Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

27.10.2006

Kohti juhannusruuhkia


Olin jollain tavalla päässyt juhannuspäivän jälkeiseen sunnuntaihin, ja jopa itsekin ihmetellen, selvin päin. Närä oli lähetellyt koko lauantaipäivän ihmeellisiä tekstiviestejä, jossa oli teksti WROOOM, WROOOM. Taisi papparainen vaan käydä ylikierroksilla ilmaisen kaljan voimin, oli oma diagnoosi noihin viesteihin. Sain juuri hörpittyä kolmannen mukillisen kahvia, kun puhelimeni piippasi jälleen tekstiviestin merkiksi. Meinasin jättää sen lukematta, mutta kurotin luurin kuitenkin pöydältä ja katsoin viestin. Se oli tällä kertaa Lepo-Latelta. Late kyseli voisinko lähteä ajamaan Heinolaan, kun sieltä pitäisi käydä hakemassa joku Opelin varaosa. Otin saman tien hänen numeron ja kilautin tiedustellakseni asiaa tarkemmin.

- Risat Opelit ja muut paskakasat, kuului luurista Laten äänellä.
- Et maininnut juhannusaattona mitään autosi viasta, ihmettelin ääneen.
- Aaarg, itketti niin perkeleesti, etten kyennyt.
- Mikä siitä on mennyt?
- Joku helvetin matolaatikko tai ohjausboxi tai mikä lieneekään.
- Heinolastako sellaisen saa?
- Joo, yks frendi tuntee sieltä jonkun tyypin jolla on tuollainen samanlainen kolariauto. Tyyppi myy autosta kuulemma kaiken mistä vaan rahaa saa.
- Kyllähän me voidaan sinne lähteä, ei siinä mitään. Käykö tuossa kahden aikoihin?
- Käy!

Homma oli sillä selvä ja sovimme näkevämme pihalla autoni luona viimeistään kahdelta. Olisihan sinne voinut lähteä vaikka heti, mutta mitäpä sitä turhaa kiirettä keksimään itselleen. Koska aikaa oli vielä reilusti, istahdin sohvalle ja jatkoin SUMUVALO-lehden tilaajalahjavideon katselua. Viimeksi sain katsoa Mersun johtotähden kiillotusta varmaan puolisen tuntia. Tässä toisessa osassa näytettiin miten sitä johtotähteä säilytetään oikeaoppisesti. Sitä ei saa missään tapauksessa säilyttää auton keulalla silloin kun sillä ei ajeta. Tähti pitää irrottaa ja sille täytyy ehdottomasti nikkaroida säilytyslaatikko, jossa on punaisella sametilla verhottu tähdenmuotoinen kolo. Laatikko tuli vielä lukita neljällä erilaisella lukolla ja se piti lukita vahvalla ketjulla betoniseinään. Seurasin ohjeita ja laatikon tekovinkkejä hyvin hämmentynein tuntemuksin. Kuka helvetin hullu tuon videon on tehnyt? Eikä sekään kyllä kovin terve ole, joka mokoman tuotoksen on päättänyt jakaa lehden tilaajille.

Viimein puhelimeni alkoi piipittää lähtöajan merkiksi. Olin laittanut siihen hälytyksen, sillä tuppaan herkästi unohtamaan sovitut ajat, mikäli minulla on jotain mielenkiintoista tekemistä. Video pääsi sopivasti sen jakson loppuun, joten pääsisin seuraavalla kerralla seuraamaan nähtävästi jotain muuta mielenkiintoisesta Mersu-maailmasta. Sammuttelin laitteet ja hipsin pihalle katsomaan, joko Late on paikalla? Ei ollut Late, mutta Närä oli siellä Corollan ovet levällään ja stereot täysillä.

- Hyvät humpat! karjuin metelin yli.
- Ei oo humppaa, se on kesäillan valssi, papparainen karjui takaisin.
- HANKI KUULOLAITE! korotin vielä ääntäni.
- Hyvät saundit, eikö ookki?
- On toki, mitä nyt vähän rämisee.
- Mitä teet, oletko lähdössä jonnekin, Närä kysyi väännettyään voimakkuuden pienemmälle.
- Laten kanssa Heinolaan.
- Minä olin kanssa lähdössä Lahteen, mutta voin kyllä ajaa Heinolaankin asti.
- Lahteen, miksi?

Närä alkoi oikein suu vaahdossa kertoa, että hän oli suunnitellut jo pitemmän aikaa lähtevänsä ystävänsä Aulis Venttiilin kanssa ajamaan juhannuksen paluuruuhkaan. Se olisi kuulemma oiva paikka päästä näyttämään suurelle määrälle muita autoilijoita, miten Corolla kulkee ja kuinka ylivoimainen se on moottoritien ruuhkaliikenteessä.

- Et voi olla tosissasi? purskahdin nauramaan.
- Olen, ja Aulis on myös.
- Menet siis tahallasi ajamaan vuoden pahimpiin kuuluvaan ruuhkaan, voi yhden ja jos toisenkin kerran, päivittelin asiaa.
- Hmph, tuo saattaa kuulostaa aika vaikealta, mutta kun on oikea auto, se on melko helppoa.
- Missä Aulis on? pyörittelin päätäni häntä etsien.
- HUOMIO TOYOTA! kuului samassa perseen pohjasta heitetty karjaisu jostain talomme takana olevasta metsiköstä.
- Kaivaa poteroa, Närä totesi, kuin se olisi jokapäiväistä kerrostalon pihapiirissä.

Olisin varmaan revennyt aivan totaalisesti, ellei samalla hetkellä pihalle olisi astellut verryttelyasuinen Lepo-Late. Late käveli eilen omaan parkkiin siirtämäni Rutinoffin luo ja nakkasi verryttelypusakkansa sen katolle. Sydämeni hyppäsi kurkkuun, sillä pelkäsin vetoketjun naarmuttavan sen herkkää maalipintaa. En halunnut kuitenkaan pahoittaa Laten mieltä, joten olin hiljaa tuosta mahdollisesta vahingosta.

- Joko mennään? Late murahti?
- Tuota, Närä on menossa Lahteen, mutta lupasi ajaa Heinolan kautta ystävänsä kanssa, kerroin uusimmat uutiset.
- Njaa, mikäs siinä. Samahan tuo on, missä kinnerissä sitä istuskelee matka-ajan. Se osa nyt vaan on saatava huomiseksi tänne, jotta frendi saa laitettua sen paikoilleen.
- Osa, onko Ooppeli rikki? Närä havahtui.
- Nykii niin perhanasti. Joku boxi mennyt kuulemma, Late kertoili.
- Mitä minä olen aina sanonut, niin mitä? Närä alkoi ilakoida.
- Niin mitä? huokaisin syvään.
- Sitä, että Toyota laatuun voit aina luottaa. Ooppelit ovat vain pelkkiä nytkyttäjiä.

Samalla vierellemme juoksi kenttälapio ja pakki kourassa Aulis ”Huomio” Venttiili. Tällä kertaa hän oli pukeutunut rennosti maastopukuun. Kysyttyään Närältä luvan, hän tunki varusteensa auton takaluukkuun. Tiedustellessani missä Auliksen oma auto on, sain vastauksena hänen olevan nyt aamulenkillä ja auton kotona. Idea ruuhkaliikenteessä ajamisesta oli ollut Närän, mutta Aulis halusi lähteä tarkastamaan, että ovatko jonot varmasti sotilasnormien mukaiset ja ettei kukaan vaan vahingossakaan yritä kiilata Närän autoa. Hänellä oli mukanaan satelliittipuhelin, jolla tarpeen tullen saa paikalle vaikka NATO-joukot.

- Tuota, emmehän me ole NATO-maa, kummastelin.
- Emme, tämä onkin oma projekti, Aulis ilmoitti.
- Käytetäänkö tämän reissun tietoa jollain tapaa teidän kerholehdessä? tiedustelin Närältä.
- Teen tästä jutun ja saan triplapullat Esson baarissa.
- Miksi tripla?
- Koska on juhannuksen jälkeinen sunnuntai, eikä kukaan muu suostunut tekemään tätä maallemme niin tärkeätä reportaasia.
- Maallemme? pyörittelin päätäni.
- Niin, tämä koskettaa hyvin isoa osaa suomalaisista.
- Ja se julkaistaan vain teidän kerholehdessä?
- Niin, mutta jokaisella on mahdollisuus liittyä kerhoomme muodollista maksua vastaan.
- Ja se maksu on?
- Toyotan omistajille kakskymppiä ja muiden merkkien omistajille satanen, mikäli lupaavat kirjallisesti ostaa seuraavaksi Toyotan. Ellei lupaa, niin maksu on tonnin.
- Ei taida olla tungosta jäsenjonossa, naureskelin.
- Mistä arvasit? Närä katseli minua hölmistyneenä.

Onneksi Late keskeytti tämän kovin hedelmättömän keskustelun. Hänen mukaansa voisimme keskustella lisää autossa. En tiedä mitä merkkikieltä Närä ja Aulis käyttivät, mutta he olivat vallanneet Corollan etupenkit ennen kuin edes tajusin koko asiaa. Survoutuessamme takapenkille, minulla tuli mieleen, että jaksaakohan tämä auto ottaa moisella lastilla edes moottoritienopeutta? Olisihan siinä naurussa pitelemistä, kun nopeus jäisi sen alle.

Lähdimme matkaan Närälle ominaiseen tyyliin, eli kierrokset tappiin ja kytkin nopeasti ylös. Kyllä siellä eturenkaissa jotain tapahtui, tuntui ainakin toinen sutivan sentin tai pari. Corollan jousitus oli kovilla, kun kanttailimme kohti isompia väyliä. Suunnattomaksi hämmästyksekseni emme ajaneetkaan suoraan, vaan käännyimme meidän omaa ostaria kohti. Sitten minulla välähti, että Närä tai Aulis menee pankkiautomaatille hakemaan matkarahaa. Nojauduin taaksepäin ja katselin ulos auton sivuikkunasta.

- Tuossako? Aulis kysyi?
- Kyllä.
- Hyvä, minä varmistan alueen.

Olimme kääntyneet pankkiautomaattia kohti, mutta seuraavasta emme menneetkään vasemmalle, vaan isolle tyhjälle parkkipaikalle oikealle. Jäin miettimään etupenkkiläisten äskeistä keskustelua, varsinkin se alueen varmistaminen kiinnosti suunnattomasti.

- Kaksikymmentä sekuntia, Aulis huikkasi astuessaan ulos vielä liikkuvasta autosta.
- Mihin? utelin ääneen.
- Alan lämmittää renkaita vaativaa ajosuoritusta varten, Närä vastasi.
- Eivätkös ne lämpene moottoritieajossa aivan tarpeeksi?
- Voih, Närä voihkaisi etupenkillä.
- Mitä?
- Voiko noin yksinkertaisia ihmisiä vielä olla edes hengissä?
- Olen minä, vakuuttelin hänelle.
- En minäkään tajunnut mitään, Late katseli hölmistyneenä minua.
- Katsositte joskus formulaa tai kiihdytysajoja, Närä tuhahti ja painoi kaasun pohjaan Auliksen kädenheilautuksesta.

Aloimme kiertää parkkipaikalla ympyrää renkaan vonkuen. Voin sanoa, että pää meni jo sekaisin vastapäivään kiertäessämme. Tuon lisäksi meidän piti totta kai ajaa vielä myötäpäivään saman verran kierroksia. Närän väliaikatietojen mukaan rengas ei toimi, mikäli se lämmitetään vain yhteen suuntaan kiertämällä. Siitä tulee kuulemma vikuri ajettava, joka voi kammeta ohitustilanteessa vaarallisesti jompaankumpaan suuntaan. Meidän kiertäessämme kehää parkkipaikalla, Aulis seisoi patsaan tavoin parkkipaikan sisäänajon luona. Sinänsä aivan turhaan, sillä kukaan ei edes yrittänyt koko parkkipaikalle. En minäkään olisi yrittänyt, mikäli olisin nähnyt jonkun Corollan kiertävän siellä renkaat valittaen kehää ja maastopukuisen tyypin seisovan asennossa ajotiellä.

- Nyt toimii, Närä hihkaisi.
- Mistä sen tietää? mumisin takaisin samalla, kun yritin välttää oksentamista pahan olon takia.
- Sen tuntee.
- Missä, perseessäkö?
- Hmph, kylläpäs sitä taas ollaan niin tekovitsikkäitä, eh.
- No missä sen tuntee?
- Nenä kertoo ja kädet tuntee ratin ohjattavuudesta.
- Leivonko sen nenän perseeseen? Late murahti happaman oloisena.
- Älä ainakaan ennen, kuin olemme saaneet sen osasi kotiin.
- Kait tota alikessua saa täräyttää, mikäli noiden pellejen touhu alkaa ottaa pattiin? Late murahteli.
- Aulis, Latepa luuli sinua alikersantiksi, Närä alkoi kailottaa samalla avaamastaan ikkunasta.

Pitihän se arvata, että Toyota-miehet pitävät yhtä, oli sitten kesä tai talvi, satoi tai paistoi. Aulis pudottautui maahan punnerrusasentoon ja alkoi punnertaa nopeaan tahtiin. En laskenut suorituskertoja, mutta varmaan jotain kaksikymmentä siinä taisi mennä. Late katseli suupieli virneessä moista touhua. Tiesin hänen olevan niin kovassa kondiksessa, että taisi yksi armeijan kersantti jäädä toiseksi jopa vasemmalla kädellä. Kersantti ei tosin ollut nähtävästi vetänyt kaikkia niitä aineita mitä Late oli. Sen kyllä huomasi Latessa, sillä hän saattoi pimahtaa aivan yllättäen ja aiheuttaa huomattavaakin vahinkoa voimillaan.

- HUOMIO! Aulis tuli karjumaan auton vierelle.
- Tukihan nyt turpasi ja istu kyytiin, Late murahti.
- Minua ja koko Suomen armeijaa on loukattu.
- Jaa, ja millähän tapaa? utelin.
- Minä EN OLE alikersantti, vaan aivan täysi kersantti!
- Miten se liittyy Suomen armeijaan?
- Se joka loukkaa minua, loukkaa myös isänmaatamme.

Late kuunteli aikansa tuota vouhottamista koko maan loukkaamisesta, kun oli tullut vain pieni pilkkuvirhe sotilasarvossa. Kersantti vaati Latelta kahtasataa punnerrusta. Late hymähteli hetken, ennen kuin nousi ulos Corollan takapenkiltä. Hän kiersi auton ja meni aivan kersantin eteen.

- Näetkö tämän? Late murahti ja näytti nyrkkiään.
- Kyllä, sotilaalla pitää olla hyvä näkö ja nopeat hoksat, Aulis ilmoitti jämäkästi.
- Pidä katse siinä!
- Kyllä…

Tällä kertaa minä petyin pahemman kerran Suomen armeijan luottomieheen, sillä hän ei pitänyt katsetta lupaamassaan paikassa. Maatessaan selällään asfaltilla hänen silmänsä harittivat sinne tänne. Opetettiinkohan armeijassa kenties vain luistamaan omista lupauksista? Toisilta siellä nähtävästi opitaan vaatimaan vaikka mitä ihmeellisyyksiä ja heti siinä paikassa.

- Mi-mitä sinä n-nyt? Närä änkytti.
- Kessu päätti levätä, ei tässä sen kummempaa, Late naurahti.
- E-ei se Aulis minulle mitään sellaista sanonut.
- Se tuli niin äkkiä, ettei kerinnyt, Late murahti ja istahti takaisin viereeni.

Närä kävi ravistelemassa kersanttia ja kohta tämä pääsi jälleen tajuissa olevien kirjoihin. Mitään sanomatta hän nousi ylös, kiersi auton ja meni Laten sivuikkunan kohdalle. Late veivasi ikkunan auki kuullakseen mitä miehellä on asiaa.

- TOYOTA veljeydestä ei ole tietoakaan. Mikä auto teillä on? Aulis heitti sotilaallisella äänellä.
- Ooppeli.
- Opelit ovat perseestä konsanaan, Aulis ilmoitti.

Tämän jälkeen hän astui etuoven kohdalle ja istui kyytiin. Myös Närä istahti autoon ja pisti sen jälleen tulille. Minua alkoi kiinnostaa kovasti, että palaammekohan takaisin kotiin vai jatkuuko matka alkuperäisten suunnitelmien mukaan kohti Heinolaa? Kumpikaan etupenkkiläisistä ei sanonut mitään, vaan kiskoivat turvavyöt kiinni täydellisen äänettömyyden vallitessa autossa. Auton nytkähtäessä liikkeelle, minä tarkistin oman ajokortin mukana olon, jos sitä vaikka tarvittaisiin oman auton rattiin siirtymisen vuoksi.


Jatkuu...


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi