Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

10.11.2006

Ylitsepääsemätön ohitus


Parkkipaikan liittymässä oli jännitys huipussaan, sillä siinä nähtäisiin mihin suuntaan Närä autonsa keulan suuntaa. Minulla pääsi tahaton huokaus, kun keula kääntyi osoittamaan menosuuntaa, eikä kotiin päin.

- Kyllästyttääkö näin tasainen ja varma kyyti? Närä kysyi survoessaan seuraavaa vaihdetta laatikkoon.
- Niin, sitä se varmaan on, hörähdin.
- Eikä sitten räitä siihen penkin selkänojaan.
- Jaa, tuopa ei tullut edes mieleeni.

Kanttailimme eteenpäin pitkin pienempää tietä. Yksi liikenteenjakaja piti ottaa vasemmalta puolen, kun sen kohdalla ollutta suojatietä oli ylittämässä joku mummeli. Vanhus oli juuri keskellä meidän ajokaistaa, joten pieni kiertäminen oli enemmän kuin paikallaan sujuvan matkanteon edistämiksi. Närä kun ei tunnetusti kumarrellut mitään hidastustekijöitä. Pääsimme kohtalaisen mukavasti Itäväylälle, jossa Corolla sai kenkää reilumman kautta. Seuraava ramppi aiheutti minulle ylimääräisiä sydämen tykytyksiä, sillä Närä tempaisi autonsa sitä pitkin pois Itäväylältä. Olin aivan varma Auliksen viestittäneen jollain tapaa, että matka pitää keskeyttää.

- Täh? älähdin hämmentyneenä, kun Corolla jatkoi sujuvasti seuraavaa ramppia ylös.
- Harjoittelen rampilta muun liikenteen sekaan ajamista, Närä kommentoi ratin takaa.
- Reputitko kenties kerhonne järjestämässä ramppiajokokeessa? Ettei vaan tullut sellainen ramppikuume? hihittelin hänelle.
- Hmph, etkö tiedä että formulakuskitkin harjoittelevat jatkuvasti?
- Toki joo, mutta sinä et ajakaan kisaa.
- Ajanpas, joka päivä!
- Kenen kanssa nyt kisaat? utelin vauhtipapalta.
- Hmm, näetkö tuon punaisen Golfin?
- Joo, katsoin aika paljon meidän edellä menevää autoa.
- Vaikka sen kanssa, Närä hihkaisi ja survoi nahkasaapikastaan syvemmälle Corollan konehuoneeseen.

Minulla alkoi jo tukka taipua taaksepäin, joten olin pakotettu kurkkaamaan millaista vauhtia tämä allamme oleva japanilaisihme kiitää.

- Satakakskymmentä! rääkäisin tajuttuani vauhdista kertovan lukeman.
- Kisa pitää voittaa, Närä kuittasi ja vaihtoi kaistaa päästäkseen Golfin ohi.
- Entä jos se on siviilipoliisiauto?
- Pyh, ne nyt ei saa ketään kiinni.
- Ne saa kuitenkin rekkarisi ja sitä kautta tulee sakot ja menee kortti, yritin vielä keventää hänen kaasujalkaansa.
- Sitten minä soitan isolle jehulle ja kerron miten sen alamaiset kohtelee merkkiveljeä.
- Äääh, olkoot, tuhahdin.

Mikäli saatoin oikein tulkita Närän naamanvääntelyt peilin kautta, niin se saattoi olla hyvin vahingoniloinen irvistys meikäläiselle. En ollut valitettavasti nyt sellaisessa henkisessä vedossa, että olisin jaksanut alkaa puhuttaa eläkeläisvaaria omaan pussiin. Olkoot nyt ainakin toistaiseksi sitä mieltä, että hän on suurin, nopein ja voittamattomin tien päällä. Suhahdimme punaisen Golfin ohi Corollan torvi soiden. Mahtoihan sen sisällä istunut eläkeläispariskunta olla ihmeissään. Hitto mikä kisa, minua nauratti Närän alituinen vouhkaaminen nopeimman tittelistä. Pääsimme jonottamaan valoihin ennen Golfia. Valojen vaihduttua vihreiksi, pari autoa meidän edellä ollut pakettiauto nähtävästi sammui. Tästä seurasi se, että juuri ohittamamme Golf putputteli tyylikkäästi ohitsemme vireistä kaistaa pitkin.

- Gloffi – Rokolla, kuusi – nolla, hihkaisin takapenkiltä.
- Mmmmpuuuuh, minä kyllä näytän sille ketkulle. Tuollainen ajo pitää hylätä. Tuo paska Transportteri on samassa tallissa sen kanssa. Tekivät ihan tahallaan tuon, aivan varppina tahallaan, Närä raakkui ja riekkui miltei hysteerisenä.
- Olisikohan se jonkun lääkkeen paikka? kysäisin varovasti.
- Täytyy…varmaan hankkia kevennytyt polkimet, niin lähtee rivakammin, Närä mumisi survoessaan seuraavien vihreiden vaihtuessa kaasupoljinta.

Vedimme varmaan jonkinlaisen ennätyksen Itäkeskuksesta Myllypuron liittymän valoihin. Sitä punaista Golfia ei vaan näkynyt enää missään. Se oli nähtävästi kääntynyt johonkin Itiksessä, ilman että kukaan meistä tajusi sitä. Oma huomioni oli mennyt tyystin Närän kanssa kommunikoinnissa. Pääsimme Myllikän valoissa kiilaamaan erään Mersun eteen, joka näytti helpottavan Närän oloa ja ajoa. Tuon koukkaamisen jälkeen hän malttoi ajaa jo jonon jatkona kohti Lahdentietä. Rampille päästyämme saimme jälleen kuunnella millaista ääntä Corollan kone pitää maksimikierroksilla. Ihan pahaa teki kuunnella sitä, mutta minkäs teit, ei takapenkkiläisillä ollut mitään sanavaltaa ainakaan O. Närän autossa. Sujahdimme melkoisen helposti Lahdentielle ja nopeusmittarin viisari kohosi vääjäämättä yli sallitun. Närä keskittyi ajamiseen, Aulis oli muuten hiljaa ja Late näytti tutkailevan jotain paperilappua.

- Late, mitä luet, varaosalistaako? tiedustelin häneltä.
- Häh, mitä? mitään en oo ottanut, ihan tosi, hän parahti ja pudotti paperin syliinsä.
- Hei, rauha maassa, minä se vaan tässä.
- Huh, hitto kun säikähdin, hän huokaisi.
- Mitä luit?
- Tuota, yhtä listaa vaan, hän mutisi ja tunki paperin verryttelypuseron taskuun.

En saanut kyseisestä lapusta sen enempää informaatiota, joten päättelin sen kuuluvan jollain tapaa Laten mömmön syönteihin tai muuhun vastaavaan. Pitäkööt tietonsa, kun ei kerran sitä kerro. Vartin verran motaria ajettuamme, minua alkoi nukuttaa aivan vietävästi. Perhanan juhannus, kun oli tullut valvottua turhan pitkään ja kahdentoista tunnin yöunet olivat jääneet toteutumatta. Sitä ei yhteentoista ja puoleen tuntiin saanut millään sovitettua kahdentoista tunnin unia, ilman että olisin ollut se kärsivä osapuoli. Olin juuri uneen vaipumaisillani, kun kersantti heräsi eloon etupenkillä.

- HUOMIO, TALVIRENKAAT!
- Mitä vittua? parahdin takaisin lievästi järkyttyneenä.
- Onko TEILLÄ jo SUUNNITELMAT tulevaa talvirenkaiden vaihtoa varten? Aulis kajautti kysymyksen reippaalla volyymilla.
- No ei ole, eikä sitä paitsi ole koskaan ollutkaan. Aina ne on tulleet siitä huolimatta vaihdettua.
- Minäpä olen tehnyt jo suunnitelman.
- Ihan kiva, siis sinulle ja sille suunnitelmalle, mutisin takaisin.
- Tiivistin sen kolmeentoista sivuun.
- Luetteloitko siinä jokaisen nastankin erikseen? hörähdin hänelle.
- KYLLÄ! Olen sotilas, ja sotilaat ovat täsmällisiä.
- Mutta miksi, miksi nastojen paikat?
- Se on SOTAA! Kuulitteko, se on SOTAA!
- Varmasti kuultiin, pitelin korviani.

Näin Laten ilmeestä, että toinen nyrkinisku ei ollut millään tavalla pois suljettua, ellei herra kersantti tajua pitää hieman pienempää ääntä. Latella taisi olla kaikesta päätellen aikamoinen kanuuna, totesin ystävääni tarkemmin katseltuani.

- Minun nasta-armeija hyökkää hyvässä järjestyksessä lunta ja jäätä vastaan. Voitamme sen sodan jälleen kerran, Aulis paasasi ja heilutteli samalla kädessään olevaa paperinivaskaa.
- Et kait vaan paljasta meille suunnitelmiasi? kysäisin varovasti.
- EN!
- Kiitos, tämä tieto riittää.

Aulis rapisteli vielä hetken aikaa papereitaan, ennen kuin tunki ne maastopuvun takin sisään. Nyt oli Närä löytänyt tosiaan vertaisensa fanaatikon, jolla oli sama automerkki. Tosin hän ei pystynyt itse tekemään kyllä mitään huomista pitemmälle tähtääviä suunnitelmia, sen olin tullut huomaamaan vuosien mittaan. Itse en taas viitsinyt tuhlata energiaa ylimääräisiin suunnitelmiin, koska elämä järjestyi aina ilman niitäkin.

- Aulis, joko olet käynyt tekemässä kunniaa uusitulle Avensikselle? Närä kysäisi.
- Kyllä, kunnon sotilas on jo satamassa vastassa uusia malleja.
- Ei voi olla totta? oletteko te aivan kahjoja? Late hirnui.
- Se on totta. Emme ole kahjoja, sillä armeija palkkaa vain terveitä miehiä, Aulis vastasi napakasti.
- No Aulis, miltä tämä liikenne näyttää sotilaan silmin? utelin asiantuntijan mielipidettä.
- Levotonta, kuritonta ja täysin kaaosmaista!
- Mitähän sille voisi tehdä?
- Laitetaan tiesulku, ja päästetään siitä tasaisin väliajoin kaksi autoa rinnakkain. Elleivät välit säily seuraavalla tarkastuspisteellä, takavarikoidaan autot armeijan käyttöön.
- Aika rankkaa tekstiä, hihittelin.
- Olen rankka mies, Aulis jyrähti.
- Miten tämä Närän ajotyyli, sehän on täysin vastoin noita ajatuksiasi?
- Vain TOYOTAT ovat vapautettuja säännöistä.
- Miksi, oi miksi? parkaisin teennäisen hysteerisesti.
- Liity kerhoomme, niin kaikki selviää, Närä puuttui keskusteluun.
- Joo, antaa olla, ei se minua olisikaan kiinnostanut.

En varmaan ala makselemaan mitään hirmu jäsenmaksuja siitä, että tuo kaksikko puhuu lisää paskaa minulle. Niiden jututhan olivat aivan tuulesta temmattuja.

- Hihihii, hihihii, Late hihitteli vieressäni.
- Mikäs on noin hauskaa? kysäisin häneltä.
- En mä vaan tiedä, hihihii.
- No mille oikein naurat?
- En tiedä, hihihii.
- Ja mitään et ole ottanut, vai?
- E-en, ainakaan pariin tuntiin, hihihii.
- Ei kestä Opel-miehen hermo tällaista liikennettä. Heikkoa ainesta koko sakki! Aulis ilmoitti.
- Kato, nyt meni yksi Corsa ohitse, ilmoitin havainnostani.
- E-eiii voi mennä! Närä parkaisi.

Niin se vaan kävi, että pieni punainen Corsa meni heittämällä meidän ohitsemme. Auto piti sen verran miehekästä mörinää ohituksessa, että siinä taisi olla jotain kireämpää pellin alla. Närä ja Aulis eivät sulattaneet sitä alkuunkaan. Närä alkoi polkea Corollaa kuin mummo rukkia ja Aulis alkoi piirrellä vihkoonsa touhukkaasti jotain.

- Mitä piirtelet, rivoja kuviako? heitin ilmoille kysymyksen.
- Teen taktisia kuvioita.
- Mitä varten? onko tulossa sota?
- Seuraava ohitus tulee olemaan haastava. Tosi sotilas varautuu siinä kaikkeen, jopa niihin mahdottomiin tekijöihin.
- Ja mitähän ne mahdottomat tekijät ovat?
- Tien kaltevuus voi muuttua äkisti, vesisade voi alkaa sinitaivaalta tai edessä ajavan Mersun jäähdytin voi irrota ajossa ja tulla meidän tuulilasista sisälle.
- Jaa, nuo kaikki kuulostavat todella aika mahdottomilta.
- Sitä varten minä olen tässä autossa, jotta kaikki mahdottomatkin seikat tulevat huomioitua, Aulis röyhisteli rintaansa.

Pöllö, pöllömpi, pöllöin, Aulis, oli minun käsityksen mukaan oikea marssijärjestys. Hulluksi en viitsinyt häntä edes nimitellä, sillä se olisi loukkaus muita hulluja kohtaan. Late oli myös omissa maailmoissa, mikäli oman hauiksen mittaamista mittanauhalla voi sellaiseksi sanoa. Jotenkin minulle tuli sellainen tunne, että paita jossa on teksti: ”Olenko ainoa terve tässä autossa?” olisi enemmän kuin paikallaan. Voisin pukea sellaisen päälle ja hymyillä sivuikkunasta kaikille ohitetuille. Ainoa huono puoli tuossa oli se, että istuin väärällä puolen autoa. Koska Närä ei päästänyt ketään ohitsemme, ei kukaan olisi nähnyt tuota paidan tekstiä.

- Siellä se on, Närä rääkäisi voitonriemuisena.
- Minun mielestä yllätyshyökkäys oikealta kaistalta on paras ratkaisu, Aulis alkoi neuvoa.
- Onko? Närä katsoi hölmistyneenä kartturiaan.
- Kyllä. Tarkkojen laskelmien mukaan oikealta ohitettaessa autossa vasemmalla puolen istuvalta kuljettajalta menee noin sekunti enemmän aikaa havaita ohittaja – ja sen ajan turvin me olemme jo kaukana.
- Miten kaukana? utelin väliin.
- Nopeusero huomioiden, noin kaksi viiva viisi metriä etempänä.
- Tarkka jätkä, kehaisin häntä.
- Minun johtama armeija ei sorru epätarkkuuksiin missään olosuhteissa.
- Entä jos tulee pimeä, syttyyks sun päässä joku lamppu? Late heräsi tähän maailmaan.
- Minulla on otsalamppu. Haluatteko nähdä?
- EMME! totesimme Laten kanssa harvinaisen yksimielisesti ja yhteen ääneen.

Saavutimme hitaasti ohitsemme mennyttä Corsaa. Olimme jo niin lähellä, että näimme sen takaluukussa tekstin GSI TURBO. En tiedä, oliko TURBO sana pilaa, mutta meidän päästyä lähelle, tyyppi Corsassa heitti varmaan vitosen tupaan, sillä punainen paholainen katosi pian horisonttiin. Ei auttanut vaikka Närä kuinka polki Corollaa ja viskeli sivuikkunasta kaikenlaista pikkutavaraa tielle.

- Mitä tuo mustekynän tielle heittäminen hyödyttää? karjuin tuulensuhinan yli.
- Keventää autoa. Mennään kohta paljon lujempaa!
- Kerro sitten kun sen aika tulee, niin alan pidellä penkistä kiinni.

Ei tullut sitä aikaa, vaikka kynän seuraksi tielle lensi kartta, viivoitin, paketti paperiliittimiä, pysäköintikiekko, mainosjäärapa, aurinkolasit ja pari ajovalopoltinta. Meinasin ehdottaa, että hyppää itse perässä, niin taatusti vauhti kasvaa ennennäkemättömiin lukemiin. En kuitenkaan viitsinyt tehdä sitä, sillä Corsan meneminen menojaan oli molemmille etupenkkiläisille erittäin kova paikka, etten sanoisi ylitsepääsemätön. Tätä teoriaani tuki myös se, että vauhtimme tippui ja kurvasimme Mäntsälässä Shellille. Olin ymmärtänyt alkumatkasta etupenkkiläisten jutusteluista, että mitään ylimääräisiä pysähdyksiä ei tulla harrastamaan, sillä tämä olisi myös kestävyyden osoitus muille kanssa-autoilijoille ja automerkeille.

Vilkuilin bensamittaria ja bensaa vaikutti olevan vielä vaikka kuinka, joten ainakaan pysähtyminen ei johtunut siitä. Tämä kyseinen huoltoasema oli minulle tuttu paikka, olin pysähtynyt sille muutaman kerran aikaisemminkin. Kerran pysähdyimme sille Andren kesäpaikalle mennessä. Silloin Närä oli ollut reissussa omalla Corollallaan. Tosin hän oli ajellut pikkaisen pitemmän lenkin, kun oli taas touhottanut tapansa mukaan niin paljon, ettei ollut kuunnellut lausetta loppuun asti.

Närä kurvaili Corollansa parkkipaikalle, mahdollisimman kauas huoltoasemarakennuksesta. En oikein ymmärtänyt moista, sillä nyt minulla oli turhan pitkä matka kävellä sisälle ostaman virvokkeita. Äskeinen kaahaaminen oli herättänyt janoni, jota voisi lääkitä vaikka limsalla. Olut olisi myös kätevä janojuoma, mutta en uskaltanut suoraan sanottuna alkaa kännätä tässä kyydissä.




Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi