Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

2.6.2006

Käry kävi…Volvossa


Paksun myyntimiehen vierailusta oli aikaa jo jokunen päivä. En ollut juuri jututtanut naapureitani sen jälkeen, joten Volvo-miehen auton poissaolo oli hienoinen mysteeri. Se oli hävinnyt mystisesti seuraavana aamuna ja vasta nyt lauantaiaamuna se näkyi olevan jälleen parkissa. Nähtävästi Börje oli ajanut katiskansa kotiparkkiin yön pimeinä tunteina, sillä ei se vielä eilen illalla siinä ollut kun ikkunassa päivystin. Hyvän televisio-ohjelman puuttumisen vuoksi olin juonut pullon rypälepohjaista nautintoainetta ikkunan ääressä pihalle katsellen. Perjantaina kännissä toilailevat naapurit ovat paljon mielenkiintoisempaa katselemista, kuin virttyneet amerikkalaiset sarjaohjelmat.

Oli minun eilen iltaisesta päivystämisestä ollut jotain hyötyäkin. Olin pongannut pihalta yhden uuden auton. Se oli käynyt meidän parkkipaikkapuoliskon ainoassa tyhjässä ruudussa yhdeksän ja kymmenen välillä. Auto oli musta Primera ja siinä oli ollut kaksi henkilöä, arviolta itseni ikäinen pariskunta. He olivat kaiken lisäksi tulleet tähän samaan rappuun. Joku oli saanut varmaan vieraita, mutta ainakin minulle ennennäkemättömiä sellaisia. Harmikseni Närä ei ollut sattunut pihalle yhtä aikaa, vaan papparainen oli vieraillut autonsa luona kaljapullon kanssa juuri ennen ja jälkeen Nissanin käynnin. Päätin kuitenkin varmistaa asian ja soitin hänelle.

- Nää…rä, kuului puhelimesta jotenkin epävarma vastaus.
- Pitkä Närä vai mitä tuo nyt oli?
- Ai, ei kun sattuu päähän ja tekee pahaa, yök!
- Missä olet?
- Vessassa…yööök!
- Pitkäänhän se kestikin, naurahdin.
- Mi-mikä kesti?
- Se että elimistösi alkoi hylkiä japanilaista autoa. Ei se kuule riisipuikoilla syöjien rakentama auto sovi tänne saunan ja lenkkimakkaran maahan, missä talvellakin on niin kylmää, ettei täällä viihdy edes jääkarhut.
- Ei Suomessa ole jääkarhuja! Närä kivahti ja jatkoi yökkäämistä.
- Juurihan minä niin sanoin. Saitko muuten vielä näppyjäkin siitä Toyotastasi?
- Minä…join liikaa saksalaista olutta, se pierettää, paskattaa ja yökkäyttää.
- Mitä muuten hiippailit autolla niin monta kertaa eilen illalla? Kävitkö hieromassa akkuun lisää virtaa?
- Nyt on juuri sopiva lämpötila säilyttää oluet autossa. Säästän sähköä, kun en viilennä niitä jääkaapissani. Olen ajatellut laittaa autooni sellaisen menevän teippauksen ja säästän nyt siihen, yööök!
- Oliko se taas se HimoTuroParts, joka sen toimittaa?
- Hmph, minun käyttämäni firma on maailmanlaajuisesti tunnettu HoyoHijo Parts, eikä mikään Himo-liike, Närä kröhisi pönttökaiulla säestettynä.

Sain kuulla vielä pitkän yökkäilyillä ryyditetyn selityksen siitä, millaista Corollaan tuleva teippi on. Se on kuulemma paljon parempaa kuin Vipereissä ja muissa tavis-autoissa käytetyt katon yli menevät teippaukset, maalauksista nyt puhumattakaan. Närän mukaan se superliukas teippi lisää oleellisesti auton menohaluja ja tietenkin tiputtaa kulutusta, vaikka Corolla muutenkin menee jo hajulla.

- Kyllä minäkin pakenisin ja lujaa, jos sisälläni istuisi vanha seniili kääkkä, joka ei ole vaihtanut saappaitaan ja niissä olevia sukkia vuosikausiin, kerroin väliin mielipiteeni.
- Pitikö soittaa ja keljuilla näin pahana päivänä? Närä murahti.
- Ai niin, olihan minulla myös asiaa. Huomasitko eilen tässä pihalla mustan Primeran?
- En, eikä ole niin väliksikään!
- No mikä nyt?
- Tiedätkö miten halvalla ne niitä myyvät? Meinaavat alkaa hyppiä Avensiksen nenille myyntimäärissä. Vaan ei, kyllä Suomen kanssa onneksi vielä luottaa laatuun ja jättää halvat kopiot ostamatta, Närä paasasi äänestä päätellen pöntöstä.
- Mahtava saundi. Et ole ajatellut kiertävän saarnamiehen uraa näin eläkepäivien ratoksi?
- Minun ei tarvitse kiertää julistamassa Toyotan ilosanomaa muualla Suomessa, sillä meitä on tässä maassa paljon!
- Joopa joo. Jatka kuule saarnaamista ihan yksinäsi, tämä aihe ei oikein kolahda täällä päässä. Palataan asiaan, kun sinulla on jotain mielenkiintoista keskustelunaihetta saappaanvarressa.
- Ei pidä ostaa halpaa ko…

Se siitä, katkaisin puhelun kesken hänen kiihkomielisen paasauksen. Toiset sentään tajuavat olla krapulassa hiljaa, toisin kuin Närä. Hän vaan yltyy paasaamaan, kun joku erehtyy hänelle päin soittamaan. Siitä kun ei tarvitse maksaa mitään, vaan voi soittajan laskuun yrittää käännyttää tätä omaan automerkkiin. Puhuisi edes hyvistä konjakeista tai laatuviskeistä ja naisista, mutta kun pelkästään autoista ja niistäkin vain yhdestä merkistä. Tokihan omakin autoni oli se maailman paras, mutta ei minun sitä tarvinnut jatkuvasti muille toitottaa. Jos eivät kerran hyvän päälle ymmärtäneet, niin olivatpa sitten ilman sitä maailman parasta automerkkiäni.

Kipitin puhelun jälkeen takaisin vakiopaikkaani ikkunan ääreen. Satuin tulemaan hyvään aikaan, sillä inhokkiautoilija eli Volvo-mies oli saapunut autolleen oikein haalarit päällä. Konepelti ja takaluukku oli nostettu pystyyn remontin merkiksi. Tilanne vaikutti suorastaan kutkuttavalta, joten suuntasin askeleeni eteiseen. Puin itseni huolella ja astuin rappuun. Minua alkoi oikein vihellyttää Volvo-miehen mahdollinen huono tuuri autonsa kanssa. Mitäs oli niin tympeä meitä muita parkkipaikan haltioita kohtaan.

- Hieno päivä tuulettaa haalareita, huikkasin hänelle turvallisen matkan päästä.
- Älä tule yhtään lähemmäksi, mokomakin riesa, hän tuhahti lippiksensä alta.
- Hieno lippalakki, siinähän lukee oikein Volvo.
- Niin lukee, entä sitten? kuului epämääräinen narina hampaiden kirskumisen seasta.

Volvo-mies siirtyi autonsa etulokasuojan kohdalle ja levitti oikein kätensä, kuin suojatakseen rakasta peltiläjäänsä minun autoja hajottavalta laserkatseeltani.

- Ai sinä jumppaatkin täällä pihalla, naurahdin mokomalle viuhtomiselle.
- Ei kuulu sinulle pätkääkään. Kuulitko, ei pätkääkään!
- Minua vaivaa tässä yksi seikka, totesin ääneen.

Börje ei ollut kuulevinaan minun kommenttia, vaan kääntyi tutkimaan autonsa konehuonetta, kun muka ymmärtäisi siitä jotain. Jos en minäkään tiennyt autoista paljon mitään, niin Volvo-Börje tiesi vanhasta kokemuksestani vieläkin vähemmän, jos tuskin ollenkaan.

- Sitä vaivaamista. Mikä se vaivaa? hän kääntyi hetken päästä taas puoleeni.
- Eivät tiepalveluautot kierrä asuinalueiden parkkipaikkoja. V8-Make voisi varmaan hinata tuon rytösi Capricella jonkun tien varteen. Nostat siellä taas konepellin pystyyn, niin eiköhän se apukin tule ennen kesää.
- Minä…minä teen vain pieniä säätöjä. Kävin juuri kurssin jolla opetettiin säätämään juuri tämä auto.
- Ostitko HikiTehon? parkaisin liioitellun hysteerisesti.
- Toisilla on rahaa tehdä ihan mitä huvittaa, Volvo-mies röyhisti rintaansa.
- Niin ja toisilla on toimiva auto. Haluatko kyydin jonnekin?
- EN, vai olenko jossain vaiheessa elämääni moista pyytänyt?
- Ainoa plussa sinulle, ettet ole pumminut kyytiä. Bussissa on sitä paitsi paljon helpompi löytää kaltaistansa juttuseuraa.
- Miten niin kaltaistansa? kuului ihmettelevä kysymys.
- Rikkinäisten Volvojen omistajat tapaavat kokoontua aina aamuisin bussipysäkeillä vertailemassa bussilla ajettuja työmatkamääriä. Joko sinulla meni satatuhatta rikki linja-auton kyydissä?

Jostain kumman syystä sain kovin tulikivenkatkuisen vastauksen ja kehotuksen mennä työntämään pää johonkin pensaaseen. Mielestäni tuo kertoi kehottajasta ja hänen mielihaluistaan aika paljon. Olikohan suurin osa Volvon omistajista tosiaan jäniksen tasolla ajatustensa ja mielitekojensa suhteen? Jos minulla olisi ollut kotona porkkanoista, olisin käynyt hakemassa pari ja kokeillut teoriaani ihan käytännössä. Jänikset ja vihermieliset kun eivät tunnetusti voi vastustaa porkkanoita.

- Kröhöm, et sitten keksisi mitään tekemistä kotona? Börje ryki vaivautuneena autonsa vierellä.
- En, olen aika huono keksimään mitään tekemistä kotona, varsinkin jos parkkipaikalla on jonkun auto konepelti pystyssä. Silloin kuuluu muiden kerääntyä sen vierelle ja nauraa hajonneelle autolle. Eikö kuulukin?
- Vai niin? Mitä itse teit, kun autosi oli korjaamolla peräti vuoden?
- En ainakaan nauranut sille, se olisi ollut teidän tehtävä, ilmoitin hänelle yhtään harmistumatta.
- Ilkuttiinko me sen vierellä kun se oli rikki? Volvo-mies jatkoi.
- Mistä minä tiedän, autohan oli Tattiksella koko vuoden. Tiedä vaikka olisitte pitäneet leiriä sen ympärillä.
- Minun pitää saada nyt tämä Volvo liikkeel…, siis säätöihin, kröhöm.
- Soita hinurille, minä tiedän hyvän kaverin.
- Mitä, vittuiletko minulle hinureista, koska olen Volvo-kuski ja jopa ylpeä sellainen?
- Sama hinuri vei Rutinoffinkin korjaamolle. Työnnä sitten läjääsi jos ei kerran apu kelpaa.
- Niin…tuota, minä luulin ihan jotain muuta, kröhöm. Jotenkin minä luulin sinun viitanneen ruotsalaisiin ja niiden haukkumajuttuihin.
- Sovitaanko kuule heti yksi juttu? Älä sinä kerro omista harrastuksistasi, niin minä en puhko autosi renkaita kostoksi likaisten tarinoiden kuulemisesta, heitin ehdotuksen.

Tokihan minä tiesin Börjen olevan perheellinen mies eikä mikään puppelipoika, jota hän luuli minun ajavan takaa hinuri-sanalla. Minusta itse kukin sai harrastaa mitä tahansa, kunhan vaan eivät tulleet tyrkyttämään tapojaan meikäläisen ovelle. Tuota huumorintajutonta hapannaamaa oli vain erittäin mukava kiusata paremman tekemisen puutteessa.

- Haluatko kuulla hyvä jutun? Volvo-mies sipisi hiljaa ja viittoili minua lähemmäksi.

Totta kai minä halusin kuulla juttuja, varsinkin niitä hyviä. Tällä kertaa vain epäröin tavallista enemmän, sillä välillämme oli nätisti ilmaistuna sähköä. Tarkemmin sanottuna sellaiset parisataa kilovolttia sitä itseään. Uteliaisuuteni hyvää juttua kohtaan sai minut kuitenkin ottamaan elämässäni taas yhden uuden riskin. Astuin hänen viereensä korvat höröllä.

- HikiTeho ei sovellu pienimoottorisiin autoihin, hän sipisi silmät loistaen.
- Niin?
- Niin, niin, se sopii vain todellisiin autoihin, ei kikkareihin.
- Niin?
- Sitä vaan, että turha mennä ostamaan omaasi tällaista tekniikan riemuvoittoa, hähähäää, Volvo-mies alkoi nauraa räkättää korvaani.

Johan oli hyvä juttu, suorastaan sairaan hauska, manailin korvavaikkujen työntyessä korvassani syvemmälle. Astuin hieman sivummalle, jotta mahdollinen räkä lentäisi ohitseni. Kiva soittaa sairaalaan ja kysyä, miten rään saa parhaiten pois korvasta ja vaikun aivoista. Samalla hetkellä alkoi nenäni ottaa heikkoa käryn hajua. Se ei tullut mistään ruoan valmistuksesta, vaan aivan jostain muusta. Hetken aikaa nuuhkittuani ja päätä käänneltyäni, totesin vienon savukiehkuran tulevan Volvon takakontista. Herra savu oli näemmä jättämässä ruotsalaisvalmisteen takakontin.

- Autosi savuaa, totesin ääneen.
- Eikä savua, hähähää.
- Ei sitten, sillä oikeastaan se jo käryää, viittoilin sakenevaa savua.
- Mitä helv…

Johan lähti kuin ruotsalainen öljytyltä peltikatolta, nimittäin Volvo-mies kohti autonsa takaluukkua.

- Tämä, tämä palaa!
- Näkyykö liekkejä? huusin takaisin.
- Ei.
- Älä sitten valehtele. Pienet käryt kuuluvat niin urheiluun kuin autoiluunkin. Tavallaan ne tuovat pientä vaihtelua toisten urheilijoiden tai autoilijoiden elämään. Ajattele myös käryn kohteiksi joutuneita, ne voivat aloittaa jossain vaiheessa aivan alusta. Sinäkin voit mennä ostamaan uuden trakto…, anteeksi Volvon.

Siirryin puhuessani Volvo-miehen viereen seuraamaan tilannetta. Siellä näytti lepäävän HikiTehon iso pääyksikkö ja sen vieressä iso käyttöakku. Akulta suoraan keskusyksikölle vedetyt johdot kärysivät aivan mustina. Tuijotin hieman pettyneenä kahta kärynnyttä johtoa. Molemmissa näytti olevan osittain sulanut sulakepesä johdon välissä.

- Tuhdit sulakkeet, viittoilin sulakepesiä.
- Olisi niiden pitänyt toimia, Börje nyyhki kääntäessään HikiTehon kyljessä olevan kytkimen toiseen asentoon.
- Noin iso poru kahdesta takakontissa kärynneestä johdosta, pyh!
- Niissä oli vielä sellaiset uudet täysvaippasulakkeet.
- Mitkä?
- Täysvaippaiset erikoissulakkeet, jotka on kuulemma sorvattu vain ja ainoastaan HikiTehoa varten ja vielä Kiinassa asti.
- Jospa kaivelet ne tuolta esiin, niin vilkaistaan mokomia ihmeitä tarkemmin.

Volvo-mies yritti ottaa sulakkeita pois, mutta poltti siinä touhussa näppinsä ja alkoi haukkua minua kriminaaliksi, vandaaliksi ja naapureiden kiusaajaksi.

- Kuule, tyhmempikin tajuaisi heittää tuonne takakonttiin lunta niin paljon, että se varmasti viilenee.
- Luntako, lapiollako?
- Ihan millä herra vaan itse haluaa, naurahdin.

Saman tien oli Volvon takapenkillä majaillut lumilapio otettu käyttöön ja kohta kontti oli puolillaan lunta. Se oli niin ripeää toimintaa, että minun oli aivan pakko mennä nauramaan parin auton päähän. Nyt kun se HikiTehon sulattama lumi jämähtää sinne konttiin, niin äijällä on autossaan takakontin kokoinen jääkimpale, jonka keskellä loistaa vuosisadan surkein mutta taatusti kuumin keksintö. Tässä tilanteessa olisi ollut yksi parempikin vaihtoehto, nimittäin soittaa vakuutusyhtiöön ja varmistaa palovakuutuksen voimassaolo. Sen jälkeen takaluukku tiiviisti kiinni ja kädet ristiin, että koko auto syttyisi palamaan. Vakuutusrahoilla olisi voinut ostaa jonkun toisenmerkkisen auton. Minua kiinnosti kovasti, että muuttuisiko Börjen asenne jos automerkki vaihtuisi?

- Kylmää, käsiä palelee, hrrr, Volvo-mies valitteli kaivaessaan paljain käsin sulakkeita pois pesistään.
- Et sitten osaa olla tyytyväinen mihinkään tilanteeseen. Kokeilisit vaihtaa automerkkiä, se helpottaa paineita. Tiesitkö, että isoilla autoilla ajavilla on enemmän univaikeuksia kuin pienillä kinnereillä ajavilla?
- E-en tiennyt. Minä nukun kyllä aika huonosti.
- Kuulemma litran Unolla ajavat nukkuvat kaikista parhaiten.
- Fiiattiko?
- Just se.
- Kuka sellaiseen mahtuu? Volvo-mies hämmästeli suu auki.
- Esimerkiksi sinä, joka olet hattupäässä metrikuusikymmentä. Eikös perheesikin kulje aina bussilla perässä, kun menette maalle?
- Niin, sillä tavalla auton penkit pysyvät parempina. Saan autosta enemmän vaihdossa eikä kulutuskaan ole niin iso, kun linja-auto vie meidän matkatavarat.
- Miltäs ne sulakkeet näyttää? utelin Börjen saatua molemmat käsiinsä.
- Ehjät!

Toden totta, molemmat sulakkeet olivat ehjiä. Tosin sulakkeita puhuminen näiden kahden metallista sorvatun puikulan kohdalla oli jotain sairasta tai sitten todella tyhmää. Tuossa HikiTehon kytkennässä sulakkeina näyttivät toimivan virtajohdot. Sulake kesti varmaan muutaman sata ampeeria ihan heittämällä. Katselin niitä tarkemmin ja silmiini sattui pientä tekstiä. Onneksi näkö pelasi vielä kohtalaisen hyvin, niin sain hetken sormella hinkkaamisen jälkeen tekstistä selvää. Siinä luki isolla: FULL POWER.

- Ei jumalauta, rautanaulat ovat köykäistä tavaraa näiden rinnalla, hihkuin vatsaani pidellen.
- Niin pitääkin, HikiTeho on maailman tehokkain polttoaineensäästäjä. Tehokas säästäminen vaatii paljon virtaa ja isot sulakkeet. Et taida muuten tietää mitään tekniikasta, kun tuollaisia höpiset, Volvo-mies puhisi.
- Jos tekniikan tunteminen tuo mukanaan tyhmän pään, niin en haluakkaan tietää siitä mitään. Sitä paitsi minun ei tarvitse tietääkään. Jo isäni aikoinaan sanoi, että anna niiden korjata jotka osaavat. Katsos kun edesmenneen ihmisen viimeistä tahtoa pitää kunnioittaa.
- Kyllä nämä toimivia ovat, vian täytyy olla jossain muualla, Börje puhisi ährätessään sulakkeita takaisin kärähtäneisiin pesiinsä.

Hitto mikä järjen riemuvoitto tuokin taas oli, eli sulakkeet palaneeseen johtoon takaisin. Meinasin ehdottaa tuon laitteen repimistä ulos takakontista, mutta jätin sittenkin ehdottamatta. Tuosta saattaisi saada vielä muutamat kunnon naurunaiheet koko naapurustolle. Tiedä vaikka kulutus kaksinkertaistuisi sen ansiosta.

- Mikä täällä haisee? kuului samassa takaamme Närän äänellä.
- Volvo, vastasin kärppänä.
- Onko kummallakaan isännöitsijän puhelinnumeroa? Närä tivasi.
- On, kuinka niin? hämmästelin outoa kysymystä.
- Soittaisin hänelle ja pyytäisin hinaamaan jätteet pois käryämästä.
- Se, se käry kävi vaan…Volvossa, ei se ole siellä enää, Börje alkoi panikoida.
- Kuulitko, se vaan käväsi, jatkoin perään.
- Hmph, jos se on tarttunut minun oluisiin, niin haastan tuon keksinnön omistajan oikeuteen nautintoaineiden nauttimisen rajoittamisesta yksityisellä parkkipaikalla, Närä kailotti mennessään autonsa luo.
- Täh, eikö se oksentaminen jo riitä? käsitin sinulle tulleen pahan olon siitä oluesta.
- Kuulehan natiainen, mene vaan tuttipullollesi, ettet näe pahoja unia siitä kun vanha korkkaa tässä kohta oluen.

Närä tonki hetken aikaa autonsa sisustaa ja kohta hän ilmestyi eteeni täysinäisen olutpullon kanssa. Nautinnollisesti irvistäen hän sitten avasi sen. Korkki lensi tuttuun tyyliin pihalle, sillä Närä ei tunnetusti tavannut siivoilla jälkiään, ainakaan ulkona.

- Kluk, kluk, kluk, kluk, rrrröööööyyyh! olihan hyvää.
- Kuulehan Oskari, tällä Volvo-miehellä olisi yksi kiva laite takakontissa. Se säästää kuulemma bensaa ja lisää tehoja, taputtelin vanhusta selkään.
- Onko se virittänyt kuminauhan kardaanin ympärille antaakseen sille lisää jengaa?
- Se on loppu nyt! Volvo-mies kivahti ja pamautti autonsa takaluukun kiinni oikein voimalla.
- Joko ne kuminauhat loppuivat? osta kuule Tiimarista lisää, Närä neuvoi ja potki pihalla olevaa lumipaakkua.
- Minun ei tarvitse keskustella teidänkaltaisten häiriköiden kanssa. Sinäkin vanha mies, olet tuollaisen valtakunnan riiviön kanssa samassa kelkassa.
- En minä ole ihan koko valtakunnan, ainoastaan tämän parkkipaikan. Laatokka Kale on esimerkiksi tuon toisen parkkipaikan häirikkö. Reiska puolestaan häiriköi tuota parkkipaikkaa, viittoilin kauemmaksi.
- Minä menen syömään, Volvo-mies ilmoitti ja sulki konepellin ja lukitsi autonsa ovet.
- Kötpullareitako? Närä hihitteli.
- Minun ruokailuni eivät kuulu teille. Toivottavasti ymmärrätte seuraavan sanan – hyvästi!
- Se sanoi pahasti, Närä tuumasi suu virneessä ja heitti tyhjän olutpullon Volvo-miehen perään.
- Tuletko kylään, minulla on muutama olut jemmassa? tiedustelin häneltä.
- Tuu jo! Närä kailotti seuraavaksi jo puolessa matkaa meidän talon alaovelle.

Kiersin ensin kerran rakkaan Rutinoffini, sillä se suorastaan vaati minut tekemään tuollaisen kunniakierroksen. Samalla tarkistin, ettei naapurin Nalle-koira ole käynyt nostamassa koipeaan sen renkaisiin tai kylkiin. Sen herkkä maalipinta kun ei oikein kestänyt koiran kusta. Hyvästeltyäni autoni, lähdin Närän perään. Tavoitin hänet istumassa ylätasanteella.

- Ei sinulla sattuisi olemaan mitään hyvää Toyota-vitsiä? tiedustelin piruuttani.
- On. Miksi Avensis tuli toiseksi? Närä heitti arvoituksen.
- No?
- Koska Corolla voitti!
- Hahahahahaa.

Tämä nauruni oli todella aitoa.

Kesäloma alkaa, joten seuraava Rutinoffin kuskin tarina ilmestyy näillä näkymin vasta perjantaina 7.7.2006.




Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi