Etusivulle
Rutinoffin kuskin tarinat
takaisin tekstipohjaiselle sivulle
Korvikeautojen koeajot

17.3.2006

Amislainen tapaa opensa


Reiska käänteli japaninihmeensä parkkiin huoltoaseman parkkipaikalla olevien pakettiautojen väliin. Toinen oli kuppainen Hiace ja toinen tuplakuppainen Hiace. Jollain tapaa mieleeni hiipi ajatus, että onkohan täällä ruosterotiskojen vuoden viimeinen tapaaminen ennen alkuvuoden paaliin joutumista? En kuitenkaan ajatellut asiaa ääneen, jotta Reiska ei ala taas kehumaan itseään ja autoaan. Nousin ulos autosta ja jäin katselemaan pihan tapahtumia. Joku nainen tankkasi punaista Astraa seteli- / korttiautomaatista ja samalla viereiselle mittarille ajoi uudenkarhea väyrynen. Huoltoaseman oven vieressä lökäpöksyinen teinilauma keskusteli raketeista kovalla äänellä. Sain tehdä havaintojani aivan rauhassa, sillä jostain syystä ammattimieskaverini autosta nouseminen kesti ja kesti. Vaikka en ollut luonteeltani mitenkään hätäinen, niin minua alkoi jo tympäistä mokoma viivytteleminen, kun kerran herra pummasi kahvit minulta.

- Eiköhän mennä sumpille, Reiska ilmoitti astuessaan ulos autosta.
- Mikä kesti? jännittääkö kenties kahvittelu julkisella paikalla?
- Pthyi, mitä vielä, kunhan tuossa laittelin puhtaat trasselit haalareiden taskuun.
- Olisit saman tien laittanut puvun, hörähdin mokomallekin hienostelijalle.

Lähdimme etenemään peräkanaa kohti huoltoaseman ovea. Kävelin tapani mukaan ystäväni perässä, sillä annoin tuollaisen ammattimiehen halkaista tuulta, niin ei tule sanomista sen väärin halkaisemisesta. Vähän ennen ovea korvani poimivat kummallista paukuttamista aivan lähistöltä. Vilkaisin ympärilleni ja kohta silmäni osuivat mittarikentällä olevaan Mersuun. Sen kuljettajan toimiva melkoisen pyöreä mieshenkilö yritti saada autonsa ovea niin auki, että pääsisi ulos siitä.

- Kato, äijä ei pääse ulos, sanoin Reiskalle ja osoitin autoa.
- Ala tulla nyt, ei meillä ole aikaa, hän tiuskaisi ja tarttui minua kädestä vetääkseen perässään.

Tempaisin käteni kuitenkin irti, sillä en todellakaan ollut vielä talutettavassa kunnossa minkään asian takia. Lisäksi mielenkiintoni oli herännyt noin pölvästiä autoilijaa kohtaan. Oliko kyseessä humalainen vai joku täysin idiootti pelle? Mersumies huomasi viereisellä automaatilla tankkaavan naisen, ja avasi autonsa apukuskinpuoleisen sivuikkunan.

- Te siellä punaisen auton vierellä, tulkaapas tänne, plösö huusi.
- Ei ole aikaa, pyytäkää apua henkilökunnalta, nainen totesi ja istui Astraansa.
- Joku tänne ja äkkiä, tuo mittari pitää saada siirrettyä! Mersumies karjui katse minua kohti.

Totesin olevani suoraan auton keulan edessä ja jääväni sen ja huoltoaseman seinän väliin, mikäli kahjo saa päähänsä niitata minut tottelemattomuuttani hengiltä. Astuin pari tarvittavaa askelta oven suuntaan ja luikahdin sisälle huoltoasemarakennukseen. Reiska näytti norkoilevan kahvinkeittimen luona hermostuneen oloisena. Mielessäni kävi sen johtuvan kahvin puutteesta ja kävin maksamassa kassalla meille oikein pullakahvit.

- Ahdistaa nuo saksalaiset kirnut, hän totesi ja käänsi selkänsä mittarikentälle.
- Närä ei myöskään tykkää saksalaisista, kerroin hänelle.
- Amatöörien laitteita tuollaiset.
- Siitä lastuttamisesta oli puhe. Voisitko valaista asiaa tarkemmin? Täälläkin näyttää olevan myytävänä lastutustarvikkeita ihan säkeittäin, viittoilin koivuhalkosäkkeihin päin.

Reiska vaikutti hikoilevan oudosti, ja hän joutui pyyhkimään otsaansa pariinkin kertaan trasselilla, ennen kuin alkoi tulla juttua lastuttamisesta. Hänen mukaansa vain amatöörit laittavat autojensa moottoreihin virityslastuja. Kunnon lastuttaminen tapahtuu nykyisissä autoissa metallihöylällä. Sillä kun pyyhkäistään auton paksummista peltiosista lastua pois oikein tunteella, niin johan vehje kevenee ja huippunopeus kasvaa silmissä. Tehostaakseen tarinaansa, hän teki käsillään höyläämistä kuvaavia liikkeitä niin innokkaasti, että oikeassa kädessä olevasta kahvimukista läikkyi puolet hänen rinnuksilleen. Reiska ilmoitti menevänsä vessaan kahvin takia. Minä jäin kuuntelemaan viereisen seisomapöydän keskustelua.

- Möin sitten eilen autoni, laiha mieshenkilö ilmoitti.
- Minkä takia, sehän oli vasta vajaan vuoden ikäinen? toinen, hieman vanhempi mies tiedusteli.
- Autovero tipahtaa huomenaamulla pois ja ostan heti maanantaina uuden puoleen hintaan.
- Niinköhän lienee?
- Totta tuo on. Velipoika on ajanut jo kolme vuotta fillarilla, kyllä se kuule tietää nää autoveroasiat meitä paremmin.
- Kuusi litraa Mersun bensaa, kuului ovelta puhinan säestämänä.

Vilkaisin tulijaa tarkemmin ja totesin sen olevan äskeinen Mersumies mittarikentältä. Hän oli nähtävästi saanut tungettua itsensä ulos autostaan jollain tavalla.

- Ei sitten mitään seksiä, vaan pelkästään kuusi litraa Mersun bensaa, plösö huuteli kassalla seisovalle nuorelle tytölle.
- Meillä on vaan ysivitosta ja ysikasia, tyttö vastasi miehelle.
- Se on Mersun bensaa. Totta kai teillä on oma koodinsa ylväille saksalaisautoille.
- Herra on tankannut autoonsa näköjään 5,98 litraa ysikasia, tyttö ilmoitti topakasti.
- Kuusi litraa minä laitoin, päätteenne ei nähtävästi ole kalibroitu, plösö puhisi.

Kuten olin jo ennakoinut, oli tämä huoltoaseman baariin poikkeaminen jälleen kerran kokemuksen arvoinen teko. Kyllähän kaikenmaailman pölvästejä tapasi Huoli25-keskustelufoorumeillakin, mutta täällä niitä näki silmästä silmään. Miksikään vakiokävijäksi en halunnut alkaa, sillä joku saattaisi yrittää tehdä lähempää tuttavuutta ja istuttaa omia ajatuksiaan päähäni.

- Kylläpäs lähti kunnon jööti, oli sen verran tuhtia kahvia, Reiska ilmestyi viereeni haalareita napitellen.
- Et sitten mennytkään puhdistamaan haalareista kahvista?
- Mitä vielä, ei meillä amiksessakaan koskaan haalareita pesty.
- Kuulinko minä oikein? puhuiko joku tosiaan amiksesta? Tiskin edessä seisova plösö huudahti.
- Voi yhden kerran, tuota minä en olisi halunnut nähdä, Reiska mutisi vaivautuneena.
- Serkku, kummi, kaima, setä joka onkin täti, isukki tai joku muu yhtä läheinen, arvuuttelin.
- Meidän amiksen teoriaope.

Tukeva mies oli saanut maksettuaan vajaat kuusi litraa saksalaisauton bensaa ja suunnisti askeleensa kohti meidän pöytää. Mies oli vielä lihavampi, mitä hän oli kauempaa näyttänyt. Onneksi pituus oli sentään jäänyt tuonne puoleentoista metriin, niin hän ei sentään aurinkoa varjostanut edes meikäläisen mittaiselle.

- Onhan se, kyllä se vaan on itse turakais-Reiska, vaikka oletkin vanhempi mitä kouluaikoina, mies mölysi pöydän viereen päästyään.
- Päivää opettaja, hyvää päivää opettaja, kaikista parhainta päivää vain herra opettajalle, Reiska tervehti.
- Tuo olikin ainoa asia minkä sinä Reiska muistit koulussa, eli amisopettajan tervehdys. Muistatko vielä miten se menee aamuisin?
- Huomenta opettaja, hyvää huomenta opettaja, kaikista parhainta huomenta vain herra opettajalle.
- Eikä pikku sormissakaan ole yhtään laastaria, opettaja tihrusteli pyöreiden silmälasiensa takaa.
- Päivää, minä olen Rutinoffin kuski, esittelin itseni ja tarjosin kättäni.
- Ei näytä amislaisen käsiltä. Oletko joku pullakuski?
- En, ihan vain jouten elävä tyhjäntoimittaja.
- No, onhan se päivää sanottava elämässään epäonnistuneillekin. Minun nimeni on Kosti Nääperi ja olen tuon Reiskan ammattikoulun teoriaopettaja. Olisinhan minä käytäntöäkin opettanut, mutta kun tekevät noista amiskorolloista tehtaalla niin ahtaita, ettei sinne raavas aikuinen mies edes mahdu.
- Hauska tavata mies joka on ahtanut Reiskaan kaiken sen opin, mitä hän on elämänsä aikana tarvinnut, ilmoitin Kostille hänen velttoa kättään puristaen.

Mokomankin pulleron tervehtiminen sai kulkemaan kylmät väreet pitkin selkääni. Jouluna suolaamani lohi oli ollut jotain aika lähelle sitä, miltä opettajan käsi oli tuntunut. Kylmä ja niljakas oli aika hienotunteisesti sanottu tuosta opettajavirtuoosista ainakin kättelyn osalta.

- Minä poika se vielä opetan. Ajan muuten Mersulla, kun menee taloudellisesti niin hyvin, Kosti oikein korotti ääntään.
- Me ollaan juuri menossa hakemaan minun autoa, kerroin hänelle.
- Millä sinä Reiska ajat? Yhäkö olet reissussa äitisi vanhalla fillarilla?
- Eeh, Mazdallahan minä jo silloin amisaikoina ajelin, Reiska nikotteli.
- Siitäpä tulikin mieleeni se tapaus, kun irrotit nerokkaana erään asiakkaan Mazdan takaluukusta sen merkin ja kötöstit sen ilmastointiteipillä äitisi fillariin. Onneksi kyseinen asiakas oli niin sokea, ettei erottanut moisia pieniä puutteita.
- Minä vaan…kokeilin, että miltä se Mazda tuntuisi…
- Ja nyt ajat sitten ihan oikealla autolla vai?
- Niin, tuolla vihreällä Mazdallahan minä. On kuule toimiva ja varma peli joka suhteessa, Reiska alkoi jo vähän innostua keskustelusta.
- Onko siinä tarakka, kröhöhöö?
- Takapenkki ja neljä ovea sekä yksviitonen kone.
- Onko täällä karttakeppiä? Kosti huusi kassalla olevalle tytölle.
- Ei meillä…sellaisia ole, tyttö vastasi kummastunut ilme naamallaan.
- Entinen oppilas amiksesta, olisin vaan takonut sille vähän lisää järkeä ja opettajan kunnioitusta, opettaja selitti.

Tästä reissusta tuli näemmä monta kertaa mielenkiintoisempi, mitä olin hurjimmissa unelmissani kyennyt toivomaan. Olin kyllä jo pitemmän aikaa pitänyt ystäväni ammattimiehen juttuja liioiteltuina, mutta mitään varmuutta asiaan en ollut saanut mistään. Olihan toki Ville kertonut Reiskasta jotain pientä, mutta yhden ihmisen sanomisiin ei juuri kannattanut luottaa, varsinkaan ventovieraan.

- Oletko sinä Reiska missään töissä? Tuollainen Mazdan omistaminen ei viittaa mitenkään menestyjään.
- Olenhan minä, siis aina silloin tällöin jossain ollut. Paljonkin olen…noita projekteja vetänyt läpi täällä Suomessa ja maailmalla.
- Ettei niissä vaan olisi käynyt samalla tavalla, kuin amiksessa pakoputkiprojektisi kanssa, kröhöhöhöö.
- E-ei, se oli vain kokeilu.
- Kerro, oi suuri ope, minäkin haluan tietää? kärtin tiedonjanoisen piltin lailla lisäinformaatiota ystäväni amisvuosista.
- Olen minä paljon persereikiä nähnyt, mutta se oli kyllä ensimmäinen kerta, kun joku tolvana saa päähänsä korvata auton pakoputken keskiosan rautakangella.
- Mitä asiakas, huomasiko se sen vai opettaja? tinkasin lisätietoa.
- Kolmen viikon päästä se asiakas sen huomasi. Oli kuulemma vähän nahkean tuntuinen auto, Reiska mumisi.
- Kröhöhöö, se on asiakkaan ja koulun välinen asia, se loppu. Tärkeintähän tässä oli idioottimainen korjaus, ei asiakkaan hoksottimet, Kosti alkoi selitellä kumman kiihkeästi.
- Pitäisikö meillä mennä hakemaan se autoni? tein oman ehdotuksen.
- Mikä, Mazda-miehiäkö sinäkin?
- Bentley, siitä kullattiin kojelaudan nupit, ettei vaan tavallinen rahvas luule meikäläisen ajavan millään tusinatuotteella.
- Ne on niitä venäläisiä, eikö niin…ne Bentleyt? Kosti jäi huutelemaan peräämme.

Ulos kävellessäni minulla oli aikaa hieman miettiä äskeistä tapaamista. Jotenkin minulle jäi sellainen tunne, että vaikka Reiskalla ei ollut kaikki kohdallaan juttujen suhteen, niin eipä tainnut olla kaikki kohdallaan hänen entisellä opettajallakaan. Kävelin Mazdalle palatessa pienen lenkin opettajan Mersun kautta. Kurkkasin sen sisälle ja totesin sieltä pilkistävän takseista tuttua kalustoa, niin kameran, taksamittarin kuin muidenkin heebeleiden suhteen. Kylttiä ei ollut katolla, mutta senhän sai tarpeen vaatiessa irti.

- Mikä se pakoputkirautakankijuttu oikein oli? Opettajasi vaikutti sen kohdalla vaivautuneelta.
- Sillä on vanha Lada silloin. Leikkasin putkesta keskiosan pois, laitoin tilalle pätkityn rautakangen. Kiireessä jäi hitsaussauma vuotamaan, joten ope ajeli sillä kolmisen viikkoa, ennen kuin tajusi katsoa auton alle heikkoa kulkemista pähkäillessään.
- Tahallaanko tuon teit?
- Sitä ei kuule ammattimies tee mitään vahingossa, vaan kaikki on ollut meikäläiselläkin syntymästään saakka tarkoin harkittua ja suunniteltua.
- Kuulosti vain Kostin puheista, ettei se ammattikoulu mennyt sinulla ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla.
- Saahan sitä luulla tai uskoa kaikenmaailman sekopäitä, pthyi!
- Ei kait nyt entisellä opettajalla ole enää mitään syytä kiusata vanhaa oppilastaan, vai?
- Sitä tuli tehtyä jo ensimmäisenä amisvuotena sellaista, mitä toiset eivät ole tehneet koko elämänsä aikana, Reiska kertoili istuutuessaan autoonsa.

Kiirehdin Mazdan toisella puolen ja istuuduin hänen seuraksi tuohon vihreään japaninrautaan. Reiska täräytti sen tulille ja peruutteli pois parkkiruudusta. Kostia ei näkynyt vielä Mersun vierellä, joten hän oli nähtävästi jäänyt kahville huoltoasemalle. Parin käännöksen jälkeen matkamme jatkui Itäväylää itään päin, kohti kulutushysterian suurinta keskittymää.

- Teitkö jotain erityistä siellä amiksessa? jatkoin uteluani.
- No, kerran hitsata näppäsin teorialuokan palo-ovet kiinni, kun Kosti korjasi siellä kokeita.
- Älä? miten siinä kävi?
- Palokunta tuli.
- Rikkomaan oven vai?
- Ei, kun irrottamaan open ikkunasta.

Tässä se sitten oli, eli taisi Reiskan amisvuosista jäädä molemmille osapuolille jotain hampaankoloon. Tokihan tuo ei ollut mitään ennenkuulumatonta, että amisikäiset tekevät jotain pientä jäynää opettajilleen, varsinkin jos nämä ovat jollain tapaa kettumaisia. Omalta kohdaltani tuollaiset olivat jääneet tekemättä, sillä suvussamme ei ollut harrastettu juurikaan koululaitoksia. Rahaa oli tullut muutenkin, joten mitä sitä aikaa haaskaamaan koulunpenkillä.

- Miten meinaat viettää tämän illan? Menetkö ampumaan raketteja jonnekin? tiedustelin ystävältäni.
- Tukholmassa ajattelin kävästä tuossa puolenyön aikaan.
- Mitä siellä, eihän siellä ole muuta kuin ruottalaisia?
- Ruotsin presidentti soitteli eilen ja pyysi järjestämään sinne kunnollisen ilotulituksen. Oli saanut kuulemma nimeni Persian Paroonilta, jolle järkkäsin linnan ilotulituksen pari vuotta takaperin.
- Minä ajattelin pysytellä kotona, joko yksin tai Närän kanssa.
- Sitä se on, se kädettömien ihmisten ajankäyttö. Makaatte vain sohvalla ja toivotte toisten tekevän maailmastanne paremman. Minne sinäkin olisit joutunut, ellen minä ammattimiehenä olisi tehnyt vaikka mitä ja maksanut veroja yhteiskunnalle?
- Siitä tulikin mieleeni, milloin maksat takaisin ne Corollan ostoon lainaamani rahat?
- Krööh, tuota, nyt on vähän hankala tilanne.
- Entä se Ruotsin ilotulitus, ei kait sitä ilman tarvitse tehdä?
- Niin tuota, niillä on nyt maassa taalerit vähän loppu, joten tiliväli taitaa venähtää pari kuukautta. Eivät saa siirtää valuuttaa ulkomaille, Reiska selitteli.

Jatkuu...


Tiedätkö autoista muutakin kuin sen, että renkaat kääntyilevät rattia käännettäessä? Jos näin on, niin ratkaise Miraklen ihmeet!



Rutinoffin kuski










© Rauno Vääräniemi