?
- Ei, Ford Focus.
- Jaa, no sitten minä ymmärrän sen makaronilaatikon. Opelin olisi saanut viedä ilman, Late hihitteli ja siemaisi perään energiajuomaa.

Jäin istuskelemaan Laten kanssa tyhjälle parkkiruudulle. Siihen olisi ollut tulijoita, mutta kaverini tuima ilme ja lievästi ilmaistuna iso koko sai tulijoiden muuttamaan mieltään. Ohitsemme kulki myös monenlaista jalankulkijaa, sillä emme olleet kaikista huolimatta vielä aivan takimmaisessa parkissa. Muuten en jaksanut kiinnittää heihin huomiota, mutta eräs nainen vaikutti sanalla sanoen omituiselta. Hän käveli takaperin, vetäen naruun kytkettyä jäätelövenettä. Tarkemmin ilmaistuna jäätelö oli syöty siitä pois ja jäljellä oli vain sen jollan vohveliosa. Naisen läpsytellessä avojaloin pois kohdaltamme, minulla tuli mieleen, että se shortsimies saattoi olla jotain sukua tuolle naiselle.

- Näitkö tuon? kysäisin Latelta.
- Jep, ei oo varmaan ottanut mitään, vaikka tarvetta nähtävästi olisi, hän hörötteli.
- Tulisi nyt se Närä, jotta päästäisiin jatkamaan matkaa, katselin kelloani.

Ei tullut Närä vielä, vaan eteemme pysähtyi avomallinen Saab 900, joka oli maalattu nähtävästi lastentarhan puuhatunnilla. Jos sirkuksessa on riemunkirjavia autoja, tuo hakkasi ne varmaan 600 – 0 ihan heittämällä. Täytyy myöntää, etten edes yllättänyt, kun huomasin auton ratissa istuvan shortsimiehen ja hänen vierellään sen äskeisen tyhjää jäätelövenettä kiskoneen naisen. Takapenkillä istui pari tenavaa ja joku isokokoinen koira.

- Terrrrve, kaverrrri, shortsimies huikkasi.
- Moi taas. Löysit sitten oman auton, totesin.
- Katso mitä minulla on, mies huuteli ja näytti einespakettia.
- Makaronilaatikko, heitin villin arvauksen.
- Kyllä, eukko sai vaihdettua sen irrotettavaan vetokoukkuun.
- Ihan kiva, mutta millä meinaat vetää ilman koukkua?
- Kenen lie ollut? Ihmiset jättävät mitä eriskummallisimpia juttuja roikkumaan autoihinsa.
- Ai jaa, totesin vähän happamana moisesta asenteesta.
- Hei, vaihdatko Shellin luottokortin ketsuppiin? mies jatkoi.
- En, se ei ole kuitenkaan omasi, eikä minulla ole ketsuppia.
- Onko tomaatteja? Jos on, niin voisit puristella niistä ketsuppia.
- Ei ole niitäkään.

Shortsimies katseli meitä hetken aikaa pää kallellaan. Viimein hän laittoi vaihteen päälle ja pakitti pois luotamme. Seurasin Saabin menoa ja se näytti pakittavan aivan huoltoaseman risteykseen asti. Luulin matkan jatkuvan noin, mutta auto kääntyikin siellä keula menosuuntaan. Vasta siinä vaiheessa tajusin, että Saab oli ollut liikenteessä ilman rekisterikilpiä. Jollakin oli tosiaan hihnapyörä alkanut luistaa päänupissa pahemman kerran.

- Ei kannata ajaa ilman kattoa, lähtee järki, Late hörötteli.
- Sanos muuta. Tuo oli varmaan tyypillinen Saappimies.

Samassa kersantti Aulis Venttiili asteli paikalle kenttälapio multaisena. Toisessa kädessään hän roikotti isoa kastematoa. Tuota katsellessa minulle tuli mieleen, että Aulis on vanhana sissinä tietty kova kalamies ja otti madon syötiksi jotain kalapaikkaa silmällä pitäen.

- Tämä yritti vallata minun poteron! hän ilmoitti.
- Jospa se asui siellä nurmikossa? ehdotin.
- Minä en anna vihollisen luikerrella omiin poteroihin.
- Miksi muuten kaivelet poteroita joka paikkaan?
- Kunnon sotilas turvaa selustansa aina, kun vaan on mahdollista, Aulis totesi ja heitti kastemadon puskaan.
- Onko kaikki paikalla? kuului samassa Närän kailotus.

Vauhtipappa tuli pitkillä askelilla meitä kohti, loistaen kuin pohjantähti pakkasyönä. Olikohan jossain myyty Corollaan irtohevosvoimia tai jotain muuta yhtä merkittävää, mietiskelin seuratessani hänen lähestymistä. Närä heilutteli nyrkissä olevaa kättään päänsä päällä, kuin pahempikin raggari.

- Mitä tuo huitominen meinaa? tiedustelin luoksemme astelleelta Närältä.
- Sain merkin. Kuulitteko, sain merkin. Minä sain merkin! Närä alkoi kiekua kuin lahkolaissaarnaaja.
- Astuiko joku kenties juuri plankatuille saappaille vessassa ja sinä tulkitsit sen merkiksi? hymähdin mokomalle vouhottamiselle.
- Ei kun merkki, ihka oikea merkki!
- Kuulostaa aika hienolta, totesin.
- Katsokaa, aivan oikea merkki! Närä näytti kädessään olevaa merkkiä.
- DX, täh? kummastelin kahden kirjaimen muodostamaa merkkiä, joka näytti olevan peräisin jostain autosta.
- JES, JES, JES, aito Corolla DX-merkki ja nyt se on minulla.
- Höh? tuohan on jostain ikivanhasta autosta. Sinulla on paljon uudempi. Mitä meinaat tuolla tehdä?
- Minulta puuttui 85-mallisen DX-merkki. Hahaa, mutta ei puutu enää.

Se Närän tapaama henkilö oli ollut joku vanha tuttu, jolla sattui olemaan autona kyseinen kasivitonen Corolla. Papparainen oli puhunut tuttavansa ympäri, jotta tämä oli antanut autossa kiinni olleen merkin hänelle. Minulla ei mennyt jakeluun tuollainen intoileminen moisen merkin takia.

- Onko noilla merkeillä vuosimallin mukaan jotain eroa? utelin häneltä.
- O-on niillä.
- Mitä?
- Vuosimalli.
- Joo, antaa olla, naurahdin, sillä minun taisi olla turha keskustella asiasta todellisen fanaatikon kanssa.

Myös kersantti oli otettu tuosta merkistä, vaikka hän ei puheittensa mukaan kerääkään niitä. Hänen asuntonsa täyttää kuulemma kovin tarkoin kenttälapio- ja pakkikokoelma. Niissä oli kuulemma sitä jotain, mikä laittoi sotilaan veren kiertämään. Toyota tuli hänen arvomaailmassaan vasta toisella sijalla. Näin Närän ilmeestä, ettei hän oikein hyväksynyt tuollaista arvojärjestystä. Kersantti kuitenkin ihaili merkkiä sotilaan jämäkkyydellä ja vielä taputteli Närää olkapäille sen verran topakasti, ettei vanhus alkanut syyttää toista Toyota-petturiksi tai muuksikaan luopioksi.

- Tarvitseeko jonkun mennä vielä pissalle, vaan päästäänkö me jatkamaan jo matkaa? tiedustelin porukalta.
- Ei tarvitse, sotilaat ovat aina valmiita, kessu ilmoitti.
- Kävin jo, Närä vastasi.
- Plääh, Late totesi ja kömpi takapenkille.

Survouduimme muutkin tuohon Närän tilavana pitämäänsä japanilaisihmeeseen. Olihan se toki Rutinoffia tilavampi, mutta luonne siitä puuttui tyystin. Ennen kuin pääsimme pois parkkipaikalta, oli Närän pitänyt pysähtyä autollaan neljä kertaa ja joka kohdassa polttaa vähän kumia. Vihdoin ja viimein olimme jälleen moottoritiellä, nokka kohti Heinolaa ja Laten varaosaa.

- Soittelin Lahteen tuolta huoltoasemalta, Närä alkoi selittää.
- Tutuille vai? utelin häneltä.
- Kyllä, kerhomme Lahden alaosastolle. Laitoin hakuun sen Corsan.
- Hakuun, mitä varten?
- Kerhomme kunniaa on loukattu törkeimmän kautta. Meidän tulee selvittää, oliko auto vakio, viritetty vai kenties tieliikenteeseen laiton kisapeli?
- Joopa joo, ja mitä te sitten teette kun löydätte sen? käyttekö kenties irrottamassa siitä moottorin, jotta joku Toyota saataisiin kulkemaan yhtä kovaa?
- Emme, vaan käymme voittamassa Corsan sen omilla aseilla.
- Siis ostatte jostain samanlaisen Corsan jolla voitatte sen? yritin toista lähestymistapaa.
- Hmph, tuo kuulostaa jälleen kerran kovin tyhmältä. Laitamme viivalle sellaisen Corollan, joka näyttää japsin takavalot Corsalle.
- Entä jos niitä japsin takavaloja käytäisiin näyttämässä sille Corsalle sen ollessa parkissa, niin homma onnistuisi kaikista varmimmin? ehdottelin mieleeni tullutta konstia.

Ei menneet mitkään ehdottamani asiat läpi, vaikka minulla oli suurimpaan osaan aivan kelvolliset perustelutkin – ainakin omasta ja Laten mielestä. Late nyt ei asiaa kovin monisanaisesti kommentoinut, ellei naurun räkätystä lasketa sanalliseksi kommentoinniksi. Siinä turistessa matka joutui kuin huomaamatta ja kohta olimme jo Lahden kohdalla. Sen ohitus olisi mennyt muuten aivan huomaamatta, mutta tien pientareelle pysäytetyt Toyotat ja niiden soivat torvet tekivät tästä ohiajosta mieleen jäävän tapahtuman.

- Näettekö, näettekö tuon? Närä hihkui onnessaan ja soitteli torvea tienvarren autoille.
- Ja kuullaankin, murahdin.
- Kenessä on voimaa, häh, kenessä?
- HUOMIO, TOYOTA, TOYOTASSA ON VOIMAA! Aulis karjui avoimesta sivuikkunasta.
- Eihän tarvi taputtaa? Late ärähti.
- Me emme kaipaa sääliläpytyksiä, Närä tuhahti ja jatkoi torven soittoa, vaikka olimme jo ohittaneet Toyotien kunniavartion.

Hah, tästä varaosanhakureissusta tuli näemmä vallan mielenkiintoinen episodi. Olin varautunut vain torkkumaan takapenkillä Närän kehuessa autoaan ja sen ominaisuuksia. Nyt ei enää nukuttanut ollenkaan. Liikennemäärä vastaantulevalla kaistalla kasvoi jatkuvasti. Pohjoisen suuntaan menijöitä oli vain murto-osa siitä mitä etelää kohti suunnisti.

- Voitaisiinko me ajaa vähän matkaa takaisinpäin? Närä kysyi yllättäen.
- Jaa miksi, jäikö jotain sinne huoltoasemalle? kummastelin tuota ehdotusta.
- Ei ku, tuolla toisella kaistalla olisi niin paljon ohitettavia.
- Olemme jäljessä tavoitteestamme! kersantti Aulis ilmoitti.
- Mistä tavoitteesta, täh?
- Olemme ohittaneet kovin vähän autoja ja se EI RIITÄ!
- Hei, oletteko ajatelleet sitä, että kun käännymme Heinolasta takaisinpäin, niin meillä on allamme pitempi siivu moottoritietä ja sitä kautta varmaan miljoona ohitettavaa, selitin tuolle pölhökaksikolle oman teoriani.
- Kyllä, kyllä näin on! Aulis kajautti hetken miettimisen jälkeen.

Suunnan vaihtamisen keskustelu loppui siihen paikkaan ja matka jatkui jälleen hiljaisuuden vallitessa. Ainoa äänilähde oli Corollan radio, joka soitteli humppaa sun muuta vanhempaa musiikkia. Vähän ennen Heinolaa saavutimme Mäntsälän huoltoasemalla näkemämme riemunkirjavan avomallisen Saabin. Sillä oli aika reipas vauhti päällä, mutta Närä ajoi vielä hieman kovempaa. Ollessamme sen rinnalla, kuljettajana toimiva shortsimies tempaisi käteensä leivänpaahtimen ja alkoi heiluttaa sitä ilmassa.

- Hiljennä tuon rinnalle, minulla on sille asiaa, pyysin Närää.
- Pitkään ei sitten ajeta tuon rinnalla, siitä voi tarttua jotain, hän murahti, mutta tiputti hieman nopeuttaan.

Pyysin vielä Latea veivaamaan sivuikkunansa auki, jotta pääsin kurkottelemaan siitä kohti viereisellä kaistalla olevaa Saabia.

- Kato leivänpaahdin, vaihdoin sen siihen luottokorttiin, shortsimies huusi.
- Onko paahtoleipää myös? karjuin hänelle.
- Ei ole, mutta vaihdatko Nissanin akun paahtoleipäpakettiin?
- Ei ole Nissania minulla.
- Laita se naapurin autoon, kait jollain on Nissani.
- En tunne ketään sellaisen omistajaa, valehtelin hänelle. – Mistä oikein sait sen akun?
- Joku oli vailla apuvirtaa. Sanoin käyväni lataamassa akun lähimmällä huoltoasemalla. Arvaa käynkö?
- Et.
- Totta kai käyn.
- Nyt en ymmärrä.
- En vaan vie sitä takaisin, vaan vaihdan sen täytenä paahtoleipäpakettiin.

Samassa takana alkoi vilkkua jonkun sähkövikaisen Bemarin valot ja Närä tallasi kaasupolkimen pohjaan. Meidän nopeusmittarin näyttäessä jossain sadankahdeksankympin kieppeillä Bemari vilkutteli yhä ajovalojaan. Närä ei vaihtanut oikeanpuoleiselle kaistalle, joten Bemu tempaisi meistä oikealta ohi.

- Niin ne saksalaiset laatuautot vaan menee menojaan, Late naurahti.
- Pyh, yksi onnenkantamoinen tuo oli, Närä tuhahti.
- Corsa meni ensin ja nyt Bemari. Kohta varmaan tästä menee ohi 123-koppainen 200 diesel Mersu, Late hörötteli.
- Se, se, se on vain Mesukuskien unta, Närä änkytti.

Samalla hetkellä ohitimme jonkun Mersun. Mallia en kerinnyt edes havaita, sillä se veti asuntovaunua ja vauhtia oli varmaan jotakuinkin sallitun verran.

- No niin, näittekö tuonkin raukan? Hähää, ei kerinnyt edes tajuta mikä iski, hähää, Närä alkoi räkättää.
- Kyllä näimme, hyvin suoritettu ohitus. Nopea ohitus on kaiken a ja o, Aulis kehui kuskiamme ja teki samalla muistiinpanoja.
- Vieläkö sinne Heinolaan on pitkä matka? murahdin takaisin.
- Ei paljo, se paikka on ihan Heinolan eteläisen liittymän lähettyvillä, Late rapisteli jotain paperiaan.
- Karttako?
- Jep, ajakaa tämän mukaan, Late sanoi ja ojensi kartan kersantille.
- Muuten hyvä, mutta karkea paperi ja sottaava muste, Aulis ärähti tutkailtuaan paperia hetken.

Rutinoffin kuski