Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

28.4.2006

Direktiivipuu


Paakon mentyä ulos ovesta, palasimme Villen kanssa Rutinoffin vierelle. Minut yllätettiin vielä kertaalleen aivan totaalisesti, sillä auton takakonttiin oli pakattu kaksi kesärengasta aluvanteilla. Loput kaksi olivat takapenkillä asianmukaisesti rengaspusseihin pakattuina.

- Ajateltiin, että pitkän remontin pieneksi korvaukseksi laitetaan vielä kesärenkaat kaupan päälle, kun kerran vanteet olivat tulleet moottorin mukana, Ville kertoi.
- Tämähän alkaa vaikuttaa joululta, totesin renkaita ihastellessani.
- Jouluhan tää onkin, hähähää. Kuuletteko miten Rambella helkkää! Kuului kovin ei toivottu kommentti hallin ovelta.
- Ala mennä nyt, mokomakin riesa, Ville ärähti veljelleen.
- Vippaa viiskybänen, pitäisi päästä syömään uuden naaraan kanssa, Rambe kärtti käsi ojossa.
- Lupaatko pysyä sitten viikon poissa?
- Kuusi päivää, Rambe tinki.
- Viikko!
- Okei, vitun nipottaja. Mitä meinaat sen yhden päivän aikana tehdä, hähähää.
- Vaihdan lukon Pajan ulko-oveen, Ville murahti ja antoi pyydetyn setelin veljelleen.

Hullu ämmä oli norkoillut hiljaa hallin ovella, ja uuden sulhon saatua rahat, he molemmat poistuivat paikalta. Tuossa oli kyllä sellainen pariskunta, josta tulisimme varmaan kuulemaan jatkossakin, huokaisin itsekseni. Elämästä saattoi tulla monella tapaa mielenkiintoista, sillä Juggis ei välttämättä sulata tyttöystävällään toista sulhoa. Vaikka Juggis oli ollut heidän suhteen alussa melko negatiivisella kannalla, oli heidän välit näemmä lämmennyt melkoisesti. Tiedä sitten, oliko suhde viha- vai rakkaussuhde? Minusta tuntui siltä, että hullu ämmä rakasti ja Juggis vihasi, mutta myös pelkäsi lähteäkseen suhteesta. Yksi vaihtoehto on se, että motoristijengissä pidetään vuosisadan bileet sen kunniaksi, että hullu ämmä on löytänyt uuden poikaystävän.

- Siinä se nyt on, valmiina kovaan ajoon, avaimetkin ovat näköjään paikoillaan, Ville taputti autoni kattoa.
- Ihanko minä tästä vaan pääsen ajamaan omalla autollani? kysyin onnesta sekaisin.
- Olisimme todella kiitollisia jos veisit sen pois.
- Onnellisuus on molemminpuolista, ilmoitin kätellessäni vielä Pajan omistajaa.
- Odota, se konjakkipullo, Ville muisti ja lähti kohti koppiaan.

Istuin autooni ja jopa sen penkki tuntui jollain tapaa entistä mukavammalta. Pulloa odotellessani kokeilin vielä kuljettajanpuoleista sivuikkunaa veivaamalla sitä ylös ja alas useita kertoja. Se toimi todellakin joka ikinen kerta ja vielä ilman ääretöntä voimankäyttöä. Olin juuri veivaamassa ikkunaa ties kuinka monetta kertaa alas, kun puhelin alkoi luritella tulevan puhelun soittoääntä vyökotelossa.

- Mitä Närä, onko seinät piirrelty jo täyteen Corollan kuvia? heitin luuriin kysymyksen.
- Entä jos soittaja ei olisikaan ollut minä?
- Kuka muu sinun puhelimesta soittaisi?
- Ai niin, ei kait kukaan. Kuule, onko sulla koneen kovalevyllä tilaa?
- Täh, mitä hittoa se sinulle kuuluu?
- No kun se meni vahingossa päälle ja alkoi ladata yhtä videota, papparainen selitteli.
- Miten niin vahingossa ja mitä videota?
- Yhtä sellaista, tiedät kyllä mitä.
- Pornoa?
- Ei ku Japanissa kuvattua Corolla-tuning juttua. Ei se ole kuin 20 gigaa.
- Mene ottamaan vielä glögiä, ehdotin touhupapalle.
- Vodka on loppu.
- Astianpesukoneessa on vielä yksi pullo.
- Miksi siellä?
- Mietipä sitä! tiuskaisin ja katkaisin puhelun.

Hiton sieni oli kerinnyt imeä sinne saataville jättämäni vodkan. Onneksi tunsin hyvin janoiset ystäväni sekä naapuriasunnossa asuvan hullun ämmän. Kaljaa ja viinaa ei voinut pitää missään normaalipaikoissa, sillä mokomat sienet kolusivat pokkana kaapit juoman toivossa. Koska minulla ei tullut juurikaan tiskattavaa, oli astianpesukone vallan hyvä paikka säilyttää viinaa.

- Tässä tämä pullo. Kesti vähän, kun eräs asiakas soitti ja piti katsoa sille korjausaika, Ville pahoitteli ojentaessaan konjakkia auton ikkunasta.
- Ei se mitään, minun elämäni ei kaadu minuutteihin.
- Turvallista matkaa, sain vielä lähtötoivotuksen.
- Onnistuneita korjauksia! huikkasin kohteliaasti takaisin.

Laitoin pakin päälle ja peruuttelin auton ulos Villen avattua Pajan isot ovet. Pihalla oli nyt melkoisen väljää, koska hinausauto oli poissa. Peruutin Rutinoffin pihan perälle ja aloin valmistautua matkaa varten. Veivasin ikkunan ylös, säädin penkin tarkasti oikeaan asentoon ja kiskoin turvavyön kiinni. Tunsin oloni niin hyväksi, että päätin avata radion ja juhlistaa kotimatkaa kotimaisella popilla. Lisäsin samalla kaasua, kun käänsin radion volumea, jottei auto pääse sammumaan. Ääni kuulosti yllättävän puhtaalta, niinpä päätin tehdä testin ja päästin koneen tyhjäkäynnille. Yllätykseni oli suunnaton, sillä auto ei sammunutkaan, vaikka soittopeli kajautteli ääniään jo melkoisella voimakkuudella.

Tämä oli uskomaton fiilis, saatoin nyt mennä vaikka Kaivaria kiertämään luu ulkona ja humpat pauhaten. Jos soittaisin englanninkielistä musiikkia, niin näyttäisinköhän menestyvältä maailmanmieheltä? Ennen remonttia auto tuppasi sammumaan isoilla äänenvoimakkuuksilla. Vaikka nyt ei ollut kesä, minun oli pakko laskea sivuikkuna uudelleen alas ja laittaa kyynärpää ikkunalle.

Innostuksestani polkaisin kaasua niin reippaasti, että Pajan pihasta lähtiessäni ainakin toinen eturenkaista alkoi sutia. Tuo sutimisen aiheuttama tunne oli jälleen aivan uutta, mutta olihan autossani nyt yli 50-hevosvoimaa pellin alla ja vielä säädöissä. Käännyin vasemmalle ja seuraavasta oikealle, sillä Reiska oli jäänyt odottelemaan minua tienvarteen. Kurvatessani oikealle, näin edessäni vihreän Mazdan, tosin tällä kertaa toisella puolen tietä mitä tullessamme. Ajoin reteesti Mazdan ohi ja parkkeerasin Rutinoffin sen etupuolelle. Pitihän se joku järjestys autoillakin olla, eli parhaat edellä ja korvikkeet takana. Astuessani ulos autosta, nousi myös Reiska omastaan.

- Ei vaikuta kovin ammattimaiselta toiminnalta sen Villen touhut, Reiska aloitti välittömästi.
- Miten niin, onko tässä autossa jotain sanottavaa?
- Kesti, kesti todella pitkään. Minä olisin tuossa ajassa louhinut malmin, takonut pellit ja rakentanut auton alusta loppuun.
- Siellä oli muitakin, hullu ämmä Ramben kanssa sekä yksi laiha kääpä salkkuineen.
- Pukupäällä ja narisi.
- Totta, mistä arvasit?
- Voi yhden kerran, että mistäkö arvasin? Sain tällaisen nipun papereita ja jonkun perkeleen haasteen direktiivien raiskaamisesta, Reiska puhisi ja kaivoi haalareistaan paperinivaskan.
- Ovatko ne valituksia?
- Kyllä, kehtasi rustata valituksen käymästäni ammattikoulusta, tästä autosta, valojen suuntauksesta, lokasuojien kaarien kaarevuudesta ja kumisaappaiden varsien väljyydestä.
- Oho, et näemmä päässyt mitenkään helpolla, yritin olla mahdollisimman myötätuntoinen.
- Kädettömien hommaa tuollainen valittaminen. Meinasin ensin laittaa rukkaset käteen ja pyyhkäistä mokoman pellen tuonne ojanpohjalle miettimään kenelle valittaa. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin ja myydä näppäsin sille kaksiosaisen joulukuusen.

Kummastelin joulukuusiasiaa, sillä ainakaan tässä vieressä ei näyttänyt kasvavan joulukuusiksi miellettäviä puita. Nähtävästi ilmeeni kertoi jälleen kaiken tai ei yhtään mitään, sillä ammattimiesystäväni jatkoi juttua ilman eri kehotusta.

- Peräkontista ottaa näppäsin sen kuusen. Pätkin olohuoneessa olleen kuusen kahteen osaan ja laitoin takakonttiin myöhempää käyttöä varten.
- Ai niin kuin seuraavaa joulua varten vai?
- Vastan ajattelin siitä tehdä näpätä, Reiska murahti.
- Kuusestako, höh? Tiedätkö, että jos kuusesta itselleen vastaa halajaa, saa katajasta perseelle?
- Kuulostiko tuo edes omissa korvissa hyvältä? Ammattimies tekee vastan vaikka mutkalle väännetystä rautakangesta ja sen sivallus iholle on täydellinen. Sinne meni tällä kertaa hyvin juotettu vastakuusi, mutta sainpahan näpättyä kohtalaisen tilin sillä.
- Paljonko?
- Yhteensä satasen, Reiska virnisteli ja näytti kahta viisikymppistä.
- Miten hitossa? kummastelin hänen kuusikauppaansa.

En tiennyt uskoako vai ei hänen juttuaan kuusikaupasta. Satanen oli kyllä satanen, mutta olihan raha voinut tulla jostain muualtakin. Ammattimiehen jutut kun tuppasivat olemaan useimmiten täyden huuhaan ja sadun välimaastosta. Vaikka Paakko olisi miten yksinkertainen virkamies tahansa, ei kait hänkään niin pöliskö ole, että ostaa uudenvuodenaattona käytetyn kuusen.

- Miten Mazdan valot?
- Tuikkivat kuin pohjantähti. Suorastaan painautuvat edellä ajavien peräkonttiin.
- Entä paineet?
- Puoltoistakiloa tarkalleen. Se on jämpti kun ammattimies paineistaa umpiot.
- Ajatko perässä, jos vaikka Villen korjaus ei olisi onnistunut? pyysin nätisti.
- Sääliksihän minulla sinua käy, kun sille autosi veit, joten voihan minä jeesata ettei tule itku silmään koneen levähdettyä kehälle.

Nousimme autoihimme ja lähdimme köröttelemään peräkanaa kohti kotia. Kääntyessäni pois Tattarinsuolta, mieleeni tuli moottorin sisäänajo. Ville ei ollut maininnut siitä mitään, mutta päätin varmuuden vuoksi ajaa vain kolmeakymmentä. Kaasujalkaa kyllä kutkutti, mutta viisikymmentä saattaisi pahimmassa tapauksessa rikkoa koneen, enkä halunnut suoda sen aiheuttamaa riemua perässä ajavalle ammattimiehelle. Lisäksi korjaamolla minuun voitaisiin suhtautua aika negatiivisesti, jos veisin autoni sinne toiseksi vuodeksi säilytykseen. Emme päässeet montaakaan sataa metriä, kun tien vieressä seisoi tuttu pukumies poikki sahatun joulukuusen kanssa. Paakko oli varmaan nähnyt jossain vaiheessa kuivakkaa elämäänsä liftareita, sillä hänen pään päälle nostetussa salkussa oli kiinni valkoinen paperilappu, ja siinä luki: Auta direktiivejä ja vie kusi kotiin!

Koska etenin hitaasti, sain hyvin aikaa lukea tekstin ennen Paakkoa. Luulin ensin lukeneeni väärin, joten pysähdyin ainoastaan tavaamaan tekstiä uudemman kerran. Reiska ei paljon höröstellyt, vaan paahtoi ohitse sivuilleen vilkuilematta. Taisi pelätä kauppojen purkautumista jos jäisi turisemaan virkamiehen kanssa. Minä poika se veivasin reteesti apukuskin puoleisen sivuikkunan alas ja väänsin radion voimakkuuden pienemmälle.

- Kuselle menossa, vai? huikkasin kuusimiehelle.
- Minä, minä en pissaa yleisillä paikoilla, Paakko ilmoitti.
- Niin minä vähän päättelinkin tuosta tekstistä, että haluat kotiin pissalle, hekottelin.
- Minä teen taas vali…, hetkinen nyt!

Virkamies hiljeni yllättäen ja jäi katsomaan salkun kyljessä olevaa tekstiä. Minkälainenhan eipäs – juupas kinastelu siellä direktiivien mukaisissa aivoissa oikein käytiinkään tekstin oikeellisuudesta? Hetken paperia katseltuaan, Paakko irrotti sen ja taitteli paperin nätisti niin pieneksi kuin vain ikinä sai ja laittoi sen lopuksi suuhunsa. Tässä vaiheessa minä olin aivan varma, että jotain aura-auton lumikaarta mitatessa oli herra Paakko saanut päähän oikein ison jäälohkareen. Paperin syöminen ei ollut mikään nopea toimitus, joten jouduin katselemaan tovin pureskelua.

- Virkamies ei myönnä virheitään eikä jätä todisteita, Paakko ilmoitti viimein.
- Kuselleko olit kuusen kanssa menossa?
- Kotiin, sillä tämä kuusi on juuri direktiivien mukainen kertaalleen käytetty ja myös matalampaan majaan sopiva.
- Sairasta, saahan noita metsästä sen mittaisena kun on tarvis.
- Tulevat kuusidirektiivit vaativat kierrätettäviä joulukuusia ja minulla on nyt sellainen, Paakko ilmoitti.

Direktiivimies taisi olla oikein tosissaan, sillä olin näkevinään pienen hymyn hänen huulillaan. Kaitpa se direktiivien viilaajilla on paras onnistuminen, kun onnistuu noudattamaan itse jotain direktiiviä.

- Hei hei, mitä te nyt teette? rääkäisin Paakon nostellessa kuusenpuolikkaita lähemmäksi autoani.
- Koska pysähdyitte, olette direktiivin mukaisesti velvollisia ottamaan minut kyytiin kuusineni.
- Entä jos tässä onkin pysähtymiskielto?
- Siinä tapauksessa saatte sakot, ja joudutte ottamaan minut kyytiin.
- Eikös pysähtymiskieltoalueella liftaaminen ole kiellettyä? vänkäsin vielä vastaan.
- Ei minulle, koska omaan direktiivien mukaisen kuusen. Se toimii valttikorttina sekä liikenteessä että maataloudessa kieltoja vastaan. Haluatteko kenties tutustus lähdemateriaaliin?
- E-enpä taida.
- Hyvä, sillä kolmen rekka-auton lähettäminen kuljettamaan lähdemateriaalia olisi tullut yhteiskunnalle tarpeettoman kalliiksi. Enhän ole edes tiedustellut herralta, että osaatteko lukea yhtä lausetta pidemmälle?
- Taidankin tästä lähteä drektiivien vaatimalle konjakille, ilmoitin ja aloin veivata ikkunaa kiinni.
- Top tykkänään, olen kirjannut rekisteritunnuksenne tietokantaamme, ja käytämme sitä säälimättä teitä vastaan, mikäli jätätte minut tänne direktiivipuuni kanssa.

Perhana mikä show tästäkin taas tuli, manailin avatessani Rutinoffin takakonttia. Saimme kuusen toisen puolikkaan sinne lievää väkivaltaa käyttäen. Toinen puolikas meni takapenkille niin, että se pisteli tasapuolisesti sekä kuljettajaa että matkustajaa. Lähtiessämme liikkeelle, minun piti suorittaa oikein itsetutkiskelua. Mikä hitto minuun meni, että otin tuon narisevan käävän kyytiin? Saamari kun mukana ei ollut edes yhtä suklaapatukkaa, jonka olisi voinut livauttaa apparin penkille juuri ennen käävän istumista. Siinähän olisi kynsinyt suklaata takapuolestaan ja miettinyt kyydin pummaamista.

- Se on yks ja kaks ja yks kaks kol, se on yks ja kaks ja yks kaks kol, Paakko alkoi hoilata yllättäen.
- Ou jeah, hyvä rytmi, totesin hänelle ja rummutin auton rattia.
- Ihanko tosi, pidätkö siitä?
- Valtavasti.
- Tämä on direktiivien mukaan tehty biisi, kuten nuoremmat henkilöt ilmaisevat musiikkikappaleen direktiivien vastaisesti.
- Mistä se kertoo?
- Kolmesta numerosta. Eikö olekin mukaansa tempaava rytmi? Tein sen muuten ihan itse.
- Älä?
- Haluatko ladata sen vertaisverkon kautta?
- Mikä jottei, päätin leikkiä mukana.
- Hahaa, kiinni jäit warettaja! Tämä musiikki on kaikin direktiivein suojattua ja sen lataajat ja käyttäjät muuttuvat vihreiksi kuunneltuaan sitä direktiivien vastaisesti.
- Enhän minä vielä ole sitä edes ladannut, urpo!
- Ajattelit, ja myös se on rikos.
- Haise pahalta, tuhahdin mokomalle silläkin uhalla, että lause olisi ollut täysin direktiivien vastainen.
- Minä, minä haluan jäädä pois seuraavalla linja-autopysäkillä, Paakko ilmoitti.

Uutinen oli niin mieluisa, että vedin liinat sananmukaisesti kiinni seuraavalla pysäkillä. Ennen kuin mister direktiivi kerkesi tehdä mitään, olin heittänyt molemmat kuusenpuolikkaat ojaan.

- Mitä, mitä te nyt? Paakko narisi ojennellessaan käsiään kuusia kohti.
- Direktiivien mukaisesti kuusien hallussapito tiealueella muulloin paitsi joulun alla tai jätehuollon toimesta on luvanvaraista, sanoin ja pamautin apukuskin oven kiinni.
- Minä…en…ole…kuullutkaan…sellaisesta…, Paakko jäi narisemaan perääni.

En jaksanut enää, sillä huumorintajullani oli joku raja ja se raja ylitettiin näiden direktiivien suhteen jo monta kertaa. Alkaa nyt haukkua toista warettajaksi sen perusteella kun itse tarjoaa omia mölinöitä vertaisverkon kautta. Tällä kertaa en säästellyt lähdössä autoni tehoja. Kivet vain rapisivat renkaiden kaapiessa jäätikköä. Kerkesin vilkaista sen verran taaksepäin, että näin Paakon seisovan naama kuusenkappaleita kohti. Heittelin isompia vaihteita kehiin ja saavutin yllättävän nopeasti ylin neljänkymmenen nopeuden. Kehä ykkösen loppupäässä pääsin hetkellisesti jopa kuudenkymmenen nopeuteen, ennen kuin järkeni käski rauhoittua ja palata takaisin normaalivauhtiin. Sen verran minua kuitenkin vielä sieppasi, että ajelin itäväylän vasenta kaistaa neljääkymmentä. Minä saan valita oman kaistani, sanoivat sitten direktiivit mitä hyvänsä.

Reiskan Mazdasta ei näkynyt vilaustakaan, mikä nyt ei ollut sinällään ihme. Hän oli varmaan ollut kotona jo ties kuinka pitkään. Tuokaan ei haitannut, sillä autoni vaikutti toimivan todella loistavasti. Se kiihtyi ja kulki aivan eri malliin mitä vanhalla koneella. Avasin sivuikkunan ennen kotiparkkipaikalle kääntymistä ja huiskuttelin ikkunasta lipuessani arvokkaasti omaan parkkiruutuun. Pitihän sitä jollain tavalla osoittaa, että autojen auto on tullut jälleen maisemiin pistämään korvikeautot ruotuun.

Yhä edelleenkään autoni ovia ei voinut lukita niistä puuttuvien lukkojen takia, joten poistuminen auton luota oli nopea toimenpide. Kävelin konjakkipullo kädessä rappuun ja ylös kolmanteen kerrokseen. Kummastukseni oli suunnaton, kun huomasin asuntoni ulko-oven olevan apposen avoinna. Astuin sisälle asuntooni ja huhuilin ympärilleni. Siellä ei ollut ketään, ei todellakaan ketään. Närä ja sen kamppeet olivat hävinneet. Myös tietokoneeni oli laitettu kiinni. Raapaisin ulkovaatteet pois päältä, vein konjakkipullon keittiön kaappiin ja istahdin ruokapöydän ääreen. Siinä istuessani katseeni kiinnittyi lattialla olevaan keltaiseen muistilappuun. Otin sen ja tavasin Närän harakanvarpaat: Pessukoneessa vesipulo. Pitari!

Huomasin pullon tiskipöydällä ja minua alkoi naurattaa. Voi perhana, vettähän se muuten olikin. Olimme sittenkin Närän kanssa juoneet jouluaikana tuon pullon aidon sisällön ja laitoin siihen hetken mielijohteessa vettä. Tämähän sattui oikeastaan ihan hyvin, nyt minun oma koti oli pelkästään omassa käytössäni, jes!

Tämän tarinan loppu. Seuraavan kerran uusi tarina.


Tiedätkö autoista muutakin kuin sen, että renkaat kääntyilevät rattia käännettäessä? Jos näin on, niin ratkaise Miraklen ihmeet!



Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi