Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

21.7.2006

HUOMIO, TOYOTA!


Astuin suosiolla muutaman askeleen taaksepäin, ettei tuo iso mölyapina karjuisi tärykalvojani puhki. Tiedä miten sen räkäkin alkaa lentää, kun kaveri oikein pääsee vauhtiin. En välittänyt seistä kauniina kesäpäivänä pihalla naama jonkun toisen räässä ja kaiken lisäksi kuurona. Elämässäni oli pakko olla joku jalompi tarkoitus. Taka-askeleita ottaessani törmäsin selkä edellä Närän Corollaan, mikä sai mölyävän Auliksen käyttämään ääntään pelottavalla tavalla.

- HUOMIO, TOYOTA!
- Kaverin auto, ei hätää, piipitin takaisin.
- MINÄ TIEDÄN.
- Oletko sellainen kristallipallomies?
- Vihollisten päät ovat pallojani ja lyijy kristallia, kersantti jatkoi maltillisemmalla voimakkuudella.
- Huhuu Rutinoffin kuski, olet näemmä tavannut ystäväni Huomion, Närä kailotti astellessaan meitä kohti.
- Eihän minun tarvitse kätellä sitä? ehdottelin varovasti lapion kokoisia kouria katsellen.
- Käsi on lippaan vetämistä varten, ei vihollisen kättelyä, Aulis ilmoitti.
- Käsittääkseni emme ole sisällissodassa, vai onko minulta jäänyt jotain huomaamatta? kummastelin vihollisesta puhumista.
- Jokainen joka ei aja Toyotalla on vihollinen. HUOMIO, TOYOTA! kersantti antoi jälleen ääninäytteen.
- Onkos toi karju Toyotan oman armeijan miehiä? utelin Närältä.
- Ei, Aulis on mopokouluttaja.
- Tuota, mitä se sitten tekee täällä meidän automiesten keskuudessa? Menisi vain kouluttamaan niitä skoottereitaan.

Se olisi ehkä pitänyt jättää sanomatta, sillä päästäni lähti varmasti kaikki hilseet, mikäli sitä nyt sattui olemaan. Tekstiä tuli niin paljon ja kovalla voimakkuudella, että noin 95 prosenttia siitä meni aivan ohi tajuntani. Mekkalaa kesti ainakin pari minuuttia, ennen kuin kersantti veti henkeä ja kopsautti kannat yhteen.

- Nyt minä tiedän miltä tuntuu seistä suihkukoneen takana, kun se lähtee nousukiitoon, ilmoitin Närälle mekkalan vaiettua.
- Auliksella on ääntä aika reilusti. Olen yrittänyt päästä samaan, Närä ilmoitti ylpeänä.
- Haittaako jos tiedustelen, että mitä Aulis tekee täällä? yritin olla varovainen tällä kertaa.
- EI HAITTAA! Aulis täräytti saman tien takaisin.
- Mitä teet täällä?
- Tulin näyttämään uutta Corollaani.
- Onko se mahdollisesti joku Paavi-malli, sillä eihän tuollainen kaappi sovi niin pieneen autoon? kummastelin mielessäni aivan mahdotonta yhtälöä.
- Se on asennekysymys. Toyota on hyvin tilava auto, kersantti jopa hymyili varovasti tämän kommentin kohdalla.

Pyörittelin päätäni, mutta en nähnyt missään toista Corollaa. Aloin jo epäillä, että kaveri on tosiaan karannut jostain laitoksesta ja se uusi Corolla on leikkiauto tyypin taskussa. Suunnittelin jo kysyväni, että povitaskussako se herra kersantti sitä Corollaansa pitää, kun muistin valtaisan äänenpaineen ja suljin suuni.

- Mitä täällä mekastetaan? Minulla on julkisen liikenteen säädösten mukaan voitava nauttia täydellistä hiljaisuutta pysäkilläni, alkoi paikalle saapastellut Aimo Onnikka piipittää.
- Me emme mekasta, me keskustelemme, Aulis täräytti takaisin.
- Oletko sinä niitä Village Peoplen tyyppejä? Aimo katseli miestä lihapiirakan jämä kädessään.
- Olen KERSANTTI AULIS HUOMIO VENTTIILI!
- Taakse pois…tu! Aimo karjaisi niin, että lihiksen murut lensivät kersantin rinnuksille.

En tiedä, johtuiko se muruista, Aimo Onnikan reilusta äänenkäytöstä vai planeettojen suotuisista asennoista, sillä kersantti sai tosiaankin jalat alleen ja taakse poistui rivakkaa vauhtia. Kersantti ohitti pysäkillä olevan onnikan ja kuului painelevan ainakin tämän Umpikadun päähän. Edessä olisi seuraavana meri, joten tiedä vaikka uisi Viroon saakka. Käännyin katsomaan Närää, joka näytti olevan yhtä hämmästynyt tapahtuneesta. Ainoa joka ei tuntunut stressaavan asialla, oli Aimo Onnikka. Hän mutusteli tyytyväisenä lihiksen loppua.

- Ei teillä sattuisi olemaan sinappia? Aimo kysäisi kaivettuaan rahastajan laukustaan toisen lihiksen.
- Ei tullut mukaan, ilmoitin hänelle.
- Pahus, no meneehän se kyllä ilmankin.
- Tuota, miten sinulla on onnikkabisnes sujunut?
- Hyvin menee, mmmm, maiskis.
- Vaikuttaako tuo koulujen loppunen huomenna lauantaina mitenkään ajoihisi?
- Joo, vaikuttaa.
- Millä tapaa, vähemmän kyytejä vai?
- Ei, kun vähemmän varottavaa tienpäällä. Räkänokat ovat mummolassa maalla, niin täällä kaupungissa voi ajaa suruttomammin. Pysyy kato paremmin aikataulussa.
- Höh, sinun linjasihan on Rautatieasemalta Espalle, ellen nyt väärin muista.
- Ei ole enää. En tiedä tosin, että viitsinkö edes keskustella teidän kanssanne niin vaativasta tehtävästä kuin onnikan kuskaamisesta.
- No kerro nyt? anelin häneltä.
- Mitä maksat? pistä tuohon handuun kertalipun hinta niin sitten kerron.
- Paljonko se on? kaivelin taskujani.
- Kolme euroa.
- Häh? Närä rääkäisi. – Kyllä se tietääkseni on vain 2,20 euroa täällä Helsingin sisäisessä liikenteessä.
- Ihan sama mitä nuo isot firmat ottaa, minun taksa on ollut vuoden alusta kolme euroa, Aimo ilmoitti.
- Entä ne matkakortit, niillä varmaan tulee matkan hinnaksi tuo Närän mainitsema.
- Minähän en ota sellaisia värkkejä autooni ilmaa pilaamaan, hyi helvetti, Aimo räki asfalttia ja puisteli päätään.

Kaivoin naureskellen taskusta kolme euroa ja tälläsin ne onnikkakuskin pullamössökouraan. Onneksi tällä kertaa tuohon summaan sisältyi vero, sillä joskus aikaisemmin olin joutunut antamaan ensin annettujen kolikoiden päälle vielä verot erikseen. Rahat saatuaan Aimo kaivoi taskusta aikataulun ja alkoi lukea siitä uusinta reittiään. Se alkoi Siilitien metroasemalta. Matka jatkui Muuntajakatua Sahaajankadulle. Siitä oikealle ja suoran päähän Abraham Wetterin tielle. Taas piti kääntyä oikealle ja seuraavista valoista jälleen oikealle Linnanrakentajantielle. Siitä bussikaistaa pitkin Herttoniemen metroasemalle.

- Älä, oletko päässyt ajamaan oikein bussikaistaa? innostuin hänen selityksestään.
- Jep, sillä onnikkakuski on kingi?
- Eikö se Rane olekaan enää kingi? kummastelin piruuttani.
- Pyh, sillä ei ole mitään asiaa meikäläisen bussikaistalle. Mikä lienee vätys, pysykööt poissa miesten kaistoilta.
- Minä ainakin ajan bussikaistaa aina kun voin, Närä tuhahti väliin.
- Ethän muuten aja, ainakaan minun bussikaistaani! Aimo tulistui ja yritti oikein hyppiä, mutta ei nähtävästi jaksanutkaan.
- Millä estät sen? Närä näytti kieltä Aimolle.
- NIIN MILLÄ? kuului samassa kovaakin kovempi karjaisu.
- Sinä tulit takaisin? heitin kysyvän kommentin kersantille.

Katsoin vettä valuvaa kersanttia ja sain tehdä kaikkeni, etten olisi revennyt oikein perkeleelliseen räkänauruun. Jätkä taisi tosiaan käydä pikku uintiretkellä. Minulla kävi mielessä tiedustella, että tuliko kalaa? En kysynyt kuitenkaan, sillä terveyteni oli tuota vitsiä tärkeämpi asia tällä hetkellä.

- Kusitko pöksyihisi, Aimo tuhahti katsoessaan vettä valuvaa kersanttia.
- UIN, kävin tarkastamassa Santahaminan patruunatilanteen.
- Puhuko ne siellä hyvää suomea? heitin varmistelevan kysymyksen, ettei tyyppi vaan sittenkin käynyt Virossa asti uimalla.
- KÄVIN kotona tarkastamassa patruunatilanteen, kersantti ilmoitti.

Saimme sen jälkeen kuulla Närän suulla, että kersantti Aulis asuu tosiaan Santahaminassa, joka on tästä vain kohtalaisen uintimatkan päässä. Silti en ymmärtänyt tuota tekoa. Lähteä nyt kesken keskustelun kotiin laskemaan patruunoita, se ei kuulostanut järkevältä millään mittarilla mitattuna.

- Oletteko te bussikuski? kersantti tivasi Aimolta.
- Olen onnikkakuski.
- Minä vihaan bussikuskeja ja nyt onnikkakuskeja.
- Miksi? heitin välikysymyksen tähän paneelikeskusteluun.
- Ne veivät minun vaimot!
- Minne?
- En tiedä, ensimmäinen lähti aamubussilla ja toinen sellaisella expressillä.
- Mitä tuota, onhan maailma täynnä naisia, lohduttelin kersanttia.
- MUTTA KUKA VARTIOI MINUN KEITTIÖTÄNI?
- Joo, tuo oli hyvä pointti, totesin päätäni puistellen sillä tuo karjuminen todella sattui tärykalvoihin.

Kersantti ei sanonut mitään, vaan kopsautti kannat yhteen ja pinkaisi talojen välistä lähimpään metsikköön. Taas kerran jäimme katsomaan ihmeissään tuon sotahullun temppuilua. Tällä kertaa Närä oli sen näköinen, että hän tiesi mistä on kysymys.

- Sinä näytät tietävän mitä on tekeillä?
- Miten niin muka?
- Harvemmin sitä näkee ihmistä hymyilemässä tuohon malliin, että korvatkin kastuvat, kun suu leviää niin isoksi.
- Olen alkanut kerätä nimilistaa, Aimo kröhisi rapistelleessaan jotain paperilappua.
- Anotko valmistajia tekemään isompia lihapiirakoita?
- EN!
- Yritätkö päästä kenties Lordin keikkaonnikaksi?
- Mikä se on?
- Suomen ensimmäinen Euroviisuvoittaja, se Lordi hirviöbändi, selitin pöllämystyneen näköiselle onnikkamiehelle.
- Laulaako se sen; kuka pelkää Paulaa?
- Ei laula, hihittelin.
- Sitten en tiedä. Onnikassani kuunnellaan vaan Paulaa ja Jaria sekä Mattia ja Teppoa.

Aimo sai viimein selitettyä, että nimilistan tarkoitus on saada bussikaistoille ympärivuorokautinen valvonta työttömien toimesta. Hänen esityksen mukaan työtön joka kymmenen metrin välein olisi sopiva tiheys niiden valvonnassa. Sillä tavalla saisi kuulemma yksityisautoilijarunkut pysymään poissa maateiden kingien kaistoilta.

- Hei, nyt se tulee, nyt se tulee, katsokaa sen ylväitä muotoja, Närä alkoi raakkua innoissaan.
- Missä? pyörittelin päätäni, enkä nähnyt missään yhtään isorintaista naista.
- Tuolla talojen välissä, valot näkyy jo, papparainen mekasti.
- Täh, tuohan on auto, petyin suunnattomasti.
- Se ei ole mikä tahansa auto, se on Auliksen uusi Corolla.
- Tämän takiako minut piti herättää kesken parhaimpien aamupäiväunieni?
- Kyllä sinäkin vielä joskus osaat arvostaa tällaista, kunhan pääset vaipoista ja opit miesten tavat, Närä nauraa räkätti.

Jopa Aimo kääntyi katsomaan, kun Corolla puski itseään ihmisten ilmoille talojen välistä. Äänestä päätellen kytkin oli kovilla. Myös epämääräiset kirskumiset ja kolahdukset eivät luvanneet mitään kovin hyvää sen alustaa ajatellen. Talojen välissä olevan hentoinen lehtipuu sai myös tuntea rungossaan Corollan gorillamaisen voiman, kun se taipui uhkaavasti auton nojatessa siihen. Tässä kohtaa tuli mieleeni toinen Aulis, vanha kaverini Napanteri. Ovatkohan kaikki Aulikset tuollaisia pökkelöitä? Ei kait nyt nimi sentään miestä pahenna, ei ainakaan pitäisi. Mikäli tapaan joskus kolmannen samannimisen ja yhtä pöljän, niin sitten vika on nimessä, eikä miehissä itsessään.

- Kuunnelkaa sen moottorin laulua, mikä sulosaunti, Närä höristeli korvillaan.

Minä en kyllä olisi ihan alleviivannut tuota sulokasta saundia, sillä hiekkalaatikon kulmalle kiinni jääneen Corollan moottorin ääni kuulosti enemmänkin moottorin tuskanhuudolta, kun kersantti antoi sille jengaa. Hiekka vaan ropisi vieressä olevan keinun rakenteisiin, kun kersantti toteutti itseään auton ratissa.

- Kyllä se sieltä kohta tulee, Närä taputteli käsiään yhteen.
- Kuka? käännyin katsomaan tuota extaasissa olevaa pökkelöä.
- Tuo Corolla. Voi että miten se on kaunis, noin puhtaan valkoinen vielä.
- Eihän tuo skootterikouluttaja osaa ajaa autolla, kerroin mielipiteeni.
- Osaa se, se ajaa armeijassa vaikka mitä isoja koneita, Närä puolusteli kaveriaan.
- Haluatteko kuulla minun aikatauluni sillä uudella reitillä? Aimo kärtti tuskainen ilme naamallaan.
- Mikä ahistaa, kakkako jumittaa? tiedustelin huolestuneena.
- Te ette huomioi minua, Minä vaadin saada olla huomion keskipiste! Aimo naukui kuin ruosteinen sarana.
- Kato, tuo pysäkin merkki näyttää olevan vähän vinossa, osoitin Aimon siirrettävää pysäkkimerkkiä kohti.
- OHO, se pitää oikaista heti, tai joku saa meistä julkisen liikenteen ammattilaisista väärän kuvan, Aimo sanoi ja lähti lyllertämään kohti onnikkaansa ja pysäkkimerkkiä.

Tuo helpotti hieman, sillä nyt oli yksi asia vähemmän johon piti keskittyä. Aloin olla kohtalaisen sekaisin, kun kuuntelin kersantin karjumista, Närän Corolla vouhkaamista ja yritin vielä sisäistää Aimon uuden onnikkareitin ja nimilistan sekä siihen johtaneet syyt. Nopein ratkaisuhan olisi tässä tilanteessa kävellä kotiin ja laittaa ovi perässä kiinni. Tännehän jäisivät hullut ja vielä hullummat huutelemaan keskenään. Suunnaton uteliaisuuteni esti sen melkoisen tehokkaasti. Voisin tuollaisella pakenemisella jäädä paitsi hyvinkin mielenkiintoisista tapahtumista.

- KERTALIPPUTARJOUS, OSTA KAKSI, SAAT YHDEN! alkoi yks kaks kuulua tautinen mekkala onnikan luota.
- Eikö tämä meteli jo voisi riittää? pitelin korviani ja käännyin katsomaan miten Aimo oli saanut ääneensä noin kovasti potkua?
- Sillä on megafoni, Närä kerkesi kommentoimaan.
- Mitä se täällä huutelee, sen linjahan on aivan toisaalla? kummastelin mokomaakin suoramarkkinointia.
- Pöljä se on! Närä tuhahti ja kääntyi jälleen katsomaan sutivaa Corollaa.

Toinen pöljä istui tiukasti Corollassa ja piti kaasupoljinta pohjassa. Auto ei ollut liikkunut aikoihinkaan ja silti sitä piti huudattaa kuin vierasta sikaa tai pitkäsääristä blondia. Laitoin varmuuden vuoksi kellosta ajanoton päälle, että näen suurin piirtein minkä aikaa Rokollan kone kestää tuon sotahullun käsittelyä. Jos paikalla olisi ollut Närän sijasta joku muu, olisin laittanut pystyyn pienen vedonlyönnin koneen kestosta. Nyt se oli turhaa, sillä Närän mukaan Corolla ei mene rikki.



Jatkuu...

Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi