Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

29.9.2006

Monialayrittäjä


Pyysin Hemmoa tarjoamaan hullulle ämmälle tuplamakkarat tuosta hyvästä teosta yksityisautoilijoiden ja mopoilijoiden hyväksi. Aimo oli jo pitemmän aikaa ollutkin liian kukkona sen onnikan ja pysäkkimerkin kanssa.

- Onko tämä sellainen motoristin erikoinen? hullu ämmä tivasi ottaessaan vastaan makkara-annostaan.
- Mikä? Hemmo kummasteli.
- Etkö muista, sitä kyljystä taannoin, joka…tuota…hmmm…vähän, mumisin samalla kun yritin viittoilla Hemmolle kyljyksen pyörineen maassa ennen tarjoamista.
- E-ei, ne erikoiset valmistuu hetken päästä, Hemmo pääsi tilanteen tasalle.
- Hyvä, minä en mitään tavallista syökään, hullu ämmä tokaisi ja palautti lautasen grillimestarille.

Päätin auttaa Hemmoa ja ohjasin tuon tuittupäisen motoristin kaljojen luo ja ojensin hänelle kaksi pulloa kolmannen luokan juomaa. Olen ennenkin nähnyt pulloja avattavan hampailla, mutta ensimmäisen kerran näin niitä avattavan kaksi yhtä aikaa.

- Rambe opetti, hullu ämmä sanoi silmät säihkyen.
- Miten Juggis, se mieletön motoristikarju, vieläkö styylaat senkin kanssa?
- Kyllä se tuossa nurkissa pyörii ja yrittää vakuutella jotain ikuista rakkautta, kräääh, ptyi!
- Mikä siinä Rambessa oikein viehättää?
- Vittu, Reginaanko meinaat alkaa kirjoittaa, kun tuollaisia utelet?
- En minä mitään sellaista, kunhan vain utelen aikani kuluksi.
- No sitten. Sillä on isompi peli, hullu ämmä naurahti.
- Joo, en haluakaan enää tietää enempää.
- Olethan sen nähnyt itsekin. Juggiksen pelejä mahtuu kaksi ruutuun ja Ramben peli vie kaksi ruutua. Sen hinurihomon pitäisi muuten tulla aivan tällä minuutilla, hullu ämmä katseli ranteessa olevaa Mikki Hiiri kelloa.
- Täällä olisi tämä motoristin erikoinen, Hemmo kailotti grillin takaa.
- Etkä sitten tarjoa kenellekään muulle näitä erikoisia, hullu ämmä painotti ottaessaan vastaan hiekassa pyöriteltyjä makkaroita.
- En, tämä on vain ja ainoastaan motoristeille.

Jäin hetkeksi katselemaan, kun makkara upposi nälkäisen motoristinaisen suuhun narskeen ja rouskeen saattelemana. Hänen tyytyväisestä ilmeestä totesin erikoisen olevan mieluinen. Sitä saa, mitä tilaa, piti tälläkin kertaa paikkansa. Jätin hänet aterioimaan ja suunnistin Corollan luo, jossa Närä keskusteli Lepo-Laten kanssa.

- Ei varmaan ole kakslitrainen Ooppeli ykskutosta Corollaa tehokkaampi, Närä intti.
- Papereiden mukaan on, Late naureskeli.
- Minä olen ohittanut niin paljon Ooppeleita, että tiedän asiat papereita tarkemmin.
- Mitäs täällä kinataan? heitin välikysymyksen.
- Kunhan jutellaan. Närä tuossa kertoi miten paljon se rakastaa saksalaisia autoja, Late hihitteli.

Ellei Late olisi ollut niin iso ja lihaksikas kaveri, olisi Närä varmaan jo tällännyt nyrkkiä hänen leukapieliinsä. Nykyisenä kuntosaliyrittäjänä Late oli vain paisunut siihen nähden mitä oli aikaisemmin. Jätkä oli sellainen kävelevä lihasvuori, jota kunnioitti vaikka hän olisi ollut miten väärässä tahansa.

- Minä, minä kyllä vihaan niitten kermaanihomojen tekemiä autoja, Närä jupisi hiljaa Corollan vanteita hipelöiden.
- Kunhan puhut, sinulla on kuitenkin Opelin juliste makuuhuoneen seinällä, Late piruili.
- Ei varppina ole, ei ikinä. Sitä paitsi Toyotaa myydään sata yhtä Oopelia kohti. Mitä se todistaa, häh?
- Varmaan sitä, että Opel kestää sata kertaa sen mitä Toyota, naureskelin Närän jutuille.

Samalla totesin, ettei V8-Make ollut päässyt tavoistaan, vaan hän oli hyvin läheisissä tekemisissä Mirkun kanssa. Tuo nainen, jonka sukunimi oli Blondi, makasi Maken Chevroletin konepellillä selällään ja Make hänen päällään. Minua alkoi hieman huolestuttaa Maken vaimon Pirjon suhtautuminen tuohon, kun Late huomasi katseeni ja huikkasi Pirjon olevan jossain mökillä kaksi viikkoa. Ei ollut kuulemma huolinut miestään mukaan, kun kyse oli hänen sukulaisten mökistä. Make kun ei ollut oikein toivottu vieras kaikkien mökeille, varsinkin kun ne mökin omistajat olivat raivoraittiita.

- Jää se siitä kuitenkin kiinni, Late naurahti.
- Miten niin? kummastelin.
- No tiedäthän sinä Maken, se joko laulaa sen itse kännipäissään suuttuessaan Pirjolle, tai sen taskusta taikka autosta löytyy jotain vieraaseen naiseen liittyvää.
- Totta, Makella ei ole paras mahdollinen tuuri, kun kyse on vieraissa käymisestä ja salarakkaista.

Volvo-mies oli myös ilmestynyt paikalle, tosin hieman takavasemmalta hiippaillen. Olin viittoillut häntä menemään grillin luo, sillä pitihän ikuiselle vihamiehellekin antaa mahdollisuus täyttää vatsa. Täydellä vatsalla jaksaa kinata paremmin. Juttusille hän ei tullut, mikä ei yllättänyt minua millään tavalla. Juttuseuraksi hän näytti saaneen toisen ruotsalaisiin autoihin hurahtaneen, eli Puten, jolla oli vielä vanha Saab 900 vuodelta 1984. Toisaalta ihailin Puttea, sillä hänkään ei vaihtanut autoaan hetken mielijohteesta, vaan piti kerran valitun linjan niin pitkään kuin se vaan oli mahdollista.

Myös meidän uusimmat naapurit, eli Nassunin perhe oli tullut paikalle, tosin huomattavan ylipukeutuneina. Lisäksi heillä oli mukana oma vesiautomaatti ja jotain muuta rekvisiittaa. Hemmon aloitellessa grillaamista, he olivat käyneet peittelemässä Primeransa huolellisesti. Se oli joku ihmeellinen verho, jolla he auton peittelivät. Olin tiedustellut silloin asiaa, ja se oli kuulemma Primeran herkkää maalipintaa suojaava savuverho.

Paikalle oli saapunut myös vanha ystäväni Andre Patonki, baskeri vinosti päässä ja piippu suupielessä käryten. Hän oli erittäin ilahtunut ranskalaisista juomista ja oli sen takia tullut paikalle taksilla. Hän oli löytänyt juttukaverikseen alakerran Ping Pongin, joka puolestaan oli yllättänyt meidät kaikki tulemalla paikalle ison riisikattilan kanssa. Mikäs siinä, saihan siitä riisistä vähän vaihtelua makkaralle ja lihalle. Muutenkin tarjoilupuoli oli parantunut porukan valuessa paikalle. Esimerkiksi Mirkku oli tuonut mukanaan hervottoman astiallisen maittavaa salaattia ja salaattikastiketta. Andre puolestaan toi omasta patonkipuodistaan ison paperipussillisen tuoreita patonkeja ja valkosipulivoita. Pihalla pyöri myös muita harvemmin nähtyjä alueen asukkaita, kuten Taksi-Petteri ja Leasing-Lehtinen, jotka vaikuttivat olevan parempia tuttuja keskenään, mitä me muut heidän kanssaan.

- Mikä helvetti tuo on? Late murahti kun ilman täytti jumalaton ison moottorin kierrättämisen ääni.
- Veikkaanpa, että Rambe on tulossa hinurillaan, jäin kuuntelemaan ääntä.

Niinhän se olikin, sillä vain pieni hetki tuosta toteamisesta, ilmestyi mattamusta ja ympäriinsä kolhittu hinausauto näkösälle. Rambe ei ollutkaan tällä kertaa yksin, sillä autossa istui hänen lisäkseen noin viisikymppinen mieshenkilö. Äkkiä vilkaisten en tuntenut miestä, joten ainakaan minun tuttu hän ei ollut. Hinausauton lavalla oli auto, tarkemmin sanottuna pieni punainen Skoda. Hinuri pysähtyi Aimon onnikan perään, tökkäisten sitä hieman takapuskuriin. Vilkaisin Aimoa, että huomaako hän mitä tapahtui? Aimo oli kyllä huomannut tuon, mutta hänen vierellään seisova hullu ämmä taisi estää suuremmat mielenilmaisut asian johdosta. Aimo oli saanut myös kengät takaisin jalkoihinsa, mikä oli sinänsä ihan järkevää.

- On se juhannus, perkele, kun on noin paljon pässejä koolla, Rambe kailotti ilmestyessään esiin hinausauton takaa.
- Voi rakas, sinä tulit, hullu ämmä vastasi.
- Meinasi tulla esteitä, mutta hinasin ne mukanani, hähähää.
- Katokin, ettei se ole toinen nainen.
- Ei kultaseni, työesteitä vaan. No nilkki, tules alas sanomaan käsipäivää tyttöystävälleni, Rambe murahti ja tempaisi hinurin apukuskin oven auki.

Samalla hän tempaisi hytissä istuneen miehen alas kuin perunapussin. Äijä suorastaan mätkähti asfaltille hullun hinurikuskin jalkoihin.

- Turha vikistä että sattui, iso mies, kikkeli ja kaikki, Rambe ärähti, ennen kuin mies kerkesi edes suutaan avata.
- En minä…
- Nyt menet pyytämään anteeksi tyttöystävältäni kun tuolla tavalla mätkähtelet jalkakäytävälle, Rambe tuuppasi jotenkin säikyn oloista poloista selkään.
- Hei Rambe, onko sinulla poka mukana? huusin väliin.
- Kato, vakioasiakashan se siellä raakkuu. Hinaillaanko taas, hähähää?
- Ei kiitos, autoni on kunnossa tällä kertaa.
- Äkkiäkös siitä ajokelvoton saadaan…missä se muuten on? Rambe pyöritteli päätään.
- Parkissa toisaalla, että saimme tilaa juhannusjuhlille.
- Vittu sitä juhlille mitää tilaa tarvita, lenkkimakkara toiseen käteen, kossuputeli toiseen ja eukko sängylle kontilleen, hähähää.
- Voi kulta, sinä se olet aina niin romanttinen, hullu ämmä kujerteli tyhjä makkaralautanen kädessään.

Samalla hinurikuski tuuppi mukanaan tulleen miehen tyttöystävänsä luo ja patisti tätä kättelemään häntä. En kuullut hiljaisella äänen puhuvan miehen nimeä, joten siirryin lähemmäksi heitä.

- Anteeksi, en kuullut nimeäsi, ojensin miehelle kättäni.
- Kuikka, Pasi, mies vastasi hiljaa kätellessään minua.
- Rutinoffin kuski näin tuttujen ja tuntemattomienkin kesken, kerroin oman nimeni.
- Ei se ole nimi, Pasi mumisi.
- No ei se ole ainakaan mikään vitun kusipaikka, hähähää, Rambe alkoi räkättää niin, että räkä vain roiskui parrasta.
- Mitäs Pasi, onkos Sokotan kanssa ongelmia? viittoilin hinausauton lavalle.
- Se ääni loppui.
- Niin mikä? kummastelin.
- Moottorin.
- Laitoitko bensaa tankkiin?
- Äiti…sen aina tankkaa.
- Mitäs teet työksesi Pasi? yritin pitää yllä edes jonkinlaista keskustelua.
- Olen tekninen neuvonantaja erään automaahantuojan palveluksessa.
- No vitut ole. Olet varmaan joku kirjanpitäjä, joka pitää kirjoja kirjastossa hyllyissä, hähähää, Rambe ilakoi.
- Olen minä, tässä korttini, Pasi ojensi minulle käyntikorttinsa.
- Olet perkele. Hei, jätkähän ajaa vieraalla merkillä, totesin heti ensimmäisen epäkohdan.
- Äiti…halusi Skodan.
- Tuota, ei kait vaan se äitisi ole mukana siellä työpaikallasikin? kysyin pahaa aavistellen.
- Ei se…aina. Olen minä välillä ihan yksinkin.
- Voihan per-se, manailin nauruani pidätellen.

No jos tekninen neuvonta on tällä tasolla, niin enpä kyllä ihmettele yhtään uusien autojen omistajien manailua siitä, miksi mikään ei enää toimi auton ostamisen jälkeen. Mikäli korjaamo on tuollaisten neuvojien varassa vähänkin vaikeimmissa tapauksissa, niin kahden viikon korjausaika tuntuu siinä valossa suorastaan pikahuollolta. Luojan kiitos, en omista uutta autoa.

- No mitä Rutinoff-mies, oletko pessyt pallisi näin jussin kunniaksi? Rambe läimäytti minua selkään.
- Joka päivä.
- Lähe kuule joskus mukaan kun olen töissä. Puhutaan taas rumia ja piereskellään. Saat myös haistella niitä autossani olevia pikkupöksyjä, hähähää.
- Tuota, minulla on aika paljon kaikenlaista tässä tulevien vuosien aikana.
- Mulla olisi ollut sulle tyttöystäväkin tässä, mutta pistivät perkele sen jo multiin. Kuoli pois jumalauta jo reilun kahdeksankympin iässä.
- Eh tuota, jos minä vaikka ihan itse niitä katselen tässä.
- Ei kait se vaan kyttää sinua ikkunasta, kultaseni? Rambe kääntyi hullun ämmän puoleen.
- Pthyi, ei se mitään kyttää. Olen pitänyt talon kaikkia miehiä silmällä jo pitemmän aikaa, hullu ämmä raakkui ja kihnutti takapuoltaan Rambea vasten.
- Mitä siinä enää toljotat, mene bussilla kotiasi, Rambe ärähti vieressä seisovalle Pasille.
- En…minä osaa.
- Soita äitille, se tulee varmaan hakemaan, hähähää.
- Minulla on…puheaika loppu.
- Tuossa on kolme euroa, bussipysäkki on tuolla päin, Rambe pisti Pasin käteen kolikoita ja tuuppasi miehen matkaan.
- Entä…jos minä en löydä…sitä?
- Ketä kiinnostaa, hähähää. Sitä paitsi minä lisään tuon hinauslaskuun, ettet vaan pidä sitä jonain ilmaisena lahjana.
- Hetkinen, etkös yleensä peri hinaukset käteisellä ennen korjaamolle vientiä? muistelin menneitä.
- Jep, kusipaikka saa tuoda rahat minulle heti maanantaina, niin käyn tiputtaa auton vasta sen jälkeen korjaamon pihalle, hähähää. Ei sitä kuule tällaiselle monialayrittäjällä ole varaa hyväntekeväisyyttä harrastaa.
- Moniala, täh?
- Hinailen autoja, pysytkö vielä kärryillä?
- Joo, senhän jo tiesin ennestään.
- Myyn puhelinluetteloita ja tennissukkia sen lisäksi.
- Ääh, tuota, eikös luetteloita saa nykyisin jo pari satsia ilmaiseksi ja sukkakauppa ei kait kannata hinausautosta käsin kovinkaan hyvin.
- Yleensä kaikki ostaa jotain, hähähää, Rambe räkätti ja tempaisi haalareistaan minulle tutun mustan vasaran, josta hänen sukunimensä Nokivasara oli peräisin.

Kyllä huomasi taas, että hullu oli keksinyt itselleen liikeidean. Toisaalta kun oli tarpeeksi kahjo, niin useimmat olivat valmiita pieneen taloudelliseen myönnytykseen, kun saivat pitää terveytensä ja autonsa pellit ehjinä. Olisi aika typerää maalauttaa auto uudestaan ja maata viikko tai kaksi teholla sen takia, ettei ostanut paria tennissukkia, vaikka arvatenkin jo Ramben jaloissa olleita. Rambe kun tykkäsi vielä niistää niihin nenänsä ja käyttää niitä sen jälkeen sukkina.

- Onkos kauppa käynyt hyvin? tiedustelin varovasti.
- Elä perkele vaan mun apajille pyri. Osaatko muuten edes lukea?
- Osaan kyllä.
- Mene sitten lukemaan vaikka Aku Ankkaa ja jätä aikuiset keskustelemaan vitusta ja viinasta, hähähää.
- Nämä on kyllä minun järjestämät juhannusjuhlat, ärähdin takaisin.
- Näytä vielä hampaita, niin näyttää vihaisemmalta, hähähää.
- Ota makkaraa turpaan, minä tarjoan. Tarjolla on myös olutta.

Rambe käveli olutkorien luokse ja korkkasi siitä itselle pullon. Paluumatkalla meidän luokse, hän kerkesi hörppiä pullon tyhjäksi. Sain kunnian ottaa tyhjän hylsyn käteeni.

- Saat puoleen hintaan, hän tokaisi pitkän röyhtäyksen jälkeen.
- Mitkä ja paljonko on puoleen hintaan?
- Vittu, se on puolet sukista ja luettelosta. Onko muka kallista, häh?


Jatkuu...


Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi