Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

13.10.2006

Ravistimen kolistin


- Viiskymppiä, Rambe nuolaisi huuliaan.
- Häh, ilmaisesta puhelinluettelosta ja käytetyistä tennissukista, älähdin.
- Köyhästä se on markkakin liikaa, hähähää.
- Olemme jo euroajassa, täsmensin.
- No vittu, onpas terävä jätkä, hähähää.

Onneksi sain Ramben tajuamaan, etten todellakaan halunnut käyttää hänen erikoistarjoustaan hyväkseen, vaikka se olikin puoleen hintaan. Minun tuurini oli myös se, että hullu ämmä alkoi tuntea itsensä hylätyksi, kun hänen poikaystävänsä jutteli minun kanssa. Sain häneltä kipakan käskyn vaihtaa maisemaa jonnekin muualle pihaa rumentamasta. Meinasin ladata takaisin, ettei täällä ole toista hänen veroistaan pelätintä, mutta jätin sen terveydellisistä syistä sanomatta. Kuukausi letkuissa ei ollut millään mittarilla mitattuna kovin hyvä juttu.

- Osataanko täällä edes grillata mitään ilman ammattimiehen otteita? Reiska alkoi kailottaa parkkipaikan reunalta.
- Katohan, pääsit sittenkin paikalle. Aloin jo huolestua, että jos vaikka olet lyönyt sormeen vasaralla, vastasin hänelle.
- Kuulehan pääsiäiskämmen, ammattimies ei lyö sormeen edes silmät kiinni. Se kun tuo vasaran liikerata piirtyy aivoihin jo sikiöasteella.
- Eli mitään amista ei siis tarvitakaan? heitin villin arvauksen.
- Voi yhden kerran mitä artikulointia jälleen kerran. Totta kait amista tarvitaan, siellähän ne äidinmaidosta imetyt taidot viilataan täyteen terään.
- Onnistuiko se mökin rakentaminen?
- Joo, tehdä näppäsin siinä samalla kolme koneremonttia ja yhden automaattilaatikon remontin, kun oli vähän luppoaikaa.
- Ota grillistä makkaraa ja korista olutta tai konjakkipulloista tiukempaa ainetta, opastin häntä.

Reiska murahti jotain kolmannen luokan litkuista, mutta lähti kuitenkin kumisaappaat lotisten juomia kohti. Seurasin sivusta, kun hän tyhjensi ensin pullon olutta ja meni vasta sen jälkeen ottamaan makkaraa. Hemmo oli alkanut paistella Aimon grillillä pihvejä, sillä suurin osa oli saanut jo makkara-annoksensa.

- O´la laa, hyvät juhlat, Andre Patonki tuli luokseni.
- Missäs oikein asustelet nykyisin, kun en ole sinua enää täällä nähnyt?
- Kaivopuistossa.
- Häh?
- Alkoi patonkikauppa kannattaa sen verran hyvin, että ajattelin muuttaa lähelle Sokerileipuria.
- Ai niin, se pieni paheesi, naurahdin.
- Miten niin pieni, ostan aina ison kakun, Andre naurahti.
- Miten Picasso, vieläkö ajelet sillä?
- O´la laa, kyllä, vaikka vaihto onkin ollut mielessä.
- Mikäli meinaat vaihtaa Corollaan, niin Närä auttaa mielellään, hihittelin.
- Ennemmin tappaisin itseni hakkaamalla omaa päätä kirveen hamarapuolella, kuin viettäisin aikaani omistamassani japanilaisessa autossa, Andre naurahti ja otti perään konjakkinaukun.
- Aika rankkaa tekstiä, totesin naurussa suin.
- Oletko muuten kuullut sitä, kun ranskalainen Toyotan osti?
- En, pyörittelin päätäni.
- En minäkään.

Andre valitteli, että lisääntyneen myynnin takia häntä oli näkynyt aika vähän täälläpäin ja muutosta informoiminen oli jäänyt valitettavasti väliin. Hänen patonkikauppa oli laajentunut jo ketjuksi, johon kuului kymmenen myymälää eri paikkakunnilla.

- Ih, ih, ih, onko täällä mitään ohjelmaa? Leasing Lehtinen tuli ihittelemään paksut silmälasit nenällä keikkuen.
- Syömistä, juomista ja seurustelua, vastasin hänelle.
- Minulla olisi, ih, ih, ih, yksi idea, mitä me teemme nöde-kavereiden kanssa softanvääntämisen välillä.
- No mitä?
- Leikitään ykköstä ja nollaa. Yksi laittaa paperille ykkösen tai nollan ja muut koettavat arvata. Väärin arvanneet putoavat pois ja voittaja on se, joka arvaa viimeisenä oikein. Aika rankkaa, eikö olekin, ih, ih, ih?
- Liiankin, naurahdin päätäni puistellen.

Lehtinen olisi peli-idean jälkeen halunnut esitellä Bemarissaan olevaa viisinkertaista paikannusjärjestelmää, mutta jostain syystä se ei kiinnostanut ketään. Myös Taksi-Petteri hinasi itsensä meidän muiden luo. Olin jutellut hänen kanssaan vain muutamia kertoja. Tiesin hänen vaimon lähteneen jo aikapäiviä sitten ja Petterin asuvan yksin. Hän oli tosin niin paljon ajossa, ettei kuulemma aina edes muistanut missä asui.

- Ajelet Mersulla, mutta eikö vaikka Avensiksella tekisi paremmin tiliä? utelin häneltä.
- Velttojen jätkien peli. Kyllä se Mersu on ainoa oikea peli ammattikäyttöön. Turha niitä Volvoja ja muita muka-autoja on sinne tolpalle tuoda. Osahan kerkeää ruostua jo ennen kyydin loppumista, Petteri alkoi päästä vauhtiin.
- Joo, mutta niihimpä ei vaihdetakaan ovia joka vuosi, Närä kailotti.
- Pah, Mersu sentään hoitaa sen tyylikkäästi.
- Niin, onhan niihin laitettu jo tehtaalla parin ovien vaihtokerran lisähinta.
- Toyotako hyvä, voi pah. Sehän kootaan nykyisin Turkissa, Petteri tuhahti.
- Entä Mersu sitten? Sen kokoaa turkkilaiset pakolaiset puolalaisesta osista Saksassa. Muka saksalainen laatuauto, höhöhöö, Närä hörötteli vatsaansa pidellen.
- Millä autolla ajetaan eniten kilometrejä?
- Entä sitten? Totta kait niillä ajetaan, kun kukaan ei huoli vanhaa taksia, jonka takapenkille on oksennettu säännöllisesti. Se hajuhan seuraa autoa romuttamolle asti, Närä laukoi tulemaan.
- Tule joskus kyytiin, niin sinulle selviää sen ylivertaisuus, Petteri puuskahti.

Olin seurannut keskustelun kulun aikana Aimoa, joka hivuttautui kokoajan lähemmäksi meitä. Olikohan onnikkakuskilla kenties jotain sanottavaa tuohon Mersu – Toyota keskusteluun? Andre puolestaan kuunteli tapansa mukaisesti tyynen rauhallisesti valloillaan olevaa keskustelua. Eipä tuohon minullakaan ollut mitään sanottavaa, sillä miksi puuttua kahden korvikeauton väliseen kinasteluun, kun itsellä oli autoista paras.

- Joku tolppahomoko täällä paukuttaa turpaansa? Aimo sai viimein suunsa auki.
- Anteeksi mitä? Petteri murahti.
- Sitä vaan, että minä en sinuna alkaisi kehuskella noin mitättömällä pelillä, jonka kuljetuskapasiteetti on hyvin anhiton, etten sanoisi puutteellinen.
- Kyllä minuakin vituttaisi kuin hampaatonta oravaa, jos joutuisin ajamaan koko elämäni samaa linjaa.
- Tuo ei pidä paikkaansa! Minä, minä saan valita itse linjani.
- Hahaa, ja tyhmäkin vielä, Petteri nauroi.
- Minä en ole tyhmä, en, en, en, Aimo kiehui. – Eikö itellä älli riittänyt edes C-korttiin, häh?
- Miksi minun olisi pitänyt rahtariksi ruveta, kun paremman tienestin saa uuden Mersun ratissa, Petteri kohautteli olkapäitään.
- Säälittävää selittelyä. Osutko edes etuperin porttikongiin? Aimo paukutti turpeaa turpaansa.
- Aina.
- Anteeksi, täytyykö täällä pitää näin kovaa meteliä? Dasse Nassunin Mirka vaimo tuli selittämään huolestuneena iltapuvussaan.
- Kyllä se kuuluu asiaan, ilmoitin hänelle.

Mirka palasi miehensä luo ja he näyttivät supattelevan jotain. Keskustelun päätteeksi he ottivat esille polaroidinsa ja kävivät kuvaamassa Primeransa joka kantilta. Minä en oikein ymmärtänyt, että miksi savuverholla peitelty auto piti kuvata, eihän sitä näkynyt juuri ollenkaan sen alta. Kuvaamisen jälkeen itse Dasse tuli luokseni.

- Tuota, ovatko nämä ihmiset kaikki varmasti töissä?
- Kuinka niin?
- Ettei vaan joku työtön saa päähänsä naarmuttaa meidän autoa.
- Ei täällä kyllä ole koskaan mitään sellaista sattunut. Nalle koira on kyllä joskus kussut autojen renkaille, mutta se lienee pahin ongelma.

En viitsinyt kertoa, että laskinhan minä kerran Volvo-miehen edellisestä Volvosta öljyt pois koneesta, kun tuli vähän kinaa. Siitä oli jo niin paljon aikaa, että teko lienee jo vanhentunut.

- Mirka kuulitko, se, se kamala hurtta kusee autoihin, Dasse ilmoitti vaimolleen.
- Anteeksi, mutta oletteko menossa jonnekin juhliin? osoitin hänen mustaa pukuaan.
- Olemme pukeutuneet, toisin kuin nämä eräät, hän viittoili ympärilleen.
- Siis kaikki muut, täsmensin.
- Voihan sen asian niinkin ilmaista, Dasse ryki valkoiseen nenäliinaansa.
- Rakas, tänne se saastainen nenäliina, Mirka tuli miehensä vierelle kannettavan roskiksen kanssa.

Seurasin hieman hämmentyneenä, kun Dasse pudotti nenäliinan roskikseen ja desinfioi sen jälkeen kätensä vaimonsa antamalla aineella. Tämä varmisti viimeistään sen, etteivät nämä uusimmat naapurit tainneetkaan olla kovin toivottuja meidän taloon, ainakaan minun omasta puolesta. Mitähän ne sitten sanovat, kun Ping Pong alkaa tehdä jotain todella tuoksahtavia sapuskoja. Silloin kun koko taloa tuppaa haiskahtamaan pari päivää kuin mädännyt raato.

- Hei Ping Pong, oletko tavannut meidän uudet naapurit? huikkasin hänelle.
- Hella pelkele, en todellakaan ole, hän kääntyi hymyillen meitä kohti.
- Tule sanomaan päivää, kannustin häntä.
- Hyvä liisi, ottaako te? hän tuli paikalle riisikattilan kanssa.
- Rakas, ethän vaan koske siihen, Mirka panikoi miehensä puolesta.
- En, siitä on jo joku toinen ottanut, Dasse perääntyi askeleen kattilan tullessa hänen lähelleen.
- Hieno Limela, Ping Pong hymyili.
- Siihen, siihen ei saa koskea, Mirka tirahti.
- Minulla Accold, Honda Accold.
- Hienoa, toitko sen kotimaastasi? Dasse yritti hymyillä.
- Vehotalo minu kauppa.
- Se on hieno se, Dasse nyökytteli.
- Sinä pukeutua hyvin. Ollako sinä se elikoispoika?
- Minä olen apteekkari ja tässä on vaimoni Mirka, ja hän on töissä meidän apteekissamme.
- Lääkemies. Hyvä juttu, minä talvi paljo lääke vaimo. Vaimo usein paskatti.
- Me-meidän apteekki on aika kaukana, Mirka alkoi nikotella.
- Ei huoli, te voitte tuoda ne lääke tänne koti, minä maksa kyllä koko laha.

Minulla alkoi olla naurussa pitelemistä siinä vaiheessa, kun Ping Pong kaiveli jostain taskustaan pitkän puutelistan lääkkeistä, joita hän toivoi uusien naapureidensa voivan toimittaa hänelle. Tässä vaiheessa Nassunin pariskunta taisi tehdä juhannusjuhlista poistumisen ennätyksen. Jäimme seisomaan äimän käkinä, kun he lähtivät kimpsuineen ja kampsuineen sisälle.

- Ei hyvä naapuli, Ping Pong totesi hetken hiljaisuuden jälkeen.
- No mikä sinulla niiden lääkkeiden kanssa kivistää? tiedustelin häneltä.
- Ei voi itse hakea.
- Miksi ei? olethan sinä ennenkin apteekissa käynyt.
- Accold lisa. Minä ei saada se käynti.
- Älä helvetissä? Sehän on sitten tohtorin tarpeessa.
- Minä ei paljo laha, pelse puhas tällä hetkellä, Ping Pong niiskutti.

- Reiska, täällä tarvitaan sinua apua. Ping Pongin Accord ei kuulemma lähde käyntiin ja hänellä pitäisi saada vaimolleen lääkettä.

Reiskan reaktiot eivät yllättäneet tälläkään kertaa, vaan hän oli salamana kyseisen auton keulan luona painamassa korvaa konepeltiin. Siirryimme suurin piirtein koko porukka seuraamaan todellisen ammattimiehen auton korjausta. Tiedä vaikka oppisimme samalla jotain tärkeää häneltä. Reiska kuunteli aikansa, sitten hän kävi heiluttelemassa Hondan antennia ja kuunteli jälleen konepeltiä. Välillä hän kävi kuuntelemassa takakylkeä ja taas konepeltiä. Viimein hän nousi hymistellen pystyyn ja puisteli haalareiden lahkeitaan, kuin niihin olisi muka tarttunut jotain puhtaasta autosta.

- Paha vika onko? Ping Pong uteli hermostuneena.
- Ravistimen kolistin hapettunut, Reiska totesi ja niisti nenänsä trasseliin.
- Onko iso laha vika?
- Ei paha, anna avaimet niin pistän tämän tulille.

Ping Pong antoi hänelle autonsa avaimet ja Reiska istui polleana kuljettajan paikalle. Seurasimme useamman silmäparin voimin, kun ammattimies ähersi auton sisälle yrittäen käynnistää sitä. Siitä ei vain näyttänyt tulevan yhtään mitään. Auto ei osoittanut minkäänlaista elonmerkkiä. Menin apukuskin puolelle ja istahdin hänen seuraksi autoon.

- Tuollainen amatööri tuo huonoa karmaa, Reiska tuhahti yrittäessään kääntää virta-avainta virtalukossa.
- Ei taida kääntyä tuo avain siinä virtalukossa, huomautin tehdessäni mielestäni merkittävän havainnon.
- Minä olen aina sanonut, että nämä Hondien virta-avaimet ovat heikkolaatuisia Mazdan avaimiin nähden.
- Kunpa olisikin Hondan avain, hihittelin.
- Mitä…perskuttia sinä höpäjät? Reiska murahti ja nosti avaimen silmien eteen.
- Fiatin logoko se on? Miten muuten pääsit sisälle koko autoon?
- Kato, huomasihan se pääsiäiskäsi vihdoin missä se vika on. Pitkään sain näytellä, että meni tuollaiselle tampiolle jakeluun. Voi yhden kerran, että ihmisen pitää olla hidas hoksainen. On se hyvä ettet itseäsi amikseen tunkenut. Siihen ovikysymykseen on helppo vastaus, ne olivat auki.
- Ping Pong, missä ne Hondan avaimet oikein ovat? Nämä ovat jonkun Fiatin, huusin omistajalle.
- Voi pyhä pelle, minä otta minu veli avain. Minä sokea, ei huomata vilhe.
- Sitä minä jos tässä kuuntelin tuossa ulkona, että virtalukko se valittaa väärästä avainkontaktista, Reiska nousi kertomaan yleisölle.
- Mikä se ravistimen kolistin on? utelin häneltä.
- Se tuota…on sellainen slangisana, kun halutaan pitää amista käymättömät epätietoisena oikeasta viasta. Vaikeat termit saavat asioista tietämättömät jättämään ammattimiehen rauhaan, Reiska kakisteli.

Loppu hyvin, sillä Ping Pong soitti vaimolleen, joka kertoi oikeiden avaimien olevan hänen taskussaan. Fiatin avaimet olivat Ping Pongin veljen auton vara-avaimet, jotka veli oli jättänyt heille talteen. Itäisen maan kovin huolimaton mies lupasi palkita Reiskan ruhtinaallisesti ja tehdä hänelle ja hänen perheelleen maittavan juhla-aterian seuraavaksi viikonlopuksi. Avaintapauksen jälkeen loppuilta sujui virvokkeita nauttien ja pihvejä popsien.

Saimme siivottua pihan porukan voimin vähän puolenyön jälkeen. Närä jäi nukkumaan Corollaan, Mirkku ja Make Capriceen, muiden mennessä normaalisti koteihinsa.




Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi